Le Suite di Giulietta -hotelli, Verona

Nousemme ruusun terälehdillä koristellulta sängyltä. Raotan ikkunoissa olevia verhoja. Aamuauringon säteet leikittelevät silmäluomillani ja siristän silmiäni. Pian jatkan matkaani herra Longfieldin perässä suureen pesuhuoneeseen, jossa aamupesut hoituvat kuin itsestään.

Le Suite di Giulietta3_c_matka_

Olemme tilanneet aamupalan huoneistomme ulkopuolelle pienelle terassille, josta on suora näköyhteys Julian parvekkeelle, johon kävimme tutustumassa edellisenä päivänä. Aamupalan kattaukseen on vielä hetki aikaa, joten puemme kaikessa rauhassa päällemme, jonka jälkeen astumme Le Suite di Giulietta -hotellin Buongiorno Giulietta -huoneestamme ulos. Aamuaurinko lämmittää juuri sopivasti – polttavasta keskipäivän auringosta ei tarvitse vielä välittää.

Le Suite di Giulietta2

Le Suite di Giulietta7

Kaadamme kuppeihimme teetä sekä kahvia ja vietämme hurjan viehättävän aamupalahetken ihaillen samalla hiljaista Julian parveketta, jota ei tähän aikaan aamusta ole oikeastaan kenelläkään muulla mahdollisuutta nähdä. Aamupalan loppuhetkillä ensimmäiset turistit saapuvat pussailemaan parvekkeelle. Siinä samassa me hipsimme takaisin huoneeseemme valmistautumaan uuteen päivään.

Le Suite di Giulietta6

Le Suite di Giulietta on hurmaava, pieni neljän huoneiston hotelli Julian parvekkeen vastapäätä. Hotelli sijaitsee aivan Veronan historiallisessa keskuksessa, ja sieltä on lyhyt kävelymatka kaikille tunnetuille Veronan nähtävyyksille.

Hotellin henkilökunta on ensiluokkaista. Näin aitoa, ystävällistä ja avuliasta henkilökuntaa emme ole monessa hotellissa kohdanneet. Emmekä me ole tässä asiassa ainoat hehkuttajat. Netistä löytyy useita kommentteja, joissa kehutaan Le Suite di Giuliettan henkilökuntaa maasta taivaisiin.

The staff was fantastic and always gave more than their best.

Very friendly staff they helped out with all kind of questions.

The receptionist Kristina was very accommodating and helpful.

The rooms and all facilities were first rate, and I cannot say enough about the staff. They were informative, knowledgeable and very helpful.

lähde booking.com

giulietta_balcony_verona1giulietta_balcony_verona9

Hotellin rakennus on rakennettu 1400-luvulla. Nykyisin sen sisään kätkeytyy neljä uniikkia ja tilavaa huoneistoa (Juliet suite, Lamberti tower, Romeo suite ja Buongiorno Giulietta), jotka on varustettu suurilla sängyillä, tilavilla pesutiloilla, ilmastoinnilla, ilmaisella langattomalla netillä sekä kaikilla mahdollisilla romanttisilla yksityiskohdilla.

Aamupala kuuluu hotellihuoneen hintaan (me maksoimme kesä-heinäkuun taitteessa 144 euroa/yö), mutta ihastuimme sen verran paljon pieneen terassiin huoneemme oven edessä, että päätimme syödä siinä myös illallista auringonlaskun aikaan.

Illallista varten kävimme hakemassa ruokakaupasta kasan sormisyötäviä ja sitten katoimme itsellemme pöydän. Kesken höpöttelyjemme viereiselle terassille alkoi saapua ihmisiä. Ihmettelimme mistä oikein ole kyse, kunnes saimme vastauksen. Viereisellä terassilla alkoi pienimuotoinen teatteriesitys, ja voitte varmaan arvata mistä esityksestä oli kyse? Kyllä, saimme katsella illallisen lomassa Romeota ja Juliaa, joka esitettiin aivan alkuperäisen Julian parvekkeen vieressä.

Le Suite di Giulietta1Le Suite di Giulietta5Le Suite di Giulietta9

Verona tarjosi meille romantiikkaa yllin kyllin. Iso kiitos siitä kuuluu Le Suite di Giulietta -hotellille, jota voimme lämpimästi suositelle kaikille romantiikannälkäisille Veronaan matkaajille.

Rakkautta uuteen viikkoon kaikille! ♥

Rakkautta kuuluu minunkin viikkoon, sillä herra Longfield piipahtaa tällä viikolla kotona, ennen kuin lähtee viikonlopuksi poikien kanssa laivalle ja sitten taas työreissulle maanantaina. Muutamasta yhteisestä päivästä aiomme kuitenkin nauttia täysillä.

Le Suite di Giulietta4

Lounaaksi itusalaattia fetalla

Sairausloma jatkuu. Olen kävellyt metsässä Horation kanssa, hiihtänyt kauden ensimmäisen kympin, uinut, käynyt kolmesti lääkärissä, siivonnut sekopäisesti kaappeja ja jäänyt koukkuun Nälkäpeli-kirjaan. Tosin kaikki blogin Instagramia tai Snapchattiä (@huli_longfield) seuraavat taisivat kyllä jo tietää nämä asiat. Heh.

