Herra Longfield työmatkailee: Qingdao, Kiina (osa 1/2)

Mong tsong, herra Longfield täällä taas työmatkailusta hölisemässä.

Tällä kertaa työmatkailun kohteeksi osui kaupunki nimeltä Qingdao, joka sijaitsee Kiinassa. Tänne jouduin/pääsin saman projektin johdosta, jonka takia vierailin taannoin Pakistanissa, siitä matkastahan riitti aikanaan joristavaa peräti kahden Raamattu-kokoluokan postauksen verran. Koskaan en ollut aikaisemmin Kiinassa käynyt, ja hienoinen pelko oli että mitäköhän siellä mahtaa sitten odottaa, varsinkin kun matkakohde on vielä joku ihan nevahöörd Qingdao.

kiina qingdaokiina qingdao

Työmatka osui melko pian lomien jälkeiseen aikaan, ja matkan alkuvalmisteluissa meni heti hermot. Työpaikkani käyttää erästä matkatoimistoa, jonka nimeä en viitsi tässä mainita, mutta paljastetaan sen verran että se alkaa C:llä ja loppuu arlson Wagonlit Travel. On toki ihan kiva juttu että on olemassa tämmönen paikka minne voi aina soittaa jos matkalla tapahtuu jotain kummallista tai tarvitsee apua matkanjärjestelyyn, mutta melko usein tulee vastaan tilanteita joissa olen huomannut saavani itse etsimällä paremmat yhteydet lennoille, ja varsinkin majoituksen ja vuokra-autojen kanssa itse varaamalla saa lähes aina halvemman hinnan kuin mitä matkatoimisto tarjoaa. Tällä kertaa ei kuitenkaan kummastuttanut matkatoimiston löytämät huokeat 400 euron hotellihuoneet jotka sai itse 100 eurolla, tai todella kivat ja käytännölliset 8000 euron lentoliput 7 vaihdolla ja 40 tunnin matka-ajalla Helsingistä Alabamaan, vaan hermot meni kun viisumihakemus ei mennyt ihan putkeen.

Lyhyestä virsi kaunis: jouduin lopulta hoitamaan koko viisumiasian itse kuumeessa, koska C:llä alkava matkatoimisto ei edes saanut lappuja toimitettua Kiinan konsulaattiin ja muutenkin antoivat koko ajan väärää tietoa. Lopulta kuitenkin sain viisumin, päivän myöhässä ja lennot kertaalleen siirrettynä, ja pääsin aloittamaan matkan.

kiina qingdao

Kun pääsin lopulta kentälle, tuli taas potkua naamariin: kone oli rikki, ja lento myöhästyisi ainakin tunnilla. Matkatoimistosta oli kerrottu, että Pekingissä suositellaan vaihtoajaksi 3 tuntia, nyt minulle oli minun omalla vastuullani otettu lennot joiden vaihtoaika oli joku 2 ja puoli tuntia, ja siitäkin ajasta hupenisi nyt sitten ainakin tunti vielä pois, ja kaikeksi onneksi Kiinan sisäiselle lennolle Pekingistä Qingdaoon ei voitu Helsingistä kirjoittaa matkalippua, eli sekin pitäisi vielä saada samassa ajassa hoidettua. Vähän pukkasi masentamaan, mutta ajattelin sitten että mitä tässä nyt voi tehdä, jos en pääse jatkolennolle niin ei sille mitään voi.

Kun lento sitten Pekingiin laskeutui, lähdin vähän pessimistisellä meiningillä hortoilemaan pitkin lentokenttää. Maahantulotarkastuksessa ei kuitenkaan mennyt kuin varmaan 10 minuuttia, ylpeänä esittelin virkailijalle kovalla vaivalla kuumeessa hakemaani viisumisivua ja sain siihen oikein hienon leiman. Sen jälkeen etsiydyin jonnekin tiskille josta sain matkalipun jatkolennolle. Siitä piti sitten mennä turvatarkastukseen ja etsiytyä portille, ja kappas, ehdin ihan hyvissä ajoin ilman mitään juoksentelua ajallaan lähteneelle jatkolennolle, sain vielä rauhassa mennä kahvilaan istuskelemaankin. C:llä alkava matkatoimisto oli taas osoittanut osaamisensa 3 tunnin minimivaihtovaatimuksillaan.

