Valitusta ja laattavalintoja

Olimme viime tiistaina valitsemassa Huli-Villan laattoja Petikon Pukkilassa. Olin tehnyt todella suuren etukäteistyön käymällä koko Pukkilan laattavalikoiman läpi, ja valinnut niistä melkein kaikkiin märkätiloihimme sekä eteiseen laatat, jotta tiistainen vierailu myymälässä kävisi mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti. Olin tulostanut myös mukaan ison kasan fiiliskuvia, joita ajattelin näyttää Pukkilan myyjälle.

Saavuimme Petikon myymälään hieman Kannustalon edustajia aikaisemmin. Olin vartissa täysin lumoutunut upeista laatoista ja ajattelin sitä kuinka upea talostamme tulee. No, sitten tulivat Kannustalon edustajat ja hyvin nopeasti kävi selville, että emme saakaan valita mitä tahansa laattoja, vaan muuttovalmiiden talopakettien valinnat piti tehdä hyvin suppeasta ja suoraan sanottuna värittömän tylsästä valikoimasta.

Yritimme ehdottaa, että jättäisimme laatoituksen tekemättä Kannustalon kautta ja hoitaisimme sen itse. Tämä ei kuitenkaan muutaman varmistussoiton jälkeen kuulemma onnistunut, sillä suihkuhuoneen kalusteita ei voida asentaa jos laatat eivät ole paikallaan. Ja jotenkin ymmärsin, että koko talopakettia ei voida toimittaa jos kalusteet eivät ole paikoillaan. Tässä vaiheessa olin valmis sanomaan hyvästit, mutta sen sijaan yritin käyttäytyä aikuismaisesti ja annoin vain palautetta siitä, että on uskomatonta, että emme voi valita niitä laattoja jotka haluamme.

suunnittelua

Ajatelkaa nyt. Meidän budjetti tälle hankkeelle on aika monta sataa tuhatta euroa ja en voi hyväksyä sitä, että sillä hinnalla jouduimme tyytymään johonkin, josta emme oikeasti pidä. Tai ehkä pidämme, mutta olisimme halunneet tilalle jotain hienompaa ja enemmän meidän näköistä. Ymmärrän sen, että laattoja ei voi ostella itse ties miltä toimittajalta, mutta herranjestas Kannustalo tekee jo yhteistyötä Pukkilan kanssa! Meidän päähän ei mahdu se, miksi he eivät voi tilata juuri niitä laattoja joita asiakas haluaa (ja joista asiakas on itse valmis maksamaan ekstraa). Kysyimme tästäkin, ja vastaus oli jotain sen suuntaista, että ylimääräisten laattojen säilytys tuottaa ongelmia. No joo, heittäkää ne sitten vaikka roskiin tai antakaa ylimääräiset palat asiakkaille..

Paniikkishokin jälkeen sain itseni kuitenkin koottua ja sanoin, että katsotaan nyt mitä tarjolla on, ja onko niissä jotain mitä haluaisimme. Mun seula on tällaisissa asioissa tiukka, en halua sekundaa tai mitään sellaista mistä en pidä. Siksi me Kannustalo valittiin, sen piti olla laadukkain ja hienoin. Ja kai se sellainen on vieläkin, hieman joustamaton vain laatta-asioissa (ja lattia-asioissa).

Eteinen

  • Eteiseen valitsin tiistaina hyvin vaalean, lähes valkoisen, lattialaatan. Lauantaina kävimme kuitenkin herra Longfieldin kanssa Pukkilan Petikon myymälässä uudestaan, ja päädyimme lopulta 450 x 450 mm kokoiseen Cityline Taupe -laattaan. Laatan väriä (taupe) on vaikea kuvailla, mutta harmaanruskea voisi olla paras kuvaus hauskasta, hieman kivimäisestä väristä.
  • Tapettipostauksessa kerroin, että eteiseen tulisi hyvin vaalea, hieman kimalteleva tapetti. Tällä hetkellä olemme kuitenkin tulleet siihen päätökseen, että eteisen seinät tullaan maalaamaan samalla sävyllä keittiön seinien kanssa. Kävimme lauantaina myös maalikaupoilla vertailemassa kotona etukäteen valitsemiamme värejä. Eteisen seinät tullaan keittiön seinän tapaan maalaamaan hyvin todennäköisesti Tikkurilan Tunne väri -värikartasta löytyvällä Shantung-sävyllä.
Cityline Taupe 78270

