Skiffer elokuisena iltana

Viime viikon alussa jännitimme kovasti viiden työkaverin kanssa torstai-illan säätä. Kesä on ollut viimeisiä viikkoja lukuunottamatta hieman epävakainen, ja koska olimme jo ennen kesälomia sopineet erään projektin päättäjäiset Liuskaluodon Skifferiin, oli säiden jännittäminen ihan aiheellista. Kukaan muu porukastamme ei ollut ennen Skifferissä käynyt, joten toivoin kovasti, että pääsisimme istumaan tummenevaa elokuun iltaa juuri Liuskaluodon Skifferiin. Varasuunnitelmana meillä oli huonon sään sattuessa mennä Erottajan Skifferiin sisätiloihin, mutta eihän se nyt ole yhtään sama istua sisällä kuin ulkona keskellä pientä saarta.

skiffer liuskaluoto (2)

Torstai valkeni kuitenkin aurinkoisena, jee! Matkaan lähdimme töistä viiden aikoihin, ja ehdimme juuri sopivasti kello kuuden lauttakyydin mukaan. Skifferin terassilla ei kuuden jälkeen ollut vielä suurempaa ruuhkaa, ja saimme porukallemme kivan pöydän terassilta. Nappasin vilukissana aurinkoisesta säästä huolimatta muutamat fleecet pöytään mukaan, ja ne tulivat kyllä tarpeeseen siinä vaiheessa kun lämpölamput laitettiin päälle ja aurinko laski, tuoden mukanaan tunnelmallisen pimeän illan.

skiffer liuskaluoto (3)

Projektimme vetäjä tilasi pöytään ensi alkuun skumppapullon. Skumppa maistuu aina hyvältä, niin myös tällä kertaa. Ja sitten olikin sen tärkeimmän, eli ruoan vuoro. Porukkamme miesosasto otti itselleen liuskat, samalla kun minä ja porukan toinen nainen tilasimme vuohenjuustosalaatit. Olimme päättäneet jo töissä pysyä tiukkana ja tilata itsellemme illalla salaatit. Vaati aikamoista mielenlujuutta sanoa kassalle ”yksi vuohenjuustosalaatti”, kun oikeasti teki mieli tajuttoman paljon rasvaista pitsaa..

Ruokien saapuessa olimme kuitenkin salaattivalinnasta oikein tyytyväisiä, salaatin mukana tuli nimittäin ISO pala juustoista pitsapohjaa, joka toimi ikään kuin leivän roolissa. Voi nam! Ja jos nyt kehtaan tunnustaa, niin saatoimme syödä porukkamme miesosaston pitsoja ihan vaan vähän. Toinenkin tunnustus on syytä tehdä heti ensimmäisen perään. Tilasin illan päätteeksi herra Longfieldille oman liuskan kiitokseksi siitä, että herra tuli hakemaan mut Skifferin edustalta kotiin. Saatoin vielä kotona maistaa muutaman palan myös herran pitsasta..

skiffer liuskaluoto (4)skiffer liuskaluoto (5)skiffer liuskaluoto (6)

Ilta kului Skifferillä odotetun mukavasti. Projektiporukkamme on hyvä ja huumoria löytyy kaikilta. Lisäksi sain oppia kaikenlaista uutta näistä viidestä tyypistä. Yksi oli esimerkiksi ollut töissä Dublinissa kaksi vuotta putkeen, toinen oli ollut Irlannissa kesätöissä pari kesää, yhden tytär tanssi pitkään balettia ihan tosissaan, eräs oli käynyt pari viikkoa sitten ekaa kertaa Tapiolan LN-Sushi Artissa, yksi puhuu täysin sujuvaa puolaa ja eräs omisti kausikortin Oopperaan. Entäs minä ja mun jännittävä elämä? No näytin mä Horatiosta pari kuvaa. Heh!

Pimenevä ilta sai meidät jossain vaiheessa toteamaan, että fiilis Skifferin terassilla oli kuin Välimerellä. Ilta oli tosiaan tumma, ei toki niin lämmin kuin Välimerellä, mutta siedettävä kuitenkin. Paikalla oli kolme DJ:tä, jotka vääntelivät musiikkilaitteiden nuppeja ja jengi jorisi ja nautti silminnähden elokuisesta illasta. Aika jees ilta!

skiffer liuskaluoto (1)

Herra Longfield työmatkailee – Kentucky

Mondo Gekko, Herra Longfield tässä. Työmatkajorinaa luvassa Etelä-Suomeen, kaakosta puhaltavaa tuulta ja puolipilvistä, plus yksitoista astetta. Pohjois-Suomeen laskeutuu ydintalvi, ja keski-Pohjanmaalla odotettavissa tulivuoren purkauksia. Metsäpalovaroitus ulottaa Nuorgamista Maarianhaminaan.

Tuossa ennen kesälomia vietin kaksi viikkoa Amöriikassa, jostain syystä en oo vaan saanut siitä kirjoitettua mitään, mutta nyt se tapahtuu. Varsinainen matkakohde sijaitsi Kentuckyssa, josta käsin tein pieniä turisteerausretkiä lähiosavaltioihin. Erinäisten kommervenkkien jälkeen päädyin lopulta myös viettämään aikaa maan pääkaupunkiin Washingtoniin.

kentucky_c_matka_.jpg

Työmatkakohde kuitenkin sijaitsi lähellä Kentuckyssa sijaitsevaa Owensboro-nimistä kaupunkia, joten sinne matkani ensiksi vei. Minusta on jotenkin jännä, että Kentuckyssakin oli mun mielestä ihan samannäköistä ja oloista kun vaikkapa Alabamassa ja Pohjois-Carolinassa. Välimatkat näiden osavaltioiden välillä on kuitenkin samaa luokkaa kuin vaikkapa Tanskan, Romanian ja Italian kesken, ja varmana erottaisi nopeasti että missäs sitä nyt noista kolmesta vaihtoehdosta ollaan, jos yhtäkkiä johonkin noista tupsahtaisi. Mutta nuo on jotenkin niin samannäköisiä paikkoja kaikki, arkkitehtuurilta ja luonnolta ja ihmisiltä ja kaikelta. Niistä Amerikan paikoista joissa oon käynyt, Teksasissa ja Oklahomassa oli vähän hiekkaisampaa, ja New York nyt oli kokonaan ihan oma mestansa, mutta muuten on kyllä kaikki olleet ihan samanlaista seutua.

Owensborosta kun googlettelin, niin selvisi että Johnny Depp on sieltä kotoisin. Jee! En kyllä löytänyt kaupungista mitään Johnnyn muistolaattaa tai pronssista Saksikäsi-Edwardia tai Jack Sparrow-patsasta, mistä olin hieman pettynyt. Sen sijaan vähän joka lähiseudun kylässä mainostettiin, että täällä Abraham Lincoln kävi kerran poimimassa sieniä, ja täällä hän asui kaksi viikkoa erään kesälomansa aikana, ja täällä Abraham kadotti joskus hattunsa. Lincolnin mukaan oli nimetty katuja ja toreja ja siltoja ja vaikka mitä. Abraham Lincoln ja Abraham Lincoln, mitä sellaista se nyt muka on tehnyt että se vetää niin kovasti vertoja Johnny Deppille? Sillä oli se hattu, joo, olihan se ihan hieno, mutta mitä muuta? En muista yhtään leffaa missä Abraham ois näytellyt, mutta Johnnyltä muistan heti kuusi. Teatterissa Abraham kerran todistettavasti kävi, tosin vain katsojan roolissa, ja meni silloinkin vielä häiritsemään muuta katselijakuntaa ammuttamalla itsensä.

kentucky (2)