Siinä välissä olen tehnyt myös ruokaa – myöhäisiä aamupaloja sekä lounaita. Rytmini on hieman sekaisin, mutta en välitä siitä. Lepään kun levätyttää ja olen hereillä kun heräilyttää. Selkää pitää nyt kuunnella, ja asioita tehdään nyt selän ehdoilla. Kiitos myös muuten teille kaikille ihanista tsemppiviesteistä! Pärjään kyllä oikein hyvin, mikäs mulla täällä kotona ollessa.

itusalaatti1
Tänään tulin puoli neljältä kotiin lääkäri-, kauppa- ja uintikeikalta. Nälkä oli valtava. Kaivoin uuden Jamie Oliverin keittokirjani esiin ja avasin tällä kertaa korvamerkitsemäni sivun 96. Varttia myöhemmin mussutin hymy huulilla itusalaattia, joka piti sisällään ainakin savupekonia, fetaa sekä pinaattia.

itusalaatti2

Itusalaatti fetalla

1 annos

  • 1 kpl ruisleipäviipale
  • 3 kpl savupekoniviipaletta
  • ½ yksikyntinen valkosipuli
  • 2 rkl balsamietikkaa
  • pari kourallista pestyä babypinaattia
  • 2 kpl paahdettua ja kuorittua punaista säilykepaprikaa
  • pari kourallista ituseosta
  • n. 30 g fetajuustoa

1. Revi ruisleipä paloiksi ja pyöräytä se yleiskoneessa leipäraasteeksi. Kuumenna paistinpannu keskilämmölle ja paista leipäraaste kuivalla pannulla todella rapeaksi. Siirrä raaste pannulta lautaselle odottamaan.

2. Silppua pekonisiivut. Ruskista pekoni kuumalla pannulla ja lisää sekaan kuorittu ja ohueksi viipaloitu valkosipuli. Kun pekoni ja valkosipuli ovat ruskistuneet, nosta pannu pois liedeltä ja lisää joukkoon vielä balsamietikka sekä tilkka vettä. Sekoita hyvin ja anna hieman jäähtyä.

3. Kasaa pestyt pinaatinlehdet lautaselle. Hienonna paprika ja sekoita se erillisessä kulhossa ituihin. Lisää puolet leipäraasteesta sekä pekonit. Lusikoi tämä seos pinaatin päälle. Ripottele pinnalle loput leipäraasteesta ja murenna lopuksi feta päälle. Ja sitten vain herkuttelemaan!

itusalaatti3

Aamupalaksi paistettuja sieniä sekä pinaatti-tomaattileipää

Sain eilen kahden viikon sairausloman. Pisimmän millä olen koskaan ollut. Alaselässä oleva välilevyn pullistuma on aiheuttanut nyt jo reilut viisi viikkoa kovaa hermokipua vasempaan jalkaan. Istuminen on noin viiden minuutin jälkeen yhtä h*lvettiä. Olen seissyt sekä maannut työhuoneessa väsyneenä nyt viitisen viikkoa kunnes eilen lääkäri puhalsi pelin poikki. Hän sanoi syvälle silmiini katsoen: Sairausloma alkaa nyt. Tämä selvä, vastasin hieman värisevällä äänellä.

snow3

Soitin työmatkalla olevalle herra Longfieldille lääkärireissun jälkeen. Hän oli helpottuneen kuuloinen uutisesta, sillä herra on ollut hieman huolissaan miten pärjään yksin kotona selkäni kanssa hänen viitisen viikkoa kestävien työreissujen ajan. Minä sen sijaan itkin. Itkin varmaan suurimmaksi osaksi itsekin helpotuksesta. Voin nyt rauhassa kuntouttaa selkääni ilman mitään muuta ekstraa. Lääkäri sanoi, että käy vaikka kahdesti päivässä uimassa, jos se vaan saa kivun tunteen pienemmäksi. Istuminen sekä autolla ajaminen on ”kielletty”. Toki mun pitää käydä kaupassa ja ajaa sinne uimahalliin, mutta istumista tulee nyt välttää kaikilla mahdollisilla tavoilla.

snow4

Töissä hoidin vielä pari pakollista juttua, ja sitten lähdin kaupan kautta sairauslomalle. Kävin ostamassa uuden keittokirjan, josta sitten valitsin heti neljä reseptiä, joiden ainekset kävin ostamassa ruokakaupasta. Nälkään en siis ainakaan kuole seuraavien kahden viikon aikana.

snow2

Aamulla heräsin illalla popsimieni lihasrelaksanttien vuoksi aika myöhään. Join vettä sekä söin appelsiinin, jonka jälkeen lähdimme Horation kanssa metsään lenkille. Kävely on hyväksi selälle, ja olenkin tässä viimeisten viikkojen aikana kävellyt parisen tuntia päivässä.

snow1

Lumisen aamulenkin jälkeen kaivoin ostamani Jamie Oliverin Arjen superruokaa -kirjan esiin ja avasin kirjan sivun 80. Aamupalaksi kokkailin yhdentoista aikaan paistettuja herkkusieniä sekä leivän, joka piti sisällään tomaattia, sauvpekonia, pinaattia sekä raejuustoa. Oli muuten hyvää!

breakfast_bread3

Paistettuja sieniä sekä pinaatti-tomaattileipää

1 annos

  • 5 kpl ruskeaa herkkusientä
  • 4-6 kpl kirsikkatomaattia
  • 1 tl oliiviöljyä
  • 1 tl valkoviinietikkaa
  • Tabasco chipotle -kastiketta
  • 1 viipale täysjyväleipää (mulla oli rapean kaurasämpylän puolikas)
  • 1 siivu savupekonia
  • pari kourallista babypinaattia
  • 2 rkl raejuustoa

1. Leikkaa sienistä jalka ja lakin alareuna pois. Siirrä jäljelle jäänyt osa (ns. lakkiosa) kulhoon.

2. Puolita kirsikkatomaatit kannan kohdalta ja laita sienien kanssa samaan kulhoon.

3. Lisää kulhoon teelusikallinen öljyä sekä valkoviinietikkaa ja muutama tippa Tabascoa. Sekoita hyvin.

4. Kuumenna pannu keskilämmölle. Asettele tomaatinpuolikkaat sekä sienet pannulle. Paista viitisen minuuttia ja lisää pannulle sen jälkeen leipäviipale sekä savupekoni. Kääntele pannulla olevia aineksia silloin tällöin kunnes ne ovat kauniit ruskeita.

