Runsas juustopöytä 20 hengelle

Elokuun alussa järjestimme anopille synttäriyllätyksen. Ystävät sekä perhe oli kutsuttu vihreään Vihervaaraan salaa. Itse juhlakalu saapui paikalle luullen tulleensa meille vain kahville ennen siirtymistä lauantai-illan lavatansseihin. No, tanssit jäivät siltä illalta tanssimatta (muutamaa pyörähdystä olohuoneemme lattialla lukuunottamatta), sillä juhlia juhlittiin pitkälle iltaan asti yhdessä läheisten kanssa.

Illan teemaksi valikoitui lavatanssit, tanssi kun sattuu olemaan anopille hurjan tärkeä juttu. Teemaa oli hieman hankala toteuttaa kotioloissa, sillä jos ihan totta puhutaan, niin meidän juhlien järjestysorganisaatiosta kellään ei tainnut olla sen suurempia tietoja lavatanssien salatusta maailmasta.

Tanssiopettajaa emme paikalle päätyneet tilaamaan, mutta ajattelimme pyrkiä luomaan lavatanssimaisen ilmapiirin hyvän musiikin (iskelmien), värikkäiden pöytäliinojen, itse poimittujen niittykukkien sekä hyvän ruoan ja juoman avulla. Emme tosin yhtään tienneet mitä ruokaa taikka juomaa lavatansseissa tarjotaan – ehkä grillimakkaraa ja siideriä?

Grillimakkaroiden ja siiderien sijaan haluttiin keksiä jotain hieman juhlavampaa. Järjestysorganisaatiomme löi viisaat päät yhteen, ja pian olimme päättäneet järjestää vieraille viinitastingin sekä tarjoilla tastingin jälkeen koko porukalle näyttävän juustolautasen.

Viinitastingin piti ihastuttava ja pirteä Solera Finlandin Tiia Seppälä, joka kertoili sekä maistatti meille vihreän Vihervaaran terassilla liudan Hardysin viinejä. Herra Longfield kertoili teille tarkemmin viinitastingistä jo elokuussa, mutta juustolautasesta ei ole blogin puolella sanottu vielä halaistua sanaa.

Hieman piti etukäteen miettiä, että mistä ihmeestä koostamme näyttävän juustolautasen 20 hengelle. Päädyimme lopulta neljään juustoon (Aura, Parmigiano Reggiano, Brie, Manchego) ja isoon määrään lisukkeita, joista jokainen löytäisi varmasti mieleisensä vaikka ei niin juustojen ystävä olisikaan.

Tässä olisi kootusti vinkkejä juustopöydän kokoamiseen hieman isommalle porukalle. Herahtiko vesi jo kielelle?

Vinkit juustopöytään

• Useimmat juustot tulee ottaa jääkaapista tuntia ennen tarjoilua, näin niiden kaikki aromit pääsevät esille. Jotta juustojen pinta ei ala kuivua, älä revi pakkauksia juustojen päältä pois kuin vasta juuri ennen tarjoilua.
• Pehmeät tuorejuustot nostetaan pöytään suoraan jääkaapista.
• Kovat juustot voi olla hyvä leikata valmiiksi viipaleiksi, kuutioiksi tai tangoiksi. Näin niiden nauttiminen käy helpommin, eikä juustolautasella tarvita niin montaa juustoveistä/-höylää. Lisäksi juustotarjottimesta saa monipuolisemman, kun osa juustoista tarjoillaan valmiiksi paloiteltuna.
• Varaa jokaiselle veistä/höylää tarvitsevalle juustolle oma otin, jotta maut eivät pääsisi sekoittumaan.
• Mikäli juustoja tarjotaan pääruokana, juustoa tulisi varata noin 250 g ruokailijaa kohden. Jälkiruokana yms. tarjoiltuna riittää noin 100 grammaa juustoa henkilöä kohden.
• Sopiva määrä erilaisia juustoja on kolmesta viiteen juustoa, jotta kaikkia ehtii maistelemaan lisukkeiden kanssa rauhassa. Älä liioittele.
• Lisukkeet asetellaan juustojen viereen, ei niiden päälle. Muuten juustot imevät itseensä makua lisukkeista (tästä poikkeuksena kuvissa näkyvä brie, joka on käytetty uunissa lisukkeiden kera).
• Patonki on oivallinen lisuke juustolautaselle, sillä se neutralisoi ja tasoittaa vahvojen juustojen makua sekä rasvaisuutta.
• Juustojen suolaisuus sekä hillon makeus ovat herkullinen vastapari. Hillo tuo makeudellaan juustojen parhaat puolet esiin. Kokeile ihmeessä kirsikkahilloketta ja/tai hunajaa parmesaanin kanssa, nam!
• Tumma suklaa tuo omien happojensa ja makeuden avulla juustoista uusia aromeja esiin. Kokeile rohkeasti.
• Suolaamattomat ja maustamattomat pähkinät ovat perinteinen lisuke juustoille. Ne korostavat hienosti juuston omaa makua.
• Erityisesti tummien viinirypäleiden makeus tasapainoittaa juustojen suolaisuutta.

Kurkkaa samaan hengenvetoon vielä vinkkejä juustojen kanssa sopivista viineistä Viinitasting-postauksesta.

Advertisement

Viinitasting omalla terassilla

Yhteistyössä Solera Finland.

Mordonnay, Herra Longfield tässä.

Viime viikonloppuna vietettiin minun äidin ja Hulin anopin yllätys 60-vuotisjuhlia. Huli oli järkännyt yhtenä ohjelmanumerona juhlapaikalle Solera Finlandin Tiia Seppälän maistattamaan ja kertomaan juhlakansalle Hardysin viineistä. Rento viinitasting pidettiin loppukesän auringon alla vihreän Vihervaaran terassilla, jonne juhlakansa pakkaantui istumaan vieri viereen.

Koska juhlakansa ei ollut mitään viinialan terävintä asiantuntijaryhmää, piti Tiia meille aluksi pienen selostuksen viinimaistelun alkeista. Tärkeää on kaataa lasiin aina riittävästi viiniä, jotta viinin tuoksu pääsee esille. Liikaa ei kantsu laittaa, koska jotta viineistä saa aromit revittyä esiin, lasia täytyy vähän pyöritellä ennen nuuhkimista ja maistelua, ja jos lasi on pyöritysvaiheessa liian täysi, lentää viinit kauluspaidoille ja kesämekoille ja sitten tulee itku. Lasinpyörittelyäkin nopeasti kuivaharjoiteltiin ennen kuin alettiin varsinaisten aineksien kanssa läträämään, pöytää vasten saa amatöörikin hallitusti lasia pyöritettyä siten että viini pääsee molskahtelemaan reunoja vasten ja aromit pääsevät estradille.

Hardysistäkin Tiia nopeaan kertoili, kyseessä on australialainen hyvin tunnettu ja palkittu viinitalo, jolla on 160 vuotta historiaa takanaan. Talon perustaja Thomas Hardy oli sen verran vekkuli kaveri, että se keksi jo vuonna 1853 sekoittaa eri alueiden rypäleitä parhaan lopputuloksen takaamisesta, ja tämän tempun takia miekkosta pidetäänkin rypäleiden sekoittamisen uranuurtajana.

