Hangon Makaronitehdas saapui Espooseen

Olen lukenut jo vuosia sitten Hangossa sijaitsevasta Makaronitehtaasta. Olen leikannut pari juttua ruokalehdistä jopa talteen, etten varmasti unohda ravintolaa, jonka pastoja on kehuttu vaikka kuinka.

Unohdin silti. Mutta sitten Isoa Omenaa laajennettiin valtavasti sinne (pian) puksuttavan metron takia. Selasin uuden Ison Omenan esitelehteä kesälomalla, ja bongasin sieltä varsin iloisen uutisen: Makaronitehdas avaa siellä ovensa! Aiemmin todella heikon ravintolatarjonnan omaava Omena sai laajennuksen jälkeen monta mielenkiintoista ravintolaa lisää.

Pääsimme vihdoin tällä viikolla testaamaan Makaronitehtaan tuoreet ja herkulliset luomupastat. Istahdimme tunnelmalliseen ravintolaan sisään ennen leffailtaa. Herra Longfield on kova Apulanta-fani, ja bändistä kertova uusi Teit meistä kauniin -leffa piti päästä katsomaan heti ensi-iltana.

Pähkäilimme herkullisten kuuloisten pastojen äärellä pitkän tovin ennen kuin saimme tilauksen tehtyä. Minä päädyin lopulta kana-kookospastaan, jossa oli mukana korianteria (nammm!) ja herra otti lammaspastan. Sitten jäimme vain nälkäisinä odottamaan pastojamme, jotka valmistettiin aivan selkämme takana avonaisessa keittiössä. Voitte varmaan kuvitella kuinka mahtavat tuoksut keittiöstä kantautui neniimme..

Alkupalaleivät kiskottiin tyhjiin vatsoihin nopeasti, ihan sama vaikka hiilareita oli tiedossa pian aimo annos lisää. Nälkä oli hirmuinen.

Hyvin maltillisen odottamisen jälkeen tarjoilija kantoi pöytäämme isot pasta-annokset! Olin odottanut pienempiä annoksia, mutta kyllä hymy oli aika mairea kun tajusin, että koko tuo annos oli minua varten.

Pastat maistuivat odotetusti todella herkullisilta. Pastat eivät uineet kastikkeessa, suolaa ei ollut liikaa, pastan kypsyys oli täydellinen, lihapaloja oli riittävästi, eivätkä ne loppuneet kesken. Niin ja jestas, että omassa annoksessani maistui ihanasti korianteri!

Saimme lautaset kuin ihmeen kaupalla tyhjiksi. Ennen leffaa ehdimme vielä köpötellä pitkin uudistunutta Isoa Omenaa ja sulatella muhkeaa annosta ennen kuin istahdimme leffateatterin pehmeille penkeille katsomaan Teit meistä kauniin -leffaa.

Advertisement

Aurinkoinen talvipäivä Pirttimäellä

Kevät kävi viime viikolla näyttäytymässä täällä Pohjolassa ensimmäisen kerran pitkän tauon jälkeen. Aurinko paistoi monta päivää putkeen pilvettömältä taivaalta, ja sen seurauksena työhuoneen sälekaihtimia piti alkaa kääntää keskipäivällä tiukemmalle.

Päivä pitenee silmissä, ja olemme saaneet Horation kanssa nauttia metsässä upeista pinkeistä taivaista auringonlaskujen aikaan. Historiaa ovat ne päivät, kun pimeää oli jo ennen neljää.

Erityisesti viime viikonloppuna lenkkipolut vilisivät talviunilta heränneitä ulkoilijoita, jotka halusivat jokainen saada palansa ihanasta aurinkoenergiasta! Me emme olleet poikkeus, ulos oli päästävä.

Lauantaina päätimme levittää isot kartat olohuoneen lattialle ja alkaa suunnitella päivän retkikohdetta. Päädyimme pienen pohdinnan jälkeen lähteä Pirttimäen ulkoilualueelle, joka on herra Longfieldille sekä minulle kovin tuttu paikka. Siispä grillimakkarat, kuksat, termarit sekä muut kamat reppuun, koko porukka autoon ja nokka kohti Pirttimäkeä. Ja täytyy muistaa myös mainita, että aurinkolasit kaivettiin tuona päivänä ensimmäistä kertaa tänä keväänä (voihan niin jo sanoa?) kaapin perukoilta ja laitettiin lepäämään nenän päälle.

