Karitsan paahtopaisti & Matsu El Picaro

Pääsiäinen näytti vielä jokunen viikko sitten kalenterissa ihan tyhjältä. Sitten yhtäkkiä menoja tulikin sen verran paljon, että päädyimme kokkaamaan jo palmusunnuntaina ihan vaan meille kahdelle pääsiäisaterian. Allekirjoittanut riehui leidiporukassa lauantaina sen verran ahkerasti, että sunnuntaina päät nostettiin tyynyltä vasta kahdentoista jälkeen. Saimme nukkua ihan rauhassa, sillä yhtäkään virpojaa ei ovellamme aamulla käynyt. Suklaamunat jäivät siis meille. Miten se onkin aina niin, että kun ostaa virpojille kasan herkkuja, ei heitä oven takana näy, mutta kun herkut unohtaa hommata, ovikello soi monen monituista kertaa?

Sunnuntai jatkui juoksukoululla, jossa mun suureksi onneksi treenasimme tällä kertaa juoksijan joogaa. Köpöttelin treeneistä vielä kotiin, otin pienet tirsat ja sitten aloimme valmistaa herran kanssa pääsiäisateriaa.

karitsan paahtopaisti pääsiäinen (2)karitsan paahtopaisti pääsiäinen_c_paasiainen_.jpg

Herra Longfield oli laittanut reilun kilon klöntin karitsan paahtopaistia edellisenä iltana jääkaappiin marinoitumaan, ja sunnuntaina liha kaivettiin jääkaapista pois. Karitsan paahtopaisti taitaa olla yksi pääsiäisen hittisafkoista, eikä se kyllä ole mikään ihme. Hyvin marinoitunut liha on helppo sekä nopea valmistaa (marinointi toki ottaa aikaa), ja maku on ihana. Pehmeä ja murea liha ihan sulaa suuhun! Lisukkeeksi voi valmistaa vaikkapa valkosipuliperunoita (kurkkaa resepti Nannan Kaikki äitini reseptit -blogista), uunijuureksia tai bataattia, kuten me teimme. Bataattikuutioiden ja lihan kaveriksi pyöräytin pöytään viime hetkellä vielä sitruuna-wasabimajoneesin.

matsu el picaro1matsu el picaro

Saimme blogin kautta ihan vähän aikaa sitten testiin aika komean kokoelman Matsu-sarjan viinejä. Mietiskelimme herra Longfieldin kanssa hetken jos toisenkin, mitä kolmesta Matsu-sarjan viinistä testaamme palmusunnuntaina karitsan paahtopaistin kanssa. Instagramin puolella meille vinkattiin El Reciosta, mutta päädyimme kuitenkin lopulta ottamaan pöytäseurueeseemme mukaan viinisarjan nuorimman herran. Tämä oikeastaan ihan siitä syystä, että Matsu El Picaro on sarjan ainoa viini, jota saa Alkosta suoraan hyllystä, kahta vanhempaa herraa saa tilauksesta.

Hurmaavan nuoren herran kasvot viinin etiketissä kertovat viinin iästä, luonteesta sekä kypsytyksestä. El Picarossa (”Kloppi”) on käytetty nuoria köynnöksiä, ja viiniä on kypsytetty kuukauden verran tammitynnyrissä. Matsu-sarjan muiden viinien etiketeistä voi löytää myös hieman vanhemman hurmurin kasvot (El Recio ”Äijä”) sekä tosi vanhan papan kasvot (El Viejo ”Ukko”). Vanhimman papan naamalla varustetun pullon sisältä löytyvä punaviini on tehty lähes satavuotisista viiniköynnöksistä, ja sitä on kypsytetty ranskalaisissa tammitynnyreissä vähintään 16 kuukauden ajan.

No miltä se Kloppi sitten maistui karitsan paahtopaistin kanssa? Herra Longfieldin mukaan helpolta. Viinin maku on lämmin, ja siinä voi erottaa selkeän tanniinisuuden. El Picaro sopii hienosti kevään ja kesän juhliin, sitä voi tarjoilla lampaan lisäksi esimerksiksi grilliruokien tai tapasten kanssa. Viinin voi napata myös mukaan piknikeille, kuten me teimme viime kesänä järkätessämme ystävälle yllärisynttäripiknikin Auroran puistossa.

karitsan paahtopaisti pääsiäinen (6)karitsan paahtopaisti pääsiäinen

Mutta eiköhän lopeteta jorinat ja käydä käsiksi karitsan paahtopaistin reseptiin. Resepti on napattu Maku-lehden vuoden 2015 toisesta numerosta.

Karitsan paahtopaisti

4-6 annosta, valmistusaika 30 min + 1 vrk marinointiin

  • noin 1 kg karitsan paahtopaistia
  • paistamiseen voita

Marinadi

  • 1 dl oliiviöljyä
  • 1 kpl yksikyntinen valkosipuli
  • kuivattua rosmariinia
  • kuivattua minttua
  • ¾ tl (meri)suolaa
  • ½ tl valkopippuria

1. Sekoita marinadin ainekset kulhossa. Paloittele karitsan paahtopaisti neljään/kuuteen osaan. Siirrä lihanpalat kulhoon ja hiero marinadi kunnolla lihoihin. Nosta kulho peitettynä jääkaappiin, ja anna lihojen marinoitua seuraavaan päivään.

2. Ota lihat huoneenlämpöön puolisen tuntia ennen niiden paistamista. Pyyhi lihoista ylimääräinen marinadi talouspaperilla.

3. Paista paahtopaistit pannulla voissa molemmin puolin kauniin ruskeiksi (muutaman minuutin per puoli).

4. Nosta lihat uunivuokaan. Työnnä lihaan paistolämpömittari. Paista 180-asteisessa uunissa niin kauan kunnes lihan sisälämpötila on noin 58 astetta (tämä kestänee noin 20 minuttia).

5. Kääri lihat folioon (älä missaa tätä vaihetta!) ja anna niiden vetäytyä rauhassa noin 10 minuuttia. Leikkaa lihat viipaleiksi tarjoiluvadille.

karitsan paahtopaisti pääsiäinen (3)

Viime aikoina | Maaliskuu

högberget sotunki (4)högberget sotunki (1)högberget sotunki (5)

Syön :: ihanan rauhallisia aamupaloja! Opintovapaalla parasta ovat aamut. Saa nukkua vähän pidempään ja aloittaa aamun omassa tahdissa. Keittää kannullisen teetä ja juoda sen rauhassa aamupalan ja blogien maailmassa. Ihan parasta.

Haastan :: itseäni. Aika tavalla jatkuvasti, ja se on välillä tyhmää ja tarpeetonta. Vähempikin riittäisi.

Odotan :: enemmän kuin mitään sitä hetkeä kun puhelimeni soi, ja luurin toisesta päästä ilmoitetaan, että isä- ja äiti- chow chown astutus on onnistunut. Sen jälkeen alan odottaa soittoa siitä, että pienet karvapallot ovat syntyneet, ja joukossa olisi edes yksi ei-musta pentu. Sen jälkeen alan odottaa soittoa siitä, että edes yksi ei-musta pentu osoittautuisi pitkäkarvaiseksi. Ja jos tähän asti kaikki menee hyvin, alan odottaa sitä päivää kun pentu täyttää 8 viikkoa ja se (eiku hän) saapuu kotiin. Aika monta mutkaa matkassa, mutta toivoa ei saa koskaan heittää romukoppaan!

Rakastan :: opintovapaata. Paussi töistä on parasta mitä tiedän juuri nyt. Kuinka upeaa on asua Suomessa, jossa tällainen on mahdollista!

