Raquel by Minna Parikka

Taisin jo jossakin postauksessa mainita, että en ole suuri kenkäfriikki. Pääasia kengissä on yleensä se, että ne ovat laadukkaat ja hyvät jalassa. Suosin eniten nahkakenkiä, sillä ne ovat käyttöiältään ehdottomasti pidemmät kuin vastaaavat keinonahkaiset. Toki juuri kesäisin kenkäkokoelmiin tarttuu muutamat edulliset yksilöt, joita voi huoletta pitää jalassa ihan missä vain. Pääasia, että ne kestävät kesäkauden ajan.

Mutta palataan takaisin pääasiaan. Muutamat kengät nimittäin saavat sydämeni kuitenkin tykyttämään, vaikka yleensä en niitä kaappeihini hamstraakkaan. Yhdet näistä ovat Minna Parikan Raquelit.

Minna Parikan nettisivuilla kengistä kerrotaan seuraavaa:

Minna Parikan tunnetuin malli sydämenmuotoisella leikkauksella ja sydänkoristeisilla nauhoilla. Materiaali nappa- tai kiiltonahkaa, nahkavuori ja nahkapohja, jossa kumi-insertti. Korko on kaareva ja korkeudeltaan 7 cm. Mantelikärki, hieman lyhyempi ja leveämpi malli.

Olin haaveillut kyseisistä kengistä jo aika pitkään, ja viime jouluna pukki vihdoin toi minulle kyseiset kengät! Miten ihana pukki onkaan. :) Paketista paljastui mustat nappanahkaiset kengät. Voi kuinka ihanat muistot paketin avaamisesta vieläkin vierivät mieleeni.. Täytyy vielä tarkentaa, että pukki oli kengät ihan itse keksinyt hommata, joten painostusta ei (tällä kertaa) oltu käytetty ollenkaan.

Kyseisten kenkien istuvuutta on kehuttu lähes jokaisessa paikassa. Itse en kengillä koko päivää pystyisi kävelemään, mutta tähän varmasti vaikuttaa se, että aika harvoin korollisilla kengillä kävelen. Tähän taas vaikuttaa oma pituuteni (173,5 cm) – en halua aina olla muita päätä pidempi. Tästä syystä suosin usein matalia kenkiä, ei sitten tarvitse katsella muita aina alaspäin. :)

Mutta yhteenvetona vielä loppuun, kengät ovat ihanat ja niitä olisi mukava saada kaappiin myös jossakin toisessa värissä. Musta on aina hyvä ja toimiva, mutta jotkin värikkäät yksilöt voisivat  mahtua vielä hyvin mukaan!

p.s. Seuraa blogiani Bloglovinin avulla.

Advertisement

4 kommenttia artikkeliin ”Raquel by Minna Parikka

  1. Hei,
    vinkkasit RizRazista Kööpenhaminassa. Nyt on reissu tehty ja olin tosi tyytyväinen RizRazin antiin. Kasvissyöjänä osaan arvostaa todella paljon kun löydän ravintolan, jossa on monipuolinen buffet erilaisia kylmiä ja lämpimiä kasvisruokia. Kiitos siis vielä kerran vinkistäsi, ilman sitä en olisi tuonne päätynyt:)

    p.s. aivan upeat kengät <3

    • Ihana kuulla, että paikka oli myös kasvissyöjän mieleen. :) Toivottavasti reissu meni muutenkin hyvin! Itse ainakin pidin Köpiksestä kovasti.

  2. Ihanat! Itse olen myös pitkä (175cm), sen vuoksi korkoja en ole myöskään paljon käyttänyt, samasta syystä, en tahdo olla muita päätä pidempi. ;)
    Mutta ehdottomasti välillä on ihana korot päälle laittaa, varsinkin juhliin.
    Omat Parikkani saapuu maanantaina, toivottovasti ne ovat täydelliset.

    • Toivotaan, että Parikkasi ovat hyvät! Lestihän kengissä on aika leveä, joten suomalaiseen jalkaan Parikat istuvat yleensä todella hyvin.

Kommentti ilahduttaa aina!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s