Olen hehkuttanut blogissa jo useaan kertaan Sara La Fountainin reseptejä. Löysin blogista äkkiseltään 22 Saran reseptiä, joita olemme kokeilleet ja joihin olimme ihastuneet. Meiltä löytyy kolme (tai neljä) Saran keittokirjaa, ja ne kaikki ovat kovassa käytössä. Eniten kokkaamme Passion for food -kirjasta, jonne olen saanut myös Saran nimmarin. Raahasin kirjan mukaan erääseen tilaisuuteen, jossa Sara oli mukana, ja reippaana tyttönä menin kysymään jos voisin saada hänen nimmarinsa lempikeittokirjaani. Sain omistuskirjoituksen ja yhteiskuvan, jeee!
Niin ja kirjoitti Sara myös nimensä synttärikorttiini, kun täytin 30 vuotta. Se oli muuten aika spesiaali synttärikortti. Jos et vielä tiedä mistä oli kyse, kurkkaa ihmeessä seuraava postaus maailman parhaasta synttärikortista. Herra Longfield on aika mieletön otus.
No mutta asiaan. Tässä kesälomalla pyysin herraa kokkaamaan jo toistamiseen Saran Passion for food -kirjasta kana-chipotle quesadilloja, joita olimme kerran aiemmin ahmineet suut vaahdossa. Herra tarttui tuumasta toimeen, ja niinpä me eräänä päivänä söimme lounaaksi (kahtena päivänä peräkkäin) järisyttävän hyviä quesadilloja. Tätä reseptiä ei oikeasti kannata ohittaa. Testatkaa näitä!
Kana-chipotle quesadillat
4 annosta
- 1 kpl paistettu grillibroileri nypittynä pieniksi paloiksi (nahka kannattaa viskata pois)
- 5 rkl chipotle Tabasco -maustekastiketta
- 3 rkl tomaattipyreetä
- 2 rkl öljyä
- 1 limetin mehu
- 1 tl sokeria
- suolaa
- 8 kpl isoa vehnätortillaa (Santa Marian Original Soft -tortillat toimivat tosi hyvin)
- 10 siivua yksittäispakattua cheddarjuustoa pieniksi paloiksi revittynä
- 1 ps juustoraastetta (meillä oli emmental-punaleimaa)
- 1 prk creme fraichea (voi jättää halutessaan pois)
Salsa
- 1 rasia kirsikkatomaatteja pieneksi paloiksi leikattuina
- ½ punasipuli pieneksi silputtuna
- 1 limetin mehu
- ½ nippua korianteria silputtuna
- 1 tl Tabasco-maustekastiketta
- 4 rkl öljyä
- 2-3 rkl sokeria
- suolaa
1. Tee ensin salsa. Sekoita kulhossa paloitellut kirsikkatomaatit, punasipuli, limetin mehu, korianteri, Tabasco, öljy, sokeri ja suola. Anna salsan marinoitua jääkaapissa noin 30 minuuttia ennen tarjoilua.
2. Seuraavaksi tehdään kanatäyte. Sekoita kulhossa nypitty grillikana, chipotle Tabasco, tomaattipyree, öljy, limetin mehu, sokeri ja suola. Sekoita massa hyvin ja laita maustumaan jääkaappiin hetkeksi.
3. Sitten kootaan quesadillat. Levitä kanatäytettä, ja ripottele juustoraastetta sekä cheddarjuustoa neljän vehnätortillan päälle. Aseta jokaisen tortillan päälle toinen vehnätortilla ikään kuin kanneksi.
4. Lämmitä quesadilloja uunissa 200 asteessa muutama minuutti niin, että juustot sulavat ja täyte lämpenee.
5. Tarjoile quesadillat salsan ja creme fraichen kanssa.