kiina qingdao

Jatkolento Qingdaoon sujui ilman mitään ongelmia, ja päästyäni ulos lentokentältä oli portilla vastassa ystävällinen kiinalainen ukko kädessään lappu jossa luki nimeni. Iloisesti lähdin miekkosen kyytiin, vaikka Pakistanin matkalla olikin valelappumies vienyt meidät ihan muualle mihin oli sovittu. Tämä kiinalainen kaveri kuitenkin vei minut juuri oikeaan paikkaan, ja siellä oli taas vastassa uusi kiinalainen, tällä kertaa naispuolinen henkilö, joka melkein kädestä pitäen talutti minut hotelliin ja kehotti minua soittamaan palaveriin, siellä kun kuulemma oli melko kiihkeä meininki joistain sellaisista asioista jotka minua ei millään tavalla koske, joten voi olla että minua tarvitaankin vasta seuraavana päivänä. Ja niin siinä kävikin, kello oli jo niin paljon ja meininki asiakkaan mukaan sen verran sekava että koko loppupäivä menisi niiden selvittämiseen, joten sain luvan levätä tämän päivän ja tulla vasta seuraavana aamuna paikalle. Se oli kieltämättä oikein mukava asia, olin matkustelujen jälkeen meinaan aika pöllyssä. Olin lähtenyt suoraan töistä neljän aikoihin matkaan, ja tehnyt muutamia torkahteluja lukuunottamatta matkaa läpi yön, eli käytännössä valvonut kokonaisen yön. Tuskin olisin mitään kauhean lennokasta osannut siinä tilassa sanoakaan. Kävin kertomassa tilanteen hotellin aulaan odottamaan jääneelle kiinalaiselle naikkoselle, ja menin samantien nukkumaan.

kiina qingdao

Hotelli

Olin kuitenkin laittanut herätyksen herättämään iltapäivästä, koska en meinannut mitään 16 tunnin unia vetää, ja toisaalta halusin kyllä käydä heti katselemassa että mikä paikka se tämmönen Qingdao oikein on. Wikipediasta tai jostain olin ennen matkaa jo selvittänyt, että kyseessä on ujo 2,5 miljoonan asukkaan rannikkokaupunki (8 miljoonaa jos lähialueet otetaan mukaan), jossa järkättiin aikanaan Pekingin olympialaisten aikaan purjehdus- sun muut avovesilajit. Paikka oli myös jossain äänestyksessä päässyt sijalle 1 Kiinan asuttavimpien paikkojen listauksessa, lähinnä koska kyseessä on moderni kaupunki jossa on teollisuutta ja sitä kautta työpaikkoja ja rahaa, mutta mereltä puhaltavan tuulen takia kaupunkia ei vaivaa muita Kiinan isoja kaupunkeja haittaava jatkuva savusumu.

Paikan piti siis olla jotain ihan muuta kuin vaikkapa se Pakistanin Lahore, ja sitä se olikin. Hotelli sijaitsi lähellä keskustaa, ympärillä oli oikein hulppeita pilvepiirtäjiä, ja siellä täällä oli kommunistiseen meininkiin kuuluvia tarpeettoman massiivisia monumentteja ja rakennelmia. Uskontokiihkoilijoiden ja terroristien poissaolo mahdollisti sen, että saatoin lähteä itsekseni hortoilemaan ilman mitään suunnitelmaa vain jonnekin. Törmäsin nopeasti rannikkoon ja johonkin helvetin isoon punaiseen häkkyrään, jonka yhteydessä oli iso puisto. Puistossa oli suihkulähteitä joissa kiinalaiset lapset ja aikuisemmatkin leikki, sekä isoja nurmikenttiä, joilla ihmiset lennättivät leijoja ja puhaltelivat saippuakuplia. Puistoissa oli myös puualueita, joiden keskellä varttuneempi väki harrasti sitä sellaista ihme ryhmävoimistelua. Jotenkin hirveen idyllinen meininki oli, rannikkoalueella oli myös selkeästi paljon turisteja ja näitä varten pystytettyjä myyntikojuja, mutta valtaosa turisteista oli kiinalaisia tai muualta Aasiasta päin.

kiina qingdao kiina qingdao kiina qingdao

kiina qingdao kiina qingdao

Huomasin aika nopeasti kerääväni epätavallisen paljon pitkiä katseita ja kikatteluja varsinkin paikalliselta naispuoliselta väestönosalta, tosin suuri osa katseista oli lähinnä sellasta hämmentynyttä toljottelua että mikä hitto tota vaivaa kun sen naama on noin valkonen ja tukka ei oo musta, kovin montaa valkoihoista ei selvästi ollut vastaan tullut. Ihmisillä oli kaikilla kamerat tai kamerapuhelimet, ja niillä ne räpsi kuvia kaikesta mahdollisesta, selfieitä harrastettiin myös kovasti ja kiusallisen usein ne suunnattiin siten, että meikäläinen oli siellä taustalla palloilemassa kalpean pärstäni kanssa.

