Lonna ja Parés Baltà

Morianteri, Herra Longfield tässä. Pääsin nyt kirjoittamaan sellaisesta asiasta kuin Lonna.

Lonna on saari. Eikä vaan mikä tahansa saari, vaan Helsingin edustalla sijaitseva, puolustusvoimien käytössä aiemmin ollut pikkusaari, jolla jotenkin kummallisesti poistettiin aikoinaan laivoista magneettisuutta, ja jolla huollettiin ja varastoitiin merimiinoja ja kaikkea semmosta jännää armeija-laivasto-touhua tehtiin. Vieläkin siellä on jonkun upseerikerhon saunatilat, mutta kaikenlainen hyödyllinen sotilastouhuilu on saarella nykyisin loppu, ja viime kesänä saari avattiin siviileille.

Lonnan katsotaan kuuluvan osaksi Suomenlinnan linnoituspiiriä, ja koska Suomenlinna on Unescon maailmanperintökohde, ei Lonnalle sovi tehdä ihan mitä tahansa. Sen verran siellä kuitenkin on jo saatu aikaiseksi, että saarella toimii ravintola ja kahvila, jottei saarelle eksyvät siviilit joudu pyörimään hätääntyinenä ympäri pientä saarta, ruokaa ja juomaa etsien. Tulevaisuudessa saarelle ollaan myös avaamassa seminaaritilat, ja yleinen saunakin sinne ollaan johonkin nurkkaan pystyttämässä – kaikki nämä kommervenkit tosin tehdään Unescon valvovan silmän alla siten, että alueen yleisilme pysyy ennallaan.

Me kävimme testaamassa Lonnan saaren kehuja saaneen ravintolan eräs alkukesän ilta. Viikon Viini oli ystävällisesti tarjonnut meille illallisen ravintolassa viineineen kahdelle hengelle, mutta me otimme mukaan myös Hulin vanhemmat, ja suuntasimme saarelle juhlistamaan Hulin valmistumista. Hyvä Huli! Olet nyt valmis!

Ennen varsinaista ruokailua meille kerrottiin vähän saarella olevasta ravintolasta, ja eritoten ravintolan viineistä, jotka on kaikki kotoisin Pares Baltan viinitilalta. Tila on pienehkö mutta pitkään toiminut luomutila Espanjasta, ja tilan pitäjistä toinen, herra nimeltä Josep, on kuulemma saanut alkunsa Suomessa, kun tilan edellinen pitäjä kävi vaimoineen Suomessa matkalla. Josep vetää viinitilaa nykyään veljensä Joanin kanssa. Veljekset tekevät viinit, ja näiden vaimot hienosäätävät niiden maut kohdilleen. Lonna on nyt ottanut koko Pares Baltan katalogin käyttöönsä, ja ruoka ravintolassa tehdään näiden viinien makujen mukaan. Kovasti meille vakuuteltiin, että viinien pitäisi hyvin antaa tilaa ruokien mauille, ja tokihan me se uskottiin.

Koska oli Hulin valmistumisjuhlat, alkuun juotiin lasilliset cavaa tai mustaherukkalehtimehua. Cava oli meidän makuumme kuivahkoa ja helppoa juoda, mustaherukkalehtimehu oli tosi hyvää niiden mielestä jotka moista cavan sijaan joivat.

Piakkoin eteen tuotiinkin sitten jo ensimmäiset ruoka-annokset. Ensimmäinen piti sisällään ainakin spelttiä, parsaa ja 65-asteisen munan (onneksi se ei ollut 66-asteinen, mä en ois voinut muuten syödä sitä). Tämän ruoan kanssa meille tarjottiin sitä samaa cavaa mitä alkumaljatkin olivat olleet, tosin ilman kuplia, elikkä se oli ihan valkoviiniä sitten vain. Blanc de Pacs -valkkari oli tosi hyvää, ilmavaa ja kepeää, ja sopi oikein hyvin ruoan kanssa yhteen. Eivät ne valehdelleet.

Toinen vaihtoehto alkuruoalle oli annos, joka sisälsi lammasta, ruoholaukkaa, creme fraichea, retiisiä ja jotain mantelimöhnää. Koko setti oli maustettu mintulla, kuminalla ja jollain tosi tutulla mausteella jota ei saatu päähämme, semmonen marokkolainen maku siitä tuli miltä esim. sen yhden kätensä musteella sotkeneen hymypojan Boulevard Social -ravintolassa melkein kaikki maistuu. Tämän ruoan kanssa juotiin Mas petit 2012 -punaviiniä. Kyseinen viini maistui vähän tunkkaiselta, enkä sellaisenaan ois kauheasti viinistä välittänyt, mutta jotenkin se toimi todella hyvin sen ruoan kanssa.

Alkuruokien jälkeen saatiin sitten aluksi seuraava viini laseihimme. Tämä viini oli Indigena 2014 -roseviini, ja se oli kuulemma oiva pari seuraavalla herkäksi luonnehditulle pääruoka-annokselle. Viinistä reipas tarjoilijatäti kertoi, että siinä on valmistusvaiheessa lojuteltu hetki punaviinirypäleitä valkoisten kanssa, niinku kuulemma aina roseviinien kanssa tehdään, ja että viini on kuiva, mineraalinen, ja siinä pitäisi maistua maaperä. Näin sanoi ammattilainen, me sanoimme, että viini ei yhtään maistunut mullalta, mutta ehkä se maaperän maku olikin sitten jotain muuta. Tultiin sellaiseen tulokseen, että viini oli vähän vetisen makuinen, ja maistui lähinnä mehulta eikä viiniltä, ja se oli siis ihan positiivinen asia, viini oli nimittäin meistä oikein hyvää.

