Terassikauden avaus

Sieltä se kesä vain tulla tupsahti!

Eräänä aamuna perennapenkeissä alkoi kukkia tulppaanit, ja sen jälkeen melkein joka aamu kukkapenkeistä on voinut bongata uusia kauniita alkukesän kukkia. Tulppaanien paras aikaa alkaa olla jo nyt ohi, vuoro on annettu eteenpäin mm. upeina kukkiville omenapuille sekä sammalleimuille.

Herra Longfield piipahti viikonloppuna kotona, ja vaikka meillä oli menoja vaikka kuinka, ehdimme laittaa pihaa ja terassia kuntoon oikein urakalla. Nurmikko saatiin ajettua, kukkapenkit kasteltiin ja rikkaruohot kitkettiin vimmalla pois. Satun kuulumaan siihen outoon porukkaan, joka nauttii rikkaruohojen kitkemisestä ihan tosissaan. En toden totta tiedä montaakaan yhtä rentouttavaa ajankäyttötapaa. Melkein parhaita kesäpäiviä ovatkin ne, jolloin saa mennä heti aamusta kaikessa rauhassa aamupalan jälkeen puutarhaan kuopsuttamaan, ja tulla vasta myöhään illalla takaisin sisälle jalat ja kädet yltäpäältä mullassa.

Kitkeminen ja muutkin puutarhahommat sujuvat muuten kuin tanssi äänikirjojen parissa. Tällä hetkellä kuuntelen Laila Hirvisaaren Vienan punainen kuu -kirjaa, joka vie minut jokaisella kuuntelukerralla mennessään. Samoin teki Lailan Minä, Katariina -kirja.

Terassille istutettiin viikonlopun aikana ensimmäiset kesäkukat, ja herra kokosi Horation suurella avustuksella alta aikayksikön muutaman matalan pöydän terassin löhöilyalueelle. Samaan aikaan minä viritin keittiön puolella illan grilliherkkuja. Olemme tänä kesänä jo pari kertaa grillailleet pikkuisella kannettavalla grillillä piknikeillä, mutta sunnuntaina oli aika avata terassikausi ihan normaalin grillin säestyksellä.

Atrian grilliribsit (*saatu blogin kautta), uudet perunat voilla, grillatut herkkusienet sekä Atrian valmiit salaatit (me maistelimme vinaigrette kaalisalaattia sekä valkosipulista perunasalaattia *saatu blogin kautta) maistuivat tajuttoman hyviltä lämpimässä kesäillassa juuri ennen lätkän finaalia (ei puhuta siitä finaalista sitten yhtään enempää).

Siinä syömisen ohessa huomasimme myös, että ostamamme matalat pöydät saattoivat olla vikatikki. Horatio kun pääsee isolla naamallaan nuuhkimaan (ja nappaamaan) pöydällä olevia herkkuja kohtuullisen helposti. Saa nähdä, milloin silmä välttää ensimmäisen kerran pariksi hassuksi sekunniksi, ja grillisapuskat on ahmaistu parempiin suihin.

Iso terassimme muuntautuu nyt taas koko kesäkaudeksi yhdeksi lisähuoneeksi. Viime vuonnahan hommasimme terassille markiisit, joten paahteisella terassilla pystyy nyt myös viettämään ihan oikeasti aikaa. Saa tosin nähdä kuinka kauan terassilla malttaa aikaa viettää, noita pihahommia kun olisi suunniteltu tällekin kesälle jo jokunen.. Horatiolle pitää ainakin rakentaa aitaus, terassin alaosat pitäisi rimoittaa, kivetystäkin pitäisi pihalle väsätä ja yläosaton asfalttimieskin pitäisi saada pihalle hetkeksi hommiin.

Saa nähdä mitä kaikkea ehdimme tämän kesän aikana pihalla tehdä. Suunnittelutöitä, tiukkoja budjettilaskelmia sekä ansaittuja lepohetkiä pääsee onneksi viettämään mukavalle terassille. Grilli käy varmasti tänäkin kesänä taas kuumana, tervetuloa siis kurkistamaan miltä meidän kesä näyttää terassilta katsottuna!

Edessä on pitkä kuuma kesä, eiks jee?

Advertisement

Ravintola Grosseto Marina, Praha

Olimme kävelleet ystäväni kanssa jalat hajalle Prahan kauniilla kujilla. Viimeiseksi olimme olleet ihailemassa upeaa Vituksen katedraalia iltavalaistuksessa ja napanneet siinä sivussa ison kasan hassun hauskoja hyppyselfieitä käsikädessä. Vitukselta päätimme talsia yhteen Prahan vanhimmista olutpanimoista juomaan olutta, syömään olutjuustoa sekä lepuuttamaan väsyneitä jalkoja. Pivni syriä (olutjuustoa) olimme herra Longfieldin kanssa Prahassa jokunen kesä sitten syöneet, ja halusin viedä myös ystäväni sitä maistelemaan.

No sitten kävi niin, että vaikka kuinka seurasin karttaa ja ihan varmasti olimme oikeassa osoitteessa, ei siellä ollut Prahan vanhinta panimoa vaan järkyttävän pitkä, ikkunaton muurattu seinä. Siinä sitä sitten hekotettiin niin, että vedet valuivat silmistä. Olut jäi juomatta ja olutjuusto syömättä. Jatkoimme urhoollisesti matkaamme keskustaa kohti vaikka jalat huusivat hoosiannaa ja pientä lepohetkeä.

Mutta onni kääntyi! Olimme ylittämässä janoissamme Manesuv Most -siltaa, kun huomasimme sen päässä olevan Grosseto Marina -ravintolan. Olimme edellisenä iltana illastaneet saman ketjun Pizzeria Grosseto Vinohrady -ravintolassa ja kuulleet Prahassa asuvalta ystävältämme, että tämä Marina on ehkä ketjun tunnetuin ravintola. Suuntasimme oitis kohti ravintolan kauniisti välkkyviä valoja sillan toisessa päässä.

