Pappa al pomodoro, eli toscanalainen tomaattikeitto

Kävimme Italian loman ensimmäisellä viikolla seitsemän hengen seurueen kesken nauttimassa upean ruokaelämyksen Gordon Ramsayn La Cantina -ravintolassa huikeassa Castel Monastero -resortissa. Illallisesta tulee blogiin luonnollisesti oma postaus, mutta ennen kuin ehdimme saada sen postauksen valmiiksi, voidaan upeaa illallista hieman sivuuttaa, ihan tuiki tavallisen reseptipostauksen merkeissä.

Söimme nimittäin La Cantissa maailman parasta tomaattikeittoa, joka kulkee Toscanassa nimellä pappa al pomodoro. Pöytäseurueemme jokainen jäsen oli sitä mieltä, että paksu ja tuhti tomaattikeitto oli aivan törkeän hyvää. Ensin en edes ymmärtänyt, että kyseessä oli keitto, sillä pöytään tuodut kauniit kattilat pitivät sisällään paksua tomaattimönjää, joka näytti aivan kastikkeelta. Kun emme sitten saaneet mystisen kastikkeen kanssa mitään lisuketta, aloimma lapata sitä matalahkoille lautasille. Ensimmäisen lusikallisen jälkeen pöydästä alkoi kuulua Mmmmmm-äännähdyksiä aika monen tyypin suusta.

pappa al pomodoro_tomaattikeitto (2)

Toscanalainen keittiö koostuu selkeistä ja yksinkertaisista raaka-aineista. Toscanalaisen keittiön kulmakiviä ovat tuoreet ja raikkaat kasvikset sekä hyvä ja laadukas liha. La Cantinan tomaatit olivat poimittu resortin omasta puutarhasta, ja niiden makea maku oli kaikkea muuta kuin S-marketin tiskiltä löytyvien ulkomaalaisten tomaattien maku keskellä talvea.

Löysin työkaverini lainaamasta Basta!-kirjasta toscanalaisen tomaattikeiton reseptin, ja sitä oli aivan pakko testata lähes heti Italian matkan jälkeen kotona. Basta!-kirjaa on kehuttu kovasti, mutta mun on pakko rutista.. Keiton reseptissä oli kaksi ongelmaa. Ensinnäkin ainesosaluettelossa sanotaan ”200 g kuivaa hiiva- tai maalaisleipää”. Heti reseptin alussa sanotaan, että leipä pitää kuoria. Pitääkö siis olla 200 g kuorellista vai kuoretonta leipää? En osaa sanoa, joten laitoin meidän keittoon 170 g kuoretonta leipää. Toinen bugi löytyi valkosipulin kohdalta. Valkosipulin kynnet piti kuoria ja paloitella, mutta niitä ei reseptin ohjeiden mukaan olisi koskaan pitänyt laittaa keiton sekaan, vaan vissiin jättää vaan kuorittuna ja paloiteltuna keittiön pöydälle lojumaan. Ai ai ai…

Oli miten oli, pappa al pomodoron resepti on selkeä. Siihen tarvitaan kasa laadukkaita tomaatteja, leipää ja mausteita. Siinä se. Tässä olisi Basta!-kirjan resepti, jolla syntyi hyvää, mutta ei aivan La Cantinan veroista, toscanalaista tomaattikeittoa.

Pappa al pomodoro, eli toscanalainen tomaattikeitto

noin 4 annosta

  • 2 kpl valkosipulinkynttä
  • 170 g kuorittua hiiva- tai maalaisleipää
  • oliiviöljyä
  • tuoretta salviaa (me laitoimme 10 lehteä)
  • 2 dl kanalientä
  • 2 tlk kokonaisia tomaatteja (me käytimme Mutteja)
  • tuoretta basilikaa
  • parmesaania
  • suolaa
  • rouhittua mustapippuria
  • vettä

1. Kuori ja paloittele valkosipuli. Leikkaa kuorittu leipä pieniksi paloiksi.

2. Lämmitä 1-2 rkl oliiviöljyä kattilassa, ja lisää sekaan kanaliemi ja salvianlehdet. Kun liemi alkaa kiehua, lisää leivänpalat mukaan. Anna kiehua kovalla lämmöllä, kunnes kaikki neste on haihtunut.

3. Lisää tomaatit nesteineen (ja valkosipulit!). Riko tomaatteja esim. puuhaarukalla kypsennyksen aikana. Kiehuta keittoa noin 15 minuuttia. Lisää lopuksi hieman vettä, jotta saat enemmän keittomaisen lopputuloksen. Anna kiehua vielä noin 5 minuuttia.

4. Mausta suolalla ja pippurilla, revi päälle tuoretta basilikaa ja raasta komea kerros parmesaania koko komeuden päälle.

Psst.. Kurkkaa myös paahdetun tomaattikeiton sekä vuohenjuusto-tomaattikeiton reseptit! Nam.

pappa al pomodoro_tomaattikeitto (1)

 

Horatio on täällä ♥

Kotona ollaan jännittävän matkan jälkeen Oulusta asti!

Tunteet ja fiilikset ovat vielä aika sekavat. Horatio hakee omaa paikkaansa uudesta kodistaan, eikä oikein osaa pysyä paikoillaan. Ruoka maistui onneksi oikein hyvin, ja uuteen ympäristöön tutustutaan yllättävän kiinnostuneesti. Varmasti on outoa kun ympärillä ei vilisekään enää viittä sisarusta, emoa ja muuta tuttua Leijonaharjan kennelin mukavaa porukkaa. Leijonaharjan kennel on totisesti antanut Horatiolle parhaan mahdollisen alun elämään, meidän on hyvä jatkaa tästä – päivä kerrallaan!

