Runsas juustopöytä 20 hengelle

Elokuun alussa järjestimme anopille synttäriyllätyksen. Ystävät sekä perhe oli kutsuttu vihreään Vihervaaraan salaa. Itse juhlakalu saapui paikalle luullen tulleensa meille vain kahville ennen siirtymistä lauantai-illan lavatansseihin. No, tanssit jäivät siltä illalta tanssimatta (muutamaa pyörähdystä olohuoneemme lattialla lukuunottamatta), sillä juhlia juhlittiin pitkälle iltaan asti yhdessä läheisten kanssa.

juustolautanen4juustolautanen3

Illan teemaksi valikoitui lavatanssit, tanssi kun sattuu olemaan anopille hurjan tärkeä juttu. Teemaa oli hieman hankala toteuttaa kotioloissa, sillä jos ihan totta puhutaan, niin meidän juhlien järjestysorganisaatiosta kellään ei tainnut olla sen suurempia tietoja lavatanssien salatusta maailmasta.

Tanssiopettajaa emme paikalle päätyneet tilaamaan, mutta ajattelimme pyrkiä luomaan lavatanssimaisen ilmapiirin hyvän musiikin (iskelmien), värikkäiden pöytäliinojen, itse poimittujen niittykukkien sekä hyvän ruoan ja juoman avulla. Emme tosin yhtään tienneet mitä ruokaa taikka juomaa lavatansseissa tarjotaan – ehkä grillimakkaraa ja siideriä?

juustolautanen7juustolautanen5

Grillimakkaroiden ja siiderien sijaan haluttiin keksiä jotain hieman juhlavampaa. Järjestysorganisaatiomme löi viisaat päät yhteen, ja pian olimme päättäneet järjestää vieraille viinitastingin sekä tarjoilla tastingin jälkeen koko porukalle näyttävän juustolautasen.

Viinitastingin piti ihastuttava ja pirteä Solera Finlandin Tiia Seppälä, joka kertoili sekä maistatti meille vihreän Vihervaaran terassilla liudan Hardysin viinejä. Herra Longfield kertoili teille tarkemmin viinitastingistä jo elokuussa, mutta juustolautasesta ei ole blogin puolella sanottu vielä halaistua sanaa.

juustolautanen1juustolautanen2

Hieman piti etukäteen miettiä, että mistä ihmeestä koostamme näyttävän juustolautasen 20 hengelle. Päädyimme lopulta neljään juustoon (Aura, Parmigiano Reggiano, Brie, Manchego) ja isoon määrään lisukkeita, joista jokainen löytäisi varmasti mieleisensä vaikka ei niin juustojen ystävä olisikaan.

Tässä olisi kootusti vinkkejä juustopöydän kokoamiseen hieman isommalle porukalle. Herahtiko vesi jo kielelle?

Vinkit juustopöytään

  • Useimmat juustot tulee ottaa jääkaapista tuntia ennen tarjoilua, näin niiden kaikki aromit pääsevät esille. Jotta juustojen pinta ei ala kuivua, älä revi pakkauksia juustojen päältä pois kuin vasta juuri ennen tarjoilua.
  • Pehmeät tuorejuustot nostetaan pöytään suoraan jääkaapista.
  • Kovat juustot voi olla hyvä leikata valmiiksi viipaleiksi, kuutioiksi tai tangoiksi. Näin niiden nauttiminen käy helpommin, eikä juustolautasella tarvita niin montaa juustoveistä/-höylää. Lisäksi juustotarjottimesta saa monipuolisemman, kun osa juustoista tarjoillaan valmiiksi paloiteltuna.
  • Varaa jokaiselle veistä/höylää tarvitsevalle juustolle oma otin, jotta maut eivät pääsisi sekoittumaan.
  • Mikäli juustoja tarjotaan pääruokana, juustoa tulisi varata noin 250 g ruokailijaa kohden. Jälkiruokana yms. tarjoiltuna riittää noin 100 grammaa juustoa henkilöä kohden.
  • Sopiva määrä erilaisia juustoja on kolmesta viiteen juustoa, jotta kaikkia ehtii maistelemaan lisukkeiden kanssa rauhassa. Älä liioittele.
  • Lisukkeet asetellaan juustojen viereen, ei niiden päälle. Muuten juustot imevät itseensä makua lisukkeista (tästä poikkeuksena kuvissa näkyvä brie, joka on käytetty uunissa lisukkeiden kera).
  • Patonki on oivallinen lisuke juustolautaselle, sillä se neutralisoi ja tasoittaa vahvojen juustojen makua sekä rasvaisuutta.
  • Juustojen suolaisuus sekä hillon makeus ovat herkullinen vastapari. Hillo tuo makeudellaan juustojen parhaat puolet esiin. Kokeile ihmeessä kirsikkahilloketta ja/tai hunajaa parmesaanin kanssa, nam!
  • Tumma suklaa tuo omien happojensa ja makeuden avulla juustoista uusia aromeja esiin. Kokeile rohkeasti.
  • Suolaamattomat ja maustamattomat pähkinät ovat perinteinen lisuke juustoille. Ne korostavat hienosti juuston omaa makua.
  • Erityisesti tummien viinirypäleiden makeus tasapainoittaa juustojen suolaisuutta.

Kurkkaa samaan hengenvetoon vielä vinkkejä juustojen kanssa sopivista viineistä Viinitasting-postauksesta.

juustolautanen6

Kotimainen broilerituotanto

Olen mukana Atria Perhetila –kampanjassa, ja tämä postaus on tehty yhteistyössä Atria Perhetilojen kanssa.

broilerinkasvatus_atria-perhetila5

En voi sanoa, että tätä postausta olisi ollut helppo kirjoittaa. En voi myöskään sanoa, ettenkö olisi miettinyt tähän kampanjaan mukaan lähtemistä enemmän kuin kymmenen kertaa. Vielä lähtöaamunakin mietin miksi ihmeessä lähdin mukaan, koska eihän mulla voi olla mitään hyvää sanottavaa broileritilasta. Mun teki kyllä kovasti mieli päästä käymään Atria Perhetilalla, jossa broiskut kasvavat, sekä Nurmon tehtaalla, jossa tapahtuu se kaikkein hurjin – teurastus, lihan käsittely sekä pakkaus. Mutta tuntui hankalalta kertoa näistä asioista postauksessa, erityisesti kampanjapostauksessa. Onneksi mukaan lähti kuitenkin tosi kiva porukka, joilla ajattelin olevan samoja fiiliksiä kuin mulla, joten päätin rohkeasti ottaa härkää sarvista ja astua oman mukavuusalueeni ulkopuolelle.

broilerinkasvatus_atria-perhetila17broilerinkasvatus_atria-perhetila16

Keskiviikkoaamun ensimmäisenä kohteena oli Jalasjärvellä sijaitseva Latva-Kiviniemen tila, jossa on tilat 80 000 broilerille. Kyllä luitte oikein, 80 000 broilerille (yhdellä neliömetrillä on 17 broileria). Jalasjärven tila on yksi reilusta 80:stä Atria Perhetilasta, joissa kasvatetaan broilereita. Broilerit elävät Jalasjärvellä kolmessa kasvatushallissa, jotka ovat hyvin pitkälti tietokoneistettuja – halleissa kyllä käydään tilan omistajien toimesta päivittäin, mutta valvontaa hoidetaan pitkälti erilaisten kameroiden sekä lämpö- ja ilmanlaatuanturoiden avulla.