Kun oli perusteet viininmaistelusta ja pullojen sisällön tuottaneesta talosta kunnossa, avattiin ensimmäinen pullo ja alettiin sen sisällä ollutta nestettä pyörittelemään, haistelemaan ja maistelemaan. Ensimmäinen viini oli puolikuiva Hardys Nottage Hill -valkoviini, joka oli Rieslingiä rypälelajikkeeltaan. Tiia kehotti meitä etsiskelemään viinin hajuista ja mauista jotain kuvaavia sanoja, ja siitä sitten alettiinkin ihmettelemään että mistä ne kaikki viinejä kuvaavat ”satulanmakuinen” ja ”sikarilaatikkomainen” sun muut kummat adjektiivit oikein keksitäänkään. Ei kuulemma ole mitään sanakirjaa mistä pitää viinigurujen valita millainen mikäkin viini on, vaan jos jonkun mielestä joku viini maistuu vaikkapa vastaleikatulta ruoholta, niin sitten kirjoitetaan niin. Toki on sitten näitä tämmösiä marjaisia ja puolikuivia ja raikkaita ja muita normaalimpia ja yleisimpiä laatusanoja, joita käytetään yleisemmin kuin vaikkapa auringossa haalistuneen kuparilantin kaltaisen tapaisia.

Me löydettiin Nottage Hillin valkoviinistä vähän makeutta ja sitrusmaisuutta, ja Tiia kehuikin että vähän limeen päin olevaa sitrusta ja eksoottista hedelmää pitäisikin hajusta löytää. Tiia myös kehotti meitä ihan reippaasti purskuttelemaan viiniä suussa, jotta maut pääsevät paremmin esiin, ja siinä sitten rivissä purskuteltiin valkkaria pitkin suuta ja oltiin kovin asiantuntijamaisia koko porukka. Tämä viini on kuulemma kuin tehty suomalaiseen makuun, ja kyllä sitä meidänkin seurueessa ylistettiin. Viini sopii kuulemma vaikkapa rapujen ja savukalan kanssa.

Toisena viininä oli toinen valkkari, puolikuiva Hardys VR oli tämän nimi, ja siinä oli rypäleenä Chardonnayta. Tämä viini oli ensimmäistä hieman halvempi, ja se kirvoittikin sitten kysymyksiä siitä mistä kaikesta viinien hinnat oikein määräytyy. Valtiomme verotuspolitiikka aiheuttaa ravintoloissa ja Alkoissa myytävien viinien hintaan melkoisen siivun, mutta jos ei eri maiden veroja ja rahteja oteta huomioon, niin hinta määräytyy lähinnä käytetyn rypälelajikkeen ja eritoten rypäleet viljelleen tarhan laadusta, sekä siitä, minkälainen kaveri viinin valmistusta on oikein valvonut, ja onko rypäleet poimittu koneilla vai käsityönä. Eri vuosina saatetaan saada joiltain tiloilta parempia rypäleitä, ja tämän johdosta jotkut tietyt vuosikerrat sitten ovat toisia kalliimpia.

Viinien säilymisestäkin kyseltiin, ja kuulemma Alkosta ostetut normiviinit pitäisi juoda vähintään vuoden sisällä ostopäivästä, ja avattu pullo säilyy jääkaapissa semmoset kolme päivää. Viinilaatikot taas säilyvät avaamisen jälkeen paljon pidempään, joku 3-4 viikkoa, koska niissä pakkauksissa on semmoinen mekanismi, ettei ulkopuolinen ilma pääse viinin sekaan asioita sotkemaan. Hardys VR oli minun mielestäni parempi näistä kahdesta valkoviinistä, mutta olin selkeästi vähemmistöä mielipiteeni kanssa, useammat tykkäsivät enemmän siitä ensimmäisestä, kalliimmasta Nottage Hillistä, tätä VR-valkkaria pidettiin vähän pliisumpana ja helpompana.

Valkkareiden jälkeen siirryttiinkin sitten punkkujen pariin, ensimmäisenä avattiin viimeisimmän VR-valkkarin kaveri, VR-punkku nimittäin. VR ei ole lyhennys Valtion Rautateistä tai Virtual Realitystä, vaan sanoista Varietal Range. Hardysin VR-viinit ovat yhden rypäleen viinejä Australian sisämaan lämpimiltä alueilta, suurten jokien lähettyviltä olevista viinitarhoista, ettäs tiedätte. VR-punkussa rypäleet olivat merkkiä Cabernet Sauvignon.

Punaviinien kanssa puhutaan usein sellaisesta asiasta kuin tanniinisuus, joka on luontainen ominaisuus punaviinille, ja seurausta siitä että punaviinien valmistuksessa osa marjojen rangoista lojuu rypäleiden kanssa valmistusprosessissa kauemmin kuin vaikkapa valkoviinien valmistuksessa, ja niistä rangoista ja myös rypäleiden siemenistä ja kypsennyksessä käytettävistä tammitynnyreistä pääsee viiniin tanniinisuutta. Tanniinit mahdollistavat hyvin säilyvien ja ikääntyvien punaviinien valmistamisen, mutta liian tanniininen viini taas maistuu karvaalta ja aiheuttaa helposti päänsärkyä. Olen itse henkilökohtaisesti huomannut, että muissakin alkoholijuomissa on ilmeisesti tätä vaarallista tanniinia, sillä jos alkoholia juo paljon, seuraavana päivänä on useimmiten päänsärkyä ja jopa suoranaista pahoinvointia, ilmiselvästi siksi että elimistöön on kerääntynyt aivan liian paljon tanniineja. En tarkistanut tätä faktaa Tiialta, mutta pakkohan sen on totta olla!

VR-punkkua lipiteltäessämme julistimme viinin melko makeaksi, ja jotkut sieltä osasivat poimia myös marjaisuutta ja hilloisuuttakin, ainakin sitten kun Tiia oli meitä vähän siihen suuntaan johdatellut. Tämä punkku sopii kuulemma erinomaisesti grillaukseen, ja Tiia tiesi kertoa, että punkkujakin kannattaisi ennen tarjoilua pitää joku puolisen tuntia jääkaapissa, ja vastaavasti normaalisti jääkaapissa säilöttävät valkoviinit kannattaisi ottaa sieltä joku puoli tuntia ennen tarjoilua ulos. Viinien jäähdyttämiseen voi kuulemma myös käyttää pakastettuja viinirypäleitä, tummia punkkujen kanssa ja vihreitä valkkareiden kanssa. Jäitä ei välttämättä kannata käyttää koska ne laimentavat viiniä, mutta jos joku tykkää jääpaloja viinilasiin laittaa niin ei sekään väärin ole, makuasioitahan nämä tämmöset ovat. Äitini tästä rohkaistui kertomaan, että hänellä on toisinaan tapana laittaa jääkaapissa ollutta punkkua lasiin ja pistää viinilasi hetkeksi mikroaaltouuniin lämpenemään. Oli kuulemma ensimmäinen kerta kun Tiia tai kukaan muukaan tällaisesta tavasta oli kuullut, ja reaktioista päätellen tämä ei välttämättä ole ihan kärkipäässä viinien kanssa suositeltavien kommervenkkien listalla.