Tervetuloa kotiin meidän oma Iso-H!

chow chow

Parempia kuvia sitten kun homma vähän rauhoittuu, ja saan purettua kameran muistikorttia. Tässä kuvassa Horatio on valppaana heti lentomatkan jälkeen, joka taitettiin pikkuisessa lemmikkien lentolaukussa. Oikein reipas poika!

Kullaanpolku ja Turun korkein vuori

Kullaanpolku Raisio_c_matka_.jpg

Teimme herra Longfieldin kanssa kesäkuun toisella viikolla viikonloppureissun Turkuun. Olimme molemmat perjantaina vapaalla, ja saavuimme Turkuun lounasaikaan. Söimme salaattilounaan ulkona Aboa Vetus & Ars Nova -museon terassilla (silloin oli kesä!), jonka jälkeen suunnistimme ylisöpöön Park Hotel Turkuun, jonka respassa majaili hotellivieraita lirkutteleva Jaakko-niminen papukaija. Hauska otus!

Perjantaina lähdimme lounaan ja hotelliin sisäänkirjoittautumisen jälkeen patikoimaan. Olimme etsineet netistä etukäteen sopivan reitin Turun läheltä, sillä aivan Turun keskustan vierestä emme onnistuneet löytämään sopivia patikointikohteita. Ajoimme siis auton kohtia Raisiota, jonne on Turusta vain noin 20 minuutin ajomatka. Parkkeerasimme auton Kerttulan liikuntakeskuksen pihalle, josta lähdimme kohti Kullaanpolku-nimistä retkeilyreittiä.

Kullaanpolku on pituudeltaan 11,5 kilometriä, ja se kuuluu Kuhankuonon retkeilyreitistöön. Reitti on yksi Raision lähialueen pisimmistä patikointireiteistä. Suhteellisen helppokulkuinen Kullaanpolku sopii hyvin päiväretkikohteeksi vuodenajasta riippumatta. Ympyräreitin kiertämiseen kannattaa varata 4-6 tuntia aikaa, ellei sitten eksy, kuten meille kävi..

Kullaanpolku Raisio (4)

Kullaanpolku Raisio (3)

Kullaanpolulta löytyy myös laavu nuotiopaikkoineen sekä puusee. Laavu ja vessa sijaitsevat reitin alkupäässä, jos reitin kiertää ns. oikein päin. Me lähdimme kuitenkin kiertämään Kullaanpolkua tietoisesti väärästä suunnasta, sillä halusimme paistaa notskimakkarat vasta reitin loppuosuudella. Laavu ei kylläkään tule vastaan ihan itsestään (kiertää reitin sitten miten päin tahansa), sillä sen sijainti poikkeaa hieman reitiltä, ja suhteellisen tiheän metsän takia mekin ”vanhat eräjormat” jouduimme tosissaan etsimään laavua ennen kuin löysimme sen. Mutta palataan nyt kuitenkin takaisin reitin alkuosuuteen.

Reitin alussa kävelimme hyvin merkityllä reitillä läpi kauniin omakotitaloalueen sekä lehmien laiduntamaiden läpi, ennen kuin saavuimme metsän reunaan. Peltojen vieressä makoilevia lehmiä oli tietenkin pakko mennä morjestamaan. Nämä kaverit olivat hyvin kesyjä, ja tulivat mieluusti syömään ruohoa kädestä. Lehmät näyttävät vähän hassuilta, heh!

Kullaanpolku Raisio (5)Kullaanpolku Raisio (6)Kullaanpolku Raisio (8)Kullaanpolku Raisio (7)Kullaanpolku Raisio (9)

Matka jatkui hyvällä polulla metsän reunassa. Matkantekoon tuli vähän jännitystä, kun törmäsimme hiekkapolulla kyykäärmeeseen, ja hieman myöhemmin näimme metsässä ketun, joka jäi oikein tuijottamaan kahta eräjormaa. Lähdimme jolkottamaan ketun perään, mutta ihan turhaan. Viekas kettu katosi hetkessä silmistämme, vaikka kuinka rämmimme umpimetsässä sen perässä. Onneksi sentään löysimme takaisin polulle!

Metsässä Kullaanpolun reittimerkit vähenivät huomattavasti, ja jossakin välissä tajusimme tehneemme oman pienen rengasreitin ympyräreitin sisällä. Nauruhan siinä pääsi, kun löysimme itsemme tasan samasta paikasta missä olimme jo olleet noin puoli tuntia sitten, vaikka niin muka oltiin menossa oikeaan suuntaan. Tässä vaiheessa jouduin perumaan Tintå-ravintolaan tekemäni varauksen, sillä kello kävi, ja matkaa oli vielä taitettavana aika paljon.

Kullaanpolku Raisio (10)Kullaanpolku Raisio (11)

Löysimme huonoista reittimerkinnöistä huolimatta komean Kullaanvuoren. Sen korkeimmalle kohdalle on rakennettu puinen näköalatorni, josta voi huhujen mukaan hyvällä ilmalla nähdä jopa Turun tuomiokirkon. Kullaanvuoren huippu kohoaa 71 metrin korkeuteen, ja sieltä avautui komeat maisemat metsän yli (Turun tuomiokirkkoa emme paljain silmin pystyneet näkemään).

