Olen kovin innoissani! Mä saan tehdä ihan omat aakkoset, Hulin aakkoset! :) Monille aakkossarjat ovat varmasti tuttuja eri blogeista sekä tietenkin lehtien sivuilta. Itse ainakin jään aina mielenkiinnolla lukemaan julkkisten aakkosia, ja varsinkin niitä aakkosten loppupään ”vaikeimpia” kirjaimia. Mutta nyt on aika lukea mun aakkosia, ja on toki luonnollista aloittaa aakkoset alusta, eli vuorossa oli aakkosten ensimmäinen kirjain, A.
A oli aika helppo, se oli joko aurinko tai aamupala. Päädyin nopeasti valitsemaan aamupalan, sillä nyt minulla on oiva tilaisuus kirjoitella hieman niistä aamupalapaikoista joita olemme mieheni ja ystävieni kanssa kolunneet viimeisen vuoden aikana.
Kaikkihan tietävät, että aamupala on päivän tärkein ateria. Se saa, ainakin minut, heräämään kunnolla ja jaksamaan hyvin lounaaseen asti. Itse olen kova aamupalafriikki, mietin jo illalla nukkumaan mennessä mitä aamulla aion syödä. Aamuiset askareetkin sujuvat yleensä todella nopeasti, sillä aamupalapöytään on niin kova kiire. Ja jos muuten viilataan hieman pilkkua, olisi aamupalalla saatavien kalorien määrä hyvä olla noin 20% koko päivän kaloreista.
Arkiaamuinen aamupalani koostuu hyvin usein jostakin seuraavista:
- puuro marjoilla
- täysjyvämurot maidolla ja marjoilla
- jogurtti marjoilla ja kuitulisällä
- (ruis)leipä tomaatilla ja ruohosipulilla
- muutama iso lasi vettä
Kuva weheartit
Viikonlopun aamupalat ovat sitten ihan eri asia! Lähes joka viikonloppu suuntamme mieheni kanssa kaksistaan tai ystäviemme kanssa nauttimaan kunnon aamupalaa pitkän kaavan mukaan. Näihin viikonlopun aamupaloihin olemme jääneet lopullisesti koukkuun. Ruoka on lähes aina hyvää, sitä on riittävästi, kaikki on valmiina eli sen kun vain käy kimppuun. Ei myöskään tarvitse huolehtia tiskeistä tai muista sotkuista mitä taakseen jättää. Runsaalla aamupalalla myös jaksaa melkein koko päivän ja nälkää saa oikein odotella iltaan asti.
Aamupalojen hintahaitari on aika laaja, ainakin Helsingissä. Itse olemme maksaneet aamupaloista/brunsseista 12€-35€/hlö.
Voisin tähän loppuun listailla käymämme paikat ja kertoa meidän antaman kouluarvosanan paikalle:
- Crustum, arvosana 10
- Cafe Ursula, arvosana 10
- Fazer, arvosana 9½
- Klaus K ilmatar, arvosana 9
- Dylan, arvosana 9
- Alia, arvosana 9
- Bristo O Mat, arvosana 9
- Haven, arvosana 8½
- Ekberg, arvosana 8
- Pacifico, arvosana 7½
- Primula, arvosana 7+
Onpas noita paikkoja ollut jo monta :-) Cafe Ursula on ollut noista paras, Fazerilla oli parhaat jälkkärit, Dylanissa oli paljon kaikkea erilaista ja Pacifico oli ihan hauska, vaikka kaikki olikin koko ajan lopussa ja kun täydennystä tuli, se hävisi sekunneissa.
Ursula oli kyllä upea! Koko se päivä oli niin ihana, että sekin sai paikan tuntumaan vielä paremmalta. Toivottavasti kesällä saadaan vielä uusia paikkoja koluttua läpi!
Jee, Hulin aakkoset alkaa! Hauskaa että meillä on sama A-kirjain, vaikka minä kirjoitan pelkästä ruoasta ja sinä ilmeisesti teet omat aakkosesi kaikesta muustakin kiinnostavasta.
Mua on alkanut viime aikoina houkutella nämä Helsingin aamupalat ja brunssit. Saisikohan tuon Ukkelin raahattua jonakin viikonloppuaamuna syömään aamiaista oikein pitkän kaavan mukaan..? Hotelliaamiaisista se on ainakin tykännyt reissuillamme, joten luulisi ettei aamupalatreffit ole ihan mahdoton tehtävä. :)
Mun aakkoset tulee koostumaan vaikka mistä! Mukana on kyllä jonkin verran myös ruoka-juttuja. Melkeen kaikki kirjaimet on jo päätetty, mutta enhän mä voi näitä aakkosia joka päivä tänne postailla, jos vaikka kerran viikkon saisi laitettua. :)
Ja alkakaahan ihmeessä aamupalailemaan! Se on ihanaa :)