Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Moctus, hyvin vanha herra Longfield tässä.

Minussa on jotain vikaa. Joka vuosi vanhenen aina vain lisää ja lisää. Niin kävi taas tänäkin vuonna, vaikka kuinka yritin sinnitellä vastaan, niin yksi vuosi tuli taas lisää mittariin. Lohdutukseksi Huli kertoi vievänsä minut syömään.

En tiennyt itse minne oltiin menossa, tai ehkä tiesinkin, mutta olen jo niin dementoitunut että olin vain unohtanut. Joka tapauksessa ajoimme yllätyksekseni Helsinkiin asti, ja parkkeerasimme auton jonnekin Hakaniemeen. Sieltä Huli kävelytti minut ensin Eläintarhanlahdelle katselemaan auringonlaskua, mikä oli varsin huomaavaista, koska sellaisista asioista vanhat ihmiset juuri pitävät. Aikani siinä mumistuani sotavuosista ja siitä kuinka ennen kaikki oli paremmin, Huli talutti minut upean kivisen rakennuksen viereen, ja kertoi että tuonne ollaan menossa syömään. Ravintolan nimi oli Graniittilinna, ja siltä se tosiaan näyttikin.

Graniittilinna Graniittilinna

Hakaniemi on alueena tullut minulle kyllä ihan tutuksi, kävin meinaan joskus muinaisina teinivuosinani Hakaniemen Maxissa töissä silloin kun vielä maksettiin markoilla ja puhelimet oli kotona seinässä kiinni. Mutta jotenkin en ole aikaisemmin tajunnut miten hieno rakennus tämä Graniittilinna oikein on. Tämmösen kun näkisi jossain ulkomaanmatkalla, niin siitä varmasti ottaisi kuvia ja ihmettelisi että ei ole tommosia Suomessa, mutta onhan niitä näköjään kun vaan avaa vanhat kaihiset silmänsä ja katsoo. Upean näköinen tönö niin ilta-auringossa kuin öisessä valaistuksessaankin.

Kun taloa oli tarpeeksi kauan ihasteltu, mentiin lopulta oikein sisäänkin asti ravintolaan. Ilmeisesti ravintolan henkilökuntakin huomasi vanhuuteni, koska meidät otettiin heti ovesta sisään astuttuamme oikein huomaavaisesti vastaan, toivotettiin tervetulleeksi ja hyvin kohteliaasti johdatettiin pöytäämme istumaan. Ravintola oli tosi kivan näköisesti sisustettu, seinällä oli härkiä ja sisustus oli vähän sillee tumma ja maskuliininenkin, ja oli oikein kovasti vähän varttuneemmankin ikäluokan edustajan mieleen. Tarjoilija toi meille ruokalistat, ja vaikka hän kovasti mainostikin alkoholipitoisia alkudrinkkejä, valitsimme kuitenkin alkoholittomat versiot, koska ei sitä nyt vanhan miehen ruumis enää ihan mitä tahansa kestä, ja olimme kuitenkin ajatelleet pistää elämän ranttaliksi ja juoda ruoan kanssa viiniä. Niinpä kilistelimme jollain punaisella, kieltämättä oikein hyvänmakuisella juomalla, ja aloimme tutkia ruokalistoja.

GraniittilinnaGraniittilinna

Kävi ilmi, että paikan erikoisuus oli puuhiiligrilli, jonka kautta kaikki ravintolassa tarjottavat lihat tuotaisiin pöytiin. Ruokalistalla olikin toinen toistaan paremman kuuloisia lihavaihtoehtoja, ja päädyimme lopulta vaikeiden valintojen jälkeen ottamaan kokonaiset menut. Minä otin Helsinki-menun, joka piti sisällään kanttarellikeittoa, Inarin porofileetä sekä apteekkarin salmiakilla maustettua creme bruleeta, ja Huli taas valitsi Klassikko-menun, johon kuului lohi-confit ”nicoise”, härän sisäfilepihvi kermaisella jaloviinapippurikastikkeella ja New Yorkin suklaakakkua. Viinin valintaan saimme apua tarjoilijalta, ja saimme laseihimme viiniä, jonka merkki tai malli tai miksikä ne nykynuoret näitä kutsuvatkaan oli Giuseppe Campagnola Ripasso. Viini oli Italiasta kotoisin, ja väriltään punaista, mikä oli varsin yllättävä käänne, vaikka olisihan sen jälkiviisaana voinut päätellä siitäkin, että valitsimme viinin ”punaviineiksi” kutsuttujen juomien joukosta. Tässä vaiheessa lienee syytä mainita, että en ole mikään kovin pätevä viiniasiantuntija. Tai ehkä olenkin, mutten vaan enää muista sitäkään.