Meillä oli omat eväät mukanamme, ja söimme Kullaanvuoren näköalatornissa mansikoita kaikessa rauhassa maisemien ihailun ohessa, ennen kuin lähdimme jatkamaan matkaa (ja eksymään totaalisesti).

Kullaanpolku Raisio (12)Kullaanpolku Raisio (13)

Emme tienneet yhtään minne suuntaan näköalatornilta olisi pitänyt lähteä. Tutkimme maastoa, ja löysin lopulta reittimerkin, jota kohti lähdimme kävelemään. Myöhemmin kävi sitten selväksi, että löytämäni reittimerkki oli aivan toisen reitin merkki, joten niinpä talsimme kolme kilometriä täysin väärään suuntaan, ennen kuin tajusimme kääntyä ja kulkea samaa reittiä takaisin näköalatornille. Tässä vaiheessa ei enää naurattanut, nälkä oli alkanut jo kurnia, ja kiukku oli herkässä.

Löysimme takaisin näköalatornille, jonka läheisyydestä yritimme tosissaan etsiä Kullaanpolun reittimerkkiä. En edes enää muista löysimmekö merkin lopulta, vai johdattiko herra Longfield meidät puhelimensa navigaattorin avulla oikeaan suuntaan, mutta oikea polku löytyi kuin löytyikin noin kuuden kilometrin sekoilun jälkeen.

Tämän sekoilun jälkeen etsimme vielä laavua hyvän tovin. Maastossa oli kyllä kyltti missä luki ”laavu”, mutta kyltin osoittamasta suunnasta ei laavua ihan hevillä löytänyt. Tiedä sitten onko joku reipas eräjorma käynyt kääntämässä kylttiä hieman väärään suuntaan.. Lopulta notsipaikka kuitenkin löytyi ja kyllä maistui notsimakkara ihanalta 15 kilometrin tarpomisen jälkeen!

Kullaanpolku Raisio (15)Kullaanpolku Raisio (1)

Laavulta oli matkaa vielä autolle jokunen kilometri. Reittimerkit olivat miten sattui, ja loppumatka mentiin vähän mututuntumalla. Oikeaa polkua me kyllä onneksemme seurasimme, sillä tupsahdimme ohjeiden mukaisesti jossain välissä lemmikkieläinten hautausmaalle, jossa kymmenet ja taas kymmenet muistolaatat saivat tunteet pintaan edesmenneen Kodan vuoksi.. Hautausmaalta matka jatkui vielä pari kilometriä, josta osa tarvottiin tylsästi autotien vieressä, ennen kuin saavuimme takaisin Kerttulan liikuntakeskuksen parkkipaikalle, jossa auto meitä jo odottelikin.

Jos reitti alkoi sekavista merkinnöistä huolimatta kiinnostaa, kurkkaa Kullaanpolun kartta Raision kaupungin nettisivuilta. Me voimme reittiä kyllä suositella! Varaat vaan tarpeeksi aikaa ja evästä mukaan, niin pari eksymistä ei haittaa yhtään. Heh!

Kullaanpolku Raisio (2)

Laitetaan mahavaivat pakettiin

Kirjoittelen blogiin tällä erää viimeisen kerran mysteerisestä mahasta.

dogtacon (2)

Homma laitettiin käyntiin toukokuussa, jolloin kerroin avoimesti omista mahavaivoista, ja ensimmäisestä käynnistäni Doctagon-lääkäriasemalla Helsingin keskustan makkaratalossa. Minulle tehtiin Doctagonissa ensin GastroPanel-testi, jolla selvitetään mahan limakalvon terveydentilaa, jonka lisäksi testi osoittaa mahdollisen heliobakteeri-infektion. GastroPanel-testin lisäksi minulta otettiin näytteitä keliakiaa sekä mahan tulehdusarvojen testaamista varten.

Tulokset sain kuulla Doctagonin videovastaanotolla. Kirjoittelin tulosten saamisen jälkeen blogiin toisen postauksen mysteerisestä mahastani, jossa kertoilin mm. testien tulokset sekä mahan muut viimeisimmät kuulumiset.

Testien tulokset olivat aika tylsät – ei mitään vikaa missään, kaikki näytti oikein hyvältä. Kiva. Mutta kun mua sattuu silti mahaan.. Videovastaanoton aikana tulimme lääkärin kanssa aina vain enemmän siihen tulokseen, että stressaan erilaisista asioista sekä tilanteista vatsani kautta. Tämän asian tiedostamisen jälkeen aloin miettiä ja tarkkailla erilaisia sosiaalisia tilanteita, ja sitä miten mahani niissä käyttäytyy. Ja löytyihän sieltä aika selkeä yhteys. Näistäkin jutuista kirjoittelin enemmän mysteerisen mahan jatko-osa-postauksessa.

SONY DSC

Ennen kesälomia kipitin vielä työterveyslääkärin pakeille asian tiimoilta. Kerroin mitä testejä minulta on kevään aikana otettu, ja mikä tilanne mahan kanssa on ollut viimeisten 10 vuoden aikana. Juttelutuokion jälkeen minut lähetettiin kilpirauhastesteihin, jonka jälkeen lääkäri halusi kuumeisesti jutella vauvoista. Miten se nyt liittyi mihinkään? Tai no, kasvaahan ne vauvat tietenkin mahassa.. Mutta silti.

