Viikonloppuna meillä avattiin grillikausi. Väänsin ihan itse alusta loppuun törkeän hyvät grillisapuskat koulujuttujen ohessa. Herra Longfield maalaili samalla meidän pikkuista varastokoppia pihalla, joten oli reilua tehdä reippaalle maalarille kunnon sapuskat. Ei sillä etteikö koulujututkin vaatisi paljon hommaa, mutta jotenkin tuntui tosi epäreilulta istua koneella samalla kun toinen paiski hommia pihalla.
Mutta jos ihan totta puhutaan, niin ryntäsin kyllä aina sopivissa väleissä itsekin maalaamaan. Lopulta kävi niin, että illan viimeiset kaksi tuntia sudittiin koppia yhdessä. On se vaan kumma miten viime kesäiset maalaustuskat ovat jääneet lähes täysin unholaan, ja maalisudin varresta ei nyt malttanut pysyä millään erossa!
Kun kello löi yhdeksän illalla, pesimme pensselit, vaihdoimme vaatteet ja sitten tuli vähän nälkä. ”Kevyeksi” iltapalaksi loihdin jälkkärin, joka jäi aiemmin päivällisen jälkeen syömättä, sillä tulimme grillisafkoista liian täyteen. Tässäpä siis varsin herkullisen iltapalan resepti. Heheh!
Sokeroitua ananasta jätskillä
2 isoa annosta
- 1 tuore ananas
- pienen pieni piparkakkumuotti (muodolla ei ole väliä)
- 1-2 rkl ruokokidesokeria
- kinuskikastiketta
- ½ l Pappagallon Aito vaniljajäätelöä
1. Leikkaa ananas noin 1-2 sentin paksuisiksi viipaleiksi. Kuori viipaleet. Leikkaa ananaksen kova keskus pois pienen pienellä piparkakkumuotilla (meillä oli käytössä tähdenmuotoinen muotti).
2. Aseta ananasviipaleet leivinpaperin päälle ja ripottele ruokokidesokeria viipaleiden molemmille puolille.
3. Paista sokeroidut ananasviipaleet paistinpannulla kauniin ruskeiksi (homma onnistuu loistavasti myös grillissä).
4. Nosta kuumat viipaleet lautaselle, kaavi viereen paljon hyvää vaniljajäätelöä ja lorauta päälle lopuksi iso kasa kinuskikastiketta. Törkeen hyvää. :P
Paluuviite: Sokeroitua ananasta jätskillä | Herkkusuu.fi
Pakko testata!
Suosittelen! Ja muista satsata kunnon vaniljajätskiin. :)
Juuri mä joku päivä katselin ystävänpäivänä lahjaksi saamiani pikkumuotteja – mistä sä tiesit ;) Menee ehdottomasti kokeiluun :P
Hahah, telepatiaa! Itse keksin tän siinä sivussa kun kuorin ananasta, onneksi idea myös toimi. Voisi napata jostain kaupasta vaikka sydämenmuotoisenkin pikkuisen muotin. <3
Voi mitä herkkua, tulee ihan vesi kielelle, nams :)
Taidanpa lähteä ananaksen ostoon!
Kyllä tää toimii ilman ananastakin! ;) Paljon vaan jätskiä ja kinuskikastiketta, nam nam. :P