Siirappinen pippurikastike lihalle

Pippurikastikkeen ohjetta on pyydetty julkaistavaksi, ja tässä se nyt tulee!

Kastiketta söimme synttäri-illallisella naudan sisäfileepihvien kanssa. Ja kuten synttäri-illallispostauksessa jo totesin, oli tämä kastike (ehkä) parasta kastiketta jota olen koskaan syönyt. Sen kanssa kilpailee vain tekemäni punaviinikastike sekä anopin tekemä kermakastike. On jotenkin hölmöä hehkuttaa ruoan hyvyyttä, mutta saanen kuitenkin todeta, että tätä kastiketta kannattaa ehdottomasti tehdä.

Kastikkeen kaveriksi sopii loistavasti pihvit esim. lohkoperunoiden kanssa. Perunoissa on se etu, että niihin voi imeyttää lautasen pinnalle jääneet kastikkeen jämät helposti. Meillä ei ollut synttäri-illallisella ollenkaan perunaa, joten jouduin nuolemaan lautasen aterian päätteeksi. Aika noloa, mutta tiedustelin kyllä kohteliaasti ensin herralta, että voisinko mitenkään nuolla lautasta, sillä en tahtoisi heittää kastiketta yhtään viemäriin. Herra totesi, että himassa saa tehdä mitä haluaa, joten nuolemislupa oli myönnetty.

Nuolemisen arvoinen pippurikastike
(n. 6 annosta)

  • loraus öljyä
  • ½ sipuli silputtuna
  • 1-2 rkl dijon-sinappia
  • 2 dl sauce demi-glace –kastikepohjaa
  • 1½ dl punaviiniä
  • 2 dl kuohukermaa
  • 4 rkl kokonaisia rosepippureita
  • 2 rkl kokonaisia viherpippureita
  • 3 rkl tummaa siirappia
  • 2 rkl konjakkia
  • 3 tl voita
  • 1 tl suolaa
  • 1-2 tl rouhittua mustapippuria

1. Kuullota paistinpannulla öljyssä silputtu sipuli. Lisää joukkoon sinappi, demi-glace, punaviini ja kerma. Anna hieman keittyä.

2. Lisää pippurit ja siirappi. Anna seoksen keittyä paksuhkoksi. Lisää lopuksi konjakki ja voi. Mausta suolalla ja tarkista maku.

Loppuun täytyy vielä kertoa, että herra Longfield nappasi kastikkeen reseptin Sara La Fountainin Passion for food –kirjasta, josta olemme kokkailleet jo aika paljon kaikkea. Olemme olleet jokaiseen kirjan reseptiin tajuttoman tyytyväisiä, joten luulenpa, että mulla on käsissä kirja josta täytyy kokeilla kaikki reseptit (tosin kaikki omenaa, pähkinää, papuja ja mansikkaa sisältävät reseptit jätän allergioiden takia väliin). Kiitokset Saralle upeasta reseptikirjasta!




«Vuosi sitten: Salaattibaari»

10 kommenttia artikkeliin ”Siirappinen pippurikastike lihalle

    • Eipä mitään. Kerro sitten ihmeessä miltä kastike maistui teidän suussa. Kiinnostaa toki myös tietää menikö teilläkin lautasen nuolemiseksi. ;)

  1. Kuulostaa ja näyttää mahdottoman hyvältä, Kopsasin ohjeen talteen sen päivän varalle, kun uskaltaudun taas paistamaan pihvejä. En ole oikein loistanut sillä saralla.

    Jutusta päätellen sinulla taitaa olla käsissäsi myös nuolemisen arvoinen mies!

    • Hahah, repesin! :) Kyllähän tuo herra on ihan ok. ;)

      Me kämmättiin kanssa ennen pihvit lähes joka kerta. Mutta sitten luettiin juuri tästä Saran kirjasta, että pihveille kannattaa antaa vain väri pannulla ja tunkea ne paistumaan sen jälkeen uuniin folion sisään (folion tulee olla hieman auki). Uunin jälkeen pihvien tulee vielä antaa levätä folion sisässä vartin verran (tässä vaiheessa folio tulee sulkea kokonaan). Tsemppiä pihvien tekoon! Ja jos pihvit epäonnistuu, niin kyllä tota kastiketta syö ihan yksikseenkin. ;)

  2. Tätä täytyy kokeilla! Yksi kastikekirjakin löytyy n. 150 keittokirjani joukosta, mutta yleensä teen kastikkeen (jos edes teen kastiketta) nopsasti vain vähän jatkamalla ja suurustamalla ja jos oikein innostun, lisään nokareen tuorejuustoa tai tilkan kermaa. Joskus pitäisi hieman paneutua tähänkin…

    • Itse olen myös aika huono tekemään kastikkeita ollenkaan. Tätäkään ei olisi varmaan koskaan tullut itse tehtyä, mutta onneksi herra kokeili sitä. :)

      Sulla on aika massiivinen keittokirjakokoelma, wau!

  3. Tätä kastiketta tarjoilin lauantaina appivanhempieni luona etukäteen vietetyllä isänpäiväillallisella ja niin vuolaat olivat sekä anopin että appiukon kehut, etten heiltä vastaavia ole ennen saanutkaan! Ja kyllä tämä maistui enemmän kuin mainiosti myös minulle ja miehellenikin, joten iso kiitos siis aivan mahtavan reseptin jakamisesta! Itse olen ollut melko huono noihin reseptikirjoihin tarttumaan, mutta luulenpa, että tuohon Sara La Fountainin kirjaan on tämän jälkeen pakko tutustua tarkemmin. :)

    • Voi kiitos tuhannesti ihanasta kommentista! <3 Tämä kastike vie kyllä kenen tahansa kielen mennessään. Saran keittokirjasta kannattaa vinkata vaikkapa joulupukille. ;)

Kommentti ilahduttaa aina!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s