Suunnittelen :: kaikkea maan ja taivaan välillä. Olen mestari suunnittelemaan, ilman suunnitelmia ja unelmia ei olisi Hulia. Tällä hetkellä suunnittelen päässäni paria yllätystä, meidän yhteisiä valmistujaisjuhlia, kesälomaa, koiranpentujuttuja, kesän Italian lomaa sekä kevään ja kesän pihaprojekteja.

Kysyn :: miksi takatalven piti tulla. Tää tahtoo kevään ja auringon takaisin!

Ajattelen :: lopputyötäni ja sitä kuinka hyvin selviydyn siitä. Aikaa tuntuu olevan, mutta todellisuudessa viikot hupenevat nopeasti. Kilpailuhenkisyys herää ja haluan tehdä työstä hyvän, yhtä hyvän kuin herra Longfield teki omastaan. Vähempikin riittäisi.

Luen :: kirjoja, tieteellisiä artikkeleita, väitöskirjoja ja kaikkea muuta tosi mielenkiintoista joka vain liittyy jotenkin käytettävyyteen, käyttäjäkeskeiseen suunnitteluun, ikäihmisiin ja älypuhelinsovelluksiin.

Pyristelen :: eroon Bejeweled-pelistä. Kyseinen peli oli männä viikolla pakko poistaa puhelimesta, sillä huomasin pelaavani sitä jatkuvasti, vaikka aikaa pitäisi käyttää ihan muihin juttuihin. Vieroitusoireet ovat pahat, aina kun näplään puhelinta painan vahingossa kohtaa, jossa pelisovellus ennen oli.

Kuuntelen :: hiljaista kotia. Täällä on tosi hiljaista ilman harmaata karvaista kaveria. Erityisen outo koti on päivällä kun teen töitä lopputyöni eteen, ja kuulen vain tietokoneen hurinan ja näppäimistöstä lähtevän naputuksen. Lenkillä korvissa pauhaa tällä hetkellä lähes taukoamatta Tommi Läntisen Kevät ja minä. Huikea biisi. Bussimatkoilla ja kävelylenkeillä kuuntelen äänikirjoja, maaliskuussa kuuntelin Jonas Jonassonin Lukutaidoton joka osasi laskea. Tällä hetkellä kesken on Tuomas Kyrön Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja.

Toivun :: ilkeästä alaselkäkivusta, joka alkoi juoksukoulun kuntotestissä. Riuhdoin matalia kyykkyjä testin 20 viimeistä sekuntia täysin väärällä tekniikalla, ja selkä ei siitä pitänyt. Ensimmäisenä yönä testin jälkeen heräsin vessaan, mutta en päässyt sängystä ylös. Siis ihan totta en päässyt. Sissinä kuitenkin nousin komean huudon saattelemana ja aloin nilkuttaa vessaan. Herra Longfield lähti perään, ja nappasi musta kiinni hetkeä ennen kuin taju meinasi lähteä. Kuulin jo ääneni kahtena ja silmissä sumeni. Se ei ollut kivaa.

Vinkki postauksen tekoon on peräisin kauniista Nishaantishu-blogista.

högberget sotunki (2) högberget sotunki (3)   högberget sotunki (6)

Bali: Pura Lempuyang ja 1700 porrasta

Moe Szyslak, Herra Longfield tässä. Jokunen aika sitten käytiin Singaporessa ja Balissa lomailemassa, tästä matkasta on tommosia matkapäiväkirjapostailuja ollut täällä, ja yhdessä niistä Huli meni uhkaamaan että mä kirjoitan paikasta nimeltä Pura Lempuyang oman postauksensa. Tässä se nyt sit on. Sanoja on monta, olen siitä hyvin pahoillani mutta nyt kävi näin.

bali Pura Lempuyang temple (14)

Balin reissua suunnitellessamme kävi ilmi, että Balilla on n. viisisataa tuhatta miljardia hindu-temppeliä, joista monissa suositeltiin käymään. Me ei ihan niitä kaikkia meinattu käydä kattelemassa, mutta muistan että tämä Pura Lempuyang -niminen temppeli jäi jo suunnitteluvaiheessa mieleen. Sitten kävi vielä niin mukavasti, että Pura Lempuyang oli melko lähellä majapaikkaamme Amedissa, ja Pura Lempuyangin lähellä oli vielä toinen kivalta kuulostava paikka eli Tirta Gangga vesipalatsi, joten sovittiin että joku päivä Amedissa oleillessamme mennään näitä paikkoja kattelemaan.

Pura Lempuyang on yksi Balin yhdeksästä päähindutemppeleistä. Mikä siitä tekee niin erikoisen, on se että temppeli itse asiassa koostuu 7 eri temppelistä, jotka on ripoteltu pitkin vuoren rinteessä kasvavaa viidakkoa, ja päästäkseen viimeisen temppelin huipulle, pitää matkalla kivuta 1700 porrasta. Se on aika monta porrasta. Esimerkiksi Stadionin tornissa on 353 porrasta, eli niitä kun ois viisi päällekkäin niin sitten olisi yhtä monta rappusta kuin Pura Lempuyangilla. Eduskuntatalon portaissa taas on 46 rappusta, niitä portaita kun kasaisi 37 samanlaista päällekkäin, niin siinä olisi yhtä monta askelmaaa kuin Pura Lempuyangilla. Ei varmana Timo Soini tykkäis jos ois semmoset portaat aina aamuisin kivuttava jotta pääsee töihin. Vois ehkä jotain Stubbiakin alkaa jossain vaiheessa tökkimään.

Mekin vähän mietittiin että onko meistä tommosia rappusia kapuamaan, mutta ajateltiin että lähdetään nyt vaan niitä tarpomaan, ja jos alkaa liikaa rappuset ärsyttämään niin sitten tullaan kesken alas.

bali Pura Lempuyang temple (11)

Temppelin sisäänmenolla päivysti joukkio oppaita ja saronkimyyjiä. Hindutemppeleihin ei saa ilman saronkia mennä, joten niitä aina sopivasti sitten vuokraillaan sisäänmenojen yhteydessä. Vähän siinä on rahastuksen maku, mutta toisaalta ne saronkivuokrat on niin olemattomia että ei niistä oikein osaa harmistuakaan. Saronkivuokran lisäksi me annettiin temppelille pieni lahjoitus, ja otettiin turistiopas matkallemme mukaan. Temppelille saa kyllä mennä ilmankin opasta, mutta alueella asuu apinoita, jotka on viime aikoina ryhtyneet aggressiiviksi ja purreet temppelillä vierailijoita. Oppaat osaa pitää apinat loitolla bambukeppiensä avulla, ja lisäksi temppeliin on pestattu asemiehiä jotka tarpeen vaatiessa jopa ampuvat liian aggressiivisina käyvät apinat. Temppelin huipun lähellä asuu eräs iso ja aggressiivinen apina, joka on ilmeisesti apinalauman päällikkö. Sitä ei ole asemiehet saaneet napattua, ja siitä on tullut jo paikallinen julkkis, eräs amedilainen vitsiniekkakin pyysi meitä viemään tälle temppelin huipun apinalle terveisensä jos sattuisimme sen näkemään, apina kun kuulemma oli tämän hassuttelijajampan velipoika.