5. Siirrä kaikki ainekset lopuksi pannun toiselle puolelle kekoon ja lisää pannulle vielä pinaatti. Anna pinaatin pehmentyä pannulla nopeasti. Sen jälkeen on aika koota komea aamupalaleipä.

6. Nosta leipäviipale lautaselle ja kasaa sen päälle pinaattia. Lisää sitten raejuusto, tomaatti sekä savupekoni. Ravista päälle muutama tippa Tabascoa. Nosta sienet lautasen reunalle ja nauti heti.

breakfast_bread2

Totuus Romeosta ja Juliasta

Tullessamme Veronaan, kysyin herra Longfieldiltä (meidän perheen historiafriikiltä) ensi töikseni hieman nolona, onko Romeon ja Julian tarina tosi vai ei. Vastausta ei tietopankkini päästä heti tullut, joten asiahan piti selvittää.

giulietta_balcony_verona3

Romeon ja Julian traaginen rakkaustarina sai alkunsa jo paljon ennen William Shakespearen 1500-luvun lopussa kirjoittamaa näytelmää. Jos ette tienneet (me emme), Shakespeare ei keksinyt tarinaa kahdesta onnettomasta rakastavaisesta omasta päästään.

Näytelmä ei ole kaikilta osin pelkkää fiktiota. Se on saanut alkunsa kahdesta nuoresta rakastavaisesta kertovasta vanhasta tositarinasta, jotka elivät Veronassa ja kuolivat toistensa puolesta. Tarinasta on monia eri versioita, ja se on aikojen saatossa elänyt suuntaan jos toiseen – sitä on värittänyt useat eri henkilöt vuosien aikana. Shakespeare seuraili omassa näytelmässään tarinan varhaisempia versioita.

giulietta_balcony_verona1

Myös tarinassa esiintyvät kaksi kilpailevaa sukua – Montecchit (Montaguet) sekä Cappellettit (Capuletit) – ovat olleet ihan oikeasti olemassa 1300-luvulla. On jopa pystytty todistamaan, että Cappellettit ovat asuneet Veronassa sijaitsevassa Julian talossa, joka on nykypäivänä parvekkeineen Veronan tunnetuin nähtävyys. Romeon ja Julian tarina siis kyllä pohjautuu tositarinaan ja oikeisiin Veronassa asuneihin sukuihin, mutta varsinaiset hahmot ja juonenkäänteet ovat suurimmaksi osaksi pelkkää fiktiota – Shakespearekin lisäsi löytämäänsä vanhaan tarinaan muutamia jänniä käänteitä ja lisähahmoja, koska hän halusi tehdä tarinasta vielä jännittävämmän ja mielenkiintoisemman.

giulietta_balcony_verona9

Keskiaikaiset holvikaaret johdattelevat kävijän käytävää pitkin pienehkölle sisäpihalle. Käytävän seiniltä voi lukea tuhansia ja taas tuhansia käsinkirjoitettuja rakkausviestejä monilla eri kielillä. Käytävän päässä oleva pieni ja vaatimaton sisäpiha Julian taloineen sekä parvekkeineen on yksi tunnetuimpia maailmankirjallisuuden keskipisteitä, se on Romeon ja Julian rakkaustarinan päänäyttämö. Siellä Romeo kuuli parvekkeen alle piiloutuneena kuinka Julia hoilotti parvekkeelta ääneen palavan rakkautensa Romeota kohtaan. Oih ja voih!

giulietta_balcony_verona8giulietta_balcony_verona6giulietta_balcony_verona7

Noin 1200-luvulla rakennettu Julian talo sijaitsee Via Cappelolla. Alun perin talo ei ollut kyllä Julian talo, se oli vaan talo. Julian taloksi rakennusta alettiin kutsua vasta 1800-luvulla, ja kuuluisa parveke lisättiin talon kylkeen ensimmäisen Hollywoodissa tehdyn Romeo ja Julia -elokuvan jälkeen vuonna 1932. Leffa sai aikaan niin suuren yleisöryntäyksen pienelle veronalaiselle sisäpihalle, että jotain kivaa ekstraa piti turisteille keksiä.

giulietta_balcony_verona4

Aivan Julian parvekkeen alla seisoo pronssinen Julian patsas, jonka oikeaa rintaa kaikki käyvät hipelöimässä. Hieman oudon perinteen alkuperä ei ole täysin varmana kenelläkään tiedossa. Mutta ei kai sillä niin väliä, pääasia, että pääsee koskettelemaan naisen rintaa – tuokoon se sitten mukanaan onnea rakkauselämässä tai toteuttakoon koskettelijan suurimmat haaveet. Kumpaakin kuulemma voi tapahtua..

giulietta_balcony_verona5

On kai sanomattakin selvää, että tungos sisäpihalla on valtava, eikä mistään äärettömän romanttisesta hetkestä voinut ainakaan meidän mielestä puhua. Mutta kyllä pienellä sisäpihalla saattoi aistia jotain tunnelmallista sekä lämmintä. Rakkaus yhdistää, ja olihan se mukavaa katsella parvekkeella söpöjä suudelmia vaihtavia pariskuntia. Olkoonkin että se parveke on tehty vasta 1930-luvulla, eikä sieltä ole siis voinut edes kukaan Cappellettin suvun siivoojakaan käydä rakkauttaan Montecchin suvun talonmieheen oikeasti 1300-luvulla ääneen huokailemassa, fiktiivisistä Romeosta ja Juliasta puhumattakaan. Ajatus on kuitenkin tärkein!

giulietta_balcony_verona2_c_matka_

Sisäpihalle pääsee katsomaan kuuluisaa parveketta ilmaiseksi. Käynti parvekkeella maksaa erikseen.

