Caboche

Esittelyvuorossa olisi uusin lamppuhaaveeni – Caboche.

Patricia Urquiola ja Eliana Gerotto suunnittelivat valaisimet Foscarinille vuonna 2005. Valaisinsarjaan kuuluu riippuvalaisin, pöytävalaisin, jalkavalaisin sekä seinä- ja kattovalaisin, jotka lisättiin kokoelmaan menestyksen saattelemana vuonna 2006. Valaisimia on saatavana kirkkaina sekä kultaisina.

Patricia Urquiola ja Eliana Gerotto ovat kertoneet, että valaisimeen saatiin idea 30-luvun muovisista rannekoruista. Cabochen pallot ovat akryyliä ja runko kromattua metallia. Valaisimen puhtaanapito onnistuu varmasti suht helposti, sillä pallot eivät ole lasia/kristallia. Mummoni perintökristallilamppu komeilee olohuoneessaamme, ja ainakin sen pesu ja puhtaanapito on todella aikaa vievää puuhaa..

Minusta Caboche on lumoavan kaunis. Voisin katsella pelkkiä kuvia valaisimesta vaikka kuinka kauan, mitenköhän selviäisin jos valaisin roikkuisi kotimme katossa? :) Tällä hetkellä en osaa päättää haluaisinko valaisimen olo- vai makuuhuoneeseen vai kenties keittiöön. Luulen kuitenkin, että valaisin saisi paikkansa makuuhuoneesta, josta voisin sitä katsella joka ikinen ilta ennen kuin nukahdan. Haaveissa olisi siis ehdottomasti kattovalaisin ja ehkä sen seuraksi yöpöydille nuo pienimmät pöytävalaisimet.

Suomessa valaisimia voi ostaa ainakin ihanasta Formverk-liikkeestä Annankadulta. Ja jos lampun haluaa nähdä tositoimissa, kannattaa suunnata keskustan Stockmannin 8. kerroksen shampanjabaarin, siellä niitä roikkuu katosta vaikka kuinka.

Advertisement

Kommentti ilahduttaa aina!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s