Alkuruokia odotellessamme popsimme leipää pahempaan nälkään, mutta kovinkaan kauaa ei tarvinnut odotella kun alkuruoat jo tuotiin pöytään. Kermainen kanttarellikeitto oli tajuttoman hyvää. Siinä oli oikein reippaasti kanttarellejä, jotka oli silputtu pieneksi mössöksi, joten sitä oli helppo vanhankin syödä, ei tarvinnut varoa hampaita. Huli tykkäsi myös lohiannoksestaan, jossa parasta oli kuulemma perunat, minäkin sain sitä maistaa ja tykkäsin kyllä ihan siitä lohiosuudestakin.

Graniittilinna Graniittilinna

Pääruokien kohdalla on tunnustettava, että Huli vei voiton: oma poroni oli todella mureaa ja maukasta, mutta ei silti millään vetänyt vertoja Hulin mehukkaalle pippuripihville ja jaloviinapippurikastikkeelle. Annokset oli onneksi sen verran isoja, että pääsin syömään osan Hulin annoksesta kun hän ei kaikkea jaksanut. Tarjoilijan meille valitsema viini sopi sekin oikein mukavasti lihojen kanssa.

Graniittilinna Graniittilinna

Jälkiruokien kohdalla taas minun menuni vaihtoehto oli ainakin omasta mielestäni parempi, salmiakin makuinen creme brulee oli tosi jännän makuinen, ja mausta selvästi huomasi ettei mausteena ollut käytetty ihan mitä tahansa salmiakkia, vaan aitoa Haganolin salmiakkia. Tujun creme bruleen vastapainoksi annoksessa oli myös vadelmajätskiä, jonka avulla sai hyvin leikattua creme bruleen tuhtiutta aina tarpeen mukaan. Hulin suklaakakku oli myös hyvää, mutta ei niin hyvää kuin minun salmiakkimössöni, joten merkkasin voiton itselleni jälkkärien osalta.

Graniittilinna Graniittilinna

Ruokailun jälkeen juttelimme vielä tarjoilijan kanssa, joka kertoi meille ravintolana toimivan rakennuksen melko rajustakin historiasta. Paikassa oli kuulemma aikoinaan käynyt vierailemassa sellaisetkin julpit kuin Lenin ja Stalin, muistinkin nuo vallattomat ulkomaalaiset nuorukaiset oikein hyvin, heillä kun oli aikoinaan varsin erikoisia ajatuksia maailman menosta. Tarjoilija myös kertoi että rakennuksen edessä, lahden päällä oleva rakennustyömaa markkeeraa paikkaa, johon on keväällä nousemassa uusi Meripaviljonki. Paikasta on varmasti sen verran hienot näkymät Tokoinrannalle, että siellä on jossain vaiheessa päästävä käymään kun ovet vain aukeavat.

Rempseä ja mukava tarjoilijanainen esitteli meille lopulta vielä koko ravintolan eri kabinettihuoneista lähtien, ja vei meidät jopa katsomaan sitä kuuluisaa puuhiiligrilliäkin keittiön puolelle. Jotenkin sitä oli mielessään kuvitellut, että se olisi sellainen iso, leivinuunin kokoinen tiilijötkäle jossain nurkassa, mutta se olikin ihan semmonen kompaktin kokoinen metallirasia siellä muiden keittiövälineiden seassa, jota minä en olisi varmaan edes erottanut pesukoneesta ellei joku olisi avannut siitä luukkuja ja näyttänyt alatasolla palavia hiiliä. Onneksi minä en teekään ravintolassa ruokaa, siitä voisi toisinaan tulla vähän saippuan makuista ja toisaalta tiskitkään ei välttämättä puhdistuisi kovin hyvin puuhiiligrillin loimotuksessa.

Graniittilinna

Kierroksen jälkeen lähdettiin ulos, ja käytiin vielä vähän rannalla kävelemässä ja katselemassa mihin se uusi meripaviljonki tulisi, ja ihailemassa Graniittilinnaa yövalaistuksessa. Ilta oli tosi kiva, kyllä sitä tämmösten takia voi aina välillä vähän vanhetakin.

Graniittilinna Graniittilinna

Törkeen hyvät hodarit

Paljastin teille jokunen aika sitten parhaiden hot dog -sämpylöiden reseptin, ja lupasin samalla palata törkeän hyvien hodarien pariin hieman myöhemmin. Täytän lupaukseni tänään.

hot dog hot dog

Maistelin hodarien taivaallista komboa Stockmannin Street Gastro tourilla elokuussa. Sain onnekseni käsiini hodarien reseptin, ja nyt näitä törkeän hyviä hodareita on syöty meillä jo kahteen otteeseen.