Katkelma parvekekohtauksesta

Julia: Voi mua!
Romeo: Hän puhuu! Puhu taasen, kirkas enkelini!
Niin ylvä yössä olet pääni päällä,
kuin taivaan siivillinen airut silmiss’,
on hämmästyvän kuolevaisen,
joka kumartuin taapäin sitä tuijottaa,
kun leijuvilla pilvillä se liitää
ja povell’ ylä-ilmain purjehtii.
Julia: Oi, Romeo, Romeo! Miksi olet Romeo?
Isäsi nimes kiellä; tai jos sinä
et sitä tahdo, vanno lempes mulle,
ja kapulet en enään ole minä.
Romeo: Puhunko jo, vai kuuntelenko vielä?
Julia: Sun nimes vain on viholliseni;
sin’ olet sinä, etkä Montague?
Ei käs’, ei jalka, ei suu, ei silmä, eikä muukaan osa
sun miehest’ ole. Ota toinen nimi!
Mit’ on se nimi? Mitä ruususks kutsut,
yht’ ihanasti toisin nimin tuoksuu.
Näin Romeo, vaikk’ ei nimens oiskaan Romeo,
on yhtä kallis nimensä vailla.
Pois heitä nimes, se ei sinuun kuulu,
ja nimest’ ota minut kokonaan!

– Shakespeare (suomentanut Paavo Cajander)

giulietta_balcony_verona11

Piazza Bra ja Veronan Arena

Lähes jokainen turisti näkee Veronasta varmasti ensimmäisenä Piazza Bran. Tai ainakin tuntee konkreettisesti olevansa Veronassa samalla kun astelee ensimmäiset askeleet suurella keskusaukiolla, jonka keskellä mahtailee valtavan kaunis roomalaisaikainen amfiteatteri. Upean Arena-amfiteatterin lisäksi tämä Veronan uusi keskusaukio toimii koko kaupungin yhdyskohtana ja julkisen liikenteen keskuspaikkana.

Verona10Verona14Verona16Verona12

Piazza Brata hallitsee siis komea, yllättävän hyvin säilynyt 2000 vuotta vanha amfiteatteri. Itse piazza on syntynyt amfiteatterin ympärille 1700-luvulla. Piazza Bran nurkalta lähtee vilkas jalankulkukatu Via Mazzini kohti Veronan vanhaa keskustaa ja sen omaa keskiajalla muotoutunutta keskusaukiota Piazza delle Erbeä. Via Mazzini on elegantti ja hienostunut ostoskatu, jossa luottokortin voi laittaa helposti vinkumaan ihan tosissaan. Via Mazzini on nimittäin Veronan pääshoppailukatu, joten sinne kannattaa suunnata, jos ostokset kiinnostavat.

Verona11

Piazza Bralla nököttävä Arena-amfiteatteri on yksi Italian suurimmista. Sinne mahtui alun perin noin 30 000 henkilöä, ja vielä nykyään teatteri vetää sisäänsä noin 20 000 henkeä. Arena on ollut vuodesta 1913 alkaen Veronan oopperajuhlien päänäyttämönä. Todella isoksi harmiksi meidän viime kesäisen visiittimme aikana näytöksissä oli muutaman päivän tauko, emmekä päässeet kokemaan upeaa kulttuurielämystä lämpimässä illassa 2000 vuotta vanhassa amfiteatterissa, jossa kuulemani mukaan on täydellinen akustiikka, ja joka on eittämättä yksi upeimmista näyttämöistä maailmassa.

Knoppitietona on pakko kertoa, että vuodesta 1913 lähtien Arenalla on esitetty Aida-oopperaa. Se esitettiin Arenalla Verdin (eli siis Aidan säveltäjän) satavuotissyntymäpäivän kunniaksi, ja on siitä asti pysynyt Arenan vakionumerona. Voi jestas jos olisimme viettäneet Veronassa muutaman päivän pidempään ja päässeet kokemaan Aidan massiivisen juhlamarssikohtauksen..

Verona1Verona2Verona3Verona13Verona15

Vaikka oopperajuhlat olivat täydessä käynnissä reissumme aikana, pääsi Arenaan tutustumaan normaalin tapaan. Tai ei nyt ihan normaaliin, pääsylippu oli hieman edullisempi kuin normaalisti, sillä oopperajuhlien kulissien vuoksi ihan jokaiseen paikkaan ei Arenalla päässyt tutustumaan.

Me lähdimme kurkistamaan massiivisen Arenan sisätiloja illansuussa. Veronassa oli tuolloin hurjan lämmintä ja viilenevä ilta oli paljon mukavampi aika vierailla amfiteatterin sisällä. Vaikka turistikausi kävikin kuumana, ei Arenan sisällä ollut meidän lisäksi kuin muutama muu turre.

Kiipesimme herra Longfieldin kanssa pienen kierroksen päätteeksi Arenan ylimmille kivipenkeille, josta sitten ihmettelimme pitkän tovin suurien kulissien kokoamista seuraavaa esitystä varten. Permannolle oli levitetty suuri punainen matto, jonka päällä olevilla tuoleilla kulttuurinnälkäiset herrat, rouvat ja leidit saisivat muutaman päivän päästä kokea jotain unohtumatonta.

Verona5Verona4Verona7Verona6Verona9_c_matka_

Me istuimme päät hieman pyörällä Arenan kivipenkeillä, ihmetellen miten kauniilta Arena näytti auringonlaskun aikaan. Kova kivi sai ylleen uuden, pehmeämmän sävyn ja mukavan viileä tuuli lävitsi löysän kesämekon. Tuntui hyvältä olla siellä. Lomalla.