Tiedustelin ravintolassa voimmeko tulla ystäväni kanssa vain lasillisille. Tämä sopi, ja niin kaksi rähjäistä ja väsynyttä matkaajaa ohjattiin tunnelmallisen ravintolan baaritiskille. Olo oli tosiaan aika tööt. Tukka sojotti minne sattui ja takin alta saattoi ilmoille leimahtaa myös pienoinen hien haju. Koko päivän mittainen ravaaminen sisällä sekä ulkona villa- ja toppavaatteissa olivat saaneet hikianturat toimimaan kumman tehokkaasti.

Ja tästä huolimatta meitä palveltiin ravintolassa kuin kahta kuningatarta! Voi jestas sentään!

Ystäväni tilasi taivaallista punaviiniä ja minä ihan oikeaa samppanjaa. Pienen samppanjapullon korkille tuotiin jopa oma lautanen, josta sen totta kai nappasin matkamuistoksi kotiin. Fiilis oli sen verran ihana, että päädyimme tarjoilijan suosituksesta tilaamaan meille vielä juustolautasen. Olimme menossa Prahassa asuvan ystävämme luokse illalla syömään, mutta kyllä pari juustoviipaletta aina mahaan mahtuu.

Meidät ohjattiin vielä myöhemmin baaritiskiltä parempaan pöytään, jonne tarjoilijat kantoivat kaikki juomamme sekä juusto- ja leipälautaset. Siemailimme juomiamme toden teolla kaikessa rauhassa ja räkätimme aina välissä tyhmille jutuille. Väsymys oli muuttunut jossain välissä päivää jatkuvaksi hekotukseksi, mutta mikäs siinä, se oli ihan parasta.

Kun olimme pitkän tovin jälkeen vihdoin valmiita jatkamaan matkaa, tuli meidän ihana miestarjoilija pukemaan meille vielä takit päällemme, ja hän jopa kietoi kaulaliinan kaulani ympärille. Näin hyvää palvelua ei voinut olla arvostamatta!

Isot kiitokset Grosseto Marinalle, viehättävä ja tunnelmallinen ravintola jäi mieleemme erittäin positiivisesti.

Brunssi: Meripaviljonki (HKI)

Yhteistyössä Ravintola Meripaviljonki

Kesti 15 vuotta, ennen kuin Säästöpankinrantaan suunnitellun kelluvan ravintolan lupa-asiat saatiin kuntoon. Ravintola Meripaviljonki avasi ovensa vihdoin keväällä 2015. Ja nyt keväällä 2016 ravintola on alkanut tarjoilla kaupunkilaisille merellistä sunnuntaibrunssia. Me kävimme ystäväni kanssa testaamassa Meripaviljongin kolmannen brunssin viime viikon sunnuntaina.

Sunnuntaina nappasin ystäväni auton kyytiin hänen kotipihaltaan. Satoi kaatamalla. Naureskelimme autossa, että mihin se lauantain upean aurinkoinen sää katosikin juuri tänä päivänä. Heti perään mietimme kyllä, että huonolla säällä on aika mahtia astua sisään lämpimään ravintolaan ja kökkiä siellä hyvän ruoan parissa kaikessa rauhassa piilossa kylmältä ja märältä ilmalta.

Karautin auton ajomatkan päätteeksi parkkiin Säästöpankinrantaan, ja siitä astelimme vain muutaman askeleen sateenvarjojen alla ravintola Meripaviljongin pääoville.

Ravintolan sisäpuolella meitä odotti suuri, valoisa ja kotoisa ravintolasali. Ravintolan seinäpinta-alasta noin 70 % on lasia, joten valo pääsee tulvimaan sisään ihan koko päivän – vuodenajasta riippumatta. Suuresta lasipinta-alasta johtuen ravintola tarjoaa asiakkailleen makuelämysten lisäksi myös silmänruokaa. Vaikuttavat panoraamanäkymät aukeavat joka puolelta ravintolaa. Yhdellä silmäyksellä voi nähdä ainakin junaradan, Ympyrätalon sekä pienen palan Siltasaarta.

Meripaviljongin pyöreähkö muoto on saanut vahvasti vaikutteita vieressä nököttävältä Ympyrätalolta. Ravintolan kantavana teemana on merellisyys, joka näkyy maisemien lisäksi myös lautasella, brunssista aina a la carte -listan annoksiin asti.

Tovin yritimme ystäväni kanssa etsiä tästä merellisestä ravintolasta myös kelluvaa terassia, mutta ei sitä löytynyt. Eikä meidän silmät olleet väärässä. Meripaviljonki on totta tosiaan ravintola ilman terassia. Ravintola haluaa kuuleman mukaan tulla tunnetuksi ensin ruokaravintolana, ja laajentaa toimintaansa vasta sen jälkeen terassitiloihin. Meidän brunssimme aikaan terassille ei olisi kyllä ollutkaan mitään asiaa, joten istuimme oikein mielellämme sisätiloihin ikkunan viereen, kilistelimme kuohuvalla ja kävimme buffetpöydän antimiin käsiksi.

Brunssi kantaa nimeä Meribrunssi. Kala- ja äyriäisvalikoima oli brunssin nimen veroinen. Alkupalapöydästä löytyi iso kasa erilaisia merenantimia. Oli savustettuja kokonaisia katkarapuja, valikoima sillejä ja silakoita, muikkuleipiä, sinisimpukoita sekä lohipastramia. Kalojen kavereina tarjolla oli liuta erilaisia salaatteja ja iso kasa kaikenmoisia majoneeseja sekä kastikkeita.

Kovinkaan montaa punaisen lihan edustaa ei alkupalapöydässä ollut. Mutta ei niitä kyllä osannut edes kaivata, tuoreet ja sesongissa olevat kasvikset sekä laaja kirjo merenotuksia veivät kielen totaalisesti mennessään. Niin ja se focaccia, taivas kuinka hyvää!

Santsasimme ystäväni kanssa alkupaloja kahdesti, vai sittenkin kolmesti? Emmä enää muista, eikä sillä ole väliä. Kolme menee siinä missä kaksikin.

