Hiiligrilliherkkuja isolla H:lla!

Kesäloman viimeisellä viikolla piipahdimme herra Longfieldin serkun perheen luokse kylään. Tarkoituksena oli käydä kurkkaamassa heidän upouusi talonsa. Uusi talo oli upea, herran serkun mies oli kuulemamme mukaan päävastuuhenkilönä koko talon värimaailmasta. Täytyy nostaa hänelle hattua, sisustus sekä asunnon värimaailma oli ihanan harmoninen – jopa koira sopi turkkinsa väritykseltään asuntoon (en voi ymmärtää, etten ottanut karvakuonosta yhtään kuvaa)!

Vierailupäivän aamuna saimme herran serkulta viestiä, että paikalle tulee saapua nälkäisenä ja janoisena. Tämä oli selvä, meitä ei tarvitse kahta kertaa kehottaa. Heh.

hiiligrilli

Onneksi menimme kylään mahat muristen, tarjolla oli nimittäin kolmen ruokalajin päivällinen viineineen päivineen. Ilma oli aurinkoinen ja ihanan lämmin, joten ruokailimme pitkän kaavan mukaan terassilla. Pääruokaan päästessämme pöytä notkui söpöjä pieniä purnukoita, jotka pitivät sisällään toinen toistaan herkullisempia juttuja. Ruokaa rakastavana leidinä olin haltioissani!

Ehdimme vaihtaa illan aikana kuulumisia oikein kunnolla ja lopulta herkullinen ja ihana ilta taittui viinilasien parissa aamuyön tunneille asti (mä olin kuski, joten join viinilaseista kivennäisvettä).

tuliaiset

Tuliaisina veimme suomalaista skumppaa kenialaisessa pullopussissa

Alkuun kiersimme talon ympäri ämpäri, joimme skumpat ja istahdimme aurinkoiselle terassille. Pöytä oli katettu valmiiksi ja jokaiselle ruokalajille oli omat viinilasit pöydässä valmiina. Aika päheetä (ei tosin musta, sillä olin kuskina).

Alkupalana oli soseutettua hernekeittoa. Tämä hernekeitto ei ollut kotoisin Saarioisten peltipurkista, tässä hernarissa oli samppanjaa ja se oli tehty itse herneistä. En tiedä millä reseptillä keitto oli tehty, mutta se voisi hyvin olla nimeltään Creme Ninon. Ihanan samettista ja pehmeää!

hernekeitto

Alkupalan jälkeen miesosasto alkoi häärätä uuden hiiligrillin ympärillä. Grillin vieressä juotiin kaljaa ja grilliin kuskattiin lihaa, tuoreita maisseja sekä rapuvartaita.

Hiiligrilli oli käytössä ensimmäistä kertaa, joten herran serkun mies grillaili lihoja hieman jännittynein fiiliksin. Innostuimme herran kanssa illan aikana hiiligrillistä sen verran paljon, että päätimme hommata sellaisen ensi kesäksi takapihalle (jos ensi vuoden pihatöiltä jää ylimääräistä rahaa). Tänä vuonna kaasugrilliä on raahattu pari kertaa takapihalle, ja se on aika hankalaa hommaa. Musta Weber saisi siis mieluusti rantautua myös meidän pihalle.

Grillissä kuumeni komea flank steak (naudan kuve), joka on kuin tehty grillattavaksi. Lihaklöntin lisäksi grillissä tirisi lampaankaretta. Kyselin lampaankareen grillausvinkkejä, ja ne kuuluivat jotenkin näin: laita liha kuumaan grilliin, grillaa vain hetki ja mausta suolalla ja pippurilla. Ei kuulosta kovin vaikealta (ja maistui tosi hyvältä).

hiiligrillihiiligrillihiiligrilli

Kun lihat alkoivat olla kypsiä, hiiligrilliin tuotiin vielä tuoreita maisseja sekä rapuvartaita. Saimme herran serkun mieheltä vinkin mennä keräämään syyskuussa tuoretta maissia maissipellolta. Tällä hetkellä odotamme kuumeisesti, että Kartanomaissit kypsyisivät, jotta niitä pääsisi poimimaan! Tuoreet maissit voi pakastaa, joten niitä saa helposti käyttöön läpi vuoden. En tiedä teistä, mutta söin tuoretta maissia tuona iltana ekaa kertaa, ja kyllähän sen eron maistoi vakuumipakattuihin esikypsennettyihin maisseihin!

Grillissä tehtyjen herkkujen lisäksi pöytään nostettiin iso kulho buffalo mozzarellasalaattia ja liuta pieniä asioita, joissa oli ainakin marinoituja valkosipuleita, leipää, voita, chilimajoneesia sekä oliiveja. Pääruoan kanssa sai juoda valkkaria tai punkkua, herra valitsi punkun ja piti siitä suuresti (punkku oli nimeltään Château Sénilhac 2010). Minä join tilkan valkkaria ja monta lasia kivennäisvettä.

buffalo mozzarella salaattihiiligrilli

Pääruoan jälkeen pöytä siivottiin yhdessä ja siinä samalla alettiin viimeistellä jälkkäriä. Viinilaseihin kaadettiin jälkkäriviinit ja herran serkku tohotti tohottimella creme bruleet valmiiksi. On varmaan sanomattakin selvää, että creme brulee maistui törkeän hyvältä ja kermaiselta. Tätä herkkua pitäisi kyllä tehdä kotonakin jossain välissä.

Jälkkärien jälkeen masut eivät enää murisseet. Ilta jatkui tosiaan vielä pitkän tovin jälkkärien syömisen jälkeen mm. kuulumisten vaihtamisella ja yleisellä turinalla.

Suuret kiitokset herra Longfieldin serkulle ja hänen perheelleen mukavasta kesäillasta!

creme brulee

2 kommenttia artikkeliin ”Hiiligrilliherkkuja isolla H:lla!

  1. Näyttääpä hyvältä.

    Tuore maissi on ihanaa. Kun sitä on maistanut, ei tee enää esikeitettyä mieli. Kuvepaistikin on tuttua. Ennen se jauhettiin Suomessa jauhelihaksi, mutta edullisten ja hyvien ruhonosien kysynnän kasvettua sitä on älytty myydä paistina täälläkin.

    • Maisseja pitäisi päästä poiminaan viimeistään syyskuussa, ei malttaisi enää odottaa! Paistettiin vakuumimaisseja alkukeväästä paistinpannulla kun ulkona ei voinut vielä säiden puolesta grillailla. :P

Kommentti ilahduttaa aina!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s