Herra Longfield työmatkailee: Galicia, Espanja

Monqistador, Herra Longfield täällä.

Pakistanien sun muiden Qatarien vastapainoksi oon tässä viime aikoina päässyt välillä ihan inhimillisiin ja normaaleihinkin paikkoihin matkustelemaan työn merkeissä. Espanjan Galiciassa sijaitsevasta Vigosta oon täällä aiemminkin hölissyt, ja nyt menin samalle seudulle taas pariksi viikoksi asustelemaan, mutta ekaa yötä lukuunottamatta majailin tällä kertaa Pontevedra-nimisessä kaupungissa.

Pontevedra olikin oikein mukava pieni kaupunki, yksi harvoista työmatkakohteista jonne voisin ihan hyvin kuvitella tuovani Hulinkin joskus mukanani jos tilaisuus aukenee. Pontevedrasta on hyvä tietää semmonen pieni knoppi, että siellä muinoin rakennettiin semmonen laiva ku Santa Maria. Tällä botskilla sitten eräs kaunis päivä tuossa viitisensataa vuotta sitten kaveri nimeltään Kristoffer Kolumbus lähti kavereidensa ja parin muun venhon kanssa vähän purjehtimaan, ja he saivat päähänsä että hei, mennäänpä nyt niin pitkälle tota Atlanttia kun kyetään, ja siinä tohinassa tulivat vahingossa löytäneeksi Amerikan.

Hotelli, missä asustelin, sattui sijaitsemaan ihan Pontevedran vanhan kaupungin rajalla, joten mikäs sieltä oli tehdä iltaisin pistohyökkäyksiä vanhoja katuja ja taloja ihmettelemään. Ei haitannut, vaikka useimmiten työpäivät menivät tosi myöhään, ja hotellille pääsi vasta joskus iltakahdeksan jälkeen. Kaduilla oli iltaisinkin mukavan leppoisa meininki. Siellä pelattiin futista ja turistiin niitä näitä ja juotiin katukahviloissa kahvia tai jotain vahvempaa vielä iltayhdenkintoista aikaan arkipäivinä. Oikeastaan haittasi, jos töistä pääsi joskus normaaliin skandinaaviseen aikaan, koska sitten piti odottaa monta tuntia ennen kuin ravintolat aukaisivat ovensa. Espanjassa tuntuu edelleen olevan valloillaan aikoinaan siestasta johtunut elämäntapa, eli se että ihmiset tekevät asioita vasta hemmetin myöhään illalla. Se taas aiheuttaa sen, että mm. ravintolat avaavat ovensa vasta joskus iltakasin jälkeen, koska ennen sitä ei asiakkaita tule. Ennen, kun siestaa vielä vietettiin, työpäivä ihmisillä katkesi aina joskus lounasajan jälkeen pariksi kolmeksi tunniksi. Sitten käytiin himassa, syötiin perheen kanssa ja vähän ehkä jotain muutakin siinä puuhailtiin, ja sitten mentiin takaisin töihin ja töitä jatkettiin iltaan asti. Nykyään ei siestaa enää vietellä, mutta silti työpäivien pituus ei kuulemma ole entisajoista juurikaan lyhentynyt, ja normaali elämä keskittyy sen takia yhä hyvinkin painavasti myöhäisiltoihin. Turisteille ja muille vierailijoille toki kiva asia tuollainen, kun voi sitten myöhään illallakin lampsia pitkin paikkoja mukavassa ihmisvilinässä, mutta parin paikallisen suusta kuultuna tuo meininki on kuulemma ihan älytöntä. Ihmiset on vaan töissä eivätkä pysty olemaan perheidensä ja kavereidensa kanssa, unet jää vähiin ja viikonloppuna sitten lähinnä levätään että jaksaa taas viikolla olla espanjalainen. Yksi paikallinen kaveri oli ollut Norjassa joskus vaihdossa, ja häntä oli siellä alkanut oikein ärsyttämään miten ihmiset oli jo viiden aikoihin perheidensä kanssa jossain puistoissa tai ravintoloissa tai jossain. Miksi nuo voi tehdä tuolla tavalla, mutta meidän pitää olla 12 tuntia vuorokaudesta töissä?

