Parsapitsa ja vähän muutakin

Väsyneenä on kovin hankalaa keksiä mitään fiksua aloitusta postaukselle. Mutta yritetään nyt jotenkin päästä alkuun. Olen viikonvaihteen jäljiltä täysin puhki.. Perjantai-iltana tein tontilla yksin hommia reilut kolme tuntia siirrellen mm. kuormalavoja, styrokseja, törkeen pitkiä lautoja, täysiä mustia muovisäkkejä, 20*20 metristä pressua sekä kaikkea muuta mukavaa niille kuuluville paikoille (suurimman osan nostelin jättimäisen roskakasan jatkoksi). Loppuillasta en saanut sormillani enää otetta mistään, joten oli aika lähteä kotiin nukkumaan. Hymyssä suin paiskin kuitenkin hommia koko illan, tosin hymy hyytyi hieman aamulla kellon soidessa aivan liian aikaisin sen merkiksi, että pitäisi lähteä töihin. Lauantaille osui vaihteeksi erään projektin lopetuspäivä, joka tarkoittaa suomeksi järjettömän ärsyttävää ja kiireellistä työpäivää. Tämän lisäksi totesin lihaksieni olevan perjantai-illan hommien jäljiltä totaalisen jumissa, ja löysinpä lisäksi yhden jos toisenkin mustelman reisistä ja käsistä.

Lauantaina ennätin kotiin nipin napin ennen Suomen peliä, josta tosin nukuin melkein koko kolmannen erän. Pelin jälkeen oli aika käydä nykyisen asunnon kimppuun. Muuttolaatikot alkoivat kaatua niskaan ja lattiat alkoivat uhkaavasti muistuttaa hiekkarantaa. Imuri siis suhisemaan, astiat ja pyykit koneeseen ja rätti heilumaan joka huoneessa! Siinä siivoilun ohessa tuli myös pakattua nelisen isoa muuttolaatikkoa. Loppuillaksi vetäydyin katsomaan euroviisuja sänkyyn, tosin nukahdin jälleen kesken kaiken. Sen verran kuitenkin viisuja ehdin katsoa, että rakastuin Unkarin söpöön silmälasipäiseen mieheen ja hänen takanaan pomppivaan kitaristiin. Kedvesem on mun lempparibiisi tällä hetkellä!

Sunnuntaina suuntasin harmaan karvaisen kaverin kanssa tontille joskus puolen päivän aikaan. Kannustalon pystyttäjät ovat tontilta jo häipyneet, ja nyt jäljellä olisi enää muutama hassu tarkastus ja sitten me päästään muuttamaan! On tosi sääli, ettei herra Longfield ole nyt kotosalla.. Talolla tapahtuu kauheasti kaikkea ja olisi ihana touhuta näitä juttuja yhdessä hänen kanssaan..  Torstaina herran pitäisi kuitenkin kotiutua, joten ennen sitä pitää jaksaa touhuilla yksikseen.

Lopputarkastuksia varten siivosin koko talon – pesin lattiat ja pyyhin rakennuspölyn (jota oli kaikkialla), muuta siellä ei vielä tässä vaiheessa oikein voi tehdä. Sen verran malttamaton kuitenkin olin, että vein terasseille pari isoa lyhtyä, maitotonkan ja appiukolta saamamme aurinkokellon. Asensin myös vessan kattoon valon ja vein mehumaijan keittiön kaappien ylimmälle hyllylle. Mehumaija on niin iso, etten saanut pakattua sitä mihinkään, joten vein sen jo valmiiksi keittiöön jemmaan.

Sisällä siivoilun lisäksi hommia riitti myös pihalla. Niitä samoja lavoja, roskia, lautoja ym. roskia siellä taas viskelin, mutta nyt on tontti siistimpi kuin kenelläkään, joten maatyömiesten kelpaa tulla viimeistelemään maatyöt! Talolla meni sen verran kauan, että jouduin katsomaan Suomen peliä tällä kertaa boksilta. Pidin facebookit ja Iltikset visusti kiinni ja jännitin peliä nauhalta.

Pelin ohessa tein itselleni parsapitsaa, joka onnistui tosi hyvin! Parsan raikas maku yhdistyi kivasti suolaiseen pepperoniin sekä maukkaaseen parmesaaniin. Parsapitsan jännin juttu oli pitsan päälle rikottu kananmuna, joka jähmettyi omalle paikalleen vasta uunissa. Sain reseptillä aikaan kolme keskikokoista pitsaa, ja vain yhden päälle rikkomani muna levisi jonkin verran leivinpaperille. Nämä pitsat antoivat kovasti energiaa väsyneelle kropalle!

Parsapitsa
(3 keskikokoista pitsaa)

Pitsapohja

• 1½ dl kädenlämpöistä vettä
• 15 g tuorehiivaa
• ½ tl suolaa
• 2 rkl oliiviöljyä
• n. 3 dl durumvehnäjauhoja

1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, öljy ja durumvehnäjauhot. Alusta taikina monitoimikoneessa tasaiseksi ja anna kohota sen jälkeen kaksinkertaiseksi.