Broilerit elävät Jalasjärvellä kasvatushalleissa keskimäärin 35 vuorokautta, jonka jälkeen ne lastataan laatikoihin, rekkoihin ja sitä kautta Nurmon tehtaalle noin 50 kilometrin päähän. Keskimääräinen matka kasvatustilalta teurastamolle on Atrialla 38 kilometriä. Tämä on hyvä asia: linnut eivät joudu kulkemaan pitkiä matkoja laatikoissa rekan kyydissä. Matkan aikana niiden stressitaso nousee, ja se aiheuttaa erilaisia ongelmia, esimerkiksi sydänkohtauksista johtuvia kuolemia.

broilerinkasvatus_atria-perhetila13broilerinkasvatus_atria-perhetila12

Tähän väliin on varmaan syytä sanoa, että meidän taloudessa broilerin syönti väheni huomattavasti Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut –kirjan lukemisen jälkeen. Samaisen kirjan jälkeen alkoi myös possulakko, joka kuihtui kyllä nopeasti kasaan meidän selkärangattomuutemme takia. Pekoni sekä makkara maistuvat meille liian hyvin.. Broilerin käyttökään ei loppunut kirjan lukemisen jälkeen, mutta sentään vähentyi.

Suurimpana syynä broilerin käytön vähentämiselle oli se, että tajusin kuinka jalostettu ja tuotannollinen eläin broileri on. Siipikarjan olot ovat kyllä kirjankin mukaan Suomessa yleisesti ottaen hyvät verrattuna useisiin muihin maihin. Lisäksi Suomessa kasvatetun broilerin liha on eittämättä maailman puhtainta – salmonellasta ei ole tietoakaan, eikä broilereilla ole tavattu Suomessa moniin vuosiin sellaisia tauteja, joihin olisi tarvittu antibiootteja. Joissakin maissa antibiootteja juotetaan broilereille juomaveden mukana, sillä hygienia ei ole sillä tasolla, että tilalliset voisivat luottaa siihen, että linnut pysyvät muutoin terveinä ja hengissä. (Muistattehan siis varmistaa ravintoloissa, että heidän käyttämänsä broilerin liha on kotimaista.)

broilerinkasvatus_atria-perhetila10broilerinkasvatus_atria-perhetila11

Syötäväksi kasvatetut -kirjan kuvat eivät järkyttäneet minua, vaikka yleensä olenkin aikamoinen nössö kaiken ikävän ja epämiellyttävän sisällön suhteen. Enemmän minua järkytti se, että broilerin elinikä on niin tavattoman lyhyt, ja että eläin on jalostettu kasvamaan nopeasti, vain jotta se saataisiin mahdollisimman nopeasti meidän ihmisten ruokapöytiin.

Totuus on kuitenkin se, että broileri kelpaa vuosi vuodelta kuluttajille paremmin. Pehmeä, proteiinipitoinen ja vähärasvainen liha, joka on helppo ja nopea valmistaa, ja on kaiken päälle vielä suhteellisen edullista, kiinnostaa kuluttajia. Ja kuluttajien tarpeeseen on vastattava. Henkilökohtaisesti olen ehdottomasti sitä mieltä, että kuluttajat tulisi saada valitsemaan entistä herkemmin kotimainen tuote. Meillä on Suomessa tiukka lainsäädäntö, joka asettaa tilallisille normit, ja siinä sivussa myös valvoo tilojen toimintaa ja lihan laatua. Haluan uskoa, että valvonta toimii, epäkohtiin tartutaan ja ne saadaan hoidettua kuntoon yhdessä tilallisten kanssa.

Atria Perhetiloilla työskentelee ihmisiä – perheitä, joiden elanto on kiinni broilerien tuotannosta. En halua uskoa, etteikö jokainen tilallinen tahtoisi pitää broilereistaan hyvää huolta, sillä muutenhan se olisi sama kuin ampuisi itseään nilkkaan. Ongelmia voi tulla vastaan kaikilla. Silloin pitää pyytää apua. Apua ja tukea on Atrian kaltaisissa isoissa organisaatioissa saatavilla monelta eri osa-alueelta.

broilerinkasvatus_atria-perhetila15broilerinkasvatus_atria-perhetila14

Yksi kysymys, jonka olin ennen retkeämme kirjannut ylös muistivihkooni, kuului seuraavasti: Kuinka monta lintua tilalla kuolee keskimäärin päivässä? Olin laatinut muitakin tiukkoja kysymyksiä, ja luettuani herra Longfieldille koko kysymyspatteristoni, tokaisi hän, että sut varmaan heivataan sieltä vierailulta noiden jälkeen pellolle. Eipä heitetty. Sain vastaukset kaikkiin kysymyksiini.

Monia muitakin varmasti kiinnostaa kuolleisuusmäärät. Alustetaan sen verran, että lajista riippumatta eläinten pentuaika on yleisesti otollisinta aikaa erilaisille sairauksille, ongelmille sekä sitä kautta kuolleisuudelle. Broilerit elävät keskimäärin vain 35 vuorokautta, ne eivät ehdi tulla sukukypsiksi, joten ne ovat melkein koko elinkaarensa ajan pentuiässä. Tilan omistaja kertoi silmiään räpäyttämättä, että heillä kuolleisuus on 3,5-4 %. Tämä prosenttimäärä on noin 3 200 lintua per 80 000 broilerin erä. Ja kun broiskut elävät sen 35 vuorokautta, saadaan päiväkohtaiseksi kuolleiden määräksi noin 91 lintua. Kuolleet ja sairaat yksilöt poistetaan kasvatushalleista päivittäin käsin. Sairailta yksilöiltä taitetaan niskat nurin heti maasta nostamisen jälkeen.

