Saimme keväällä kutsun ystäviemme mökille Asikkalan Keltaniemeen. Otimme kutsun toki vastaan, ja sovimme kesäloman ajalta sopivan ajankohdan kahden päivän mökkireissulle. Torstaina sitten kaahailimme Lahden moottoritietä kohti tavattoman kaunista Keltaniemeä, jossa vietimme kaksi herkullista ja yllättävän lämmintä kesäistä mökkipäivää.
Ystävämme olivat tehneet ihmeitä elämää nähneelle mökille. Komealle rinnetontille tehtiin viime kesänä yksi lisämökki, jossa me majoituimme ihan kahdestaan herra Longfieldin kanssa. Vanhan ja uuden mökin sisustukset olivat lisäksi laitettu ihan uusiksi. Mäntyseinien ja täyteen ahdettujen tilojen tilalle oli saatu vaaleaa pintaa, uusia kauniita (ja ennen kaikkea yhteensopivia) huonekaluja, joiden ansiosta mökkielämää viettää Keltaniemessä enemmän kuin mieluusti.
Vaikka eihän mökillä toki mökkien sisustukset ole pääasia, vaan ne maisemat ja mökkifiilis. Keltanimessä maisemat olivat enemmän kuin kohdillaan. Rinnetontin, ja kolmeen eri tasoon rakennettujen rakennusten ansiosta maisemia saattoi ihailla eri korkeuksilta – ylämökiltä avautui kauniit maisemat tontin yli, kun taas rantasaunalta saattoi ihailla peilityyntä Ruotsalaisen pintaa, sekä kauniisti hoidettua ja kukkivaa puutarhaa.
Puitteet olivat siis enemmän kuin kohdillaan, mutta niin oli myös seura. Iltaa istuttiin torstaina kahteen asti yöllä kiivaan ja hauskan keskustelun merkeissä. Grilli oli kuumana molempina päivinä, ja söimmekin koko reissun ajan ihania kesäisiä makuja. Nam!
Torstaina reissu aloitettiin veneretkellä. Teimme pienen pyrähdyksen ystäviemme botskilla pitkin Ruotsalaista. Herrat innostuivat jopa hyppäämään veneen keulasta jääkylmään veteen. Munkin olisi kovasti tehnyt mieli hypätä järveen suoraan veneestä, mutta vesi oli tälle vilukissalle yksinkertaisesti siihen aikaan alkuillasta liian kylmää. Illalla lämmitimme puusaunan, ja kun alla oli pari lasia valkoviiniä, niin uskalsin minäkin pulahtaa hyytävään järveen suoraan saunasta komeiden huutojen kera. Heh!
Perjantaina aamu alkoi vasta myöhään aamupäivällä, jolloin kömmimme hyvin nukutun yön jälkeen aamupalalle aurinkoiselle terassille. Aamupalan jälkeen lähdimme herran kanssa soutelemaan järvelle, samalla kun isäntäpariskunta jäi korjaamaan laiturin portaita.
Kävin perjantaina myös lenkillä, sillä PT käskee treenaamaan kesän aikana enemmän kuin olen ehkä koskaan ennen treenannut. Kympin lenkki taitettiin mökkitiellä osaksi lämpimän kesäsateen saattelemana. Lenkiltä juoksin suoraan treenivaatteet päällä järveen. Seko mikä seko. Suihkua ei mökillä ollut, joten pakkohan se hiki oli jotenkin saada pois. Uintihetken jälkeen olikin sitten lounaan aika. Grilli kuumaksi ja safkat nassuun! Nam nam nam.
Myöhään iltapäivällä aloimme tehdä lähtöä kotia kohti. Tosin ennen kotimatkaa kävimme vielä ihmettelemässä Vääksyn sekä Kalkkisten kanavia, joista ystävämme ovat omallakin veneellään suhailleet edestakas läpi. Ihan yhtä isoja eivät nämä kanavat olleet verrattuna Panaman kanavaan, jota olimme pällistelemässä herran kanssa vuonna 2009. Mutta oikein komeita molemmat, varsinkin yllättävän iso Kalkkisten kanava.
Kotona rojahdimme illalla sohvalle katsomaan The Officen kahdeksatta kautta, siihen asti kun simmut eivät vain pysyneet enää auki. Kiitos ystäväpariskunnalle oikein mukavasta kesäisestä mökkiretkestä!
Upeita maisemia ja ihanan näköinen mökki! :)
Kiitos! Paikka oli kyllä todella hieno, kelpasi lomailla pari päivää. :)
Onpa kaunis paikka ja ihana mökkifiilis välittyy kuvista :-)! Ihanaa kesää teille!!
Kiitos samoin Sanna! Suomen kesästä tulee nauttia joka hetki, satoi tai paistoi. :)