Pääruoat oli sijoitettu keittiön lähelle lämpimien kupujen alle. Pääruoat jatkoivat teeman mukaisesti merellistä meininkiä. Harvoinhan pääruoat ainakaan minun mielestäni yltävät aivan alkupalojen tasolle, ja niin kävi myös Meripaviljongissa. Lohi maistui lohelle, mutta täytyy sanoa, että savusiikapiirakka sekä espanjalainen munakas kylmäsavustettuine haukineen olivat totisesti herkullisia – meistä molemmista. Mutta silti komea, värikäs ja maukas alkupalapöytä vei tälläkin kertaa voiton pääruoista.

Jälkkäripöytä oli iloinen yllätys! Se piti sisällään juustoja ja hillokkeita, värikkäitä hedelmävartaita karvasmantelikermalla sekä raparperipiirakkaa vaniljamascarponella. Viime viikko piti sisällään neljä herkkupäivää (minusta riippumattomista syistä), joten oli huojentavaa, ettei vielä sunnuntainakin pitänyt ahmia sokeria kaksin käsin.

Värikäs jälkkärilautanen huuhdeltiin alas teen voimin. Olemme ystäväni kanssa molemmat kovia teenjuojia, ja pientä nipotusta pitää antaa siitä, että teetä tarjoiltiin pienehköistä kahvimukeista. Meidän mielestä teetä pitää saada juoda mahdollisimman isosta teemukista, jotta siitä voi nauttia mahdollisimman pitkään. Mutta joo, aika pieni juttu kuitenkin.

Kaiken kaikkiaan Meripaviljongin meribrunssi oli tosi toimiva setti ruokineen sekä näköaloineen. Ravintola hakee vielä brunssikonseptiaan ja muutoksia voi olla tiedossa. Toiveitakin saa varmasti esittää, mutta ehkä ennen toiveiden esittämistä voisi käydä testaamassa brunssin? Sunnuntaina sitä olisi taas tarjolla, ja ihan kohtuulliseen hintaan verrattuna vastaaviin brunsseihin aivan Helsingin keskustassa (brunssi maksaa 29,50 euroa per naama).

Ravintola Meripaviljongi
Säästöpankinranta 6
00530 Helsinki
puh. 020 7425 320
sähköposti: meripaviljonki@graniittiravintolat.fi

Scandic Oulu

Yhteistyössä Scandic Oulu.

Kevätloman ensimmäinen stoppi tehtiin Oulussa, jossa kävimme moikkaamassa Horation kasvattajia sekä syömässä aika herkullisen illallisen ravintola Hugossa. Hugon illallinen käsiteltiin edellisessä postauksessa, nyt olisi aika pölistä majapaikastamme.

Scandic Oulu on ainakin omaan silmään uuden karhea, moderniin tyyliin kalustettu hotelli Oulun keskustassa. Hotellin ylimmistä kerroksista aukeaa komeat näkymät Perämerelle. Me saimme huhtikuun alussa ikuistaa vielä muutamia uhkarohkeita pilkkijöitä hotellihuoneemme terassilta, jotka pilkkivät osittain avoimen Perämeren jäällä. Hullut!

Aivan hotellin vieressä sijaitsee suuri elokuvateatteri, kulman takana on ostoskatu Rotuaari ja vain parin minuutin kävelymatkan päästä löytyy Oulun tori, jossa tarkkaavaisen katseen omaava Toripoliisi toivottaa kaikki torilla kävijät iloisesti tervetulleiksi.

Meidän yön yli kestänyt visiittimme sujui Scandic Oulun hellässä huomassa enemmän kuin hyvin. Huoneessa meitä odotti Hugossa nautitun illallisen jälkeen kuohuviini kera tuoreiden marjojen ja karkkien (kuinka ihana yllätys!). Huoneessamme oli tautisen korkea sänky, jonne piti melkein hypätä nukkumaan kun saavuimme kasvattajien luolta myöhään illalla. Lisäksi huoneeseemme oli jemmattu sauna, jossa saunoimme kunnolla tuhdin aamupalan jälkeen. Huoneeseen ei ollut meidän jälkeen tulossa heti seuraavia vieraita, joten herra Longfield sai puhuttua meille myöhäisemmän uloskirjauksen. Otimme saunan päätteeksi vielä torkut, ennen kuin matka lopulta jatkui kohti Luostoa.

Aamupalasta on toki aamupala- sekä brunssifanina pakko kertoa hieman enemmän. Lampsimme herran kanssa aamupalalle aamutossut jalassa. Aamutossuja olemme alkaneet ottaa reissuille mukaan, sillä erityisesti talviaikaan matkatessa mukana ei (yleensä) ole kevyitä kesäkenkiä, ja aamupalalle on meidän mielestä tylsä mennä paksuissa talvikengissä tai pitkissä saappaissa. Hotellien aamupaloilla jalkaan on mukava vetää löysät ja kevyet kengät, ja aamutossut ovat juuri sellaiset.

No nyt tossuista takaisin siihen ruokaan!

Scandic Oulun aamupalatila on suuri ja avara. Koko hotelli oli meistä hyvin valoisa, ja suurista ikkunoista sai nauttia myös aamupalatilassa. Sapuskapuoli oli hyvin uskollinen aamupalalle. Oli puurot, leivät, leikkeleet, juustot, jogurtit, myslit, hedelmät, kahvit, teet, mehut, keksit ja croissantit. Mutta meidän mielestä näitä perusjuttuja oli buustattu astetta mielenkiintoisemmaksi kivalla tavalla. Puuro oli jotain superpuuroa, leivät laadukkaita ja tuoreita, jogurtin kanssa oli laaja valikoima myslejä sekä siemeniä, teepussit eivät olleet niitä edullisimpia, hedelmäpöytä oli iso ja esim. ananasta sai leikata itse tuoreesta ananaksesta. Pikkujuttuja, joilla kuitenkin on iso vaikutus kokonaisuuteen. Hyvä Oulun Scandic!