2. Kauli taikinasta kolme keskikokoista pitsapohjaa.

Täyte

• 3 rkl valkosipulilla maustettua oliiviöljyä (lisäsin normaaliin oliiviöljyyn valkosipulia)
• 100 g pepperonia
• 1 pkt (125 g) mozzarellaa
• 300 g keitettyä vihreää parsaa
• n. 3 dl raastettua parmesaania
• 3 kpl luomukananmunia
• suolaa
• rouhittua mustapippuria
• n. 3 dl tuoretta rucolaa

1. Pirskottele maustettu öljy pitsapohjille. Lado päälle pepperonit, pieniksi kuutioitu mozzarella ja halkaistut keitetyt parsat. Ripottele päälle parmesaania.

2. Riko päällimmäiseksi munat. Kananmuna kannattaa rikkoa pitsan keskelle parsojen väliin, jotta se ei lähde leviämään uunissa.

3. Paista pitsoja 250-asteisen uunin keskitasolla noin 5 -7 minuuttia.

4. Mausta valmiit pitsat suolalla, pippurilla sekä tuoreella rucolalla.

Pitsan syönnin jälkeen ahkeroin vielä siivoilujen ja pyykkien merkeissä. Kymmeneltä olin rättiväsynyt, mutta pari sähköpostia piti vielä lähettää..

«Vuosi sitten: Nokoset auringon alla»

Beanien avajaiset & aamiaslahjakorttien arvonta!

Beanie – eikö oo söpö ja pehmeä sana? Mulle tuli Beaniesta ensimmäisenä mieleen kahvipapu, ja eipä mennyt mielikuvani kovin harhaan, sillä Beanie on uusi rento kahvila Kampin kauppakeskuksen E-tasolla. Beanie on kyllä paljon muutakin kuin kahvila, siellä tarjoillaan nimittäin aamupalaa, lounasta ja after workia aina myöhäiseen iltaan asti.

Kahvilan kallein yksittäinen kapistus on kahvikone, joka kertoo siitä, että täältä pitäisi saada ainakin pirun hyvää ja laadukasta kahvia! Erikoisten ja ihan tavallisen kahvin lisäksi tarjolla on paljon makeita ja suolaisia herkkuja jokaisen makuun.

Suureksi ilokseni sain kutsun Beanien torstaisiin avajaisiin. Herra Longfieldin ollessa jälleen työmatkoilla nappasin mukaani Omenaisen Paikka elämässä -blogista. Oli kyllä hauskaa olla ensimmäistä kertaa bloggaavan kaverin kanssa liikenteessä. Mietimme illan aikana milloin ja minkälaiset postaukset teemme ja mitä kaikkea paikasta kannattaisi kirjoittaa – vain bloggari voi ymmärtää bloggaria.

Saavuimme paikalle hieman etuajassa ja muita vieraita odotellessa saimme vaihtaa lauseen jos toisenkin ravintolaketjun vetäjän kanssa (Beanie on muuten samaa ketjua Picnicin kanssa) sekä markkinoinnista vastaavan leidin kanssa. Markkinointileidi ojensi meille valkoiset kirjekuoret, jotka pitivät sisällään pari lahjakorttia Beanieen! Jee. Pääsemme maistelemaan Beanien aamupalalautasta sekä after workin tapaslautasta kunhan kiireet tästä hieman hellittävät. Ja jos muuten jaksatte lukea postauksen loppuun asti, saattaa sieltä löytyä myös teille jotain kivaa.

Avajaiset alkoivat parilla puheella, jotka käsittelivät projektia nimeltään Beanie. Kampin kauppakeskuksen E-tasolle avattu kahvila on ensimmäinen Beanie, mutta jos kauppa alkaa käydä, nousee kahviloita varmasti myös muualle. Puheiden jälkeen pääsimme maistelemaan Beanien herkkuja. Tarjolla oli upeasti katettu buffetpöytä, jossa möllötti raikkaita salaatteja, pikkusuolaisia sekä maailman parasta hummusta. Palanpainikkeeksi tarjolla oli vettä, viinejä ja skumppaa, joten vaikka kyseessä on kahvila, on tarjolla myös tujumpia juomia.

Herkuttelimme Omenaisen kanssa kunnolla, santsaten buffetpöydän antimia kerran. Pöytäämme tuli istumaan pari herrasmiestä, joista toinen oli ollut tiiviisti mukana Beanien kehittämisessä. Vaihdoimme jälleen paljon mielenkiintoisia juttuja ja oli tosi hauska kuulla mitä kaikkea oli tapahtunut ennen avajaisia.

Jutteluiden ja DJ:n soittaman musiikin lomassa kipitimme toki myös jälkkärivitriinin eteen. Tarjolla oli vaikka mitä herkkuja! Kahvikupposten (oli hyvää kahvia) seuraksi otimme ihan tajuttoman hyvää New Yorkin juustokakkua sekä söpöjä macaroneja ja tuhteja suklaapähkinäpaloja. Kakku oli sen verran hyvää, että sitä on saatava vielä joskus lisää.