Pirttimäellä meitä odotti aivan odotetusti jokunen muukin reippailija. Autopaikkaa sai etsiä hetken ennen kuin pääsimme nostamaan Horation auton takakontista. Horatio ei ollut Pirttimäellä ennen käynytkään, joten paikka kuhisi uusia mielenkiintoisia tuoksuja, joita piti välittömästi alkaa nuuskia kovasti.

Suurin osa meidän tietämistä reiteistä oli varattu hiihtäjille, ja vaikka latujen välissä saakin Pirttimäellä kävellä, ei sinne ole koiran kanssa asiaa. Löysimme onneksi kivan metsäpolkureitin, jota pitkin pääsimme köpöttelemään aivan rauhassa grillikatokselle. Siellä pidimme ansaitun tauon 1,5 tunnin metsäsamoilun jälkeen.

Grillimakkara maistui jälleen taivaallisen hyvältä kuuman teen kanssa. Voi nam! Horatio herätti tietenkin huomiota, ja sai muilta grillikatoksen ihmisiltä neljä kalkkunanakkia. Aika kivasti tehty!

Tauon jälkeen läksimme tallustamaan samaa reittiä takaisin. Eväspaussi teki tehtävänsä, ja energiaa riitti koko loppumatkalle. Horatiolla ei kunto lopu millään, poika juoksi keppejä kantaen vielä kolmen tunnin samoilunkin jälkeenkin. Pidimme kuitenkin sunnuntaina hieman malttia lenkkien kanssa. Tulee nimittäin muistaa, että Horatio on vielä pentu, vaikka kokoa löytyy jo aikuisen chowin verran. Kasvuvaihe on vielä menossa ja lepoakin tarvitaan.

Ehdimme lenkin päätteeksi vielä juuri ja juuri Pirttimäen kahvilaan. Joimme kahvit ja teet pullien kera ulkona terassilla. Horatio keskittyi kahvipaussin aikana vartioimaan viereisessä pöydässä istuvaa pientä narttukoiraa, jolla oli omistajiensa mukaan juoksut. Horatio ei tyttöjen perään vielä ihan täysin tajua – kaikki karvaiset kaverit ovat onneksi vielä pelkkiä hyviä leikkikavereita sukupuolesta piittaamatta. Pitää toivoa, ettei Horatio liiemmin alkaisi isonakaan poikana räyhäämään muille uroksille.. Mutta se jää nähtäväksi!

Postauksen myötä haluan toivottaa kaikille reipasta viikonvaihdetta! Vaikka säät eivät ihan niin upeita ole kuin viime viikonloppuna, niin sehän ei toki ulkoilua estä millään tavalla.

pssst. Ollaan menossa sunnuntaina Horation kanssa mätsäreihin vähän treenaamaan kevään näyttelyitä varten. Pitäkää peukut pystyssä, että poika antaa tutkia hampaat nätisti! Se on meidän isoin kompastuskivi.. Täytyykin hakea lihapullapaketti kaupasta takataskuun mukaan.. Heh!

Chalupa avasi ovensa Kauniaisissa

Kauniaisten välittömässä läheisyydessä on tähän asti ollut kolme ravintolaa, joista olemme pitäneet. Ne taitavat kyllä olla aika pitkälti myös alueen ainoat ravintolat.. Yksi on Kauniaisten keskustassa sijaitseva Moms, toinen on Nihtisillassa Espoon puolella oleva Peshawar ja kolmas on Kilon KG. Helmikuussa Kauniaisten ravintoloiden lukumäärä kuitenkin kasvoi, kun sinne avattiin minun tietämyksen mukaan Suomen neljäs Chalupa-ravintola. Me kävimme testaamassa Chalupan fast casual –konseptin heti avajaispäivän jälkeen.