Marjaisan ja hilloisan VR-punkun jälkeen maisteltiin sitten vähän tanniinisemmaksi varoitettua kaveria, eli Hardysin Nottage Hill –sarjan punaviiniä. Tämä viini on Shiraz-rypäleistä tehty, ja oli ensimmäistä täyteläisempi, kirsikkaa ja luumua keksittiin hajuihin ja makuihin ehdotella. Tämän punkun kanssa sopisi kuulemma erityisen hyvin jokin kevyt liharuoka, tai sitten juustot, kuten vaikkapa brie. Tästä punaviinistä keksittiin myös sellaista sanoa, että tätä ei ehkä ihan omana itsenään tulisi juotua, toisin kuin sitä ekaa VR-punkkua, vaan juoma vaatisi nimenomaan jotain liharuokaa kaveriksi. Sattumoisin meillä oli juhlakansalle tarjolla varsin kattava juustopöytä, ja siellä oli sitä brie-juustoakin sitten tarjolla, joten päästiin käytännössä oitis testaamaan että toimiiko nämä kaverukset keskenään. Ei kukaan mitään soraääniä esittänyt, hyvin menivät brie ja Nottage Hill –punaviini alas toistensa kavereina.

Koska oli kyse 60-vuotisjuhlista, oli Tiia tuonut meille vielä ylläriksi yhden erikoisemman viinin maisteltavaksi. Tämä Hardys HRB eli Heritage Reserve Bin –punaviini on varsinainen Hardysin kruununjalokivi ja taidonnäyte, jota tuotetaan pieniä määriä vain hyvinä viinivuosina. Viinin rypäleet valikoidaan tarkkaan kolmelta Hardysin parhaalta alueelta, ja Hardysin pääviiniguru on tarkasti valvonut viinin valmistusprosessia alusta lähtien. Tätä viiniä oli Suomeen saatu tällä kertaa 60 pullon erä, Alkostakin voi tätä olla vajaan kolmenkympin hintaan vielä pullo tai pari saatavilla, mutta nopeasti nämä tämmöiset kuulemma aina osaavien viinimiekkosten ja –naikkosten kyytiin Alkosta lähtevät. Tämä viini olikin yksimielisesti koko seurueen mielestä parasta, se oli täyteläistä ja hiukkasen toffeen makuista, todella hyvää ihan sellaisenaankin eikä oikeastaan edes vaadi mitään syötävää kaveriksi. Kyllä ne gurut jotain siellä sitten palkkansa eteen tekevät, rypälelajikkeena tässä oli käytetty samaa Cabernet Sauvignonia kuin siihen ekaan VR-punkkuunkin, mutta mauissa oli eroa kuin yöllä ja päivällä.

Hardysin kruununjalokiven maisteluun olikin sitten sopiva päättää viininmaistelu-urakkamme. Juhlakansa tuntui kovasti ohjelmanumerosta tykkäävän, ja pitkin iltaa muistettiin kertoa kuinka kiva maistelutilaisuus oli ollut, ja miten mukava ja helppo viininmaisteluemäntä Tiia oli ollut, kukaan ei aristellut kysyä niitä kaikkein tyhmimpiäkään kysymyksiä, ja tulipa luotua sellainenkin uutuuskäsite kuin mikroaaltouuniviini. Jos tästä tulee joskus vielä joku iso juttu, niin muistakaa että minun äiti oli se joka tämän keksi! Hän voi tulla sitten opastamaan millä teholla ja kuinka monella sekunnilla mitäkin viinilajiketta tulee mikrottaa optimaalisen makuelämyksen saavuttamiseksi.

Yhteistyössä Solera Finland.

Nakkikakku 1-vuotiaalle Horatiolle

Horatio täytti yksi vuotta 9.6.2016.

Hienolle synttärisankaripojalle piti toki tehdä kakku. Ihan perus leivontahommiin ei kuitenkaan tarvinnut lähteä, kyseessä kun oli synttärikakun teko koiralle. Siispä skippasin ruokakaupassa jauhohyllyt, ja suunnistin oikopäätä nakkien sekä valmisruokien ihmeelliseen maailmaan.

Horation yksi suurista herkuista on maksalaatikko. Pikkuinen jässikkä sekoaa aika totaalisti kun maksalaatikon lätkäisee kuumalle pannulle ja sen huumaava tuoksu tavoittaa Horation kirsun. Kakun pohja oli näin nopeasti päätetty, Atrian valmis maksalaatikko sai ajaa kakkupohjan virkaa.

Seuraavaksi ostoslistalla luki ”kynttilä”. Horation hienoa punaista turkkia olisi ikävä kärventää tulella, joten kynttiläksi piti keksiä jotain muuta kuin palava synttärikynttilä. Siispä tutkimaan nakkeja. Etsin nakkihyllystä pisimmät nakit, ja lopulta ostoskoriin päätyi Atrian Hiillos-sarjan kuorettomat nakit.

Enää puuttui kakun koristeet, niitä varten piti suunnistaa Mustiin ja Mirriin, joka sattui onneksi olemaan kaupan ulkopuolella. Mustissa ja Mirrissa tultiin jälleen kerran palvelemaan melkein heti kun sisään astuin. Tällä kertaa päädyin normaalin ”mä vaan kattelen ja pyydän apua jos tarviin” -kommentin sijaan pyytämään heti apua. Pitäisi löytää luunmallisia koirankeksejä synttärikakkuun – mahdollisimman isoja. Sitten siinä naureskeltiin, että kyllähän koiralle pitää synttärit järjestää, ja saatoin myös vilauttaa maksalaatikkoa ja nakkipakettia myyjälle. Epäilen että näinköhän ne häntä kauheasti kiinnostivat, mutta näytin silti.

No juuri sopivat keksit löytyivätkin, ja sitten karautin Horation kanssa ystäväni luokse leivontahommiin. Paikalla oli myös ystäväni tytär, jonka kanssa yhdessä koristelimme Horation kakun, tungimme nakin kynttiläksi ja lauloimme synttärisankarille onnittelulaulun. Laulun ja nakkikakkua syövän Horation voitte nähdä alla olevalla videolla. Kyllä osaa nätisti pikku prinssi kakkuaan syödä! Ja jätti vielä herkkupalan, ison nakin, viimeiseksi.

Onnea mamman ja papan tuliketulle! ♥

Synttärimatka Sveitsin Zermattiin

Joka sanoo että nuoruus on kypsää ikää onnellisempi,
väittää että näköala vuoren juurelta on parempi kuin sen huipulta.

Zermatt yllätti meidät kaikki. Toki osasimme odottaa jylhiä maisemia, korkeita vuoria sekä kauniita kukkaniittyjä, mutta että NIIN jylhiä maisemia, NIIN korkeita vuoria ja NIIN kauniita kukkaniittyjä.. Ei, niistä ei olisi voinut edes uneksia.

Ei Zermattia ole turhaan kehuttu niin laskettelijoiden kuin patikoijienkin toimesta. Talviaikaan pienen autottoman kylän valtaavat talviurheilijat, ja kesäkuukausina (lähinnä heinä-syyskuussa) sinne ryntää vaeltajia, joita varten Zermattiin sekä kahteen sen lähikylään on kyhätty yhteensä noin 400 kilometriä merkittyjä, eri tasoisia patikointireittejä. Näiden lisäksi tarjolla on yllytyshulluille vuorikiipeilijöille jokunen yli 4000 metrin huippu valloitettavaksi. Tunnetuin ja yksi vaikeimmista on Matterhorn, ja helpoimpana yli 4000 metrin huippuna pidetään Breithornia (tarkkasilmäiset voivat muuten erottaa Breithorn-kuvasta ison määrän kiipeilijöitä valkealla lumella).

Me ehdimme viikossa nähdä ja kokea yhdessä vanhempieni kanssa paljon. Varmasti hurjasti enemmän kuin vanhempani olivat osanneet odottaa.