Jälkkäriähkyn jälkeen aloimme tehdä lähtöä. Viihtyisässä kahvilassa oli paikalla varmasti noin 50 henkeä, mutta saimme ruuhkasta huolimatta kiitettyä ketjun omistajaa sekä markkinointileidiä vielä ennen lähtöämme. Avajaisten jälkeen totesimme yhdessä Beanien olevan lämmin, tunnelmallinen ja mukava väriläiskä Kampin kiireiselle E-tasolle (E-tason katua kulkee tutkimuksen mukaan päivittäin 150 000 ihmistä). Beanien sisällä kiireen ja vilskeen voi kuitenkin unohtaa istumalla pehmeälle sohvalle kahvikupin ja herkkuleivoksen (tai salaatin) kanssa.

Ja nyt päästään siihen kivaan ylläriin, jonka Beanien markkinointileidi meille tarjosi. Saimme Paikka elämässä -blogin kanssa jakoon aamiaislahjakortteja! Täällä mun blogin puolella jaetaan kolme kahden hengen aamiaislahjakorttia, johon kuuluu aamiaislautanen, tuorepuristetut mehut, kahvit sekä kuoharit kahdelle. Oioioi, aika ihana arvonta alkaa just n-y-t!

Kommentoi tätä postausta kertomalla miten sinä juot aamukahvisi. Kaikkien kommentin jättäneiden kesken arvotaan kolme kahden hengen aamiaislahjakorttia Beanieen. Arvonta päättyy keskiviikkoiltana kello 00.00 ja lahjakorttien saajat arvotaan heti torstaiaamuna (23.5.). Arvonnan voittajat löytää heti torstaina blogin facebook-sivuilta, sekä toki myös täältä blogin puolelta. Onnea arvontaan!!

p.s. Itse juon aamukahvia vain viikonloppuisin. Kahvi pitää saada isosta Taika-mukista jättimäisen maitolorauksen kera. Tämän hetken kahvisuosikki on Pentikin isännänkahvi, nam!


«Vuosi sitten: Ikea-ilta med hockey»

Äitienpäivälounaalla Sotungin Nygårdsissa

Nygårds ei varmaan sano teille monellekaan yhtään mitään, mutta mulle se on ollut tuttu jo ihan pienestä tytöstä asti. Olen fillaroinut ravintolan ohi noin 15 vuoden ajan matkalla huippukorkealle Högbergetille, jonne teimme lapsuudessa ihan tuhottoman usein retkiä (olen rakastanut metsässä samoilua aina). Tosin Nygårdsin kohdalle en ole koskaan pysähtynyt, vaan fillaroinut aina ohi.

Tähän oli korkea aika tehdä muutos äitienpäivänä. Äitini oli varannut meille pöydän äitienpäivälounaalle Nygårdsiin, ja niinpä minä, herra Longfield, siskoni miehineen sekä vanhempani astuivat vihdoin ja viimein sisään Nygårdsin suloiseen keltaiseen puutaloon.

Ennen muinoin ravintola Nygårdsissa toimi oma keittiö, mutta äitienpäivälounaan tarjoiluista piti huolta News catering. News catering hoitaa kuulemani mukaan useimmat Nygårdsin catering-tilaukset, mutta paikalle saa nykyään tuoda myös ihan minkä tahansa catering-firman. Tässä on muuten ihan tuhannen taalan vinkki häiden viettopaikaksi! Vastaavia paikkoja ei Vantaalta (tai pääkaupunkiseudulta) montaa löydy, ja oman ravintolatoiminnan lopettamisen myötä Nygårdsiin saa tuoda myös omat juomat.

Nygårds sijaitsee kauniilla maaseutumaisella paikalla keskellä Sotunkia. Kesällä automatkan varrella saattaa törmätä lammaslaumoihin, kauniisti kukkiviin niityihin ja peltoihin. Nygårdsin suurelta ulkoterassilta pääsee myös ihailemaan upeita Sotungin maisemia. Kuvia paikasta voi kurkata Nygårdsin omilta nettisivuilta, joilta löytyy myös reilusta historiaa alueen rakennuksista.

Me siis suuntasimme Nygårdsiin äitienpäivälounaalle sunnuntaina. Lounas kustansi 39 euroa henkilöltä sisältäen alku-, pää- ja jälkiruoan buffetpöydästä. Ruokien lisäksi hintaan kuului alkoholiton alkudrinkki sekä kahvit ja teet.

Ennen kuin säntäsimme masut muristen ruokien kimppuun, kilistimme tietenkin äidille, mutta myös meidän talolle, siskoni ja hänen miehensä uudella asunnolle sekä heidän koiralleen, joka sai hienon palkinnon viime viikolla. Ja pitihän sitä toki kilistellä myös sille, että olimme perjantaina allekirjoittaneet kauppakirjat meidän nykyisestä asunnosta. Huh helpotusta, että päästiin kämpästä enemmän kuin sopivasti eroon!

