Suora vai epäsuora grillaus

Viime torstaina saimme maistaa kovin tuttua Suomen kesää. Ihan kuin sääjumalat olisivat tajunneet, että juhannus on tuloillaan ja päättäneet sen seurauksena heittää suomalaisten niskaan aimo annoksen vettä laskien siinä sivussa myös ihanan korkeisiin lukemiin nousseet lämpöasteet aivan uusiin lukemiin.

Mutta eihän me anneta parin pisaran haitata! Suhasin ensin pyörällä töistä kotiin ja olin kotiovella alusvaatteita myöten litimärkä. Nauratti. Kävin suihkussa, vaihdoin päälleni kuivat vaatteet sekä keltaisen sadetakin ja hyppäsin autoon. Suunnaksi otin Kauniaisen, jossa meidän oli tarkoitus osallistua muutaman bloggarin kanssa Familian, Blogiringin sekä Indiedaysin järjestämään rentoon grillausiltaan.

Sade unohtui pian sen jälkeen kun olin astunut suurelle katetulle terassille Kauniaisten sydämeen. Pöydillä notkui herkullisen näköiset rotukarjan lihat, grillit olivat kuumina, viinejä kannettiin sivupöydälle ja mukava puheensorina pääsi irti.

Rennon illan aikana pääsimme tutustumaan laajaan Familian lihavalikoimaan, kuulemaan tiukkaa faktaa lihoista ja niiden grillaamisesta, maistelemaan mahtavia uusia makuja sekä tutustumaan uusiin ihmisiin. Ilta vietettiin hulppeassa kaunialaisessa kodissa, jossa hääri myös koira! Perheen koira nuuhki erityisesti minun kasseja tarkasti, taisi saada vainun meidän Horatiosta.

Sain itse illasta eniten irti grillausvinkeistä. Meillä grillataan pienehköllä punaisella kaasugrillillä sekä vielä pienemmällä oranssilla kaasugrillillä. Lämmöt on aina täysillä ja kyllä te tiedätte minkälaisia herkkuja sillä menetelmällä saa aikaan. Kokosin itseäni sekä teitä varten pienen infopaketin kahdesta grillausmenetelmästä, joista puhutaan nykyään paljon. Weberin pallogrilli on ollut ostoslistalla jo useamman vuoden, ehkä me tänä kesänä saadaan se vihdoin hommattua, tosin kaasugrillilläkin pääsee käyttämään sekä suoraa että epäsuoraa grillausmenetelmää. Kurkataan tarkemmin mitä ne tarkoittavat.

Suora grillausmenetelmä

Suora grillaus on sitä perinteistä grillausta, jolla grillataan makkarat, maissit, kasvikset ja ohuet pihvit. Lämpö tulee suorassa grillausmenetelmässä suoraan grillattavan tuotteen alta. Tämä perinteinen menetelmä sopii mainiosti kaikkeen kypsentämiseen, joka vie aikaa alle puolisen tuntia.

kuva: http://www.webergrill.fi

Familian rotukarjan komeat entrecote-pihvit grillattiin tuossa tuokiossa suoralla grillausmenetelmällä. Grillimestari nosti ne kuumaan kaasugrilliin ja käänsi pihvejä ennen puolenkääntämistä 90-astetta, jotta sai pihvien pintaan hyvännäköiset ristikot. Kun nestettä alkoi nousta pihvin keskelle, olivat ne kypsyneet mediumiksi. Tässä vaiheessa piffit nostettiin lautaselle ja niiden annettiin vetäytyä ilman foliota hetken ennen syömistä.

Pihvit olivat grillissä ilman mitään mausteita. Juuri ennen tarjoilua grillimestari ripotteli niiden pintaan savustettua suolaa. Ja siinä se! Ei mitään muuta. Voin kertoa, että pihvit maistuivat aivan täydellisiltä. Näitä on pakko testata myös kotosalla, vaikka pahasti pelkään, että saan itse aikaan vain kuivia kengänpohjia, hah!

Epäsuora grillausmenetelmä

Epäsuorassa grillausmenetelmässä lämpö ei tule suoraan grillattavan tuotteen alta, vaan sivuilta/sivulta. Tämä tekniikka mahdollistaa esim. suurempien lihaklönttien grillaamisen, sillä paistit, kokonaiset kanat yms. kypsyvät tasaisesti sekä sisältä että pinnalta. Suuret lihapalat pysyvät epäsuorassa grillauksessa mehevinä, sillä mehut pysyvät ns. sisällä kun lihaa ei tarvitse leikata pihveiksi ennen grillausta, vaan vasta sen jälkeen. Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että mikäli tuotteen kypsentämiseen menee yli 20-30 minuuttia, on syytä käyttää epäsuoraa grillausmenetelmää.

Kaasugrilli muuntautuu brikettigrillin tavoin myös epäsuoraan menetelmään. Kaasugrillissä tulee vain sytyttää osa polttimoista ja asettaa grillattava liha niin, ettei se ole päällä olevan polttimon kohdalla, vaan siellä missä poltin on kiinni.

kuva: http://www.webergrill.fi

Epäsuoraa grillausta käytetiin Familian flank steakin valmistukseen. Kyseessä oli tri-tip, joka on naudan lihas jossain siellä naudan takaosassa. Lihan pintaan hierottiin noin 15 minuuttia ennen grilliin tunkemista mausteseos, joka piti sisällään suolaa, paprikaa sekä kuivattua korianteria. Suolaista mausteseosta ei kannata hieroa lihan pintaan kovin kauaa ennen lihan kypsentämistä, sillä se kuivattaa lihaa.

Liha lätkäistiin epäsuoran lämmön alle Weberin Master-Touchin brikettipallogrilliin lämpömittarin kanssa. Lihan tavoitesisälämpötila oli 58 astetta, tähän meni yllättävän vähän aikaa, noin 40 minuuttia. Liha sai ylleen kauniin ruskean pinnan, vaikka sitä ei oltu ruskistettu ennen epäsuoraa lämpöä ollenkaan. Kun tavoitelämpötila oli saavutettu, laitettiin lihat vetäytymään folioon reiluksi vartiksi.

Meidän grillimestari leikkasi lihan tottuneesti niin, että lihassyyt olivat pystysuuntaan. Jos lihassyyt menevät leikkauksessa väärin, menettää liha välittömästi mureutta ja siitä tulee sitkoisempaa. Enpä ole tätäkään ennen tiennyt, ei tartte enää ihmetellä miksi meidän paistit ovat yleensä olleet aika sitkeitä.

Nappasin maistiaisen leikkuulaudalta ja siinä kertakaikkisen maukasta lihaa mussuttaessani ajattelin, että kyllä oli herra Longfield hölmö kun jäi kotiin katsomaan futista.

Sen yksinkertaisemmin en osaa selittää suoran ja epäsuoran grillauksen eroja. Toivottavasti teille on tästä pienestä infopaketista jotain hyötyä nyt vaikka jo juhannuksena. Ja hei, jos juhannussafkat on vielä hankkimatta, niin kipittäkää ihmeessä huomenissa Familian lihaystävänmyyntiin Helsinkiin! Tarjolla on varmasti upea kattaus rotukarjan lihoja niin pakasteena kuin tuoreina.

Herkullista Juhannusta!

Yhteistyössä Blogirinki, Indiedays ja Familia.

Kurkkaa samalla kampanjan muut grillikoulun postaukset Blogiringin sivuilta.

Advertisement

Pakkasukko valtaa Lux Helsingin

Eräänä torstaina sain ottaa osaa Visit Helsingin järjestämään työpajaan, jossa väkersimme muutaman muun bloggarin kanssa omat lyhtyteokset vuoden 2016 Lux Helsinki -tapahtumaan. Siis niin siistiä. Työpajan veti ihka oikea valotaiteilija Mia Kivinen, joka vastasi jo viime vuonna Lux Helsingin Lantern Parkin suunnittelusta.

Äitiäni voisi hyvin sanoa varsinaiseksi käsityötaiteilijaksi. Hän osaa tehdä käsillään ihan mitä vaan, ja kouluttaa itseään vielä eläkkeelläkin vaikka minkämoisilla taidekursseilla. Minä taas olen sitten vähän eri maata. Tykkään kyllä askarrella paskarella, mutta ei mulla mitään taiteellista silmää ole. Äitini joskus sanoi aika kauniisti, että hän on hurjan onnellinen, että olen löytänyt valokuvauksesta itselleni harrastuksen. Hänen mukaansa kuvien kautta toteutan hienosti omaa sisäistä taiteellisuuttani, joka ei tosiaan ompelukoneen tai lankakerien kanssa oikein luonnistu. Mähän siis ostin uuden Singerin pari vuotta sitten, kun ajattelin alkaa korjata vaatteita ja lyhentää verhoja ihan itse ilman äidin apua. Singeriä ei ole käytetty kertaakaan, ja kuskaan edelleen äidille kaikki tuunausta vaativat vaatteet.