Owensboro oli itse asiassa aika kiva paikka. Kaupunki sijaitsee lähellä jokea, joka erottaa Kentuckyn ja Indianan osavaltiot toisistaan. Hotellini möllötti ihan siinä joen varrella, ja siitä hotellin vierestä lähti semmonen kiva jokipuistoalue, missä oli live-musiikkia, ravintolaa ja semmosia isoja keinupenkkejä ja suihkulähteitä. En mä yksikseni siellä jaksanut mitään pitkiä aikoja viettää, mutta kiva siellä oli välillä käydä käppäilemässä tai lenkkeilemässä. Kerran juoksulenkillä harhauduin vähän semmoselle lähiöseudulle juoksentelemaan, ja siellä tuli vastaan jalkakäytävällä makoillut ukko. Siinä se vaan makoili ja jotain örisi menemään. Se oli kohtalaisen sekavassa kunnossa, vähän kuumotti kun se alkoi kömpimään ylös kun juoksin siitä ohi, mutta eipä se sitten ees huudellut mitään perään, jäi vaan typertyneenä toljottamaan. Siellä jokipuistossakin yksi ilta taapersi semmonen vanhempi nainen muovikassin kanssa, sitten se välillä jätti sen muovikassin maahan ja alkoi karjumaan jotain käsittämättömyyksiä. Muutaman tunnin ajan se siellä puiston liepeillä jaksoi liikuskella, ja piti välillä huutotaukoja. Drugs are bad, mkay.

kentucky (3)kentucky (4)

Koska työvisiitti kesti kaksi viikkoa, ja viikonloppuna ei ollut mitään työhommia, pääsin vähän lähiseutujakin katsastamaan. Katsoin oikein netistä että mitähän jänskää Owensboron lähistöllä olisi, ja ekaksi turisteerauspäiväksi katoin semmosen reitin missä ajaisin jo ekalla Kentuckyn visiitillä nopeasti ohi ajamamme Fort Knoxin kautta Louisvillen kaupunkiin, missä kävisin kattelemassa paikkaa nimeltä Churchill Downs. Se on vähän niinku Amerikan Vermo, siellä aina joka vuosi järkätään Kentucky Derby -niminen laukkakisatapahtuma, ja se on kuulemma näkemisen arvoinen paikka niinäkin päivinä kun siellä ei Kentucky Derby just ole pyörimässä, joten ajattelin sen käydä näkemässä. Sitten kun kattelin kartasta että mitens nuo paikat nyt sijaitsevat toisiinsa nähden, osui silmiini Indianassa sijaitseva kylä, jonka nimi oli Santa Claus, se sijaitsi vähän niinku paluumatkan varrella. Ajattelin että pakkohan se on tommosessakin paikassa käydä, varmana on joku sekava minikylä täynnä joulujuttuja kun on tommonen nimi keksitty paikalle.

Fort Knoxhan on ihan kokonainen kaupunki, tai vissiin lähinnä varuskunta-alue, eikä pelkästään joku yks hemmetin supervartioitu rakennus missä lojuu sata miljardia kultaharkkoa. Mä tosin en edes yrittänyt sinne sisälle päästä, enkä tiedä oisinko päässytkään, koska kaikki kylään ajelevat joutu selittelee portilla vartioiville sotilaille jotain, ja en lähtenyt sinne änkyttämään että ”Yees, gould baars, come turist, okey? Dont kill?”. Kävin kyllä yhdellä portilla näpsimässä kuvia tankeilla koristelluista Fort Knox -kylteistä, ja portin vieressä olevassa Visitor Centerissä ihmettelemässä että mitä täällä nyt oikein on. Se varsinainen supervartioitu rakennus, missä ne sata miljardia kultaharkkoa lojuu, sijaitsi myös ihan siinä portin lähellä, mutta siitä ei oikein saanut sieltä portilta hyvää kuvaa. Pois ajaessa tie meni vähän lähempää rakennusta, ja vaikka siinä oli tuhat kylttiä joissa luki että älä pysähdy, älä parkkeeraa, älä ota kuvia, älä tee yhtään mitään, niin pakko oli sen verran hiljentää että sain auton ikkunasta räpsäistyä yhden kuvan rakennukselle vievästä pääportista ja itse tönöstä. Myös moottoritieltä rakennus näkyi, sieltäkin räiskin pari kuvaa, ja ei taaskaan tulleet helikopterit tai tankit minua ampumaan.

kentucky (6)

Aikaisemmalla visiitillä kävi jo ilmi, että siellä Fort Knoxin holvirakennuksessa lojuu noin 3 % kaikesta maailman kullasta. Nyt kun googlettelin vähän lisää, niin käytännössä tuo määrä vastaa 7500 tonnia kultaharkoiksi puristettua kultaa. Jos ne kaikki laittaisi kasaan, siitä määrästä harkkoja saisi kasattua kuution, jonka jokainen sivu ois vähän päälle kuusi metriä, ja tilavuudeltaan 230 neliötä. Eli semmonen isohkon omakotitalon tilavuuden verran siellä rakennuksessa niitä kultaharkkoja lojuu, nykyarvoltaan se klöntti on semmoset 330 miljardia dollaria. Tosin, siellä holvissa missä kulta lojuu ei wikipedian mukaan ole kukaan ulkopuolinen käynyt sitten vuoden 1974, jolloin heräsi epäilys että onko siellä holvissa kultaa ensinkään vai onko se pelkkää tarinaa. Tuolloin joukko kongressimiehiä ja lehdistön edustajia päästettiin holviin kultaharkkoja toljottamaan ja ottamaan lehtiin kuvia jotta ihmiset uskoisivat ettei ne harkot ole sieltä minnekään kadonneet, ja tuolloin harkkojen määrä myös laskettiin. Sen jälkeen holvissa ei mun ymmärtääkseni olla käyty, vaan joka vuosi käydään vaan tarkistamassa että holvien oviin laitetut sinetit ovat ehjät, eikä siellä siis ole käynyt joku yösiivooja harkkoa tai paria kotiin lipastamassa.

kentucky (7)kentucky (8)

Kaikenlaista muutakin arvokasta tavaraa on Fort Knoxin holveihin aikanaan viety säilöön, mm. toisen maailmansodan aikana alkuperäiset USA:n perustuslain ja itsenäisyydenjulistuksen allekirjoitetut versiot vietiin Fort Knoxiin turvaan, ja sinne roudattiin myös joku Unkarin valtion hieno kruunu, joka ”annettiin” jenkkisotilaille toisen maailmansodan jälkimainingeissa jottei se päätyisi kommunistien käsiin. Jostain syystä siellä myös varastoitiin aikanaan hirveää kasaa morfiinia ja oopiumia siltä varalta, että USA ei enää saisi oopiumia käsiinsä, eikä pystyisi tämmösiä kivunlievityslääkkeitä valmistamaan. Kultaharkkoja ja näitä muita juttuja vartioi Fort Knoxissa 30 000 sotilaan armeija kaikkine hemmetin helikoptereineen ja tankkeineen, ja se itse holvirakennus on ihan oikeasti suojattu sotilaiden lisäksi esim. miinakentällä ja sähköaidalla. Sinne ei siis varmaan pelkällä debiilin pokallakaan pääsisi sisään hortoilemaan.

kentucky (9)kentucky (10)kentucky (11)

