Punainen pesto ihan ite

Olen kuullut jo tosi monelta kuinka ihanaa itse tehty vihreä pesto on. Olen aina ajatellut, että miksi hitossa lähteä tekemään pestoa itse kun kaupastakin saa tosi hyvää suoraan purkista. Olen myös ajatellut, että itse tehdyn peston säilytysaika on niin lyhyt, ettei sitä kannata lähteä väsäämään. Olinpa muuten taas niin väärässä kuin ihminen voi vaan olla.

punainen pesto

Tein viime viikonloppuna pastaa, johon tuli paljon punaista pestoa. Pastankin resepti ilmestyy blogiin myöhemmin keväällä, mutten malta millään olla paljastamatta taivaallisen hyvän ja helpon punaisen peston reseptiä jo hieman etukäteen! En oikeastaan edes uskonut, että pesto oli mun tekemää kun sitä ensimmäisen lusikallisen maistoin – maku oli yhdellä sanalla sanottuna täydellinen.

Täydellisessä pestossa täytyy musta maistua chili, valkosipuli sekä vahva parmesaani. Näiden kolmen liitto yhdistettynä aurinkokuivattuihin tomaatteihin oli enemmän kuin paljon omaan (sekä herra Longfieldin) mieleen. Makuun saattoi vaikuttaa myös öljy. Käytin peston tekoon aurinkokuivattujen tomaattien basilikalla maustettua öljyä, joka toi pestoon makua entistäkin enemmän. Ja onhan se kyllä tosi fiksua käyttää muuten aika turha öljy pestoon eikä vain heittää sitä viemäriin tai roskiin. Hyvä minä!

Ainoa hieman negatiivinen juttu punaisen peston teossa oli pinjansiementen hinta. Pikkaisen reilu 1 dl maksoi ihan vähän vajaat neljä euroa, isompi pussi oli yli yhdeksän euroa. Ohoh.

punainen pesto

Punainen pesto
(3 dl valmista pestoa)

  • 100 g aurinkokuivattuja tomaattikuutioita basilikaöljyssä
  • 50 g parmesaanijuustoa raastettuna (esim. Parmigiano-Reggiano)
  • 1 kpl yksikyntinen valkosipuli
  • 1 dl pinjansiemeniä
  • 1 kpl punainen mieto punainen chili ilman siemeniä
  • 1 dl tomaattikuutioiden basilikaöljyä
  • 20 tuoretta basilikan lehteä
  • ½ tl suolaa
  • ½ tl rouhittua mustapippuria

1. Soseuta kaikki aineet teho- tai sauvasekoittimella tasaiseksi mössöksi. Tarkista maku.

Pastan lisäksi söimme pestoa ihan sellaisenaan, se oli vaan niin hyvää. :) Tämän lisäksi herra siveli sitä leivän päälle ja raastoi päälle vielä parmesaania, oli muuten törkeän hyvät iltapäiväleivät ne!

Ja mitä muuten tulee tuohon postauksen alussa pohtimaani itse tehdyn peston säilyvyyteen, niin sen ongelman voitte unohtaa. Tämä pesto tuhottiin viimeiseen pisaraan asti kahdessa päivässä!

punainen pesto


«Vuosi sitten: Nutrilett #1»

Advertisement

12 kommenttia artikkeliin ”Punainen pesto ihan ite

  1. Kyllä itse tehty aina kaupan tuotteet voittaa!

    Pakastan yli jääneen peston jääpalamuoteissa ja siirrän palat niiden jäädyttyä pakasterasiaan. Sieltä niitä on kätevä annostella makua antamaan eri ruokiin.

  2. Mä ostan pinjansiemenet etnisestä kaupasta, ovat sellaisissa yleensä huomattavasti markettihintoja edullisempia. Tosin teen pestoa sen verran usein, että yleensä kyllä korvaan ne auringonkukansiemenillä, mun mielestä toimii hyvin niilläkin.

    Sen jälkeen kun ekan kerran tein itse vihreää pestoa, tajusin vasta, kuinka tunkkaiselta kaupan valmispesto maistuukaan. :)

    • Voi kiitos Riikka! Opin taas tänään kaksi uutta asiaa: etniset kaupat (sellainen löytyy lähikaupan kyljestä) ja auringonkukansiemenet (niitä löytyy ihan kuivamuonakaapista). Lisää punaista pestoa tänne ja heti!!

      Mä tajusin heti, että kaupan punainen pesto ei maistu millekkään (tunkkainen on myös hyvä sana). Täytyy kokeilla vihreän pestonkin tekemistä, sekin on varmasti hurjan hyvää. :P

  3. Mä tunnen itteni nyt vähän uunoksi, koska en oo tehnyt pestoa itse sen takia että siihen menisi aivan järkyttävä määrä basilikaa.. Eli siis ihan vaan olen olettanut että tarvis ensin kasvattaa pellollinen basilikaa josta saisi sitten pestoa litran verran. No niin uunous tunnustettu, nyt voin kokeilla ihan oikeasti itse, kun se kerran on ihan mahdollista :)

    • Voit olla ihan oikeassa jos kyse olisi vihreästä pestosta. Siihen menee varmasti tosi paljon basilikaa! :) Mutta tee tätä ihan oikeasti (vähennä valkosipulia jos se ei oo teidän lemppari, meidän on), et tuu pettymään! :P

    • Olen yrittänyt pohtia mihin kaikkeen punaista pestoa voisi törkätä, ja olen tullut siihen tulokseen, että pestoa voisi löytyä jääkaapista vaikka aikana. Sehän sopii ihan kaikkeen! :)

  4. Onko tämä pesto tulista? Olen itse i tulisen ystävä. Jonkun verran saa makua olla mutta en ole mikään tulisen ystävä. Makujen päitää erottua kuitenkin ja tulisuus ei saa makuja peittää

    • Ei pesto tulinen ollut, vaikka se olikin täynnä makua. Tulista sanaa en siis käyttäisi, mutta tuhdin makuinen kylläkin, eli kokkaamaan vaan. :)

Kommentti ilahduttaa aina!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s