Sain soiton lääkäriltä istuessani Veronan Piazza Bralla nauttimassa kylmää alkoholitonta drinkkiä. Testien tulokset olivat tulleet. Olin noin 80 % varma, että minulla on vikaa kilpirauhasissa. Moni työkaveri sekä ystävä on sanonut, että minun tulisi mennä testaamaan kilpirauhasarvot, ja luettuna ennen työterveyslääkärikäyntiä asiasta enemmän, olin aika varma, että tämä mun kropassa mättää.

Mutta ei. Niissä tuloksissa ei näkynyt mitään poikkeavaa, lääkäri jopa sanoi, että tulokset ovat erinomaiset. Niinpä tietenkin!

dogtacon (1)

Työterveyslääkärini sekä Doctagonin Erik-lääkäri olivat molemmat sitä mieltä, että testien ottaminen ei missään tapauksessa ole ollut turhaa. Niiden avulla on saatu suljettua pois monta yleisintä syytä mysteerisiin mahavaivoihin. Testien jälkeen oma päänikin on hurjan paljon tietoisempi siitä missä mennään, enkä enää syytä keliakiaa tai kilpirauhasiani kipeästä vatsasta, sillä tiedostan, että syy vatsakipuihin on jossain muualla. Omassa tapauksessani syynä on usein tilanne jossa olen.

Minullahan on lisäksi liuta ruoka-aineallergioita, joiden takia mahani on entistä kovemmalla ruokailun yhteydessä. Ja koska olen minä, en tietenkään kärsi normaaleista ruoka-aineallergiareaktioista (kuten ihon kutiaminen, kurkun turpoaminen), vaan allerginen reaktio tapahtuu yllättäen mahassani.

Mutta nyt ainakin tiedän mistä on (suhteellisen varmasti) kyse!

Kesän aikana olen kärsinyt vatsan turpoamisesta kerran. Se on todella vähän. Olen alkanut tarkoituksella miettiä erilaisia tilanteita etukäteen. Mietin mitä voin syödä, ja mitä minun tulee jättää syömättä (pyrin välttämään nykyään allergisoivien ruokien lisäksi FODMAP-hiilareita). Lisäksi mietin tilannetta jonne olen menossa, sekä omaa fiilistäni. Olenko väsynyt, ärtyinen, iloinen, epävarma vai kenties hieman stressaantunut. Onko paikalle tulossa uusia, ärsyttäviä vai tosi kivoja tyyppejä. Kun vähän pohtii ja puntaroi etukäteen, ei itse tilanteessa tule välttämättä niin isoja yllätyksiä vastaan. Tämäkin puntarointi on varmasti jeesannut siinä, että maha voi nykyään paremmin.

GastroPanel-testistähän tämä kaikki lähti liikkeelle toukokuussa. Jos siellä ruutujen toisella puolella jollakulla on vastaavia vaivoja, niin ehkä kannattaa startata selvitystyö lääkärin kanssa juttelusta ja GastroPanel-testistä. Minä olen ainakin iloinen, että uskalsin lähteä mukaan Blogiringin ja Doctagonin vatsavaiva-kampanjaan, ja kertoa omista vaivoista avoimesti.

Vaivatonta ja ihanaa loppukesää kaikille! Ei anneta sateen stressata. Onko oikeesti koskaan heinäkuun lopulla ollut näin upean vihreää ja vehreää?

Yhteistyössä GastroPanel ja Doctagon

Markiisit kuuman terassin pelastajana

Jo heti ensimmäisenä kesänä vihreässä Vihervaarassa huomasimme, että etelään osoittava isohko terassi on pirun kuuma paikka aurinkoisella säällä. Perinteisistä aurinkovarjoista ei ole mihinkään, sillä Suomessa aurinko paistaa yksinkertaisesti liian alhaalta, jotta aurinkovarjoista saataisiin kunnolla hyötyä.

terassimarkiisit kannustalo (3)

Ensimmäisen kesän kärvistelimme tulikuumalla terassilla. Otimme aurinkoa, söimme ja grillasimme keskenämme sekä ystävien ja perheen kesken. Kaikki hikoilivat, ja välillä oli pakko siirtyä sisälle syömään, sillä terdellä oli liian kuuma.

Toisena kesänä keksin, että voisimme raahata kuumina päivinä grillin sekä terassipöydän tuoleineen takapihan nurmikolle, jossa on mukavan vilpoista istuskella varjossa. Takapihalla oli tosiaan mukava istua – varpaat sai upottaa paksuun nurmikkoon, jonka lisäksi takapihalla pääsi lähinaapureita lukuunottamatta muiden katseilta pakoon. Kovin kätevää terassikalusteiden ja grillin roudaaminen tontin toiselle puolelle ei kyllä ollut. Grilli painaa, ja isoa pöytää oli jopa suhteellisen huvittavaa kantaa vieraiden kanssa yhdessä takapihalle varjoon.

Kesän jälkeen muistin, että meidän varastokopissa on toinen terassikalusteryhmä. Päätin kantaa sen seuraavana kesänä pysyvästi takapihalle. Ajattelin myös, että ostamme takapihalle hiiligrillin, jotta painavaa grilliä ei tarvitse siirrellä seuraavana kesänä yhtään mihinkään.