broilerinkasvatus_atria-perhetila7

Toinen asia joka minua kiinnosti suuresti, oli kasvatushallien päivien ja öiden pituudet. Kasvatushalleissa ei ole ikkunoita, joten vuorokausirytmiä säädellään valoin. Broilerit syövät pitkälti koko ajan hereillä ollessaan (valoisaan aikaan), ja pidentämällä valoisaa aikaa broiskut luonnollisesti kasvavat nopeammin, sillä ne syövät enemmän. Latva-Kiviniemen tilalla pimeää aikaa on vuorokaudessa yhteensä 6 tuntia. Neljä tuntia yöllä ja kaksi tuntia keskellä päivää.

broilerinkasvatus_atria-perhetila8broilerinkasvatus_atria-perhetila6

Jalasjärvellä vierailun päätteeksi putkahdimme broilerien kasvatushallista ulos, riisuimme saappaat sekä siniset ufopukumme, ja kiitimme suuresti tilanpitäjiä siitä, että pääsimme kuulemaan tilan toiminnasta sekä kurkistamaan broilerien elämään näinkin läheltä. Matkamme jatkui Perhetilalta Seinäjoelle lounaalle, ja sieltä päivän ehkä jännittävimpään paikkaan – Nurmon tehtaan broilerilinjalle.

Nurmon tehtaalle broilerit saapuvat viimeiseltä matkaltaan. Ne saapuvat tänne suoraan kasvatushalleista, ja lähtevät täältä Atrian rekoilla muovirasioissa ympäri Suomen ruokakauppoja. Ihan pientä määrää broiskuja Nurmon tehtaalla ei päivittäin käsitellä. Päivittäin tehtaan uumenissa teurastetaan noin 110 000 broileria, jotka ovat kaikki peräisin Atria Perhetiloilta.

broilerinkasvatus_atria-perhetila3

Käsitellään se teurastus ensin. Linnut saapuvat tehtaalle päällekkäin olevissa laatikoissa. Ne kuskataan trukeilla hämyiseen halliin, jossa on sinertävä valo. Hallissa oli tavattoman rauhallista, linnut olivat hiljaa, ja pääosin vain pötköttivät toistensa vieressä. Mitään huumausaineita linnuille ei annettu, pelkkä hämyisen sininen valo sai ne rauhoittumaan. Laatikoista linnut kipattiin tainnutusputkeen, jossa ne saivat ensin happiannoksen, joka sai ne rauhoittumaan entistä enemmän. Sen jälkeen putkeen laitetaan hiilidioksidia, joka tainnuttaa linnut. Olihan se hurjaa katsoa, miten valkoiset linnut availivat suutaan ja silmiään viimeisiä kertoja ennen kuin taju lähti. Kysyin, onko koskaan käynyt niin, että joku broileri ei olisi kaasuputkessa tajuaan menettänyt, ja ei kuulemma ole.

broilerinkasvatus_atria-perhetila2

Kun linnut ovat tajuttomia, nostetaan ne jaloistaan pitkin hallia liikkuville kiskoille. Kiskot vievät linnut leikkurin läpi, joka leikkaa tajuttomilta linnuilta kurkun auki. Sen jälkeen alkaa veri valua. Haju oli verilammikoiden keskellä seistessä ikimuistoinen. Tästä eteenpäin vuorossa on mm. kyniminen ja suolistus, ja pikkuhiljaa kiskot vievät broilerit kylmähuoneiden kautta aina vain eteenpäin. Osa tippuu kiskoilta kokonaisina painon mukaisiin laatikoihin – ne päätyvät esim. S-marketin grillibroilereiksi tai kokonaisina pakkaseen. Osa jatkaa matkaa erilaisten leikkurien luokse. Kaikki broilerin osat leikataan pääsääntöisesti koneellisesti. On leikkuri joka leikkaa siivet, toinen leikkaa reisipalat ja kolmas irrottaa tuosta noin vaan rintafileet. Kiskojen ja leikkurien seuraaminen oli ajoittain jopa hypnoottista. Broilereita viiletti sivuilla sekä yläpuolella sellaista vauhtia, että silmissä vilisi.

broilerinkasvatus_atria-perhetila1

Valmiit palat viedään maustamishalliin, jossa niitä suolataan ja marinoidaan tarkkojen reseptien mukaisesti. Tämän jälkeen maustetut fileet, koivet, siivet sekä suikaleet pakataan ja päälle läiskästään Perhetilan nimi, josta selviää lihan alkuperä aina tilalle asti. Tämän jälkeen tuote on valmis kaupan hyllylle. Järisyttävän tehokasta ja organisoitua toimintaa.

broilerinkasvatus_atria-perhetila4

Useille, ehkä jopa lähes kaikille kuluttajille broilerien elämä on kovin etäistä. Broilereita ei näe koskaan missään. Moni varmasti myös sekoittaa kanan ja broilerin keskenään. Kasvatushallit sekä teurastamot ovat suljettuja jo ihan hygienian vuoksi, eikä niiden sisään pääse kurkistamaan lähes koskaan. Tästä näkövinkkelistä Atria teki minusta todella rohkeasti kutsuessaan meidän viiden hengen bloggaajaporukan tutustumaan tähän mielipiteitä kovasti jakavaan siipikarjalajiin. Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat näissä asioissa pelkkää plussaa, ja sitä pitäisi ehdottomasti lisätä. Faktojen (ei vain mielikuvien) perusteella jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä ja toimia niiden mukaan.

broilerinkasvatus_atria-perhetila9

Yhteistyössä Atria Perhetila

indiedays-ja-brm-yhteislogo

Apulanta & Teit meistä kauniin -leffa: Mikho hyväksyy, niin minäkin

Monk as mock, Herra Longfield tässä.

Apulanta, onko tuttu asia? Minulle on. Bändihän on ollut tässä viime aikoina melko urakalla tapetilla. On tullut elokuvaa, on avattu museota, on julkaistu uusi tuplajäähallikeikka ensi tammikuulle. Vähän joka tuutista on saanut lukea Apulannasta erinäisiä juttuja: Tuukka Temosta on kyrsinyt, kun joku kriitikko on mölissyt ilkeyksiä tai pääsyliput on laskettu väärin tai joku on sanonut hampurilainen. Sipe Santapukki taas on ollut mehuissaan kun on saatu vihdoin vanhat bändiaarteet lasivitriineihin kaiken kansan töllisteltäviksi ihkaomaan Apulanta-museoon, ja Toni Wirtanen on ollut sitä mieltä että sekä leffa että museo on järjettömiä ajatuksia, mutta silti molemmat tuumat on pantu toimeen. Lisäksi tuossa äsken tuli julki myös Apulannan uudet jäähallikeikat, vissiin viime tammikuun vastaavilla oli sen verran mukavaa, että kannattaa järjestää uudet, ja ehkä niiltä ekoilta jäi sitten kaikkien trapetsitaiteilijoiden, kauko-ohjattavien lennokkien ja zombie-laumojen jälkeenkin vielä jotain muita järjettömiä spinal tap –henkisiä ideoita, jotka on vielä saatava toteutukseen.