Hodarien salaisuus piilee siirappisissa sämpylöissä sekä Harjun makkaratehtaan seitsemän chilin raakamakkarassa. Näiden lisäksi hodareita varten tulee tehdä tulista harissamajoneesia sekä sinappista coleslawia (reseptit myöhemmin tässä postauksessa).

Hodarien kanssa voi iänikuisten ranskisten sijasta tarjota myös sipsejä! Saimme tähän idean kesällä HSS Boathousessa, jossa kolmioleipien kanssa tarjoiltiin sipsejä. Kivaa vaihtelua! Me valitsimme hodarien lisukkeeksi Estrellan ronskit Rough Cut -perunalastut (*saatu blogin kautta).

hot doghot dog hot dog

Hot Dogit

4 tuhtia kuumaa koiraa

Hot dogien sämpylöiden resepti on julkaistu blogissa jo aiemmin.

  • 4 hot dog -sämpylää
  • 4 kpl Harjun Makkaratehtaan seitsemän chilin raakamakkaraa (makkaroita saa ainakin Stockmannin Herkun lihatiskiltä)
  • 4 rkl harissamajoneesia (resepti alla)
  • sinappista coleslawia (resepti alla)
  • marinoituja punasipuleita (valmiina purkissa)

Lisukkeeksi suolalla maustettuja Estrellan Rough Cut -sipsejä.

Harissamajoneesi

  • 4 – 6 rkl Hellmann’s majoneesia
  • 1-3 tl harissakastiketta (me käytimme minced chiliä)
  • 1-2 tl sitruunamehua
  • suolaa
  • rouhittua mustapippuria

1. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Tarkista maku.

Sinappinen coleslaw

  • 200 g valkokaalia
  • 1 porkkana
  • 2 tl dijonsinappia
  • 1 rkl valkoviinietikkaa
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • suolaa
  • sokeria
  • rouhittua mustapippuria

1. Leikkaa kaali ohueksi suikaleeksi ja raasta porkkana.

2. Sekoita kulhon pohjalla sinappi, valkoviinietikka, oliiviöljy, suola, sokeri ja mustapippuri.

3. Sekoita kaali ja porkkana kastikkeen sekaan ja anna maustua hetki ennen tarjoilua.

4. Täytä lämpimät hodarisämpylät täytteillä, nosta lautaselle pari kourallista sipsejä ja nauti annos heti!

Hot dog

Joku saattaa vielä muistaa, että testasimme jokunen aika sitten Anton & Antonin kolmen päivän ruokakassin. Ruokakassi osoittautui varsin hyväksi ja herkulliseksi keksinnöksi, joten eiköhän olisi aika paljastaa minkälaisia reseptejä ruokakassi piti sisällään!

Anton & Anton ruokakassi Anton & Anton ruokakassi

Ensimmäisenä päivänä kokkasimme kasvissosekeittoa luomu fetajuustolla. Pidimme molemmat keiton mausta hurjasti. Hyvän maun lisäksi keitto oli helppo ja nopea valmistaa. Tässä siis ehdottomasti kokeilemisen arvoinen ruoka arkipäiviin!

Kasvissosekeitto luomu fetajuustolla

3 annosta

  •  1 kpl sipuli
  • 1 kpl valkosipulinkynsi
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 6 dl kasvislientä
  • 300 g porkkanaa
  • 300 g kesäkurpitsaa
  • yrttejä oman maun mukaan (me käytimme basilikaa, oreganoa sekä pasta basilico -mausteseosta)
  • suolaa
  • rouhittua mustapippuria
  • Fontanan luomu fetajuustoa

1. Pese kasvikset, kuori ja kuutioi ne. Hienonna sipuli ja valkosipuli.

2. Lämmitä oliiviöljy kattilassa ja lisää sipulit. Kuullota sipuleita hetken ajan.

3. Lisää kasvikset ja liemi ja keitä kypsiksi noin 20 minuuttia.

4. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää puolet fetajuustosta sekaan. Soseuta uudestaan.

5. Mausta suolalla, pippurilla ja kuivilla yrteillä oman maun mukaan.

5. Kuutioi loput fetajuustosta ja laita ne keiton päälle. Ja sitten vain herkuttelemaan!

Anton & Anton ruokakassi Anton & Anton ruokakassi

Fettuccine Alfredo

Herra Longfield palaili pari viikkoa sitten työmatkalta Alabamasta. Yleensä herra tulee kotiin työmatkoilta ihan mystisiin aikoihin, mutta kerrankin kotiinpaluu tapahtui mukavasti sunnuntaina kello viiden aikaan iltapäivällä.

Kokkasin herralle runsaan kermaisen kotiinpaluuaterian, johon kuului Fettuccine Alfredo sekä jälkkäriksi tiramisu. Namia!