Kurkataan ihan ensimmäiseksi miltä meidän reissu näytti Instagramin puolella. Saadaan reissu näin kudottua pakettiin, ja siitä päästään sitten jatkossa pureutumaan tarkemmin reissun kohokohtiin. Herra Longfield on lupautunut kirjoittamaan ainakin Matterhornista ihan oman postauksen, itse odotan sitä jo kuumeisesti. Kuvia postaukseen on ainakin tuhoton määrä. Mutta nyt reissukuviin a la Instagram.

Reissu laitettiin käyntiin yllätyksellä. Herra Longfield oli varannut meille kaikille lentoliput business-luokkaan (jotain hyötyä herran jatkuvista työmatkoista), jonka vuoksi saimme ohittaa kaikki pitkät jonot ruuhkaisena lauantaiaamuna. Tämän lisäksi johdatimme vanhempani Finnairin Loungeen, jossa saimme rauhassa syödä aamupalaa ja fiilistellä tulevaa matkaa.

Noin 11 tuntia kestäneen matkan viimeinen etappi taitettiin Zürichistä käsin junalla. Viimeisen tunnin saimme nauttia aivan huikeista maisemista, siinä oli koko perhe ihan äimän käkenä!

Ensimmäinen aamu valkeni Zermatissa sumuisena. Matterhorn pysyi piilossa usvan takana vielä aamulla, mutta pian sen jylhä huippu alkoi pilkottaa sumun takaa.

Majoituspaikkamme mainoksessa luvattiin näkymä Matterhornille. Olimme tämän lupauksen kanssa hieman skeptisiä, mutta niin vain piti lupaus paikkansa. Huoneistomme terassilta saimme totisesti ihailla tätä jylhää Toblerone-vuorta koko reissun ajan.

Ensimmäinen aamu oli tosiaan sumuinen, mutta päätimme siitä huolimatta lähteä heti loman ensimmäisenä kokonaisena päivänä patikoimaan. Ensimmäinen trekki oli pelkkää nousua, ja tottahan se tuntui jaloissa ja pakaroissa. Vanhempani tekivät hieman lyhyemmän trekin, mutta me kapusimme Herra Longfieldin kanssa 1961 metrin korkeudessa olevaan Edelweiss Alterhaupt -hotellin ravintolaan. Ilma oli pilvinen ja ajoittain satoi myös ihan kunnolla vettä ja rakeitakin. Pilvinen ja kostea ilma sai kuitenkin maisemat näyttämään hurjan tunnelmallisilta. Olin sulaa vahaa Zermatin nummilla.

Loman kuvatuin kohde oli tietenkin Matterhorn. Matterhorn oli läsnä koko ajan, melkein aina kun päätämme käänsimme, näkyi massiivinen vuori jossakin päin ylväänä kuin Zermatin kuningas. 4478 metriin kohoavan pyramidin muotoisen vuoren huippu komistaa myös Toblerone-patukoita. Nämä kuvat on otettu illalla sekä heti aamulla. Iltakuvan nappasin kun kävelimme herra Longfieldin kanssa EM-futispelin jälkeen paikallisesta pubista majapaikkaamme, ja aamukuvan otin unihiekat vielä silmissäni, kun isäni huuteli aamutuimaan, että nyt se vuori näkyy terassilla koko komeudessaan!

Loman toisena päivänä kävimme ostamassa 3/5 peak passit. Näillä lipuilla meillä oli mahdollisuus käyttää rajattomasti alueen hissejä ja junia kolmena päivänä viiden päivän aikana. Ilma vaihtui korkealla vuorilla alituisesti, joten pari joustopäivää lipuissa oli oikein hyvä idea.

Ensimmäinen peak pass -päivä käytettiin loman toisena päivänä. Aivan majapaikkamme vieressä sijaitsi yksi kolmesta Zermatin hissiasemasta, ja sinne me suuntasimme heti liput ostettuamme. Nousimme kolmella eri hissillä aina 3883 metriin Kleine Matterhornin huipulle. Hissimatkalta sekä vuoren huipulta avautui reissun ensimmäiset henkeäsalpaavat maisemat. Jestas!

Ylhäällä olimme yhtä hymyä, ihailimme maisemia pitkän tovin, kävimme ihka oikean jäätikön sisälle kaivetussa tunnelissa sekä joimme kahvikupposet ennen kuin matka alaspäin alkoi. Kleine Matterhornin näköalatasanteella saimme myös ihmetellä miten pienen pieniä ihmisiä köpötteli Breithornin huipulle. Kuten jo aiemmin totesin, tätä huippua pidetään maailman helpoimpana yli 4000 metrin huippuna, pitäisiköhän seuraavaksi lähteä sinne?

Paluumatkalla maan pinnalle jäimme pois Furi-asemalla, joka sijaitsee 1867 metrissä. Kävimme täällä syömässä, ja sen jälkeen teimme yhdessä kevyen, noin kolmen kilometrin trekin Furin ympäristössä. Trekin varrella oleva tuulessa heiluva silta oli vähän pelottava. Hyvin me kaikki sen yli kuitenkin pääsimme, vaikka muutamaa hieman korkeanpaikankammoista ylitys jännittikin. Silta on 124 metriä pitkä ja sen alla on noin 50 metriä tyhjää. Ja toki sillan ritiläpohjasta näki koko ajan läpi mitä siellä alhaalla oikein oli..

Illalla lampsimme herran kanssa kahdestaan ruokakauppaan, ja paluumatkalla jäimme ottamaan kuvaa Toblerone-suklaasta sekä Toblerone-vuoresta. Tuloksen näette yllä.

Mustanaamaisia lampaita oli Zermatissa paljon. Lampaat jyystävät äkkijyrkkiä niittyjä puhtaaksi. Helpompi lampaiden on siellä ruohoa katkoa kuin ihmisen, jonka pitäisi sekoilla jyrkillä rinteillä trimmerin kanssa.

Kolmantena kokonaisena päivänä sää taas salli meitä. Lähdimme heti aamusta kohti Gornergratin juna-asemaa. Hammasratasjuna vei meidät 3089 metriin, josta avautui jälleen kerran huikeat maisemat. Ylitimme junan kyydissä puurajan, ja ihan huipulla meitä odotti valkea lumi. Gornergratin pääteasemalla – joka on Euroopan korkeimmalla sijaitseva maanpäällinen juna-asema – sijaitsee myös hotelli, ostoskeskus ja observatorio.

Trekkasimme herra Longfieldin kanssa Gornergratista alas asti Zermattiin. Vanhempani olivat mukana trekin ensimmäisen  osuuden, jonka jälkeen saatoimme heidät junaan. Maisemat olivat tällä trekillä ehkä koko reissun upeimmat, maisemia hallitsi tietenkin Matterhorn, josta nappasin varmasti satoja kuvia reissumme aikana.

Matkan neljäntenä kokonaisena päivänä lähdimme jälleen ylös. Nyt suunnaksi otettiin Zermatin keskustasta lähtevä funicular-juna, jolla päästiin välissä kaapelihissiin vaihtamalla Blauherdiin, 2571 metriin. Täältä lähdimme yhdessä Murmelipolulle, joka kulki murmelien valtakunnan läpi. Ostin ennen trekille lähtöä Blauherdin asemalta pehmomurmelin, joka kulki repun sivutaskussa koko murmelipolun läpi. Pitihän Heinrichiksi nimetyn pehmolelumurmelin nähdä lajitovereitaan alpeilla.