Mahat saatiin siis oikein täyteen. Tämä oli tärkeä juttu, sillä edessä oli vielä aikamoinen ajomatka Luostolle asti. Ei me tosin ihan perille asti jaksettu ilman taukoja. Pysähdyimme Rovaniemellä syömään, sillä herra Longfield halusi päästä maistamaan kuuluisaa Lordin kebabia Torikeitaan grillillä. Lordin kebabista herra ehti reissun aikana teille jo kertoakin tarkemmin. Tai no, ei siinä postauksessa kamalasti itse kebabista puhuttu, mutta jotenkin herra sai tuostakin aiheesta melkein romaanin aikaan. Heh.

Oulussa tulemme tulevaisuudessakin piipahtamaan, sillä Horatio on sieltä kotoisin. Seuraavalla kerralla olisi tosin mahtavaa ottaa myös Horatio mukaan, Scandic Oulussa kun saa majoittua myös karvaiset vieraat. Horatiolle oli tällekin reissulle varattu huoneeseen juomakippo, sillä oli hieman epävarmaa otammeko koiran reissulle mukaan vai emme. Horatio jäi sitten kuitenkin lopulta hoitoon vanhemmilleni, sillä selvisi, ettei Luoston mökkiin saanut ottaa eläimiä mukaan.

Ensi kerralla sitten reissuun Horation kanssa, kyllähän pikkuisen prinssin pitää päästä moikkaamaan Ouluun Emma-mummoa, Leila-äitiä, Wagner-iskää ja Lucia-siskoa – niin ja käydä kusase.. eiku merkkaamassa Toripoliisin jalka!

Imatran Valtionhotellin aamupala

Pääsiäslomareissumme majapaikkana toimi vaikuttava Imatran Valtionhotelli, joka teki yhteistyötä Imatralla pääsiäisviikonloppuna järjestetyn koiranäyttelyn kanssa. Hotellihuoneiden hintaa oli laskettu kaikille näyttelyyn osallistuville, joka tiesi sitä, että hotellin käytävillä tuli tuon tuosta vastaan karvaisia otuksia. Me piipahdimme Horation kanssa koiranäyttelyssä lauantaina, mutta päätimme lomailla näyttelyn lisäksi Imatralla ihan muutenkin muutaman yön verran. Herra Longfieldin sai nimittäin houkuteltua hieman paremmin mukaan koiranäyttelyyn, kun selitin mitä kaikkea muuta kivaa tekisimme näyttelyn lisäksi reissun aikana. Olin varannut meille spa-hoitoja, hotellin yhteydessä toimi kylpylä, olin varannut pöydän sekä perjantai- että lauantai-illalla mukavan kuuloisista ravintoloista ja sitten meidän oli tarkoitus katsoa hotellin lakanoissa OZ-sarjaa, johon olemme tällä hetkellä koukussa. Näillä verukkeilla herrakin suostui lähtemään mukaan koiranäyttelyyn.

Imatran Valtionhotelli osoittautui heti parkkipaikalle ajaessa aika päheäksi paikaksi. Herra teille jo muutama päivä sitten kertoikin hotellin historiasta. Kyseinen postaus kannattaa kurkata myös jos Imatrankosken historia kiinnostaa. Imatrankoski sijaitsee aivan hotellin vieressä, ja alunperin koko hotelli on rakennettu rakennuksen vieressä virtaavan kosken takia. Mutta niistä jutuista enemmän herran raapustamassa postauksessa, nyt puhutaan ruoasta!

Sekä lauantai- että sunnuntaiaamuna laahustimme herran kanssa aamupalalle Valtionhotellin Linnaravintolan tiloihin. Lauantaina paikalla oli porukkaa huomattavasti enemmän kuin sunnuntaina. Isoin osa koiranäyttelyporukoista lähti kotia kohti heti näyttelyn jälkeen, joten sunnuntaina saimme nauttia hurjan rauhallista aamupalaa pitkän kaavan mukaan. Meille sattui kyllä molempina aamuina hyvä tuuri sen suhteen, että saimme pöydän valoisan ikkunan vierestä, josta avautui näkymät koskelle. Koskessa ei tosin vesi virtaa valtoimenaan enää kuin harvoin, mutta kyllä jylhiä kalliomaisemia katseli silti mielellään ilman lorisevaa vettäkin.

Aamupala on hiljaittain uudistettu ja nykyisin se kulkee nimellä Hyvän olon aamupala. Tarjolla on kaikki kunnolliseen hotelliaamupalaan kuuluvat asiat. Puuroa useilla eri lisukkeilla, rapeaa pekonia, tuoreita kasviksia ja hedelmiä, laaja leikkele- ja leipävalikoima, hyvä kahvi, omat teekannut(!), paljon erilaisia keksejä makean nälkään, taivaallista uunimunakasta, mehuja sekä jogurttia valtavan laajalla lisukearsenaailla varustettuna. Ja oli siellä paljon muutakin. Pakko todeta, että hotellin aamupalasetti oli loistava.

Kun hyvään sapuskaan lisää vielä kauniit maisemat sekä tunnelmallisen tilan, nauttii päivän tärkeimmästä ateriasta paljon enemmän. Lauantaina ennen nukkumaanmenoa sanoin herralle, että olisipa jo aamu, että päästäisiin taas syömään aamupalaa!

Loppuun teen vielä tunnustuksen.. Kyllähän mä tiedän, ettei hotellin aamupalalta saisi viedä mitään mukanaan, mutta mun oli ihan pakko piilottaa kaksi kinkkuviipaletta servietin väliin Horatiota varten. Kävellessämme aamupalalta pois olin yskivinäni serviettiin, ettei kukaan tarjoilijoista olisi huomannut, että kannan mukanani aivan turhaan valkoista paperia. Herra Longfield oli sitä mieltä, että herätin feikkiyskälläni paljon enemmän huomiota kun jos olisin vain kantanut paperiliinan kädessäni huoneeseemme. No niin tai näin, Horatio piti kinkkuviipaleista valtavasti! Eli koko meidän poppoo voi vain suositella Imatran Valtionhotellin aamupalaa. Heh!