Fort Knoxilta ajelin sitten Louisvillen kaupunkiin – siinä matkalla löytyi Longfield, eli se paikka mistä tämä blogi on koko olemassaolonsa pyrkinyt selvittämään, että mitä siellä oikein on meneillään. Ei siellä mitään silloin tapahtunut kun minä sinä piipahdin, yksi suomalainen turisti vaan otti katukyltistä kuvaa, muuten oli hiljaista. Longfieldin kadulta ei sitten kauaa tarvinnutkaan ajella, kun Churchill Downs pompsahti vastaan. Churchill Downsissa siis järjestetään vuosittain tapahtuma nimeltään Kentucky Derby, missä pienet värikkäästi pukeutuneet ukot ratsastavat hevosilla ja hakkaavat niitä kepeillä, samalla kun vajaa 200 000 Churchill Downsille tunkeutunutta ihmistä patsastelee kaikenlaisissa sirkustirehtöörivaatteissaan ja naisilla on itsensä kokoiset hatut päässä. Tätä tämmöstä on Louisvillessä harrastettu vuodesta 1875 lähtien, ja se on vissiinkin yksi isoimpia hevostapahtumia koko maailmassa.

kentucky (14)

Churchill Downs olikin kyllä aika hemmetin iso paikka. Paikassa oli nytkin käynnissä jotkut ihme hevostelukisat, ja löydettyäni parkkipaikan sairaan kokoisilta ja autoja täynnä olevalta parkkialueelta, hoipertelin laukkaradalle sisään. Kolmen dollarin sisäänpääsylippu sinne piti ostaa, ja aika moni muukin oli minun lisäkseni näköjään semmosen ostanut. Ihmisiä oli nimittäin paljon, ja vaikka hevoskisat olivatkin kai vaan jotain ihan normaaleja viikottaisia kisoja, oli osa ihmisistä silti vetässyt päälleen semmoset kunnon kostyymit ja jättihatut. Ja vetoa lyötiin ihan innoissaan, suuri osa jengistä ei itse asiassa jaksanut ollenkaan siellä varsinaisessa katsomo-osassa edes aikaansa viettää, vaan ne istuskelivat semmosissa telkkarihalleissa joista vissiin pystyi samanaikaisesti kattelemaan muitakin hevostelukisoja ties mistä päin maailmaa ja lyödä niistäkin vetoa. En oo ikinä oikein tätä hevosvedonlyöntihommaa tajunnut, Pitkävetoa ja Vakiota sun muuta joskus pienenä kyllä yritin välillä, mutta nää hevosjuoksut ei oo koskaan napanneet. Kerran kyllä tein semmosen lapun mihin piti muistaakseni kuuden lähdön voittajat veikata. Arvailin aivan randomilla ne numerot niihin – ja sain neljä oikein, mut sillä ei saanut vielä yhtään rahaa.

kentucky (12)kentucky (13)

Yhden lähdön kattelin siellä jättikatsomossa, ja olihan se ihan jännää, vaikka mua vähän häiritsikin että niitä hevosia piestiin raipalla koko sen kisan ajan. Kovasti laukkakansa huusi kun hepat maaliin tuli, ei voittanut ennakkosuosikki sitä lähtöä ja se saikin aikaan ison kollektiivisen huokauksen katsomosta. Siinä vissiin aika monelta meni rahat, mut mitäs veikkailivat. Kävin vielä jossain turistikaupassa, ja lähdin sitten jatkamaan matkaani, taivaalle oli meinaan kerääntynyt sen verran tyräkät pilvet että ajattelin yrittää ehtiä autolle ennen kun alkaa myrskyämään. En ehtinyt, matkalla parkkipaikalle alkoi sataa ihan tajuttomasti, ja kastuin aika läpikotaisin ennen ku pääsin autoon suojaan. Mutta mitäpä moisesta. Naputtelin autossa navigaattoriin Santa Claus, laite löysi paikan, ja sitten aloin sitä kohti köröttelemään.

Matkalla sade onneksi loppui, ja navigaattorin kertoessa että kohta alkaa määränpää lähestyä, sen näki myös reitin varrelle ilmestyneistä joulupukeista ja poroista, jotka halvaantunut virne naamallaan viittilöivät kaikkia tulemaan joulun ihmemaahan, eli Indianan Santa Clausiin. Se oli kyllä jotenkin todella häiriintynyt paikka. Kylä oli tosi pieni, mutta melkein jokaisessa talossa oli joku jouluteema meneillään. Oli Joulupukin postitoimistoa, jonka edustalla hullusti toljottava duckface-Joulupukki oli valmis murskaamaan jonkun epäonnekkaan ohikulkijan jättimäisellä paketilla. Petteri Punakuonon leirintäalue oli myös olemassa, ja Joulupukin kauppa ja ostoskeskus ja bensa-asema ja kaikkea. Kylän keskuksessa toimineen kaupparivistön edustalla oli iso, metallinen ja karu joulukuusen ranka. Paikassa ei ollut mun lisäkseni oikeastaan ketään muuta, ja fiilis oli tummien sadepilvien ja kovan tuulen ansiosta jotenkin melko pelottava.

kentucky (15)kentucky (17)

Kävin semmosessa tolkuttoman kokoisessa joulukaupassakin, sielläkään ei ollut ketään paria kassahenkilöä lukuunottamatta. Kaupan jo kiinni ollutta ruokakojua siivosi isokokoinen, vanha valkopartainen herra. Sattumoisin kojun vieressä ollut Joulupukin tervehtimismökki oli myös jo ehtinyt sulkeutua, koska pukin täytyi selkeästi puhdistaa grilli vielä ennen kaupan sulkemista. Autiossa kaupassa oli joulukamaa jos jonkinlaista, miljoonasta erilaisesta joulukuusen koristeesta aina nelimetrisiin, talon katoille asennettaviin mekaanisiin vilkuttaviin joulupukkeihin ja realistisen kokoisiin joululauluja lauleleviin perheisiin. Joululaulut soi tietty kaupassa koko ajan, ja välillä joku sähköinen Petteri kilkutteli kulkusiaan tai pieni pattereilla toimiva joulupukki huusi hou-hou-hou. Koko Santa Claus oli jotenkin tosi friikin oloinen paikka, vähän tuli semmonen olo että jostain puskasta kohta pomppaa Michael Jackson ja vie lähimmän lapsen mennessään. Joku kauhuelokuva siellä pitäisi kuvata.

kentucky (16)

Santa Clausista ajoin sitten takaisin hotellilleni toipumaan. Seuraavaa päivää varten olin taas etsinyt muita käymisen arvoisia paikkoja, vähän kauempana Kentuckyssä ois ollut joku luolasysteemi, mutta vähän lähempänä Owensboroa, Illinoisin osalvaltiossa, oli toinen luola-aiheinen mesta nimeltä Cave-In-Rock, ja koska en ollut Illinoisissa aiemmin käynyt, päätin ajella sinne, ja katsella sitten matkan varrella josko vastaan tulisi jotain muutakin mielenkiintoista. No, ei tullut. Se ei nyt ehkä ollut kaikkein onnistunein turistireissu, vaikka kieltämättä Cave-In-Rock olikin ihan hulppea ilmestys, mutta se oli melko nopeaan nähty. Paikassa oli aikanaan kaikenlaiset lainsuojattomat viettäneet aikaansa, mutta nykyisin se on osa kansallispuistoa, ja ainoat torspot joita siellä näin oli muita turisteja. Edestakainen ajomatka oli melkoisen pitkä, ja koska matkan varrella ei tällä kertaa mitään randomia kummallista tullut vastaan, tuntui vähän hölmöltä ajaa neljän tunnin edestakainen reissu vaan jotta pääsi yhtä luolaa kattelemaan.

kentucky (1)kentucky (19)kentucky (18)

Sellaista oli Owensborossa, sekä muualla Kentuckyssä ja lähiosavaltioissa. Loppumatkasta hortoilin vielä Washingtonissa (siinä minkä jälkeen pitää aina ja kaikkialla kirjoittaa D.C., enkä siis Washington-nimisessä osavaltiossa), mutta kirjottelenpa siitä toiseen kertaan koska eiköhän tässä ollut jo yhdeksi kerraksi riittävästi jorinaa.