Näillä taide-eväilläni lähdin rohkeasti lyhtytyöpajaan! Mia veti meille alkuun pienen briiffin mistä lyhtypuistossa on kyse, ja mikä on tämän vuoden teema. Lantern Park parkkeeraa tammikuun Lux Helsinki -tapahtumassa Ruttopuistoon, joka on entinen hautausmaa. Hautausmaasta Mia sai myös idean lyhtypuiston teemaan: aaveet, henget sekä ideaalit. Olin tämän kuultuani vähän paniikissa.

Katselin pöydällä olevaa Clas Ohlsonin mustaa tehdaslamppua ja pää löi tyhjää – mitä mä tosta nyt voin keksiä?!

Mutta sitten välähti! Lamppuhan näytti aivan (no ainakin vähän) silinterihattuiselta lumiukolta! Samalla hetkellä päähäni juolahti myös jouluaatton klassikkoelokuva, Lumiukko, jossa pieni poika saa kokea yöllä vanhempien nukkuessa upean seikkailun rakentamansa lumikon kanssa. Kyllä lentävässä lumiukossa on ihan tarpeeksi jouluhenkeä mukana. Hommiin siis!

Jokunen tunti siinä meni kun ähersin lyhtyni kanssa. Nimekseen valmis teos sai Pakkasukko, sillä pelkkä lumiukko olisi ollut mielestäni liian tylsä. Olen lopputulokseen oikein tyytyväinen. Lyhty on minun näköiseni ja hyvin erityylinen kuin muiden bloggareiden teokset.

Teokseni pääsee osaksi Lux Helsinki -tapahtumaa, joka järjesteään Helsingin keskustassa 6.-10.1.2016. Toivotaan, että Pakkasukko pysyy kasassa tammikuun alkuun asti. Heh!

Eikä tässä vielä kaikki! Lux Helsingin Facebook-sivuilla on käynnissä juuri nyt leikkimielinen kisa, jossa te saatte äänestää meidän bloggariporukan tekemiä lyhtyjä. Kaikkien tykkäysten jättäneiden kesken Visit Helsinki arpoo kahden yön majoituksen Original Sokos Hotel Helsingissä Lux-viikonloppuna 8.-10.1.2016. Eniten ääniä saaneen lyhdyn tekijä voittaa ravintolalahjakortin, ja toki minä sen haluaisin itselleni saada. Pakkasukosta voi käydä tykkäämässä suoraan tästä linkistä, kiitos ihan jokaisesta äänestä! Annetaan joulumielen vallata sydämemme ja nautitaan loppuvuoden jännittävästä sekä odotusta huokuvasta ajasta!

REKO-lähiruokarenkaan tuotteilla kyhätty perinteinen jauhelihakeitto

Olettehan te jo kaikki tietoisia REKO-lähiruokarenkaasta? Itse kuulin siitä ensimmäisen kerran syyskuun alussa Länsi-Uudenmaan ruokakierroksella, jonka aikana tutustuin muutaman muun bloggarin kanssa mielenkiintoiseen ja yllättävän rikkaaseen läntisen Uudenmaan ruokatarjontaan.

Ensi kuulemalta REKO kuulosti korvaani hankalalta. Piti liittyä tiettyyn oman lähialueen Facebook-ryhmään, seurata mitä mm. lähialueen maanviljelijät tarjoavat myyntiin, tehdä tilaus sekä noutaa ja maksaa tilaus tiettynä päivänä, tiettynä ajankohtana, tietyltä parkkipaikalta. Olin ihan varma, että tilausten noutopaikkoja olisi tasan yksi, ja sekin sijaitsisi jossain Helsingin ydinkeskustassa. Mutta voi kuulkaa, kuinka väärässä minä olin. REKO on aivan loistava keksintö! Niin loistava, että sen kehittäjä, Thomas Snellman palkittiin tämän vuoden Vuoden Lähiruokateko -palkinnolla Lähiruoka & Luomu -messuilla.

REKO (Rejäl konsumtion – Reilua kuluttamista) sai alkunsa Pohjanmaalla vuonna 2013. Thomas Snellman tosin sai idean REKO-toimintaan jo aiemmin vieraillessaan Ranskassa, jossa Snellman tutustui kumppanuusmaatalousmalliin (Amap-järjestelmään), ja alkoi miettiä, miten saman idean saisi istutettua myös Suomeen.

REKOn perimmäinen idea on yhdistää lähiruoan tuottajat ja kuluttajat mahdollisimman helposti ja ilman yhtäkään turhaa välikättä. Ja tässä se onnistuu loistavasti. REKO toimii yksinkertaisuudessaan seuraavalla tavalla.

1. Etsi sinua lähin REKO-lähiruokarengas Facebookin Etsi-toiminnolla (hakusanoina voi käyttää vaikkapa Helsinki REKO yms.) taikka tämän linkin takaa, jonne on päivitetty lista kaikista toimivista REKO-lähiruokarenkaista.
2. Liity Facebookissa sinulle sopivaan suljettuun REKO-ryhmään.
3. Lue oman ryhmäsi ohjeteksti (yleensä se on kiinnitetty julkaisu, joka näkyy suljetun Facebook-ryhmän seinällä heti ylimpänä). Ohjetekstissä on yleistä tietoa REKO-toiminnasta, sekä oman alueesi noutopiste osoitteineen ja noutopäivineen. Meidän REKO toimii kahden viikon välein, ja tämä on varmaan aika yleinen tapa.
4. Seuraa Facebook-ryhmää. Lähiruoan tuottajat ilmoittavat ryhmässä mitä tuotteita heiltä on tulossa myyntiin SEURAAVAAN noutokertaan. Tilaus tehdään yksinkertaisesti kommentoimalla tuottajan jättämää ilmoitusta (eli mitä tuotteita haluat tilata).
5. Nouda tuotteet sovittuna ajankohtana sovitusta paikasta. Tuottajat ilmoittavat tilattavien tuotteiden yhteydessä, voiko tuotteet maksaa kortilla, vai ainoastaan käteisellä.

Oma REKO-neitsyyteni meni viime viikon torstaina. Olin tilannut Sokerikulman tilalta reilun kuuden kilon satokassin (hinta 15 eur), jonka sisältö selvisi tarkasti vasta hakuajankohtana siitä syystä, ettei tuottaja tiennyt etukäteen mitä juureksia ja vihanneksia tilalla on hakupäivänä valmiina kerättäväksi. Eikö ole aika huikeaa? Siis se, että saan aamulla nostettuja pottuja, porkkanoita ja sellereitä pataan vielä saman päivän aikana!

Satokassin lisäksi olin jättänyt tilauksen Jusalan tilalle. Kaksi kiloa ylämaankarjan jauhelihaa sekä kilon klöntti briskettiä (yhteishinta 48 euroa) odotti minua Jusalan tilan tyyppien auton takakontissa keskellä isoa parkkipaikkaa viime torstaina kello 18.00.

Snellman on todennut, että yksi REKO-lähiruokarenkaan suosion syistä on se, että se on kaikille ilmainen – niin kuluttajille kuin tuottajillekin. Tuottajille on lisäksi hyvin arvokasta nähdä asiakkaat kasvotusten ja saada heiltä suoraa palautetta tuotteistaan. Itse pidän hurjasti siitä, ettei REKOssa ole mukana yhtä ainutta välikättä, vaan saan tuotteet aidosti tuoreena suoraan tuottajien tiloilta.

Sekä satokassin sisältö että ylämaankarjan jauheliha pääsivät heti viikonloppuna keittokattilaan. Päädyin tekemään ison satsin perinteistä jauhelihakeittoa, jota ei ollut meidän keittiössä vielä kokattukaan. Sain kuin sainkin keitosta sopivan mausteisen, ja sitä on näin työmatkaleskenä syöty nyt viikonlopusta lähtien joka päivä. Nam!

