Isänpäivänä

Omat isät ovat varmasti kaikille hyvin rakkaita. Niin myös minulle.

Oma isäni on karski suomalainen mies, jonka sisältä löytyy valtavan suuri sydän. Tiedän tarkalleen keneltä olen perinyt jästipäisyyteni, kilpailuhenkisyyteni, reippauteni sekä periksiantamattomuuteni. Meidän kotona on puhuttu asioista aina asioiden oikeilla nimillä. Riidat on riidelty kunnolla, asioita ei ole lakaistu mattojen alle, vaan ne on puhuttu ja selvitetty halki, poikki ja pinoon. Ja sen jälkeen on jatkettu arkea normaaliin tapaan eteenpäin. Taaksepäin ei tarvitse katsoa, eikä menneitä miettiä, sillä asiat on käsitelty yhdeltä istumalta. Ehkä joitakin teinisekoiluja piti miettiä kahdenkin istuman ajan, mutta ei sen enempää.

Kotona ei ole koskaan tarvinnut esittää mitään.

Kotiin on aina ihana mennä.

Kotona voi puhua mistä vain.

Kotona saa aina pyyteetöntä apua.

Isänpäivänä olin pyytänyt vanhempani meille syömään. Isäni toi minulle pinkkiin paperiin käärityt ruusut ja minä ojensin isälleni punaiseen paperiin käärityn lahjan. Paketissa oli Bossin sukkia. Ihan vain sen takia, että isäni on Boss.

Ruokapöydän ääressä söimme hampurilaisia, joimme limua ja juttelimme tuttuun tapaan ihan kaikesta mahdollisesta. Ennen jälkiruokaa katsoimme yhdessä lätkäpeliä sohvan perukoilla. Äitini kutoi kaulaliinaa ja korjasi siinä sivussa villahousuni, joihin Horatio oli purrut reiän. Niin ihanan kotoista ja rentoa.

Jälkiruoka nostettiin jossain välissä pöytään. Leipomani suklaisen mutakakun kuorrute oli jäätynyt kivikovaksi jääkaapissa, mutta mitä väliä. Nauroimme kivikovalle kuorrutteelle samalla, kun isäni sahasi kovasta kakusta ison palasen itselleen. Kakku oli kovasta suklaakuorestaan huolimatta todella herkullista vaniljajäätelön kera.

Illansuussa hyvästelimme toisemme. Mahat olivat täynnä ja ilta oli ollut onnistunut. Tästä on hyvä jatkaa uuteen viikkoon!

Perhe on paras. ♥

Advertisement

Punakastike

Postaus olisi varmaan pitänyt nimetä jotenkin google-seksikkäämmin, kuten mausteinen jauhelihakastike tai tomaattinen jauhelihakastike pastalle yms. Mutta enpä nimennyt, sillä kyseessä on punakastike. Piste.

Punakastike on nakkimössön, paksupohjaisen jauhelihapitsan, jauhelihapasteijoiden sekä lettujen lisäksi the lapsuusruoka. Punakastike oli lapsuudenkodissani sen verran suosittua, että eräs ystäväni kommentoi sitä äitini Facebook-sivuilla jokunen aika sitten. Ystäväni kertoi, kuinka muistaa edelleen äitini tekemän punakastikkeen, jota kokattiin valtavan painavassa punaisessa rautapannussa.

Punakastike oli myös yksi muutamista resepteistä, jotka kirjoitin muistiin, äitini ohjeiden mukaisesti, kotoa muuttoa edeltävinä viikkoina ostamaani Resepti-kirjaseen. Kirjoittamani resepti on edelleen minulla tallessa, paperin yläkulmassa lukee liilalla glitter-kynällä Punakastike ja perässä on hymiö. Otsikko on vielä havainnollisesti ympyröitä viivoittimen avulla punaisella tussilla.

Punakastike on edelleen hurjan hyvää, ja sitä kokataan meillä aika ajoin. Myös herra Longfield pitää siitä kovasti. Muutamaan kertaan äitini on kysynyt minulta puhelimessa mitä haluaisimme herran kanssa syödä vierailumme aikana, ja ei jää ihan pariin kertaan kun herra Longfield on huutanut kysymyksen kuulemisen jälkeen toisesta huoneesta ”voisko Onerva tehdä punakastiketta?!”. Kyllä on punakastike ollut niinä kertoina meitä odottamassa koti-kotona.