Viiniä aikamme kummasteltuamme pöytään tuotiin sitten pääruokakin. Valittavana oli kolmea eri lisuketta: yhteen kuului cous cousia, kurkkua, rusinaa ja minttua, toinen piti sisällään mesijuurta ja kaalia, ja kolmas oli vehnänoraita ja salaattia. Varsinainen ruoka oli kuhaa, jonka kanssa oli kukkakaalia, herneenversoja, kalakermaa ja omenaa, ja sitten siihen lautaselle sai viskellä lisukekipoista sitä mitä huvitti. Lisukkeet oli runsaat, ja oli ihan kiva kun ne ei olleet sellaisia tavanomaisia perunajuttuja. Lisukkeista salaattia sisältävän kipon sisälmykset oli tosi maukkaita, vinaigretellä tai jollain oli tehty salaatista hyvän suolaista. Pääruoasta kala oli tosi hyvää, ja sopi eritoten kukkakaalin kanssa hyvin yhteen, maut oli selkeät ja taas tuntui että joku on kyllä kovasti miettinyt että mitä siihen lautaselle oikein laitetaan. Vetiseksi mehuksi julistamamme viini toimi taas erinomaisen hyvin ruokien kanssa, ja Hulin äiti keksikin oikein hienosti kuvailla, että jos ajatellaan taulua, niin roseviini oli kuin taustaväri: yksin tylsä, mutta ruoan kanssa toimiva ja sitoi kaiken yhteen. Tosi hienosti sanottu, ihan kun tajuttaisiinkin jotain näistä asioista kun tämmösiä tänne kirjoitellaan.

Pääruokien jälkeen pöytään hilattiin juustoja, jotka oli kaikki kotimaisia. Siinä oli Klippania, Keisaria ja Peltolan Blue-juustoa. Jouduin kysymään näiden juustojen nimet uudestaan tarjoilijalta, jotta sain ne varmasti oikein, eli niiden on nyt oltava 100 % jämptisti. Juustojen kanssa tuotiin punaviiniä, joka oli tehty niistä samoista rypäleistä, joita oli roseviinin valmistuksen aikana lilluteltu hetki niiden valkoisten rypäleiden seassa. Juustot oli tosi voimakkaita, kova juusto (Keisari) oli hyvää, se oli lämmintä (temperoitu on kuulemma oikea termi) ja vähän jauhomaista. Sinihomejuusto eli Peltolan Blue oli todella tujua, omaan makuuni ehkä vähän turhankin tyräkkää, mutta kun sekaan laittoi juustojen kaverina ollutta marinoitua porkkanaa, maku vähän tasoittui. Löysä Brie-juusto (Klippan) oli juustoista mauttomin ja jäi vähän kahden tujumman kaverin jalkoihin. Viini oli tosi marjaisen makuista, ei liian räväkkä, vaan semmonen sopivan lillu mutta silti täyteläinen. Tää oli meistä parempaa yksinään kun se lampaan kanssa tarjoiltu punaviini, mutta ei taas varmaan ois sopinut oikein hyvin sen lihan kanssa. Hulin isä oli muuten sitä mieltä, että parasta punaviiniä oli nyt jo edesmennyt Sorbus. En oo ihan varma jakaako kovinkaan moni viini-Niilo tämän mielipiteen.

Juustot kun oli syöty ja Sorbuksia kaihoisasti muisteltu, tuli pöytään vielä jälkiruokapläjäys. Siinä oli minttua, valkosuklaa-parfaitia (kai se noin kirjoitetaan) ja siihen päälle oli vielä viskelty valkosuklaarouhetta. Ai hemmetti miten hyvää se oli, varsinkin kun napsi lusikkaan kaikkia ainesosia ja sitten kauhoi koko setin suuhunsa! Vähän jäi lopussa harmittamaan, kun valkosuklaa-parfait pääsi loppumaan ja vikat lusikalliset joutu kokoamaan jäljelle jääneistä sössöistä. Ois pitäny alussa säästellä sitä valkosta mönjää ja laittaa reippaammin muita.

Kaiken kaikkiaan illallinen oli tosi onnistunut. Ruoat oli hyviä, ja tarjolle tuoduista viineistä tämmöset amatööritkin pääsi jyvälle minkälaisista viineistä Jose ja kumppanit tykkäävät. Kaikki oli oikeastaan semmosia ruokaviineiksi sopivia hyviä taustaviinejä, itsessään ei ehkä ois mikään ollut sitä juustojen mukana tuotua punaviiniä lukuunottamatta niin superhyviä, mutta sopivat mahtavan hyvin tarjoiltujen ruoka-annosten kanssa yhteen. Tarjoilijanainen, joka esitelmöi ruoista ja viineistä, oli tosi asiantunteva, välillä joutui kysymään tarkennuksiakin kun ei noviisit ymmärtäneet mitä äsken sanottiin, mutta ei yhtään nainen häiriintynyt kummallisistakaan kysymyksistä.

Menkää siis kaikki Lonnaan, ja kun tulee nälkä eikä lauttaa takaisin mantereelle kuulu, menkää Lonnan ravintolaan syömään!

Advertisement