Illallinen taivaan alla – kahdelle

Moni on varmasti kuullut Illallinen taivaan alla -tapahtumasta, joka starttasi Helsingissä vuonna 2013. Meidän asuinalueella tiedusteltiin kesän aikana, josko järjestäisimme yhdessä vastaavan tapahtuman elokuun alussa. Homma ei kuitenkaan edennyt oikein mihinkään, ja koska en jaksanut alkaa itse häsätä koko kylälle illallistapahtumaa, päätin järjestää sellaisen vain meille kahdelle – herra Longfieldille ja mulle. Niin ja toki Horatio pyöri mukana koko ajan purren varpaita ja hyppien jalkojamme vasten ruoantähteiden toivossa. Mutta noin periaatteessa vietimme oikein romanttisen illan ihan vain kahdestaan elokuisen tähtitaivaan alla.

illallinen taivaan alla (2)illallinen taivaan alla (4)illallinen taivaan alla (11)

Halusin tehdä kaiken itse illallista varten. Siirsin iltaa varten jo aiemmin päivällä nurmikolle, varastokopin taakse, toisen terassipöytämme kahden tuolin kera. Pöydän päälle levitin valkoisen pöytäliinan ja nostin pöydälle kynttilöitä sekä kukkapuskan. Viritin varaston seinälle sekä pöydän takana olevaan kuuseen värikkäitä pallovaloja, joiden toivoin tuovan kivaa fiilistä tummenevaan elokuun iltaan.

Kun pöytä oli valmis, oli aika siirtyä köökin puolelle. Alkupala korvattiin alkudrinkillä. Tosin olin sen verran hölmö, etten lukenut drinkin teko-ohjeita etukäteen, ja sitten illallisen alussa kävi se perinteinen kotikokin moka – reseptin lopussa luki ”anna tekeytyä jääkaapissa noin tunti”. Mutta kun mä tarvitsin ne drinkit nyt heti.. No ei hätä ollut sen näköinen. Alkudrinkin alkudrinkiksi juotiin sitten SodaStreamilla tehtyä makukivennäisvettä, jonka sekaan viskelin tuoreita vadelmia.

illallinen taivaan alla (3)

Reilun puolen tunnin höpöttelyn jälkeen lähdin sitten keittiöön tekemään niitä oikeita alkudrinkkejä. Reseptin nappasin kesän Maku-lehdestä, jossa oli useampi kesäinen drinkkiohje. Me kittasimme vadelmaista Gin Tonicia, josta pidin oikein paljon.

Vadelmainen Gin Tonic

2 annosta

  • muutama kourallinen tuoreita vadelmia
  • 1 dl giniä
  • ½ dl sokeria
  • ½ dl vastapuristettua limettimehua
  • 1 rkl kivennäisvettä
  • jäitä
  • tonic-vettä

1. Mittaa pieneen kulhoon vadelmat, gini, sokeri, limettimehu ja kivennäsivesi.

2. Sekoita ja anna maustua noin tunti jääkaapissa.

3. Laita kahden lasin pohjalle jääpaloja ja kaada vadelma-ginisekoitus laseihin. Viimeistele tonic-vedellä.

illallinen taivaan alla (7)illallinen taivaan alla (8)

Alkudrinkkien tekohetkellä laitoin myös veden kiehumaan illallisen pääruokaa varten. Söimme alkukesän Italian matkallamme monen monituista kertaa Toscanan alueella ällistyttävän hyvää ja yksinkertaista pestopastaa. Ostimme reissulta kotiin pastaa sekä hyvää italialaista pestoa, sillä halusimme yrittää tehdä tätä herkkuruokaa myös kotona.

Pestopastaan tulee perinteisesti pastan ja peston lisäksi myös perunaa sekä papua, mutta minä jouduin palkokasviallergiani takia jättämään pavut annoksesta pois. Keitin kuitenkin rosamunda-perunoita, jotka sopivat pastan sekaan yllättäen todella hyvin. Pastan tein suunnilleen Lidia’s Italy -sivuilta löytämäni reseptin mukaan. Pesto meillä oli tosiaan valmiina, mutta helppoahan sitä on myös itse valmistaa.

No miltäs se pasta sitten maistui elokuisen kuumahkon Suomen ilta-auringon alla? Todella hyvältä. Annos sai aikaan meissä molemmissa onnellisia hymähtelyitä, ja olipas ruoan äärellä aika ihana muistella yhdessä onnistunutta alkukesän reissua (samalla kun eräs nimeltä mainitsematon karvapallo pureskeli iltariehumisen merkeissä varpaitani).

illallinen taivaan alla (5)illallinen taivaan alla (6)

Pastan jälkeen pöydän ääressä soi edelleen mukava illan teemaan sopiva musiikki. Kannoin likaiset astiat pois ja aloin tehdä viimeistelyjä illallisen jälkiruokaa varten. Olin kyhännyt jälkkäriksi varsinaisen makeapommin. Vai miltä teistä kuulostaa S’mores pudding pie?

Juuri ennen tarjoilua mahtavan tuhdin piirakan päälle levitettiin kasa pieniä vaahtokarkkeja, joiden pinta ruskistettiin nopeasti tohottimella. Pihan valtasi tohottamisen aikana makea tuoksu, joka sai tämän sokerihiiren täysin valtaansa. Piirakan reseptin nappasin M Loves M -blogista, josta voitte halutessani käydä kurkkaamassa lähes ällömakean piirakan reseptin.

illallinen taivaan alla (9)illallinen taivaan alla (10)

Piirakkaa syötiin kaikessa rauhassa teekupposten kera. Ilta ei auringonlaskun jälkeen ollut enää kovin lämmin, joten päälle haettiin lisää vaatteita ja jalkaan sujautettiin villasukat. Kiire ei ollut minnekään. Horatiokin oli rauhoittunut ja kuorsasi pöydän alla. Meillä oli hurjan hyvä olla yhdessä siinä tumman elokuisen tähtitaivaan alla.

illallinen taivaan alla_c_piha_.jpg

Monte Pisano Loop ja upeat maisemat Pisaan

monte pisano loop tuscany (6)

Elokuun alussa kirjoittelin teille vaellusretkestämme Monteriggioni-kylän ympäristössä Toscanassa. Tuo vaellushan ei mennyt ihan nappiin. Eksyimme totaalisesti, jonka seurauksena kilometrejä kertyi paljon suunniteltua enemmän ja maisemat olivat suurimmaksi osaksi mitäänsanomattomia. Uskalsimme kuitenkin lähteä viisihenkisen trekkiporukamme kanssa uudestaan matkaan päivän tauon jälkeen. Tällä kertaa onnistuimme täydellisesti. Herra Longfield piti meidät visusti reitillä koko matkan ajan, ja tällä vaelluksella saimme totisesti nauttia upeista maisemista! Kurkataanko hieman tarkemmin?

monte pisano loop tuscany_c_matka_.jpg

Monte Pisano Loop on noin 12 kilometrin mittainen vaellusreitti, joka nimensä mukaisesti mukailee Pisano-vuoren rinnettä ympyränomaisesti, päätyen reitin puolessa välissä Faeta-vuoren huipulle, jolta voi tirkistellä maisemia alla möllöttävään Pisan kaupunkiin. Paluumatkaa Faeta-vuoren huipulta ei taiteta samaa reittiä takaisin, vaan reitti tosiaan kulkee ympyränmuotoisen kierroksen Pisano-vuoren rinteillä.