Verona8

Pimeät illat Sinnessä

On tiistai. Olen saapunut edellisenä yönä unohtumattomalta tyttöjen Prahan reissulta ja vietän rentouttavaa lomapäivää vielä ennen keskiviikkoista töihin paluuta.

On märkää ja pimeää. Pakkaset ovat väistyneet ja Helsingin kadut ovat yltä päältä loskassa.

On viimeinen ilta ennen kuin herra Longfield suuntaa taas työmatkoille.

sinne helsinki2_c_ravintola_

Saavumme herran kanssa Helsingin Sinnen oville ja huomaamme, että ravintola on aivan pimeänä. Ulko-oven edessä roihuaa kuitenkin isot kynttilät. Kokeilemme avata ovea, se aukeaa. Astumme sisään hämyiseen ravintolaan, ja se ottaa meidät vastaan tunnelmallisena sekä lämpimänä. Tuikku siellä ja toinen täällä, onpas kaunista. Tarjoilijan ohjatessa meitä pöytäämme pimeän ravintolan läpi, kantautuu nenääni uskomattoman herkulliset tuoksut. Mietin voiko hajuaisti vahvistua kun yksi aisteista on suljettu lähes kokonaan pois.

Istahdan lopulta alas tarjoilijan osoittaman pöydän ääreen ja mietin, että tulin laittaneeksi tummanpunaista huulipunaa aivan turhaan. Ei täällä näe mitään.

sinne helsinki1

Miksi Sinnessä sitten oli niin pimeää? No koska siellä vietetään tammi- ja helmikuussa Pimeitä iltoja. Pimeät illat lähtivät liikkelle Porvoon Sinnestä ja ovat tänä vuonna rantautuneet myös Helsinkiin. Pimeiden iltojen idea ei suinkaan jää siihen, että illallista nautitaan tuikkujen loisteessa. Pimeintä koko hommassa on se, että asiakas saa itse päättää mitä syömästänsä ruoasta illan päätteeksi maksaa. Kyllä, kuulitte aivan oikein.

Tarjolla on Pimeinä iltoina yksi 3 ruokalajin yllätysmenu, joka nautitaan pimennetyssä ravintolassa. Silmilleen saa halutessaan myös silmälapun, jonka avulla ei totisesti näe mitään. Me olemme herran kanssa yhdellä täysin sokolla illallisella olleet, ja se ei ehkä ollut ihan mun juttu, joten jätimme laput pois silmiltä. Taidan olla sen verran esteetikko, että minulle yksi osa onnistunutta illallista on myös tunnelmallinen ja kaunis ympäristö.

Pimeissä illoissa tilataan juomat erikseen. Niiden hintoja ei asiakas saa itse päättää, mutta ruoan suhteen asiakkaalla on täysin vapaat kädet. Illallisen jälkeen tarjoilija tuo pöytään tiedot illan aikana syödyistä ruoista, tätä ennen voi vain arvailla mitä lautaseltaan suuhunsa laittaa. Tarjoilijan tuomaan lappuun tulee itse kirjoittaa kuinka paljon haluaa illallisesta maksaa. Homma hoidettiin Sinnessä hienosti, missään vaiheessa ei tullut ns. painostavaa ilmapiiriä ja paniikkia siitä, että nyt pitää maksaa enemmän. Päätöksen sai tehdä rauhassa ihan keskenään ja sitten lasku maksettiin normaaliin tapaan.

sinne helsinki5

Mitäs me sitten herran kanssa luulimme illan aikana suuhumme laittavamme ja mitä me oikeasti söimme?

Ennen alkupalaa pöytään tuotiin paperinen pussi, joka piti sisällään lämpimiä pieniä leipiä. Ne maistuivat voin kanssa tavattoman hyviltä. Varsinaisessa alkupalassa maistoimme heti lohta sekä avokadoa. Olin myös aivan varma, että annoksessa oli mukana majoneesia, jossa oli mausteena hieman sitruunaa. Annos oli hyvä. Nuolin salaa veistä, sillä eihän pimeässä tilassa sitä kukaan huomannut.

Oikea annos kuulosti tältä:

Lohiconfit, avokadoa, savustettuja katkarapuja, sitruuna gelé, korianteria ja viinisuolaheinää

Pääruoka tuotiin pian alkupalojen jälkeen. Ensimmäisen haukun jälkeen oli selvää, että lautasella on jotain punaista lihaa. Lisäksi löysimme lautaselta jonkin sortin pyreetä, sieniä, rapeaa sipulia, hurjan hyvää kastiketta (omasta mielestäni punaviinikastiketta) sekä maksaa. Yök. Se pala meni herran lautaselle. Herra Longfield oli sitä mieltä, että joku maistui hieman lihamurekkeelle. Kesken pääruoan syömisen viereiseen pöytään tuotiin lasku ja pöytäseurue alkoi tavata menua läpi. Laitoimme herran kanssa hetkeksi sormet korville ja jatkoimme syömistä kun viereinen pöytäseurue oli saanut menun luettua läpi.

Pääruoka piti oikeasti sisällään seuraavia juttuja:

Ahvenanmaan luomu karitsan ulkofileetä ja kateenkorvaa, sipulipyreetä, pikkelöityjä sinapinsiemeniä ja hopeasipulia, paistettuja herkkusieniä ja punaviinikastiketta

Jälkiruokaa jouduimme odottamaan jonkin tovin. Lopulta pöytämme viereen saapui eleetön mies kahden astian kanssa. Mies kaivoi taskustaan sytkärin ja sytytti toisen astian sisällä olevan mönjän palamaan. Ymmärsimme heti, että astiassa palaa alkoholi. Pöytäämme oli samalla tuotu kaksi jalallista lasiastiaa. Eleetön mies kaatoi palavaa alkoholia (tarkemmin sanottuna ranskalaista sitruslikööriä) astiasta toiseen ja se näytti kieltämättä todella upealta pimeässä ravintolasalissa! Wau!