Alkupalapöydässä meitä odotti toinen toistaan herkullisempia ruokia. Caesar-salaatti oli tuttuun tapaan ihanaa, jonka lisäksi inkivääripaahdettu lohi sekä varhaisperuna-kevätsipulisalaatti olivat taivaallisia. En ole suuri mozzarellan ystävä, joten mozzarellasalaattia en juuri syönyt, myös jonkinmoinen patee jäi maistamatta, sillä se näytti rumalta.

Alkupalojen jälkeen siirryttiin luontevasti pääruokien kimppuun. Kukaan ei käynyt santsaamassa alkuruokia, vaikkakin niitä kyllä nosteltiin sujuvasti pääruokien viereen. Omalle lautaselleni oli ainakin aivan pakko saada lisää varhaisperuna-kevätsipulisalaattia pääruokapöydästä löytyneiden paahdettujen juuresten kaveriksi. Odotin pääruoista eniten chimichurri härkää, jota teimme viime kesänä kotonakin. Harmiksi äitienpäivälounaalla tarjottu chimichurri härkä oli kylmää (siis aivan tarkoituksella kylmää), ja koska en oikein pidä kylmistä lihoista, jäi lautaselleni ruoan päätteeksi keko kylmää härkää..

Onneksi tarjolla oli härän lisäksi myös muita pääruokia. Riistapyörykät jätin kokonaan väliin, mutta ahdoin kyllä kookos-mango kanaa masuun ihan urakalla. Kana oli uskomattoman mureaa ja alan pikkuhiljaa lämmetä kookokselle, josta en siitäkään ole ennen pitänyt sitten yhtään. Joihinkin ruokiin kookos tuo kuitenkin ihanan pehmeän maun ja jotkin ruoat se taas pilaa minusta täysin, esim. kookos ja lohi on vastenmielinen yhdistelmä (ja ne haisevat myös yhdessä vähän ällölle).

Mutta siis kana, kauden juurekset sekä alkupalapöydän peruna-kevätsipulisalaatti sekä inkiväärinen lohi takasivat sen, että pääruoasta jäi tosi positiivinen fiilis.

Jälkkäripöydän antimiin tutustuin ensin pöydässä olevan menun kautta. Hihkaisin onnesta bongatessani listalta italialaisen kaakaokakun sekä sitruunaisen cheesecaken! Kaakaokakun oletin olevan joku ihanan muhkea ja täyteläinen suklaakakku, mutta tiramisuksihan se sitten osoittautui. Olin vähän pettynyt.. Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin, pidin tiramisusta hurjasti, mutta kyllä se muhkea sacherkakku kuitenkin olisi ollut vielä parempi.

Sitruunaista juustokakkua taisi kehua kaikki pöytäseurueemme jäsenet. Ja olihan se hyvää ja ihanan kepeän raikasta! Vastaavaa kun osaisi tehdä itsekin. Kakkujen kaverina jälkkäripöydästä löytyi myös tuulihattuja, jotka maistuivat tuulihatuilta. En ymmärrä oikeastaan tuulihattujen(kaan) perään, ne ovat mun suuhun jotenkin liian höttöisiä.

Maittavan ja rauhallisen äitienpäivälounaan jälkeen napsimme pari kuvaa ravintolan edessä ja siitä sitten jatkoimme matkaa vanhempieni luokse, jossa juotiin vielä kahvit ja vaihdettiin lisää kuulumisia. Me jatkoimme kyläilyjä vielä illansuussa herra Longfieldin äidin luona, jossa hörpimme taas kahvia ja herkuttelimme suolaisella piiraalla sekä makealla suklaakakulla (hah, sainhan sittenkin sitä tuhtia suklaakakkua!)

Loppuun päräytän vielä pitkästä aikaa päivän asukuvan. Päälle valikoitui kamalassa kiireessä (noin kymmenessä minuutissa) uusi Giorgio Armanin kashmirjakku sekä Asokselta tilaamani valkoinen “pitsi”hame. Olen metsästänyt tietynlaista valkoista pitsimekkoa ihan luvattoman kauan, ja mekkoetsintöjen ohella vaatekaappiin on eksynyt yksi jos toinenkin pitsimäinen vaatekappale. Sitä täydellistä pitsimekkoa en ole löytänyt vieläkään, mutta metsästys jatkuu – ikinä ei saa luovuttaa!

Jalassa on tämän kevään Stockan outlet-löytö. Nahkaiset Billi Bin kiilakorkokengät ovat hirmuisen hyvät jalassa, ja niillä on tullut köpöteltyä tosi paljon sekä vapaa-ajalla että töissä. Popot tullaan varmasti näkemään jaloissani pitkin kesää, toivottavasti pian ekaa kertaa ilman sukkiksia!