Meidän oppaaksi valikoitui 22-vuotias Gede, ja hänen kanssaan lähdettiin sitten huippua kohti vaeltamaan. Gede oli mukava ja varsin puhelias kaveri, ja vaikka hän pyyteli huonoa englannin kielen taitoaan anteeksi moneen otteeseen, puhui hän meidän mielestämme oikein hyvää englantia. Ehkä jotkut britit tai jenkit olisivat siitä jotain nipotettavaa keksineet, mutta me ymmärsimme omalla Mika Häkkis -englannillamme oikein hyvin toisiamme. Geden tarinoita itsestään ja hindulaisuudesta ja vähän mistä tahansa oli oikein hauska kuunnella. Geden isä oli hindupappi, jonka takia yhden hänen pojistaan tulisi myös seurata isäpappansa jalanjäljillä papiksi. Gedeä ei pappeilu yhtään napannut, hän haluaisi mieluummin olla ”normal person”, ja hän toivoikin että hänen 1-vuotias pikkuveljensä olisi se jolla pappinakki lopulta napsahtaisi. Geden isäkin toimi temppelissä oppaana aina kun pappeilultaan ehti, se oli kuulemma hyvä keino tienata vähän lisäelantoa.

Ensimmäinen Pura Lempuyangin temppeleistä tuli vastaan melko pian sisäänkäynnin jälkeen, sinne ei montaa porrasta tarvinnut kavuta. Ensimmäinen temppeleistä onkin alueen temppeleistä kaikista isoin ja myös hienoin, eli jos ei portaiden tarpominen nappaa, kannattaa alueella silti käydä vaikka sitten vain sitä ekaa temppeliä ihmettelemässä. Tähän temppeliin kuului kolme eri tasoa. Tasoista alin oli pyhitetty ihmisten ja luonnon väliselle yhteydelle, keskimmäisin taso oli ihmisten keskinäiselle yhteydelle ja ylin taso ihmisten ja jumalien väliselle yhteydelle. Alimman ja keskitason välillä oli temppelin isoin portti, The Door, joka oli ylhäältä auki. Gede selitti, että näitä tämmösiä portteja on vähän joka hindutemppelissä, ja ennen siitä astumista kaikki negatiiviset asiat ja ajatukset pitää jättää taakseen, ja ottaa vain positiiviset asiat mukaansa. Keski- ja ylätason välillä oli kolme vähän pienempää porttia, jotka oli ylhäältä kiinni. Näille porteille johti hienot, kivilohikäärmeiden suojelemat portaat, joista vasemmanpuolisia portaita kuljettiin ylös, ja oikeanpuolisia tullaan alas. Keskimmäiset portaat oli varattu papeille ja muulle VIP-jengille. Sitten kun siitä ylhäältä kiinni olevasta portista kuljettiin, tarkoitus oli sulkea ne alaportilla mukaan otetut positiiviset asiat ja ajatukset sisälle päähänsä. Sitten on pää täynnä positiivisia ajatuksia, ja mikäs siinä sitten on ollessa.

bali Pura Lempuyang (1)bali Pura Lempuyang temple (1) bali Pura Lempuyang temple (2)

Temppelissä oli jos jonkinmoista patsasta, joista kyseltiin sitten Gedeltä ellei hän itse jo ehtinyt niistä jotain kertoa. Lohikäärmeet on aina temppelien vartijoita ja suojelijoita, ja muilla patsailla oli sitten eri merkityksiä, ne ilmensi jumalten eri ilmentymiä ja eri tarkoituksia varten käytiin aina vähän eri patsaita morottamassa. Patsaita, puita ja kaikenlaisia muitakin temppelialueelta löytyviä esineitä ja asioita oli koristeltu värillisillä liinoilla. Useimmissa liinoissa oli keltaista tai valkoista väriä, jotka merkkasivat useampaakin eri vastakohtaa, kuten esimerkiksi miestä ja naista sekä länttä ja itää. Lohikäärmeiden liinoissa oli mustaa ja valkoista, jotka merkkasivat ainakin pahaa ja hyvää sekä pimeää ja valoa, ja lisäksi jos lohikäärmeitä oli kaksi vierekkäin, kuten niitä usein oli, toisella oli lisänä vielä punaista ja toisella mustaa. Niiden merkityksiä en enää muista, mutta kaikessa oli aina hyvin tärkeää olla tasapaino, joka saavutetaan kun toistensa vastakohdat asetetaan vastakkain ja ne siten kumoavat toisensa.

bali Pura Lempuyang temple (3)bali Pura Lempuyang temple (15)bali Pura Lempuyang temple (5)

Ekan ja tokan temppelin välinen matka oli kaikista pisin, se oli n. 2 kilometriä pitkä ja siinä ei ollut juurikaan portaita, mutta taival taittui silti kohtalaisen jyrkkää ylämäkeä myöten. Jos oltaisiin oltu laiskoja, tämän matkan olisi voinut tehdä moottoripyöräkyydilläkin, mutta koska oltiin jo vähän niinku asetettu itsellemme tavoite että kävellään koko matka huipulle asti niin ei otettu motskareita. Gedeä tämä ei kuulemma haitannut, koska hän tykkäsi kävelemisestä. On syytä tykätäkin, jos pitää Pura Lempuyangia talsia ylös alas harva se päivä.

2. temppelin luona kaikki paikalle tulevat hindut pysähtyivät ensimmäisen kerran siunaamaan ylimpään temppeliin matkalla olevat ruokansa ja muut lahjoitukset. Geden suku oli rakentamassa omaa temppeliään kohtalaisen lähelle 2. temppeliä, perustukset oli jo tehty ja jotain ensimmäisiä vahtilohikäärmeitä siellä veisteltiin. Vähän ihmeteltiin että millä pokalla te nyt tänne tämmöseen kuuluisaan paikkaan olette omaa sukutemppeliänne rakentamassa, mutta toisaalta Pura Lempuyangin 3., 4. ja 5. temppelit oli kaikki Balin suurimman hindusuvun rakentamia ja omistamia temppeleitä, eli ei siinä mitään ihmeellistä kai ole että sinne omia temppeleitä kyhätään. Tuntuu vaan vähän oudolta, ei oikein tulisi mieleen että meenpä tästä Vatikaaniin rakentaa itelleni oman kirkon siihen aukiolle, ja sieltä sitten morjenstelen Paavia ja lähettelen omia savumerkkejäni jos siltä tuntuu. Mutta ehkäpä niitä temppeleitä ei ihan kuka tahansa hindutaviskaan saa alkaa pystyttelemään, Geden suku kun kerran oli kuuluisaa paikallista pappisukua niin ehkä ne sen takia sai sinne omaa temppeliään rakennella.

bali Pura Lempuyang temple (4)

Vaikka seuraavat temppelit olikin siis jotain ihme sukutemppeleitä, niissä sai kaikki käydä mielensä mukaan rukoilemassa tai ihmettelemässä. Toisin kuin kirkkoja, hindutemppeleitä ei oikein käytetä mihinkään tämmöseen naimisiinmeno- ja hautajais-touhuun, vaan niissä käydään ihan arkipäiväisiä asioita rukoilemassa ja mietiskelemässä. Temppeleillä oli myös omia vähän outoja sääntöjään, niihin ei esimerkiksi naiset saa tulla silloin kun on kuukautiset menossa tai nainen imettää lasta. Lapset ei saa temppeliin tulla jos niillä oli jotenkin hampaat kasvuvaiheessa, ja ihminen joka on menettänyt lähisukulaisensa vastikään ei myöskään saa temppeliin tulla. Jotain muitakin rajoituksia oli, mutta eipä näitä asioita kyllä oikein mitenkään valvota, ois naisille ainakin ehkä hiukka tukalaa jos siellä ois joku kuukautisvahti tekemässä pistokokeita..