Kävin jotain turistien krääsäkojuistakin ostamassa, olin rikkonut vähän aikaa sitten aurinkolasini ja tarvitsin uudet, ja sattumalta kojuissa myytiin todella halvalla ihan aitoja ja alkuperäisiä merkkiaurinkolaseja. Menin niitä sitten yhdelle kojulle mallailemaan, mutta se muuttui nopeasti aika ahdistavaksi kun siihen viereen tuli pari naikkosta ottamaan kuvia ja kikattelemaan. Kiireessä otin sitten jotkut, kysyin niiden hintaa ja ennen paikalta pakenemista maksoin sen mitä myyjä pyysi. Se oli jälkeenpäin kuultuna suuri virhe, koska myyjät heittävät kuulemma aina ihan poskettoman alkuhinnan, josta pitäisi sitten suunnillen kymmenesosaan tinkiä. Tinkiminen on minusta ärsyttävää touhua, ja toisaalta luulen että emme mene konkurssiin vaikka käytinkin hulppeat 10 euroa aurinkolasien hankintaan. Mutta hei, ne on kuitenkin takuuvarmasti ihan aidot Ray-Banit, niissä oli meinaan semmonen tarra missä niin sanottiin.

kiina qingdao

kiina qingdao

Myyntikojuja

Toisesta kojusta menin kattelemaan Hulille jotain koruja, mutta sielläkin menin paniikkiin kun kaupan myyjän pieni tyttö tuli tökkimään mua sormella. Ostin sitten jotkut todella kököt ruusukorvakorut, nekin siihen ekaan mainittuun hintaan, ja niin tuhlasin heti perään 3 euroa. Tosin ne korvakorut eivät koskaan päässeet kotiin saakka, en tiedä mihin onnistuin ne hävittämään. Hotellihuoneeseen asti ne muistin tuoneeni, liekö ne sitten jonnekin sinne jääneet. Ehkäpä selviämme ilmankin.

kiina qingdao kiina qingdao

Illemmalla lähdin vielä etsimään hotellista ravintolaa jossa syödä, sellaista ei muuten kovin hulppeasta, 33-kerroksisesta rakennuksesta jostain syystä löytynyt katutason Pizza Hutia lukuunottamatta, mutta huonepalvelu oli olemassa, joten menin huoneeseen, otin puhelimen käteen ja yritin tilata listalta jotain. Siitä ei tullut yhtään mitään, luurin toisessa päässä ollut kiinalainen ei saanut minun rallienglannistani yhtään mitään selvää, ja lopulta asia selvitettiin siten että huoneeseeni tuli joku, ja tälle sitten listasta sormella osoittelemalla näytin että haluaisin tämmösen. Ruoka-annoksien hinnat oli semmosta 5-6 euron luokkaa, ja niiden lisäksi oli vähän kalliimpia 10-12 euron kokonaisuuksia joissa oli vähän kaikkea. Näytin sellaista kalliimpaa kokonaisuutta ja sanoin että tämä, mutta koska kiinalainen alkoi nauramaan ja ilmoitti että et varmasti jaksa syödä sitä itseksesi, otin sitten vaan jonkun normiannoksen. Eipä aikaakaan kun ruoka tuotiin huoneeseen, ja se oli tosiaan ihan riittävä annos sekin.

Eiköhän tässä ole ihan riittävästi hölinää jo yhteen postaukseen, loput matkan käänteistä – joihin kuuluu mm. kaljatynnyreitä ja pirunsarvet päässä pyörivä suomalainen – täytyy laittaa toiseen postaukseen. Pysy viritettynä.

kiina qingdao kiina qingdao

4 kommenttia artikkeliin ”Herra Longfield työmatkailee: Qingdao, Kiina (osa 1/2)

    • Kiitos! Juu, reissun alku oli tavallista hankalampi mutta muuten meni ilman kommelluksia matka.

  1. Kiinasta löytyy hämmästyttävä määrä hämmästyttävän isoja, kuin maasta polkaistuja kaupunkeja, joista täällä ei ole kuultukaan.

    Kiinalaiset selvästi rakastavat meitsieiden ottamista, niillä on yleensä sellaiset varretkin lisävarusteena, joilla saa otettua kuvan vähän kauempaa (ja mielenkiintoisen valkonaaman näppärästi taustalle). Santorinille kiinalaistytöt olivat ottaneet iltapuvut ihan vain kuvia varten. Kun kuvat oli otettu, iltapuvun päälle vedettiin hupparit.

    • Näin on. On aika kuvaavaa että tämä 2,5 miljoonan asukkaan Qingdao ei ole edes Kiinan 20 isoimman kaupungin joukossa. Intiassahan on sama juttu, kaupunkeja joissa asuu Suomen verran jengiä mutta joista useimmat ei ole koskaan kuullutkaan on vaikka kuinka paljon.

      Noita varsikuvaajia joo oli tuollakin. Sitä mietin että mitä ne niillä kuvilla tekee, kun ei siellä nää tämmöset Facebookit sun muut Instagramit toimi. Järjestääkö ne jotain dia-iltoja? Vai onkohan niillä siellä joku oma Kiinan versio naamakirjasta johon kaikki miljoonat selfiet saadaan työnnettyä?

Kommentti ilahduttaa aina!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s