apulandia6

Olen havainnut jo kansassa pientä ärsyyntymistäkin että mitä noi vanhat sedät nyt koko ajan on jossain itsestään kertomassa, mutta minuapa tämä viimeaikainen hässäkkä ei ole millään määrin haitannut, oikeastaan päinvastoin. On ollut oikein hauska huomata, että jostain 16-vuotiaasta asti fanittamani bändi on yhtäkkiä saanut taas mediahässäkkää osakseen – Tuukka Temosen kohdalla on päästy jopa siihen, että miekkosen yksittäiset Facebook-lauseetkin kelpaavat uutisiksi. Itse jotenkin miellän Apulannaksi nimenomaan kolmikon Toni, Sipe ja Tuukka, vaikka alkuaikoina bändin kanssa häsäsikin Anttia ja Mandyä, eikä Tuukka ole enää pitkään aikaan bändissä soittanut – muutamia satunnaisia encoreita lukuun ottamatta. Aikoinaan Tuukan bändin basistina korvannut Parta-Samikin on jo ehtinyt vaihtua vanhaan Bomfunk MC-käkkäräpää Villeen.

apulandia9

On toki myönnettävä, että enää en ihan niin kiukulla bändin tekemisiä seuraa kuin junnumpana, jolloin joka päivä hain Altavistasta uusia uutisia Apulannasta, luin teorioita että mistä se Ilona-biisi oikein kertoo, hölisin loputtomat määrät sekavia horinoitani anonyymin nimimerkkini takaa Apulannan keskusteluboardilla, ja joka hemmetin kouluaineeseenkin oli tungettava Apulanta kun se nyt vaan oli maailman kiinnostavin asia. Ruotsin tehtävissä yritin aina saada ujutettua lauseen ”Jag såg en flicka som är vacker som en blomma” jonnekin väliin ainetta, koska Apulanta oli jossain ruotsinkielisessä ohjelmassa laulanut Mato-biisin ruotsiksi, ja tuo lause oli jäänyt siitä biisistä takaraivoon. Se oli myös siitä hyvä lause, että siinä ei koskaan ollut mitään punaisia merkintöjä kielioppivirheiden tai muiden takia, joten sain aina ainakin yhden täysin oikein kirjoitetun lauseen aineeseen. Usein se oli ainoa, muissa meni aina vähintään joku från väärään paikkaan.

Vaikka kerkkopäisin into bändiä kohtaan onkin tässä vuosien varrella laantunut, on bändin tekemisiä tullut silti melko tarkasti seurattua yhä tähän päivään asti. Teit meistä kauniin, eli Apulannan alkuajoista 90-luvun lama-Suomessa kertova leffakin mentiin Hulin kanssa katsomaan heti ensi-iltana. Oikeastaan siitä asti, kun ekan kerran kuulin että Temonen on tämmöstä projektia kaavailemassa, olin odottanut että kunpa homma onnistuisi ja pääsisi leffateatteriin tekelettä katsomaan. Projektin edetessä kävin aina uudet trailerit ja haastattelut bongaamassa – jaksoinpa seurata Youtubestakin lähetystä, jossa Tuukka yhdessä Sipen ja leffan näyttelijöiden kanssa pisteytti leffaa varten pystyyn pistetyn katsojakilpailun satoa, jossa oli pyydetty ihmisiä tekemään cover-versioita bändin Teit meistä kauniin –biisistä, ja joista paras lopulta valittiin leffan tunnusbiisiksi.

apulandia3

Hyvissä ajoin varasin itselleni ja Hulille sitten leffan ensi-illaksi liput, ja hämmästelin paikan päällä että miksi täällä on näin vähän väkeä – teatterissa oli vain joku 30 tyyppiä. Muistin jostain lukeneeni, että leffan ohjaaja Tuukka Olga-vaimoineen – jotka myös yhdessä elokuvan tuottajina toimivat – olivat peräti pankista ottaneet lainaa asuntoaan vastaan, ja jopa toisen anopinkin kämppä oli siinä hötäkässä kiinnitetty, koska sponsori- ja tukirahoja ei projektille ollut jossain vaiheessa vielä riittävästi kertynyt – ja ilman lainoja olisi homma jäänyt kesken. Espoolaiseen ensi-iltaan vaivaantuneiden ihmisten lukumäärää laskiessani pohdin, että näinköhän joutuu Temosten perhe anoppeineen kadulle asumaan. Sittemmin on käynyt ilmi, että alussa nihkeästi projektiin suhtautunut Suomen Elokuvasäätiö lopulta lupautuikin elokuvaa tukemaan, ja sen verran paljon ihmisiä on käynyt leffaa katsomassa, että nätisti ilman konkurssia Temoset hommasta sittenkin näyttävät selviävän. Kyllähän sitä on arvostettava tommosta rohkeutta, että tosissaan ja vähän riskilläkin panostetaan hommaan täysillä, ja hulluna luotetaan että kyllä tästä hyvä tulee.

apulandia5

Elokuvasta oli kasvanut itselleni projektin etenemistä seuratessa melko suuret odotukset, mutta ne kyllä täyttyivät, tykkäsin leffasta tosi paljon. Apulannan tarina on melko erikoinen ja mielestäni kertomisen ja kuulemisen arvoinen, vaikkei bändi itsessään niin kiinnostaisikaan. Tarina oli saatu minusta hienosti kerrottua, ja kokonaisuutena leffa oli pieniä lapsuksia lukuun ottamatta laadukkaasti tehty. Näyttelijöistä eritoten Tonin ja Tuukan hahmoja näytelleet Tatu Sinisalo ja Iiro Panula vetäisivät ihan huikeat roolisuoritukset. Leffassa oli hölmöilykohtauksia, jotka oikeasti nauratti eikä ollut sellaista vaivaannuttavaa fiilistä että nytkö tässä pitäisi nauraa. Oli myös koskettavia juttuja, joiden aikana tuntui että olin vissiin vahingossa nielaissut omenankodan kokonaisena ja silmässä oli puolikas joulukuusi. Ja vaikka bändin tarina olikin minulle entuudestaan jo hyvin tuttu, oli sinne sekaan ripoteltu myös tämmöselle niilollekin uusia juttuja – muun muassa se Ilona-biisin alkuperä tuli leffassa esille, se oli huikea ahaa-elämys ja päätti vuosikymmeniä sitten velloneen arvailun siitä että kertooko biisi hamsterista vai tyttöystävästä vai onko kyseessä vain hassu kilpailu Apulannan ja Tehosekoittimen kesken. Kaikki nuo meni väärin, jos Tuukkaan on luottaminen.