«Vuosi sitten: {aamupala}»

Herkku piknikkoriin: Lemon Soda whoopiet

Osallistuin äitini kanssa maaliskuussa Sinebrychoffin järjestämään kesäeväät-tapahtumaan, jossa kokkailimme ryhmissä mitä herkullisimpia kesäeväitä niin mökille kuin festareillekin. Kaikissa resepteissä käytettiin Golden Capin siidereitä tai Koffin oluita, ja olin aika ihmeissäni kun ymmärsin, että esim. siidereitä voi käyttää ruoanlaitossa tuosta noin vaan. Yksi aukko sivistyksessä saatiin siis maaliskuussa täytettyä. Huhtikuussa sain sitten vielä kassillisen Golden Capin uutuusmakuja kotiin asti kannettuna. Uusista siiderimauista sai halutessaan tehdä postauksen ja tottahan toki minä ryhdyin hommiin, varsinkin kun sain vihkollisen siiderisiä reseptejä maaliskuun kesäeväät-tapahtumasta!

Reseptin valitseminen vihkosesta kävi nopeasti. Olen halunnut kokkailla whoopieita iät ja ajat, ja koska olin jo maistellut herkullisia Lemon Soda whoopieita maaliskuussa, päätin ryhtyä vihdoin itsekin whoopieiden leivontaoperaatioon.

Leivoin whoopieita talomme harjakaisten kunniaksi. Pöydässä nähtiin whoopieiden lisäksi soijanakkihodareita, joiden postaus tupsahti blogiin jo hieman aiemmin. Päädyin itse tekemään whoopiet suklaisina (suklaaperse.. eiku -perso kun olen), mutta näistä voi ymmärrykseni mukaan jättää kaakaojauheen pois ja korvata sen vehnäjauhoilla. Whoopieisiin antaa eniten makua niiden väliin tuleva raikas täyte, jonne lorautetaan sekaan mm. Golden Capin hirmuisen herkullista (ja vähän simalta maistuvaa) Lemon Soda -siideriä. Lemon Soda on sokerilla maustettu (E-koodit ovat historiaa) raikas siideri. Siiderin päämakua, sitruunaa, on tehostettu ripauksella sitruunaruohoa, joka antaa siiderille kivan kesäisen maun.

kuva: Golden Cap

Ennen kuin päästään reseptin pariin, niin täytyy vielä vastata yhdelle lukijalleni, joka kyseli kommenteissa kuinka sain whoopieista niin kauniita (kiitos muuten vielä kerran kehuista!). Olen pakkaillut sen verran kiivaasti muuttolaatikoita, että löysin keittiöstä enää yhden pursotinpussin ja siihen yhden ison kuviollista muotoa tekevän tyllan. Olin aika harmissani kun pursottelin whoopiet leivinpaperille, mutta turhaan taas kitisin – whoopieista tuli tosiaan nättejä kun jätti koristeellisen puolen näkyviin! Mutta nyt siihen reseptiin.

Lemon Soda whoopiet
(n. 12 kappaletta)

• 50 g pehmeää voita
• 1 dl sokeria
• ½ dl fariinisokeria
• ½ dl neutraalin makuista öljyä
• 1 kpl luomu kananmuna
• 4½ dl vehnäjauhoja
• 1 dl Van Houten -kaakaojauhetta
• ½ tl suolaa
• 1½ tl leivinjauhetta
• 1 dl luomu rasvatonta maitoa

1. Vaahdota voi, sokerit ja öljy. Lisää kanamuna ja vatkaa.

2. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne taikinaan. Kaada lopuksi taikinaan maito. Taikinan tulee jäädä melko juoksevaksi, kuitenkin niin että sitä voi pursottaa.

3. Pursota leivinpaperille pienehköjä litteitä pyörylöitä. Jätä hieman leviämisvaraa.

4. Paista whoopiet 175 asteessa 12–14 minuuttia. Whoopiet saavat jäädä hieman pehmeiksi.

Täyte

• 200 g mascarpone-juustoa
• 4 tl vaniljasokeria
• ½ limen kuori raastettuna
• 2 tl tuorepuristettua limemehua
• 4 tl Golden Cap Lemon Soda -siideriä
• 1½ dl tomusokeria

1. Valmista täyte sekoittamalla mascarpone, vaniljasokeri, limen kuori, limemehu sekä siideri. Lisää tomusokeri joukkoon pieninä erinä sekoittaen koko ajan. Tarkista makeus.

Laita täysin jäähtyneen whoopien päälle täytettä ja paina toinen whoopie päälle. Anna levätä pakkasessa pari tuntia tai tarjoa sellaisenaan. Jos pakastat whoopiet, ne säilyvät kylmälaukussa useita tunteja, juuri sopivasti vaikkapa piknikin ajan. Nappaa siis ihmeessä kesän piknikkoria varten Lemon Soda whoopieiden resepti sekä muutama Lemon Soda siideri – kesäfiilis on näillä eväillä taattu!

«Vuosi sitten: Piknik kahdelle Auroran puistossa»

Häät Wanhassa Bäckbyssä

Lauantaina suuntasimme herra Longfieldin lapsuuden ystävän häihin Vantaalle. Häitä tanssittiin tunnelmallisessa Wanhassa Bäckbyssä, joka tarjoaa kyllä upean ja lämpimän ympäristön hääjuhliin. Rakennus on toiminut ennen kaakelitehtaana ja on nyttemmin rempattu persoonallisen pelkistetysti.

