Tupariruokaa: Karpalo-pinjansiemensalaatti

Salaattien keksiminen, varsinkin erilaisiin juhliin, on musta tosi haastavaa. Kotioloissa pyöräytän lähes mistä aineksista tahansa salaatteja, mutta kun pitäisi tehdä iso satsi jotain helppoa, maukasta, näyttävää ja kaikille sopivaa salaattia iskee paniikki. Eiku tuska. Tupareitakin varten juuri salaatit aiheuttivat eniten päänvaivaa. Olin ajatellut, että tarjoaisin jotain hieman tuhdimpaa sekä jotain tosi simppeliä ja kevyttä salaattia. En kuitenkaan innostunut erilaisista majoneesisalaateista enkä myöskään lihaa sisältäväistä salaateista, sillä lihaa oli tarjolla muutenkin ihan riittävästi.

Päädyin lopulta tekemään tuhdimmaksi salaatiksi perunasaalaattia, jonka avulla saimme jätettyä potut, ranskikset ym. buffetpöydästä pois. Perunasalaatin reseptin kaivoin netistä ja vaikka se vaikutti tosi herkulliselta (ja oli vielä nimetty parhaaksi perunasalaatiksi), oli lopputulos vähän pliisu ja mauton. Perunasalaatin resepti ei siis saa palsatilaa blogista, mutta se toinen salaatti saa!

karpalo-pinjansiemensalaatti

Tosi  simppeli karpalo-pinjansiemensalaatti oli maukas ja paahdettujen siementen sekä kuivattujen karpaloiden takia salaatista sai kivaa makutuntumaa suuhun. Erilaiset salaatinlehdet sekä ah niin maukkaat kotimaiset kirsikkatomaatit kruunasivat koko homman. Bongasin reseptin Kaikki äitini reseptit -blogista, jossa oli salaatille myös kastikeresepti. Mua inhottaa reseptit joissa ei kerrota tarkkoja ainemääriä, ja kastike meni juurikin sen takia pilalle (tai sitten sen vai kuului maistua tosi pahalta). Kastike viskattiin siis roskiin ja salaattia popsittiin lopulta Newman’s Own -kastikkeiden kanssa (olemme jääneet sarjan kastikkeisiin totaalisesti koukkuun).

Karpalo-pinjansiemensalaatti

  • erilaisia salaattilaatuja (meillä oli kaksi pakettia valmista sekasalaattia, sekä paketti rucolaa)
  • reilusti tuoretta basilikaa
  • 1 pussi pinjansiemeniä
  • 1 pussi kuivattuja karpaloita
  • 2 pkt (kotimaisia) kirsikkatomaatteja

1. Huuhtele salaatinlehdet ja basilika. Revi ne hieman pienemmiksi.

2. Paahda pinjansiemenet kuumalla pannulla ja sekoita salaattiin yhdessä karpaloiden sekä puolitettujen tomaattien kanssa.

3. Asettele koko komeus tarjoululautaselle.

Thailihapullat

karpalo-pinjansiemensalaatti


«Vuosi sitten: Ystävien kesken»
«Kaksi vuotta sitten: Halpa, halvempi, Puola – osa 1»

Advertisement

8 kommenttia artikkeliin ”Tupariruokaa: Karpalo-pinjansiemensalaatti

    • Avomaakurkkukeitto oli kyllä täysi yllätys täälläkin. Sitä voisikin jossain välissä tehdä taas uudestaan, tykättiin siitä kovasti molemmat. :)

    • Voi kiitos Hannele! :) Viikonloppu menee tällä kertaa leppoisissa tunnelmissa, tulee kyllä tarpeeseen tosi kiireisten viikkojen jälkeen.

  1. Voi ei! Mun piti heti palata blogiini kattomaan mitä oon oikein kirjoittanut kastikkeesta…. Ne eivät todellakaan oo vahvin puoleni… Luulen että 2 osaa öljyä ja yks vadelmaviinietikkaa. Anteeksi, että meni sulla pieleen!

    Mutta salaatti on kyllä mielestäni yksinkertaisuudessaan oivaa juhlatarjottavaa!

    …ja kiitos ”palstatilasta”…. ;D

    • Nyt tuli vähän paha mieli kun kirjoitin noin ilkeästi.. Mutta kiitos täsmennyksestä, ehkä testaan kastiketta vielä uudestaan! Salaatti oli todella hyvää ja se keräsi kamalasti kehuja (sen reseptiä pyydettiin myös multa). :) Ja oli tosiaan kaunis ja juhlava, tätä tehdään varmasti myös uudestaan (hitto kun pinjansiemenet ovat vain niin kalliita).

Kommentti ilahduttaa aina!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s