apulandia7

Niistä lapsuksista täytyy mainita, että muutamissa kohdissa tökki, kun leffan muutoin erinomainen musiikki oli niin kovalla, ettei näyttelijän repliikeistä saanut selvää. Ne piti lukea ruotsinkielisestä tekstityksestä. Pari kertaa huomasin myös, että ääni ja kuva ei ollut ihan synkassa muutamissa soittokohtauksissa, laulu meni eri tahtiin kun laulajan huulet liikkui. Hulia taas alkoi leffan edetessä ärsyttää kun koko ajan tuli ilmakuvaa teistä ja rautateistä ja ties mistä, olisi kuulemma voinut vähän rajoittaa sitä helikopterin käyttöä tai millä niitä hienoja kuvia olikaan saatu aikaiseksi – itse en tosin tuota asiaa edes huomannut.

Lapsuksien olemassaolokin on kuitenkin pakko antaa anteeksi, kun tietää että leffa oli monelle sen tekijälle ihan ensimmäinen kerta näin ison projektin kimpussa painiessa. Tuntui, että töitä on kokemuksen ja rutiinin sijaan tehty suurella innolla, sydämellä ja lämmöllä – tästä kertoo mielestäni sekin, että sinne oli leffan työryhmän jäsenten ja muiden tuttujen lisäksi pestattu niin bändin henkilöt kuin näiden paremmat puoliskotkin jotain pikkurooleja vetämään. Kaikesta välittyi semmonen lämmin ja sopivan kotikutoinen meininki, mutta silti työn laatu ei ollut muutamia pikkufiboja lukuun ottamatta kärsinyt. Jos olisin asemassa, jossa voisin uskottavasti jakaa elokuville tähtiä, antaisin tälle 18/5. Heti leffan jälkeen teki mieli nähdä se uudestaan. Leffasta pitäisi myös melkein tehdä jatko-osa ihan vaan sen takia, että näkisi kuka tulisi esittämään pelkkiin sinisiin housuihin ja aurinkolaseihin pukeutunutta keikkakitaristi Sami Ylä-Pihlajaa, joka hokisi Tommi Mäkistä ja saisi välillä sydänkohtauksen.

apulandia4

Kauan odotetun ja suunnitellun leffaensi-illan lisäksi samalle viikolle sattui osumaan vielä ihan vahingossa toinenkin hauska Apulantaan liittynyt juttu. Meidät oli nimittäin kutsuttu viikonlopuksi Lahteen kavereiden häitä juhlistamaan, ja sattumalta samalla viikolla oli avattu Lahteen upouusi Apulandia-museo. Jo aikaisemmin olin uutisista huomannut, että Sipe ja Toni ovat avanneet uuden Lahdessa sijaitsevan treenikämppänsä yhteyteen jostain helvetin syystä oman kahvilan, missä myydään Apulanta-kahvia ja kassakoneiden kuiteissa lukee ”Mikhon hyväksymä” niinku kaikessa Apulannan julkaisemassa kamassa tapana on. Olin jo maanitellut Hulia tekemään hääreissun aikana käännöksen kahvilassa, mutta sattumalta pääsin siellä vastikään avatussa Apulanta-museossakin sitten samalla reissulla piipahtamaan. Tuosta museostakin on kaikenlaista nillitystä saanut lukea, että mitä järkeä ja onpa turhaa ja pojat tykkää itsestään. Itse en ihan pääse sisälle että mikä tämmösessä on harmin aihe. Suomesta löytyy kuitenkin museot vaikkapa sellaisistakin aiheista kuin perämoottorit, tapetti ja silli, eikä ketään kai harmita niidenkään olemassaolo. Miksi siis täytyisi harmistua Apulanta-museostakaan? Jos ei aihealue kiinnosta niin sittenhän voi museossa käynnin jättää väliin ja jatkaa elämää onnellisena, ei kannata turhaan asiasta murjottaa. En minäkään nyt vaikkapa sitten tapettimuseoon ihan riemusta kiljuen menisi, mutta varmana sinnekin on menijöitä ja hyvä että on.
apulandia8apulandia2

Minähän toki syynäsin koko Apulandian hyvinkin tiheällä kammalla läpi, kattelin festaripasseja ja Toni Wirtasen ruutupaperille väännettyjä luonnoksia tutuksi tulleista biiseistä, lueskelin juttuja musiikkivideoiden teosta ja muita pitkin museota ripoteltuja jänniä anekdootteja bändin uran vaiheilta, kattelin vitriiniin laitettua reppua jossa luki Misfits ja jonka avulla bändiin saatiin aikoinaan Mandy basistiksi, ja kävin kurkkimassa Heinolasta Lahteen väkisinmuutetun treenikämpän seiniä. Absurdi fiilishän siellä toki oli, viimeistään siinä vaiheessa kun museokierroksen jälkeen oli rustattu nimi ja vanha boardi-nimimerkki tiiliseinään, ja join sitä Apulanta-kahvia ja mietin että pitäiskö ostaa pala Sipen leipomaa sienipiirakkaa samalla kun mies itse pelmahti kahvilaan sisälle myhäilemään. Minusta on jotenkin mahtavaa, että ne vuosikymmenten nettistalkkauksen ja nykyään Teit meistä kauniin -leffan myötä taas etäältä tutuksi tulleet pojankoltiaiset, jotka ovat aikoinaan matkanneet pitkin Suomea paskalla Datsunilla bassorummut ja vahvistimet sylissä ja kiukutelleet kun ei isot levy-yhtiöt noteeraa kaverin perustaman firman kautta ennätyshalvalla myytyjen levyn myyntilukemia, tekevät nykyään itsestään elokuvia ja museoita jonne voi sitten leipoa ihmisille sienipiirakkaa. Mikho hyväksyy, niin minäkin.

apulandia1

 

Sampea ja kaviaaria Varkaudessa

Moluga, Herra Longfield tässä.

Tuossa kesälomia ennen minulla oli työjuttuja suuressa ja mahtavassa Varkauden kaupungissa. Se sijaitsee maassa nimeltä Savo, joka joidenkin maantieteilijöiden mukaan on osa Suomea. Varkaudessa olen tässä viime aikoina viettänut melkoisen montakin yötä, kun noita matkaöitäni yhteen ynnäilin niin kesälomia edeltäneiden 12 kuukauden ajalta olin laskujeni mukaan herännyt täältä yhteensä 17 kertaa.