Joko alkoi kiinnostaa mitä punakastike pitää sisällään? Vastaus löytyy alta reseptin muodossa. Kokeilkaa ihmeessä jäättekö tekin koukkuun äitini punakastikkeeseen, jota tulee muuten syödä kuvista poiketen Barilla spaghettin kanssa! Kokkasin punakastiketta itselleni maanantaina saikkupäivänä, ja spagetti oli päässyt loppumaan.. Niinpä söin kastiketta spelttipastan kanssa, ai ai ai.. Mutta hain heti illalla kaupasta paketillisin Barilla spaghettia, joten seuraavat päivät mussutan punakastiketta alkuperäisen lisukkeen kanssa. Nam!

noin 6 annosta

• 1 pkt Barilla spaghettia
• suolaa pastan keitinveteen
• 500 g (ylämaankarjan) jauhelihaa
• 2 kpl sipulia
• 1 kpl yksikyntinen valkosipuli
• 2 kpl raastettua porkkanaa
• kunnon pala selleriä (ei nyt sentään nyrkin kokoista)
• öljyä
• 2 prk tomaattimurskaa (mulla oli yksi yrttinen ja yksi valkosipulinen)
• 4 rkl tomaattipyreetä
• vettä max. 5 dl
• suolaa
• 4 tl kuivattua oreganoa
• 4 tl kuivattua basilikaa
• mustapippuria
• 2 kpl lihaliemikuutiota
• raastettua emmentalia

1. Laita pastavesi kiehumaan. Lisää pasta suolattuun veteen kun vesi alkaa kiehua.

2. Silppua sipuli, hienonna valkosipuli, raasta porkkanat ja paloittele selleri pieniksi kuutioiksi.

3. Laita öljyä kasariin ja laita vihannekset pannun pohjalle. Sekoittele keskilämmöllä noin 8 minuutin ajan.

4. Lisää kasariin jauheliha ja ruskista se. Kun jauheliha on ruskistettu, lisää joukkoon tomaattimurska ja -pyree. Sekoita kunnes kastike on lämmintä.

5. Lisää joukkoon vettä (ensin noin 2 dl, ja sitten oman halun mukaan lisää, jos kastike on liian paksua) ja sekoita hyvin.

6. Lisää kastikkeeseen vielä mausteet ja lihaliemikuutiot ja anna porista rauhassa niin kauan kunnes pasta on valmista.

7. Raasta lopuksi annoksen päälle iso kasa emmentalia.

Valmistujaisillallinen siskon tykönä

Kuten jo aiemmin Stansvikin brunssipostauksessa totesin, siskoni perheineen tarjosi meille valmistujaisillallisen kotonaan, sillä he olivat estyneitä tulemaan varsinaisiin juhliimme, joita juhlittiin vihreässä Vihervaarassa viime lauantaina.

Valmistujaisillallista varten laitoimme kotona hieman hienommat vaatteet yllemme, jonka jälkeen otimme auton alle ja lähdimme ajelemaan kohti siskoni kotia. Saavuimme siskolleni ensimmäistä kertaa ilman harmaata karvaista kaveria. Vastassa meitä oli Jimi-niminen labradorinnoutaja sekä Annabelle-kissa. Näimme kissan ensimmäistä kertaa kunnolla ja pääsimme jopa rapsuttamaan sitä myöhemmin illan aikana. Kaikilla edellisillä kerroilla Annabelle juoksi saman tien karkuun kun tulimme ovesta sisään muhkean harmaan karvaisen kaverin kanssa. Mutta nyt olimme tosiaan paikalla ilman omaa koiraa, joten kissa uskalsi liikkua omassa kodissaan ilman ylimääräisiä sydämentykytyksiä.

Illallinen laitettiin käyntiin itse tehdyillä marengeilla sekä kotimaisella Lehtikuohulla. Nam! Herra Longfield yritti kerran tehdä ylijääneistä valkuaisista marenkia, mutta ei siitä mitään tullut. Siskoni mies oli onnistunut hommassa huomattavasti paremmin. Rapsakat, mutta sisältä pehmeät marengit sulivat suussa samalla kun makeahko Lehtikuohu huuhteli koko komeuden kurkusta alas. Alkumaljan yhteydessä jaeltiin myös lahjoja. Mehän saimme lahjaksi lahjakortin Stansvikin brunssille, josta kirjoittelin jo viime viikolla oman postauksen. Mekin toimme mukanamme pieniä tuliaisia apu- sekä pääkokille, sillä kylään ei ole kiva mennä tyhjin käsin.