Fettuccine Alfredo

Fettuccine Alfredo voidaan kääntää suomeksi vaikka nauhapastaa Alfredon tapaan. Tämä vain pari hassua raaka-ainetta sisältävä ruokalaji syntyi vuonna 1914, kun Alfredo de Lelio yritti saada raskaana olevan vaimonsa syömään edes jotain. Alfredon vaimo oli menettänyt raskautensa aikana ruokahalun, ja koska Alfredo oli hyvä mies, kokkaili hän eräänä päivänä vaimollensa leveää nauhapastaa (fettuccinea), jonka sekaan hän sekoitti parmesaania, voita ja kermaa. Kävi onni, vaimo rakastui ruokaan ja siitä alkoi tämän klassikkoannoksen taival.

Roomassa on Alfredo de Lelion perustama ravintola Alfredo di Roma, jossa tämä ruokalaji on edelleen paikan erityisannos.

Fettuccine Alfredo Fettuccine Alfredo

Fettuccine Alfredo

4 annosta

  • 400 g pastaa (fettuccinea tai muuta leveää nauhapastaa, meillä oli pappardellea)
  • 50 g voita
  • 3 dl vastaraastettua parmesaania
  • 2 ½ dl kermaa
  • ½ dl hienonnettua (lehti)persiljaa
  • suolaa
  • rouhittua mustapippuria

1. Keitä pasta al dente -pisteeseen isossa kattilassa, runsaassa suolalla maustetussa vedessä. Valuta pasta hyvin ja kaada takaisin kuumaan kattilaan.

2. Valmista kastike pastan vielä kiehuessa. Sulata voi kattilassa miedolla lämmöllä. Lisää joukkoon parmesaani ja kerma ja keitä kastiketta koko ajan sekoittaen, kunnes se sakenee hiukan. Mausta kastike suolalla ja rouhitulla mustapippurilla.

3. Kaada kastike lämpimän pastan päälle ja lisää persilja. Sekoita hyvin ja nauti!

Fettuccine Alfredo

Moig, herra Longfield täällä.

Minulla sattui olemaan tuossa joku aika sitten synttärit, ja Huli oli kilttinä vaimona ostanut minulle synttärilahjankin oikein. Lahja oli paperilappu, missä luki ”Sä lähdet lentoon!” ja sitten siinä oli kuvia moottoripyöräkypäräisistä ihmisistä jotka oli omituisissa asennoissa jossain lasiputken sisällä.

Hetken aikaa sitä lappusta toljoteltuani sain selvitettyä, että pääsisin siis tämmöseen lasiputkisysteemiin missä on hirvittävän kova ilmavirta ja missä laskuvarjohyppääjät harjottelee sitä lentoasentoa ja missä voi siis ihminen liidellä ja lennellä. Kivaa!

Huli oli innostunut asiasta nähtyään jostain videosta, kuinka sinne putkeen hyppäsi väkeä jostain kymmenen metrin korkeudesta, ja sitten ne näyttävästi ensin pysähtyivät ilmavirran voimasta juuri ennen maanpintaa, ja liitelivät sitten takaisin korkeuksiin. Huli meinasi että mun pitää heti päästä samanlaista touhua harrastamaan. Mä taas muistelin nähneeni jonkun elokuvan, missä päähenkilö oli poliisi joka jotenkin soluttautui tämmöseen laskuvarjohyppyjengiin, ja se harjotteli samannäkösessä vempeleessä jo sitä ihan pelkkää normaalia lentoasentoa tosi kauan, joten tuumin että ehkäpä noviiseja ei heitetä ensi töikseen sinne putkeen pää edellä mistään kymmenestä metristä. Asiaa selvitettyämme kävikin Hulin suureksi pettymykseksi ilmi, että tarkoitus olisi nimenomaan lähteä ihan rauhassa putkilon pohjalla hakemaan sitä liitoasentoa. Mä olin tiedosta varsin helpottunut, vaikka muistelin että siinä leffassakin päähenkilö sinkoutui pitkin poikin aluksi ennen kun se löysi sen asennon, joten näin kovalta faktapohjalta päättelin että se siellä pohjalla leijuminenkin on varmaan ihan tarpeeksi haastavaa ja siinäkin on oikein hyvät mahdollisuudet teloa itsensä putkilon seiniin.

sirius sport resot tuulitunnelilento sirius sport resot tuulitunnelilento

Sitten koitti leijumispäivä. Putkilo jossa minun oli tarkoitus liidellä sijaitsi Sirius Sport Resortin tiloissa Pyhtäällä, eli tuolla Porvoon ja Kotkan välimaastossa. Matka-aika pääkaupunkiseudulta oli semmonen puolitoista tuntia, tosin varmaan vartin verran tuli ylimääräistä perjantain ruuhkissa kökkiessä. Kun päästiin Kehä III:lta pois, matka sujui hyvin jouhevasti valtatie 7:aa pitkin aina perille asti. Sirius Sport Resortin tiloissa on liitelyputken lisäksi ainakin kaksi surffauspaikkaa, ja hauskan näköinen kiipeilykenttä, ja kompleksiin kuului myös ihan kivannäköinen ruokaravintola, joten paikassa voisi halutessaan siis viettää oikein kunnon extreme-päivän ja käydä kaikki paikat läpi kokeilemassa.