Matkaan emme sentään lähteneet 900-metrisen Pisano-vuoren juurelta, vaan ajoimme auton parkkiin reittioppaan mukaisesti jonnekin Pisano-vuoren rinteille suunnilleen 600 metrin korkeuteen, josta jatkoimme matkaa jalan. Meillä oli oppaana 50 Hikes In and Around Tuscany -kirja, josta nappasimme ohjeet ja vinkit suurimpaan osaan reissumme aikana tekemiimme patikointiretkiin.

monte pisano loop tuscany (14)monte pisano loop tuscany (4)

Reitin alkuosa taitettiin vanhaa kivistä tietä pitkin, jonka varrella kasvoi vaahtera- sekä kastanjapuita. Pisano-vuori tarjoaakin kauniiden maisemien lisäksi mielenkiintoisia metsä- sekä kukkivia kasvialueita, jotka tuovat erityisesti kesäaikaan kaivattua varjoa patikkaretkeläisille. Oppaamme mukaan talvisin, kun puissa ei ole enää lehtiä, voi jo heti reitin alkuosassa ihailla upeita panoraamaisia näkymiä Pisan lähialueille. Näin kesäisin, puiden väleistä saattoi alas avautuvia näkymiä kurkkia vain ajoittain.

Noin parinkymmenen minuutin tarpomisen jälkeen saavuimme kiviselle kielekkeelle, joka tarjosi erinomaiset näkymät viereiselle Serra-vuorelle, joka on tämän alueen korkein vuori. Serra-vuoren huipulla nököttää paljon tv- sekä radiomastoja, jotka voi erottaa usein esim. auton kyydissä läntisessä Toscanassa ajellessa. Postauksen kuvissa ei tv- tai radiomastoja näy, mutta postauksessa hieman myöhemmin olevassa videossa ne näkyvät kyllä ihan hyvin.

monte pisano loop tuscany (2)monte pisano loop tuscany (3)monte pisano loop tuscany (15)

Matkamme jatkui rupatellen niitä näitä suhteellisen kivistä polkua pitkin. Eteemme tuli risteyskohtia, mutta tällä kertaa osasimme aina valita oikean suunnan. Hyvä me! Tai oikeastaan hyvä muut, itse pyrin olemaan tällä reissulla neuvomatta kartta-asioissa sen suuremmin.

Reitin vaikein ja ehdottomasti rankin osuus oli edessä puolessa välissä matkaa. Nousimme ensin jyrkkää serpentiinitietä PITKÄN matkan ylöspäin, ja kun mutkitteleva polku vihdoin päättyi, olimme aivan varmoja, että olimme juuri valloittaneet Faeta-vuoren huipun. Mutta ehei! Tästä kohdin se nousu vasta alkoikin. Päästäksemme Faeta-vuoren huipulle, piti meidän vielä kavuta reilut 80 metriä oikeasti lähes täysin äkkijyrkkää kivipolkua pitkin. Siinä koeteltiin reisi- ja pakaralihaksia.

monte pisano loop tuscany (5)

Mutta kyllä muuten kannatti kavuta! Faeta-vuoren huipulta avautui näyttävät näkymät Pisan yli aina Välimerelle asti. Wau! Me emme pystyneet löytämään kovasta etsinnästä huolimatta Pisan kaltevaa tornia vuoren huipulta, mutta kotona kuvia zoomatessa löysimme kuin löysimmekin lopulta tornin. Kovin pienihän se on, joten aika tarkkasilmäinen saa olla, että sen voi paljain silmin Faetan huipulta bongata.

monte pisano loop tuscany (16)monte pisano loop tuscany (8)monte pisano loop tuscany (1)monte pisano loop tuscany (9)monte pisano loop tuscany (10)

Vuoren huipulla pidimme ansaitun tauon, kuvasimme teille alla olevan videotervehdyksen ja yksinkertaisesti vain nautimme näkymistä. Kävelimme vuoren huipulla ristiin rastiin, ennen kuin päätimme aloittaa paluumatkan, joka oli onneksi tästä lähtien hyvin alamäkivoittoinen!

monte pisano loop tuscany (11)monte pisano loop tuscany (13)

Paluumatka oli leppoista köpöttelyä ja jutustelua. Saavuimme jossain välissä kesäleirialueelle, josta ostimme jätskiä ja pojat olutta. Pienen paussin jälkeen herra Longfield näytti meille oikean suunnan ja niin jatkoimme matkaa Pisano-vuoren toiselle puolelle, kunnes tupsahdimme takaisin autollemme. Fiilis oli trekin jälkeen tosi hyvä! Emme eksyneet kertaakaan, ja saimme nauttia upeasta luonnosta, joka saa minut aina kovin onnelliseksi.

Auto startattiin ja sen nokka suunnattiin kohti Pisaa, jossa kävimme vielä ilta-auringon aikaan ihmettelemässä kaltevaa tornia, syömässä hyvin sekä ajelemassa oudolla viisipaikkaisella pyörällä. Mutta Pisan seikkailusta lisää sitten seuraavassa reissupostauksessa!

monte pisano loop tuscany (7)

Kootut sienireseptit syksyyn

Kaikki mahdolliset some-kanavat pursuavat juuri nyt upeita sienisaaliskuvia. Sateinen ja kostea kesä on taannut sen, että sienisato on tänä vuonna hurjan hyvä. Horation kanssa ollaan metsässäkin jo muutamia kertoja köpötelty, ja ihan polkujen vierestä on voinut löytää kanttarelleja sekä muita sieniä, joita en tunnista. Tänä vuonna meiltä taitaa jäädä sienimetsät väliin, tässä on nyt taas kaikkea muuta puuhaa vaikka muille jakaa, joten mustikat ja sienet saa meidän osalta jäädä tällä kertaa metsään. Tai ehkä mä käyn sitten ihan syksyllä vielä suppismetsällä kun tahti vähän rauhoittuu ja Horatio kasvaa sen verran, että hänkin jaksaisi tulla sieneen mun kanssa. Katsotaan miten käy. Mutta teille muille sienestäjille kokosin yhteen postaukseen kasan Meanwhile in Longfield.. -blogin sienireseptejä. Olkaapa hyvä!

Sienipiirakka suppilovahveroista

Suppilovahveropiirakka upposi vuonna 2012 yhdeltä istumalta neljän aikuisen nassuun. Myllyn parhaan valmiilla pyöreällä ruis-kaura piirakkataikinalla piirakan teko käy rivakasti.

sienipiirakka

Suppilovahverorisotto paahdetulla vuohenjuustolla

Kuivatut suppilovahverot voi käyttää hyvin sienirisottoon, jonka kruunaa paahdettu vuohenjuusto. Ihana tuhtia ja lämmintä ruokaa syksyyn.

suppilovahverorisotto

Suppilovahveromunakas uunissa

Tai miltä kuulostaisi hieman eksoottinen suppilovahveromunakas uunissa? Ei munakkaassa oikeasti kyllä mitään eksoottista ole, tämä lämmin brunssipöytäänkin sopiva ruoka on maultaan lempeä, ja maistuu varmasti koko perheelle (jos tykkää siis sienistä).

Sienimunakas

Suppilovahveropasta

Pastaa! Pastaan ei vaan kyllästy. Suppikset sopivat hyvin myös pastalautaselle. Suppilovahveropasta on hyvää, ja onhan se ihan fiksua korvata välillä liha vaikkapa sienillä. Maussa tämä kasvispasta ei nimittäin jää lihaisten serkkujensa jalkoihin.

Suppilovahveropasta

Tulinen suppilovaherokeitto

Keitot ovat kaiketi yksi käytetyimmistä ruoista, jonne on helppo tunkea mukaan sieniä. Blogissa olen julkaissut vuosien varrella muutamia sienikeittoreseptejä. Tässä tulisen suppilovahverokeiton resepti, jossa on sopivasti potkua aluillaan olevaan syksyyn.

suppilovahverokeitto

Suppilovahverokeitto

Hieman lempeämpi suppiskeittoresepti löytyy myös blogista. Keittoon voi hyvin käyttää myös muita sieniä, joten nyt vain rohkeasti kokkaamaan ja kokeilemaan.