Chalupa on osa Kotipizza-groupia. Sen kantavana ideana on raikas meksikolainen ruoka, jota ei tarvitse odotella maha muristen. Ruoka valmistetaan asiakkaan silmien alla, hyvin pitkälti samaan tapaan kuin Subwayssa tehdään patonkeja. Chalupan fast casual –konsepti on meille entuudestaan tuttu ainakin Friends & Brgerista, joiden hampparipihvit sekä ranut kuuluvat kyllä alansa parhaimpiin.

Chalupasta ei saa hamppareita eikä ranuja, siellä syödään burritoja, tacoja sekä nachoja erilaisten täytteiden sekä kastikkeiden kera.

Astuessamme herra Longfieldin kanssa sisään uudenkarheaan Chalupaan, viehätyin heti paikan freesistä ja persoonallisesta sisustuksesta. Tuoleille oli levitetty värikkäitä meksikolaisia mattoja, ja seinillä oli suuria värikylläisiä kuvia.

Päästyämme ravintolan perällä olevalle tilaustiskille, alkoi tiskin takana oleva nuori herra puhua meille englantia.

Okay. So we don’t have any clue how this is working. So many choices.. Mitä sä haluisit herra Longfield syödä? Ei, mä en tiedä vielä mitä haluan. Sano sä eka jos oot valmis. What is that naked burrito? Oh, it’s like a salad? I will take one of those. Mitä sä herra tilasit? Tommosen quesadillan. Yes, no beans for me. Yes, rice please, etc..

Tilaus saatiin lopulta tehtyä yllättävän helposti, vaikka valinnanvaraa oli paljon ja toki sormi meni ensin kaikkien erilaisten valintojen kanssa suuhun. Tilauksen olisi voinut kyllä tehdä suomenkin kielellä, jos englanti ei taivu, mutta me tilattiin ruoat rallienglannillamme ja ihan oikein ne taisi mennä.

Jäimme syömään paikan päälle ravintolaan, ja olin hieman pettynyt siitä, että tarjoiluastiat olivat kertakäyttöisiä. Varsinkin muoviset aterimet olivat aika hankalat – herra Longfield sai yhden haarukan rikkikin yrittäessään pilkkoa kuumaa quesadillaansa sopiviksi suupaloiksi.

Ruoka oli kuitenkin kertiksistä huolimatta meistä hyvää pikasafkaa. Oli mukava huomata, että paikka veti porukkaa, ja muutenkin olen huomannut ravintolassa olevan välillä oikein ruuhkaa kun olen sen ohi autolla karauttanut.

Katuruoka on ollut jo pidempään kovassa nosteessa, ja toivon, että Chalupa vakiinnuttaa asemansa Kauniaisten keskustassa ja vetää porukkaa hyvin myös alkuinnostuksen jälkeen.

Rehellistä grillisafkaa Kilon Pohjanmaan grillistä

Espoon Kilon poliisiaseman lähettyville avattiin keväällä uusi grilli. Pohjanmaan grilli sijaitsee tavattoman rumalla paikalla bensa-aseman välittömässä läheisyydessä aivan Nihtisillan ja Kilon poliisiaseman välissä. Ilmeisen monelle paikka tuli tutuksi tänä kesänä, kun herra nimeltään Arman Alizad kehui paikan purilaista maasta taivaisiin omalla facebook-seinällään kuvan kera.

En tiiä onks tää jo tuttu teille mut vein autoni huoltoon Nihtisiltaan ja törmäsin tähän. Pohjanmaan Grilli. Omistaja on pohjanmaalta. Nyt on kyl sen tason grillisafkaa et Anthony Bourdain pitää saada takas Suomeen ja tonne. Ostin juusto-pekoni-muna-hampurilaisen ja tää on matkalaukun kokonen ja maistuu niin hyvälle et taju lähtee. #pojanmaangrilli#pohjalaistaruokaa#nihtisilta

Arman Alizad 6.7.2015

Minä en tuhansien muiden tapaan törmännyt grilliin ensimmäisen kerran Armanin kehotuksesta, vaan luin siitä vanhanaikaisesti Länsiväylästä heinäkuun 22. päivä (lehtiartikkeli on vielä tallella, joten sen takia tarkka päivä on tiedossa). Leikkasin lehtiartikkelin talteen, jemmasin sen kalenterin väliin päättäen, että vien herra Longfieldin sinne jossakin välissä vähän niin kuin yllätykseksi syömään.