Mutta tämä kesälomia edeltänyt työreissu oli siitä erikoinen, että sain jollain ilveellä houkuteltua Hulinkin matkaan, ja otimmepa vielä Horationkin reissulle mukaan. Huli on joskus muinaishistoriassa ollut kerran Belgiaan suuntautuneella työmatkallani mukana, ja nyt sitten siis jo toisen kerran sain Hulista seuraa, ja ihan Varkauteen asti jopa tällä kertaa mentiin.

Huli ei tosin ihan vain lomailumielessä mukaan tullut, vaan sen aikaa kun minä porhalsin pitkin pientareita talonmiesvaatteissani, Huli majaili Horation kanssa hotellihuoneessa ja teki jotain mystisiä työjuttujaan sieltä käsin. Iltapäivisin toki sitten oli aikaa tehdä jotain järkevääkin, lähinnä käytiin Horation kanssa lähiseuduilla hortoilemassa. Kerran löydettiin jännä rotko läheisestä metsästä ja toisen kerran taas törmättiin paikalliseen chow chow –laumaan.

caviar_varkaus6

Rotkojen, satunnaisten kiinalaiskoirajengien ja Esa Pakarisen puiston lisäksi Varkaudessa on myös semmosia jänniä otuksia kuin sampia. Sampi on kala, joka voi kasvaa hillittömän suureksi, jopa 400-kiloiseksi jötkäleeksi. Niitä oli ennen siellä sun täällä pitkin Euroopan vesiä, mutta nykyään se on valitettavasti hyvin uhanalainen otus. Uhanalaisuus ja sammen tunnettavuus johtuu sampien mädistä, eli kaviaarista, tuosta mustasta töhnästä jota kaikissa leffoissa ja sarjakuvissa kaikki karikatyyrisen rikkaat hahmot horii hanhenmaksapallojen ja shampanjan kanssa. Kaviaarinkalastuksen myötä ihminen onnistui lähestulkoon hävittämään sammet koko maapallolta, ja nykyään kaviaarin keräilyyn ja myyntiin on tiukat maailmanlaajuiset kiintiöt, joiden avulla pyritään estämään liikakalastus ja koko lajin kuoleminen sukupuuttoon.

caviar_varkaus4

Sampia eleli joskus Suomenkin vesillä, muistan mökillä pienenä lukeneeni jostain luontokirjasta sammista ja sen jälkeen haaveilin aina saavani mökkirannasta mato-ongella monisatakiloisen sammen, mutta ei niitä koskaan tullut mun matoja syömään, pelkkiä ahvenia ja särkiä sieltä vain nousi. Luonnonvaraisena sampea ei Suomesta ole saatu pitkään aikaan, mutta Varkauteen joku vekkuli on keksinyt perustaa kalankasvattamon, missä näitä otuksia polskii, ja mistä saadaan hallitusti kerättyä sopiva määrä kaviaaria. Kalankasvattamo käyttää hyödyksi läheisen tehtaan lämpöenergiaa, ja Varkaus taitaakin olla ainoa paikka Suomessa, missä kaviaari voidaan luokitella lähiruoaksi.

caviar_varkaus5

Suurin osa Varkauden kaviaarista menee vientiin, mutta kyllä sitä saa Varkaudesta ostettua mukaansakin erinäisistä paikoista. Kaupungissa sijaitsevasta Scandic Oscarista saa lähikaviaaria ostettua ihan ravintolastakin. Me majoituimme Scandiciin, ja tokihan sitä kaviaaria piti sitten yksi ilta mennä ravintolasta tilaamaan. Hintaa annoksella on sen verran, että ihan joka ilta ei tätä herkkua tohdi naamaansa tunkea, mutta kyllä sitä kertaalleen piti kokeilla. Annoksessa tuli mukana kaviaarin kaverina kasa paahtoleipää, sekä smetanaa ja sipulisilppua, ja voi hyvänen aika että kaviaarileivät oli hyviä! En yhtään ihmettele että joku Englannin kuningaskin oli joskus julistanut sammen kuninkaalliseksi kalaksi, ja määräsi kaikki Englannin vesiltä löytyvät sammet kuninkaan omaisuudeksi. Maistoimme kaviaaria myös ihan sellaisenaan, sillä tavalla se ei mielestämme oikein hyvää ollut, lähinnä semmoista karmean suolaista mähnää, mutta paahtoleivän kanssa, smetanalla ja sipulisilpulla höystettynä toimi erittäin hyvin.

caviar_varkaus3

Kaviaarin lisäksi Oscarista saa myös sitä sampea lautaselleen jos niin tahtoo. Huli tykästyi tähän annokseen sen verran, että taisi vetää niitä useammankin kappaleen matkamme aikana. Oscarin väki selvästi tiesi mitä sammelle piti tehdä, kala oli hyvin maustettu ja lisukkeet mietitty viimeisen päälle. Sampiannos ei myöskään ollut ihan niin tyyris kuin kaviaari, tosin ei sekään sieltä listan halvimmasta päästä ollut.

caviar_varkaus1

Suomalainen lähikaviaari ja –sampi on ihan kokeilemisen arvoinen makuelämys, jos joskus satutte Varkauteen eksymään niin käykääpä testaamassa. Eräs ilta ravintolaan tuppautui iso kasa saksalaisia turisteja, jotka olivat tulleet paikalle isolla bussilla. Sen verran joukkiota vakoiltiin, että kaviaaria ja sampea siinäkin porukassa hyvin ahkerasti syötiin, liekö sitten ihan vain sen takia koko kööri ollut Varkauteen matkustanut. Ei ne varmaan ainakaan Esa Pakarisen puiston takia olleet paikalle tulleet.

caviar_varkaus2

Hangon Makaronitehdas saapui Espooseen

Olen lukenut jo vuosia sitten Hangossa sijaitsevasta Makaronitehtaasta. Olen leikannut pari juttua ruokalehdistä jopa talteen, etten varmasti unohda ravintolaa, jonka pastoja on kehuttu vaikka kuinka.

Unohdin silti. Mutta sitten Isoa Omenaa laajennettiin valtavasti sinne (pian) puksuttavan metron takia. Selasin uuden Ison Omenan esitelehteä kesälomalla, ja bongasin sieltä varsin iloisen uutisen: Makaronitehdas avaa siellä ovensa! Aiemmin todella heikon ravintolatarjonnan omaava Omena sai laajennuksen jälkeen monta mielenkiintoista ravintolaa lisää.

hangon-makaronitehdas7hangon-makaronitehdas8

Pääsimme vihdoin tällä viikolla testaamaan Makaronitehtaan tuoreet ja herkulliset luomupastat. Istahdimme tunnelmalliseen ravintolaan sisään ennen leffailtaa. Herra Longfield on kova Apulanta-fani, ja bändistä kertova uusi Teit meistä kauniin -leffa piti päästä katsomaan heti ensi-iltana.