Vanhempani jatkoivat murmelipolulta matkaa junalla alas Zermattiin, ja me herran kanssa jatkoimme tuttuun tapaan jalan. Valitsimme Gourmetweg-nimisen reitin, joka kulki nimensä mukaisesti useiden alppimökkiravintoloiden ohi. Satuimme jolkottamaan hurjan viehättävän Chez Vrony -ravintolan vierestä. Menimme siitä jo itse asiassa ohi, kunnes aloimme molemmat mumista ääneen, että jestas miten mahtavan näköinen terassi tuossa olikaan. Hetken muminan jälkeen päätimme kääntyä takaisin ja istahtaa terassin aurinkotuoleihin. Kyllä voin sanoa, että en ole ennen Aperol Spritziä niin komeissa maisemissa juonut. Huhuhuh!

Perjantaina koitti juhannusaatto. Toivotin Instagramissa hyvää juhannusta muutamaa päivää aiemmin nappaamallani kuvalla (yllätys yllätys) Matterhornista. Kuva on otettu Riffelsee-järven rannalta. Samasta paikasta on otettu paljon upeita kuvia Matterhornista ja sen heijastuksesta peilikirkkaan järven pinnalta. Meidän trekkimme aikana järven pinta ei ollut täysin peilityyni, ja osa järvestä oli lisäksi vielä jään peitossa, mutta jonkinlaisen heijastuskuvan sain kuitenkin muistoksi.

Juhannusaattona kävelimme Gorner Gorge -trekin. Trekki vei massiivisen rotkon lävitse ja tupsahti lopulta upeille kukkiville alppikedoille. Keräsimme äitini kanssa molemmat seitsemän kedonkukkaa, jotka oli tarkoitus tunkea tyynyn alle illalla. Illalla kukat kyllä unohtuivat keittiön pöydälle maljakkoon.. Minä en muista mitä unta näin, mutta äitini taisi nähdä unohtuneista kukista huolimatta jostain komeasta urhosta unia, heheh!

Juhannusaattoillan vietimme herra Longfieldin kanssa kahdestaan. Vanhempieni jalat sanoivat itsensä melkein irti, mutta meissä riitti vielä sen verran virtaa, että jaksoimme talsia trekin ja pienen shoppailupyrähdyksen jälkeen kylpylään. Lilluimme lämpimissä altaissa monta tuntia, ja ai että se teki hyvää kropan väsyneille lihaksille! Kylpylöinnin jälkeen jatkoimme matkaa vielä syömään, pakkohan se paikallinen juustofondue oli päästä testaamaan.

Seuraavana aamuna pakkasimme kamat kasaan ja lähdimme Zürichiä kohti. Ehdimme tehdä pikaisen kierroksen myös hektisessä Zürichissä, josta matka jatkui sinivalkoisilla siivillä kotiin.

Zermatt teki meihin kaikkiin suuren vaikutuksen. Saimme nähdä ja kokea lumoavaa luontoa, joka vei melkein (kirjaimellisesti) jalat alta. Äitini oli heti reissun jälkeen tutkimassa miten majoituspaikkamme olisi vapaana vuoden päästä juhannuksena. Luulenpa siis, että järkkäämämme synttärimatka Zermattiin oli aika onnistunut!

Sydämelliset onnittelut vielä 70-vuotiaalle äidilleni.
Olet ihana ja niin kovin rakas.

Tahdotko nähdä ja fiilistellä lisää?
Jos vastasit joo, ala ihmeessä seurata meitä myös Instagramin puolella!

Me ollaan Zermatissa!

Terveiset Sveitsin Zermatista!

Tulimme tänne juhlistamaan äitini syntymäpäiviä. Äitini oli noin parikymppisenä leidinä Sveitsissä kotiapulaisena puoli vuotta, ja on siitä asti haikaillut kauniin Sveitsin perään. Minäkin olen lapsesta asti kuullut tarinoita Alpeista ja jodlaavista herroista vuorien rinteillä, ja olenpa saanut myös nimeni erään pikkuisen sveitsiläisen tytön mukaan.

Äiti oli pakko tuoda tänne uudestaan, ja pyöreät vuodet loivat meille oivallisen tekosyyn pienelle synttärimatkalle.

Synttärimatkan aikana olemme saaneet ihailla huikeita vuoristomaisemia niin Zermatin kylästä käsin, kuin myös lähes 4000 metrin korkeudesta – ja kaikkialta siitä välistä. Olemme patikoineet yhdessä mitä henkeäsalpaavimmissa maisemissa, syöneet hyvin, nukkuneet pitkiä ja makeita yöunia, tuijottaneet jalkapallon EM-kisoja, shoppailleet (joskin hyvin vähän ökykalliista hinnoista johtuen), vierailleet jäätikön sisällä, syöneet alppilunta, juoneet kristallinkirkasta vettä suoraan alppipurosta, lässyttäneet söpöille mustanaamaisille lampaille, etsineet vuorien rinteiltä murmeleita sekä haukkoneet henkeä useamman kerran katsoessamme muhkeaa Matterhornia kaikista mahdollisista suunnista, ja miettineet yhdessä sitä kuinka kauniita Alpit voivatkaan olla.

Tästä kaikesta aion kertoa teille postausten muodossa enemmän, kunhan pääsemme ensin synttärimatkalta kotiin. Kuvia on kertynyt muistikorteille valtavasti, ja kädet jo syyhyävät, että pääsisin niihin käsiksi. Mutta ei ihan vielä, sillä nyt lomaillaan vielä hetki ja nautitaan tästä kaikesta, yhdessä perheen kesken. Videoterveiset saimme kasaan, tosin aika hölmöt sellaiset, mutta kuitenkin!

Aurinkoista ja lämmintä juhannusta!

Hyttysen hyrinä,
ukkosen jyrinä,
purojen juoksu,
mataran tuoksu,
matojen tonkija,
onnekas onkija,
mansikkamaito
– kesä on aito!

1-vuotias Horatio

Rakkautta ei voi ostaa kuin koiranpennun muodossa.

Niin se taitaa olla, ja varmasti sanonta pätee aika lailla kaikkiin eläinvauvoihin. Vuosi sitten Ouluun syntyi kasa pieniä höpönassuja, oli poikia ja yksi tyttö. Me olimme joutuneet päästämään rakkaan Kodamme aiemmin keväällä koirien taivaaseen, ja hinku uudesta koirasta paloi vahvana sydämessämme. Muutamien sattumusten kautta istuimme heinäkuussa lentokoneessa matkalla katsomaan Leijonaharjan kenneliin syntyneitä pentuja. Meillä ei ollut tietoa löytyykö meille Oulusta sopiva pentu, ja mahassa oli kasa perhosia kun mietimme mitä Niina sekä Jarmo ovat meistä mieltä. Kaikki meni kuitenkin enemmän kuin hyvin, ja illalla kotimatkalla lentokoneessa istui kaksi hymyilevää tyyppiä. Meille oli löytynyt pentu, pentu nimeltään Horatio.

Ja siitä se ensimmäinen vuosi sitten lähti.. Toivottavasti meillä on edessä vielä hurjan monta yhtä upeaa ja riehakasta vuotta kuin tämä ensimmäinen! Nyt kurkistetaan miten meidän pikku prinssi on vuoden aikana kasvanut ja kehittynyt.