Suppilovahverokeitto

Mustatorvisienikeitto

Satuimme herra Longfieldin kanssa löytämään entisen asuntomme lähimetsistä aika hyvän mustatorvisienipaikan. Paikka oli meidän salainen aarre, jossa kävimme vuosittain nappaamassa suhteellisen vaikeasti löydettäviä mustatorvisieniä. Jos sulla on tiedossa jemma, josta näitä rumia sieniä löytää, niin kokkaa niistä vaikkapa mustatorvisienikeittoa.

mustatorvisienikeitto

Kanttarellikeitto & valkosipulibruschetat

Sieniin tutustuin vasta herra Longfieldin avustuksella. Meidän kotona niitä ei kerätty, vaikka metsän siimeksestä kaikenmaailman marjoja poimittiinkin läpi kesän. Kanttarellit olivat ensimmäiset sienet, jotka herra Longfield opetti mut tunnistamaan. Nykyisin tunnistan nämä metsän keltaiset aarteet jo pitkän matkan takaa. Kanttarellit ovat omasta mielestäni parhaita ruokasieniä. Niistä saa tehtyä vaikkapa kanttarellikeittoa, jota voi tarjoilla valkosipulibruschettien kera.

kanttarellikeitto

Sipuli-sienimuhennos

Viimeiseksi postaukseen on pakko laittaa esille älyttömän herkullinen sipuli-sienimuhennos, jossa käytetään ohjeen mukaan kylläkin purkkiherkkusieniä, mutta reseptin sienet voi hyvin vaihtaa oman maun mukaan miksi tahansa! Tämä mehevä lisuke valmistuu nopeasti ja se sopii monen liha- ja kalaruoan kaveriksi.

sipuli-sienimuhennos

Pssst.. Kurkkaa myös tekemäni postaus parhaista suolaisista piirakoista. Postaus sisältää tällä hetkellä 10 maukasta suolaista piirakkareseptiä.

Huli aviomiehen silmin

Vietimme herra Longfieldin kanssa heinäkuun 31. päivä kihlajaisvuosipäiväämme sekä samana päivänä yhteistä, 15 vuotta kestänyttä, yhteiseloa. Satuin törmäämään samoihin aikoihin Panun matkat -blogissa kivaan haasteeseen, jossa bloggarin vaimo/mies vastaa bloggaria koskeviin kysymyksiin. Bloggari voi vielä halutessaan vastata puolisonsa antamiin vastauksiin, mutta minä päätin jättää selittelyt tällä kertaa väliin, ja antaa herra Longfieldin vastata rauhassa kysymyksiin, sillä herra taitaa kuitenkin tuntea mut 15 vuoden jälkeen aika hyvin. Turha siis enää tässä vaiheessa alkaa selitellä mitään. Heh!

monte faeta

1. Jos vaimosi katsoo telkkaria, mikä siellä todennäköisesti pyörii?

Varmaan joku sarja HBONordicilta, sieltä tulee kaikenlaista kateltua yhdessä. Ei Huli muuten taida telkkaria oikein katsoakaan nykyään. Leffojakin kyllä välillä yritetään, mutta niiden kesken se aina nukahtaa. Nyt ois kanssa tarkoitus jossain vaiheessa alkaa katsoa Serranon perhe alusta asti uudestaan, joten sekin sieltä vois tulla.

2. Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa?

No voi hitto. En minä tiedä. Salaatti itse on varmastikin caesarsalaattia kanalla, mutta enpä tiedä yhtään mitä mömmöä sinne sekaan pitäisi Hulin mielestä laittaa. Vastaan että ei mitään, koska Elina on sanonut että ei saa.

3. Mikä on hänen inhokkiruokansa?

Jaa. Joku rasva-möykky, tyyliin uppopaistettu voipaketti. Burgeri tulee viimeaikaisten tapahtumien vuoksi kanssa mieleen, mutta sekin on nyt vissiin joku väliaikainen vaihe vaan. Toivottavasti. Vastaan Saarioisten lättypizza.

4. Menette ulos illalliselle ja drinkeille, mitä hän tilaa?

Ei ainakaan kaljaa. Kaikista kalleimman ja hienoimman drinkin, josta voi ottaa hienon kuvan Instagramiin ja Facebookiin ja blogiin. Jos se drinkki on alkoholillinen, niin sitten siitä juodaan muutama siemaus ja mä juon sen loppuun koska se maistuu liikaa viinalta. Sit jos ei jaksa kuvailla, niin valkoviinin ja vissyn sekotuksen.

5. Mikä on hänen kengänkokonsa?

40. Tai 39. Menisköhän 41 joskus kanssa? 42 on ainaskin liian iso. Ja 38 varmaankin pieni. Niiden väliltä siis joku.

6. Jos hän keräilisi jotakin, mitä se luultavasti olisi?

Maita joissa on käynyt. Possuaiheisia tavaroita joskus keräsi hän, mutta ne on jäänyt. Nykyään kerätään lasipurkkeja, niistä aina liotetaan etiketit pois eka ja sitten ne laitetaan semmoseen vetolaatikkoon keittiössä. Niistä voi juoda, ja sitten niihin voi laittaa kaikkea ruoka-aiheista juttua, ja laittaa etikettejä ja naruja, ja ottaa sit mukamas puolihuolimattomasti kuvia pöydästä, jossa ne millintarkasti asetellut purkit on tarkan suunnitelman mukaisesti huolettomasti asetellun näköisesti sillee että kultainen leikkaus osuu hyvään kohtaan, etiketti on kameraan päin ja narun rusetti on kivasti sivussa. Sitten ne kuvat laitetaan Instagramiin ja siihen johonkin juttuun missä on vaan kuvia ihan hitosti. Ei se ollut Snapchat se, joku Picture.. eiku Pinterest, joo, sinne menee aina ne lasipurkkikuvat muiden muassa.

7. Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä?

Maksalaatikkoa. Tai siskonmakkarakeittoa. Ja Oululaisen jälkiuunipaloja. Ja jogurttia ja marjoja marjoja marjoja.

8. Minkälaista musiikkia hän kuuntelee?

Semmosta kauheeta moskaa lähinnä, mitä soi aina kaikilla radiokanavilla. R’n’b:tä, Jennifer Lopezia ja Pirates of Caribbean -biisiä (sitä kuunnellessa pitää välillä tehdä naama irvessä BodyCombat -liikkeitä). Välillä kyllä sitten Apulantaakin ja Musea, koska olen vähän onnistunut aivopesemään Hulia kunnon musiikinkin pariin.

9. Minkälaisista elokuvista hän pitää?

Semmosista joita katsellessa voi itkeä. Tosin itkeä voi melkein missä leffassa tahansa, kun joku vaan sanoo jollekin jotain kivaa ja samalla taustalla soi tunteellinen musiikki. Romanttiset komediat aika hyvin aina toimii. Viimeksi katsottiin kyllä Moneyball, se oli kuulemma tosi mielenkiintoinen, mutta niin vaan sen katsominen jakautui kolmelle illalle kun Huli nukahti aina kesken kaiken. Taru Sormusten Herrasta -leffoista Huli innostui niin paljon, että rupesi leffateatterissa huitomaan ilmaa kuvitteellisella miekalla kun Rohanin ratsuväki rynnisti rinnettä alas örkkien kimppuun. Varmaan se itkikin siinä samalla.

10. Minkä väriset silmät hänellä on?

Ruskeat. Ne on kivat.

