Moi, Herra Longfield täällä. Huli tuossa jo kertoikin ystävänpäivästä, jolloin tarjolla oli muun härpäkkeen lisäksi hummeria. Olen halunnut kokeilla tämän ylisuureksi kasvaneen katkaravun valmistamista siitä lähtien kun meillä jäi syystä tai toisesta väliin häämatkallemme suunnittelema hummeri-illallinen. Nyt ystävänpäivänä ajattelin sitten hummerin valmistamista kokeilla.
Koska kyseessä oli eka kerta, ajattelin kokata vain yhden saksiniekan siltä varalta että kaikki menee pilalle ja ravut räjähtää pitkin seiniä tai jotain. Hummeri sai luvan olla vähän semmonen bonus-ylläri-alkupala, jonka lisäksi valmistin sitten myös jotain sellaistakin ruokaa minkä kaiken järjen mukaan pitäisi olla ihan syötävää.
Olin mielessäni ajatellut että käyn hommaamassa oikein elävän hummerin, jonka sitten kattilaan tunkisin, mutta jotenkin ajatus tommosen ison vedessä elävän hämähäkin survomisesta kiehuvaan veteen ei tuntunut oikein houkuttavalta. Ties vaikka siinä kamppailussa osat vaihtuisi ja illalla hummeri tarjoilisikin Hulille keitettyä Herra Longfieldiä. Kävin kyllä kyselemässä Leppävaaran Sellosta eläviä hummereita, joita muistan siellä joskus nähneeni akvaariossa polskuttelevan, mutta kalatiskin setä kertoi että sieltä saa eläviä hummereita enää vain tilauksesta. Elävän hummerin sijaan kävin sitten pakastetiskistä noukkimassa mukaani yhden jääkalikan sisään jäädytetyn pakastehummerin.
Pakastehummerin sulatus on pakkauksen kyljestä ja internetistä löytyvienkin ohjeiden mukaan paras tehdä siten, että pakastehummerin annetaan sulaa yön yli jääkaapissa. Tosin jos aikaa moiseen ei ole, hummerin voi myös sulattaa juoksevan veden alla. Itse annoin pakastehummeripötkön sulaa muutaman tunnin jääkaapissa, ja pari tuntia huoneenlämmössä. Tämän jälkeen avasin pakkauksen, se näytti vielä pelkältä isolta jääkimpaleelta jonka sisältä pilkotti vähän jotain punaista. Vein pötkön sitten kraanan alle, ja annoin valuvan veden sulatella jään hummerin ympäriltä. Jään sulaessa sen sisälle jäätynyt mörkö alkoi hiljalleen tulla esiin. Jään ja hummerin muodostamaa kalikkaa piti välillä käännellä sillä lailla että juokseva vesi osui kaikkiin jääklimppeihin, ja hummerin sai jääpuikosta kokonaan eroon. Sulatuksessa on tärkeä käyttää niin kylmää vettä kuin hanasta vain saa, jos sulatuksessa käyttää lämmintä vettä, esikeitetty hummeri sulaa epätasaisesti ja sitten se voi mennä pilalle – tai ainakin siitä tulee pahaa.
Pakastehummerit on tosiaan keitetty ennen pakastamista, joten ne voisi syödä kylmänäkin sulatuksen jälkeen, mutta itse halusin hummerin vielä keittää. Hummerireseptejä on vaikka minkälaisia, mutta minä halusin tehdä ihan normaalin keitetyn hummerin, jonka voi sitten tarjoilla kokonaisena punaisena hirviönä. Soveltelin vähän eri ohjeita, ja jätin ensiksi sulatetun hummerin kylmään veteen lillumaan noin tunniksi. Truuttasin veden sekaan reippaasti sitruunamehua ja puristin mukaan yhden yksikyntisen valkosipulin, rapuun kun kuulemma saisi tällä keinolla makuja.