Perinteinen jauhelihakeitto

noin kuusi annosta

• vajaa 2 l vettä
• 12 kpl suht pientä perunaa (satokassista)
• 2 kpl sipulia (satokassista)
• tilkka öljyä
• 500 g (ylämaankarjan) jauhelihaa
• suolaa
• mustapippuria
• Chili Explosion -mausteseosta
• reilusti paprikamaustetta
• 2 kpl lihaliemikuutiota
• 1 kpl Fond ”du Chef” Beef (lihafondia)
• 5 laakerinlehteä
• 1 kpl pieni purjo (satokassista)
• 4 kpl porkkanaa (satokassista)
• 2 kpl pientä palsternakkaa (satokassista)
• pienehkö pala maa-artisokkaa (satokassista)
• 4 kpl pienen sellerin varsia (satokassista)

1. Mittaa kattilaan vesi. Laita veden sekaan kuoritut ja tasakokoisiksi pilkotut perunat kiehumaan.

2. Kuori ja silppua sipuli. Kuullota sitä paistinpannulla öljytilkassa. Lisää pannulle jauheliha, ruskista ja mausta se.

3. Lisää jauheliha, sipuli, lihaliemikuutiot sekä lihafondi perunoiden joukkoon kattilaan.

4. Kun vesi alkaa kiehua, lisää joukkoon laakerinlehdet ja pilkotut juurekset (purjo, porkkana, palsternakka, maa-artisokka ja sellerin varret). Pienennä levyn lämpöä ja anna kiehua hiljalleen noin 15-30 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä.

5. Nauti vaikkapa tuoreen ruisleivän ja maitolasillisen kanssa.

Olutmestari ja hänen kisällinsä

Viime perjantaina Kampin katolla sijaitsevassa ravintola Maxinessa kävi kova kuhina. Illan aikana viisi Suomen Olutmestari 2016 -finaaliin yltänyttä kisaajaa kaatoivat aikaa vastaan oluita, vastaten siinä sivussa kiperiin ja ei-niin kiperiin tuomariston kysymyksiin oluiden saralta. Illan päätteeksi kisaajien suoritukset käytiin läpi, pisteet laskettiin yhteen ja lopulta kaljatuopeilla (eiku oluttuopeilla, ei kuulemma saa sanoa kalja) kippistettiin Suomen Olutmestari vuodelle 2016. Olutmestarin lisäksi kruunattiin kaksi Olutkisälliä mestarin avuksi seuraavan vuoden koitoksiin.

Saavuimme paikalle hyvän ystäväni kanssa ennen tapahtuman alkua. Etsimme käsiimme muun bloggariporukan, jotka olivatkin sopivasti majoittuneet aivan lavan edessä sijaitsevan pöydän ääreen. Kävimme hakemassa bisset toiseen ja pientä purtavaa toiseen käteen, jonka jälkeen odottelimme kisan alkua. Kuudelta lavalle nousi arvovaltainen tuomaristo, jossa oli mukana mm. Liemessä blogin suloinen Jenni, Sinebrychoffin panimomestari Tapio Kangas-Heiska sekä Ismo Alanko, eiku olikohan se sittenkin Ilkka Alanko. No jompi kumpi (Ilkka se oli oikeesti).

Finalistit kävivät lavalla yksi kerrallaan. Heidän piti alkuun ottaa tuomariston jäseniltä tilaukset, mikä ei aina käynyt kovin helposti. Tuomaiston jäsenet nimittäin mm. tiedustelivat mikä olut sopisi parhaiten kanasalaatin kylkeen, millä saa parhaimmat kännit, mikä olut on vähäkalorisin, mikä on just nyt hipsterien suosiossa sekä mikä passaisi parhaiten urheilusuorituksen jälkeiseksi janojuomaksi. Olut sopii moneen menoon!

Tilausten saannin jälkeen kisaajat kaatoivat oluet oikealla tavalla pestyihin ja oikeanlaisiin laseihin tarjoten ne lopuksi tuomariston jäsenille. Teknisinä tuomareina toimineet Aniko Lehtinen (Sinebrychoffin tuoteaktivointipäällikkö) sekä Jani Suomalainen (vuoden 2015 Suomen Olutmestari) kirjasivat kaikki kisaajien tekemät liikkeet taustalla tarkasti ylös. Irlannin ylpeyttä, tummaa Guinnessia, ei esimerkiksi saa kaataa märkään lasiin. Pakko on kyllä tunnustaa, että sen kerran kun kuppiloissa joku kaverini on olutta tilannut, niin harvoin niitä laseja on niin urakalla jynssätty, mitä kisan aikana pestiin ja puunattiin. Mutta ne mun kaverit ovatkin tilanneet kaljatuoppeja, hienoissa ravintoloissa ei ole tullut olutta tilattua kyllä kovin usein. Pitäisi kyllä, sillä ravintola-alan ammattilaiset pystyvät kertomaan ja suosittelemaan oluita ruoan kaveriksi siinä missä viinejäkin!

Taannoisella Münchenin reissulla tilasimme kyllä herra Longfieldin kanssa olutta melkein jokaisessa ruokapaikassa. Minähän en ole mikään suurempi oluen ystävä, mutta Münchenissä tutustuin hurjan hyvään Radleriin, johon tulee vaalean vehnäoluen lisäksi limpparia. Innoissani lähetin reissun päältä kuvankin oluesta pitävälle ystävälleni, että täällä sitä nyt juodaan olutta tuoppitolkulla, mutta en saanut kuin huutoa osakseni. Radler (tunnetaan Saksan ulkopuolella nimellä Shandy) on kuulemma lasten olutta, ja sitä on yksinkertaisesti noloa juoda. Heh!

Vähän kyllä sitten ihmettelen, että miksi Black Velvetiä on sitten ihan ok juoda. Tähän tunnettuun drinkkiinhän tulee oluen lisäksi kuohuviiniä. Mun lempparioluet on noloudesta huolimatta Radler ja Black Velvet. Sanoi kuka mitä vaan.

Vaikka en tosiaan ole suurempi oluen lipittäjä (oikeasti herra Longfieldin piti mennä tähänkin oluttapahtumaan, ja kertoa siitä teille hieman tarkemmin, mutta herra matkailee nyt pidemmän pätkän töiden vuoksi, joten mun oli tartuttava härkää sarvista), on olut siitäkin huolimatta minusta kiinnostava elintarvike. Olutta kun on mahdottoman helppo tunkea mukaan erilaisiin ruokiin! Ja hyvästä ruoasta mä tykkään. Blogiringin kautta olen ollut mukana eräässä toisessakin Sinebrychoffin kampanjassa, jossa kehittelimme muutaman muun bloggarin kanssa oluen ympärille katuruokaa, eli street foodia. Meidän keittiössä kokattiin ihania olutlettuja nutellalla, muiden bloggareiden aikaansaannokset voi kurkata suoraan Blogiringin kampanjasivulta.

Ihana Aniko, joka toimi Suomen Olutmestari -kisassa teknisenä tuomarina, piti meidän työporukalla aivan tämän vuoden alussa hurjan mielenkiintoisen Yks olut -illan Graniittilinnassa. Saimme kuulla tuona iltana kaikkea mahdollista oluesta ja moni työkaveri muistelee iltaa edelleen. Illasta intoutuneena herkuttelimme herra Longfieldin kanssa alkuvuoden aikana ihan kahdestaan runsaalla tapas-lautasella. Illan ruokajuomina toimivat Alkosta ostetut belgialaiset oluet, ja pakko on tunnustaa, että juustopainotteinen tapas-lautanen ja muutama tarkasti valittu belgialainen olut sopivat erinomaisesti yhteen.

Ravintola Maxinessa järjestetyn finaalin voitti perjantaina lopulta rovaniemeläinen Antti Peltonen, joka työskentelee tällä hetkellä Oliver’s Corner -ravintolassa. Oma suosikkini, Mikko Ilves ravintola Pastorista, sijoittui toiseksi Olutkisälliksi Jussi Leveenlahden kanssa.

Onnea voittajille, ja ansiokasta vuotta oluiden sanansaattajina!

Yhteistyössä Sinebrychoff

Forsmanin teekoulutus Vantaalla

Äitini soitti minulle viime keväänä ja kertoi olleensa eläkeläisten kanssa erittäin mielenkiintoisessa tilaisuudessa. Hän oli juuri ennen puhelinsoittoa kotiutunut Forsmanin teekoulutuksesta, ja alkoi tohista puhelimessa innoissaan teen eri laaduista, niiden valmistuksesta, erilaisista teepannuista sekä siitä kuinka Forsmanin teemyymälässä oli esillä noin 250 eri irtoteelaatua.