Pähkäilimme herkullisten kuuloisten pastojen äärellä pitkän tovin ennen kuin saimme tilauksen tehtyä. Minä päädyin lopulta kana-kookospastaan, jossa oli mukana korianteria (nammm!) ja herra otti lammaspastan. Sitten jäimme vain nälkäisinä odottamaan pastojamme, jotka valmistettiin aivan selkämme takana avonaisessa keittiössä. Voitte varmaan kuvitella kuinka mahtavat tuoksut keittiöstä kantautui neniimme..

Alkupalaleivät kiskottiin tyhjiin vatsoihin nopeasti, ihan sama vaikka hiilareita oli tiedossa pian aimo annos lisää. Nälkä oli hirmuinen.

hangon-makaronitehdas5hangon-makaronitehdas6

Hyvin maltillisen odottamisen jälkeen tarjoilija kantoi pöytäämme isot pasta-annokset! Olin odottanut pienempiä annoksia, mutta kyllä hymy oli aika mairea kun tajusin, että koko tuo annos oli minua varten.

Pastat maistuivat odotetusti todella herkullisilta. Pastat eivät uineet kastikkeessa, suolaa ei ollut liikaa, pastan kypsyys oli täydellinen, lihapaloja oli riittävästi, eivätkä ne loppuneet kesken. Niin ja jestas, että omassa annoksessani maistui ihanasti korianteri!

hangon-makaronitehdas3hangon-makaronitehdas2

Saimme lautaset kuin ihmeen kaupalla tyhjiksi. Ennen leffaa ehdimme vielä köpötellä pitkin uudistunutta Isoa Omenaa ja sulatella muhkeaa annosta ennen kuin istahdimme leffateatterin pehmeille penkeille katsomaan Teit meistä kauniin -leffaa.

hangon-makaronitehdas1

Juustofondue, Whymper Stube, Zermatt Sveitsi

Muistatteko vielä kun herra Longfield kertoi teille Matterhornin ensimmäisestä valloituksesta? Mukana tällä kohtalokkaalla retkellä oli myös herra nimeltään Edward Whymper, joka raskaan kiipeilyn päätteeksi irrotti itsensä muusta joukosta ja juoksi viimeiset metrit, jotta hän sai olla ensimmäinen ihminen Toblerone-vuoren huipulla.

matterhorn zermatt

Whymper kävi useana kesänä Zermatissa harjoittelemassa vaarallista vuorikiipeily-yritystään. Näillä matkoillaan hän yöpyi aina Monte Rosa -hotellissa, joka sijaitsi nykyisellä Zermatin pääkadulla, aivan pienen alppikylän keskustassa.

Monte Rosa -hotelli nököttää ylväästi edelleen paikallaan. Hotellirakennuksen kulmassa on ravintola, joka kantaa osuvasti nimeä Whymper Stube. Ravintolasta saa kuuluisia sveitsiläisiä herkkuja – juustofondueta sekä raclettea. Me kävimme ravintolassa maistamassa kesäkuussa juustofondueta, jota en ollut koskaan ennen syönyt.

Paikalliset saattoivat meille (ja muille turisteille) kuitenkin nauraa, Sveitsissä juustofondueta pidetään nimittäin sydäntalven ruokana, eikä sitä keskikesällä syödä.

swiss cheese fondue4swiss cheese fondue6

Sveitsiläisten mukaan sulatettu juusto oli alun perin köyhien talonpoikien ruokaa. Kaapin perukoille säästetyt juustonkannikat sulatettiin padassa valkoviinin kanssa, ja lopuksi koko komeus suurustettiin kananmunalla. Fonduen kupliessa kutsuvasti, ruokakomerosta kaivettiin esiin vielä kuivuneet leivät, ja sitten alettiin herkutella.

swiss cheese fondue5swiss cheese fondue3

Whymper Stubessa fondueta saattoi tilata vaikka minkälaisilla lisukkeilla. Perusversioon kuului fonduen lisäksi vaaleita leipäkuutioita sekä keitettyjä perunoita. Me otimme lisäksi vielä setin erilaisia lisukkeita, jotta saimme varmasti sulasta juustosta kaiken irti.

Lisukekipoissa meillä oli ilmakuivattua lihaa, kirsikkatomaatteja, päärynöitä, sieniä, maissia, pikkelöityä sipulia sekä suolakurkkua.

Kokonaisuus toimi hurjan hyvin. Aika kauan fondueta jaksoi syödä, ennen kuin vahva kuuma juusto alkoi tökkiä. Sen kanssa kävi vähän niin kuin sushin – jossain välissä siitä vain saa tarpeekseen ja sen jälkeen suuhun ei voi laittaa yhtään palaa lisää.

swiss cheese fondue2

Vaikka sydäntalvesta ei ollut kesäkuussa Zermatissa tietoakaan, oli juustofondueta mukava syödä terassilla shortseissa ja t-paidassa. Takana oli pitkä trekki vuorilla, joten juuston kalorit tulivat tarpeeseen, heh!

swiss cheese fondue1

Kesän parhaat ruokamatkamuistot

Kesäloma loppui eilen. Töihin on palattu. Blogi herää jälleen eloon – heti kun ihana arkirytmi saadaan taas rullaamaan.

Kesän aikana herkuttelin yhden jos toisenkin kerran mainioissa ravintoloissa. Maksullisia lounaita sekä päivällisiä tuli syötyä paljon, varmasti enemmän kuin normaalisti, ihan siitä syystä, että loma vietettiin kokonaisuudessaan kotosalla, eikä suurempia lomamatkoja ollut tälle kesälle varattuna.

Kesällä, ja erityisesti lomalla, en kameraa liiemmin jaksanut mukanani kantaa. Kootaan siis yhteen postaukseen kesän parhaimmat ruokamatkamuistot Instagramiin kertyneiden kuvien avulla.