Tällä kertaa häät eivät sisältäneet kirkko-osuutta, vaan vihkiminen tapahtui suoraan juhlapaikalla. Tämä oli oikeastaan tosi kiva, sillä siirtymisiin ei mennyt yhtään aikaa. Vihkimisen jälkeen istuimme kaikki valmiiksi omilla paikoillamme odottaen sen tärkeimmän – eli ruokailun – alkua. No, ehkei ne notkuvat buffetpöydät ole ihan tärkein osuus häissä, mutta odottamisen arvoinen juttu kuitenkin.

Hääpari oli keksinyt hauskan tavan istumajärjestyksen tekemiseen. Nimilapuissa luki vieraiden lempinimiä, ja niinpä esim. mun paikalla nökötti nimilappu jossa luki Huli. Nimilappujen lisäksi pöytiä koristivat upeat muratti-hortensia-orkidea-kukka-asetelmat sekä kaunis ja ajaton vaalea kattaus.

Notkuvia buffetpöydän herkkuja ei tosiaan tarvinnut vihkimisen jälkeen kauaa odotella. Pian onnittelumaljan jälkeen alkoivat vieraat valua kohti tarjoiluja ja meidän hääparin kavereista koostuva pöytä alkoi malttamattomasti odottaa omaa vuoroaan (oltiin tietenkin ihan viimeisten joukossa).

Wanhan Bäckbyn parhaita puolia ovat kauniin miljöön lisäksi catering-palvelu. Olemme tanssineet paikassa nyt kahdet häät ja ruokaan ei ole kummallakaan kerralla tarvinnut pettyä! Loistavan catering-palvelun lisäksi Bäckbyhyn saa tuoda omat juomat, ja ainakin omaa hääpaikkaa etsiessämme oli omien juomien tuominen ihan ehdoton juttu. Pyysimme tarjouksen parista eri paikasta, jonne juomia ei saanut tuoda, ja näiden paikkojen halvin viinipullo kustansi komeat 30 euroa. Huhuh. Virosta hakee juomat aika paljon edullisemmin.

Pienen odottelun jälkeen pääsi meidänkin pöytä käsiksi buffetin herkkuihin. Alkupalojen kanssa pöydälle oli nostettu leipäpöytä, jonka tarjottavat jätin viisaana väliin. Kaikkihan sen tietää, että buffetissa ei kannata tankata leipää vaan täyttää masunsa erilaisilla lihoilla, kaloilla ja muilla herkuilla.

Omasta mielestäni alkupalapöydän parasta antia olivat punajuuri-vuohenjuustosalaatti, marinoidut puolikuivatut tomaatit, tuoresuolattu lohi sekä serranokinkku, jonka sisään oli kiedottu taivaallista manchego-juustoa. Nam! Myös herra Longfield ylisti manchego-juustoa pitkin iltaa (kuten teki myös moni muukin pöydässämme istunut).

Näissä häissä ei alkuruoan jälkeen leikitty (typeriä) leikkejä vaan aika käytettiin seurusteluun sekä yhdessäoloon. Itselleni häissä oli monen monta uutta tuttua, joiden kanssa oli kiva jutella ilman keskeytyksiä. Saimme myös vaihtaa sanan jos toisenkin hääparin kanssa sekä ihailla morsiamen upeaa sormusta! Ja taidettiin me muuten yllättäen jutella aika paljon rakenteilla olevasta talostammekin.

Jossain vaiheessa kaaso kuulutti, että pääruoka on katettu. Menua selatessani silmiini osui heti pääruokien kohdalla mainittu bataattiterriini. Bataatti on hirmuisen hyvää ja oli tosi kiva päästä maistamaan sitä uudella tavalla. Terriini oli odotetusti hyvää ja se upposi masuun paahdetun häränfileen kanssa pommin varmasti. Makea sherrykastike oli vain piste iin päällä – pääruoka oli törkeen hyvää!

Pääruoan jälkeen saimme kuunnella muutamia herkkiä puheita ja näinpä vieraiden poskilla suloisia onnenkyyneleitäkin! Eräs lapsi huudahti äidilleen erään puheen jälkeen suunnilleen näin: “Äiti, näähän on ilonjuhlat eikä mitkään surujuhlat!”. Äiti vastasi nauraen, että nämä ovatkin sellaisia onnenkyyneleitä. Aika suloista!

Ilta venyi pidemmälle ja pian oli hääkakun leikkuun aika. Tarjoilijat olivat kantaneet upeat valkoiset kakut esille, ja niitä ihaili varmasti ihan jokainen vieras. Hääkakun leikkaamiskisan taisi voittaa morsian, joka on kyllä aina hyvä juttu! Itse kakku oli herkullinen, valkosuklainen kuorrute kätki sisälleen raikkaan liilan sisuksen ja makean ja hieman kirpeänkin maun yhdistelmä toimi loistavasti. Kakun kaverina toimi mulla kahvi, sillä avecien perään en vielä ymmärrä. Kahvin aikana häävieraille jaettiin myös uunituore iltapäivälehti joka oli täynnä hauskoja kuvia ja kertomuksia hääparista.