Kun seos oli valmis, kaadettiin se jälkiruokakippoihin, jotka olivat siinä edessämme. Maistoin jälkiruokaa enkä tiennyt yhtään mitä odottaa. Ensin suussa maistui todella vahva ja kuuma alkoholi. Sen jälkeen suun täytti makeus, joka tuli selkeästi pehmeästä toffeepalasta. Jälkiruoassa oli niin paljon alkoholia, että se jäi minulta syömättä. Herra söi hyvällä ruokahalulla omansa ja jatkoi sitten minun annoksesta. Mutta ei herrakaan sitä mun annosta voinut loppuun syödä, siihen lorahti tosissaan aivan liikaa poltettua likööriä.

Jälkiruoka oli ehkä erikoisin koskaan maistamani. Jälkiruoka piti sisällään paljon muutakin kuin likööriä ja toffeeta:

Appelsiinilla maustettua porkkanakakkua, veriappelsiinikreemiä, terva karamelleja, tyrnimarjoja, appelsiinia, fudgea ja Trois Citrus likööriä

sinne helsinki4

Että sellainen setti! Oli kyllä hurjan tunnelmallinen, rento ja lämmin ilta. Voimme vain suositella! Pimeät illat jatkuvat tammikuussa kello 17.00 eteenpäin aina tiistai-iltaisin ja helmikuussa herkutellaan pimeässä aina keskiviikkoisin. Varauksen voi tehdä kätevästi netin kautta.

Pssst.. Ja koska kaikkia kuitenkin kiinnostaa tietää, mitä me illallisesta maksoimme, niin kerrotaan nyt sekin. Ruoan osuudesta maksoimme 30 euroa per henkilö.

sinne helsinki3

Herra Longfield työmatkailee: Lappeenranta

MoiPa, Herra Longfield tässä.

Viime maanantai minun piti käväistä nopealla ja kivuttomalla reissulla Lappeenrannassa. Lappeenranta on minulle hyvin tuttu ja turvallinen paikka, työreissujen lisäksi olen ihan vapaa-aikananikin monesti paikkaan matkustanut katsomaan maailman parhaan jääkiekkojoukkue SaiPan pelejä – vietinpä minä polttarinikin aikanaan Lappeenrannassa Darius Kasparaitiksen Venäjän maajoukkuepaitaan ja munasuojia myöten täydelliseen jääkiekkovarustukseen verhoutuneena. SaiPan peliä tuolloinkin käytiin tietty katsomassa, oli hauskaa istua siellä katsomossa lätkäkamoissa, häkkikypärä päässä ja lätkämaila kädessä. Erätauolla tiputin hanskat ja tappelin vetyjonossa bestmanin kanssa, kierien lopulta muiden jonottajien jaloissa siellä Kisapuiston lattialla, ja myöhemmin hotellissa jouduin silloisen espoolaisen naapurini taklaamaksi – naapuri, joka vain sattui omista syistään olemaan omassa porukassaan siellä samassa hotellissa pienoisessa nousuhumalassa, ei tosin minua kamojen alta ennen taklaustaan tunnistanut, katsoi vaan että joku urpo lätkäkamoissa, niittaanpa tuon tohon seinään koska se on varmasti kaikista hauskaa. Ja olihan se, hauska ilme sille ainakin tuli, kun otin kypärän pois, tervehdin naapuria ja kysyin että käytkö täällä usein.

SaiPa

No, se SaiPasta, ja jääkiekosta ja oudoista varustuksista, naapureista ja sattumuksista. Maanantainen työmatka oli paperille hahmoteltuna siis varsin helpon oloinen: minun piti aamulla käyttää auto nopeasti huollossa, ajaa se sitten Hulin työpaikalle, ja jatkaa siitä toimistolle vähän papereita tulostelemaan ja työhommia hoitamaan, ja sieltä sitten näppärästi suhailla junalla Pasilaan ja hypätä siellä Lappeenrannan junaan. Puoli kuudelta olin kaavaillut astelevani hotelliin, ja sitten ehkä käydä vähän kaupungilla, syömässä ja saunassa, ja vähän vielä valmistella seuraavan päivän työjuttuja jos tarttee.

Aamusta ajoin auton huoltoon, ja jäin hyvillä mielin huoltomestaan odottelemaan auton valmistumista. Alkuperäisen tunnin sijaan huollossa kestikin kolme tuntia, koska samaan paniikkiin kannatti kuulemma tehdä seuraavakin vastaantuleva huolto jo tällee etukäteen ajoissa pois. No, ei se mitään, siellä kahviautomaatin vieressä sitten vähän jo sähköposteja lueskelin, räpläsin vastikään löytämääni mahtavaa Garage Band –appsia, ja kaikenlaista häsäilin, oikein leppoisasti meni kolme tuntia. Huollosta ajoin Hulin työpaikalle, näpsäkästi siinä nähtiin parkkikellarissa, ja siitä sulavasti moikat sanottuani lähdin matkaamaan kohti omaa toimistoa. Matkalla jotain kaivelin taskujani siinä, ja tajusin, että voi helvetti, mulla on vielä auton avaimet taskussa. Ne piti jättää Hulille, että se voisi sillä sinne työpaikkaansa ajetulla autolla sitten ajaa himaankin peräti. Kirosin ensin itsekseni mielessäni, ja sitten WhatsAppin välityksellä myös Hulille että voi hitto, joudun tulemaan sinne uudestaan. Vähän aikaa ketutti, mutta sitten ajattelin että kyllä mä ehdin, käyn vaan nopeesti töissä syömässä ja ehdin jo huoltoa venatessa tehdä vähän työjutskia pois alta, joten voin vähän aikaisemmin lähteä sitten Lappeenrantaankin ja siinä matkalla koukata taas Hulin työpaikan kautta.