Tuo päivä koitti Suomen luonnon päivänä aivan elokuun lopussa, jolloin lähdimme seikkailemaan Porkkalanniemen upeisiin maisemiin. Ennen patikointiretkeä käskin herran kuitenkin karauttamaan autolla osoitteeseen, jossa nökötti isolla helavyöllä koristeltu punainen Pohjanmaan grilli.

Grilliä pyörittää Topi Tamppari sekä hänen vaimonsa Jenna Ala-Panula, jotka ovat molemmat kotoisin Lapualta. Grillin säilöntäaineettomat hampurilaisleivät ovat kotoisin niin ikään lapualaiselta Hietalan leipomolta. Hampurilaissämpylät eivät ole muodoltaan tai koostumukseltaan tavanomaisia hampurilaissämpylöitä, ne ovat lättänät ja enemmän leipämäiset. Täytteitä löytyy laidasta laitaan – pekonia, kananmunaa, nyhtöpossua, aurajuustoa, kokolihapihvejä, lauantaimakkaraa, tonnikalaa, kebabia jne.. Myös kasvishampurilainen sekä muutama erilainen salaatti löytyy listalta.

Länsiväylän jutussa Ile Vainio kehui Armanin tapaan Pohjanmaan grillin purilaisia taivaallisen hyviksi. Aika paljon kehuja punaiselle grillikontille! Oli aika selvittää, mitä kaksi tavallista kaduntallaajaa olisi paikan purilaisista mieltä.

Meidän vierailumme aikana paikalla ei ollut yhtään jonoa. Instagramin kuvien sekä netin kommenttien perusteella, grillillä on aika usein porukkaa ihan ruuhkaksi asti. Sunnuntaina yhden aikaan paikalla oli kuitenkin meidän safkatauon aikana vain kaksi muuta pariskuntaa, joten saimme valita rauhassa mieluisan paikan grillikontin vieressä olevilta pöydiltä.

Tilasimme molemmille purilaiset ja yhdet yhteiset ranskalaiset ketsupilla (ranut eivät meistä kaipaa seurakseen muuta). Minun purilaiseni väliin tuli kokolihapihvin sekä aurajuuston lisäksi muutamia muita perusjuttuja. Herra taasen tilasi nyhtöpossupurilaisen, jonne tungettiin herran pyynnöstä myös jalopenoja.

No miltä maistui? Rehelliseltä grillisafkalta. Täytteet toimivat hyvin, ja niitä oli purilaisen välissä rutkasti. Itse sämpylöitä emme voi herran kanssa kehua yhtä hurjasti kuin Arman ja Ile, mutta se nyt on tietenkin vain maku- ja tottumuskysymys. Me tykätään enemmän sellaisista tavallisista muhkeista hampurilaissämpylöistä.

Lättänät sämpylät helpottivat kuitenkin täytteitä pursuavan purilaisen syömistä yllättävän paljon. Koko paketin sai tungettua suhteellisen helposti suuhun ilman, että leukaperät loksahtivat paikoiltaan. Maku oli kohdallaan, joten mikäs siinä oli syödessä. Grillin ympäristö ei kyllä silmiä hivellyt, mutta hittoako silläkään oli mitään väliä, grillillähän kun oltiin.

Tervemenoa syömähän!

Pohjanmaan grilli
Nihtisillankuja 2
02630 Espoo

Pssst.. Jos bisse maistuu, niin nyt kannattaa käydä osallistumassa blogin facebook-sivuilla arvontaan, jossa on jaossa 10 lippua Suomen Olutmestari -tapahtumaan 9.10. ravintola Maxinessa. Mäkin oon siellä! Arvontaan on osallistunut vasta 1 tyyppi, joten nyt olisi liput tiedossa suht helpolla. Vink vink!

Koiraystävällinen terassi: Haukilahden paviljonki

Viime perjantaina herra Longfieldin saavuttua kotiin työmatkaltaan, karautti pihaamme harmaa Toyota, jonka kyydistä putkahti ulos herran pikkuveli, hänen tyttöystävänsä sekä musta mittelspitz nimeltään Kuro. Kuro on muuten japania, ja tarkoittaa mustaa. Mustalle koiralle Kuro on siis oikein oivallinen nimi.

