Saavuimme Bucinen kylän majapaikkaamme Villa Catolaan juhannuslauantaina. Jo heti sunnuntaina otimme herra Longfieldin kanssa suunnaksemme San Marinon. Meillä oli auto vuokrattuna 10 päiväksi, joten liikkuminen loman aikana erilaisiin päiväretkikohteisiin oli helppoa, joskin autossa tuli toki istuttua jonkin verran. Bucinen kylä oli onneksemme hyvin keskeisellä paikalla Toscanassa, ja sieltä oli suhteellisen mukavat matkat moneen eri kohteeseen.
San Marinoon oli noin kolmen tunnin ajomatka. Reitin alku- ja loppuosa olivat huikeita – pieniä mutkikkaita vuoristoteitä oli ihana ajella ylös ja alas. Keskiosa mentiin sitten täyttä häkää pikkuisella Smartilla isoa maksullista moottoritietä, jonka ansiosta matkan teko oli nopeaa, mutta samalla hieman tylsää.
Perille päästyämme jätimme auton parkkiin San Marinon köysiradan maksulliselle parkkipaikalle. Emme kuitenkaan napanneet helppoa ja nopeaa nousureittiä San Marinon vanhaankaupunkiin köysiradan avulla, vaan köpöttelimme ylös omilla jaloilla. Meillä oli San Marinoa varten trekkikarttakin mukana, mutta hyvin pian selvisi, että trekki olisi pääsääntöisesti San Marinon kaupungin kujilla kävelemistä. Niinpä viskasimme aika pian reittikartan sekä ohjeet reppuun, ja tutustuimme kääpiövaltioon omin nokkinemme.
San Marino on hassu maa. Se on maailman viidenneksi pienin valtio – kokoa tällä kääpiömaalla on vain 61 km². San Marino sijaitsee Titanovuoren rinteillä, jonka vuoksi maasto on pääsääntöisesti kivikkoista ja epätasaista. San Marinon vanhakaupunki sekä kaunis Titanovuori ovat olleet Unescon maailmanperintökohteita vuodesta 2008 alkaen.
San Marinon sanotaan olevan yksi maailman vanhimmista tasavalloista. Homman laittoi käyntiin Pyhä Marinus (Santo Marino), joka saapui nykyisen San Marinon alueelle paettuaan kristittyjen vainoja Diocletianuksen aikana. Tämä herra Diocletianus ei tykännyt kristityistä, sillä keisari halusi itse olla vaatimattomasti sekä Herra että Jumala. Aika kova itsetunto jätkällä!
Pyhä Marinus juoksi siis pakoon Titanovuorelle, ja perusti sinne pienen kirkon oman pienen yhteisönsä kanssa. Marinuksen kaverit sekä kannattajat olivat niin fiiliksissä Marinuksesta, että he alkoivat puhua asuttamastaan alueesta ”San Marinon maana”. Jos Diocletianus oli kova jätkä, niin kyllä sitä oli myös Marinus. Tarinan mukaan Pyhä Marinus totesi ennen kuolemaansa, että hänen porukkansa on vapaa kaikesta (keisareista, paaveista, veroista jne.). Ja niin siinä vain kävi, että San Marinon maa on kuin onkin pysynyt omana itsenäisenä itsenään aina perustamispäivästään, 3.9.301, alkaen.
Osa San Marinon kaduista on vielä nykypäivänä todella rauhallisia, mutta ison osan ovat valloittaneet turistiliikkeet ja ravintolat. Syömämme pastalounas oli onneksemme oikein herkullinen. Ravintolan löysimme eräältä sivukadulta, ja koska sen terassi sijaitsi kokonaan varjossa, päätimme istahtaa lounaalle kohtuullisen pitkän aamupäivän jälkeen.
Jos ja kun San Marinoon joskus eksytte, niin suosittelemme vahvasti, että kävelette katsomaan maan kaikki kolme tornia. Torneja voidaan pitää eittämättä San Marinon tärkeimpinä nähtävyyksinä. Tornit on ikuistettu myös San Marinon kolikoihin. Ensimmäinen ja toinen torni ovat oikeastaan linnoja. Kolmas torni on sitten vain torni, jonne ei pääse edes sisälle. Me emme ostaneet torneihin sisäänpääsylippuja, vaan tyydyimme ihailemaan aivan vuorenrinteen reunalla olevia upeita rakennuksia ulkopuolelta käsin. Jonkin sortin museoita torneissa (ensimmäisessä ja toisessa) ainakin oli, mutta maisemien takia sisäänpääsylippua ei meidän mielestä kannata ostaa, maisemia saa ihailla San Marinossa ilman torneihin kiipeämistäkin yllin kyllin.
Teimme San Marinosta teille reissun päällä lyhyen videopäiväkirjatervehdyksen. Video on kuvattu ensimmäisen ja toisen tornin välissä, ja tuttuun tapaan silmät saivat nauttia upeista näkymistä.
Kolmannelta tornilta matkaa voi jatkaa samaa reittiä takaisin, tai sitten lähteä rohkeasti metsään. Kolmannen tornin kohdalta lähtee nimittäin alaspäin polkuja, jotka vievät metsään, jossa saa olla jemmassa muilta turisteilta ja kävellä kuumanakin päivänä täysin varjossa ihan omassa rauhassa. Metsä ei toki ole mikään Nuuksio, eikä sinne oikeastaan voi eksyä, sillä tuleepa metsästä ulos mistä tahansa, on silti San Marinossa, ja se on niin pikkuinen paikka, ettei siellä vaan voi eksyä – ainakaan kovin pahasti.
Metsälenkin jälkeen söimme vielä jätskit ja tutustuimme pikkuiseen maahan kaikessa rauhassa muutaman tunnin ajan. San Marino on täydellinen päiväretkikohde, siihen ehtii tutustua hyvin, vaikka matkoihin menisi kuutisen tuntia. Me ehdimme jopa takaisin huvilalle Bucineen ennen auringonlaskua, ja pääsimme muiden mukaan illalliselle.
Meanwhile in Longfield.. 
Huikean kaunista!
San Marinosta avautuvat maisemat olivat tosiaan kauniit! :)