Hummeri on sen verran iso kaveri, että kaivoin keittämistä varten isoimman kattilamme kaapista ja laitoin sen vähän yli puolilleen täyteen vettä. Tännekin veteen ruiskuttelin sitruunamehua joukkoon. Kun vesi alkoi kiehua, huuhtelin valkosipuli-sitruuna-vedessä lilluneen hummerin nopsaan kraanan alla ja törkkäsin otuksen kattilaan. Hummerin keittoajoista on netissä vähän erilaista tietoa, mutta keskiarvoisesti yhden tai kahden normaalikokoisen hummerin keittoaika on n. 15 minuuttia. Jos hummerit ovat isompia, tai niitä valmistetaan kerralla enemmän, keittoaika kasvaa. Hummereita ei kannata pitää keittymässä liian kauan aikaa, muuten liha muuttuu kumimaiseksi ja mauttomaksi. Koska meillä oli hummereita yksi kappale, ja se oli (kaiketi) normaalikokoinen yksilö, oli 15 minuutin keittelyn jälkeen aika nostaa hummeri kattilasta pois ja alkaa repimään sitä kappaleiksi.
Itse vähän vierastan sellaisia ruokia, joiden syömisen eteen täytyy vielä ruokapöydässä istuessa taistella. Kun syömään istutaan, niin silloin pitäisi minun mielestäni pystyä kauhomaan ruoka lautaselta suuhun ilman sen kummempia kommervenkkejä. Tästä syystä esim. kuorineen keitetyt perunat tai ruotoiset kalat ei ole minun suosikkejani. Rapujen syönnissä se rimpuilu kuuluu asiaan, mutta niitä oon syönyt niin harvoin että siihen puuhaan ryhtyessä on siihen perkaushommaan jo vähän asennoitunut.
Hummerin syöminen kävi vähän samaan tyyliin kuin ihan suomalaisten rapujenkin: ensin sakset irti, sitten pienemmät jalat, ja seuraavaksi väännetään pää irti keskivartalosta. Voimaa hummerin rikki repimisessä joutui toki käyttämään paljon enemmän, mutta ei kuitenkaan niin paljon että tarvitsisi olla mikään Suomen Maailman vahvin mies. Pään ja keskiruumiin sisältä löytyy lihaa, jaloista ei niinkään, mutta niistäkin pystyi makua imaisemaan. Isoimmat lihapalaset löytyy hummerin pyrstöstä, ja saksien sisältä. Tarkemmat ohjeet hummerin syömiseen kuvien kera löytyy vaikkapa the Kitchnin -sivuilta.
Saksien rikki saaminen oli kaikkein hankalin vaihe, ja tähän kommervenkkiin suositeltiin monessa paikassa hommaamaan metallista pähkinänsärjintä tai lihanuijaa. Saksiin soveltuvaa särjintä en löytänyt, lihanuija meillä kyllä oli mutta tuntui jotenkin karulta alkaa sillä saksia murjomaan. Yhdet keittiösakset onnistuin tuhoamaan, kun yritin niillä avata toista hummerin isompaa saksea, mutta kun vaihdoin kunnon keittiöveitseen ja aikani leikkuulaudan päällä ahersin niin hummerinkin saksi lopulta antoi periksi. Ja urakka kyllä kannatti, sillä ison saksen sisältä tosiaan löytyi koko hummerin isoimmat lihanpalaset.
Me söimme hummerin lihat paahtoleivän päällä, jonka pinnalle oli levitelty voita ja majoneesia. Ravunlihan päälle pirskoimme vielä sitruunamehua. Yhdestä hummerista saimme molemmat kolme tällaista leipää aikaiseksi, eli ihan kelpo alkupalat siitä tuli. Keittoaikakin oli ollut ihan OK koska lihassa oli hyvin makua eikä se ollut kumimaista.
Kaiken kaikkiaan ihan onnistunut kokemus hummerin valmistuksesta jäi, ja oli hauska päästä yllättämään Huli tämmösellä vähän oudommalla ruoalla. Kokeilkaa kotona! Tai miksei vieraissakin.
«Vuosi sitten: Kuala Lumpurin TOP 3»
Meanwhile in Longfield.. 
Nam!
Sain joululahjaksi ruokalahjakortin, jolla voi tilata mm. hummeria. Täytyy miettiä kuinka sen valmistan. Tiedän kuitenkin jo, että aion seuraavana päivänä tehdä kuorista keiton, parin numeron takaisessa Ruoka-Gloriassa oli herkullinen ohje.
Kannattaa ehdottomasti tilata hummeria! Ja arvaa mitä meillä kokattiin seuraavana päivänä? Hummerinkuorikeittoa tietenkin. :) Meidän kokkaama resepti oli sovellettu parista ohjeesta ja keitosta tuli todella hyvää. Taisi nousta jopa lempparikeitokseni. :P Harmi kun keiton tekeminen ei onnistu ihan tuosta vaan..