11. Kuka on hänen paras ystävänsä?

Minä tietenkin. Jos mua ei lasketa, niin varmaan edesmennyt Harmaa karvainen kaveri ja Horatio, niille se aina juttelee ääneen, ja ne vastailee sille myös, tosin jostain syystä Hulin äänellä. Jos harhaisia koirahahmojakaan ei lasketa, niin sitten on vähän tasaisempaa. Kaksi vaihtoehtoa tulee mieleen, mutta en mä tiedä onko niistä toinen jotenkin paras vai onko molemmat yhtä hyviä, ja onko niitä sit vielä lisääkin. Melko varma olen siitä, että Teemu Selänne se ei ole.

12. Asia mitä usein teet, josta hän ei pidä?

Unohtelen asioita ja kyselen miljoonatta kertaa että miten joku asia meni tai missä joku juttu on ja mitä meidän nyt piti silloin ja silloin tehdä. Pyyhkeiden kanssa en myöskään osaa yhtään toimia oikein, jätän ne aina jonnekin lojumaan, tai käytän semmosta liian kauan ennen ku laitan pesuun, tai laitan sen liian aikaisin pesuun. Helvetin pyyhkeet, ne on vaikeita kapistuksia.

13. Missä hän on syntynyt?

Sairaalassa veikkaisin. Öhö-höhö! Vantaalla Huli on koko lapsuutensa asunut, samassa talossa ekat 18 vuotta elämästään.

14. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?

Varmaan aika ruma, en oo kovin taitava koristelemaan. Mutta suklaata siinä pitäisi olla, ja varmasti se maistuisi hyvältä. Instagramiin siitäkin kyllä varmaan tulisi kuva, olisi se sitten kuinka ruma hökötys tahansa.

verona (3)

15. Minkä parissa hän viettää mielellään monta tuntia?

Blogin. Ja valokuvauksen, eritoten kuvien käsittelyn. Nyt sillä on joku uusi ohjelma, en muista mikä, millä se vääntää kuvista jotain värisävyjä ja valaistuksia ja ties mitä kondikseen illat toisensa jälkeen. Sitten se esittelee niitä mulle että kato miten hienoja näistä tuli. Mä en ikinä näe niissä mitään ihmeellistä, yhtä hienoja ne on kun tähänkin asti ilman sitä uutta superohjelmaa. Sitten se kanssa tykkää järjestellä asioita kaappeihin, välillä se menee innoissaan jonnekin kavereillensakin tätä harrastamaan. Joskus teen sille vielä yllätyksen, ja kerään kaikki tavarat meidän kaapeista isoksi keoksi olohuoneen lattialle. Sitten saa Huli innosta puhkuen laittaa ne kaikki takas kaappeihin hienoon järjestykseen. Tai sitten minä saan ottaa siitä keosta omani ja muuttaa muualle.

16. Mitä hän osaa erityisen hyvin?

No valokuvauksessa se on tosi hyvä mun mielestä. Ja ylipäätään semmosessa asioiden hoitamisessa ja järkkäämisessä. Ja ihmisten kanssa oleminen sujuu kanssa ihan luonnostaan. Ruokaakin se tekee tosi hyvin. Kauheen taitava se on kyllä monessa asiassa.

17. Mikä on oudointa ruokaa mistä hän pitää?

Kaikki missä on korianteria. Hyi hitto, en ymmärrä miten kukaan voi syödä mitään missä on tuota sonnalta haisevaa ruohoa. Mutta Huli syö. Mitenhän jos Saarioisten roiskeläppään laittaisi korianteria päälle, niin menisiköhän se? Baradoks!

18. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?

No kännykkää nyt ainaskin, et voi kattoo Instagramista 500 kuvaa minuutissa tai kuunnella WhatsAppin viestimerkkiääntä ja ehkä jopa lukea ja vastailla niihin viesteihin. Lompakko välillä sopivasti unohtuu, viimeistään autoon siinä vaiheessa kun mennään kauppaan, mutta aika usein sekin kyllä on mukana. Kamera vois sit olla kolmas, vaikka ei se nyt kyllä aina ole mukana, mutta en jaksa sanoa jotain meikkejä tai niitä semmosia hiuksiin laitettavia ihme metallipinnejä joita kaikkialta aina löytyy. Kotiavaimet on semmonen normaalisti ihmisten mukanaan kuljettama asia, jota Huli aika harvoin vie talosta ulos. En oikein tiedä miten se selviytyy aina niillä viikoilla kun oon matkoilla. Onkohan se joskus ollut koko viikon lukittuna ulkopuolelle, ja sit kun tuun himaan niin se mukamas just on siellä pihalla jotain ruusupuskia siistimässä tai harjaamassa terassin portailta hiekkaa?

19. Mikä saa hänet ärsyyntymään?

Jos oon unohtanut ottaa pyykit koneesta. Tai joku arvostelee Hulin työpaikkaa. Tai kun joku on avuton jonkun Hulin mielestä ihan arkipäiväisen asian kanssa. Tai kun kone tökkii, kun sillä on siinä 530 tuhatta kuvaa käsittelyssä ja neljätoista muistikorttia ja 68 ulkoista kovalevyä siirtelemässä 34 teran edestä kuvia toisiinsa yhtä aikaa. Tai Teemu Selänne. Jos Teemu Selänne tulis joskus selittämään Hulille, että se ei osannut ottaa pyykkejä koneesta, koska Hulin työpaikassa on jotain väärin, samalla kun Huli tuskailee tökkivän koneensa kanssa ja lattialla on liian monta kertaa käytetty pyyhe, niin maailma räjähtäisi.

20. Entä piristymään?

Se kun Teemu Selänne kerää hampaitaan lattialta. Tai jos kotona on siistiä, tai lähdetään piknikille, tai on tuotu kukkia, tai on ollut kivat juhlat, tai Horatio on näköpiirissä, tai on ollut Elinan BodyCombat, tai joku on sanonut jotain kivaa Hulista, tai ruoka on valmista. Aika pienilläkin jutuilla. Vielä kun osais laittaa pyyhkeen just optimaaliseen aikaan pyykkiin.

21. Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee?

Jennifer Lopezia. Jostain yläasteelta asti on JLo ollut maailman ihmeellisin ihminen. Joku vuosi sitten Jennifer käväisi Suomessakin, Huli ja yksi toinen Jenniferiä yläasteelta asti fanittanut kaverinsa menivät toki ennen keikkaa Kämpin eteen päivystämään, josko Jenskusta näkisi vilauksen. Ja näkihän siitä, siellä ne oli jossain seuraavan päivän lehtien kuvissakin kuvaajien seassa kun Jennifer hotellista lähti ulos ja siitä oli sitten jotain paparazzi-otoksia otettu.

22. Millainen hän on naisena?

Mitähän ihmettä tähän nyt pitäisi sanoa. Ei niinku että millainen hän on, tai millainen hän on ihmisenä, vaan että millainen naisena? Ööö.. no siis.. ihan onnistunut nainen hän kyllä on, ei siinä. Naisten vaatteet osaa hienosti pukea aina päälleen, ja sitten muutenkin on kyllä ulkoisesti naisen näköinen otus. En kyllä lähtisi yhtään arvostelemaan että huonosti on Huli nainen, ehei, oikein hyvin se sujuu. En sit tiedä tuleeko siitä miinusta että Huli tekee kyllä semmosia ehkä vähän enemmän miehisiksi puuhiksi luokiteltaviakin asioita, nikkaroi kaikenlaista muunmuassa (tikkataulun taustan ja tukipylvään se tuolla pihalla viimeksi laudankappaleista väsäsi), ja kaikista teknisistä vempeleistä on paljon paremmin perillä kuin esim. minä. Mutta en mä kyllä siitäkään lähtis mitään miinus-naispisteitä antamaan. Tosi outo kysymys. Kysyppä joku toinen.

