Kaksi viivaa

Joista toinen oli haalea.

Elellään heinäkuun loppua. Olen käynyt apteekissa edellisenä päivänä ja hieman sekavasta kierrostani huolimatta menkkojen olisi pitänyt alkaa viimeistään tänä aamuna. Herään kahdelta yöllä, vessaan pitää päästä. Nappaan pahvisen paketin keittiön tasolta ja menen sen kanssa vessaan. Heinäkuinen raskaustesti ei ole ensimmäinen tekemäni, joten en viitsi herättää herra Longfieldiä. Näitä on tehty yksin herran työmatkojenkin aikana viime syksystä asti.

Luen ohjeet kertaalleen tarkasti läpi, vaikka olen lukenut ne melkein joka kuukausi reilun kuuden kuukauden aikana. Silmät eivät ole kunnolla auki, väsyttää ja vessahätä on kova.

Sain testin kuitenkin tehtyä. Suljen korkin ja hoidan vessahommat loppuun pimeässä vessassa, jonne oli kyllä tosi fiksua hommata himmentimet, sillä silmät eivät revähdä silmäpusseista ulos kun yöllä käy vessassa. Voi tavallaan jatkaa unia koko vessareissun ajan.

Katson testin tulosta käsien pesun jälkeen. Siinä näkyy vain yksi vahva viiva. Selvä – ajattelin sen enempää asiaa murehtimatta.

Jostain syystä nappaan testin kuitenkin mukaani sänkyyn, tyynyn viereen. Selaan hieman nettiä sillä uni ei tule ihan heti takaisin. Muutaman minuutin päästä nostan testiä, ja valaisen sitä puhelimen näytöllä. Nyt silmät meinaavat tosissaan revähtää silmäpusseista ulos. Siis näinkö tosiaan yksinäisen vahvan viivan vieressä toisen, hyvin vaalean viivan, vai harittaako silmäni!?

Kääntelen testiä pimeässä huoneessa ja sohin sitä kännykällä. Ei hemmetti, on siinä toinen viiva, joskin hyvin vaalea. Alan hymyillä. Olen sanaton, käännyn nukkuvan herran viereen miettien tohdinko herättää häntä vain yhden vaalean viivan takia. Ennen kuin teen mitään, herra jostain syystä herää yhtäkkiä, avaa silmänsä, ja kysyy yllättävän virkeänä MITÄ? En saa pariin sekuntiin mitään sanottua, hymyilen vain pilkkopimeässä huoneessa, jota valaisee pinkin kännykän haalea valo.

Sitten kerron mistä on kyse. Ihmettelemme haaleaa viivaa, ja päätämme tehdä toisen testin heti seuraavana aamuna, tai ehkä kuitenkin vasta sitä seuraavana. Emme osaa päättää.

Nukahdamme uudestaan, ja aamulla katsomme jälleen testiä. Viiva on yön aikana tummentunut, tai sitten emme vain nähneet sitä unihiekkaisten silmien läpi keskellä yötä. Tai ehkä neljä tuntia on saanut viivan tummenemaan.

Aamutoimet sujuvat normaaliin tapaan. Toki siinä sivussa mietimme, että tuleekohan Horatiosta nyt isoveli ja sitä, että olipas onni ettemme varanneet matkaa helmikuulle alkuviikosta. Samalla emme ole testin tuloksesta yhtään varmoja. Herra sanoo käyvänsä apteekissa illalla.

Aamupalaa syön yksin, samalla kun herra ulkoiluttaa Horatiota. Yritän kaksi kertaa alkaa itkeä, mutta en saa kyyneleen kyyneltä ulos. Ajattelen, että olenpas kylmä äiti.

Töihin lähden yksin autolla. Popitan täysillä Jason Derulon ja Jennifer Lopezin Try me -biisiä ja jossain Turun motarilla itku tulee. Kylläpäs oli oikein romanttinen biisi joka sai tunteet pintaan. Hah! Kyyneleet valuvat aurinkolasien alta, ja toivon niin kovasti, että toinen testi näyttäisi jo vahvemman viivan, sen haalean sijaan.

Arvaatteko miten sen toisen testin kanssa kävi..?

Advertisement