Yksi syy, miksi Espanjassa on melko kovat työajat, on maan yleinen jama. Se ei ole ihan kovimmassa tikissä meinaan. Suomessa voivotellaan nuorisotyöttömyyttä, mutta Espanjassa se on ihan eri sfääreissä Suomeen verrattuna – jostain luin että 15-24 -vuotiaiden espanjalaisten työttömyysprosentti on luokkaa 50 %, se on ihan karmean paljon enemmän kuin Suomessa (22,1 %, googlasin). Käytännössä siis puolet espanjalaisista vastavalmistuneista junnuista ei saa töitä, ja ne jotka saa, on vähän niinku pakotettuja sitten tekemään mitä pomo käskee, tai muuten tulee lähtö ja oven takana hattu kourassa pyörivästä 4000 innokkaasta odottelijasta valitaan joku toinen korvaamaan. Firmoilla on nykyään tapana ottaa ”trainee”-nimikkeellä koulusta valmistuneita tyyppejä töihin, määräaikaisella vuoden sopimuksella. Näille ympärivuosihessuille ei tarvitse maksaa kuin 600€ kuukausipalkkaa, joten firmoille on kiva juttu napsia innokkaita/epätoivoisia koulusta päässeitä ties mihin hommiin hanttiliksalla, ja vuoden jälkeen heittää kaikki pois ja ottaa uusi satsi tilalle. Jos joku junioreista oikein toden teolla näyttää vuoden aikana kyntensä, se saattaa ehkä saada peräti ihan oikeankin työpaikan, mutta kuulemma melko pienellä prosentilla tommonen onnistuu. Sama homma toki on sitten niillä vanhemmillakin työntekijöillä, jos alkaa hankalaksi ja valittaa että miksi on työaika näin pitkä, se helposti lyhenee nollaan ja sitten on joku innokas nuori siellä tilalla vetämässä naama väkinäisessä hymyssä 14-tuntista työpäivää.

Espanjasta onkin kuulemma tätä nykyä käynnissä jonkinnäköinen pienimuotoinen nuorien maastapako. Se on toki ihan ymmärrettävää, jos ei kotimaasta meinaa töitä löytyä. Etelä-Amerikka varsinkin on espanjalaisille hyvä mesta, koska siellä puhutaan samaa kieltä, ja eurooppalainen koulutus on arvossaan. Tämä muuttoliike kyllä näkyi Pontevedrassakin, siellä nimittäin tuli vastaan huomattavasti enemmän vanhoja, eläkeikäisiä ihmisiä kuin nuoria tai edes keski-ikäisiä. Pitkällä tähtäimellä ei ole kovinkaan hyvä kehityssuunta tämmöinen.

Tiedä sitten johtuiko asia nuorisotyöttömyydestä vai rasismista vai ihan vaan siitä että jollain oli huono päivä ja mulla oli huono tuuri, mutta minä pääsin matkani aikana ehkäpä oikein viharikoksen uhriksi. Tai no, en minä oikeastaan, mutta minun vuokra-autoni kuskinpuoleinen ovi sai eräs päivä työpaikalla ollessani melkoiset avaimella raavitut ristinollanaarmut pintaansa. Tuona päivänä en mitenkään kusipäisesti ollut autoani pysäköinyt edes, joten kiukkukohtauksen syyn on täytynyt olla jotain muuta kuin liian lähelle parkkeerattu auto. Paikallisten kanssa asiaa pohtiessamme emme saaneet mitään selkeää syytä aikaiseksi. Kovasti siellä vakuuttivat, että eihän nyt kellään voi henkilökohtaisesti minua vastaan mitään olla, koska olen niin kiva ja mukava ja kaikenkaikkiaan ihan mahtavan hieno ja super ja paras kaikista ihmisistä. Autossani ei ollut väärän maan kilpiäkään, joten perusrasismikaan ei kuulemma oikein tuntunut uskottavalta selitykseltä, koska mistä joku olisi voinut tietää että se auto on ulkomaalaisen käytössä.

Itse veikkasin, että muiden kivoista sanoista ja kehuista huolimatta varmaan jollain oli minua vastaan jotakin, ja se sitten jotenkin näki joku aamu että tuosta autosta se nyt nousi, ja sitä pitää nyt kolhia koska perkeleen suomalainen täällä vie meidän työt ja naiset tai miehet ja espanja espanjalaisille, rajat kiinni ja paikallinen Timo Soini ja kansa kyllä tietää, ja sitten olikin ovessa jo isot ristit ja ympyrät ja oliko neliökin siihen vielä hahmoteltu. Onneksi asia hoitui minun kannaltani ilmoittamisen jälkeen todella vaivattomasti, paikalliset turvallisuustyypit vähän yritti selvittää että näkyisikö turvakameroista kuka tempun oli tehnyt, ja ilmoittivat sitten että he hoitavat vuokrafirman kanssa asian kuntoon, mun ei enää tarvinnut sen jälkeen tehdä asian eteen yhtään mitään. Eikä kukaan ees tullut räkimään mua naamaan tai puukottamaan loppumatkallakaan.