Paikalle päästyämme kävi ilmi, että minun lisäkseni putkiloon oli menossa liitelemään myös eräs toinen täysi liitelynoviisi, joka oli muilutettu paikalle polttareittensa takia. Kauaa ei ehditty odotella, kun meitä saapui jututtamaan mukava ohjaajakaveri, joka ensin vei meidät varustetiskille ja ojensi sieltä liitelyhaalarit, kypärän, suojalasit ja korvatulpat. Haalarit vetäistiin pukukopissa omien vaatteiden päälle, ja sitten asteltiin kunnon Superhessu-romppeissa kuuntelemaan ohjaajan ohjeita. Meille valikoitunut ohjaaja oli venäläinen kaveri, joka selitti kaikki ohjeet ja neuvot selkeällä englannilla. Muut paikalla olleet ohjaajat oli suomalaisia, joten jos liitely kiinnostaa mutta englanninkieli aristaa, niin varmasti lentelykertaa varatessa voi mainita haluavansa mieluummin suomenkielisen ohjauksen. Minä ja polttariuhri oltiin kuitenkin niin nohevia maailmankansalaisia että selvittiin englanninkielisestäkin ohjeistuksesta ihan tuosta vaan.

sirius sport resot tuulitunnelilento sirius sport resot tuulitunnelilento

Liitely tapahtui siten, että putkeen meni ensin ohjaaja, ja sitten me noviisit mentiin omilla vuoroillamme ohjaajan kanssa sinne putkeen. Koska ilmavirrasta tuleva ääni on niin kova, että lentelyssä täytyy pitää korvatulppia ja kypärää päässä, tapahtuu putkessa kommunikointi ohjaajan kanssa käsimerkeillä ja eleillä. Ohjaaja pyrkii saamaan liitelijät hyvään asentoon erilaisilla merkeillä, jotka oli loppujen lopuksi aika yksinkertaisia. Jalkojen asentoa kuvattiin kahdella sormella, sormien koukistus tarkoitti että koukistapa jalkoja, ja sormien suoristus että suoristapa jalkoja. Ei hankalaa. Yksi sormi meinasi että nyt tee päälläsi jotain, jos sormi nousi ylös, se meinasi että nosta päätäsi, ja alasmenevä sormi meinasi että päätä alas. Noni, tämäkin aika helppo juttu. Ohjaaja kertoi että hän tulisi myös ohjaamaan käsien asentoa, ja siinä oli tarkoitus vain seurata toisella kädellä sitä kättä jota ohjaaja väänsi ja pyrkiä siis pitämään kädet koko ajan samassa asennossa keskenään. Tärkeä merkki oli myös semmonen sormien vipotus: sillä ohjaaja halusi näyttää että ota rennosti, hengitä, älä jännitä niin helvetisti. Liitely ilmassa kun kuulemma sujuu vähän samalla logiikalla kun liitely veden pinnalla: jos on kauhusta jäykkänä, ei se oikein suju, parempaan tulokseen pääsee jos pystyy sopivan rennosti heittäytymään ilmavirran vietäväksi.

sirius sport resot tuulitunnelilento

Ohjaaja myös varoitti että älkää jumalauta lähtekö mitään omia temppujanne siellä kokeilemaan, koska siitä on yleensä aina seurauksena törmäys lasiseinään. Ohjaaja myös muistutti muutamaan otteeseen, että kun tulee ohjeita korjata asentoa, tehkää liikkeet hitaasti: äkkinäisillä heilumisilla asennon korjailu ampuisi yli ja sitten taas olisi vaarana lentely seinää päin. No, täytyy kyllä tunnustaa että minä ainakin sätkin siellä putkessa aika lailla, ja tein juurikin niin kuin ei olisi pitänyt, eli kun ohjaaja näytti että suoristapa vähän jalkoja, ammuin molemmat jalat samantien tikkusuoriksi, ja kun ohjaaja näytti että päätä ylös, yritin välittömästi lyödä itseäni täysillä takaraivolla yläselkään. Se siitä rauhallisuudesta siis. Hölmöilyistäni huolimatta en kuitenkaan sinkoillut putkessa ihan miten sattuu, ohjaaja piti minut ihan nätisti paikallaan, välillä jouduin ottamaan putken seinästä käsillä vastaan mutta vaikka siis tein korjausliikkeet useimmiten ihan liian äkkinäisesti, ei ollut missään vaiheessa tunnetta että olisin ollut lähellä sinkoutua päin seinää mitenkään vaarallisella vauhdilla. Tiedä sitten miten kovasti ohjaaja joutui töitä tekemään turvallisuuteni eteen.