Illan ideana oli tutustuttaa Horatio Kuroon, jotta heistä saataisiin hyvät kaverukset vuosiksi eteenpäin. Ensimmäinen tapaaminen menikin oikein hyvin. Kaverukset juoksivat hurjina ympäri alapihaamme ja pian Horation pää oli aivan kuolassa ja pieni sininen kieli roikkui puoliksi ulkona suusta. Todellisuudessa Horatio teki kaikkensa jotta olisi pysynyt edes jotenkin vikkeläjalkaisen Kuron perässä, mutta eihän siitä mitään tullut. Yritys oli kuitenkin hyvä, ja molemmat koirat näyttivät leikin ohessa enemmän kuin onnellisilta!

Kun kovin leikki-into alkoi muuttua väsymykseksi, pakkasimme koko konkkaronkkamme koirineen autoon, ja lähdimme kohti Haukilahtea. Alkuperäisenä ideana oli hakea safkat Peshawarista, mutta upea aurinkoinen sää pakotti meidät lähtemään nauttimaan kauniista kesäillasta terassille. Lisäksi terassilla istuminen muiden ihmisten seassa olisi Horatiolle oikein hyvää treeniä – kaikkeen kun pitää tottua.

Haukilahti otti meidät upeasti vastaan. Venesatama kylpi auringossa ja Haukilahden paviljongin terassi pursusi porukkaa. Satuimme kuitenkin löytämään loistavan neljän hengen pöydän aivan terassin reunasta, jonne saimme parkkeerattua kahden koiran kanssa enemmän kuin hyvin. Pakko on kyllä myöntää, että kahden nuoren koiran kanssa terassilla istumisessa oli välillä vähän säätämistä. Vesikippo kaadettiin pari kertaa, remmit olivat solmussa kymmeniä kertoja, hyviltä tuoksuvia ruokia kerjättiin aika ajoin, ja välillä karvainen kaksikko olisi halunnut kovasti alkaa leikkimään keskenään. Oman mausteensa soppaan toi myös terassilla olevat muut koirat, joita vilisi tuttun tapaan Haukilahden paviljongin koiraystävällisellä terassilla. Niin ja sitten oli vielä ne kymmenet ihmiset jotka ihastelivat Horatiota ja tulivat rapsuttamaan häntä. Mutta kaikki se oli vain ja ainoastaan positiivista, Horatio sai mukavan ja arvokkaan kokemuksen, ja vielä jonain päivänä meidän Iso-H osaa käyttäytyä terasseilla yhtä upeasti kuin edesmennyt Koda.

Me ihmiset saimme myös syödäksemme kaiken säätämisen keskellä. Herra Longfield tilasi sushia, herran pikkuveli ja tyttöystävä ottivat hampurilaiset ja minä vuohenjuustosalaatin. Olen popsinut samaa salaattia ravintolan terassilla ensimmäisen kerran vuonna 2012, kun järjestin herralle pienen kesäyllätyksen Haukilahden paviljongissa. Salaatti maistui edelleen kolmen vuoden jälkeen hyvältä! Toistamiseen kävimme Haukilahden paviljongissa viime vuoden heinäkuussa. Sillä kertaa mukana oli vielä ihastuttava harmaa karvainen kaveri, joka osasi totisesti olla hienosti ihan missä paikassa vaan.

Ruoan jälkeen lähdimme vielä jätskeille. Kävelimme venesataman läpi Haukilahden uimarannan puolelle, jossa sijaitsee meille tuttu jätskikiska. Koirien kanssa ei rannalle saa mennä, joten lähdimme tyttöjen ja koirien kanssa odottamaan herrasväkeä laiturille. Jätskien syöminen oli kahden innokkaan karvapallon kanssa välillä hieman haastavaa, mutta hyvin siitäkin selviydyttiin. Naurua ainakin piisasi!