Alkumaljojen jälkeen isäntäpariskunta hävisi vielä hetkeksi keittiöön, samalla kun me jäimme leikkimään perheen koiran kanssa olohuoneeseen. Kovin kauaa emme kuitenkaan ehtineen Jimiä viihdyttää, ennen kuin pöytään kannettiin varsinainen alkuruoka.

Alkupalaksi saimme herkutella oman maan pikkuisilla retiiseillä, joita söimme voin sekä suolan kanssa. Oletteko koskaan kuullut tästä ranskalaisesta ruokalajista, jonka nimi on radis beurre? Meille se oli herra Longfieldin kanssa täysin vieras juttu, mutta kylläpä voi vastapoimitut retiisit maistua hyviltä voin sekä suolan kanssa! Siskon mies on kuuleman mukaan popsinut retiisejä ranskalaiseen tapaan ihan lapsesta asti.

Alkupalojen jälkeen pöytään nostettiin luonnollisesti pääruoka. Siskoni mies on kova Jamie Oliver -fani, josta olen tainnut blogissakin teille joskus aiemmin kertoa. Tällä(kin) kertaa saimme maistella pääruoaksi Jamien reseptillä tehtyä safkaa. Pöytään nostettiin hurmaavan tuoksuinen astia, jossa lepäsi pekoniin käärittyä possun sisäfileetä. Erotin tuoksuhuumasta heti salvian, joka on aina hyvä valinta possun maustamiseen. Kyllä Jamie tietää nää jutut.

Possun kaverina syötiin uusia pottuja sekä raparperia. Possu suli lisukkeineen suuhun, ja koska ruoka oli niin hyvää, pyysin possun reseptin mukaani. Vielä emme ole kokkailupuuhiin kotona ehtineet ryhtyä, mutta tässä teille linkki reseptiin, jonka satuin löytämään Puolialastoman kokin blogista. Tämähän on loistava valinta myös isommalle porukalle tarjotessa, sillä possu on suhteellisen halpaa (ja tässä tapauksessa myös todella hyvää).

Olemme syöneet siskoni luona jo muutamaan eri otteeseen täydellistä creme bruleeta, jota emme ole vielä tähän päivään asti tehneet kotona, vaikka tohotin ja sopivat astiat on hommattu jo aika päiviä sitten valmiiksi kaappiin.. Mietin itse asiassa illalliskutsun saapuessa, että uskaltaisinko laittaa viestiä perään ja esittää vienon toiveen, että jälkiruoaksi olisi creme bruleeta. En sitten kehdannut.

Ja eipä haitannut, että en kehdannut laittaa viestiä, sillä jälkkäriksi oli kuin olikin creme bruleeta! Tällä kertaa se oli maustettu kauden teeman mukaisesti raparperilla, ja voi kuulkaa se maistui jälleen kerran enemmän kuin paremmalta. Oi jospa olisin saanut sitä kaksi kipollista yhden sijaan. Nam!

Kun mahat oli saatu erittäin tyytyväiseen tilaan ja kuulumiset vaihdettua ruokailun yhteydessä, siirryimme koko konkkaronkan kanssa istumaan sohvalle. Jokainen otti hyvän asennon sohvalta ja sitten valitsimme leffan Elisa Viihteestä. Siinä sitä sitten istuttiin ja katsottiin mielenkiintoista leffaa loppuilta. Leffan jälkeen pakkasimme kimpsut ja kampsut kokoon ja lähdimme kotia kohti. Olipahan mukava sunnuntai! Kannattaa valmistua koulusta!

Brunssia ja taidetta Sipoossa: Gumbostrand Konst & Form

Gumbostrand Konst & Form on uniikki taide- ja tapahtumakokonaisuus Sipoon Gumbostrandissa. Meren äärellä, aidossa vanhassa tehdasmiljöössä on tarjolla ainutlaatuinen kattaus pohjoismaista taidetta ja muotoilua, suussa sulavia makuelämyksiä, sisustus- ja lahjatuotteita sekä inspiroivat puitteet yritystilaisuuksille ja tapahtumille.