3. temppelin tienoilla nähtiin niitä pahamaineisia apinoita, mutta ne oli kaukana viidakossa ihan omissa oloissaan. Jotain pikkupoikia niitä apinoita osoitteli ja sanoi ”Monkey, monkey”, koska ne halusi Geden mukaan opetella englantia. Temppelialueella oli siellä täällä myyjiä kojuissaan, jotka möivät ylöskipuajille juotavaa ja pientä syötävää. Näistä myyjistä suurin osa ei juuri englantia osannut, perus myyntisanastoa lukuunottamatta. Ostettiin pitkin matkaa kojuista vettä ja Pocari Sweat -nimistä urheilujuomaa, johon ollaan karusta nimestä huolimatta tykästytty Aasian matkoillamme. Gede myös tarjosi meille vähän pähkinöitä jonkun tuttunsa kojusta.

Vanhat myyjänaiset kiusoittelivat Gedeä, koska Gede ei ole vielä naimisissa eikä ole kuulemma ihan heti menossakaan. Ongelma ei kuulemma niinkään ollut morsiamen puute, vaan rahan. Häiden järkkääminen on Balillakin kallista puuhaa, koska koko kylä pitää juhliin kutsua ja ruokkia, ja vaikka häälahjaksi saakin kaikilta vierailta jotain, on ruuan hankkiminen tuhannelle ihmiselle kallis tikki. Häiden jälkeen ei kuulemma ruoasta olisikaan vähään aikaan pulaa, koska yleinen häälahja on kilo riisiä jos ei muutakaan keksi tai ei vieraalla varat riitä. Tonni riisiä, sillä vähän aikaa luulisi pärjäävän. Gede myös haaveili pääsevänsä joskus matkustelemaan ja näkemään maailmaa, mutta hän epäili ettei siihen hänelle aukea mahdollisuutta, koska se on niin kallista puuhaa. Lunta Gede ei ollut koskaan nähnyt, mutta oli kuullut tarinoita joiltain ja hän jaksoikin siitä kysellä että mimmosta se oikein on ja miltä se tuntuu ja maistuu. Kerrottiin Gedelle perusjutut Suomesta, että täällä on talvisin 30 astetta pakkasta ja metri lunta ja pimeää 18 tuntia päivässä, ja Gede ihmetteli että kuinka Suomessa kukaan voi asua. Tuskin on Gede siis Suomeen ensimmäisenä matkalle lähdössä jos joskus mahdollisuus matkusteluun aukeaa.

bali Pura Lempuyang temple (12)

4. temppelissä oli meneillään jonkinlainen uskonnollinen seremonia, jota me pakanatkin päästiin katselemaan. Katsottiin, kun kaksi vanhempaa miestä tekivät rituaalejaan katoksien alla suitsukkeiden ja kaikenlaisen tavaran keskellä, ja Gede kuiski että nuo ovat pyhiä miehiä, ”Holy men”. Miesten pirskotellessa pyhää vettä tavaroiden ja ruokien päälle, Gede selvitti, että pyhäksi mieheksi pääsee vain kaikista kovimmat pappismiehet. Kävi ilmi, että Geden isää oli jo kysytty oman alueensa pyhäksi mieheksi, mutta tämä oli kieltäytynyt, koska pyhät miehet eivät saa tehdä mitään töitä, he vain osallistuvat seremonioihin, hokevat ommmmm ja ovat niin pyhiä kuin suinkin voivat olla. Pyhien miesten elanto perustuu yksinomaan muiden hindujen lahjoituksiin. Pyhillä miehillä sai kyllä olla vaimo, ja he saivat asua kotonaan, eli eivät ole semmosia kristillisten munkkien tapaisia selibaattierakkoja, mutta silti Geden isä oli mieluummin normipappi joka sai lisäelantoa ja virikettä elämäänsä turistikierroksia pitämällä. Kyseltiin Gedeltä että voisiko niiltä pyhiltä miehiltä kysellä kaikkia elämänohjeita sun muita, mutta Gede kertoi että ei niille niin vaan mennä puhumaan, niillä on joku oma kielensäkin jota oikeastaan vain papit osaavat, ja pyhille miehille puhuessa silläkin kielellä pitää käyttää hyvin huolellista ja korrektia kielioppia. Kuulostaa tosi nihkeältä touhulta tommonen pyhä miehuus, ei ihme ettei Geden isukkia oikein natsaa.

bali Pura Lempuyang temple (6)

5. temppeli oli nimeltään sadetemppeli (Bisbis), ja se oli kuulemma omiaan mietiskelyyn, koska se oli niin rauhaisassa kolkassa vuoren rinnettä. Hetkeksi jäätiinkin sinne ympäröivää luontoa kuuntelemaan, ennen kuin jatkettiin taas kapuamista 6. temppelille. Se oli bisnes-temppeli, tänne alueen liikemiehet ja -naiset tulivat rukoilemaan hyvää liikeonnea, ja täällä myös siunattiin ihmisten mukanaan tuomat pyhät vedet, jotka sitten vietiin omiin kauppoihin tai muihin liiketoimintatiloihin, ja vesi pirskoteltiin siellä ympäriinsä jotta bisnes luistaisi ja tulisi rahaa. 6. temppelillä nähtiin niitä asemiehiäkin, aggressiiviset apinat kun majailivat jossain 6. ja 7. temppelin välimaastossa. Gede kyseli pyssyukoilta apinoista, mutta niitä ei oltu muutamaan päivään nähty lainkaan, asemiehetkin vaikutti tylsistyneiltä. Jatkettiin siis rauhallisin mielin matkaa kohti viimeistä eli 7. temppeliä. Siinä matkalla Gede demonstroi, kuinka bambukepillä voidaan apinat tiehensä pelottaa – lähinnä keppiä vaan pidettiin pään yläpuolella uhkaavassa asennossa. Gede myös kertoili kauhutarinoita ihmisiä purreista apinoista, se isoin apina kuulemma lymysi uhrejaan jemmassa ja hyökkäsi takaapäin puremaan uhrejaan jalkoihin. Puremat ovat paitsi kivuliaita, myös hengenvaarallisia, koska apinoista tarttuu herkästi vesikauhua ja jäykkäkouristusta.

bali Pura Lempuyang temple (7)bali Pura Lempuyang temple (9)

Me ei kuitenkaan apinoita kohdattu, ja päästiin lopulta pitkän ja uuvuttavan kapuamisen jälkeen viimeiselle temppelille. Näkymät temppeliltä olivat todella huikeat. Temppeli sijaitsee vuoren huipulla yli kilometrin korkeudessa, joten sieltä käsin pääsi katselemaan pitkälle. Maisemien ihmettelyn jälkeen Gede vielä pyysi meitä istuutumaan, ja hän kertoi pitkään ja hartaasti hindulaisuudesta. ”Ommmm”, mitä ihmiset kaikkialla hokivat, olikin itse asiassa ”Aum”, ja sanan jokainen kirjain merkkasi yhtä hindujen pääjumalista. Yksi jumalista – Brahma – oli luoja, toinen – Vishnu – ylläpitäjä, ja kolmas – Shiva – tuhoaja, ja yhdessä nämä toistensa kanssa yhtä tärkeät kokonaisuudet pitävät elämän kiertokulkua ja tasapainoa yllä. Hindujen moninaiset jumalat ovat itse asiassa kaikki yhden suuren ja sanoinkuvaamattoman, kaikkialla läsnä olevan ja ihmisten käsityskyvyn ylittävän Brahmanin eri kuvajaisia. Hindujen rukouksistakin Gede kertoi, kaikessa oli aina läsnä tasapainon hakeminen. Siellä vuorenhuipputemppelissä, pitkän kapuamisen jälkeen ja Geden pitkällistä ja yksityiskohtaista esitelmää hindulaisuudesta kuunnellessa tuli hetkittäin vähän epätodellinen ja jotenkin tosi levollinen olo.