1 kk: Leijonaharjan kennel, Oulu

2 kk: Lentoasema ja Haukilahden Paviljonki

3 kk: Chow Chowien erikoisnäyttely, Porvoo

4 kk: Kotipihalla

5 kk: Espoon keskuspuisto

6 kk: Espoon keskuspuisto ja keittiössä

7 kk: Espoon keskuspuisto

8 kk: Espoon keskuspuisto ja kotosalla

9 kk: Pirttimäen ulkoilualue

10 kk: Uutelan koirapuisto ja Lappeenranta

11 kk: Kotipihalla

12 kk: Kotipihalla synttäripäivän aattona

Psssst.. Blogin Youtube-kanavalle on tullut uusia videoita Horatiosta, käykäähän katsomassa! Sinne on tulossa myös synttärikakkuvideo ihan pian..

Ja lopuksi voitte vielä kurkata Leijonaharjan kennelin tekemän 1veevideon hurmaavasta pentueesta, siis siitä josta meidän Horatiokin on peräisin. ♥ Kuinka monesta kohdasta bongaatte Horation?

Vuohenjuustomousse ja tomaatti-punasipulihilloke suolakeksien kera

Kaipaatko jotain hieman fiinimpää suolaista sormisyötävää illanistujaisiin? Jos olet ihan, että ”todellakin tarviin”, kannattaa postauksen lukemista jatkaa. Mikäli peruspiirakat taasen sopivat paremmin sinun juhlissasi tarjottaviksi, suosittelen kurkistamaan yhden blogihistorian luetuimman postaukseni: Parhaat suolaiset piirakat -koosteen, josta löytyy tällä hetkellä 10 herkullisen suolaisen piirakan resepti.

Tämän postauksen päätähden nimen pituudesta voi jo päätellä, että kyseessä on jotain vähän erikoisempaa herkkua. Vai mitä mieltä olette tarjottavasta, jonka nimi kuuluu koko komeudessaan seuraavasti: Vuohenjuustomousse ja tomaatti-punasipulihilloke suolakeksien kera.

Reseptin olen napannut vuosia sitten jostakin ruoka-alan lehdestä. Sen verran muistan, että resepti ilmestyi lehden joulunumerossa. Toki tämä suolainen herkku passaa maultaan sekä väriltään oikein hyvin joulunaikaan, mutta mepäs teimme sitä lautapeli-iltaan tänä keväänä. Herkku sai paljon kehuja, joten uskallan kehujen saattelemana sanoa, että tätä voi hyvin tarjoilla vieraille pitkin vuotta.

noin 30-40 kappaletta

Vuohenjuustomousse

• 1 prk (150 g) pehmeää vuohenjuustoa
• 1 dl kuohukermaa
• ripaus suolaa ja mustapippuria

Tomaatti-punasipulihilloke

• 2 pientä punasipulia
• 100 g kirsikkatomaatteja
• ½ dl vettä
• 2 rkl punaviinietikkaa
• ½ dl hillomarmeladisokeria

Lisäksi pieniä suolaisia keksejä sekä kuivattua timjamia koristeeksi (tuore passaa myös hyvin).

1. Vaahdota kerma ja sekoita se vuohenjuustoon. Mausta suolalla ja pippurilla.

2. Kuori ja hienonna punasipulit. Kuullota silppua öljytilkassa, kunnes se on läpikuultavaa ja pehmeää.

3. Pane kattilaan kuullotettu sipulisilppu, paloitellut tomaatit, vesi, etikka ja hillosokeri.

4. Keitä hiljalleen viitisen minuuttia. Anna jäähtyä.

5. Kokoa kekseille ensin vuohenjuustomoussea ja päälle hilloketta. Koristele lopuksi timjamilla (kuivatulla tai tuoreella).

Parhaat kakut kesän juhliin

Kokosin ihan vain teitä varten aika muhkean ja hitsin herkullisen Parhaat kakut -koosteen kesän juhlia varten! Tai voihan kakkuja toki tehdä ympäri vuoden, mutta koska kesä on nyt just kohta täällä, ja juhlia on varmaan itse kullakin kesän mittaan tiedossa, saa kakkukooste olla tällä kertaa apuna erityisesti kesää ajatellen. Osa näistäkin kakuista on tehty meidän keittiössä talvella, mutta vaihtamalla kakkujen koristeet vaikkapa kesäisiin kukkiin, menevät ne oivallisesti myös tuloillaan olevan suven herkkupöydissä.

Herkullista ja juhlarikasta kesää! Ja muistakaa, ei juhliin sen kummempia syitä tarvitse. Lisäksi niitä voi viettää hyvin myös pikkuisella porukalla, ei aina tarvitse koko kylää kutsua bailuihin mukaan.

---

Juustokakut

Juustokakkujen tekoon ei tarvita uunia, tästä syystä niiden teko onnistuu yleensä kätevästi myös mökkioloissa tai ihan missä vaan jossa ei ole uunia. Jääkaappi tosin pitää löytyä. Kaksikerroksisen marja-juustokakun jäädyttämiseen tarvitaan lisäksi pakastin, se on ehkä erikoisin kakku jota olen leiponut.

Makean väkevä suklaajuustokakku on tuhti. Sitä ei kannata leipoa kahdelle hengelle, tästä riittää syömistä isommallekin porukalle. Samettisen pehmeä suklaajuustokakku keräsi kehuja eräissä leidien pikkujouluissa. Montaa palaa ei tätäkään tukevaa kakkua voi syödä, joten paikalle on syytä pyytää isompi joukko tai sitten pitää omata hyvä itsekuri.

Raparperi-vuohenjuusto-juustokakkua voi leipoa omalla vastuulla. Mausta joko tykkää tai sitten ei. Uskallatko kokeilla?

Marja-juustokakku

Makean väkevä suklaajuustokakku

Suklaajuustokakku

Raperperi-vuohenjuusto-juustokakku

Tässä olisi mun kaksi ehdotonta suosikkia. New Yorkin juustokakku on ehkä parasta mitä olen keittiössä saanut aikaan. Kakun kaveriksi kannattaa tehdä vadelmasurvosta, mun äidiltä saa parasta. Mutta ei se kummia vaadi, survot vaan tuoreita vadelmia ja heität sekaan ihan vähän sokeria jos siltä tuntuu. Toimii myös ilman sokeria ja hätätapauksessa toimii ilman vadelmien survomistakin.

Aurinkoinen aprikoositorttu on meillä usein pöydässä keväisin sekä kesäisin, se on niin iloinen ja värikäs. Meillä sen toinen nimi on myös kananmunakakku, arvaatte varmaan miksi.

New Yorkin juustokakku

Aprikoositorttu

---

Suklaakakut

Kaikkihan sen tietää, että suklaa ja appelsiini passaa hitsin hyvin yhteen. Miltä teistä kuulostaisi ohut appelsiini-suklaakakku taikka hieman paksumpi appelsiinimutakakku?

Vanilja-suklaakuivakakku on ollut ihan heittämällä blogin luetuin resepti jo vuosia. Eikä syyttä, tämä kuivakakku ei ole kuiva, se on ihanan mehevä ja ah niin suklainen. Mudcake maistuu melkein kaikille vaniljajäätelöllä tai ilman, blogiin päässyt Fazerin sivuilta napattu resepti on varma valinta tästä klassikosta.

Appelsiini-suklaakakku

Appelsiinimutakakku

Vanilja-suklaakuivakakku

Mudcake

Seuraavissa neljässä kakussa on suklaata sen verran paljon, että melkein alkaa heikottaa. Suklaisen browniekakun päälle riittää koristeeksi sulan suklaan roiskeet sekä valmis Marianne-rouhe. Kostea persikkasuklaakakku näyttää taasen parhaalta tuoreilla vadelmilla sekä tomusokerihunnulla. Kakku maistuu minusta ihanimmalta kotibrunssilla perheen kesken. Lisukkeeksi voi vaahdottaa kermavaahtoa tai kaivaa pakastimesta vaniljajäätelö. Molempi parempi.