Sitten tuli tämä kesä. Kaivoin yksikseni eräänä viikonloppuna varastokopin perukoilta toisen terassikalustesetin, pesin kalusteet ja siirsin ne pumppukärryn avulla takapihalle. Kaikki hyvin. Söin opintovapaan aikana takapihalla aamuauringossa pari kertaa aamupalaa, todeten samalla, että kalusteet uppoavat aika komeasti vielä hieman kevään kosteaan nurmikkoon.

Sitten tuli nurmikonleikkuun aika. Olin taas työmatkaleskenä, ja tartuin ruohonleikkuriin itsekseni. Voitte varmaan arvata miten ärsyttävää oli siirrellä nurmikonleikkuun yhteydessä puista sohvaa, neljää tuolia sekä isoa pöytää pois ruohonleikkurin alta. Meni ehkä vähän hermot.

Sitten mieleeni juolahti markiisit. Satuin kaiken kukkuraksi näkemään ensimmäiset hyvännäköiset markiisit juoksulenkillä hieman päähänpistoni jälleen. Nappasin markiiseista kuvan, ja näytin sen lenkin jälkeen herra Longfieldille. Markiisit päätettiin hommata siltä istumalta!

terassimarkiisit kannustalo (4)

terassimarkiisit kannustalo (7)

Otimme yhteyttä muistaakseni neljään eri markiisifirmaan päätyen lopulta Articin markiiseihin. Saimme markiiseista blogin kautta hieman alennusta, mutta ilman alennuksiakin Articin tarjous kuulosti parhaalta. Markiisit tilasimme ja ostimme A-Kaihtimelta, joka kuuluu Artic-ketjuun. Kävimme A-kaihtimien Espoon myymälässä tekemässä kaupat, sen jälkeen kun markiisiasentajat olivat ensin käyneet katsomassa sekä mittaamassa terassimme ja todenneet, että markiisien asennus onnistuu ilman ongelmia.

Tilauksen teon jälkeen jäimme odottamaan asennusmiehien soittoa. Markiisien toimitus kesti yllättävän pitkään – markiisit laitettiin tilaukseen toukokuun 11. päivä, ja ne asennettiin lopulta kesäkuun 16. päivänä.

terassimarkiisit kannustalo (5)terassimarkiisit kannustalo (2)

Asennuspäivä oli jännittävä. Ensinnäkin juhlin kyseisenä päivänä valmistumistani ylemmästä ammattikorkeakoulusta, jonka lisäksi mua jännitti suunnattomasti miltä massiiviset markiisit näyttäisivät terassillamme. En ole aiemmin ollut mikään markiisien suurin ihailija, mutta emme olleet parin edellisen vuoden aikana keksineet kuumalle terassille mitään muuta fiksua ratkaisua.

Jännitys ja pelko haihtuivat kuitenkin heti kun ajoimme koulun valmistujaisjuhlista kotipihalle, jossa asennusmiehet olivat täydessä työn touhussa. Miehet olivat saaneet asennettua ensimmäisen kahdesta terassille tulevasta markiisista, ja se näytti hyvältä. Jipii! Väri sopi kuin nakutettu taloomme, ja markiisi oli yllättävän kevyen näköinen. Markiisien asennus kävi näppärästi,  ja pian molemmat markiisit nököttivät omilla paikoillaan. Kiitimme asennusmiehiä, ja jäimme ihmettelemään markiiseja kahdestaan.

Tämä kesä ei nyt kyllä ole ollut kovin kuuma ja aurinkoinen, joten markiisien käyttö on ollut suhteellisen vähäistä. Tosin markiisit antavat suojaa myös sateen sattuessa, joten on niistä jotain hyötyä tänäkin kesänä jo ollut. Heh! Toivotaan kuitenkin, että saisimme nauttia loppukesästä vielä lämpimistä ja aurinkoisista keleistä, ja markiisit pääsisivät vielä tämän vuoden puolella toden teolla käyttöön!

Pssst.. Terassin avoin ja (todella) ruma alaosa piti koteloida tänä kesänä rimoilla, mutta se jääkin nyt sitten ensi kesään. Miksi? Koska Italian matka ja koiranpentu.

terassimarkiisit kannustalo (1)

San Marino ja sen kolme tornia

Saavuimme Bucinen kylän majapaikkaamme Villa Catolaan juhannuslauantaina. Jo heti sunnuntaina otimme herra Longfieldin kanssa suunnaksemme San Marinon. Meillä oli auto vuokrattuna 10 päiväksi, joten liikkuminen loman aikana erilaisiin päiväretkikohteisiin oli helppoa, joskin autossa tuli toki istuttua jonkin verran. Bucinen kylä oli onneksemme hyvin keskeisellä paikalla Toscanassa, ja sieltä oli suhteellisen mukavat matkat moneen eri kohteeseen.

San Marinoon oli noin kolmen tunnin ajomatka. Reitin alku- ja loppuosa olivat huikeita – pieniä mutkikkaita vuoristoteitä oli ihana ajella ylös ja alas. Keskiosa mentiin sitten täyttä häkää pikkuisella Smartilla isoa maksullista moottoritietä, jonka ansiosta matkan teko oli nopeaa, mutta samalla hieman tylsää.

