Kullaanpolku ja Turun korkein vuori

Teimme herra Longfieldin kanssa kesäkuun toisella viikolla viikonloppureissun Turkuun. Olimme molemmat perjantaina vapaalla, ja saavuimme Turkuun lounasaikaan. Söimme salaattilounaan ulkona Aboa Vetus & Ars Nova -museon terassilla (silloin oli kesä!), jonka jälkeen suunnistimme ylisöpöön Park Hotel Turkuun, jonka respassa majaili hotellivieraita lirkutteleva Jaakko-niminen papukaija. Hauska otus!

Perjantaina lähdimme lounaan ja hotelliin sisäänkirjoittautumisen jälkeen patikoimaan. Olimme etsineet netistä etukäteen sopivan reitin Turun läheltä, sillä aivan Turun keskustan vierestä emme onnistuneet löytämään sopivia patikointikohteita. Ajoimme siis auton kohtia Raisiota, jonne on Turusta vain noin 20 minuutin ajomatka. Parkkeerasimme auton Kerttulan liikuntakeskuksen pihalle, josta lähdimme kohti Kullaanpolku-nimistä retkeilyreittiä.

Kullaanpolku on pituudeltaan 11,5 kilometriä, ja se kuuluu Kuhankuonon retkeilyreitistöön. Reitti on yksi Raision lähialueen pisimmistä patikointireiteistä. Suhteellisen helppokulkuinen Kullaanpolku sopii hyvin päiväretkikohteeksi vuodenajasta riippumatta. Ympyräreitin kiertämiseen kannattaa varata 4-6 tuntia aikaa, ellei sitten eksy, kuten meille kävi..

Kullaanpolulta löytyy myös laavu nuotiopaikkoineen sekä puusee. Laavu ja vessa sijaitsevat reitin alkupäässä, jos reitin kiertää ns. oikein päin. Me lähdimme kuitenkin kiertämään Kullaanpolkua tietoisesti väärästä suunnasta, sillä halusimme paistaa notskimakkarat vasta reitin loppuosuudella. Laavu ei kylläkään tule vastaan ihan itsestään (kiertää reitin sitten miten päin tahansa), sillä sen sijainti poikkeaa hieman reitiltä, ja suhteellisen tiheän metsän takia mekin ”vanhat eräjormat” jouduimme tosissaan etsimään laavua ennen kuin löysimme sen. Mutta palataan nyt kuitenkin takaisin reitin alkuosuuteen.

Reitin alussa kävelimme hyvin merkityllä reitillä läpi kauniin omakotitaloalueen sekä lehmien laiduntamaiden läpi, ennen kuin saavuimme metsän reunaan. Peltojen vieressä makoilevia lehmiä oli tietenkin pakko mennä morjestamaan. Nämä kaverit olivat hyvin kesyjä, ja tulivat mieluusti syömään ruohoa kädestä. Lehmät näyttävät vähän hassuilta, heh!

Matka jatkui hyvällä polulla metsän reunassa. Matkantekoon tuli vähän jännitystä, kun törmäsimme hiekkapolulla kyykäärmeeseen, ja hieman myöhemmin näimme metsässä ketun, joka jäi oikein tuijottamaan kahta eräjormaa. Lähdimme jolkottamaan ketun perään, mutta ihan turhaan. Viekas kettu katosi hetkessä silmistämme, vaikka kuinka rämmimme umpimetsässä sen perässä. Onneksi sentään löysimme takaisin polulle!

Metsässä Kullaanpolun reittimerkit vähenivät huomattavasti, ja jossakin välissä tajusimme tehneemme oman pienen rengasreitin ympyräreitin sisällä. Nauruhan siinä pääsi, kun löysimme itsemme tasan samasta paikasta missä olimme jo olleet noin puoli tuntia sitten, vaikka niin muka oltiin menossa oikeaan suuntaan. Tässä vaiheessa jouduin perumaan Tintå-ravintolaan tekemäni varauksen, sillä kello kävi, ja matkaa oli vielä taitettavana aika paljon.

Löysimme huonoista reittimerkinnöistä huolimatta komean Kullaanvuoren. Sen korkeimmalle kohdalle on rakennettu puinen näköalatorni, josta voi huhujen mukaan hyvällä ilmalla nähdä jopa Turun tuomiokirkon. Kullaanvuoren huippu kohoaa 71 metrin korkeuteen, ja sieltä avautui komeat maisemat metsän yli (Turun tuomiokirkkoa emme paljain silmin pystyneet näkemään).

Meillä oli omat eväät mukanamme, ja söimme Kullaanvuoren näköalatornissa mansikoita kaikessa rauhassa maisemien ihailun ohessa, ennen kuin lähdimme jatkamaan matkaa (ja eksymään totaalisesti).

Emme tienneet yhtään minne suuntaan näköalatornilta olisi pitänyt lähteä. Tutkimme maastoa, ja löysin lopulta reittimerkin, jota kohti lähdimme kävelemään. Myöhemmin kävi sitten selväksi, että löytämäni reittimerkki oli aivan toisen reitin merkki, joten niinpä talsimme kolme kilometriä täysin väärään suuntaan, ennen kuin tajusimme kääntyä ja kulkea samaa reittiä takaisin näköalatornille. Tässä vaiheessa ei enää naurattanut, nälkä oli alkanut jo kurnia, ja kiukku oli herkässä.

Löysimme takaisin näköalatornille, jonka läheisyydestä yritimme tosissaan etsiä Kullaanpolun reittimerkkiä. En edes enää muista löysimmekö merkin lopulta, vai johdattiko herra Longfield meidät puhelimensa navigaattorin avulla oikeaan suuntaan, mutta oikea polku löytyi kuin löytyikin noin kuuden kilometrin sekoilun jälkeen.

Tämän sekoilun jälkeen etsimme vielä laavua hyvän tovin. Maastossa oli kyllä kyltti missä luki ”laavu”, mutta kyltin osoittamasta suunnasta ei laavua ihan hevillä löytänyt. Tiedä sitten onko joku reipas eräjorma käynyt kääntämässä kylttiä hieman väärään suuntaan.. Lopulta notsipaikka kuitenkin löytyi ja kyllä maistui notsimakkara ihanalta 15 kilometrin tarpomisen jälkeen!

Laavulta oli matkaa vielä autolle jokunen kilometri. Reittimerkit olivat miten sattui, ja loppumatka mentiin vähän mututuntumalla. Oikeaa polkua me kyllä onneksemme seurasimme, sillä tupsahdimme ohjeiden mukaisesti jossain välissä lemmikkieläinten hautausmaalle, jossa kymmenet ja taas kymmenet muistolaatat saivat tunteet pintaan edesmenneen Kodan vuoksi.. Hautausmaalta matka jatkui vielä pari kilometriä, josta osa tarvottiin tylsästi autotien vieressä, ennen kuin saavuimme takaisin Kerttulan liikuntakeskuksen parkkipaikalle, jossa auto meitä jo odottelikin.

Jos reitti alkoi sekavista merkinnöistä huolimatta kiinnostaa, kurkkaa Kullaanpolun kartta Raision kaupungin nettisivuilta. Me voimme reittiä kyllä suositella! Varaat vaan tarpeeksi aikaa ja evästä mukaan, niin pari eksymistä ei haittaa yhtään. Heh!

Advertisement