Tätä kosteaa ja erityisen herkullista persikkasuklaakakkua voisi kutsua hyvin myös persikkasuklaamutakakuksi. Kakun kosteus saadaan aikaiseksi persikkasoseella sekä hieman lyhyemmällä uunissa oleilulla, joka takaa sen, että kakku jää keskeltä hieman löysäksi. Persikkasoseen ansiosta kakku maistuu tummasta suklaasta huolimatta raikkaalta (tai ainakin raikkaammalta kuin normaalit supermakeat mutakakut), ja koska kakku ei sisällä ollenkaan jauhoja, on sen rakenne hieman erilainen kuin normaalien kakkujen (ja se sopii myös keliaakikoille). Itse en ollut koskaan ennen leiponut jauhotonta kakkua, joten kakun hauska rakenne yllätti minut täysin.
Kolmisen viimeisintä kakkujen tekokertaa ovat menneet vähän penkin alle, joten olin tosi iloinen kun sain vaihteeksi onnistuneen ja kauniin kakun aikaiseksi. Hyvä minä! Pitihän se muuten arvata, että onnistun sillä kerralla kun kakkua ei olla tarjoamassa/viemässä yhtään mihinkään.. :)
Kakkua oli tarjolla viikonlopun brunssilla, jossa käytin mahdollisimman monessa kohtaa Alpron jogurttihapatettuja tuotteita, joita sain testiin Blogiringin kautta. Itse kakkuun en päässyt Alpron tuotteita käyttämään, mutta tarjosin sen kanssa Alpron Airy & Creamya, jolla voi korvata eläinperäisen kuohukerman.
Itse pidän Airy & Creamysta muutamastakin eri syystä. Ensinnäkin siinä on kovin paljon vähemmän kaloreita kuin kuohukermassa, toiseksi sen väri on ihanan vitivalkoinen ja kolmanneksi sen koostumus on samettisen pehmeä. Niin ja ei tule unohtaa, että Airy & Creamya pystyy/jaksaa syödä paljon enemmän kuin tavallista eläinperäistä kuohukermaa, sillä se on yksinkertaisesti raikkaampaa ja kevyempää tavaraa.
Kuten taisin jo jossain aiemmassa postauksessa mainita, puskee soijan maku kyllä tässä kermavaahdossa hieman läpi. Mutta kun sekoitin vaahdon joukkoon teelusikallisen vaniljasokeria, ja söin sitä kakun kanssa, ei soijan mausta ollut enää tietoakaan. Ja eihän tämä siis kuohukermalta maistu, mutta itse pidän hieman kevyemmästä mausta kovasti (ja se koostumus on todella pehmeä ja samettinen).
Kakun voi tehdä joko isompaan (n. 24-senttiseen) tai pienempään (n. 17-senttiseen) vuokaan. Itse tein kakun halkaisijaltaan pienempään vuokaan, jolloin kakusta tuli korkeampi kuin isommalla vuoalla tehdessä. Pienemmällä vuoalla paistoaika on tästä syystä pidempi (reilut 10 minuuttia pidempi). Kakun kypsymistä kannattaa tarkkailla puutikkujen avulla (kakun pitää olla keskeltä kostea ja reunoilta lähes kuiva).
Söimme viikonlopun aikana kakusta puolet ja toisen puolikkaan törkkäsin pakastimeen, jotta se ei puhuttele mua ihan koko aikaa (varsinkin kun olen tämän viikon yksin kotona). Itsekuri on sellainen asia, joka multa puuttuu lähes kokonaan..
Kostea persikkasuklaakakku
- 200 g laadukasta tummaa suklaata (suklaapitoisuus n. 80 %)
- 120 g voita
- 5 kpl valkuaista
- 5 kpl keltuaista
- 1½ dl sokeria
- 350 g Bonne Premium persikkasosetta
Lisäksi koristeluun tuoreita vadelmia ja tomusokeria sekä purkki Alpron Airy & Creamya vaahdotettuna.
1. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele vuoan reunat kevyesti.
2. Paloittele suklaa ja sulata se voin kanssa vesihauteessa.
3. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi toisessa kulhossa. Sekoita persikkasose keltuais-sokeri-seokseen. Lisää joukkoon jäähtynyt suklaa-voiseos. Nostele joukkoon varovasti valkuaisvaahto.
4. Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista noin 30 minuuttia (lisää paistoaikaa, jos käytät pienempää vuokaa) uunin keskitasolla. Kakun kuuluu jäädä keskeltä hyllyväksi. Se jähmettyy kyllä jäähtyessään.
5. Kun kakku on vähän jäähtynyt, irrota kakun reunat vuoasta ohuen veitsen avulla. Siirrä kakku tarjoiluvadille. Peitä kakku huolellisesti kelmulla ja törkkää jääkappiin esim. yön ajaksi, jotta maut pääsevät oikeuksiinsa.
6. Voit koristella kakun esim. tuoreilla vadelmilla ja tomusokerilla. Tarjoa kakku esim. Alpron kermavaahdon kera.
«Vuosi sitten: Tomaattinen pasta juustoilla»
Bonnen sosetta onkin pitkään pitänyt kokeillä. Kakku kuulostaa herkulliselta.
Mulle Bonnet olivat ihan uusi tuttavuus, mutta nehän osoittautuivat ihan huipputuotteiksi! Persikkasose ei sisällä kuin persikkaa ja maistuu tosi hyvältä. Näitä nähdään jatkossa meidän keittiössä!
Näyttää kerrassaan herkulliselta…Jossain välissä pitää kokeilla – tuntuu vaan olevan selaimen kirjanmerkit täynnä, jos jotain herkkureseptejä, joita pitäisi kokeilla :P
Voi kiitos Sanna! :) Mulla on muuten ihan sama ongelma kuin sulla.. Tosin mä tulostan reseptikansioon kaikki reseptit, mutta jouduin jakamaan sen jo kahteen isoon kansioon, sillä reseptejä tulee viikoittain kamalasti lisää. Mistä sitä taikoisikin lisää kokkailuaikaa?!
Itse olen ollut hiukan dieetillä, joten on senkin takia hiukan pitänyt rajoittaa herkkujen tekemistä – mutta vapun jälkeen ajattelin tehdä sitä sinun sivuiltasi bongaamaa pekonisalaattia ja tätä suklaakakkua – toivottavasti siihen mennessä on lähtenyt viisi kiloa ;)
Hyvä Sanna!! Mun pitäisi ryhtyä ihan samaan urakkaan, mutta jotenkin nyt vain tökkii.. :( Tsemppiä kuitenkin sulle ihan kamalasti, viisi kiloa on tosi hyvin!
Pekonisalaattia testasi myös eräs ystäväni, ja kehui sitä maukkaaksi.
Namskis – kiitos reseptistä, tätä täytyy kokeilla!!
Oleppa hyvä. :) Meillä on puolikas vielä pakastimessa, täytyy varmaan kaivaa se sieltä viikonloppuna pois. :P
Paluuviite: Gluteeniton suklaakakku | white and sweet