Hinduismissä on paljon hyviä juttuja, joista minä tykkäsin eniten ajatuksesta, että kaikki muut uskonnot on hindujen mukaan oikeastaan kaikki samaa hindulaista uskontoa jota vähän vaan eri tavoin tulkitaan, mutta että ei siitä kannata meteliä pitää, uskokoot he omiin juttuihinsa jos tahtovat, ei siitä mitään haittaakaan ole. Tämmösen ajatuksen kun saisi kristinuskoon, juutalaisuuteen ja eritoten islamiin iskostettua niin kylläpä muuttuisi maailma kertaheitolla mukavammaksi paikaksi. Myös hindujen ajatus karmasta ja jälleensyntymästä, eli siitä että omilla valinnoillaan suoraan vaikuttaa seuraavaan elämään ja siitä millaisen ruumiin sinne saa, on kanssa ajatuksena oikein kiva ja kannustaa olemaan mukava ja kunnioittava kaikille ja kaikelle. Vähän tylsästi hyvästä elämästä palkitaan uudelleensyntymällä kauniiksi tytöksi tai komeaksi pojaksi, pinnalliset hindut, eikö sisäinen kauneus muka mitään merkkaa häh? Huonosti elämällä sitten syntyy uudestaan muurahaisena tai puuna tai – jos oikein huonosti käy – Hjallis Harkimona.

bali Pura Lempuyang temple (10)bali Pura Lempuyang temple_c_matka_.jpg

Oudolta taas tuntui kuulla Geden selitystä siitä, että tämä ruumis missä nyt ollaan on oikeastaan vähän niinku t-paita. Sitten kun kuollaan, vanha t-paita heitetään roskiin ja sitten saadaan uusi tilalle, ei se niin vakavaa ole. Kuolema ei oo mikään kovin hirvittävä juttu, toki on rituaaleja hinduillakin sitä koskien, esimerkiksi jotenkin oli tärkeetä että kun ruumis poltetaan, siinä on kaikki kaverit ja sukulaiset lähellä läsnä, koska ihmisen sielu vai mikä onkaan näkee siinä vikan kerran että miten häntä ollaan elon aikana kunnioitettu. Jos on paljon jengiä läsnä, niin on kivempi laittaa sitten uusi t-paita päälle kun tietää että ihan hyvin meni ton edellisen kanssa.

Ja niinku uskonnoissa yleensä, hinduismissakin löytyy omat typerät juttunsa, kuten esimerkiksi kastijärjestelmä, joiden mukaan ihmisiä luokitellaan. Tästä ollaan kaiketi virallisella tasolla pyrkimässä eroon, mutta käytännön tasolla se on niin syvään juurtunut ajatus että tuskin se ihan heti poistuu. Kastittomat ihmiset on sitten sellasta väkeä että niillä ei oo mitään väliä, jos ymmärsin oikein niin niiden kohtelu ei oikein vaikuta edes siihen karmaan. Ja sehän nyt on ajatuksena aika perseestä.

Hindutemppeleissä vähän pisti silmään myös siellä täällä esiintyneet hakaristit, niistä kun tulee ensimmäisenä mieleen vähän toisenlaiset meiningit kun rauhaisat ommmia hokevat jampat. Hakaristillä on toki vähän pidemmät perinteet hinduismissä onnen symbolina kuin vääriä rotuja joukkomurhaavien saksalaisten sun muiden rasistien tunnuksena, mutta vähän jännät fiilikset tuli kun ihmiset kumarteli hakaristeillä koristelluille alttareille sun muille.

bali Pura Lempuyang (12)

Hinduesitelmän jälkeen lähdettiinkin sitten paluumatkalle, joka sujui alamäkeä paljon sutjakammin kuin vuorelle kapuaminen. Jalat kyllä tärisi melko holtittomasti aina kun pysähdyttiin, mutta se ei haitannut. Sisäänpääsyportilla kohdattiin vielä Geden isukkikin, kehuttiin tälle Gedeä ihan estotta hänen oppaan ja englannin taidoistaan, en tiedä oliko siitä haittaa vai hyötyä pappinakkia ajatellen, mutta ihan mielissään näytti Gede kehuista olevan, ja vastavuoroisesti kehui sitten meitä kun ollaan niin ystävällisiä ja mukavia ja kiinnostuneita ja vahvojakin vielä, kun jaksettiin kävellä sama reitti mitä Gede ja hänen isänsä ja ties ketkä balilaisvanhukset tarpoo menemään harva se päivä sen kummemmin asiaa ajattelematta. Gede ja hänen isipappansa olivat myös tohkeissaan kun kerrottiin että kirjoitetaan Pura Lempuyangista ja heistä pieni juttu internetissä olevaan blogiimme, Gede varsinkin oli ihan täpinöissään että sitten hänen nimensä on jossain siellä internetissä. Tässä jutussa se on nyt tosiaan muutamaan kertaan mainittu, jos Gede oot opetellut suomea niin eikös ookin mukavaa nyt sitten?

Sellainen paikka oli Pura Lempuyang. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jos ei halua huipulle asti vaeltaa niin jo sillä ensimmäisellä temppelillä käynti on vaivan arvoista. Ja huipulle jos menee, suosittelemme kyllä oppaan ottamista samaan konkurssiin, apinanpuremien ehkäisyn lisäksi saa mukavaa ja tietorikasta matkaseuraa, ainakin jos oppaan nimi on Gede. Kai sen faijakin olisi ihan OK, vaikka pappismies olikin niin ihan mukavalta ja huumorintajuiselta ukolta sekin vaikutti.

Sen verran pitää vielä sanoa että hindulaisuus mistä Gede kertoi ja mistä tässä nyt on jaariteltu, koskee nimenomaan balilaista hinduismia, intialaisilla hinduilla ainakin on varsin erinäköisiäkin ajatuksia, että älkää ihmiset suuttuko ja lyökö jos joku asia kuulostaa omituiselta tai väärältä. Hindut varsinkin saa luvan ottaa ihan iisisti, tai jos tuutte kiukkuamaan niin kerron teistä sille Brahmanille ja sitten kun kuolette, heräättekin seuraavan kerran täältä Suomesta jäkälänä. Kyllä sitten harmittaa.

bali Pura Lempuyang temple (13)bali Pura Lempuyang temple (16)

One-Pot nakkinuudelit

Opintovapaan ensimmäisellä viikolla tuli heti maanantaina vastaan ongelma nimeltään lounas. Työpaikan verotusarvon verran maksava neljän vaihtoehdon lounas jälkkäreineen ja iltapäiväkahvipullineen olisi historiaa seuraavan kolmen kuukauden ajan. Tarttis tehdä ihan itse ruokaa joka päivä. Ruokabloggari huusi jee.

onepot noodles (4)onepot noodles (2)

Ihka ensimmäiseksi lounaaksi kokkasin ihan itse soveltamani yhden pannun nakkinuudelit, joita söin koko viikon. Täytyy kyllä tunnustaa, että torstaina sama mättö alkoi jo tulla korvista ulos. Pari ekaa päivää nakkinuudelit maistuivat kuitenkin oikein hyvin. Varsin tyytyväinen olin siihen, että sain aikaan maistuvan ruoan itse soveltamalla. Hyvä minä!