Herkuttelun jälkeen ilta jatkui häävalssin ja tanssin merkeissä! Bändi oli ihan loistava ja he vetivät törkeen hyvin covereita aina Lady Gagasta Museen asti. Meidän tanssijalka vipatti noin 23.30 asti, jonka jälkeen oli aika suunnata kotiin lepäämään. Viime viikot ovat olleet enemmän kuin kiireisiä, joten pilkkuun asti ei vain yksinkertaisesti jaksanut juhlia.. Ja olihan sunnuntaina edessä vielä äitienpäivä – varsinaista juhlaa koko viikonloppu!

Loppuun täytyy laittaa vielä meidän photobooth-kuva. Kuvien ideana oli ikuistaa jokainen vieras kameran muistikortille. Tarjolla oli kaikkea hauskaa rekvisiittaa (hattuja, laseja ym.) ja sydämenmuotoinen vieraskirja, jonne sai kirjoittaa terkut hääparille. Rekvisiitta ei tässä meidän kuvassa nyt näy, mutta otettiin me sellainen hauskempikin kuva, siinä vaan näkyy meidän naamoja ihan liikaa. Mutta eipä sitten muuta, juhlat olivat ihanat ja onnellinen pariskunta möllöttää tällä hetkellä eräässä tosi lämpimässä paikassa. Huoh!

«Vuosi sitten: Äitienpäivänä ♥»

Kasvishampurilaisia ja lätkää

Soijapostaukset saisivatkin heti jatkoa! Helatorstaina me tosiaan söimme soijanakkihodareita ja perjantaina oli aika tehdä kunnon kisastudiosapuskaa parin tunnin tontilla sekoilun jälkeen. Tontilla meitä jeesasi velourasuinen leidi ja saimmekin kolmeen pekkaan tontin siivotuksi todella nopeasti. Ihanaa kun sattuu omistamaan erityisen reippaita ystäviä.

Suomen ja Venäjän välinen peli oli jo alkanut kun saavuimme likaisina kotiin. Olimme kuitenkin laittaneet pelin nauhoitukseen ja aloimme siis rauhassa kokkailla hamppareita. Radiot ja facebookit piti kyllä pitää visusti kiinni, sillä emme halunneet tietää pelistä etukäteen mitään.

Hamppareiden täytteinä nähtiin helatorstaisten hodarien täytteitä, joita jäi jonkin verran yli. Ylijäämätäytteiden lisäksi pilkoimme hamppareiden väliin punasipulia ja  tomaattisiivuja. Murensimme myös jääkaapin perukoilta löytyneen Aura-juuston hampparitäytteiden sekaan ja tekaisimme nopean wasabimajoneesin Sara La Fountainin reseptin mukaan.

Wasabimajoneesi

• 4 rkl Becel-majoneesia
• 1½ tl wasabitahnaa
• 1 tl vastapuristettua limetinmehua
• suolaa
• mustapippuria

1. Sekoita kaikki ainekset sekaisin ja tarkista maku.

Hamppareiden pihveiksi emme käyttäneet tuttuja jauhelihapihvejä, vaan testiin pääsivät Hälsans Kökin kasvispihvit, joita sain testiin Buzzadorin kautta. Valmiita kasvispihvejä en ole ennen syönyt, mutta työpaikan ruokalassa niitä kyllä aina välillä popsin. Kerroin eilen kuinka saman sarjan soijanakit olivat hieman apaattisen värisiä, joten kasvispihvien paketin avaaminen jännitti hieman. Onneksi paketin sisältä ilmestyi kuitenkin ihan normaalin pihvin värisiä kasvislätysköitä. Kasvispihveissä oli vielä sellaiset mustat viirut, joita saadaan normaalisti pihvin pintaan grillissä, joten kasvispihvit näyttivät tosiaan ihan normaaleilta jauhelihapihveiltä.

Valmistin pihvit uunissa 200 asteen lämmössä kymmenisen minuutin ajan. Uunista kantautui kypsennyksen loppuvaiheessa outo tuoksu, mutta yllätykseksi pihvit olivat koostumukseltaan ja maultaan yllättävän lähellä jauhelihapihvejä. Kasvispihvien hyvästä mausta yllättyi minun lisäkseni herra Longfield sekä velourasuinen leidi! Itse en kasvispihvejä söisi jauhelihapihvin sijasta esim. perunan ja kastikkeen kanssa, mutta hampparin välissä ne toimivat tosi hyvin. Oli levollista popsia hampparia suuhun tietäen ettei yhtäkään nautaa ole tarvinnut teurastaa aterian takia.