Kardemumma-kahvimutakakun koristeet kannattaa jättää väliin tai vaihtaa hieman kesäisempiin, jos kakkua meinaa leipoa ennen ensi joulua. Suklaa-karamellipiirakan päällä olevat suolarakeet potkaisevat ihanasti suussa. Kyllä te tiedätte – makean ja suolaisen liitto on aika jeees.

Suklainen browniekakku

Kostea persikkasuklaakakku

Kardemumma-kahvimutakakku

Suklaa-karamellipiirakka

Da Capo ei ole kaikkien mieleen. Mutta älkää antako sen häiritä, mäkään en tykkää kyseisestä suklaasta, mutta Da Capo -banaanikakku maistui kyllä. Meillä syötiin tätä pääsiäisen aikoihin, joten koristeet vaihtoot jos leivotte suklaisen pötkylän kesän juhliin. Ranskalainen suklaatorttu on valtavan kaunis ja elegantti. Lisäksi tämä herkku on gluteeniton.

Da Capo -banaanikakku

Ranskalainen suklaatorttu

---

Muut kakut

Suklaaboston oli hyvää. Tein sen isälleni vuonna 2013 ja koko perhe piti kauniista pullakakusta paljon. Tätä pitää tehdä uudestaan. Äidilleni taasen leivoin viime kesänä huisin hyvän Daim-jäätelökakun, joka yllätti koko juhlaporukan. Kahdella sanalla sanottuna kakku oli pirullisen hyvää. Kakun kaveriksi tulee ehdottomasti tehdä myös limemansikat, ne kruunaavat koko jutun!

Mehevä mustikka-jogurttikuivakakku on mukava viedä mukana kesäkyläilyjen yhteydessä. Kakku kulkee kätevästi autossa omassa vuoassaan, josta sen voi  kipata tarjoilulautaselle kylään päästessä (tai siis kahvipöytään päästessä). Tiramisu-rahkakakku vaatii kaverikseen puolukkakastikkeen, joka passaa makean kakun kaveriksi tosi hyvin. Kakun päälle murennettaan mm. keksiä, joka lisää suutuntumaa jälkkäripöydässä.

Suklaaboston

Daim-jäätelökakku ja limettimansikat

Mustikka-jogurttikakku

Tiramisu-rahkakakku

Isäni on hurja shakkihirmu. Tästä syystä leivoin hänelle eräänä syntymäpäivänä shakkikakun, joka oli söpöin kakku koskaan. Katsokaa nyt sitä! Ihan viimeisenä kakkuvinkkinä lähtee resepti kesäiseen mansikka-raparperipiirakkaan.

Ja jos tässä ei ollut teille tarpeeksi kakkuja, niin kurkatkaa lisäksi seuraavat kakkukoosteet:

• Tasty Travelissimo -blogin tekemä kakkukooste
• Hannan soppa -blogin kakkuvinkit kesän juhliin
• Kaikki äitini reseptit -blogin upeat kakut
• Liemessä-blogin kauniit kakut

Luulisi näiden avulla selviävän kesän juhlista, eikö?

Shakkikakku

Mansikka-raparperipiirakka

---

Lehtevät poropalat peli-iltaan

Jokunen aika sitten meille saapui ystäväpariskunta pelaamaan Trivial Pursuitia. Olimme pariskunnan naisen kanssa naureskelleet jo valmiiksi, että häviämme historiafriikeille miehillemme kuusi nolla. Mutta eipäs se ihan niin mennytkään!

Ystäväpariskunta toi mukanaan tuliterän Trivialin, jonka kysymyksiin osasimme vastata oikein yllättävän hyvin. Lopulta herra Longfield vei kyllä voiton, mutta me kaikki neljä yritimme siinä vaiheessa vuorotellen vastata oikein kisan viimeiseen kysymykseen. Tosi jännäksi meni!

Peli-iltaan piti toki kokkailla hieman purtavaa. Jälkkäriksi oli irttareita sekä panna cottan serkkua mocca cottaa, mutta suolaistakin purtavaa tarvittiin. Eniten kehuja keräsivät nämä suolaiset poropalat, joita päädyimme tekemään ihan siitä syystä, että olimme hieman ennen peli-iltaa palanneet kevätlomalta Lapista.

Resepti on bongattu Maku-lehdestä, ja emme alkaneet soveltaa sitä mitenkään. Hyvä niin, nämä katosivat tarjottimelta nopeasti runsaiden kehujen kera. Pippurijuustossa oli kivasti potkua ja kokonaisuus toimi loistavasti.

Lehtevät poropalat

noin 35 kpl

• 500 g 
voitaikinaa
• 2 kpl 
punasipulia
• 2 kpl 
valkosipulinkynttä
• 1 rkl 
rypsiöljyä
• 1 tl 
hunajaa
• ¼ tl 
suolaa
• ¾ dl puolukka
hilloa
• 50 g 
kylmäsavustettua poroa (leikkeleinä)
• 200 g pippurista tuorejuustoa (entistä ”
mustapekkajuustoa”)

1. Sulata voitaikinalevyt pakkauksen ohjeen mukaan.

2. Kuori ja viipaloi sipulit. Kuumenna öljy paistinpannussa. Kääntele sipuleita, kunnes ne ovat raukeita. Mausta hunajalla ja suolalla. Siirrä sivuun.

3. Kauli taikinalevyt 30 x 10 cm:n kokoisiksi suorakaiteiksi. Nosta levyt leivinpaperin päälle uunipellille.

4. Vedä terävällä veitsellä viillot noin puolen sentin päästä taikinalevyjen pitkistä reunoista, mutta älä paina veistä pohjaan asti. Sivele taikinalevyjen keskiosa kevyesti puolukkahillolla.

5. Silppua poro. Levitä sipuliseosta, poroa ja viipaloitua pippurijuustoa taikinakehysten sisäpuolelle.

6. Paista lehteviä poropaloja 225 asteessa noin 15 minuuttia.

7. Leikkaa jokaisesta taikinalevystä 7 lehtevää poropalaa ja tarjoa hieman jäähtyneinä. Kylminä poropalat eivät ole herkullisimmillaan.

Täytetty kukkaleipä pääsiäsipöytään

Pääsiäinen tarkoittaa minulle ehdotonta lupausta keväästä pitkän talven jälkeen. Aurinko mollottaa taivaalla aina vain pidempään, ensimmäiset sipulikukat puskevat itsensä urhoollisesti ohuen lumikerroksen läpi ja aamulenkillä voi kuunnella pikkutirppojen ensimmäisiä viserryksiä.

En tiedä onko aika kullannut muistot, mutta tuntuu, että kevät olisi ollut lapsuudessa usein hurjan pitkällä jo palmusunnuntaisin. Muistan, kuinka jaoimme ystäväni kanssa virpoen metsästetyn suklaamunasaaliimme pihamme nurmikolla auringon helottaessa pilvettömältä taivaalta. Elämä hymyili kahdelle pienelle tytölle, kun käsissä oli isot kasat suklaata, ja olipa usein mukana myös jokunen kolikko, joilla saattoi ostaa herkkuja koulun jälkeen uimahallin kiskalta sitten kun kaikki pääsiäisherkut olisi tuhottu.

