Valmistujaisjuhlat

Tasan viikko sitten niitä vihdoin juhlittiin oikein kunnolla. Herra Longfield sai paperit koulustansa ulos kyllä jo viime syksynä, mutta päätimme jo tuolloin juhlia meidän molempien valmistujaisia yhtä aikaa, ettei vaan tarvitse järkätä kaksia juhlia. No ei, olisin mieluusti pistänyt pystyyn vaikka kolmet juhlat, mutta ajattelimme sitten kuitenkin pitää kerralla koko porukalle kesäjuhlat vihreässä Vihervaarassa, joten niinpä juhlien ajankohdaksi valikoitui kesä 2015. Tämä päätös pakotti mutkin pitämään kiirettä lopputyöni kanssa, jotta sain paperit koulusta ulos kesäkuun 16. päivänä.

valmistujaiset_c_perhejuhlat_.jpgvalmistujaiset (14)

Juhlia suunnittelimme yhdessä ja erikseen pitkin kevättä ja kesää. Suomen epävakainen kesä aiheutti kyllä hieman päänvaivaa ihan loppumetreille asti, sillä suunnitellut kesäiset pihajuhlat näyttivät vielä juhlaviikolla aika epävarmoilta mystisesti etenevien saderintamien vuoksi. Mutta sääjumalat olivat puolellamme, ja juhlapäivänä taivaalta ei tullut kuin ihan muutama hassu sadepisara koko päivän aikana.

Säiden salliessa pääsimme nauttimaan ulkoilmasta terassilla sekä pihalla. Olimme virittäneet herran kanssa pihalle aika hankalan krokettiradan, jonka lisäksi pihalla saattoi pelata mölkkyä sekä heittää tikkaa. Alapihalla koko juhlakansa pääsi myös leikkimään illan aikana, sillä eräs työkaverini veti muutaman loistavan leikin vieraille tutustumismielessä. Vieraita saapui juhliin hieman eri suunnilta, ja mukana oli varmasti kaikille uusia kasvoja. Hauskat leikit ovat (ainakin musta) helppo ja mukava tapa tutustua uusiin ihmisiin ilman sen suurempia panikoimisia siitä, mitä fiksua uusille tuttavuuksille pitäisi sanoa. Leikkien ohessa saa sekoilla vapaasti, se on vaan hauskaa. Ja hauskat ihmiset ovat hauskoja.

valmistujaiset (11)valmistujaiset (12)

Myös terassilla oli tunnelmaa! Kesän alussa asennetut markiisit pääsivät vihdon tositoimiin, tarjoten vieraille suojaa auringolta sekä alkuillan tuulelta. Markiisien alla saatiin myös kuunnella kauniita musiikkiesityksiä, jotka olivat mun mielestä yksi juhlien kohokohdista. Hirmuisen ihana ystäväni laulaa lurautti meille herra Longfieldin säestyksellä kauniin Over the rainbow –biisin. Hymyilin koko esityksen ajan. Ja en sitten tietenkään juhlahumussa tajunnut ottaa esitystä videolle, vaikka niin sitä etukäteen suunnittelin.. Toisaalta esitys ei olisi varmasti ollut niin vaikuttava, jos olisin katsonut sitä videokamera kädessä, joten ehkä parempi näin.

Herra Longfield pääsi säestämään myös toista ihanaa lauluesitystä, jonka lauloi koulukaverini. Elina lauloi meille Arja Korisevan Enkelin silmin –biisin, jonka kertosäe on varsin tarttuva ja niin kivan pirteä! Tykkään hymyilevästä Arja Korisevasta paljon, joten kun sain valita parin biisin joukosta mulle mieluisemman laulun, oli päätös aika nopeasti tehty.

valmistujaiset (7)valmistujaiset (16)valmistujaiset (8)

Musiikkiesitysten lisäksi terassilla tarjoiltiin vieraille ruokaa ja juomaa. Juhlien ruokapuoli pyrittiin pitämään visusti salassa, sillä halusimme vähän yllättää juhlakansaa heidän saapuessaan paikalle. Olimme hommanneet terassille blogin kautta lainaan aidon puulämmitteisen pitsauunin, jossa eräs vanha ystäväni, joka toimii nykyisin kokkina Kaarnassa, kokkasi vieraille nimikkopitsojamme. Aika hauska, ja ennen kaikkea herkullinen idea, vaikka itse sanonkin!