sirius sport resot tuulitunnelilento

Liitelyyn kuului kaksi 2 minuutin lentelykertaa putkessa ohjaajan kanssa. Ensimmäinen kerta varsinkin meni aika lailla lattiatasossa ja seiniin tutustuessa, oli aika hullu, järjenvastainen ja hemmetin hieno fiilis lillua ilmassa. Toisella kerralla ohjaaja yhä yritti saada meitä aluksi hyvään asentoon, ja lopuksi hän heittäytyi itsekin ilmavirran vietäväksi, otti meistä kiinni, ja sitten mentiin hemmetin korkealle siinä putkessa. Se oli tosi kivaa. Kaikki se vatkaaminen ja heiluminen jota itse jouduin koko ajan tekemään kun pyrin omin voimin liitelyasennossa pysymään, loppui heti kun ohjaaja otti kiinni ja lähti liitelyä ohjaamaan. Sai vaan olla ilmavirran vietävänä, ja mennä ylös alas putkessa ohjaajan ohjaamana. Parhaimmillaan käytiin hyvin lähellä sitä kymmenen metrin korkeudessa sijaitsevaa oviaukkoa josta ammattilaiset putkeen voivat pompata.

Kun me noviisit oltiin käyty omat 2 minuutin kertamme, ja istuskeltiin putken vieressä olevassa odotustilassa naamat näkkärillä ja sykkeet miljoonassa, ohjaaja pisti vielä pystyyn kunnon esityksen, ja meni yksinään sinne putkeen. Siellä se oli ku kotonaan, syöksähteli välillä sinne ylös, tuli pää edellä kovaa alas kunnes pysäytti vauhtinsa ihan lattiatasoon, ja sitten se pyöri siellä putkessa ympyrää pää alaspäin ja ties mitä kaikkea. Oli hyvin vaikuttava nähdä miten kaveri siellä putkessa temmelsi, kun itse oli juuri yrittänyt kaikella tahdonvoimalla ja osaamisellaan pysyä edes pari sekuntia yksin siinä pelkässä normi liitoasennossa.

sirius sport resot tuulitunnelilento

Kokemus oli kaiken kaikkiaan todella hieno, vaikka menoni olikin melkoista haparointia ja hakemista, oli joka sekunti siellä putkessa hemmetin siisti. Nyt tässä kun tätä kirjoittelen niin tekisi hirveästi mieli mennä uudestaankin, ja saada myös Huli sinne putkeen lillumaan. Täytyy katsoa jos jossain vaiheessa saisi aikaiseksi oikein kunnon extreme-päivän järkkäämiseksi, jolloin voisi putkessa lillumisen lisäksi käydä kokeilemassa sitä kiipeilypaikkaa ja vaikka surffaustakin.

Tässä vielä Hulin kuvaama video, tästä varmaan saa hyvän kuvan mimmosesta touhusta oli kyse.

mustikka-jogurttikakku

Blogin kautta aikojen lähes suosituin postaus on ollut mehevän vanilja-suklaa(kuiva)kakun resepti. Eikä se mikään ihme kyllä ole, kyseinen kakku on kaikessa yksinkertaisuudessaan hirmuisen hyvää ja sopii kahvipöytään kuin nakutettu.

Tällä kertaa otetaan käsittelyyn toinen lemppari(kuiva)kakkuni. Mehevä mustikka-jogurttikakku maistuu erityisen hyvältä kesällä tuoreista mustikoista tehtynä, mutta mikään ei estä tekemästä sitä syksyllä tai talvella pakastetuista marjoista. Kakku on ihanan kostea paksun kreikkalaisen jogurtin vuoksi, joten kuivakakusta ei tämän herkun kohdalla voi oikeastaan puhua, vaikka kakku tehdäänkiin perinteiseen kuivakakkuvuokaan.

mustikka-jogurttikakku

Vein kakun kesällä ex-naapurillemme, joka asustelee nykyään muumitalossa Siuntiossa. Saimme ihastella illan aikana komeaa ukkosmyrskyä, rajua sadetta ja lopulta myös kauniin aurinkoista ja sateen virkistämää iltaa.