Pukkila Cityline Taupe 78270

Shantung V481

eteinen

eteinen

Pikkuvessa

  • Pikkuvessan kanssa oli ongelmia. Päädyimme lopulta jättämään takaseinän laatoittamatta (se sentään onnistui), ja laitamme siihen itse koristeelliset laatat muuton yhteydessä. Tilaamme nämä laatat Pukkilan kautta itse, ja säilytämme laattapaketteja muuttoon asti itsellämme.
  • Takaseinää lukuunottamatta pikkuvessaan tulee valkoista kiiltävää suorakaiteenmuotoista laattaa tiililadonnalla. Kannustalojen valikoimassa ei ollut niin isoa laattaa kuin olisin halunnut, joten 200 x 400 mm laatan on nyt kelvattava. Ja oikeastaan pikkuvessaan tämä pienempi laatta on varmasti jopa parempi vaihtoehto.
  • Osasin odottaa, että märkätilojen lattialaattojen kanssa tulee vaikeaa, ja niinhän siinä myös kävi. Muuttovalmiiseen Kannustaloon ei ole mahdollista saada Unidrain-kaivoja (olisimme ne halunneet), joka tarkoittaa sitä, että lattiaan on pakko laittaa 10 x 10 laattaa. Mikään tarjolla olevista väreistä ei miellyttänyt minua suuresti. Olisin halunnut suihkutilaan luonnonkivimosaiikkia, mutta sitä ei ollut nyt saatavilla. Lopulta päädyimme vaaleanharmaaseen vaihtoehtoon, joka sopii hyvin valkoiseen sekä palapähkinän väriseen tasoon. Samaa vaaleanharmaata lattialaattaa tulee pikkuvessan lisäksi kodinhoitohuoneeseen, suihkutilaan sekä saunaan.
Pukkila Liberty 0190420

Pukkila Liberty 0190420

Pukkila valkoinen, kiiltävä P4510

Pukkila kivi Grey 55006047

Pukkila kivi Grey 55006047

pikkuvessa

pikkuvessa

Kodinhoitohuone

  • Kodinhoitohuoneen seinät tullaan maalaamaan, joten tänne valittiin vain lattialaatta. Lattialaataksi valikoitui sama kuin pikkuvessaan ja muihin märkätiloihin. Eli sitä vaaleanharmaata pikkulaattaa.
  • Seinät tullaan tämänhetkisten suunnitelmien mukaan maalaamaan beigeksi, väriksi on valikoitunut Tikkurilan Tunne väri -värikartan Angora-sävy (H466).
  • Teimme Domuksen kalusteisiin viime esittelystä hieman muutoksia. Muutimme alatason alle jäävän tyhjän tilan ikkunan eteen. Lisäksi kuvassa näkyvät raidalliset ovet ovat vaihtuneet ihan perinteisiin suoriin valkoisiin oviin (säästimme näin sievoisen summan rahaa).
Pukkila kivi Grey 55006047

Pukkila kivi Grey 55006047

Angora H466

kodinhoitohuone

kodinhoitohuone

Pesuhuone ja sauna

  • Herra Longfield on eniten harmissaan pesutilan laatoista. Tai harmissaan ja harmissaan, mutta hän olisi halunnut suihkutilaan jotain ekstraa (mosaiikkia ym.). Onneksemme sauna on hieno, ja tilaan tuleva käsienpesuallas on malliltaan maljamainen, joten tilassa on vähän jotain grumeluuria. Aiomme myös valita suihkuiksi hieman pränikämmät suihkut, joten eiköhän tästäkin tilasta saada upea!
  • Lattiaan tulee tuttua vaaleanharmaata laattaa ja seinille tiililadonnalla valkoista kiiltävää laattaa.
Pukkila kivi Grey 55006047

Pukkila kivi Grey 55006047

Pukkila valkoinen P4510

Pukkila valkoinen P4510

pesuhuone

pesuhuoneen takaseinä

Keittiön välitila

  • Keittiön välitilan sain juuri sellaiseksi kuin olin halunnut. Tavallista kiiltävää valkoista pitkulaa laattaa tiililadonnalla, tästä mä tykkään!
  • Keittiössä ei tule olemaan tyhjää seinätilaa kuin päätyseinän ikkunan ympärillä. Tulemme maalaamaan (siis Kannustalo maalaa) keittiön sekä eteisen seinät samalla värillä (V481 Shantung).
Pukkila Arkitekt Color 790605

Pukkila Arkitekt Color 790605

Shantung V481

keittiö

keittiö

Että semmoinen laattapostaus. Olin tiistaisen tapaamisen jälkeen aika hajalla, itkin ja vollotin illalla, mutta viikon kuluessa sain ajatuksia hyvin kasaan. Istuin pitkiä iltoja koneella tutkien ja suunnitellen erilaisia mahdollisuuksia. Lauantaina vietimme vielä monta tuntia kaupoilla pohtien ihan tosissaan parhaita vaihtoehtoja, ja viimeiset päätökset saatiin lyötyä lukkoon illalla kun velourasuinen leidi saapui avuksemme. On oikeasti ihana kuulla jonkun taloprojektin ulkopuolella olevan henkilön rehellisiä mielipiteitä!