Viime sunnuntaina suunnistin tyttöjen synttäribrunssille Sipooseen. Äitini sekä isosiskoni viettävät synttäreitään kesällä, ja päätimme tällä kertaa muiden kesähulinoiden takia viettää synttäreitä ihan vain kolmistaan hyvän ruoan ja lahjojen merkeissä.

Ajelin mystisen ja vaikean kuuloisen Gumbostrand Konst & Formin pihalle hieman ennen kahtatoista. Reitti taidetta ja ruokaa tarjoavalle mestalle oli kaunis. Sain ajella pikkuruisia teitä, joita reunusti aika ajoin kauniit meri- sekä pienvenesatamamaisemat. Ihmisiä oli kauniina ja aurinkoisena sunnuntaina liikkeellä paljon, ja kapealla tiellä joutui jatkuvasti tekemään tiukkoja ohituksia. Mutta eivät nämä sipoolaiset tiet olleet mitään verrattuna juuri päättyneen Italian reissumme sokkeloisiin vuoristoteihin, joilla olimme ajaneet 10 päivän ajan.

Äitini on käynyt Gumbostrandissa aiemminkin, mutta silloin vain taidenäyttelyiden puolella. Päätimme tyttöjen kesken nauttia ensin brunssista, ja siirtyä sen jälkeen katsomaan taidetta, ja tutustua vielä lopuksi houkuttelevan näköisen museokaupan valikoimaan.

Brunssia tarjoillaan Sipoossa sunnuntaisin kello 11-14. Brunssin hinta on 24,90 euroa, ja se tulee maksaa ennen kuin käy käsiksi brunssipöydän antimiin.

Gumbostrandin brunssin valikoima vaihtelee kausittain. Oman paikan voi valita sisä- tai ullkotiloista. Huonolla säällä valoisa ja avara sisätila on paras vaihtoehto. Kesäisin voi sitten mennä istumaan aurinkovarjoilla varustetulle terassille, jossa me herkuttelimme äitini ja siskoni kanssa sunnuntaina.

Brunssin valikoima ei ole järin valtava, mutta kaikki tarjottavat ruoat ovat tuoreita ja ne on asetettu kauniisti esille. Brunssipöydällä olevien ruokien täyttäminen kävi henkilökunnalta välillä melko hitaasti, joka oli vähän ärsyttävää. Minulta jäi esimerkiksi kokonaan väliin jälkiruoaksi tarkoitetut hedelmät ja marjarahka.

Syömisen ohessa juttelimme tuttuun tapaan ihan kaikesta. Jossain välissä oli myös lahjojen avaamisen hetki, ja oikein mieluisia lahjoja taisi molempien ihanien naisten lahjapaketeista löytyä. Minäkin sain siskoltani matkamuiston Pariisista, ja äidiltäni kasan taimia ja muutamia kesäkukkia (ne tosin odottivat auton takakontissa).

Brunssittelun jälkeen lähdimme tutustumaan vielä taidegallerian antimiin. Elokuun loppuun asti Gumbostrandissa voi ihailla esim. yhden maamme menestyneimmän nykytaiteilijan, Nanna Suden, kauniita tauluja. Tietoa muista tällä hetkellä käynnissä olevista, sekä tulevista näyttelyistä voi kurkistaa Gumbostrandin nettisivuilta. Gumbostrandin museokaupan kassalta voi ottaa näyttelyiden kiertämisen ajaksi mukaansa esitteen, jossa on tietoja taiteilijoista, heidän töistään, sekä myös taideteosten hinnat, jos kukkaron pohjalla sattuu vielä maleksimaan kesälomarahoja.

Näyttelyihin tutustumisen jälkeen kolusimme vielä tarkasti museokaupan laajan valikoiman. Löysin kaupasta vaikka mitä ihanaa, mutta koska tässä nyt on ollut ja tulee olemaan kaikenmoisia rahamenoja, oli tällä kertaa pysyttävä tiukkana ostosten kanssa. Ensi kerralla sitten! Gumbostrandissa on nimittäin pakko päästä käymään myös toiste, eikä toki vain museokaupan takia, vaan myös herkullisen ja maittavan brunssin vuoksi. Suosittelen piipahtamaan kauniissa Sipoossa kesän aikana!