Halloween-lettukestit

Halloween-viikonlopun vietimme työkaverin kanssa Tallinnassa eräillä koulutuspäivillä. Olin päättänyt, että etsin Tallinnasta talvea varten pipon, hanskoja, villasukkia sekä villapaidan/-mekon. No, ostoskassiin päätyi tältä listalta yhdet pitkät villasukat. Villasukkien esittely saa jäädä myöhemmäksi, sillä niitä tarvitaan vasta sitten kun lämpömittari näyttää paljon kylmempiä asteita kuin nyt.

Eräs toinen ostos on kuitenkin esiteltävä. Tämä ostos liittyy myös postauksen alkuperäiseen aiheeseen, eli niihin Halloween-lettukesteihin. Mukaani nimittäin tarttui perinteinen virolainen (Kiehelkonnan kunta) essu! Tätä essua minulle myytiin mm. sanomalla ”It will look very nice on you, when you are preparing some food.” Naureskelin tässä vaiheessa mielessäni, sillä myyjällä ei ollut mitään hajua siitä, että en ollut ostamassa essua mihinkään keittiöhommiin, vaan ihan käyttövaatteeksi.

Puin essun mustien housujen ja bodyn kanssa. Essu näyttää minusta edestä ihan mekolta, mutta takaapäin katsoessa selviää totuus. :) Koska Halloween-lettukestit alkoivat vasta illalla töiden jälkeen, köpöttelin essu päällä myös töissä. Käyttö ei varmasti jäänyt yhteen kertaan, niin erilainen, mukava ja hauska essu oli päällä. Ja minusta essu on ihan oikeasti myös todella kaunis.

essuessu

Nyt voidaan jatkaa essusta eteenpäin.. Olisin halunnut pitää lettukestit jo kesällä, mutta kesä vain loppui kesken. Varasimme siis parin työkaverin kanssa kalenterista ajan lettukesteille lokakuun viimeiselle päivälle. Kesteihin osallistui myös herra Longfield, joka kävi syömässä letut pöydän ääressä, mutta lähti aika nopeasti lettujen syönnin jälkeen pakoon yläkertaan. Tyttöjen jutut kun eivät aina jaksa miehiä kiinnostaa. :)

Lettutaikina valmistettiin äitini reseptillä, joka ei varmasti eroa muista lettuohjeista juuri mitenkään. Tällä reseptillä nyt kuitenkin tulee minusta maailman parhaita lettuja. Tosin tällä kertaa suolaa olisi voinut lisätä taikinaan hieman enemmän, en tiedä miksi aloin sen kanssa taikinan tekovaiheessa pihistelemään.

Ohjeet tulevat nyt kuvan merkeissä.

lettu

Lettujen kanssa oli tarjolla aika montaa eri hilloa, lisäksi oli sokeria, hunajaa sekä kermavaahtoa. Minusta paras yhdistelmä on lettu sokerilla. Hillojen ja kermavaahtojen kanssa lettu menee minusta vähän överiksi, joten pelkkä sokru riittää minulle hyvin.

lettu

lettulettu

Advertisement

6 kommenttia artikkeliin ”Halloween-lettukestit

    • Voi kiitos! Lettuja ei jäänyt seuraavalle päivällä, joten ensi kerralla on tehtävä isompi satsi, että kestit kestävät pidempään. :)

  1. Ihan hyvä siis etten tullutkaan, nehän olisi silloin loppuneet kesken :D Nyt alkoi kyllä tehdä mieli lettuja. Ja on muuten aivan mahtavan ihana toi essu!!

    • Kiitos! Töissä kukaan ei kommentoinut essua mitenkään. :) Katseita se kyllä keräsi vaikka kuinka, mutta kukaan ei sanonut mitään. Oli ehkä vähän liian erikoinen mammojen makuun.
      Ja jos olisitte tulleet messiin, niin taikinaa olisi tehty enemmän. Kukaan ei joudu olemaan ilman lettuja lettukesteillä! :)

  2. Hyvä perusmuistiohje on: Maidon määrästä puolet jauhoja, joka puolelle litraa maitoa 1 muna ;) Näin voidaan tehdä jämäaineksista lettuja mikä määrä tahansa =)

    • Kiitos tästä! :) Mulla on kyllä niin huono muisti, että tämäkin pitää kirjoittaa ylös. Äidin ohjeella tulee hyvä määrä lettuja kolmelle. Hyvällä määrällä tarkoitetaan sellaista määrää, että myös seuraavalle päivälle jää lettuja. :P

Kommentti ilahduttaa aina!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s