Laatta-asioiden lisäksi pohdinnassa on ollut viime viikoilla maalit sekä lattiat. Maalihommat tulikin aika kattavasti käsiteltyä tässä postauksessa, mutta lattioista on pakko tehdä ihan oma postaus, sillä sekin oli aika vaiherikas sekoilu. :)


«Vuosi sitten: Ansaittu talviloma»

Advertisement

14 kommenttia artikkeliin ”Valitusta ja laattavalintoja

  1. No ompa joustamatonta. Hyvältä kuitenkin lopputulos näyttää. Meille on myös tulossa tiililadonnalla valkoista laattaa keittiöön :).

    • Komppaan sua Minna, joustamatonta ennen kaikkea. Meille olisi pitänyt tehdä alusta asti hyvin selväksi, että valinnat saa tehdä vain tietystä valikoimasta. Näin emme olisi edes alkaneet haaveilla mistään muusta. Mutta onhan tässä vähän omaakin syytä, olisi pitänyt ymmärtää tarkistaa mitä kaikkea voimme valita. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, nyt tehdyt valinnat miellyttävät kyllä molempia. Ja saanpahan sitten vähän törsäillä sisutuksen kanssa, kun muutamissa asioissa jouduttiin karsimaan pakon edestä. ;)

      Valkoinen tiililadonta tulee näyttämään välitilassa niin hyvältä! Sulla on hyvä maku. :)

  2. Hei!
    Isoilla lattialaatoilla märkätiloissa ei saa helposti kaatoa lattiakaivoihin veden valumista varten. T: O.K.

    • Juurikin noiden kaatojen takia olisimme halunneet ne Unidrain-kaivot äiti. :) Unidrain-kaivojen avulla märkätiloissa voi käyttää isompiakin laattoja. Ei pikkuisissa laatoissa periaatteessa mitään vikaa ole, mutta niiden saumojen puhdistaminen ei kuulu lempparihommiini.

  3. Me saatiin materiaaliesitteet jo kauppoja suunnitellessa, joten oli etukäteen tiedossa, että ne valinnat tehdään rajatusta mallistosta. Meillä yläkerta tehtiin paikan päällä, joten sinne saatiin itse valita pintamateriaalit, mutta samalla värimaailmalla mentiin hyvin pitkälti kuin alakerrassakin. Itse olen kuitenkin tyytyväinen muuttovalmiin Kannustalon materiaaleihin, peruspaketti on laadukas eikä materiaalimuutoksiin tarvinut käyttää ihan älyttömästi rahaa (parketti vakiona oli plussaa, muilla talotoimittajilla oli laminaatti). Meillä suurimmat muutoskulut tulivat juuri kiintokalusteista ja sähköistyksistä.

    Uskon, että lopputulos on mieleinen, vaikka ”myönnytyksiä” joutuukin tällaisissa muuttovalmispaketeissa tekemään. Ainakin itse ollaan oltu tyytyväisiä omaan taloon.

    Ja aivan ilman ongelmia ei meidän talokaan noussut, mutta ne töyssyt taitavat kuulua ihan jokaiseen rakennusprojektiin ;)

    • Kiitos kommentista, tulipas taas hieman rauhallisempi mieli! :)

      Meille ei tätä esitettä oltu annettu, saatiin se itseasiassa vasta Pukkilassa käynnin jälkeen.. Olisi auttanut ja helpottanut meitä kamalasti, jos olisimme saaneet esitteen heti alussa! Materiaalien laadusta olen kanssasi samaa mieltä, mutta värimaailma on minusta kuitenkin hieman tylsä. Parketit vaihdoimme laminaatteihin, sillä uskomme sen olevan koiraperheessä kestävempi vaihtoehto, säästimme vaihdossa myös mukavasti rahaa.