Vigo, Pontevedra ja Santiago de Compostela kuuluvat kaikki Galician itsehallintoalueeseen. Viimeisenä päivänäni tein suhailumatkan paikallisen junnun kanssa, koska heitin kaverin vähän matkan päässä sijainneeseen kotikyläänsä, jottei hän joutunut bussilla menemään ja sinne pennosiaan haaskaamaan (se oli yksi niistä 600 euron kuukausipalkan traineeista). Vastineeksi jamppa lupasi esitellä mulle mestoja. Se olikin oikein mukava suhailutuokio se, ja siinä erinäisiä rantoja, kukkulanhuippuja ja rannikkokyliä kierrellessä pääsi kaverin juttujen ansiosta vähän paremmin sisään paikallisten sielunelämään. Yksissä tuumin teimme reissun aikana sellaisen johtopäätöksen, että Galicia on Espanjan Suomi, ja Suomi Euroopan Galicia. Molemmat on muista vähän syrjässä olevia, kohtalaisen tuntemattomia kolkkia, joissa asuvat ihmiset eivät ole niin ulospäin suuntautuneita, mutta ovat keskimäärin ihan fiksuja ja ahkeria tyyppejä, ja molemmissa on oikein puhdasta ja nättiä luontoa vaikka muille jakaa.

Galicialaiset kuulemma inhoavat madridilaisia, jotka ovat leuhkoja ja ylimielisiä ja haukkuvat Galician asukkaita junteiksi ja pölvästeiksi. Kaikesta näki, että tämä galicialainen junnu oli kotiseudustaan ylpeä, vaikka esittelikin paikkoja välillä semmosen pienen itseironian ja ehkä noloudenkin häive äänessään, vähän niinku suomalaisilla tiettekö, mitä ne nyt meistä ajattelee. Kaveri oli selkeästi oikein ajatuksen kanssa miettinyt että mitä paikkoja käydään katsomassa ja missä järjestyksessä. Jänskin paikka ja tarina oli eräällä kukkulan huipulla sijainneella puulla, johon paikkakunnan asukkaat olivat kuulemma joskus kauan aikaa sitten hirttäneet paikallisen aatelisen, jota kukaan ei voinut sietää. Kun paikalle oli tullut viranomaiset murhaa selvittämään, oli sitten paikallisilta alettu kysymään että kukas tän jätkän nyt oikein meni tähän puuhun hirttämään. Ylitsevuotavassa yhteishengessään paikalliset oli kuulemma kaikki vastanneet ”Me kaikki murhasimme aatelisen”, ja koska viranomaiset eivät koko kylää voinut oikein vankilaankaan passittaa, painettiin koko murha lopulta villaisella. Tuo puu kasvaa paikalla vieläkin, tosin se on nykyään jotenkin käpristynyt joksikin valkoista, puolikuollutta pensasta muistuttavaksi oksaryppääksi.

Toinen jänskä paikka oli rantabaari, jonka terassille mekin mentiin muun väkijoukon sekaan istumaan. Siinä aikamme odoteltuamme lähdimme sisätiloihin katselemaan että missäs henkilökunta oikein luuraa, mutta baari oli sisältä ihan tyhjä, lukuunottamatta esiintymislavalla makoilevia kahta isoa koiraa. Se oli jotenkin absurdi tilanne, terassilla oli kymmeniä ihmisiä, kaikilla niillä oli juomat tai ruoat edessään mutta henkilökuntaa ei ollut, ainoat olennot baarin sisällä oli kaksi koiraa. Kyllä sitä henkilökuntaakin jostain sitten lopulta paikalle pelmahti, mutta ennen sitä baariin tuli vielä kolmaskin koira, jonka kanssa ne lavalla makoilleet hurtat alkoivat temmeltämään.

Jampan kanssa tuli lopulta ajettua ympyrää koko ilta, pääsin näkemään mm. simpukankuorikirkon ja aasiaitauksen ja kiviveistoksia täynnä olleen rannan, ja siinä samalla tuli Galician ja Suomen lisäksi hölistyä myös muunmuassa koripallosta, Jari Litmasesta, ISISistä, Apocalypticasta, Wire-TV-sarjasta, appelsiineista ja Laplace-muunnoksista. Oikein mukavat suhailut oli, vaikkei meille käynytkään niin hyvin kuin Kristofferille, Amerikan sijaan löydettiin perille sinne minne pitikin. Mutta Galiciasta kyllä löytyi katseltavaa ja ihmeteltävää, seudulle voisi ihan tosissaan joskus jonkun turisteerausreissun Hulinkin kanssa joskus tehdä. Tee sinäkin! Tai jos et Hulia mukaasi tahdo, niin mene sit ilman.

Advertisement