Koda ♥

Viime perjantaina pienen ja rakkaan otuksemme jalat eivät enää kantaneet. Nivelrikko oli äitynyt niin pahaksi, ettei oikea etutassu enää kantanut yhtään.

chow chow (1)

Pikku-Koda

Perjantaiaamuna keittiössä vielä odotti tuttuun tapaan maassa makaava, häntää heiluttava maailman suloisin harmaa karvainen kaveri. Laitoin ruoan turpoamaan ja kun nostin kipon maahan, yritti Koda nousta urheasti syömään, mutta jalat eivät enää toimineet – tai siis se yksi etutassu. Sydämeen iski sillä samalla sekunnilla tieto siitä, että tämä oli tässä. Mutta pää ei antanut periksi. Annoin Kodalle normaalia suuremman kipulääkemäärän, jotta hän ei tuntisi kipua kun olemme töissä. Ajattelin, että ehkä Koda oli jotenkin liukastunut pihalla eilen illalla, ja tassu vaati vain lepoa. Tai, että tassun pohjasta löytyisi lasinsiru, jonka poistamalla rakas perheenjäsenemme voisi taas hyvin. Yhtä hyvin kuin edellisenä iltana leikkiessään herkkutikulla, ja haukkuessaan ja antaessaan meille tassua uuden herkkutikun toivossa.

Mutta ei sieltä tassusta mitään lasinsirua löytynyt, vaikka etsin ja tutkin tassua vartin verran otsalampun kanssa. Kyyneleet alkoivat valua vanana silmistä, meillä molemmilla. Syötin Kodan lopulta lusikalla maassa hänen vieressään, ja onneksi ruoka maistui entiseen tapaan. Herra Longfield kantoi Kodan ulos aamulenkille. Koda pissasi, käveli askeleen ja räsähti maahan. Ennen töihin lähtöä levitin isoon olohuoneeseen kaikki mahdolliset matot, laitoin Kodalle kolme vesikippoa pitkin olohuonetta, paijasin sitä, katsoin sen silmiin ja tiesin..

chow chow (4)

Pusu Mamuskalle

chow chow (2)

Pusu Papuskalle

Herra Longfield soitti eläinlääkäriin töistä ja sai ajan seuraavalle aamulle, lauantaille kello kymmeneksi. Kahdentoista aikaan soitin herralle, että lääkäri piti saada tälle päivälle. Saimme ajan puoli kolmeksi, ja yhden jälkeen olimme jo kotona. Koda ei tullut ovelle vastaan, heilutti vain urheasti häntää maassa maaten. Sydämemme särkyivät.

Eläinlääkärille saavuimme ajoissa. Olimme olleet koko ajomatkan hiljaa, tietäen mikä meitä odotti, vaikka uskottelin itselleni jatkuvasti, että jalka on vain nyrjähtänyt jäisellä tiellä. Meidät ohjattiin odottamaan tyhjään huoneeseen Kodan kanssa, mikä oli kovin ystävällistä, sillä itkusta ei tullut loppua.

Paijasimme, juttelimme ja rapsutimme Kodaa joka paikasta reilun puolen tunnin ajan. Koda antoi pusut meille molemmille, käski rapsuttaa lisää tietyllä tutulla tassun heilautuksella ja me olimme sulaa vahaa.

Lääkärin tapaamisesta emme muista kovin paljon. Sen muistan, että lääkäri väänsi Kodan etutassua ja ensimmäistä kertaa koko Kodan elämässä, Koda huusi kivusta. Se ei ole tehnyt sitä koskaan ennen, vaikka nivelrikkoisia tassuja on väännelty ja tutkittu paljon. Kaksi Kodan luottolääkäreistä on sanonut, että Kodalla on todella suuri kipukynnys. Vaikka se tuskanhuuto/-uljahdus oli hirveää kuultavaa, se oli erittäin tärkeä kuulla. Sillä sekunnilla kaikki epäilykset hävisivät. Koda jää tänne, sitä ei saa sattua, sitä ei saa särkeä. Ei yhtään.

Meidät jätettiin miettimään päätöstä kahdestaan Kodan kanssa. Ei me sen vartin aikana mitään päätetty, päätös oli jo tehty. Me halattiin Kodaa, nappasin sen syliin, kuiskasin kauniita asioita pehmeän karvakasan korvaan, tuoksuttelin Kodan karvoja, sillä halusin muistaa miten ihanalta se tuoksuu, ja katsoin Kodaa silmiin, itkien ja pitäen samalla tiukasti herra Longfieldin kädestä kiinni. Oli helpottavaa olla siinä tilanteessa yhdessä tietäen, että Koda on ollut meille molemmille tavattoman tärkeä otus.

Lääkäri palasi ja sain sanottua, että päästämme Kodan kivuista.