One-Pot nakkinuudelien kantavana ideana toimi legendaarinen nakkimössö, jota lähdin viemään hieman pidemmälle. Yhden pannun nakkinuudelit eivät kyllä voittaneet iskän kehittelemää neljän raaka-aineen nakkimössöä (pasta, nakit, tomaattipyre ja suola), mutta se saattaa olla vain mun oma mielipide. Nakkimössöllä kun sattuu olemaan suuren suuri paikka mun sydämessä. ♥

onepot noodles (1)onepot noodles (3)

One-Pot nakkinuudelit

4-6 annosta, valmistusaika noin 30 minuuttia

  • oliiviöljyä
  • 2 kpl sipulia silputtuna
  • 1 kpl yksikyntinen valkosipuli
  • 1 kpl punainen chili silputtuna
  • rouhittua mustapippuria
  • suolaa
  • valkopippuria
  • kuivattua timjamia ym. mausteita maun mukaan
  • 150 g silputtuja aurinkokuivattuja tomaatteja
  • 1 pkt HK Aito Nakkeja (kevyt)
  • 185 g purkkiherkkusieniä viipaloituna kahteen osaan
  • 250 g riisinuudeleita
  • 7 dl lihalientä
  • 2 dl rasvatonta maitoa
  • 1-2 dl raastettua parmesaanijuustoa

1. Kuumenna oliiviöljy suurehkossa pannussa. Lisää silputut sipulit, valkosipulit, chili, aurinkokuivatut tomaatit, herkkusienet ja nakinpalat. Mausta mausteilla (mustapippuri, suola, valkopippuri, timjami ym.) ja anna paistua niin kauan, että nakinpalat saavat väriä ylleen.

2. Lisää nuudelit, lihaliemi sekä maito ja sekoita hyvin. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia, tai kunnes nuudelit ovat imeneet nesteet itseensä.

3. Nosta pannu pois liedeltä ja lisää päälle juustoraaste. Anna makujen hautua viitisen minuuttia. Tarjoile!

onepot noodles (5)onepot noodles (6)

Ravintolavinkki: Kruna Krunikassa

Perjantai 13. päivä ei maaliskuussa ollut millään tavalla epäonnen päivä. Tein ensin koko päivän töitä lopputyöni eteen, ja viiden jälkeen läksimme herra Longfieldin kanssa viettämään yhteistä aikaa illallisen merkeissä kauniiseen Kruununhakaan.

Krunikassa sijaitsee syyskuussa avattu kortteliravintola Kruna, johon tykästyimme molemmat heti ison ulko-oven avattuamme. Tunnelmallinen, ja ehdottomasti kodikas ravintola otti meidät tuttavallisesti ja lämpimästi vastaan.

kruna kruununhaka (2)kruna kruununhaka (4)

Meidän oli tarkoitus mennä testaamaan Krunaan maaliskuun Stockan kantismenu, johon olisi kuulunut juustofondue sekä jälkkäriksi marenkipiiras. Tulimme kuitenkin a la carte -listaa selatessamme toisiin aatoksiin. Listalla ollut lihafondue lisukkeiden kera kuulosti niin herkulliselta, että päätimme tilata sen. Ja hyvä niin.

Pöytään tuotiin ensin tilaamamme tuhdit chileläiset punkut, lautaset sekä aterimet, ja pian näiden jälkeen fonduepadan alaosa ja fonduetikut. Sitten vain odottelimme lihalientä, lihoja sekä lisukkeita. Kovin kauaa ei tarvinnut odottaa kun pieni pöytämme täyttyi erilaisilla kipoilla. Krunan lihafondue piti sisällään madeiralla maustettua lihalientä, härän marmorifilettä, kukkakaalia, parsakaalia, cocktailkurkkuja, marinoituja valkosipuleita, maalaisperunoita sekä taivaallista chilimajoneesia. Fondue tuli tilata meille molemmille ja se kustansi 26,50 euroa per henkilö.

kruna kruununhaka (3)kruna kruununhaka (1)kruna kruununhaka_c_ravintola_.jpg

Olemme kerran aiemmin syöneet fonduesafkaa, se oli Liettuassa vuosia sitten. Tosin Kaunasin kaupungissa emme syöneet tuolloin lihallista fondueta, vaan hieman perinteisemmän suklaafonduen erilaisilla suklaaseen dipattavilla herkuilla. Emme siis olleet ihan varmoja miten homma toimisi. Ensimmäiset lihapalat käytimme vain nopeasti lihaliemessä, ennen kuin muutaman testipalan jälkeen homma selveni meille – lihat tulikin ikään kuin keittää kiehuvassa lihaliemessä kypsiksi. Ahaaa! Törkimme tämän ahaa-elämyksen jälkeen tikkuihin lihoja ja lisukkeita, jotka sitten ahdoimme kaikki yht’aikaa lihaliemen sekaan keittymään. Sitten piti vain odotella hetki.

Lihan määrässä ei Krunassa pihtailtu. Härän marmorifilettä tuotiin pöytäämme valtava kasa, jopa niin paljon, että viimeiset palat piti ahtaa suuhun melkein väkisin. Annos oli siis reilu ja nälkää ei sen jälkeen pystynyt edes ajattelemaan. Kun safka vielä maistui hyvältä, ja ravintolan kiva tunnelma sekä tarjoilijoiden rento asenne miellyttivät, voidaan sanoa illan olleen oikein onnistunut! Jopa niin onnistunut, että suljin onnellisena silmäni viiniä juodessani (kuvatodiste postauksen lopussa).

Harmillinen homma tässä on se, että fondueviikot ovat Krunassa tällä kertaa ohi.. Suosittelemme paikkaa siitäkin huolimatta isosti. Ravintolasalissa on esimerkiksi pikkuinen puhelinkoppi, jonne voi änkeytyä rakkaansa kanssa syömään. Me olisimme sinne menneet, mutta pöytä ja tila oli auttamatta liian ahdas isolle fonduepadalle ja useille lisukelautasille. Ensi kerralla sitten sinne pussailemaan. ♥

Kruna restaurang & bar
Liisankatu 2
00170 Helsinki
+358 9 6128 6370

kruna kruununhaka (7)kruna kruununhaka (6)

Synttärimatkan päivä 9, Amed: Kalastajien kotiinpaluu, Pura Lempuyang ja Tirtta Gangga

bali Pura Lempuyang (1)

Matkapäiväkirja 13.10.2014

Aamulla heräsimme jo ennen seitsemää herätyskellon soittoon, sillä halusimme käydä katselemassa kotirantaan palaavia kalastajia. Amed on ihka oikea kalastajakylä, se oli vielä vuosia sitten Balin köyhintä aluetta, mutta sitten sukeltajat löysivät paikan ja Amedinkin seudulle alettiin saada rahaa sukeltajaturistien myötä. Mikään massakohde Amed ei tosin ole vieläkään, siitä ei ole pelkoa.

Rannalle päästessämme aurinko oli vasta nousemassa, ja pieniä puisia kalastusveneitä ajelehti satoja pitkin merta, sieltä ne lipuivat yksitellen takaisin rantaan. Emme nähneet mitään isoja kalansaaliita kenelläkään kalastajalla, pikkukaloja lähinnä. Tosin yksi kauempana rannalla ollut kalastaja lesotti jollain vähän isommalla tonnikalan näköisellä mötköllä muille kalastajille, mutta sekin oli paljon pienempi kuin se eilinen barracuda, jonka meidän snorklausretken venekuski sai.