Olimme jokunen aika ennen äitini soittoa joutuneet päästämään Kodan viimeiselle matkalleen, ja saaneet siitä syystä ystäväpariskunnalta lahjaksi ihanan selviytymispaketin, joka piti sisällään mm. erilaisia teitä, suklaita sekä kirjan teen historiasta. Olin aloittanut lahjaksi saamamme teekirjan lukemisen äitini soiton aikaan, ja jotta tämä postauksen alkuosa ei lopu ihan vielä, on pakko kertoa, että olin lisäksi opintovapaalla, jonka aikana lopetin tyystin kahvin lipittämisen ja siirryin kokonaan teen juojaksi. Kun lopputyöni viimeinen versio oli palautettu arvioitavaksi toukokuussa, aloin järjestää äitini ylistämää teekoulutusta omille ystävilleni, sillä teestä oli tullut minulle kuin varkain edellisten kuukausien aikana osa arkea.

Elokuun 19. päivä astelimme reippaan 10 hengen porukkamme kanssa Vantaalla sijaitsevan Forsman tean teekauppaan, jossa teekoulutuksia nykyään järjestetään. Teekauppa on iso, ja se on samassa rakennuksessa Forsmanin tehtaan kanssa. Kauppaa ei suljeta koulutusten ajaksi, vaan liikkeessä voi vierailla ihan rauhassa myös koulutusten aikaan. Teekauppa, ja samalla koko Forsmanin tehdas, sijaitsee Vantaalla Jumbon ja lentokentän välimaastossa. Bussilla ei kovin lähelle pääse, joten oma auto helpottaa paikalle pääsemistä hurjasti.

Vaikka paikalle on ilman autoa hieman hankala päästä, kannattaa jokaisen teehullun jossain välissä siellä käydä. Teevalikoima on valtava. Isoja punaisia irtoteetä sisältäviä pelttipurkkirivejä on silmänkantamattomiin, jonka lisäksi teekaupassa on suuri valikoima kaikkea muuta teehen liittyvää – on kuppeja, kippoja, kirjoja, sihvilöitä, teepannuja, pressopannuja yms. Kaiken kukkuraksi kaupan työntekijöillä on vankka tietämys teistä, joten kysyä kannattaa jos mikään asia mietityttää.

Teekoulutuksen aluksi valitsimme pitkän pöydän päästä oman paikkamme. Jokaisen eteen oli katettu teekuppi aluslautasineen. Pöydän päässä meitä odotti myös herkulliset täytetyt croissantit sekä kasa erilaisia pieniä herkkupaloja. Nam!

Koulutuksen alkupuolella matkasimme kuvien kera Intiaan sekä Kiinaan, jotka ovat Forsman tean suurimmat toimittajamaat. Opin heti aluksi, että oli kyseessä sitten valkoinen, musta tai vihreä tee, ovat ne kaikki peräisin teekasvista (Camellia sinnesis). Teekasvi pidetään noin 120-senttisenä, jotta sen lehtiä on mahdollisimman helppo kerätä käsin ilman, että selkä menee rikki ensimmäisen työvuoden aikana.

Se minkämoista teetä kerätyistä lehdistä sitten tulee, on kokonaan valmistustavasta kiinni. Valkoisen teen salaisuus on se, että keräämisen jälkeen teen lehdet ainoastaan kuivatetaan. Valkoisella teellä on eniten virkistäviä vaikutuksia. Valkoista teetä tulisi hauduttaa noin 80-asteisessa vedessä.

Musta tee valmistetaan fermentoimalla teekasvista kerätyt lehdet. Älkää kysykö sen tarkemmin, mutta muistaakseni fermentointi tarkoitti sitä, että lehdet laitetaan hapettumaan keräämisen jälkeen. Mitä mustempaa musta tee on (kuiva irtotee, ei valmis teejuoma), sen huonolaatuisempaa tee on. Vähän hassua, sillä nimestä voisi päätellä jotain ihan muuta. Mustalla teellä on eniten ruoansulatusta edistäviä vaikutuksia. Mustaa teetä voi huoletta hauduttaa melkein 100-asteisessa vedessä.

Oma suosikkini, vihreä tee, valmistetaan kuten musta tee, mutta fermentoinnin aika on lyhyempi kuin mustassa teessä. Lyhyemmällä hapettamisella teelehtien ominaisuudet säilyvät lähes muuttumattomina, jonka vuoksi vihreät lehdet jäävät vihreiksi. Vihreässä teessä on K-vitamiinia, jonka lisäksi se edistää rasvan palamista ja poistaa kropasta nesteitä. Vihreää teetä tulisi hauduttaa teelaadusta riippuen 60-90-asteisessa vedessä.

Kotiin olen ostanut teenjuonnin aloittamisen jälkeen ainoastaan irtoteetä. Se ei ole ollut ihan huono valinta, sillä pussiteissä käytetään ns. kaikki ylimääräinen mikä irtoteen valmistuksessa jää yli. Tämän takia pussiteitä joudutaan maustamaan rutkasti, sillä teen aidoin maku ja terveysvaikutukset ovat tipotiessään. Teekoulutuksessa sain nimittäin kuulla, että irtoteetä voidaan hauduttaa teestä riippuen jopa 3-5 kertaa! Eikä teelehdet ole tämänkään jälkeen käyttökelvottomia, vaan niillä voidaan vielä maustaa sämpylätaikinoita, munakkaita ja jopa marinoida lihaa.

Kaikki siis ostamaan jatkossa irtoteetä pussiteiden sijaan. Irtoteetä hauduttaessa tulee sihdin olla iso. Kuivatut teelehdet turpoavat hauduttamisen aikana rutkasti, ja liian pienessä sihdissä osa lehdistä ei pääse edes avautumaan ja antamaan teelle makua. Itselläni on käytössä mukin yläosan päälle laitettava aukinainen siivilä, jossa teelehdet saavat möllötellä vapaasti. Samanlainen löytyy myös valkoisesta Marimekon Oiva-teekannustani, josta kittaan vihreää teetä joka aamu melkein litran.

Moni tietää, että vihreä tee kitkeröityy helposti. Tiedättekö mistä se johtuu? Intian maaperässä on paljon tanniinia, jota taasen ei löydy niin suuria määriä Kiinan maaperästä. Tästä syystä kaikki Intiasta tulevat teet kitkeröityvät helposti. Kiinalaisten kanssa ei samaa ongelmaa ole, ja kiinalaisia teitä voidaankin hyvin valmistaa myös pressopannuissa, sillä vaikka teelehdet möllöttäisivät pannun pohjalle 30 minuuttia, ei teestä saa helpolla kitkerää. Kitkerätöntä teetä on muuten myös venäläisten oma, todella vahva kruusilainen teelaatu, jota venäläiset lipittävät samovaareista. Tai siis samovaarissa on vain keitettyä vettä, ja vahva tee on erikseen omassa pienessä pannussa. Venäjälle viedään nykyisin paljon maustettuja teitä, sillä vesi maistuu Venäjällä pahalle.

Rooibos on varmasti monelle tuttu. Kyseessähän ei ole oikeasti tee, sillä rooibos valmistetaan Kalaharin autiomaalla kasvavasta yrttikasvista, eikä siis teekasvista. Samaan yrttisarjaan menee myös uusin suosikkini mate, joka on peräisin etelä-Amerikasta.

Matella on sanottu olevan jopa 4-7 tuntia kestävä virkistävä vaikutus! Ostin matea isohkon pussin työpaikalle, jossa olen juonut sitä usein iltapäivisin kun väsymys alkaa painaa tai takana on liian pitkä ja uuvuttava palaveri. Mate virkistää, vie nälkää ja auttaa myös kuulemma krapulaan. Matea ei saa hauduttaa kiehuvassa vedessä, 70-80 asteinen vesi on matelle parasta.

Missä ja mitä maksaa?

Alkoiko teejutut kiinnostaa? Jos alkoi, niin kerää sinäkin oma porukka kasaan ja suuntaa Vantaalle Forsmanin teekoulutukseen. Teekoulutuksen hinta on 15 euroa henkilöltä, minimilaskutus kuitenkin 10 henkilöltä. Kesto on yli 2 tuntia (meillä meni puoli kuudesta yhdeksään ostoksineen). Koulutus tulee varata etukäteen, ja illan teeman voi sopia myös erikseen. Koulutukseen osallistujat saavat koulutuksen jälkeen 10 % alennuksen teekaupan tuotteista. Lue teekoulutuksesta lisää Forsman teen nettisivuilta.