Suolaisilla herkuilla ja meidän tuomalla kakulla herkuteltiin kynttilänvalossa sateen hakatessa keittiön ikkunaan. Tunnelma oli mukava ja lämmin, komeat myrskypilvet pimensivät koko taivaan ja me kahvittelimme lämpimässä muumitalossa vaihtaen kuulumisia kuluneiden kuukausien ajalta.

ukkosmyrskyorkidea ja kynttilämustikka-jogurttikakku

Mehevä mustikka-jogurttikakku

  • 200 g vehnäjauhoja
  • 2 rkl maissitärkkelystä (Maizena)
  • 1 rkl leivinjauhetta
  • ½ tl suolaa
  • 3 kpl luomu kananmunaa
  • 200 g ruokosokeria
  • 250 ml kreikkalaista jogurttia
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 sitruunan kuori raastettuna
  • 200 g tuoreita mustikoita (pakastemarjatkin käyvät varmasti)

1. Lämmitä uuni 180-asteiseksi. Voitele kakkuvuoka rasvalla.

2. Sekoita isossa kulhossa vehnäjauhot, maissitärkkelys, leivinjauhe sekä suola sekaisin.

3. Vispaa toisessa kulhossa kananmunat, sokeri, jogurtti, oliiviöljy sekä raastettu sitruunan kuori. Sekoita tämän jälkeen kuivat aineet märkään seokseen.

4. Lisää taikinaan lopuksi mustikat ja kääntele taikinaa varovasti muutaman kerran.

5. Paista uunin keskitasolla 30-40 minuuttia. Kakun tulee olla täysin kypsä. Voit testata kakun kypsyyttä esim. puisella cocktailtikulla, tikun pään tulee olla kuiva kun nostat sen taikinasta.

6. Anna kakun jäähtyä kokonaan ennen kuin kippaat sen tarjoilulautaselle.

mustikka-jogurttikakku

Kevään ja kesän aikana pihallamme on tapahtunut ihmeitä. Mutainen, massiivisia kivi-, roska- ja ja multakasoja täynnä ollut piha saatiin selätettyä – hurraa!! Tilalle saatiin vihreä nurmikko, kaunis kivimuuri, suuri istutusallas, puiset portaat rinteeseen sekä vihreä varastokoppi terasseineen pihan perukoille.

Pihan kanssa hommat tulevat jatkumaan vielä vuosia, mutta ette usko miten upealta vihreä piha tuntuu jo nyt. Pelkkä nurmikko sai tämän tytön niin onnelliseksi, ettei ole tosikaan. Nurmikon lisäksi söpö pieni vihreä varastokoppi istuu pihaamme kuin nakutettu. Varastokopista puuttuu vielä valot (kuten puuttuu koko pihalta, lukuunottamatta talon seinässä kiinni olevia ulkovaloja), mutta muuten se on valmis. No okei, varastokopin puiselta terassilta puuttuu vielä vähän ruuveja.. Mutta ne uupuvat vain siitä syystä, ettei Hong Kong saanut enää myydä ostamiamme ruuveja. Herra Longfieldille ei kelpaa kuin tietyn väriset ruskeat ruuvit, joten niitä metsästetään nyt netistä.

Kurkataan seuraavaksi miltä pieni varastokoppi näytti kevään alkumetreillä ja kesän lopussa!

varastokoppi

Ensimmäinen kuva on otettu aivan kevään alussa. Todella kaunis näky! Yök. Saimme vietyä roskakasan (kuvan oikea alakulma) ilmaiseksi naapuritontin roskalavalle. Naapuritontille nousee luhtitaloja, ja uskalsimme käydä kysymässä eräänä alkukevään päivänä josko voisimme kipata omat roskamme heidän lavalleen maksua vastaan. Homma sopi virolaisille työmiehille hyvin, ja he jopa sanoivat että sen kun tuotte roskat veloituksetta, he kun kuulemma kuitenkin ärsyttävät meitä olemalla töissä joka päivä. Hah!

varastokoppivarastokoppivarastokoppivarastokoppi

Kun aurinko alkoi paistaa ja päivät hieman lämmetä, oli vihdoin aika poistaa varastokopin katolla läpi talven ollut kamalan ruma pressu, ja nikkaroida sinne punainen huopakatto. Punainen siitä syystä, että talonkin katto on punainen.

Tykkään touhuta kamalasti, joten teimme kattorempan tuttuun tapaan yhdessä. Naapurit olivat varmasti onnesta soikeana kun hakkasimme herran kanssa pieniä huopanauloja koko sunnuntain. Mutta kun me päästiin vauhtiin, niin ei hommaa halunnut lopettaa sitten millään! Illansuussa varastokopin katto oli punainen ja meidät kädet olivat vasaroinnista kipeät.

varastokoppivarastokoppivarastokoppi

Kun katto oli saatu valmiiksi, alkoi varastokopin maalaus. Sain viime syksynä varaston oven maalattua kertaalleen, mutta muuten maalausurakka jäi tälle vuodelle. Herra maalaili varastokoppia toukokuun lopun päivinä. Mun piti samoihin aikoihin tehdä iso määrä koulujuttuja pois kurssien päätteeksi, joten vasten tahtoani en osallistunut maalaamiseen kuin ihan vähän.