San Marino_c_matka_.jpgSan Marino (3)

Perille päästyämme jätimme auton parkkiin San Marinon köysiradan maksulliselle parkkipaikalle. Emme kuitenkaan napanneet helppoa ja nopeaa nousureittiä San Marinon vanhaankaupunkiin köysiradan avulla, vaan köpöttelimme ylös omilla jaloilla. Meillä oli San Marinoa varten trekkikarttakin mukana, mutta hyvin pian selvisi, että trekki olisi pääsääntöisesti San Marinon kaupungin kujilla kävelemistä. Niinpä viskasimme aika pian reittikartan sekä ohjeet reppuun, ja tutustuimme kääpiövaltioon omin nokkinemme.

San Marino (6)San Marino (1)San Marino (16)San Marino (14)

San Marino on hassu maa. Se on maailman viidenneksi pienin valtio – kokoa tällä kääpiömaalla on vain 61 km². San Marino sijaitsee Titanovuoren rinteillä, jonka vuoksi maasto on pääsääntöisesti kivikkoista ja epätasaista. San Marinon vanhakaupunki sekä kaunis Titanovuori ovat olleet Unescon maailmanperintökohteita vuodesta 2008 alkaen.

San Marinon sanotaan olevan yksi maailman vanhimmista tasavalloista. Homman laittoi käyntiin Pyhä Marinus (Santo Marino), joka saapui nykyisen San Marinon alueelle paettuaan kristittyjen vainoja Diocletianuksen aikana. Tämä herra Diocletianus ei tykännyt kristityistä, sillä keisari halusi itse olla vaatimattomasti sekä Herra että Jumala. Aika kova itsetunto jätkällä!

Pyhä Marinus juoksi siis pakoon Titanovuorelle, ja perusti sinne pienen kirkon oman pienen yhteisönsä kanssa. Marinuksen kaverit sekä kannattajat olivat niin fiiliksissä Marinuksesta, että he alkoivat puhua asuttamastaan alueesta ”San Marinon maana”. Jos Diocletianus oli kova jätkä, niin kyllä sitä oli myös Marinus. Tarinan mukaan Pyhä Marinus totesi ennen kuolemaansa, että hänen porukkansa on vapaa kaikesta (keisareista, paaveista, veroista jne.). Ja niin siinä vain kävi, että San Marinon maa on kuin onkin pysynyt omana itsenäisenä itsenään aina perustamispäivästään, 3.9.301, alkaen.

San Marino (7)San Marino (8)San Marino (13)

Osa San Marinon kaduista on vielä nykypäivänä todella rauhallisia, mutta ison osan ovat valloittaneet turistiliikkeet ja ravintolat. Syömämme pastalounas oli onneksemme oikein herkullinen. Ravintolan löysimme eräältä sivukadulta, ja koska sen terassi sijaitsi kokonaan varjossa, päätimme istahtaa lounaalle kohtuullisen pitkän aamupäivän jälkeen.

San Marino (4)San Marino (17)

Jos ja kun San Marinoon joskus eksytte, niin suosittelemme vahvasti, että kävelette katsomaan maan kaikki kolme tornia. Torneja voidaan pitää eittämättä San Marinon tärkeimpinä nähtävyyksinä. Tornit on ikuistettu myös San Marinon kolikoihin. Ensimmäinen ja toinen torni ovat oikeastaan linnoja. Kolmas torni on sitten vain torni, jonne ei pääse edes sisälle. Me emme ostaneet torneihin sisäänpääsylippuja, vaan tyydyimme ihailemaan aivan vuorenrinteen reunalla olevia upeita rakennuksia ulkopuolelta käsin. Jonkin sortin museoita torneissa (ensimmäisessä ja toisessa) ainakin oli, mutta maisemien takia sisäänpääsylippua ei meidän mielestä kannata ostaa, maisemia saa ihailla San Marinossa ilman torneihin kiipeämistäkin yllin kyllin.

San Marino (11)San Marino (5)San Marino (10)San Marino (9)San Marino (12)

Teimme San Marinosta teille reissun päällä lyhyen videopäiväkirjatervehdyksen. Video on kuvattu ensimmäisen ja toisen tornin välissä, ja tuttuun tapaan silmät saivat nauttia upeista näkymistä.

Kolmannelta tornilta matkaa voi jatkaa samaa reittiä takaisin, tai sitten lähteä rohkeasti metsään. Kolmannen tornin kohdalta lähtee nimittäin alaspäin polkuja, jotka vievät metsään, jossa saa olla jemmassa muilta turisteilta ja kävellä kuumanakin päivänä täysin varjossa ihan omassa rauhassa. Metsä ei toki ole mikään Nuuksio, eikä sinne oikeastaan voi eksyä, sillä tuleepa metsästä ulos mistä tahansa, on silti San Marinossa, ja se on niin pikkuinen paikka, ettei siellä vaan voi eksyä – ainakaan kovin pahasti.

Metsälenkin jälkeen söimme vielä jätskit ja tutustuimme pikkuiseen maahan kaikessa rauhassa muutaman tunnin ajan. San Marino on täydellinen päiväretkikohde, siihen ehtii tutustua hyvin, vaikka matkoihin menisi kuutisen tuntia. Me ehdimme jopa takaisin huvilalle Bucineen ennen auringonlaskua, ja pääsimme muiden mukaan illalliselle.

