Herra Longfield lupasi tarjota mulle toukokuun aikana neljä piknikkiä – yhden jokaisena toukokuisena viikkona. Ensimmäinen piknik pidettiin viileiden ilmojen takia sisätiloissa takkatulen ääressä, mutta jo heti seuraavalla viikolla pääsimme herkuttelemaan piknikin merkeissä ulos!
Toukokuun toista piknikkiä vietettiin Kauniaisissa, kauniin punertavan Metodistikirkon vieressä olevalla yleisellä puistoalueella. Olimme kyseisessä puistossa ensimmäistä kertaa piknikillä viime vuoden elokuussa, ja silloin totesimme puiston olevan oikein kiva piknikpaikka – rauhallinen ja siisti.
Piknikkiä varten kävimme hakemassa kaikki ruoat valmiina ruokakaupasta. Nappasimme mukaamme paketillisen tomaatteja, vesimelonia, ananasviipaleita, limua, savulohta, punajuurisalaattia, rapeakuorisia sämpylöitä, juusto- sekä palvikinkkuviipaleita ja teimme myös itse salaatin kaupan ”kokoa salaattisi itse” -pisteellä.
Ruokakaupan jälkeen teimme vielä nopean viisiitin kotona: pakkasimme ruoat piknikkoriin, otimme harmaalle karvaiselle kaverille vesiastian ja vettä mukaan, kaivoimme piknikliinat kaapista ja pakkasimme kaikki tavarat, sekä itsemme, autoon.
Paikan päällä puistossa meitä odotti ihanan lämmin kesäiltapäivä. Mulla oli päällä maximekko ja päässä Panamasta ostettu aito panamahattu, jossa on iso lieri. Kesä tuntui iholla!
Puistossa oli tuona toukokuisena sunnuntaina muutama auringonottaja, teinejä isojen mankkojen kanssa, koiranulkoiluttajia, pyöräilijöitä ja frisbee- sekä petanque-pelaajia. Puistossa siis kuhisi kesäisiä ihmisiä, se oli kivaa.
Me kaivoimme liinat ja ruoat esille ja aloimme syödä. On se kyllä jännä, miten hyvältä ihan tavalliset sapuskat maistuvat ulkona. Harmaa karvainen kaveri kuolasi piknikliinan reunalla, hän on niin hieno, ettei tunge itseään meidän liinalle, vaan odottaa kiltisti liinan ulkopuolella (tai ihan vähän sen päällä) herkkupaloja. Näin rauhallisen koiran kanssa on kiva reissata!
Puputtelimme ruoat kaikessa rauhassa, katsellen samalla puistossa olevia ihmisiä. Harmaa karvainen kaveri oli koko ajan vapaana, ja tapasi pari ohikulkevaa koirakaveria. Muuten hän sitten makasikin varjossa tai meidän viltin reunalla.
Syömisen jälkeen kävimme pitkäksemme, laitoimme musan soimaan ja otimme pienet torkut. Lämpimän kesätuulen puhaltaessa oli ihana sulkea silmät ja nauttia kiireettömästä hetkestä. Niitä kiireitä on ollut ihan riittämiin tämän vuoden aikana, eikä loppua ihan heti näy – kiitos koulun ja pihatöiden. Mutta kyllä ne kiireet jaksaa, kun välillä pääsee hetkeksi rentoutumaan!
Meanwhile in Longfield.. 