Varastokoppi maalattiin täysin samalla värillä kuin talokin, jotta se sopisi pihapiiriin mahdollisimman hyvin.

varastokoppi

Heti maalausurakan jälkeen tontille saapui maatyömies isoine koneineen. Piha myllättiin aivan uuteen uskoon, ja kahdessa päivässä sinne oli tupsahtanut kivimuuri ja kivillä reunustettu istutusallas. Näiden lisäksi pihalle oli levitetty ja tampattu kuusi lavallista multaa.

Kun maatyömies lähti, oli meidän aika astua estradille nurmikonsiementen kanssa.

varastokoppi varastokoppi varastokoppi

Nurmikon siementämisen jälkeen varastokopilla ei päässyt edes käymään. Nurmikkoa kasteltiin ahkerasti, ja siinä kävelyä vältettiin pitkään ja hartaasti. Nurmikko alkoi vihertää kunnolla kesäkuun lopussa, ja ensimmäisen kerran tuuhea nurtsi leikattiin heinäkuun 8. päivä.

Varastokopin viimeistelyt jätettiin tarkoituksella kesälomalle, jotta nurmikko saisi kasvaa alkumetrinsä kaikessa rauhassa.

varastokoppi varastokoppi varastokoppi

Kesälomalla heinäkuun lopussa jatkoimme varastokopin tuunausta. Tilasimme terassilautaa sekä varastokopin eteen tulevaa terassia että rinteeseen suunniteltuja portaita varten.

Portaita tai terassin siistiä kotelointia emme olisi herran kanssa osanneet itse tehdä, joten apuun pyydettiin isäni. Iskä saapui eräänä lämpimänä päivänä työkalujen kanssa meille, ja sitten niitä hommia paiskittiinkin iltaa asti.

Saimme yhden päivän aikana sekä terassin että portaat valmiiksi. Huikeaa! Portaiden kanssa meni hieman aikaa, mutta lopulta nekin saatiin valmiiksi ja iskä lähti väsyneenä ja hikisenä kotiin. Iso kiitos hänelle!!

varastokoppi

Pidän siitä, että asiat ovat järjestyksessä ja kaikella on oma paikkansa. Eräänä iltana sain tarpeekseni siitä, että polttopuut olivat rumasti sikin sokin pressun alla varastokopin takana. Laitoin kumpparit jalkaan ja työkäsineet käsiin, ja kävin iltapuhteeksi nostelemassa polttopuut nättiin pinoon varastokopin seinää vasten. Isoimmat pölkyt pinosin varaston taakse, ja kaarnoille kaivoin varastosta valkoisen ison ämpärin. Suurinta osaa polttopuista säilytämme talon terassin alla, josta niitä saa käyttöön pitkin vuotta paljon kätevämmin kuin varastolta.

Parin tunnin sekoilun jälkeen kaikki oli nätisti omilla paikoillaan.

varasto (1) varasto (2)

Tältä varastokoppi näyttää tällä hetkellä! Ensi kesänä terassille täytyy tuoda enemmän kukkia ja koristeita, ja toivottavasti saamme valotkin jossain vaiheessa asennettua. Tai emme me niitä asenna, vaan naapurin mukava sähkömies. Varaston sisälle herra Longfield on kaivanut jo piuhat valmiiksi, joten enää pitäisi päättää minkälaiset valot haluamme, ja pyytää sen jälkeen naapuri kylään.

Ero on aika suuri kevään alkuun verrattuna, vai mitä? Nyt on hyvä laittaa pillit pihahommien osalta vähäksi aikaa pussiin ja nauttia pimeistä illoista kynttilöiden palaessa sisällä. Ensi keväänä hommat jatkuvat samalla vimmalla!!

p.s. Ennen kuin pillit voi laittaa oikeasti pussiin, pitää vielä istuttaa 40 krookusta, 70 tulppaania, 30 helmililjaa, pari kurjenpolvea ja syysvuokkoa sekä viisi pinkkiä hanhikkipensasta. Niin ja tehdä syyslannoitus, ajaa nurmikkoa vielä jokunen kerta, haravoida lehdet ja katkoa kuolleet perennat. Siinä sivussa matkustelen, täytän 30 vuotta (apua!!), teen kasan koulujuttuja ja juhlin koko syksyn erinäisiä ihania juttuja. Sitten ehdin ehkä vähän nauttia niistä kynttilöistä ennen kuin joulutohinat alkavat. Hah!

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 128 muun seuraajan joukkoon