Jätksien jälkeen lähdimme vielä kiertelemään kaunista Haukilahden rantaviivaa ennen kuin pakkasimme itsemme takaisin autoon ja ajoimme vihreän Vihervaaran pihaan. Vieraat tulivat vielä sisälle, jotta koirat pystyivät sekoilemaan vielä hetken aikaa kahdestaan ilman remmejä. Ja voi sitä vauhtia ja onnen määrää, kun kaksi koiraa pisti juoksuksi sisällä sekä terassilla! Katselimme villiä touhua sohvan uumenista ja olimme yhtä mieltä siitä, että ensi yönä molemmat karvapallot nukkuisivat kuin tukit. Ja niinhän siinä kävi. Horatio sammui heti kun vieraat lähtivät ovesta ulos ja nukkui pitkälle aamuun.

Kuvia leikkihetkistä on turha toivoa, niitä oli täysin toivotonta yrittää ottaa kahdesta jatkuvasti vimmaisessa liikkeessä olevasta otuksesta. Hah!

Treeniä ja saunajoogaa Oittaalla

Maaliskuussa alkaneen juoksukoulun aikana mua on puraissut jonkin sortin juoksukärpänen. Juoksukoulun ensimmäisellä kerralla jokaisen piti kertoa omat tavoitteet juoksun saralta, ja heitin siinä sitten sen suurempia miettimättä, että olisi siistiä jaksaa juosta 10 kilometriä putkeen. Ajattelin, että jaksan kiskoa kympin hiki hatussa joskus loppukesästä, jos vain treenaan ahkerasti. Mutta sitten kävi niin, että pinkaisin elämäni ensimmäisen kympin jo noin kahden kuukauden päästä juoksukoulun alkamisesta. Fiilis oli törkeän hyvä, ja viimeisen kilometrin hymyilin kuin Naantalin aurinko (olin myös yhtä punainen kuin tulikuuma aurinko).

Tuon ensimmäisen kympin jälkeen, on kymppejä juostu pääsääntöisesti kerran viikossa muiden juoksutreenien ohessa. Sykkeet ovat laskeneet huomattavasti, ja tällä hetkellä pystyn juoksemaan (hölkkäämään) kympin kokonaisuudessaan alle 140 sykkeillä. Se on mulle tosi hyvin. Tällä viikolla testasin ihan huvikseni kuinka kovaa vitonen menee nykyjuoksukunnolla. Maaliskuun alun ajasta on nipistetty 11 minuuttia! Jotain on siis tehty oikein.

Trainers Unitedin järjestämä juoksukoulu päättyi toukokuun viimeinen päivä, ja koska olen päässyt niin hyvään alkuun uuden harrastuksen parissa, päätin antaa itselleni valmistujaislahjaksi jotain varsin liikunnallista. Palkkasimme juoksukoulun vetäjän, huikean Elina Koposen, erään toisen juoksukoululaisen kanssa meidän yhteiseksi personal traineriksi ainakin syksyyn asti. Yhteistreenit onnistuvat meiltä loistavasti, sillä kuntomme on suunnilleen samaa tasoa, ja sen lisäksi molemmilla on tavoitteena pudottaa painoa, ja saada kroppaan (erityisesti käsiin) lisää voimaa. Ja ei sitä juoksua tule myöskään unohtaa!

Ollaan nyt tavattu Elinan kanssa kolme kertaa. Ekat kerrat sekoilimme salilla, sillä siellä on kuulemma vähän niin kuin pakko alkaa käydä. Sali ei kyllä kuulu millään mittapuulla tämän jumppapirkon mielipuuhiin, mutta olen siellä nyt kuitenkin tunnollisesti kahdesti viikossa käynyt. Yök.

Viime sunnuntaina jätimme tunkkaiset salit sikseen, ja teimme treenitreffit Oittaan ulkoilualueelle. Oittaa on mulle kovin tuttu paikka, siellä on tullut mm. soudeltua, lenkkeiltyä, brunssiteltua, suppailtua, saunajoogailtua ja hiihdeltyä Bodom-järven jäällä. Oittaa tarjoaa tosi monipuolisia palveluita kaikille – löytyy rantaa, uimapaikkaa, lenkkimaastoja, nurmikenttää erilaisiin peleihin, Angry Birds -leikkipuistoa, kahvilaa, ravintolaa sekä välinevuokrausta soutuveneistä iglun tekovälineisiin. Kaikille jotain ympäri vuoden.