Nyt hieman isompana tyttönä suklaamunat kuuluvat edelleen pääsiäisen herkkuihin. Meillä on tapana piilottaa toisillemme munia pääsiäispäivänä pitkin kämppää ja etsiä niitä yhdessä ennen aamupalalle siirtymistä. Suklaamunien rinnalle on näin aikuisena tullut myös hyvä ruoka. Pääsiäisen aikoihin tulee ravattua paljon sukulaisissa, ja siellä sitä hyvää ruokaa yleensä riittää. Mukana on toki ystävällistä aina viedä jotain – suolaista, makeaa tai vaikkapa värikkäitä kukkia.

Tänä pääsiäisenä me karkaamme herra Longfieldin kanssa Imatralle, joten vierailut jäävät meiltä tällä kertaa väliin. Hyvästä ruoasta saamme kuitenkin toivon mukaan nauttia ravintoloissa. Mikäli teillä on tiedossa kyläilyjä pääsiäisen aikoihin, mukaan viemiseksi voi kokkailla tämän postauksen pääosassa olevaa hurjan kaunista ja herkullista täytettyä kukkaleipää, joka kerää varmasti kehuja kahvipöydässä.

Täytetty kukkaleipä muistuttaa krysanteemia, tuota värikästä ja sinnikästä kukkaa, joka jaksaa oikein hoidettuna ilahduttaa vaikka läpi kesän. Chrysanthemum pastries on alunperin kotoisin Georgiasta. Tai no tavallaan Venäjältä, koska Georgia oli muinoin osa Neuvostoliittoa.

Krysanteemileipää voidaan tehdä makeana tai suolaisena versiona. Täytteenä voi oikeastaan olla ihan mitä tahansa, vain mielikuvitus on rajana. Minä päädyin täyttämään leivän tällä kertaa suolaisilla jutuilla (ensi kerralla on ehkä pakko kokeilla makeaa versiota ja tunkea leipään Nutellaa!). Päätähtenä olivat Atria Kulinaari -kokolihaleikkeleet, joista päädyin valitsemaan sekä kylmäsavuhärkää että kylmäsavukinkkua.

Kokolihaleikkeleiden lisäksi tungin leivän sisuksiin paljon väriä pääsiäisen kunniaksi. Citymarketista löytynyt mexicana cheddar oli löytö, sitä kannattaa metsästää. Jos tulista juustoa ei kuitenkaan juustohyllyltä löydy, voi sen korvata perinteisellä cheddarilla sekä jokusella jalopenolla ja vaikkapa yhdellä punaisella chilillä.

Sitten vain leipomaan ja viettämään herkullista pääsiäistä! Kurkkaa ihmeessä muidenkin Blogiringin bloggareiden Atria Kulinaari -reseptit Blogiringin Vain maku ratkaisee -teemasivuilta.

Täytetty kukkaleipä

tekovaihe noin 3 tuntia, annoskoko noin 8

Taikina

• 500 g vehnäjauhoja
• 7 g kuivahiivaa
• 125 ml kädenlämpöistä kevytmaitoa
• 125 ml turkkilaista jogurttia
• 1 rkl sokeria
• 1 tl suolaa
• 1 kpl luomu kananmuna
• 90 ml öljyä

1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Sekoita kuivahiiva maidon sekaan.

2. Lisää neste yleiskoneeseen ja kaada mukaan loput ainekset. Vaivaa taikinaa noin 10 minuuttia. Taikinan tulee irrota kulhon reunoista kunnolla.

3. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa liinan alla noin 1-1½ tuntia. Tässä välissä ehtii hyvin tehdä leivän täytteen (ks. ohje alla).

Täyte

• 150 g mexicana cheddaria raastettuna
• 50 g Valio Emmental punaleimaa raastettuna
• 100 g (1 pkt) Atria Kulinaari ohuen ohut kylmäsavuhärkää
• 100 g (1 pkt) Atria Kulinaari ohuen ohut kylmäsavukinkkua
• 2 kpl paahdettua purkkipaprikaa
• noin 3 kpl isoa vihreää oliivia
• noin 5 kpl aurinkokuivattua tomaattia
• noin 10 lehteä tuoretta basilikaa
• muutama oksa tuoretta timjamia
• 1 nippu kevätsipulia

Lisäksi voiteluun ruokalusikallinen maitoa sekä yksi kananmuna.

1. Raasta juustot. Cheddar tulee raastaa jääkaappikylmänä, jolloin se on mahdollisimman kiinteää. Sekoita juustot keskenään ja siirrä hetkeksi sivuun.

2. Pilko paprikat, oliivit, aurinkokuivatut tomaatit, basilika, timjami, kevätsipulit sekä leikkeleet mahdollisimman pieniksi paloiksi. Mitä pienemmäksi, sen parempi. Sekoita ainekset isossa kulhossa sekaisin.

4. Jaa kohonnut taikina kolmeen osaan, ja käsittele kerrallaan yhtä osaa, anna muiden osien olla edelleen liinan alla lämpimässä. Jauhota leivinalusta ja kauli taikinasta noin 3 mm levy. Tee pyöreällä muotilla (halkaisija noin 6-8 cm) kaulitusta taikinasta pyöreitä paloja niin paljon kuin pystyt. Tee ylijäämäpaloista uusi möykky, kaulitse siitä uusi levy ja tee siitä lisää pyöreitä paloja.

5. Öljyä tässä välissä noin 26-28 cm pyöreä piirakkavuoka ja ota se työtasolle viereesi.

6. Ota yksi pyöreä taikinapala kerralla eteesi. Laita taikinan päälle ensin juustoraastetta ja sen jälkeen varsinaista leikkeletäytettä. Muista, että palojen päälle ei tule laittaa liikaa täytettä, jotta ne eivät pursua uunissa rumiksi.

7. Sitten tulee vaikein osuus. Käännä pyöreä pala ensin kahtia niin, että edessäsi on puolikuun muotoinen pala. Sen jälkeen pala pitäisi taittaa vielä kahtia niin, että puolikuun kärjet koskevat toisiaan. Jos kärjet eivät meinaa pysyä kiinni, voi niitä kostuttaa hieman vedellä ja painaa sitten päät kiinni toisiinsa.

8. Tämän jälkeen pala tulee nostaa piirakkavuokaan siten, että auki oleva osa on ylöspäin (täyte näkyy). Ja sitten sama homma pitää toistaa aika monta kertaa!

9. Piirakkavuoan voi täyttää tähän tapaan ihan loppuun asti, siten että paloista muodostuu vuokaan krysanteemin terälehtiä muistuttava kuvio. Itse tein niin, että lisäsin ikään kuin kukan keskusosaksi vielä erillisen ison palan. Kaulin hieman isomman, suorakaiteen muotoisen palan (palan reunat kannattaa tasoittaa veitsellä), jonka täytin juustoraasteella sekä leikkeletäytteellä normaaliin tapaan. Tämän jälkeen taitoin suorakaiteen puoliksi sen pitkää sivua pitkin, ja lopuksi rullasin sen kierukaksi, ja nostin piirakkavuoan keskelle siten, että täytteet olivat ylöspäin.

10. Sivele vielä lopuksi leivän päälle maito-munaseosta sudin avulla.

11. Paista täytettyä leipää 180-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Anna valmiin leivän levähtää liinan alla puolisen tuntia ennen tarjoilua. Leipä on ehdottomasti parasta hieman lämpimänä. Sen voi lämmittää tarpeen vaatiessa lempeässä uunin lämmössä uudestaan (noin 100 asteessa).

Yhteistyössä Atria Kulinaari