Meidän teeporukalta lähtee isot suositukset! Teekaupasta voi käydä hakemassa myös ilman koulutukseen osallistumista vaikkapa joululahjoja kaikille teeintoilijoille, valinnanvaraa on valtavasti.

Formsan Tee
Suokalliontie 7
01740 Vantaa

Länsi-Uudenmaan ruokahelmiä

Syyskuun 9. päivänä juoksin hikihatussa Kampista Kiasman edessä odottavaan pikkubussiin. Bussin piti lähteä 9.00, mutta pääsimme lähtemään matkaan 9.03, sillä tämä leidi oli nolosti kolme minuuttia myöhässä. Aamut pienen koiranpennun kanssa vievät todella paljon aikaa, ja nyt kyllä sattui todella mahtava päivä myöhästyä kotipäässä bussista, jolla olisin ollut Kiasman edessä ajoissa. Pikkubussiin nousin kuitenkin lopulta hymy huulilla (ja sykkeet vähän koholla pienestä aamulenkistä johtuen).

Bussissa mua odotteli muutaman bloggarin lisäksi päivän oppaamme, mahtava Bitte Westerlund, joka tietää varmasti kaiken Länsi-Uudenmaan ruokatarjonnasta. Sellaisen käsityksen minä ainakin päivän aikana Bittestä sain. Minun lisäkseni päivän retkelle lähti mukaan leidejä sekä yksi herra seuraavien blogien takaa: Kiehumispiste, Kananpoikien Bistro, Jerryn keittiössä, Visit Helsinki ja Himahella.

Ainiin, mun olisi varmaan hyvä kertoa hieman tarkemmin, mistä kyseisessä päivässä oli oikein kyse! Lumo Matkailu ja Slow Food Västnyland kutsuivat minut mukaan tutustumaan Länsi-Uudenmaan ruokatarjontaan syyskuun 9. päivänä. Vastasin kutsuun oitis myöntävästi, anoin lomapäivän töistä ja jäin innolla odottamaan mitä bloggaripäivä toisi mukanaan. Länsi-Uusimaa on meille herra Longfieldin kanssa aika tuttua seutua, sillä itsekin asustelemme vähän niin kuin lännessä. Retkiä on tullut tehtyä vuosien saatossa niin Nuuksioon, Kirkkonummelle, Pohjaan, Mustioon, Långvikiin, Siuntioon, Fiskarsiin sekä Billnäsiinkin. Bloggaripäivän aikana tutustuin kuitenkin seitsemään täysin entuudestaan tuntemattomaan kohteeseen, joista tässä postauksessa teille nyt hieman kootusti jotain kerron. Muutamaan paikkaan olemme herran kanssa palaamassa jo tämän vuoden puolella uudestaan, mutta niistä lisää sitten myöhemmin. Kurkataan nyt missä kaikissa mahtavissa paikoissa pääsin syyskyyn alussa käymään!

Klikkaa kartta halutessasi suuremmaksi

Inkoo: Westerby Gård (kartassa B)

Pieni porukkamme otti ensimmäiseksi suunnan kohti Inkoota, jossa sijaitsee tavattoman söpö ja tunnelmallinen Westerby Gård. Westerby Gård on vanha maatila, joka on nykyisin tunnettu ennen kaikkea keittiöstään. Ravintolan lisäksi entisen maatilan tiluksilla toimii pieni ja herttainen hotelli, joka tarjoaa asiakkailleen kymmenen toinen toistaan kodikkaampia huoneita keskellä ei mitään. Ihan täydellistä! Niin täydellistä, että varasin hotellista jo reippaana vaimona herralle ja minulle huoneen viidenneksi hääpäiväksemme ensi vuoden ensimmäiselle päivälle.

Westerby Gårdin ympäristössä voi paikan omistajien – Gunilla Wikströmin sekä Jeanette Bäckströmin – mukaan samoilla kaikessa rauhassa luonnon helmassa. Meri on lähellä, metsät kutsuvat seikkailemaan ja reippaiden retkien jälkeen on varmasti ihanaa lämmitellä hotellin pienellä saunaosastolla poreammeeseen pulpahtaen. Toivotaan, että tammikuun ensimmäisinä päivinä olisi kaunis talvisää, jotta pääsisimme nauttimaan herran kanssa luonnosta oikein kunnolla.

Bloggaripäivän matka jatkui Inkoosta kohti Tammisaarta. Piipahdimme ensin viehättävällä Tammisaaren torilla, jossa paikalliset tekivät ostoksiaan aurinkoisessa säässä kaikessa rauhassa. Kiertelimme torilla omaan tahtiin, ja bongasin paikallisten tuottajien ruokakojujen välistä myös vanhoja kirjoja myyvän naisen. Tutkin esillä olevia kirjoja, ja löysin sieltä aivan yllättäen punaisen Iloinen Aapinen -kirjan, jonka sain omakseni vuonna 1991 astuessani ensimmäisen kerran koulun penkille. Jos mukanani olisi ollut yhtään enemmän käteistä, olisin ostanut aapisen oitis itselleni. Nyt se piti valitettavasti jättää Tammisaaren torille, mutta jostain aion kyllä kyseisen kirjan omaan kirjahyllyyni saada.

Hotel Sea Front & Jannen ravut (kartassa C)

Tammisaaren torilta jatkoimme matkaa kohti Sea Front -hotellia sekä paikallisen Jannen kuuluisia rapuja. Sea Front -hotelli sijaitsee komealla paikalla meren rannalla, ja muutamista sen huoneista avautuu maisema Pohjanpitäjänlahdelle. Hotellin keittiössä paikallinen Janne keittelee kuuluisia rapujaan salaisella reseptillään. Me pääsimme katsomaan rapujen keitto-operaatiota, ja voinen paljastaa, että Jannen liemen salaisuus piilee suolassa, oluessa sekä tillissä. Muuta en uskalla teille kertoa.

Meidän perheessä, taikka ystäväporukoissa ei ole rapujuhlia liiemmin pidetty, joten ravuista en osaa sen tarkemmin teille kertoa. En ehkä ihan ymmärrä kaikkea hössötystä rapujuhlien ympärillä, mutta juhlathan ovat aina kivoja, joten antaa rapujuhlista pitävien juhlia juhliaan kaikessa rauhassa. Jannen rapuja pääsee halutessaan maistelemaan Sea Frontissa, jonka lisäksi niitä voi tilata Jannelta myös suoraan omiin rapubileisiin.

Sea Frontin vierailun aikana saimme tosiaan kurkistaa Jannen ravunkeittopuuhia, jonka jälkeen pääsimme myös maistelemaan näitä elävinä keitettyjä saksiniekkoja. Ravut huuhtelimme alas vastavalmistuneilla Mustion Panimon oluilla, joiden markkinointi on aloitettu tänä kesänä. Mustion pienpanimo toimii Mustion linnan läheisyydessä, ja heidän kolmea nimikko-oluttaan pääsee nyt ainakin aluksi maistelemaan Länsi-Uudenmaan ravintoloissa sekä ostamaan paikallisista kaupoista.

Mustion linnassa olemme vierailleet herra Longfieldin kanssa kolme vuotta sitten. Paikka on upea erityisesti kesäisin! Linnan opastetulle kierrokselle kannattaa ehdottomasti osallistua, jonka jälkeen voi mennä kävelemään linnan vieressä olevalle lammelle, jossa kukkii paljon lumpeita.

Raasepori: Mörby Gård (kartassa D)

Pikkubussimme jatkoi matkaa kohti Mörby Gårdia, jonka pihaan päästäksemme ajoimme mutkaista hiekkatietä pitkän tovin, kunnes lopulta tupsahdimme idyllisen maatilan pihalle. Mörby Gård on yksi Suomen vanhimmista luomutiloista (luomuviljely aloitettiin vuonna 1995), ja se sijaitsee kauniilla paikalla peltojen ja metsien keskellä Pohjanpitäjänlahden länsirannalla. Tilan omistajana toimii nykyisin nuori nainen nimeltään Anna Alm, joka jatkaa hienoa ja arvokasta työtä tilalla perheensä jättämillä jalanjäljillä.