      Domuksen kalusteista meillekin tuli isoin muutoskulu, mutta esim. keittiökalusteissa emme halunneet pihtailla. Ja eihän nämä nyt kovin isoja ongelmia ole, mutta harmittavia kuitenkin. Tänään kyllä juuri hymyillen pohdittiin sitä, kuinka upea talostamme tulee, joten eiköhän tämä asia olla saatu jo käsitellyksi. :)

  4. Hui, kuulostaapa tosiaan aika joustamattomalta, mutta hyvä, että löysitte kuitenkin mieleisiä! Itse pidin noista valitsemistanne laatoista kovastikin, sillä meillä on suunnitteilla melko neutraalit pintamateriaalit. Mutta harmittaahan se, jos ehtii jo innostua jostain muista ratkaisuista. Sehän noissa muuttovalmismallistoissa on ongelma, että valikoimat ovat rajattuja – vaikka toisaalta helpottaahan se päätöksen teossa kun on jotkut raamit jo valmiina. Unidrainit + isot laatat kylppäriin mekin haluttaisiin, mutta pahoin pelkään, että kustannussyistä katsellaan ihan suosiolla niitä kymppikertaakymppi-laattoja…

    • Sun kommentti kuulostaa just siltä mitä oon itekkin ajatellut, toisaalta kiva kun on rajattu valikoima, mutta kuitenkin ois kiva laittaa just sellaista kuin haluaa. Mulla varmaan kuitenkin hajoaisi pää jos valinnanvaraa olisi loputtomasti, joten kyllä tää muuttovalmis rajatuin vaihtoehdoin on kuitenkin meille se paras vaihtoehto.

      Unidrain olisi ollut tosi pähee.. Mutta ensi kerralla sitten. :) Huomasin muuten, että teilläkin oli iso askel otettu, ONNEA! Siitä se lähtee!

      Meillä lähti juuri Kannustalolle iso kysymys-/toivelista menemään, katsotaan mitä saadaan läpi.. Jännittää jo valmiiksi!!

  5. Hei! Voin kuvitella pettymyksesi Pukkilan kaupassa, kun olit jo ehtinyt haaveilemaan ihanista laatoista. Olemme harkinneet muuttovalmiin kannustalon rakennuttamista ja Pukkilan materiaalivalikoimat nähtyämme hämmästyin suuresti miten ankeilta ja tylsiltä valinnaiset laatat vaikuttivat, itselläkin kun oli mielikuva ihan jostain muusta. Tylsää, ettei rahallakaan muutos laattojen kohdalla onnistu. Tuntuu typerältä tyssätä talohaaveiden kohdalla laattoihin…

    • Kiitos kommentista!

      Kyllähän se suoraan sanottuna oli aika iso pettymys.. Viikon aikana olen kuitenkin jo rauhoittunut ja tyytyväinen valitsemiimme laattoihin. Mutta siinä olet oikeassa, että on hassua miten tylsät ja ankeat valikoimat Kannustalo on valinnut! Annoin kyllä palautetta siitä, että ainakin kaltaisemme nuoret rakentajat haluavat varmasti hieman pirteämpiä ja trendikkäimpiä vaihtoehtoja. Uskon, että antamani palaute otettiin ihan tosissaan, joten ehkäpä tähän on tulossa jossain vaiheessa muutosta.

      Ja eniten meitä tässä ihmetyttää juuri se, ettei edes rahalla saa erilaisia laattoja, en tajua sitä vieläkään. En tajua myöskään sitä, miten te kaikki olette saaneet materiaalivalinnat jo etukäteen? Me jouduttiin ihan pyytämään niitä. No se oli varmaan joku inhimillinen unohdus, tässä hässäkässä unohtuu koko ajan kaikkea tärkeää ja vähemmän tärkeää. :)

  6. Hei, tosi hienosti sait kyllä kokoon ihan hyviltä kuulostavat laattavalinnat noista laatoista. Ja tosi hyvä, että annoit palautetta valikoimasta. Me olemme kysyneet talopakettien valikoimia etukäteen, ettei tulisi sitten yllätyksiä. Tuttavien kokemuksista viisastuneena… Olisi kiva, että saisi osan otettua vakitoimitus paketista ja näin voisi pitää kustannukset kurissa. Äkkiä muutoksista kertyy iso lasku. Onnea teidän projektiin!

    • Totta! Domuksen kanssa toimittiin juuri noin, eli vakiopakettiin kuului tietty setti ja jos siihen halusi muutoksia, niin vain erotus piti maksaa itse. Jotenkin kuvittelin, että myös laattojen ja lattioiden kanssa toimitaan samalla tavalla.

      Onnea varmaan tarvitaan pian sylikaupalla! Eilen postiluukusta tipahti nimittäin myönteinen rakennuslupa, joten pian saadaan hommat tontillakin käyntiin. Aika hurjaa. :)

Kommentti ilahduttaa aina!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s