Seuraavan vartin aikana Koda nukutettiin ja sen jälkeen sen sydän pysäytettiin. Halasin Kodaa röhnöttäen lääkäripöydällä koko ajan ja kuiskasin korvaan jatkuvasti, että olet maailman hienoin ja nyt pääset jahtaamaan kissoja. Muuta en juuri muista. Eikä mun tarvitse muistaa. Se oli oikea päätös upean koiran hienolle elämälle. Koda eli ihanan elämän, siitä olemme täysin varmoja. Ja me teimme kaikkemme, että sillä oli aina hyvä olla. Loppuun asti. ♥

Kiitos ihan jokaiselle kauniista sanoistanne Kodan muistolle. Olemme herran kanssa lukeneet tekstiviestejä, sähköposteja ja SOME-viestejä ison määrän, ja olemme niistä kaikista enemmän kuin otettuja. Kiitos. ♥

SONY DSC

48 kommenttia artikkeliin ”Koda ♥

  1. Voi Koda <3 Mä en ole kovinkaan koiraihminen, mutta tämä ihana mökkimöykkymummo mönki mun sydämeeni aivan ensikuvista lähtien. Hienon ja hauskan elämän karvainen kaveri sai elää, ja nyt Koda kirmailee koirien taivaassa, iloisena ilman kipuja :)

    • Kiitos ihanasta kommentista AnneH! <3 Kodalla oli tapa ihastuttaa ihmisiä omalla rauhallisella ja aika oudolla olemuksellaan. Sitä oli helppo lähestyä ja toljottaa silmiin. :)

  2. Nyt kyl pääs itku kun tän tekstin luin.. ;( Ikin ei oo kivaa kun pitää eläin lopettaa,,
    Minä ja Marko ikävöidään molemmat Kodaa ihan kauheesti, tsemppiä ja haleja täältä meiltä! ^-^ <3

    • Kiitos Tia! <3 Onneksi pääsin eilen halimaan teidän ihanaa hauvavauvaa, auttoi rapsutuspulaan tosi paljon. Kodaa tullaan mekin ikävöimään, mutta onneksi olo helpottaa päivä päivältä!

  3. Otan osaa suruunne. Teitte varmasti oikean päätöksen, on tärkeintä ajatella tällaisessa tilanteessa koiran parasta! Pari kertaa itsekin olen saman murskaavan surun kokenut mutta se helpotti että ainakaan ei rakkaan perheen jäsenen tarvitse kivuista kärsiä. Voimia teille!

    T. Katariina

    • Päätös oli oikea, ja siitä on niin hyvä olo. Levollinen ja rauhallinen. Mutta ne muistot ja tyhjä koti ovat niitä kipupisteitä varmasti vielä pitkään. Kiitos Katariina kauniista sanoista!

  4. Kauhea suru iski minullakin puseroon, kun luin Instagramista tapahtuneesta! Aivan ihanan valloittava Koda vei kyllä minunkin sydämeni ensisilmäyksellä. Voimia ja jaksamisia teille molemmille!

    • Kiitos Peggy! <3 Täällä pyritään jatkamaan arkea suhteellisen normaalisti. Aamut ovat olleet outoja kun ei tarvitse käydä ulkona lenkille ennen töihin lähtöä. Tässä säässä se ei kyllä ole ollut yhtään huono juttu. ;)

  5. Voi Koda <3 hurjasti voimia teille, kyyneleet silmissä luin tätä postausta ja elin jälleen uudelleen oman koirani viimeisen matkan vuonna 2010. Otan osaa suureen suruun ja yritän lohduttaa, että jonain päivänä suru on hieman pienempi ja monet ihanat muistot tuovat iloa ja valoa elämään vaikka rakas ystävä onkin poissa.

    • Kiitos! <3 Suru helpottaa, mulla on takana Kodan lisäksi kaksi muuta koiraa, joiden kanssa olen käynyt saman läpi. Ne tosin olivat lapsuuskodin koiria, eivätkä siis ihan omia kuten Koda oli. Mutta silti tavattoman rakkaita molemmat. <3

  6. Voi Koda,lepää rauhassa.Kirjoitit niin kauniisti rakkaasta lemmikistänne.Lemmikin poismeno jättää ison aukon sydämeen.

    • Näin on! Kivut ovat poissa ja Koda saa telmiä rauhassa vanhojen kavereiden kanssa, joille on jätetty hyvästit vuosien varrella. <3

  7. Kahdesta chowipojasta luopuneena osaan kuvitella sen valtavan surun ja ikävän. Itku tuli. Voimia. Ja hyvää matkaa Koda.

  8. Juuri kun sain kyyneleet kuivattua Marley and Me leffan lopputeksteissä, niin Koda ja kaunis tekstisi nosti ne uudelleen esiin.

    ” A dog has no use for fancy cars, big homes, or designer clothes. A water log stick will do just fine. A dog doesn’t care if your rich or poor, clever or dull, smart or dumb. Give him your heart and he’ll give you his.”

    • Voi ei, Marley and Me on kaikkien aikojen nyyhkyleffa! <3 Sydämen he kyllä vievät ja antavat. Ihania otuksia, kiitos Sanna kauniista sanoistasi!

  9. Lämmin osanotto, herkistyin täällä ruudun toisella puolella, ihanasti kirjoitettu suloisesta karvakamusta. Voimia teille!

  10. ”Surun kyynelten läpi loistavat onnellisten päivien kultaiset muistot”. Lämmin osanottoni. Milly

  11. Voih. Tätä kirjoitusta lukiessa tuli niin elävästi mieleen meidän koiraenkeli Maisa ja se päivä kun jouduimme tekemään raskaan päätöksen. En voi uskoa, että siitä on pian kolme vuotta!

    On kyllä ihania nämä postauksen kuvat, hyvää matkaa Kodalle! ♥

    • Kiitokset Minka! Rankkoja hetkiä.. Mulle tämä oli kolmas kerta, miehelleni ensimmäinen. Kauniit ja hauskat muistot eivät onneksi häviä ikinä mihinkään. <3

    • Ei kyllä voi.. Itsekin palaan tähän postaukseen yllättävän usein, ja aina ne kyyneleet vain valuvat pitkin poskia. Mutta Horatio-herra auttaa ikävään! :)

Kommentti ilahduttaa aina!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s