Amedissa paikalliset kalastajat vievät myös turisteja snorklaamaan. Kalastajat puhuvat todella huonosti englantia (meidän kuski osasi sanoa vain ”fish”). Hotellien tyypeillä on omat tutut kalastajakaverit, joiden kautta snorklausretken järkkääminen onnistunee kaikista helpoiten. Näin ainakin meidän tapauksessa.

amed bali (2) amed bali (3) amed bali (4) amed bali (6) amed bali (1) amed bali_c_matka_.jpg

Kun olimme katsoneet tarpeeksi rantautuvien kalastajien touhuja, menimme syömään aamupalaa, ja sitten lähdimme urheiluvaatteiden vaihdon jälkeen autolla kohti päivän retkiä. Pääkohteet olivat 1700-portainen Pura Lempuyang -temppeli ja Tirtta Gangga -vesipalatsi. Sovittiin tosin autokuskimme kanssa, että jos emme jaksa kivuta helteessä kaikkia Pura Lempuyangin portaita, menemme näiden lisäksi pariin muuhunkin kohteeseen, mutta jos taas saataisiin kivuttua kaikki portaat, ei ehdittäisi (eikä varmaan jaksettaisikaan) muita paikkoja enää katsella. Herra Longfield on muuten luvannut kirjoittaa ainakin Pura Lempuyangista oman kattavan tietoiskupostauksen, sitä kannattaa odottaa. Heh!

Automatka Pura Lempuyangille nousi jyrkkää serpentiinitietä pitkin, kunnes saavuimme itse temppelille. Ostimme liput, ja vuokrasimme jälleen pakolliset sarongit, niitä kun täytyi tässäkin temppelissä taas pitää. Annettiin lisäksi 30 tonnin lahjoitus temppelille, rikkaita kun ollaan. Euroissa se on noin 1,5 euroa.

Mietittiin tovi, otetaanko lisäksi maksullinen opas matkaan. Oltiin luettu jostain, että temppelin ylätasanteella elää apinoita, jotka ovat viime aikoina muuttuneet hyvin aggressiivisiksi, ja purreet ja raapineet ihmisiä. Opas auttaisi apinoiden kanssa, ja lisäksi toki kertoisi temppelistä, hinduista sun muista. Päätettiin lopulta ottaa opas sillä ehdolla, että hinta määräytyisi sen mukaan miten korkealle jaksettaisiin kiivetä: jos mennään ihan ylös asti, olisi hinta 400 000, ja jos käännyttäisiin alemmilla tasoilla pois, olisi hinta vähemmän. bali Pura Lempuyang (2) bali Pura Lempuyang (3) bali Pura Lempuyang (4) bali Pura Lempuyang (6)

Sitten alettiin kipuamaan. Oppaamme oli 22-vuotias, tosi mukava ja hyvää englantia puhuva Gede (itse hän pyyteli jatkuvasti huonoa englantiaan anteeksi). Hän kertoili kaikkia juttuja temppeleistä matkan varrella, kertoi mistä saataisiin ostaa juomia, ja hänen kanssaan oli hauska jutella kaikenlaista Balista, hinduista, Suomesta, Geden tulevaisuuden suunnitelmista ja vähän kaikesta.

Kävi aika nopeasti ilmi, että kipuaminen oli helvetin rankkaa siinä helteessä, mutta samalla jotenkin tuli olo että ei me kyllä lopetettaisi nousua keskenkään vaikka mikä olisi. Näkymät jo ekalta temppeliltä Balin korkeimmalle vuorelle (Mt. Agung) olivat niin hienoja, että pakko oli nähdä lisää. Onneksi kipuamisreitin varrella oli kojuja, joista saatiin ostettua vettä ja Pocarin hiki -nimistä juomaa. Kojujen myyjänaikkoset kiusasi Gedeä, koska tämä ei vielä ollut naimisissa. Saatiin kanssa hyviä pähkinöitä yhdeltä kojulta Geden tarjoamana.

bali Pura Lempuyang (5) bali Pura Lempuyang (8) bali Pura Lempuyang (7)bali Pura Lempuyang (15)bali Pura Lempuyang (13)

Portaat veivät temppeliltä toiselle, ja juomaa kului, mutta samalla huippu läheni. Viimeisiä etappeja vartioi muutama asemies niiden hullujen apinoiden varalta. Me nähtiin muutama apina, mutta ne oli ihan vaarattomia ja pysyivät omissa oloissaan. Parin tunnin kapuamisen jälkeen päästiin vihdoin perille huipun temppeliin. Kateltiin maisemia ja kuunneltiin Geden selityksiä hinduista ja heidän palvelumenoistaan, ja katsottiin kuinka yksi pappi piti paikallisjoukolle jotain seremoniaa, missä paikallisten huipulle kuljettama vesi siunattiin pyhäksi.

Paluumatka alas oli paljon helpompi, jalat vaan alkoi tärisemään aina kun pysähdyttiin. Kun päästiin alas, juteltiin vielä hetki Geden, saronkimyyjän ja jo huipulla tapaamamme Geden pappi-isän kanssa. Gede oli kertonut matkalla, että joko hänen tai hänen 1-vuotiaan pikkuveljensä tulisi seurata isän jalanjäljillä papiksi. Gedeä ei kuulemma paljoa pappeilu napannut, ja hän toivoikin että saisi sälytettyä pappikohtalon pikkuveljelleen. Menin myös sanomaan että tehdään varmasti tästä paikasta juttu blogiin, ja Gede oli aivan innoissaan ja hämillään että hänestä kerrottaisiin oikein nimen kanssa internetissä. Mutta niin vaan nyt kerrottiin! Reissu oli tosi kiva, ja onneksi otettiin opas mukaan – sai Gedekin samalla vähän rahaa naimisiinmenoa varten, ei ehkä pähkinänmyyjänaiset enää kohta kiusaisi.

bali Pura Lempuyang (10) bali Pura Lempuyang (9) bali Pura Lempuyang (11) bali Pura Lempuyang (12) bali Pura Lempuyang (14)

Kiipeilyn jälkeen matka jatkui autolla kohti Tirtta Ganggan vesipalatsia, jonne oli suhteellisen lyhyt matka vuorikiipeilypaikalta. Ennen kuin astuimme vesipalatsin porteista sisään, söimme lounaan autokuskin suosittelemassa Good Karma -nimisessä paikassa. Herra Longfield oli myös lukenut samaisesta paikasta netistä jotain hyvää, joten syömään siis. Huli otti vihreän tonnikalacurryn, ja Herra Longfield otti jotain muuta, ei enää muisteta mitä se oli. Ainakin Hulin curry oli tosi hyvä, ja annos mukavan kokoinen lounaaksi.