Talvinen Praha ystävien kesken

Hyvin ihastuttava sekä rohkea ystäväni otti ja lähti ulkomaille parisen vuotta sitten. Tällä hetkellä majapaikkana toimii Prahan vanha kaupunki, jossa ystäväni asuu kahden miespuolisen kämppiksen kanssa. Kaikki on mennyt hyvin – uusia ystäviä on tullut hurja määrä, töitä on piisannut, miessekoiluilta ei olla vältytty, maailmaa on kierrelty Prahasta käsin vaikka kuinka, ja ehkä se kaikkein tärkein asia on se, ettei koti-ikävää ole tullut. Ystäväni paikka on ulkomailla.

Ystäväni on onneksi käynyt tasaiseen tahtiin Suomessakin, ja olemme aina häntä käyneet moikkaamassa brunssien taikka illanistujaisten merkeissä kun pikavisiitti kotiin on tehty. Meidän on ollut tarkoitus lähteä käymään Prahassa jo vuoden verran, ja lopulta pääsimme matkaan aivan tammikuun lopussa. Herra Longfield jätettiin tältä reissulta pois, sillä tarkoituksena oli viettää pidennetty viikonloppu ihan vain tyttöporukassa. Parasta!

Mistä oli sitten tyttöjen pidennetty viikonloppu Prahassa tehty?

.. ensimmäisistä lennon jälkeisistä viini- sekä olutlaseista ystäväni asunnon lähellä olevassa Bar U Matěje -nimisessä paikallisessa, jossa ei toden totta ollut ketään muita kuin paikallisia.

.. ensimmäisestä aamusta Best Western Hotel Páv Prague -hotellin kattohuoneistossa, jonka terassilta sekä kattoikkunoista saimme ihailla lumen peittämiä kattoja. Prahassa ei ole kovin normaalia, että lunta tulee näin paljon, joten olimme aika onnekkaita kun saimme kokea talvisen Prahan lumen kera. Ystäväni ei kyllä ollut kanssani yhtä innoissaan lumesta. Hän tokaisi, että lunta hänellä olikin eniten ikävä, sitä kun oli tähän aikaan kotonakin mielin määrin.

.. shoppailusta, shoppailusta, shoppailusta, skumpasta, shoppailusta, shoppailusta. Parasta.

.. illallisesta Prahan yhdessä hienoimmista ravintoloista. Italialaisesta Grosseto-ravintolasta tulette kuulemaan vielä blogissakin lisää.

.. sishan polttelusta värikkäiden mattojen päällä röhnöttäen. Hekotimme sishapiiput suussa niin, että ravintolan tarjoilija tuli tiedustelemaan onko meillä kaikki ihan okei. Oli meillä! Tosin mulle koko sisha oli niin uusi juttu, etten oikein tiennyt mitä mieltä siitä olisi pitänyt olla. En myöskään osannut polttaa sitä sivistyneen kauniisti. Nauroimme niin kovasti, etten ihan totta muista olenko koskaan räkättänyt niin paljon. Parasta.

.. aurinkoisesta sunnuntaiaamusta! Lumi alkoi sunnuntaina sulaa uhkaavasti aamuauringon säteiden aikaan. Meillä oli kaunis päivä edessämme!

.. vanhan kaupungin nähtävyyksien ihmettelystä. Minulle Prahan keikka oli toinen, mutta ystäväni oli siellä ensimmäistä kertaa, ja niinpä kävelimme sunnuntaina jalat puhki ja kolusimme Prahan tunnetuimpia nähtävyyksiä – minä matkaopas visusti kädessä, tietenkin.

.. Mlejnice-ravintolan leipägulassilounaasta. Tuttu ravintola, tuttu annos, tuttu sekä taattu laatu. Mlejnicen leipägulassia on yksinkertaisesti pakko syödä Prahassa.

.. suklaisista Trdelnikeistä. Nam!

.. iltavalaistusta Vituksen katedraalista. Niin upea!

.. puhkikuluneista jalkapohjista.

.. lasillista Moëtiä juustolautasen kera pitkän nähtävyyskierroksen päätteeksi Grosseto Marinassa. Parasta.

.. illallisesta ystäväni kotona. Vielä parempaa.

.. maanantaiaamuisesta seksivälinemuseokierroksesta, jossa olimme aivan äimän käkenä!

.. vanhasta juutalaisesta hautasmaasta, joka onnistui sykähdyttämään toisellakin kerralla.

.. herkullisesta viimeisestä yhteistä illallisesta Estrella-kasvisravintolassa. Ravintolasta suuntasimme suoraan taksilla lentokentälle jättäen isot halit ja kiitokset ystävällemme, joka järjesti meille ikimuistoisen pitkän viikonlopun. Sanoinko jo, että se oli p a r a s t a?

Tarkempia Prahan kuulumisia tulossa blogiin vino pino!

Le Suite di Giulietta -hotelli, Verona

Nousemme ruusun terälehdillä koristellulta sängyltä. Raotan ikkunoissa olevia verhoja. Aamuauringon säteet leikittelevät silmäluomillani ja siristän silmiäni. Pian jatkan matkaani herra Longfieldin perässä suureen pesuhuoneeseen, jossa aamupesut hoituvat kuin itsestään.

Olemme tilanneet aamupalan huoneistomme ulkopuolelle pienelle terassille, josta on suora näköyhteys Julian parvekkeelle, johon kävimme tutustumassa edellisenä päivänä. Aamupalan kattaukseen on vielä hetki aikaa, joten puemme kaikessa rauhassa päällemme, jonka jälkeen astumme Le Suite di Giulietta -hotellin Buongiorno Giulietta -huoneestamme ulos. Aamuaurinko lämmittää juuri sopivasti – polttavasta keskipäivän auringosta ei tarvitse vielä välittää.

Kaadamme kuppeihimme teetä sekä kahvia ja vietämme hurjan viehättävän aamupalahetken ihaillen samalla hiljaista Julian parveketta, jota ei tähän aikaan aamusta ole oikeastaan kenelläkään muulla mahdollisuutta nähdä. Aamupalan loppuhetkillä ensimmäiset turistit saapuvat pussailemaan parvekkeelle. Siinä samassa me hipsimme takaisin huoneeseemme valmistautumaan uuteen päivään.