Annan yhtenä toiveena on, että ihmiset tulisivat tilalle katsomaan mistä ruoka omalle lautaselle tulee. Tilalla viljellään mm. viljoja, juureksia, perunaa sekä kasvatetaan lehmiä ihan syömistarkoitukseen. Maatilalla toimii pieni tilakauppa, josta voi ostaa tilan tuotteita suoraan viljelijältä itseltään. Minä nappasin mukaani mm. tilan hunajaa, kaurahiutaleita sekä spelttipastaa, josta kyhäsin heti seuraavana päivänä päivällistä, nam! Paikan päälle voi saapua myös ns. avoimien ovien päivänä, joita Anna perheineen järjestää ainakin joulun ja laskiaisen aikoihin. Perinteinen Joulurieha on tänä vuonna 13.12., ja me olemme herran kanssa menossa silloin paikalle. Merkitse sinäkin päivä kalenteriin, ja tule mukaan! Voin taata, että Mörbyn tilalta saa herkulliset ja hieman erilaiset joululahjat kaikille ruoan ystäville.

Pohjankuru: DeliTukku (kartassa E)

Mörbyn tilan kauniista maisemista matkamme jatkui kohta Pohjankurua, josta löytyy yritys nimeltään DeliTukku. DeliTukkua on hieman vaikea määritellä yhdellä sanalla, sillä sen tiloissa toimii niin lähiruokamyymälä, kahvila, lounasravintola kuin myös grilliravintola. DeliTukku tekee tiivistä yhteistyötä pientuottajien sekä viljelijöiden kanssa, jonka vuoksi kaupan hyllyiltä voi bongata tuoreita ja laadukkaita tuotteita aina juustoista, juomista, lihoista sekä leikkeleistä, jauhoista ja leivistä lähtien. DeliTukusta voi mm. ostaa aiemmin mainitsemiani Mustion pienpanimon oluita. Kyllä pitää olla onnekas, jos sattuu asumaan DeliTukun lähellä. Mun appiukko on muuten yksi näistä onnekkaista. Arvatkaa missä piipahdamme seuraavalla kerralla, kun köröttelemme moikkaamaan appiukkoa?

Karjaa: Köttkontrollen (kartassa F)

Bloggaripäivän loppupään kohteet eivät todellakaan jääneet aamupäivän vierailukohteiden varjoon. Toiseksi viimeisenä kohteena oli hauskan historian omaava Köttkontrollen, jonka tiloissa toimii nykyään ravintola sekä laadukas lihakauppa, josta voi ostaa vaikkapa grilliin mitä kummallisempia osia naudoista ja possuista. Ja mikä parasta, lihakauppias tietää tarkalleen miltä tilalta liha on tullut ja milloin eläin on teurastettu.

Lihakauppa toimii punatiilisen rakennuksen alakerrassa ja ravintola yläkerrassa. Mikäli tilaat ravintolassa lihaa lautasellesi, haetaan liha tuoreeltaan alemman kerroksen lihakaupan tiskiltä. Sain myös kuulla, että ravintolassa tarjoillaan viikonloppuisin brunssia! Kotiin päästyäni sovimmekin heti pienellä porukalla treffit loppusyksylle Köttkontrolleniin.

No mutta palataan vielä hetkeksi paikan historiaan. 1930-luvulla pilaantuneet liha- sekä maitotuotteet aiheuttivat paljon terveysongelmia erityisesti maaseuduilla. Poliitikot, lääkärit ja muut tärkeät herrasmiehet päättivät tehdä asialle jotain, ja niinpä perustettiin lihantarkastusasemia, joissa tarkkailtiin lihan laatua. Kuten varmaan arvaatte, Köttkontrollen toimi tällaisena lihantarkastusasemana 30-luvulla. Upeaa, että entisajan taitavien lihamestareiden perinteet jatkuvat lihakaupan ja ravintolan tiloissa vielä tänäkin päivänä.

Karjaalta alkoi kotimatka. Suuntasimme kuitenkin ennen Helsinkiin palaamista vielä jäätelölle Siuntioon.

Siuntio: Sjundbyn jäätelö (kartassa G)

Sjundby on Siuntiossa sijaitseva linna, joka toimii vieläkin yksityisasuntona. Linnan seinät ovat melkein kaksi metriä paksut, ja sen kellari on kuuleman mukaan valtava. Linnan alapihalla sijaitsee linnan vanha viljamakasiini, jossa toimii kesäisin pieni ja tunnelmallinen kesäkahvila Cafe Sjundby. Kahvilan erikoisuutena ovat muhkeat paikalliset leivonnaiset sekä paikallinen Sjundbyn jäätelö. Jäätelö tuotetaan lähellä, ja sen tekemisessä ei käytetä lisäaineita. Lisäaineiden sijaan jäätelö on täynnä mansikoita, mustikoita, omenoita, raparperia jne. No on siinä varmaan aika paljon myös kermaa ja muita jätskin tekoon tarvittavia ainesosia.

Olin vierailumme aikaan juuri aloittanut herkkulakon (jota on nyt takana jo melkein kolme viikkoa, HYVÄ minä!), joten jäätelö jäi minulta maistamatta. Yritin piiloutua kahvilan takaosaan, mutta kyllä mut bongattiin sieltä aika nopeasti, ja kysyttiin heti mitä jätskimakua haluan maistaa. Nolona siinä sitten selitin, että herkkulakko kieltää jäätelönkin syömisen.. Tiedustelin kuitenkin, missä pääsisin maistamaan jäätelöä herkkulakon jälkeen, ja ilokseni sain kuulla, että Runeberginkadun Petris Chocolate Roomissa voi herkutella kyseisillä jäätelöillä. Sinne siis herkkulakon jälkeen!

Siuntiosta matkamme jatkui pikkubussilla kotia kohti. Päivä oli todella antoisa, ja avasi minulle jo entuudestaan suhteellisten tuttujen alueiden ruokatarjontaa valtavasti. Oli kiva tavata uusia sekä  vanhoja bloggarikavereita ja kuulla Bitten toimesta hurjasti tietoa Länsi-Uudenmaan ruokatarjonnasta.

Lisätietoja:
Visit South Coast Finland
Westerby Gård
Hotel Sea Front
Mörby Gård
Delitukku
Köttkontrollen
Sjundbyn jäätelö

Vanha Rauma ”Ol niingon gotonas”

Rauma on yksi Suomen vanhimmista kaupungeista, se perustettiin vuonna 1442. Vanha Rauma hyväksyttiin UNESCOn maailmanperintökohteeksi vuonna 1991. Omaleimainen 28 hehtaarin kokoinen puukaupunki pitää sisällään noin 600 rakennusta ja 800 asukasta. Vanhassa Raumassa asutaan, eletään ja tehdään töitä ympäri vuoden.

Vanha Rauma kätkee sisäänsä kauniita puutaloja, söpöjä pihoja, värikkäitä lauta-aitoja, kapeita mukulakivikujia, ihania pieniä putiikkeja sekä herkullisia ja kutsuvia kahviloita sekä ravintoloita.

Tervetuloa mukaan kierrokselle Vanhaan Raumaan!

Vanhan Rauman pohjoisosassa nököttää kaunis kivinen kirkko. Kirkko on nimeltään Pyhän Ristin kirkko. Kirkko perustettiin alun perin fransiskaaniluostariksi, joka vihittiin käyttöön vuonna 1512. Kun luostari lakkautettiin, jatkoi rakennus toimintaansa luterilaisena kirkkona.

Me emme valitettavasti päässeet käymään kirkon sisällä vierailumme aikana, sillä kirkossa oli tuolloin menossa vihkimistilaisuus. Ulkopuolelta ehdimme kuitenkin kirkkoa ihailla. Kaunis rakennus, jonka kruunaa tunnelmallinen pihapiiri.

Kirkolta matka jatkuu pientä Raumanjokea pitkin kohti Merimiehen kotimuseo Kirstiä. Vanhassa Raumassa jokaisella talolla on oma nimi. Nimeä ei saa vaihtaa mikäli ostaa Vanhan Rauman alueelta itselleen talon. Keltaisen merimiehen kotimuseon talon nimi on Kirsti, ja sillä selvä.

Kirstissä voi tutustua kesäisin 1900-luvun asumiseen. Joskus muinoin oli tavallista vuokrata asunnoista huone sukulaisille tai muille lähituttaville kesäksi, kun talojen isännät lähtivät pitkiksi ajoiksi kalastusmatkoilleen. Vuokralaisten ansiosta talon emännät saivat lompakkoihin täytettä, ja toki myös seuraa kesän ajalle.