San Marino (15)

Lonna ja Parés Baltà

Morianteri, Herra Longfield tässä. Pääsin nyt kirjoittamaan sellaisesta asiasta kuin Lonna.

lonna_c_ravintola_.jpg lonna (3)

Lonna on saari. Eikä vaan mikä tahansa saari, vaan Helsingin edustalla sijaitseva, puolustusvoimien käytössä aiemmin ollut pikkusaari, jolla jotenkin kummallisesti poistettiin aikoinaan laivoista magneettisuutta, ja jolla huollettiin ja varastoitiin merimiinoja ja kaikkea semmosta jännää armeija-laivasto-touhua tehtiin. Vieläkin siellä on jonkun upseerikerhon saunatilat, mutta kaikenlainen hyödyllinen sotilastouhuilu on saarella nykyisin loppu, ja viime kesänä saari avattiin siviileille.

Lonnan katsotaan kuuluvan osaksi Suomenlinnan linnoituspiiriä, ja koska Suomenlinna on Unescon maailmanperintökohde, ei Lonnalle sovi tehdä ihan mitä tahansa. Sen verran siellä kuitenkin on jo saatu aikaiseksi, että saarella toimii ravintola ja kahvila, jottei saarelle eksyvät siviilit joudu pyörimään hätääntyinenä ympäri pientä saarta, ruokaa ja juomaa etsien. Tulevaisuudessa saarelle ollaan myös avaamassa seminaaritilat, ja yleinen saunakin sinne ollaan johonkin nurkkaan pystyttämässä – kaikki nämä kommervenkit tosin tehdään Unescon valvovan silmän alla siten, että alueen yleisilme pysyy ennallaan.

lonna (2)lonna (12)

Me kävimme testaamassa Lonnan saaren kehuja saaneen ravintolan eräs alkukesän ilta. Viikon Viini oli ystävällisesti tarjonnut meille illallisen ravintolassa viineineen kahdelle hengelle, mutta me otimme mukaan myös Hulin vanhemmat, ja suuntasimme saarelle juhlistamaan Hulin valmistumista. Hyvä Huli! Olet nyt valmis!

Ennen varsinaista ruokailua meille kerrottiin vähän saarella olevasta ravintolasta, ja eritoten ravintolan viineistä, jotka on kaikki kotoisin Pares Baltan viinitilalta. Tila on pienehkö mutta pitkään toiminut luomutila Espanjasta, ja tilan pitäjistä toinen, herra nimeltä Josep, on kuulemma saanut alkunsa Suomessa, kun tilan edellinen pitäjä kävi vaimoineen Suomessa matkalla. Josep vetää viinitilaa nykyään veljensä Joanin kanssa. Veljekset tekevät viinit, ja näiden vaimot hienosäätävät niiden maut kohdilleen. Lonna on nyt ottanut koko Pares Baltan katalogin käyttöönsä, ja ruoka ravintolassa tehdään näiden viinien makujen mukaan. Kovasti meille vakuuteltiin, että viinien pitäisi hyvin antaa tilaa ruokien mauille, ja tokihan me se uskottiin.

lonna (7)lonna (4)

Koska oli Hulin valmistumisjuhlat, alkuun juotiin lasilliset cavaa tai mustaherukkalehtimehua. Cava oli meidän makuumme kuivahkoa ja helppoa juoda, mustaherukkalehtimehu oli tosi hyvää niiden mielestä jotka moista cavan sijaan joivat.

Piakkoin eteen tuotiinkin sitten jo ensimmäiset ruoka-annokset. Ensimmäinen piti sisällään ainakin spelttiä, parsaa ja 65-asteisen munan (onneksi se ei ollut 66-asteinen, mä en ois voinut muuten syödä sitä). Tämän ruoan kanssa meille tarjottiin sitä samaa cavaa mitä alkumaljatkin olivat olleet, tosin ilman kuplia, elikkä se oli ihan valkoviiniä sitten vain. Blanc de Pacs -valkkari oli tosi hyvää, ilmavaa ja kepeää, ja sopi oikein hyvin ruoan kanssa yhteen. Eivät ne valehdelleet.

Toinen vaihtoehto alkuruoalle oli annos, joka sisälsi lammasta, ruoholaukkaa, creme fraichea, retiisiä ja jotain mantelimöhnää. Koko setti oli maustettu mintulla, kuminalla ja jollain tosi tutulla mausteella jota ei saatu päähämme, semmonen marokkolainen maku siitä tuli miltä esim. sen yhden kätensä musteella sotkeneen hymypojan Boulevard Social -ravintolassa melkein kaikki maistuu. Tämän ruoan kanssa juotiin Mas petit 2012 -punaviiniä. Kyseinen viini maistui vähän tunkkaiselta, enkä sellaisenaan ois kauheasti viinistä välittänyt, mutta jotenkin se toimi todella hyvin sen ruoan kanssa.

lonna (8)lonna (1)

Alkuruokien jälkeen saatiin sitten aluksi seuraava viini laseihimme. Tämä viini oli Indigena 2014 -roseviini, ja se oli kuulemma oiva pari seuraavalla herkäksi luonnehditulle pääruoka-annokselle. Viinistä reipas tarjoilijatäti kertoi, että siinä on valmistusvaiheessa lojuteltu hetki punaviinirypäleitä valkoisten kanssa, niinku kuulemma aina roseviinien kanssa tehdään, ja että viini on kuiva, mineraalinen, ja siinä pitäisi maistua maaperä. Näin sanoi ammattilainen, me sanoimme, että viini ei yhtään maistunut mullalta, mutta ehkä se maaperän maku olikin sitten jotain muuta. Tultiin sellaiseen tulokseen, että viini oli vähän vetisen makuinen, ja maistui lähinnä mehulta eikä viiniltä, ja se oli siis ihan positiivinen asia, viini oli nimittäin meistä oikein hyvää.