Le Suite di Giulietta on hurmaava, pieni neljän huoneiston hotelli Julian parvekkeen vastapäätä. Hotelli sijaitsee aivan Veronan historiallisessa keskuksessa, ja sieltä on lyhyt kävelymatka kaikille tunnetuille Veronan nähtävyyksille.

Hotellin henkilökunta on ensiluokkaista. Näin aitoa, ystävällistä ja avuliasta henkilökuntaa emme ole monessa hotellissa kohdanneet. Emmekä me ole tässä asiassa ainoat hehkuttajat. Netistä löytyy useita kommentteja, joissa kehutaan Le Suite di Giuliettan henkilökuntaa maasta taivaisiin.

The staff was fantastic and always gave more than their best.

Very friendly staff they helped out with all kind of questions.

The receptionist Kristina was very accommodating and helpful.

The rooms and all facilities were first rate, and I cannot say enough about the staff. They were informative, knowledgeable and very helpful.

lähde booking.com

Hotellin rakennus on rakennettu 1400-luvulla. Nykyisin sen sisään kätkeytyy neljä uniikkia ja tilavaa huoneistoa (Juliet suite, Lamberti tower, Romeo suite ja Buongiorno Giulietta), jotka on varustettu suurilla sängyillä, tilavilla pesutiloilla, ilmastoinnilla, ilmaisella langattomalla netillä sekä kaikilla mahdollisilla romanttisilla yksityiskohdilla.

Aamupala kuuluu hotellihuoneen hintaan (me maksoimme kesä-heinäkuun taitteessa 144 euroa/yö), mutta ihastuimme sen verran paljon pieneen terassiin huoneemme oven edessä, että päätimme syödä siinä myös illallista auringonlaskun aikaan.

Illallista varten kävimme hakemassa ruokakaupasta kasan sormisyötäviä ja sitten katoimme itsellemme pöydän. Kesken höpöttelyjemme viereiselle terassille alkoi saapua ihmisiä. Ihmettelimme mistä oikein ole kyse, kunnes saimme vastauksen. Viereisellä terassilla alkoi pienimuotoinen teatteriesitys, ja voitte varmaan arvata mistä esityksestä oli kyse? Kyllä, saimme katsella illallisen lomassa Romeota ja Juliaa, joka esitettiin aivan alkuperäisen Julian parvekkeen vieressä.

Verona tarjosi meille romantiikkaa yllin kyllin. Iso kiitos siitä kuuluu Le Suite di Giulietta -hotellille, jota voimme lämpimästi suositelle kaikille romantiikannälkäisille Veronaan matkaajille.

Rakkautta uuteen viikkoon kaikille! ♥

Rakkautta kuuluu minunkin viikkoon, sillä herra Longfield piipahtaa tällä viikolla kotona, ennen kuin lähtee viikonlopuksi poikien kanssa laivalle ja sitten taas työreissulle maanantaina. Muutamasta yhteisestä päivästä aiomme kuitenkin nauttia täysillä.

Pimeät illat Sinnessä

On tiistai. Olen saapunut edellisenä yönä unohtumattomalta tyttöjen Prahan reissulta ja vietän rentouttavaa lomapäivää vielä ennen keskiviikkoista töihin paluuta.

On märkää ja pimeää. Pakkaset ovat väistyneet ja Helsingin kadut ovat yltä päältä loskassa.

On viimeinen ilta ennen kuin herra Longfield suuntaa taas työmatkoille.

Saavumme herran kanssa Helsingin Sinnen oville ja huomaamme, että ravintola on aivan pimeänä. Ulko-oven edessä roihuaa kuitenkin isot kynttilät. Kokeilemme avata ovea, se aukeaa. Astumme sisään hämyiseen ravintolaan, ja se ottaa meidät vastaan tunnelmallisena sekä lämpimänä. Tuikku siellä ja toinen täällä, onpas kaunista. Tarjoilijan ohjatessa meitä pöytäämme pimeän ravintolan läpi, kantautuu nenääni uskomattoman herkulliset tuoksut. Mietin voiko hajuaisti vahvistua kun yksi aisteista on suljettu lähes kokonaan pois.

Istahdan lopulta alas tarjoilijan osoittaman pöydän ääreen ja mietin, että tulin laittaneeksi tummanpunaista huulipunaa aivan turhaan. Ei täällä näe mitään.

Miksi Sinnessä sitten oli niin pimeää? No koska siellä vietetään tammi- ja helmikuussa Pimeitä iltoja. Pimeät illat lähtivät liikkelle Porvoon Sinnestä ja ovat tänä vuonna rantautuneet myös Helsinkiin. Pimeiden iltojen idea ei suinkaan jää siihen, että illallista nautitaan tuikkujen loisteessa. Pimeintä koko hommassa on se, että asiakas saa itse päättää mitä syömästänsä ruoasta illan päätteeksi maksaa. Kyllä, kuulitte aivan oikein.

Tarjolla on Pimeinä iltoina yksi 3 ruokalajin yllätysmenu, joka nautitaan pimennetyssä ravintolassa. Silmilleen saa halutessaan myös silmälapun, jonka avulla ei totisesti näe mitään. Me olemme herran kanssa yhdellä täysin sokolla illallisella olleet, ja se ei ehkä ollut ihan mun juttu, joten jätimme laput pois silmiltä. Taidan olla sen verran esteetikko, että minulle yksi osa onnistunutta illallista on myös tunnelmallinen ja kaunis ympäristö.

Pimeissä illoissa tilataan juomat erikseen. Niiden hintoja ei asiakas saa itse päättää, mutta ruoan suhteen asiakkaalla on täysin vapaat kädet. Illallisen jälkeen tarjoilija tuo pöytään tiedot illan aikana syödyistä ruoista, tätä ennen voi vain arvailla mitä lautaseltaan suuhunsa laittaa. Tarjoilijan tuomaan lappuun tulee itse kirjoittaa kuinka paljon haluaa illallisesta maksaa. Homma hoidettiin Sinnessä hienosti, missään vaiheessa ei tullut ns. painostavaa ilmapiiriä ja paniikkia siitä, että nyt pitää maksaa enemmän. Päätöksen sai tehdä rauhassa ihan keskenään ja sitten lasku maksettiin normaaliin tapaan.