Kesän parhaat ruokamatkamuistot

Moms, Kauniainen

Kauniaisten keskuksessa oleva Moms on meille tuttu mesta. Kesällä menimme sinne vaihtamaan kuulumisia ystäväpariskunnan kanssa. Momsin rouhea ja tuhti maalaiskanasalaatti on ollut jo jonkin aikaa mun suosikki, eikä se pettänyt tälläkään kertaa.

ruokamatka6

Kiasman terassi, Helsinki

Eräs ystäväni on viimeisten vuosien aikana asunut ympäri Eurooppaa. Elokuussa hän muutti Frankfurtiin, mutta ennen sitä ehti onneksi käymään pikaisesti Suomessa. Sumplimme aikatauluja ja istahdimme neljän leidin ja kahden lapsen kanssa eräänä heinäkuisena iltapäivänä Kiasman terassille juttelemaan. Osa tilasi ruokaa, osa ei. Minä tilasin salaatin, mutta söin sen lisäksi aimo annoksen lapsille tilattuja bataattiranskalaisia. Ne olivat nimittäin aivan sairaan hyviä – kymmenen kertaa parempia kuin oma outo salaattini. Kuinka vastaavia voisi tehdä edes jotenkin kotona.. Nam!

ruokamatka7

Skiffer, Helsinki

Liuskaluodon Skiffer nyt vain kuuluu kesään. Tänä kesänä olin siellä kahden ystäväni kanssa. Fillaroimme paikalle ja jestas liuska maistui hikisen pyörälenkin päälle hyvältä.

ruokamatka5

Kalastajantorpan brunssi, Helsinki

Voi tavaton! Tämä brunssi oli mitä maittavin.

Kävimme testaamassa Kalastajantorpan brunssin vuosipäivänämme heinäkuun lopussa. Ihastuimme niin, että vedimme molemmat itsemme totaaliin ähkyyn. Olo ei ollut brunssin jälkeen mikään kovin mahtava, mutta siitä saamme syyttää vain itseämme. Brunssista olen kirjoittanut blogiin myös oman postauksen, lisää voi lueskella täältä.

ruokamatka8

Aino, Helsinki

Elokuun alussa kipitimme herra Longfieldin kanssa kesäkinoon Engelin sisäpihalle. Kesäkinosta on tullut meidän kesäperinne, leffaa on hurjan tunnelmallista katsella ulkosalla, pienellä sisäpihalla. Eväinä voi olla skumppaa, teetä, leivoksia tai sitten oma sipsipussi – kaikki käy.

Ennen leffailtaa kävimme syömässä lämpimät lohikeitot ravintola Ainossa. Lohikeitto upposi meihin molempiin rapean ruisleivän kanssa tuosta noin vaan. Enpä ole muuten koskaan lohikeittoa tehnyt itse! Tämä pitää ehdottomasti korjata tänä syksynä.

ruokamatka9

Haukilahden paviljonki, Espoo

Haukilahden paviljongille on päästävä ainakin kerran kesässä – aivan kuten Skifferillekin. Tänä kesänä herra maistoi ensimmäistä kertaa lohiburgeria (niiiiin hyvää!) samalla kun minä mussutin onnellisena nieriää kanttarellikastikkeella. Ilta oli ihanan lämmin, terassi oli täynnä kesästä nauttivia ihmisiä ja ohi lipui toinen toistaan komeimpia purjelaivoja. Kyllä siinä kelpasi iltaa vietellä.

ruokamatka10

Notskimakkara

Mitä olisi kesä ilman notsimakkaroita? No ei paljon mitään! Tänäkin kesänä makkaroita on grillattu erilaisilla nuotiopaikoilla useamman kerran. Komein makkararivistö oli nähtävissä (ja syötävissä) Riihimäen Riutalla, jonne kokoontui komea chow chow -porukka koirineen päivineen eräänä sunnuntaina. Omistajat ja koirat olivat tyytyväisiä treffien jälkeen.

ruokamatka12

Ravintola Kylä, Espoo

Loman ehkä positiivisin uusi ravintolakokemus oli Tapiolassa sijaitseva Ravintola Kylä. Söin Kylässä hurjan maittavan ahvenannoksen, jonka jujuna oli vaniljavoi. Se antoi paistetuille ahvenfileille hassun pehmeän maun. Herra söi härän sisäfilettä kanttarellikastikkeella, ja mumisi onnellisena annosta syödessään.

ruokamatka4

Gallen-Kallelan museo, Espoo

Lomalla saimme vihdoin käytyä myös Gallen-Kallelan museossa. Museokierroksen jälkeen istahdimme Tarvaspään kahvilan terassilla nauttimaan teetä, kahvia sekä pientä makeaa. Tarjolla olisi ollut myös mm. lohikeittoa, mutta nälkä ei ollut päässyt yllättämään vielä isosti, joten päädyimme jättämään lohikeitot nälkäisemmille museovieraille.

Tarvaspää oli hieno paikka. Museo oli tarpeeksi pieni, joten sen jaksoi koluta hyvin läpi.

ruokamatka3

Gumbostrand Konst & Form, Sipoo

Gumbostrand kätkee sisäänsä ihastuttavan pienen (ilmaisen) taidemuseon, muhkean museokaupan sekä suuren kahvilan/ravintolan. Olen ollut Gumbostrandissa brunssilla, mutta kesälomalla suunnistimme sinne herra Longfieldin kanssa keskellä viikkoa syömään lounasta. Minä tilasin vuohenjuustonsalaatin ja herra tuttuun tapaan purilaisen. Molemmat annokset sulivat suussa, ja niiden jälkeen jaksoimme tutustua rauhassa taidemuseoon ja sen jälkeen penkoa vielä kaikki museokaupan hyllyt tarkasti läpi.

ruokamatka11

Il Gabbiano, Espoo

Kesäloman aikana oli myös aivan pakko päästä syömään Il Gabbianoon pasta carbonaraa. Olen tästä pastasta jauhanut teille aiemminkin, ja maistuihan se edelleen törkeän tuhdilta, ja juuri sen takia niin hyvältä. Pastan joukkoon pitää lisätä itse pöytäsuolaa sekä mustapippuria, sekoittaa hyvin ja aloittaa herkuttelu vasta sen jälkeen. Parasta pasta carbonaraa jota me olemme syöneet.

ruokamatka1

Toscanini, Helsinki

Toscaninin hummerivoikastikkeella viimeistelty tiikerirapupasta ei ole syyttä ravintolan suosituin pasta-annos. Söin lautaseni tyhjäksi viimeistä fettucinipastaa myöten, ja lautanen teki vielä lopuksi mieli nuolla. Uusi pinkki paitani sai kyllä muutamia osumia punertavasta pastakastikkeesta, ja sen jälkeen ystävän kanssa olikin hurjan mukava kävellä pitkin Helsingin katuja paita likaisena. Onneksi ilta päätettiin leffaan, pimeässä salissa sain olla likaisen paitani kanssa aivan rauhassa.

ruokamatka2
Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA -matkablogi, Travellover ja Muru Mou -matkablogi.