Kirstin pihapiiri kertoo 1700-luvun sekä 1800-luvun alkupuolen rakennustyylistä ja -tavasta. Pihapiirissä on asuinrakennuksen lisäksi aitta, talli, varasto sekä navetta, joita voi tutkia ja ihailla astuttuaan ensin keltaisen lauta-aidan kautta pihalle.

Mikäli halajaa romanttista puutaloa Vanhasta Raumasta nykyaikana, tulee siitä pulittaa kohtuullisen paljon rahaa. Vanhat, isoa remonttia kaipaavat talot maksavat oppaan tietojen mukaan noin 150 000 euroa. Hinta voi kuulostaa edulliselta, mutta kun päälle lisätään remonttikulut, pompahtaa hinta helposti yli 400 000 euron. Remontoitujen talojen hinnat pyörivät noin 450 000 euron tietämillä. Ja kuten arvata saattaa, puutaloja ei lähes koskaan ilmesty lehtien tai netin asuntosivuille – ne myydään ennen kuin myynnistä ehditään kunnolla edes puhua.

Kirstiltä matka voi jatkua Pyhän Kolminaisuuden kirkon raunioille. Vanhan Rauman kaakkoisosassa on näkyvissä komea kirkon kivijalka, josta on tarinan mukaan käyty nappaamassa iso määrä kiviä muiden Vanhassa Raumassa sijaitsevien puutalojen kivijalkoihin. Paikalla oli joskus muinoin Pyhän Kolminaisuuden kirkko, joka valitettavasti paloi vuoden 1640 tulipaloissa. Kirkko oli rakennettu kivijalkaa lukuun ottamatta puusta, joten liekit veivät sen lopulta suhteellisen helposti mennessään.

Kirkon kivijalan läheisyydestä voi löytää myös muutamia hautoja. Kirkosta, ja sen historiasta voi käydä lukemassa mielenkiintoisen artikkelin Retkipaikka-sivustolta.

Rauma on hyvin tunnettu pitsistään. Pitsinnypläys on Raumalla vanha perinne, joka elää kaupungissa vielä tänäkin päivänä. Pitsinnypläys ei suinkaan ole vain vanhojen ihmisten harrastus, sitä tehdään iästä ja sukupuolesta riippumatta – eikö ole aika upeaa?

Pitsiä on nyplätty Raumalla ainakin 1700-luvun puolestavälistä lähtien. Naiset tienasivat pitsinnypläyksellä kesäaikaan rahaa, miesten ollessa omilla kalastusretkillään. Pitsinnypläys on varsin hidasta ja vaativaa puuhaa. Näihin upeisiin käsitöihin voi tutustua Vanhassa Raumassa mm. Raatihuoneella sijaitsevassa näyttelyssä tai Pits-Priiassa, josta minä ostin omalla äidilleni tuliaiseksi kauniin pienen pitsiliinan (isoon ei ollut varaa).

Vanhan Rauman lounaisosassa voi käydä katsomassa nyplääjäpatsasta, joka sijaitsee Helsingintorilla. Rauman pitsiviikkoa vietetään muuten tänä kesänä 18.-27.7. Tapahtumasta voi lukea lisää Rauman kaupungin sivuilta.

Vanhan Rauman vilkkain alue on Kauppatori, jonka välittömästä läheisyydestä löytyy iso kasa kuppiloita, ravintoloita sekä putiikkeja. Suurella Kauppatorilla järjestetään ympäri vuoden erilaisia tapahtumia. Me otimme osaa Suvi Päi -tapahtumaan, jossa pääsimme herkuttelemaan muiden bloggareiden kanssa paikallisilla oluilla sekä Rauman alueen ravintoloiden street foodeilla. Me maistoimme herra Longfieldin kanssa mm. paikallista herkkua nimeltään lapskoussi. Lapskoussi ei näytä järin kauniilta, mutta se maistuu hyvältä! Ruoan ovat kehittäneet merimiehet, ja se tunnetaan useissa satamakaupungeissa ympäri Eurooppaa. Perusraaka-aineena toimivat naudan- ja porsaanliha, peruna, kasvikset, suola sekä pippuri. Ruokaa voisi kutsua hyvin esimerkiksi soseutetuksi lihakeitoksi.

Mukavasta ja herkullisesta Suvi Päi -tapahtumasta voi käydä lukemassa tarkempia fiiliksiä vaikkapa Köökistä kajahtaa -blogista.

Niin ja pakko kertoa vielä sen verran Suvi Päi -tapahtumasta, että jostain ihmeen syystä astelin Mini & Me -blogin Aijan kanssa Kauppatorin lavalle puhumaan yleisölle bloggaamisesta. Se oli hauskaa, ja hyvin me kyllä Aijan kanssa vedettiin!

Kauppatorin laidalla nököttää kaunis Raatihuone, joka toimii nykyisin museona. Knoppitietona täytyy kertoa sellainen fakta, että rakennuksen toisen kerroksen keskimmäinen ikkuna ei ole ikkuna ollenkaan. Valeikkuna tehtiin Raatihuoneen seinään siitä syystä, että rakennuksen julkisivu olisi mahdollisimman symmetrisen näköinen.

Raumalle on Helsingistä 242 kilometrin matka. Ihan päiväretkikohteeksi Raumaa ei voi suositella, ainakaan Helsingistä asti, mutta yöpymällä paikan päällä vaikkapa yhden yön, ehtii kauniiseen Vanhaan Raumaan tutustua kaikessa rauhassa. Hotellimajoitusvinkkinä voimme suositella Best Western Raumanlinnaa, jonka aamupalalla törmäsimme herra Longfieldin kanssa Apulannan Toniin ja Sipeen. Se oli muuten herralle aika tärkeä, ja ainutkertainen kokemus. Herra oli jopa vähän kade, sillä Toni jutteli mulle kahvikeittimen luona. Menin vähän shokkiin kun tajusin kuka mulle puhui.

Jos Vanha Rauma alkoi kiinnostaa, kurkkaa ihmeessä miltä Rauman kesä 2015 näyttää. Vanhan Rauman putiikit löytyvät taasen kätevästi Rakastanut Raumaan -sivustolta.

Pekoni-parsapiirakka Living and Room -kutsuille

Suunnistin eräänä perjantaina koulukaverin luokse Living and Room -sisustuskutsuille. Kutsujen esittelijänä toimi Kati, joka pitää myös Decor Kati -blogia. Ihastuin kutsuilla oitis Toscana-nimiseen sarjaan, josta tilasin kotiin kaksi roosaa Toscana-kulhoa (kurkkaa kaunis kulho blogin Instagramista) sekä Toscana-sarjan 1,7 litraisen kannun. Kannu lähti valitettavasti palautukseen, sillä se ei ollutkaan hintansa veroinen. Mutta roosiin kulhoihin olen enemmän kuin tyytyväinen!

Vein sisustuskutsuille mukanani kaksi suolaista piirakkaa. Toinen piirakoista oli tuttu ja turvallinen tomaatti-vuohenjuustopiirakka, joka ei petä koskaan. Tomaattisen piirakan kaveriksi tein Kotilieden sivuilta löytämäni ohjeen avulla pekoni-parsapiirakkaa, jota muokkasin vain hieman.

Parsa kuuluu kevääseen, kuten totesin jo gluteenittoman parsapitsapiirakan postauksessa. Vaikka on kyllä pakko tunnustaa, että parsa on mun mielestä hieman liian yliarvostettua. Se ei maistu millekään ilman järjettömiä maustamisoperaatioita, tai tarpeeksi maukkaita lisukkeita. Mutta mauttomuudestaan huolimatta, parsa kuuluu kevääseen. Piste.

Mutta nyt suolaisen pekoni-parsapiirakan reseptin kimppuun. Piirakassa maistuu mitäänsanomattoman makuinen parsa, mutta myös suolainen pekoni ja pehmeä mozzarella. Päivitin pekoni-parsapiirakan reseptin myös Parhaat suolaiset piirakat -postaukseen, joka pitää sisällään jo 10 herkullista suolaista piirakkareseptiä.

