Viime viikon alussa jännitimme kovasti viiden työkaverin kanssa torstai-illan säätä. Kesä on ollut viimeisiä viikkoja lukuunottamatta hieman epävakainen, ja koska olimme jo ennen kesälomia sopineet erään projektin päättäjäiset Liuskaluodon Skifferiin, oli säiden jännittäminen ihan aiheellista. Kukaan muu porukastamme ei ollut ennen Skifferissä käynyt, joten toivoin kovasti, että pääsisimme istumaan tummenevaa elokuun iltaa juuri Liuskaluodon Skifferiin. Varasuunnitelmana meillä oli huonon sään sattuessa mennä Erottajan Skifferiin sisätiloihin, mutta eihän se nyt ole yhtään sama istua sisällä kuin ulkona keskellä pientä saarta.
Torstai valkeni kuitenkin aurinkoisena, jee! Matkaan lähdimme töistä viiden aikoihin, ja ehdimme juuri sopivasti kello kuuden lauttakyydin mukaan. Skifferin terassilla ei kuuden jälkeen ollut vielä suurempaa ruuhkaa, ja saimme porukallemme kivan pöydän terassilta. Nappasin vilukissana aurinkoisesta säästä huolimatta muutamat fleecet pöytään mukaan, ja ne tulivat kyllä tarpeeseen siinä vaiheessa kun lämpölamput laitettiin päälle ja aurinko laski, tuoden mukanaan tunnelmallisen pimeän illan.
Projektimme vetäjä tilasi pöytään ensi alkuun skumppapullon. Skumppa maistuu aina hyvältä, niin myös tällä kertaa. Ja sitten olikin sen tärkeimmän, eli ruoan vuoro. Porukkamme miesosasto otti itselleen liuskat, samalla kun minä ja porukan toinen nainen tilasimme vuohenjuustosalaatit. Olimme päättäneet jo töissä pysyä tiukkana ja tilata itsellemme illalla salaatit. Vaati aikamoista mielenlujuutta sanoa kassalle ”yksi vuohenjuustosalaatti”, kun oikeasti teki mieli tajuttoman paljon rasvaista pitsaa..
Ruokien saapuessa olimme kuitenkin salaattivalinnasta oikein tyytyväisiä, salaatin mukana tuli nimittäin ISO pala juustoista pitsapohjaa, joka toimi ikään kuin leivän roolissa. Voi nam! Ja jos nyt kehtaan tunnustaa, niin saatoimme syödä porukkamme miesosaston pitsoja ihan vaan vähän. Toinenkin tunnustus on syytä tehdä heti ensimmäisen perään. Tilasin illan päätteeksi herra Longfieldille oman liuskan kiitokseksi siitä, että herra tuli hakemaan mut Skifferin edustalta kotiin. Saatoin vielä kotona maistaa muutaman palan myös herran pitsasta..
Ilta kului Skifferillä odotetun mukavasti. Projektiporukkamme on hyvä ja huumoria löytyy kaikilta. Lisäksi sain oppia kaikenlaista uutta näistä viidestä tyypistä. Yksi oli esimerkiksi ollut töissä Dublinissa kaksi vuotta putkeen, toinen oli ollut Irlannissa kesätöissä pari kesää, yhden tytär tanssi pitkään balettia ihan tosissaan, eräs oli käynyt pari viikkoa sitten ekaa kertaa Tapiolan LN-Sushi Artissa, yksi puhuu täysin sujuvaa puolaa ja eräs omisti kausikortin Oopperaan. Entäs minä ja mun jännittävä elämä? No näytin mä Horatiosta pari kuvaa. Heh!
Pimenevä ilta sai meidät jossain vaiheessa toteamaan, että fiilis Skifferin terassilla oli kuin Välimerellä. Ilta oli tosiaan tumma, ei toki niin lämmin kuin Välimerellä, mutta siedettävä kuitenkin. Paikalla oli kolme DJ:tä, jotka vääntelivät musiikkilaitteiden nuppeja ja jengi jorisi ja nautti silminnähden elokuisesta illasta. Aika jees ilta!
Viime viikkojen illat ovat olleet ihanan pehmeitä, hyvä lopetus muuten kolealle kesälle. Fiilis monessa paikassa on yht’äkkiä ollut kuin ulkomailla.
Todella hyvin sanottu! Viimeisten viikkojen helteet ovat tosissaan oiva lopetus tälle kesälle. Minä en kyllä enempää helteitä olisi edes kaivannut, oikein mahtava kesä, jälleen kerran! :)