Mitäs me sitten herran kanssa luulimme illan aikana suuhumme laittavamme ja mitä me oikeasti söimme?

Ennen alkupalaa pöytään tuotiin paperinen pussi, joka piti sisällään lämpimiä pieniä leipiä. Ne maistuivat voin kanssa tavattoman hyviltä. Varsinaisessa alkupalassa maistoimme heti lohta sekä avokadoa. Olin myös aivan varma, että annoksessa oli mukana majoneesia, jossa oli mausteena hieman sitruunaa. Annos oli hyvä. Nuolin salaa veistä, sillä eihän pimeässä tilassa sitä kukaan huomannut.

Oikea annos kuulosti tältä:

Lohiconfit, avokadoa, savustettuja katkarapuja, sitruuna gelé, korianteria ja viinisuolaheinää

Pääruoka tuotiin pian alkupalojen jälkeen. Ensimmäisen haukun jälkeen oli selvää, että lautasella on jotain punaista lihaa. Lisäksi löysimme lautaselta jonkin sortin pyreetä, sieniä, rapeaa sipulia, hurjan hyvää kastiketta (omasta mielestäni punaviinikastiketta) sekä maksaa. Yök. Se pala meni herran lautaselle. Herra Longfield oli sitä mieltä, että joku maistui hieman lihamurekkeelle. Kesken pääruoan syömisen viereiseen pöytään tuotiin lasku ja pöytäseurue alkoi tavata menua läpi. Laitoimme herran kanssa hetkeksi sormet korville ja jatkoimme syömistä kun viereinen pöytäseurue oli saanut menun luettua läpi.

Pääruoka piti oikeasti sisällään seuraavia juttuja:

Ahvenanmaan luomu karitsan ulkofileetä ja kateenkorvaa, sipulipyreetä, pikkelöityjä sinapinsiemeniä ja hopeasipulia, paistettuja herkkusieniä ja punaviinikastiketta

Jälkiruokaa jouduimme odottamaan jonkin tovin. Lopulta pöytämme viereen saapui eleetön mies kahden astian kanssa. Mies kaivoi taskustaan sytkärin ja sytytti toisen astian sisällä olevan mönjän palamaan. Ymmärsimme heti, että astiassa palaa alkoholi. Pöytäämme oli samalla tuotu kaksi jalallista lasiastiaa. Eleetön mies kaatoi palavaa alkoholia (tarkemmin sanottuna ranskalaista sitruslikööriä) astiasta toiseen ja se näytti kieltämättä todella upealta pimeässä ravintolasalissa! Wau!

Kun seos oli valmis, kaadettiin se jälkiruokakippoihin, jotka olivat siinä edessämme. Maistoin jälkiruokaa enkä tiennyt yhtään mitä odottaa. Ensin suussa maistui todella vahva ja kuuma alkoholi. Sen jälkeen suun täytti makeus, joka tuli selkeästi pehmeästä toffeepalasta. Jälkiruoassa oli niin paljon alkoholia, että se jäi minulta syömättä. Herra söi hyvällä ruokahalulla omansa ja jatkoi sitten minun annoksesta. Mutta ei herrakaan sitä mun annosta voinut loppuun syödä, siihen lorahti tosissaan aivan liikaa poltettua likööriä.

Jälkiruoka oli ehkä erikoisin koskaan maistamani. Jälkiruoka piti sisällään paljon muutakin kuin likööriä ja toffeeta:

Appelsiinilla maustettua porkkanakakkua, veriappelsiinikreemiä, terva karamelleja, tyrnimarjoja, appelsiinia, fudgea ja Trois Citrus likööriä

Että sellainen setti! Oli kyllä hurjan tunnelmallinen, rento ja lämmin ilta. Voimme vain suositella! Pimeät illat jatkuvat tammikuussa kello 17.00 eteenpäin aina tiistai-iltaisin ja helmikuussa herkutellaan pimeässä aina keskiviikkoisin. Varauksen voi tehdä kätevästi netin kautta.

Pssst.. Ja koska kaikkia kuitenkin kiinnostaa tietää, mitä me illallisesta maksoimme, niin kerrotaan nyt sekin. Ruoan osuudesta maksoimme 30 euroa per henkilö.

Westerby Gård, Inkoo

Vuoden ensimmäisenä päivänä vietimme herra Longfieldin kanssa puuhääpäivää. Se tarkoittaa, että takana on nyt yhteensä viisi auvoista aviovuotta. Hääpäivän viettoon olin varannut meille huoneen Westerby Gårdista. Sanooko paikka teille mitään? Kyseessä ei ole uusin design-hotelli Helsingin keskustassa, vaan tavattoman suloinen kartanohotelli Inkoossa.

Kertoessani työpaikalla missä aiomme hääpäivää viettää, ilmestyi monen työkaverin naamalle iso kysymysmerkki.

Te siis aiotte viettää hääpäivän Inkoon maaseudulla, keskellä ei mitään? Kyllä.

Kartanohotellissa, jonka kehuttu ravintola on vierailunne aikana kiinni? Kyllä.

Hotellissa, jossa ei ole kyseisinä päivinä ketään muita asiakkaita? Kyllä, eikö se ole aika täydellistä?

Ja sitä se oli. Täydellistä!

Tilan yksi omistajista, Gunilla, oli meitä vastassa vuoden ensimmäisenä päivänä Westerby Gårdin tilan päärakennuksessa. Tänä päivänä tiluksilla seisova punainen päärakennus on valmistunut vuonna 1857. Päärakennus on kolmikerroksinen, ja siinä toimii nykyisin mm. hotellin respa sekä ravintola, joka on kerännyt kehuja kovasti. Meidän vierailumme aikana ravintola ei tosiaan ollut auki, mutta minä olin onneksi jo päässyt maistelemaan ravintolan herkkuja syyskuisella Länsi-Uudenmaan ruokakierroksella muutaman muun bloggarin kanssa.