lonna (9)

Viiniä aikamme kummasteltuamme pöytään tuotiin sitten pääruokakin. Valittavana oli kolmea eri lisuketta: yhteen kuului cous cousia, kurkkua, rusinaa ja minttua, toinen piti sisällään mesijuurta ja kaalia, ja kolmas oli vehnänoraita ja salaattia. Varsinainen ruoka oli kuhaa, jonka kanssa oli kukkakaalia, herneenversoja, kalakermaa ja omenaa, ja sitten siihen lautaselle sai viskellä lisukekipoista sitä mitä huvitti. Lisukkeet oli runsaat, ja oli ihan kiva kun ne ei olleet sellaisia tavanomaisia perunajuttuja. Lisukkeista salaattia sisältävän kipon sisälmykset oli tosi maukkaita, vinaigretellä tai jollain oli tehty salaatista hyvän suolaista. Pääruoasta kala oli tosi hyvää, ja sopi eritoten kukkakaalin kanssa hyvin yhteen, maut oli selkeät ja taas tuntui että joku on kyllä kovasti miettinyt että mitä siihen lautaselle oikein laitetaan. Vetiseksi mehuksi julistamamme viini toimi taas erinomaisen hyvin ruokien kanssa, ja Hulin äiti keksikin oikein hienosti kuvailla, että jos ajatellaan taulua, niin roseviini oli kuin taustaväri: yksin tylsä, mutta ruoan kanssa toimiva ja sitoi kaiken yhteen. Tosi hienosti sanottu, ihan kun tajuttaisiinkin jotain näistä asioista kun tämmösiä tänne kirjoitellaan.

lonna (10)lonna (11)

Pääruokien jälkeen pöytään hilattiin juustoja, jotka oli kaikki kotimaisia. Siinä oli Klippania, Keisaria ja Peltolan Blue-juustoa. Jouduin kysymään näiden juustojen nimet uudestaan tarjoilijalta, jotta sain ne varmasti oikein, eli niiden on nyt oltava 100 % jämptisti. Juustojen kanssa tuotiin punaviiniä, joka oli tehty niistä samoista rypäleistä, joita oli roseviinin valmistuksen aikana lilluteltu hetki niiden valkoisten rypäleiden seassa. Juustot oli tosi voimakkaita, kova juusto (Keisari) oli hyvää, se oli lämmintä (temperoitu on kuulemma oikea termi) ja vähän jauhomaista. Sinihomejuusto eli Peltolan Blue oli todella tujua, omaan makuuni ehkä vähän turhankin tyräkkää, mutta kun sekaan laittoi juustojen kaverina ollutta marinoitua porkkanaa, maku vähän tasoittui. Löysä Brie-juusto (Klippan) oli juustoista mauttomin ja jäi vähän kahden tujumman kaverin jalkoihin. Viini oli tosi marjaisen makuista, ei liian räväkkä, vaan semmonen sopivan lillu mutta silti täyteläinen. Tää oli meistä parempaa yksinään kun se lampaan kanssa tarjoiltu punaviini, mutta ei taas varmaan ois sopinut oikein hyvin sen lihan kanssa. Hulin isä oli muuten sitä mieltä, että parasta punaviiniä oli nyt jo edesmennyt Sorbus. En oo ihan varma jakaako kovinkaan moni viini-Niilo tämän mielipiteen.

lonna (13)

Juustot kun oli syöty ja Sorbuksia kaihoisasti muisteltu, tuli pöytään vielä jälkiruokapläjäys. Siinä oli minttua, valkosuklaa-parfaitia (kai se noin kirjoitetaan) ja siihen päälle oli vielä viskelty valkosuklaarouhetta. Ai hemmetti miten hyvää se oli, varsinkin kun napsi lusikkaan kaikkia ainesosia ja sitten kauhoi koko setin suuhunsa! Vähän jäi lopussa harmittamaan, kun valkosuklaa-parfait pääsi loppumaan ja vikat lusikalliset joutu kokoamaan jäljelle jääneistä sössöistä. Ois pitäny alussa säästellä sitä valkosta mönjää ja laittaa reippaammin muita.

lonna (14)

Kaiken kaikkiaan illallinen oli tosi onnistunut. Ruoat oli hyviä, ja tarjolle tuoduista viineistä tämmöset amatööritkin pääsi jyvälle minkälaisista viineistä Jose ja kumppanit tykkäävät. Kaikki oli oikeastaan semmosia ruokaviineiksi sopivia hyviä taustaviinejä, itsessään ei ehkä ois mikään ollut sitä juustojen mukana tuotua punaviiniä lukuunottamatta niin superhyviä, mutta sopivat mahtavan hyvin tarjoiltujen ruoka-annosten kanssa yhteen. Tarjoilijanainen, joka esitelmöi ruoista ja viineistä, oli tosi asiantunteva, välillä joutui kysymään tarkennuksiakin kun ei noviisit ymmärtäneet mitä äsken sanottiin, mutta ei yhtään nainen häiriintynyt kummallisistakaan kysymyksistä.

Menkää siis kaikki Lonnaan, ja kun tulee nälkä eikä lauttaa takaisin mantereelle kuulu, menkää Lonnan ravintolaan syömään!

lonna (6)