Pitsat tekivät kauppansa, ja pitsauuni kävi kuumana neljästä eteenpäin. Viimeiset pitsat paistettiin puolen yön jälkeen, ja voi tavaton ne maistuivat hyviltä! Pitsojen kylkeen vieraat saivat vielä kylmää Coronaa, jota olimme lastanneet aikamoisen määrän terassille nostettuihin kottikärryihin. Juustoinen kuuma pitsa ja kylmä Corona limelohkolla antoivat kyllä potkua meidän kesäjuhliin! Kurkataan muuten tarkemmin nimikkopitsoihimme resepteineen omassa postauksessaan hieman myöhemmin. Meidän mielestä pitsaidea oli sen verran hauska, että siitä voisi kertoa hieman enemmänkin.

valmistujaiset (17)valmistujaiset (18)valmistujaiset (9)valmistujaiset (10)valmistujaiset (20)

Illan aikana vihreässä Vihervaarassa piipahti yhteensä viitisenkymmentä vierasta. Paikalla oli perhettä, sukulaisia, ystäviä, koulu- sekä työkavereita, joita toki voi mainiosti kutsua myös ystäviksi. Ehkä voisikin paremmin sanoa, että paikalla oli sekä uusia että vanhoja ystäviä. Juhlien jälkeisenä aamuna olo oli aika outo. Tuntui kuin en olisi jutellut kenenkään kanssa, saati kysynyt keneltäkään kuulumisia tai muutenkaan mitään fiksua. Häsäsin siellä täällä kamera kaulassa, unohtaen välillä syödä ja juoda. Kameraankin oli tarttunut illan aikana ehkä jopa 15 kuvaa. Mutta muistan kyllä halanneeni herra Longfieldin kanssa hurjan montaa ihmistä, kiittäneeni ja toivottanut heitä tervetulleeksi, ja ennen kaikkea olleeni onnellinen niin monesta ihanasta ihmisestä, jotka ovat ihan tässä meidän lähellämme. ♥

Kiitokset kaikille, kaikesta!

Superisot kiitokset vielä Miialle tavattoman kivoista leikeistä. Annalle ja Elinalle kauniista ja herkistä lauluesityksistä. Isoveljelle Remaxin pakettiautosta, jolla saimme pitsauunin pihaan. Pizzauunille mahdollisuudesta tehdä herkullisia pitsoja omalla terassilla. Mikalle pitsojen kokkaamisesta. Sinebrychoffille kylmistä kesäisistä Coronoista. Hannan Sopalle isosta jeesistä ruokaostosten kanssa.

valmistujaiset (13)

Advertisement

4 kommenttia artikkeliin ”Valmistujaisjuhlat

  1. Apua, noiden pizzojen on täytynyt olla sairaan hyviä. Toiseksi sitten kiinnitinkin huomiota ton ”karhunpennun” ruttuhuuliin, ihan ylisuloista! <3

    • Pitsat olivat kyllä herkkua. Kaikki pitsapohjat käytettiin, joka kertoo kyllä jotain. :)
      Horatio oli hienosti juhlahumussa mukana, vaikka pieni poika vasta onkin. ;)

    • Kiitos! Kompakti uuni tosiaan oli. Isäni innostui siitä tosissaan, ja haluaisi sen omalle pihalleen ensi keväänä. Kelpaa mulle! Istun vanhempieni pihassa koko ensi kesän syöden pitsaa. :P

Kommentti ilahduttaa aina!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s