Pekoni-parsapiirakka

• 1 kpl Myllyn Paras Pyöreä ruis-kaura piirakkataikina
• 1 nippu vihreää parsaa
• 1 pkt pekonia
• 150 g mozzarellajuustoa
• 3 kpl luomu kananmunaa
• 1 dl kermaa
• 1 dl maitoa
• loraus valkoviinietikkaa
• 1 tl suolaa
• ripaus sokeria
• ripaus valkopippuria
• tuoretta persiljaa

1. Anna valmiin piirakkataikinan sulaa paketissa olevien ohjeiden mukaisesti.

2. Kuori parsat. Keitä kuorittuja parsoja suolalla ja sokerilla maustetussa vedessä muutama minuutti. Jäähdytä parsat nopeasti kylmällä vedellä ja valuta.

3. Leikkaa pekoni pieneksi ja ruskista se pannulla.

4. Painele sulanut taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

5. Levitä parsat, ruskistettu pekoni sekä mozzarellapalat vuokaan.

6. Esipaista 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

7. Sekoita kulhossa kerma, maito ja kananmunat, viinietikka sekä mausteet (suola, sokeri ja valkopippuri). Kaada seos esipaistetun piirakan päälle ja ripottele persiljasilppua pinnalle. Paista vielä 25 minuuttia 200-asteisessa uunissa.

p.s. Me ollaan hot! Jos et usko, kurkkaa Edessä on pitkä kuuma kesä -postaus, ja anna sen jälkeen meille äänesi Blogiringin Kesän kuumin blogi -äänestyksessä (meidät löytää ruokablogien alta). Äänestäneiden kesken arvotaan 300 eurolla Arabian kesäisiä astioita! Onnea arvontaan ja kiitos jokaisesta äänestä.

Rakastunut Raumaan!

Meillä on takana aika upea viikonloppu! Auto starttasi perjantaina kohti Raumaa, jonne saimme kutsun Rakastunut Raumaan -yrittäjien järjestämään bloggaajapäivään. Varsinainen bloggaajapäivä oli lauantaina, jolloin kauniissa Vanhassa Raumassa järjestettiin kesän aloituksen kunniaksi Suvi Päi -tapahtuma. Me otimme herra Longfieldin kanssa kuitenkin varaslähdön, ja saavuimme Raumalle jo perjantaina.

Melkein kolmen tunnin ajomatkan aikana satoi rakeita, ja välillä taivas oli pilvetön. Emme oikein tienneet minkälainen sää määränpäässä meitä odotti, mutta kylläpäs meillä kävi tuuri. Ajaessamme Best Western Raumanlinnan parkkipaikoille, tummat pilvet hävisivät, ja tilalle tuli auringonpaiste. Tuuli Raumalla kyllä kävi, mutta mieluummin tuuli ja aurinko kuin rankkasateet rakeiden kera. Heitimme kamat hotellihuoneeseen ja lähdimme heti tutustumaan Vanhaan Raumaan.

Ehdimme iltapäivän ja illan aikana kävellä sikin sokin söpöjä ja kutsuvia Vanhan Rauman katuja. Vanhan Rauman koko yllätti meidät – se on Porvoon vanhaakaupunkia huomattavasti isompi alue, joka on täynnä viehättäviä putiikkeja sekä toinen toistaan kauniimpia pihoja, jotka kutsuvat sisään.

Pääsimme lauantaina osallistumaan kahden tunnin opastetulle kierrokselle Vanhaan Raumaan. Tulette kuulemaan lisää hurmaavan viehättävästä Vanhasta Raumasta omassa postauksessaan, sillä saimme kuulla kierroksen aikana paljon tarinoita Vanhan Rauman historiasta, jotka haluan toki jakaa myös teidän kanssa.

Perjantaina päätimme lähteä Vanhaan Raumaan tutustumisen jälkeen vielä merenrannalle. Raumahan on merenrantakaupunki, jonne merenkulku sekä korkeat ja massiiviset satamien nosturit ovat kuuluneet ennen, nyt ja tulevaisuudessa.

Otimme herran kanssa suunnaksemme Fåfänganniemen, jonka lähistöllä on aikoinaan biletetty mm. Raumanmeren juhannusta. Tai siis ei me olla, mutta aika moni muu on. Fåfänganniemessä sijaitsee kesäteatteri, maauimala, kauniit hiekkarannat, korkea Kiikartorni, venesatama sekä Poroholman leirintäkeskus. Tarkemmin osa näistä paikoista sijaitsee kyllä Otanlahden rannalla, mutta ihan vierekkäin ne kaikki siinä rannan tuntumassa olivat.

Ajattelimme, että jäisimme Fåfängaan katsomaan auringonlaskua, mutta aurinkohan laskee jo näin kesän alkumetreillä tosi myöhään! Ei me vanhukset jaksettu siis jäädä odottamaan auringonlaskua merenrannalle, vaan lähdimme takaisin kohti hotellia, jossa käperryimme kuuman suihkun jälkeen pehmeisiin lakanoihin katsomaan telkkarista tullutta leffaa.

Herra Longfield totesi illalla hotellilla Rauman olevan tosi kiva paikka! Taidettiin rakastua Raumaan heti ensimmäisenä päivänä.. ♥

Väkevän makea suklaajuustokakku

Viime sunnuntaina oli eduskuntavaalit, jos joku ei sitä vielä tiennyt. Me pääsimme ottamaan osaa Carita Orlandon vaalivalvojaisiin, joita vietettiin tunnelmallisessa viinikellarissa Helsingin keskustassa. Paikalle saapui illan aikana reippaat parisenkymmentä ihmistä, joiden kanssa jännitimme niin Caritan kuin koko vaalienkin tuloksia. Carita oli ehdolla ensimmäistä kertaa, ja vielä tällä erää paikka jäi Arkadianmäeltä saamatta. Kova työ kuitenkin jatkuu, ja päämääränä on varmasti seuraavat eduskuntavaalit neljän vuoden päästä.

Päätin osallistua vaalitalkoisiin leipomalla vaalivalvojaisiin hieman purtavaa. Lopulta päädyin tekemään kaksi makeaa kakkua sekä yhden suolaisen piirakan. Suolainen piirakka oli vanha tuttu katkarapu-vuohenjuustopiirakka, jonka tein tällä kertaa valmiiseen piirakkapohjaan. Makeasta kakkupuolesta piti huolta mehevä mustikka-jogurttikuivakakku, joka maistuu ihanasti kesältä marjojen sekä sitruunan vuoksi. Nam! Koska blogiin pitää saada aina täytettä, piti mun leipoa myös jotain uutta, jonka reseptiä ei blogissa vielä ole. Löysin Leila Lindholmin Vielä yksi pala! -kirjasta Väkevän makean suklaajuustokakun reseptin, joka kuulosti suklaafanin korviin aika täydelliseltä!

Hyvää kakku oli myös vaalivalvojaisiin osallistuneiden mielestä. Suklaajuustokakkua kehuttiin, ja se taidettiin syödä loppuun viimeistä murua myöten. Kannattaa kokeilla!

Keksipohja

• 200 g Digestive-keksejä
• 200 g Domino-keksejä
• 2 rkl Van Houten -kaakaojauhetta
• 125 g voita sulatettuna

Täyte

• 500 g Philadelphia-tuorejuustoa
• 1 dl sokeria
• 1 tuore vaniljatanko
• 3 kpl luomu kananmunaa
• 200 g tummaa leivontasuklaata (kaakaopitoisuus väh. 70 %)
• 1½ dl kuohukermaa
• (1½ rkl rommia)

Koristeluun ja tarjoiluun tuoreita vadelmia.

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen.

2. Murskaa keksit hienoksi esim. tehosekoittimessa. Lisää muruihin kaakaojauhe.

3. Sulata voi ja sekoita hyvin keksimurujen sekaan.

4. Painele keksimuruseos voideltuun, halkaisijaltaan 24 sentin irtopohjavuokaan.

5. Kypsennä pohjaa uunin keskitasolla noin 7 minuutin ajan. Anna pohjan jäähtyä. Alenna uunin lämpötila 130 asteeseen.

6. Vatkaa tuorejuusto, sokeri ja halkaistun vaniljatangon sisältä raaputetut siemenet vaahdoksi kulhossa.

7. Sekoita joukkoon kananmunat ja vatkaa lisää.

8. Pilko suklaa pieniksi paloiksi ja sulata vesihauteessa (kulhossa kiehuvan veden päällä).

9. Sekoita täytteeseen sulatettu suklaa, kuohukerma ja rommi (me jätimme rommin kakusta pois). Kaada seos keksipohjan päälle ja kypsennä 130-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Jätä kakku jäähtymään ennen tarjoilua. Kakun voi tarjoilla haaleana tai jääkaappikylmänä.