lappeenranta2

Töissä oli mitä oli, härväsin aikani ja sitten lähdin reippain mielin matkustelemaan takaisin Hulin työpaikkaa kohti. Huli kovasti yritti maanitella mua ottamaan taksin, ettei tarvitsisi turhaan hortoilla, mutta oon niin pihi että en todellakaan millään taksilla ajele kun kerran julkisilla ja parin kilometrin kävelylläkin selviää! Lyhyen paikallisjunamatkan jälkeen tallustelin lumisateessa Hulin työpaikalle viemään ne hiton auton avaimet, ja sieltä jatkoin bussilla Pasilaan, mistä ajattelin lähteä kolmen junalla kohti Lappeenrantaa. Pasilassa huomasin kuitenkin myöhästyneeni kolmen junasta viitisen minuuttia, mutta ei hätää, seuraava lähtee jo neljältä. Kävin kaupassa ostamassa vissyä ja suklaapatukan, ja menin niitä naamaani survoen istuskelemaan penkille.

Parinkymmenen minuutin istuskelun jälkeen suklaapatukka oli horittu ja vissypullo ryystetty, enkä jaksanut enää istua penkillä, joten lähdin hortoilemaan. Keräsin siinä kamani kasaan, ja huomasin että voi saatana, mun hanskat on pöllitty! Tai no, ekaksi aloin ihmettelemään että missä mun hanskat on, laitoinkohan ne reppuun, en näköjään, oon siis hukannut ne jonnekin. Mutta sitten muistin, että tempoilin niiden kanssa kyllä kun vissypulloa ja suklaapatukkaa penkillä availin, ja asettelin ne hanskat vielä sillee siihen penkille että vähän istuin niiden päälle. Mutta ei ne siinä enää olleet, joten pöllitty ne oli, hitto! Ne oli hienot hanskat vielä, just joululahjaksi saatu, semmoset nahkaset ja lämpimät. Ihmettelin että on se nyt kumma että on jengiä joka oikeesti jotain hanskoja jaksaa varastella, pöllis nyt ees lompakoita tai kännyköitä, sen vielä ymmärtäisin, mutta että jotain hanskoja.

Koska ulkona oli hemmetin kylmä, ja tiesin että joutuisin Lappeenrannassa kuljeskelemaan ulkona jonkin aikaa enkä välttis saisi käsiä aina taskuun sullottua, etsin Pasilan asemalta paikkaa mistä saisin jotkut hätävarahanskat ostettua, ja löysinkin suutarin joka hanskoja möi. Ostin siitä jotkut 12 euron reuhakkeet, ja vielä sille myyjällekin päivittelin että on se kumma kun jengi pöllii hanskoja, kyllä ennen oli paremmin, ei minun nuoruudessani, ja myyjä siihen että se on 12 euroa.

Uusien hanskanreuhakkeideni kanssa kävelin vielä siitä penkin ohitse, jolla istuessani minun hienot mustat nahkahanskani oli pöllitty, ja huomasin että siinä penkin edessä haahuili semmoinen vanhempi herra, jolla oli kädessään hienot mustat nahkahanskat. Yllättävän paljon vieläpä samannäköiset hanskat, jotka minulta oli ihan äsken pöllitty. Lähestyin herraa ja ehdin vain osoittaa sormella hänen kädessään olevia hanskoja, kun hän jo alkoi pyytelemään anteeksi, oli kuulemma ottanut siitä penkiltä hanskat jotka niin muistuttivat hänen omiaan. En minä osannut alkaa kiukkuamaan että menin just äsken ostamaan sun takia uudet hanskat, ihmettelin vaan että onko tämä totta ja kiittelin että kiva kun jaksoit tuoda ne takaisin. Ukkeli oli varmaan johonkin junaan mennessään siellä ulkona vetäissyt käteen ja ihmetellyt että ei tunnu nyt oikeelta tämä (siis ne hanskat, jotka hän oli käteensä laittanut, mitä oikein siellä kuvittelitte).

Siitä sitten kävelin kaksien hanskojeni kanssa aseman laiturille ja pomppasin neljän junaan, ja vasta kun juna oli Tikkurilassa, tajusin että olisinhan mä muuten voinut käydä palauttamassakin ne turhaan ostamani reuhakehanskat, mutta se oli myöhäistä nyt.

lappeenranta3

Alkuperäisen suunnitelmani mukaan minun piti olla puoli kuuden maissa hotellissa, mutta nyt kun tunnilla myöhästyin, niin ynnäilin siellä junassa että puoli seitsemältä pitäisi olla perillä. Aloin lueskelemaan iPadilta Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaista ja kuuntelemaan musiikkia, ja siinä naureskellessa aika vierähtikin rattoisasti. Juna meni Lahteen, ja jatkoi matkaansa kohti Kouvolaa. Jossain välissä juna pysähtyi jonnekin Lahden ja Kouvolan väliin, mutta niinhän junat välillä pysähtelee. Sitten juna lähti taas liikkeelle, kunnes pysähtyi kohta uudestaan. Piakkoin taas lähdettiin eteenpäin, ja kohta taas pysähdyttiin. Junakuuluttaja leppoisalla äänellään kuulutti, että on pienen pientä häikkää, ja siksi tässä vähän pysähdellään, ehkä pikkasen tullaan myöhässä Kouvolaan, mutta koettakaa kestää. No mehän koetettiin. Juna lähti taas, ja minuutin rullailun jälkeen se myös pysähtyi taas. Lähtöjä ja pysäytyksiä tuli melkoisen paljon lopulta, junankuuluttaja silti jaksoi leppoisasti rupatellen kertoa että on vielä pientä teknistä vikaa, jotain automaattisia pysäytyskäskyjä junan hieno, Suomen talvisiin olosuhteisiin selvästi suunniteltu järjestelmä kuulemma aiheettomasti antaa, ja siksi nyt vähän on tökkiväistä matkanteko. Kouvolassa junia vaihtavia kuuluttaja kehotti ottamaan rauhallisesti, jatkoyhteys kuulemma järjestyy.