Hampparien lisukkeena ei nähty perjantaina salaattia, mutta ripeitä ranskiksia kylläkin. Näihin ihastui myös velourasuinen leidi, joten eiköhän ole aika paljastaa näiden nopeiden ja ihanan rapeiden (ja rasvaisten) kaverien salaisuus.

Ripeät ranskikset
(2 annosta)

• 250 g uusia perunoita
• 60 g (rypsi)öljyä
• suolaa

1. Pese perunat (älä kuitenkaan kuori niitä), ja laita ne vahvaan pakastepussiin.

2. Murjo perunat rikki lihanuijalla. Kannattaa murjoa perunat aika pieniksi, jotta ne kypsyvät tasaisemmin ja nopeammin.

3. Kaada öljy paistinpannulle ja lisää perunat kuumaan öljyyn. Sekoittele murjottuja perunoita noin 10 minuutin ajan ja lisää lopuksi perunoiden sekaan suolaa.

4. Nosta kypsät perunat hetkeksi talouspaperin päälle ja sitten vain herkuttelemaan!

Hyvän aterian lisäksi saimme nauttia illan aikana ihan hiton jännästä lätkäpelistä! Tunteet kävivät niin kaukalossa kuin kotisohvallakin kuumina ja pelin päätteeksi oli ihanaa huutaa hurraata selkeästi paremmalle joukkueelle! Hah, tyhmä Venäjä hermostui ihan täysin – vieläkin naurattaa.


«Vuosi sitten: Hedelmäpommi»

Harjakaisten kunniaksi popsittiin soijanakkihodareita

Helatorstaina Oxygenol-pariskunta saapui katsomaan Vihervaaraamme, johon oli ilmestynyt torstaiaamupäivän aikana tiilet katolle. Talo näytti siis torstaina illansuussa entistä ihanemmalta (pssst. Kurkkaa tiilikaton kuva blogin facebookista).

Talokierroksen jälkeen lähdimme viettämään harjakaisia. Jee! Kokkailulistalla oli Buzzadorin kautta saamiani soijanakkeja, joita käytimme hodareissa. Tänä keväänä olen syönyt soijatuotteita enemmän kuin koskaan ennen. Tällä kertaa soijaa pukkasi tosiaan Buzzadorin kautta ja ideani oli kokeilla Hälsans Kök -kasvisruokasarjan soijatuotteita. Torstaina testiin pääsivät soijanakit ja perjantaina popsimme velourasuisen leidin kanssa kasvispihvihamppareita. Mutta palataan hamppareihin hieman myöhemmin, sillä nyt on soijanakkien vuoro.

Soijanakit olivat mulle täysin uusi tuttavuus, ja niin ne taisivat olla myös herra Longfieldille sekä Oxygenol-pariskunnalle. Yllätyimme kuitenkin kaikki nakkien herkullisuudesta! Saimme itsemme lähes ähkyyn hodarien avulla ja jälkkäriksi leipomani whoopiet meinasivat melkein jäädä syömättä, sillä olimme niin täynnä hodarien jälkeen.

Valitsin hodarileiviksi yhden pussin perinteisiä pullamössösämpylöitä sekä toisen pussin leivontapisteen moniviljasämpylöitä. Pistin kaikki sämpylät ennen tarjoilua uuniin grillivastusten alle muutaman minuutin ajaksi. Ennen uuniin törkkäämistä kastelin kaikki sämpylät kevyesti kraanan alla.

Soijanakit keitin ihan normaalien nakkien tapaan kattilassa. Soijanakkien väri oli vähän apaattinen, mutta eihän sitä nakin väriä kukaan sieltä hodarin välistä näe. Lisäksi soijanakkien rakenne on erilainen kuin perus HK-nakkien. Soijanakit eivät poksahtele suussa, vaan ovat sellaisia pehmeitä.

Nakkien lisäksi törkkäsimme hodarien väliin ainakin itse tehtyä BBQ-kastiketta, Becel-majoneesia, kuivattua sipulia, tomattikuutioita, cheddar-juustoa, USA:sta asti raahattua tulista sinappikastiketta sekä kurkkusalaattia. Hodarien kanssa lautasella oli myös itse tehtyjä ripeitä ranskiksia (resepti ilmestyy joskus myöhemmin) sekä herra Longfieldin väsäämää kirkasta coleslawia. Juomaksi oli mm. Golden Capilta saamiani kesän uusia siiderimakuja sekä vichyä.

Jälkkäriksi olin väsännyt ensimmäiset whoopieni, suklaiset tietenkin. Whoopiet olivat todella hyviä ja niitä kehuttiin maasta taivaisiin. Reseptin whoopieihin sain käsiini Sinebrychoffin järkkäämästä Kesäeväät-tapahtumasta, jossa sekoilimme äitini kanssa maaliskuussa. Whoopiet olivat niin herkullisia, että ne ansaitsevat oman postauksensa. Palataan siis suklaisiin whoopieisiin hieman myöhemmin. Ja myös ne mainitsemani soijapihvihampparit käsitellään hieman myöhemmin (mä lupaan!).

«Vuosi sitten: Suklaabrunssi: Chjoko (HKI)»