Gunilla toivotti meidät tervetulleiksi, ja ohjasi meidät päärakennuksen vieressä olevaan hotellisiipeen, joka on päärakennuksesta täysin erillinen punainen rakennus. Tilan hotelliosuus valmistui vuonna 2008, ja se pitää sisällään 10 persoonallisesti sisustettua kahden hengen huonetta. Meille oli varattu kustavilainen huone, joka oli kompakti ja jossa oli ihana sänky tavattoman pehmeillä ja hyvälaatuisilla lakanoilla varustettuna. Niissä nukkuisimme hyvin.

Gunilla toivotti meille mukavia hetkiä, ja sanoi että hänet tavoittaa tarvittaessa puhelimitse. Ja sitten me jäimme herran kanssa Westerby Gårdiin ihan kahdestaan.

Ihan ensiksi lähdimme patikoimaan. Vaihdoimme ulkoiluvaatteet päälle, pakkasimme reput ja läksimme karttojen kanssa metsään. Kyllä oli puuhääpäivä hyvä viettää metsässä puiden ympäröimänä kuuma kaakao toisessa ja ruisleipä toisessa kädessä. Talsimme kaikessa rauhassa noin kolmen tunnin ajan, pysähdyimme syömään eväitä, ihastelimme jäätynyttä merta ja juttelimme niitä näitä.

Hotellille palatessamme Gunilla oli lämmittänyt meille saunan ennen pois lähtöään. Kävelimme hotellin käytävää pitkin vain pyyhkeet päällämme kohti lämmintä saunaosastoa – olimmehan paikan ainoat asiakkaat, joten sama se missä asussa siellä köpötteli.

Saunaosastolla meitä odotti myös poreamme, jonka olin vähän niin kuin yllätykseksi varannut käyttöömme. Kuuma sauna ja poreileva vesi tuntui hyvältä pitkän patikkaretken päätteeksi. Aika kului kaikessa rauhassa, saunoimme todella kauan. Mihinkään ei ollut kiire. Se tuntui hyvältä.

Iltaa päädyimme viettämään hotellin päädyssä olevaan tilaan. Tilasimme inkoolaisesta pitseriasta sapuskaa, ja pelasimme monta erää Carcassonnea kynttilöiden loisteessa. Yhdeksältä marssimme takaisin huoneeseemme, jossa uppouduimme valtavan ihanien lakanoiden väliin katsomaan elokuvaa. Puolen tunnin päästä minä olin jo unessa, herra oli katsonut leffan loppuun asti.

Vaikka hotellin ravintola oli kiinni, oli meille silti toki tarjolla aamupala. Sitä tarjoiltiin itsepalveluperiaatteella hotellirakennuksen päädyssä. Meille oli katettu pöytä kahdelle, ja jääkaapista löysimme kaikki tarvittavat aamupala-ainekset. Oli jotenkin aika absurdia olla kauniissa maalaisromanttisessa hotellissa ihan vain kahdestaan. Pihalla pureva pakkanen teki tuloaan samalla kun me popsimme herkullista aamupalaa yökkärit päällä. Emme viitsineet turhaan vaihtaa edes vaatteita, kun emme kehenkään kuitenkaan olisi törmänneet.

Aamupalan jälkeen saimme viettää aamupäivää vielä kaikessa rauhassa. Gunilla oli kertonut meille, ettei meillä ollut mikään kiire poistua. Meidän tuli vain pirauttaa hänelle kun haluamme lähteä kotiin. Jossain välissä soitimme Gunillalle ja sanoimme heipat ihastuttavalle puuhääpäivälle Inkoossa, keskellä ei mitään. Täydellistä.

Westerby Gård
Västerbyvägen 95
10210 Inkoo

Joulukalenteri 21: Terveiset Tallinnasta

Katsotaanpa miten postauksen kirjoittaminen onnistuu kännykällä Tallinnan laivalta. Eilen menimme nukkumaan hieman normaalia aikaisemmin, sillä aamulla kello soi jo 4.30.. Huh. Olin järjestänyt herra Longfieldille ylläripäivän jouluviikolle kaikkien työmatkojen päätteeksi.

Matkakohteena oli Tallinna, jossa oli tarkoituksena nauttia lumisesta joulutorista, syödä hyvin ja tehdä hieman viime hetken jouluostoksia. Lumesta emme päässeet nauttimaan, mutta muuten päivä oli oikein onnistunut.

  

Horatio vietiin aamutuimaan vanhemmilleni hoitoon, hieman jännittää miten pikku prinssi on käyttäytynyt kylässä.. Länsisatamaan tulimme hyvissä ajoin ja hieman yhdentoista jälkeen tallistelimme jo Tallinnan katuja. Suuntasimme suoraan lounaalle Ribe-ravintolaan, josta olin varannut meille pöydän etukäteen. Söimme lounaan pitkän kaavan mukaan istuen rauhallisessa ravintolassa yli kaksi tuntia, se oli ehdottoman mukavaa ja herkullista.

Lounaan jälkeen kiertelimme päättömästi kaupoissa, teimme muutamia kivoja ostoksia, ihastelimme joulutorin valoja ja joimme glögit ennen kuin talsimme takaisin laivaan.

Laivalla herraa odotti vielä yksi yllätys. Olin varannut meille paikat laivan loungesta, jossa saamme nyt istua kaikessa rauhassa pitkän päivän päätteeksi. Eipä ole ennen laivan loungessa tullut istuttua, mutta kyllä tämä ahtaat laivan käytävät ja meluisat baarit voittaa.

Parin tunnin päästä haemme vielä Horation vanhemmiltani ja sitten kotiin! Kotona odottaa eilen koristeltu joulukuusi, joka saattaa jäädä koristeissa ja korkeudessa toiseksi Tallinnan joulutorin jättimäiselle kuuselle.