Meidän kimppatreenit alkoivat pienellä hölkällä ja muilla kevyillä lämmittelyliikkeillä. Varsinaisen lämmittelyn aikana meinasi sitten tulla jo itku – piti nostella polvia, tehdä vatsoja ja punnerruksia sellaista vauhtia, että aloin jo pelätä, mitä lopputreeni tuo tullessaan. Lämmittelyn jälkeen siirryimme uimarannan hiekalle tekemään varsinaista treeniä. Treenin aikana kahvakuulat lensivät pitkin hiekkaa, jonka lisäksi niitä nosteltiin ja kannettiin ympäri rantaa. Hiki siinä tuli, ja hyvä niin. Treenin kivoin osuus oli ihan lopussa, sillä silloin tehtiin juoksuvetoja! En tiedä mikä mun päässä on vikana, mutta kovissa ja räjähtävissä vedoissa on jotain tosi siistiä. Tosin kovin räjähtäviltä lähdöt eivät tuntuneet siinä vaiheessa, kun vedot piti aloittaa maaten selällään maassa. Tunsin oloni enemmän rannalla makaavaksi mursuksi, kuin ketteräksi juoksijaksi. Hah!

Treenin jälkeen totesimme Elinalle, että ensi kerralla meitä saa rääkätä vielä enemmän! Ihanaa kun olen löytänyt seuraa, joka tykkää sekopäisen kovista treeneistä. Niitä ei oikein saa tehtyä itsekseen, koska silloin on liian helppo hellittää sillä hetkellä kun alkaa tuntua tosi pahalta. Tosin harmittelin myös nyt sitä, että miksi himmailin lähes tiedostamatta joissakin liikkeissä. Lupasin itselleni, että ensi kerralla teen kaiken 110 prosentilla alusta loppuun (tai ainakin niin pitkälle kuin mahdollista).

Treenin jälkeen emme lähteneetkään kotia kohti, sillä tiedossa oli vielä ihanan rentouttava saunajooga Oittaan saunatiloissa! Olin järkännyt juoksukoululaisille saunajoogatunnin, jota tuli vetämään tosi mukava Pekka Saunayogasta.

Mehän kävimme viime vuonna herra Longfieldin kanssa Oittaalla järjestetyissä ja Pekan vetämissä saunajoogissa. Päätin ottaa Saunayogaan yhteyttä sen jälkeen, kun meillä oli eräänä sunnuntaina juoksukoulussa käyty läpi juoksijan joogaa. Onneksi saimme lopulta sovittua Pekan ja Oittaan kanssa sopivan päivän saunajoogalle. Oli kivaa, että ainakin osa meidän juoksukouluporukasta pääsi testaamaan tätä rentouttavaa liikuntamuotoa. Pekka kertoi tunnin jälkeen, että elo-syyskuussa he alkavat vetää tunteja Sokos Hotel Presidentin saunatiloissa. Hintaan kuulemma kuuluu myös hotellin uima-altaiden käyttö saunajoogan yhteydessä. Kuulostaisi aika kivalta hemmotteluhetkeltä syksyn pimeinä iltoina.

Pakko kertoa vielä sen verran, että herra Longfield saapui sunnuntaina työmatkoilta rapakon takaa, ja tuli saunajoogaan melkein suoraan lentokoneesta. Maanantaiaamuna herra totesi, ettei kroppa ole koskaan ennen tuntunut pitkien lentojen jälkeen niin hyvältä ja rennolta, kuin se oli saunajoogan jälkeisenä aamuna. Jomotus, turvotus sekä kireys olivat poissa, jonka lisäksi herra nukkui aikaerosta huolimatta kuin tukki koko yön (reippaat 12 tuntia). Mulla ei ollut aamulla ihan niin raukea olo – edellisen päivän uimarantatreeni tuntui yläkropassa ja persuksissa.

Alla oleva saunajoogasta kertova artikkeli on kotoisin Kotilääkäri-lehdestä, kurkkaa artikkelin vinkit, ja kokeile saunajoogaa oman saunan lämmössä (saunassa tulee olla asteita vain noin 50).