Syömisen jälkeen menimme sisään Tirtta Ganggaan. Vesipalatsi oli tosi hieno ja ihanan virkistävä kokemus kuuman ja hikisen vuorikiipeilyn jälkeen. Köpöttelimme altaiden keskellä isojen kivipaalujen päällä ja napsimme kaikesta kuvia. Lopulta menimme vielä uimaskelemaan Balin entisaikojen kuninkaallisten isoon uima-altaaseen. Aasialaisnaisten lauma oli vallannut altaan portaat kuvanottohetkeään varten, mutta änkesimme heidän lävitseen ja pian vilvoittelimme jo viileässä vedessä. Uimaskelun jälkeen automme otti suunnaksi hotellin. Matka kustansi kaikkineen 400 000, sisäänpääsy allasalueelle oli 10 000 ja sisäänpääsy itse vesipalatsiin saman verran.

bali tirtta gangga (1) bali tirtta gangga (8) bali tirtta gangga (7) bali tirtta gangga (9) bali tirtta gangga (6) bali tirtta gangga (2)

Hotellilla söimme nopsasti muutamia huoneen hintaan kuuluneen iltapäiväteen herkkuja, erityisen hyvää oli kookospallot tuoreella limetin mehulla. Loppuaika ennen auringonlaskua menikin sitten uima-altaalla sekoillessa. Illalla setvimme vielä seuraavan päivän lauttakyytejä Sanurista Nusa Lembonganiin, ja tilasimme viimeisen kerran herkullista ruokaa parveke-loungeemme. Herra Longfield tosin tilasi PIZZAA (täh?), joka oli vielä niin tulista, että suuhan sillä paloi. Jälkkäriksi mulla oli taas aivan taivaallista caramel toffee banaania jätksin kera. Niin hyvää! Illan päätteeksi oli vielä hieman pakkailua ja sitten tutimaan. Kyyti tulisi seuraavana aamuna 9:00, eiku 10:00 se olikin. Kauniita unia!

bali tirtta gangga (3) bali tirtta gangga (4) bali tirtta gangga (5) bali tirtta gangga (6) bali tirtta gangga (10) bali tirtta gangga (12) bali tirtta gangga (11) bali tirtta gangga (13)

Matkan aikana matkapäiväkirjaan kirjoitetut kahdeksan ensimmäistä päivää voi lukea seuraavien linkkien takaa.

Synttärimatkan päivä 1, Singapore: Clarke Quay ja ritsa

Synttärimatkan päivä 2, Singapore: Southern Ridges, Pete’s Place ja Singapore Sling

Synttärimatkan päivä 3, Singapore: Infinity Pool, kello viiden tee ja Gardens by the Bay

Synttärimatkan päivä 4: Siirtyminen Ubudin viidakkohotelliin

Synttärimatkan päivä 5, Ubud: Aamukävely, päiväuinti ja ilta La Viewissä

Synttärimatkan päivä 6: Kakkakahvi, Jatiluwih, Batukaru ja Munduk vesiputouksineen

Synttärimatkan päivä 7, Amed: Huikeat näkymät merenpinnan molemmin puolin!

Synttärimatkan päivä 8, Amed: Snorklausta ja maailman paras jälkiruoka

Nick Brandt – Salon Taidemuseo Veturitalli

Salossa on tämän kevään aikana mahdollista päästä ihailemaan huikeita Nick Brandtin Itä-Afrikassa kuvaamia luonto- ja eläinvalokuvia. Näyttely järjestetään Salon taidemuseo Veturitallissa, jonne on koottu yhteensä 60 massiivista valokuvaa, joissa pääosissa ovat savannien valtiaat. Näyttely koostuu kahdesta eri kokonaisuudesta, On this Earth ja A Shadow Falls.

Näyttelyn kaksi ensimmäistä osaa, jotka ovat nähtävissä Salossa, ylistävät Itä-Afrikan uhattua ja ainutlaatuista villieläinluontoa. Näyttelystä on olemassa myös kolmas osa nimetlään Across the Ravaged Land. Kolmas osa kuvaa Itä-Afrikan villieläinluonnon uhkia raapaisevan brutaaleilla kuvilla. Kolmas osa ei valitettavasti ole nähtävissä Salossa, mutta otteita siitä voi nähdä Veturitallin aulassa myynnissä olevista Nick Brandtin valokuvakirjoista.

nick brandt salon taidemuseo (8)nick brandt salon taidemuseo (12)nick brandt salon taidemuseo (11)nick brandt salon taidemuseo (10)

Nick Brandt syntyi 1966 Lontoossa, jossa hän opiskeli maalaustaidetta ja elokuvaohjausta. Vuonna 1992 hän muutti Yhdysvaltoihin. USA:ssa asuessaan Nick pääsi kuvaamaan Tansaniassa Michael Jacksonin ”Earth Song” -biisin musavideota ja lumoutui tuolla reissullaan Afrikan luonnosta sekä eläimistä. Vuonna 2003 Brandt jätti uransa ohjaajana, perusti luonnonsuojeluyhdistuksen (Big Life Foundation) ja omistautui täyspäiväisesti Afrikan eläinten kuvaamiselle. Ei yhtään pöllömpi uravalinta!

Nick on kertonut, ettei häntä yleensä kiinnosta kuvata eläimiä toiminnan keskellä. Hän haluaa vangita villieläimiä kameralleen syvällisten muotokuvien kautta, niin että kuvista välittyisi villieläinten persoonat, sisin sekä sielu. Esimerkkinä tästä on alla oleva kuva urosleijonasta, joka makoili maassa päiviä ennen kuin havahtui nousevaan myrskyyn nostaen päänsä, ja katsoen savannin yli myrskyn tulosuuntaan.

nick brandt salon taidemuseo (5)nick brandt salon taidemuseo (4)

Salon taidemuosen Veturitallin näyttelyssä kerrottiin myös, että Nick haluaa kuviinsa poikkeuksetta aina pilviä. Pilvetön, aurinkoinen päivä on Brandtin mukaan mahdollisimman epävalokuvauksellinen aika – sininen taivas on yksinkertaisesti ruma ja vailla tunnelmaa. Tämähän on tiedossa jos on yhtään valokuvausta enemmän harrastanut, keskipäivän aurinko on armoton, eikä silloin yleensä kameraa kannata paljon esiin kaivaa.

Pilvet olivat Nickin kuvissa tosiaan paljon esillä – silmä kulki kuvien läpi kiinnittäen aina ensin huomion valokuvan pääkohteeseen, eli eläimeen, mutta kuvan tarkastelu ei jäänyt siihen. Upea sommittelu, kauniin karut maisemat ja hurjan eläväinen taivas antoi silmille ja mielelle mahdollisuuden tutkia kuvia tarkasti. Vaikuttavaa työtä, joka kosketti myös sielua.

nick brandt salon taidemuseo (6) nick brandt salon taidemuseo (7)

nick brandt salon taidemuseo (1)     nick brandt salon taidemuseo (13)

Jos valokuvaus ja eläimet ovat lähellä sydäntä, kannattaa näyttelyyn lähteä hieman pidemmänkin matkan päästä. Täällä viihtyvät niin aikuiset kuin lapsetkin. Valokuvat jatkavat Salosta matkaansa Tukoholmaan ja Moskovaan, joten ihan heti näitä ei Suomessa pääse ihailemaan uudestaan. Näyttely vakuutti minut sen verran vahvasti, että Nick Brandtin valokuvakirjoja olisi ihana saada omaan kirjahyllyyn! Mutta nyt opintovapaalla arvokkaat kirjaostoshaaveet on pakko laittaa jäihin vähäksi aikaa.

Salossa voi saman vierailun aikana käydä vaikka lounaalla Salon Seurahuoneella. Me kävimme siellä herra Longfieldin kanssa, ja voimme suositella söpöä paikkaa isosti. Postauskin on Salon Seurahuoneesta kyllä tulossa.

Kannattaa lukea myös Veikko Halmetojan arvostelu näyttelystä Hesarin verkkosivuilta.

Salon Taidemuseo Veturitalli
Mariankatu 14
24240 Salo
ti-pe 10-18, la-su 11-17
pääsymaksu 5 € (alle 18-vuotiaat ilmaiseksi)

nick brandt salon taidemuseo_c_matka_.jpg