Omaa tyyliä metsästämässä: Kengät

En viitsi enää toistaa itsenäni, joten en aloita postausta kertomalla, että en ole kenkäfriikki.

Olen sitä mieltä, että kannattaa hankkia muutamat arvokkaammat käyttökengät ja niiden lisäksi hankkia sitten vaikka läjäpäin muita kenkiä. Itse ostin pari vuotta sitten mustat kiiltonahkasaappaat, ja ne maksoivat minusta omaisuuden. Nämä saappaat ovat kuitenkin ne kengät, joilla kävelen alkusyksystä loppukevääseen asti. Joten ne ovat maksaneet itsensä takaisin moninkertaisesti. Tällä hetkellä kyseiset saappaat ovat säärestä aivan liian isot, mutta koska ne ovat niin hyvät saappaat pääsevät ne syksyllä suutarin käsittelyyn, joka saa kaventaa saappaat sopiviksi.

Käyttökengissä (lue: usein jalassa olevat) suosin oikeastaan ainoastaan nahkaa. Nahkakengät kestävät kulutusta, muotoutuvat oman jalan mukaan ja ennen kaikkea ne hengittävät. (Nahka)kengät vaativat toki myös huolellista huoltoa. Omiin tapoihini kuuluu hoitaa kengät vähintään pari kertaa vuodessa. Viimeinen huolto tapahtuu aina sesongin vaihtuessa, joilloin jynssään, kiillotan ja pesen kaikki vanhan sesongin kengät ennen niiden säilöön laittamista. Syksyllä ja kesän alkaessa on ihana kaivaa huolletut ja siistit kengät taas käyttöön!

Mitkä kengät sitten sopivat minulle? Kuten aikaisemmissa postauksissa kerroin minulla on paksut nilkat, sääret ovat hyvät ja pitkät, mutta nilkat hieman pölkkymäiset. Peep-toe malliset kengät sopivat paksunilkkaisille, sillä ne häivyttävät nilkan ja jalkaterän välisen eron. Peep-toe mallisia kenkiä omistankin jonkun verran, niiden kanssa on vain se ongelma, että käyttöaika osuu oikeastaan vain kesään. Umpinaisilla kengillä kun taas voi taapertaa ympäri vuoden.

Paksunilkkaisena olisi hyvä välttää aivan kapeimpia korkoja. Tämä johtuu ihan siitä, että paksummat korot näyttävät siltä, että ne jaksavat kantaa käyttäjänsä. Ja ne nilkkaremmilliset kengät on syytä jättää pois, sillä ne korostavat entisestään paksuja nilkkoja.

Pitkävartiset saappaat taas ovat loistava valinta! Toki jos pohje on kovin paksu, voi normaalikaupoissa joutua raivon ja epätoivon valtaan, kun yhdetkään saappaat eivät mene pohkeesta kiinni. Hyvä nettikauppa paksupohkeisille on esim. duoboots. Yrjökatu 1:ssä taas on Boutique 52 -niminen liike, joka myy upeita saappaita leveillä varsilla! Ja muistakaa myös, että nahkaisia saappaita saadaan venytettyä suutarilla.

tekstin kuvat: http://weheartit.com

Advertisement

Kommentti ilahduttaa aina!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s