23. Milloin hän tapasi vanhempasi?

Jaa. Kai se oli joskus siinä 2000-luvun alussa. Äidin varmaan Huli tapasi ekaksi, kun kävi meillä joskus mun siskon vieraana, mutta kyllä isäkin siinä aika nopeasti tuli tavattua. I-S-Ä, noin, nyt minäkin tavasin sen, melko nopeasti sujui kyllä minultakin. Hyvin ovat tulleet onneksi toimeen keskenään, äiti varsinkin aina muistaa Hulia ylistää kun sai minut potkittua ruotuun ja ojennukseen.

24. Mikä on hänen uusin villityksensä?

Horatio on melko kokopäiväinen villitys just nyt. Sit jumpasta ja juoksusta sille on tullut kauhea into, ja vielä on tää uus mahtava superkuvankäsittelyohjelma. Ja nyt se sai valmistumisjuhlista kavereiltaan pyytämänsä aikuisten värityskirjan, sitä se on alkanut nyt värittelemään. Joku aika sitten palapelit oli kanssa kauhea hitti, mutta sitten kun ostin sille joululahjaksi semmosen palapelimaton ja hemmetin ison palapelin, niin se into vähän kuivahti kasaan ennen kuin palapeliä oli saatu valmiiksi. Jossain vaatekomeron lattialla se matto ja puoliksi koottu jättipalapeli vieläkin on, niitä ei oo sentään kirppikselle vielä viety.

25. Millainen on hänen kotilookinsa?

No semmonen rento, yllättäen. Töistä kun tullaan himaan niin taitaa se aika usein käydä vaihtaa jotkut semmoset kivemmat vaatteet päälle. Viikonloppuisin se saattaa haahuilla yöpaidassa vaikka kuinka pitkään. Paitsi talvella kun talossa on vaan 22 astetta lämmintä, eli ihan sairaan kylmä, silloin kotilookiin kuuluu villasukat, semmonen joku villakaapusysteemi, ja kaksi päälle heitettyä peittoa. Karvahattu varmaan vielä jossain vaiheessa tulee, ja semmonen lämpöpuku joka päällä voi hypätä vaikka talvisin mereen ja killua siellä pari tuntia ilman että tulee hypotermiaa.

verona (1)

Koiraystävällinen terassi: Haukilahden paviljonki

Viime perjantaina herra Longfieldin saavuttua kotiin työmatkaltaan, karautti pihaamme harmaa Toyota, jonka kyydistä putkahti ulos herran pikkuveli, hänen tyttöystävänsä sekä musta mittelspitz nimeltään Kuro. Kuro on muuten japania, ja tarkoittaa mustaa. Mustalle koiralle Kuro on siis oikein oivallinen nimi.

haukilahden paviljonki (5)haukilahden paviljonki (4)

Illan ideana oli tutustuttaa Horatio Kuroon, jotta heistä saataisiin hyvät kaverukset vuosiksi eteenpäin. Ensimmäinen tapaaminen menikin oikein hyvin. Kaverukset juoksivat hurjina ympäri alapihaamme ja pian Horation pää oli aivan kuolassa ja pieni sininen kieli roikkui puoliksi ulkona suusta. Todellisuudessa Horatio teki kaikkensa jotta olisi pysynyt edes jotenkin vikkeläjalkaisen Kuron perässä, mutta eihän siitä mitään tullut. Yritys oli kuitenkin hyvä, ja molemmat koirat näyttivät leikin ohessa enemmän kuin onnellisilta!

Kun kovin leikki-into alkoi muuttua väsymykseksi, pakkasimme koko konkkaronkkamme koirineen autoon, ja lähdimme kohti Haukilahtea. Alkuperäisenä ideana oli hakea safkat Peshawarista, mutta upea aurinkoinen sää pakotti meidät lähtemään nauttimaan kauniista kesäillasta terassille. Lisäksi terassilla istuminen muiden ihmisten seassa olisi Horatiolle oikein hyvää treeniä – kaikkeen kun pitää tottua.

haukilahden paviljonki (10)haukilahden paviljonki (3)

Haukilahti otti meidät upeasti vastaan. Venesatama kylpi auringossa ja Haukilahden paviljongin terassi pursusi porukkaa. Satuimme kuitenkin löytämään loistavan neljän hengen pöydän aivan terassin reunasta, jonne saimme parkkeerattua kahden koiran kanssa enemmän kuin hyvin. Pakko on kyllä myöntää, että kahden nuoren koiran kanssa terassilla istumisessa oli välillä vähän säätämistä. Vesikippo kaadettiin pari kertaa, remmit olivat solmussa kymmeniä kertoja, hyviltä tuoksuvia ruokia kerjättiin aika ajoin, ja välillä karvainen kaksikko olisi halunnut kovasti alkaa leikkimään keskenään. Oman mausteensa soppaan toi myös terassilla olevat muut koirat, joita vilisi tuttun tapaan Haukilahden paviljongin koiraystävällisellä terassilla. Niin ja sitten oli vielä ne kymmenet ihmiset jotka ihastelivat Horatiota ja tulivat rapsuttamaan häntä. Mutta kaikki se oli vain ja ainoastaan positiivista, Horatio sai mukavan ja arvokkaan kokemuksen, ja vielä jonain päivänä meidän Iso-H osaa käyttäytyä terasseilla yhtä upeasti kuin edesmennyt Koda.

haukilahden paviljonki (2)haukilahden paviljonki (9)haukilahden paviljonki (6)

Me ihmiset saimme myös syödäksemme kaiken säätämisen keskellä. Herra Longfield tilasi sushia, herran pikkuveli ja tyttöystävä ottivat hampurilaiset ja minä vuohenjuustosalaatin. Olen popsinut samaa salaattia ravintolan terassilla ensimmäisen kerran vuonna 2012, kun järjestin herralle pienen kesäyllätyksen Haukilahden paviljongissa. Salaatti maistui edelleen kolmen vuoden jälkeen hyvältä! Toistamiseen kävimme Haukilahden paviljongissa viime vuoden heinäkuussa. Sillä kertaa mukana oli vielä ihastuttava harmaa karvainen kaveri, joka osasi totisesti olla hienosti ihan missä paikassa vaan.

haukilahden paviljonki (7)haukilahden paviljonki (8)haukilahden paviljonki (12)haukilahden paviljonki_c_ravintola_.jpg

Ruoan jälkeen lähdimme vielä jätskeille. Kävelimme venesataman läpi Haukilahden uimarannan puolelle, jossa sijaitsee meille tuttu jätskikiska. Koirien kanssa ei rannalle saa mennä, joten lähdimme tyttöjen ja koirien kanssa odottamaan herrasväkeä laiturille. Jätskien syöminen oli kahden innokkaan karvapallon kanssa välillä hieman haastavaa, mutta hyvin siitäkin selviydyttiin. Naurua ainakin piisasi!

Jätksien jälkeen lähdimme vielä kiertelemään kaunista Haukilahden rantaviivaa ennen kuin pakkasimme itsemme takaisin autoon ja ajoimme vihreän Vihervaaran pihaan. Vieraat tulivat vielä sisälle, jotta koirat pystyivät sekoilemaan vielä hetken aikaa kahdestaan ilman remmejä. Ja voi sitä vauhtia ja onnen määrää, kun kaksi koiraa pisti juoksuksi sisällä sekä terassilla! Katselimme villiä touhua sohvan uumenista ja olimme yhtä mieltä siitä, että ensi yönä molemmat karvapallot nukkuisivat kuin tukit. Ja niinhän siinä kävi. Horatio sammui heti kun vieraat lähtivät ovesta ulos ja nukkui pitkälle aamuun.

Kuvia leikkihetkistä on turha toivoa, niitä oli täysin toivotonta yrittää ottaa kahdesta jatkuvasti vimmaisessa liikkeessä olevasta otuksesta. Hah!

haukilahden paviljonki (13)haukilahden paviljonki (1)