Noin yhdeksännen pysäytyksen jälkeen junakuuluttaja sitten kehotti Kouvolassa junia vaihtavia unohtamaan rauhallisesti ottamisen, ja sen sijaan rohkaisi heitä ottamaan junan henkilökuntaan yhteyttä. Kouvola-vaihdokeille järjestettäisiin Kouvolasta taksikuljetus, ja junassa olevia varusmiehiä kehotettiin myös ottamaan konnareihin yhteyttä jotta heidänkin kuljetuksensa saataisiin myös järjestettyä ilman että sotilaspoikia teloitetaan varuskuntiensa paraatikentille opetukseksi muille myöhästelijöille. Kuuluttaja lohdutteli meitä muitakin vielä, että onneksi ollaan junassa eikä lentokoneessa, siellä tämmönen vaiva vois olla vähän kiusallisempi.

Pikkuriikkinen viivästyminen oli tässä vaiheessa tainnut kasvaa jo parin tunnin myöhästymiseksi. Juna yritti parhaansa mukaan kulkea, mutta tuli aina sikamaisen automaattipysäytysjärjestelmän pysäyttämäksi, jarrutkin jo kuulemma alkoivat siinä touhussa kuumenemaan sen verran että uusien starttiyritysten välillä piti niidenkin viilenemistä aina vähän jäädä odottelemaan. Piakkoin siitä meidän junamme ohi paineli juna, joka oli lähtenyt Pasilasta kuudelta, kaksi tuntia meidän jälkeemme. Siinä vaiheessa minun olisi pitänyt olla jo tunti sitten hotellissani Lappeenrannassa, mutta yhä vain kökimme jossain Lahden ja Kouvolan välisessä perämetsässä. Sen verran VR oli heltynyt, että tarjosi koko junalle ilmaiseksi kahvia ja munkkia ravintolavaunusta, vaikka tietenkin oli meidän omaa syytämme että oltiin siihen pysähtelevään junaan tultu murjottamaan ja huokailemaan. Minäkin kävin äkkiä oman munkkini ottamassa ennen kuin rahvaan edustajat olisivat ehtineet syödä ne kaikki. Eihän siitä meidän veturista enää ollut meitä kuljettamaan, joten lopulta Kouvolasta tuli varaveturi meitä kyyditsemään. En tiedä mitä sille automaattisesti pysähtyvälle veturille tehtiin, toivottavasti se hylättiin sinne metsikköön.

lappeenranta5

Lappeenranta kesällä

Lopulta olin joskus varttia yli yhdeksän Lappeenrannassa, ja asemalle päästyäni katselin, kuinka muut junasta ulostautuneet juoksivat päätä pahkaa jonnekin. Taksitolpallehan ne kirmasivat, ja nopeimmat veivät sieltä ne odottamassa olleet kaksi taksia, ja hitaimmat jäivät puuskuttaen odottamaan että me rauhallisemmat tultiin heidän kanssaan seuraavia takseja jonottamaan. Olin jo haudannut haaveeni iltakävelystä Lappeenrannan talvisella rantabulevardilla (ei mulla semmosta alun perin ollut, mutta näin jälkikäteen voin valehdella että oli, niin kuulostaa sitten katkerammalta ja surullisemmalta tämä minun kova kohtaloni), siinä taksitolpalla puuskuttavien takana jonottaessani toivoin vaan että hotellin ravintola olisi vielä auki, jotta saisin syödäkseni.

Yllättävää epäsuomalaisuutta osoittaen me taksijonottajat aloimme kysellä toisiltamme että minne päin ollaan kukin menossa, ja sen sijaan että oltaisiin jokainen otettu yksi taksi itsellemme sitä mukaa kun niitä jostain siihen tolpalle eksyi, ahtauduttiin takseihin porukalla sen mukaan minne oltiin matkalla. Junassa istuttu viisituntinen oli selvästi saanut kaikki selviytymismoodiin, ja adrenaliinipauhussa eräs meidän taksimme takapenkillä matkustanut työmatkailija lupasi maksaa koko taksin omasta (tai siis firmansa) pussistaan, niin onnellinen hän oli selviydyttyään Lahden ja Kouvolan välisestä metsiköstä hengissä ihmisten ilmoille Lappeenrantaan. Ei meillä muilla ollut siihen vastaansanomista. Se nainen oli ilmiselvästi johtaja-ainesta ja selviytyjä, ja olisi varmasti esiintynyt edukseen Jolon saarella Fräntin ja Vahasen kanssa.

Hotelliin päästyäni sain huomata, että vastoin päivän muiden tapahtumien takia muodostamia odotuksiani, hotellin ravintola oli kuin olikin yhä auki, ja kovasta koettelemuksesta selvinneenä menin sinne syömään hampurilaista. Vähän siinä viimeistä ranskalaista järsiessäni jo nauratti, että on tää nyt ihme, pari viikkoa sitten kävin Qatarissa eikä siltä matkalta jäänyt oikein mitään kerrottavaa, mutta nyt junamatkasta Lappeenrantaan tuli melkein Odysseuksen matkojen veroinen eepos.

Loppu.

lappeenranta4

Iso SaiPa-hiekkakakku Lappeenrannassa