Historiallinen Firenze päivässä

Matkamme starttasi Firenzestä, jossa vietimme yhden yön. Käytimme käytettävissä olevan ajan tehokkaasti hyväksemme, jotta ehdimme nähdä Firenzeä mahdollisimman paljon lyhyessä ajassa. Tämä tarkoitti auttamatta sitä, että kahden museohullun piti jättää tällä kertaa museot väliin, ja tutustua kaupunkiin menemättä sisään jokaiseen mahdolliseen nähtävyyteen.

Hotellimme (Hotel Pitti Palace al Ponte Vecchio) olimme varanneet kuuluisan Ponte Vecchio -sillan toisesta päädystä, joten meillä oli ihan joka paikkaan lyhyt matka. En tiedä, miksi minulla on ollut italialaisista hieman itsekäs ja nirppanokkamainen kuva, me nimittäin saimme matkallamme heti Firenzen ensimmäisestä hotellista alkaen todella hyvää ja ystävällistä palvelua. Hyvä italialaiset (kolmea vastaan tullutta nirppanokkaa lukuun ottamatta)!

Ensimmäisenä lomapäivänä teippasin jalat Schollin rakkolaastareilla, vedin uudet sandaalit jalkaan (en sitten kuitenkaan ollut ehtinyt kävellä niitä sisään ennen reissua), ja sitten lähdimme valloittamaan Firenzeä, josta renesanssin voidaan sanoa startanneen joskus kauan sitten pimeän keskiajan jälkeen.

Ensimmäisenä tupsahdimme hotellimme sijainnin vuoksi Ponte Vecchiolle. Ponte Vecchio oli ainoa Firenzen silloista, joka säilyi natsien räjäytyksiltä toisen maailmansodan jälkeen (legendan mukaan itse Hitler käski säilyttää sillan ehjänä). Sillalla sijaitsi ennen lihateurastamoita, mutta niiden tilalle rakennettiin kulta- ja koruliikkeitä, sillä Medici-nimistä sukua häiritsi teurastamolta kantautuva haju. Suvulla oli käytössään yksityinen käytävä, joka ulottui Uffizistä aina Palazzo Pittiin. Ja kun nämä rikkaan suvun tyypit sitten jolkottelivat yksityisellä käytävällään Ponte Vecchion kohdalla piilossa kaikilta rahvailta, alkoi mädän lihan voimakas haju häiritä niin paljon, että teurastamot saivat lähteä Ponte Vecchiolta. Vielä tänäkin päivänä hassulla sillalla on vieri vieressä koruliikkeitä, jotka kilpailevat turistimassojen huomiosta.

Ponte Vecchiolta meidän matkamme jatkui kohti Firenzen tunnetuinta nähtävyyttä – Firenzen Duomoa (tarkalta nimeltään Santa Maria del Fioren katedraali). Matkalla suurelle aukiolle, jolla katedraali sijaitsee, kävelimme pitkin kauniita kujia, joiden varrella oli kymmeniä ja taas kymmeniä jätskikiskoja. Välillä tuntui, että jätskikiskoja oli enemmän kuin meitä turisteja. Jätskejä emme vielä tässä vaiheessa langenneet ostamaan, vaan jatkoimme päättäväisesti matkaa kohti suurta ja mahtavaa Firenzen Duomoa.

Ennen kuin päädyimme katedraalille, kävimme kuitenkin syömässä myöhäistä lounasta pienessä ja ahtaassa Il Buongustai -osteriassa. Bongasimme paikan opaskirjasta, jota ilman emme olisi kyllä paikalle koskaan eksyneet. Ravintolassa piti etsiä rohkeasti paikka paikallisten välistä, jonka jälkeen saimme kuin ihmeen kaupalla tilattua minulle salaatin ja herralle reissun ensimmäisen pastan. Siellä me sitten söimme paikallisten välissä kovan italialaisen metakan keskellä oikein maittavaa kotiruokaa, jota kaksi vanhempaa rouvaa teki aivan meidän takana pienessä keittiössä. Nam!

Lounastauon jälkeen matka jatkui. Kun sitten putkahdimme Duomon aukiolle, oli näky todella komea. Katedraalin kellotorni kohosi taivaisiin, ja sen takana oleva valtavan kaunis kupolikattoinen Duomo sai meidät molemmat haukkomaan lähes henkeämme. Tornien ja kupolien lisäksi katedraalin värit saivat meidät ihmettelemään, mistä ihmeestä kirkon seinään on saatu pinkkiä ja vihreää marmoria valkoisen marmorin lisäksi?! Todella kaunista.

Etsimme herran kanssa lippuluukun, jolta ostimme liput. Lipuilla pääsisimme kipuamaan noin 400 porrasta kellotorniin, sekä myös toiset noin 450 porrasta Duomon huipulle. Ensimmäisenä kipuamiskohteena oli kellotorni, sillä halusimme nähdä miltä kupolikattoinen Duomo näyttää yläilmoista.

Kipuaminen kävi meiltä molemmilta yllättävän helposti. Jotain hyötyä juoksukoulusta ja kaikesta muusta treenaamisesta on selkeästi ollut! Ylhäällä meitä odotti odotetusti huikeat maisemat yli Firenzen. Maisemien lisäksi punakattoinen Duomo oli ylhäältä katsottuna todella kaunis. Teimme herran kanssa kellotornin huipulta teille matkan ensimmäisen videotervehdyksen, kurkatkaa ihmeessä, jos video on vielä näkemättä.

Videolla mainitsin sellaisen asian, että olisimme lähteneet kapuamaan heti kellotornin jälkeen myös Duomon huipulle. Sitä emme kuitenkaan tehneet, sillä jonot olivat niin hurjat. Meillä oli liput kuitenkin jo hommattuna, joten päätimme tulla paikalle seuraavana aamuna ennen kuin matkamme jatkui eteenpäin. Emme myöskään menneet syömään hervotonta määrää jäätelöä, yhdet pallot riittivät. Heh.

Kellotornissa käynnin jälkeen harhailimme päättömästi tunteja Firenzen kujilla, ihastellen mm. talojen kauniita okran eri sävyjä. Jossain välissä meidän piti mennä tarkistamaan hotellilta jotain, ja eksyimme siinä samassa rytäkässä hotellin ylimmässä kerroksessa olevaan ravintolaan, joka sijaitsi puoliksi terassilla. Terassilta avautui kauniit näkymät firenzeläisten kattojen ylle. Aurinkokin alkoi olla jo aika alhaalla, joten päätimme lopulta jäädä illastamaan hotellin kattoterassille. Alkuun tilasimme antipastolautasen, jolta riitti syötävää enemmän kuin hyvin meille kahdelle. Pääruoaksi otimme pastaa sekä villisikaa. Ruoka oli hyvää, ilta ihanan lämmin, palvelu pelasi ja maisemat hivelivät silmää. Mikäs siinä oli ollessa.

          

Illallisen jälkeen kiiruhdimme vielä Ponte Vecchiolle, jolta saimme ihastella tajuttoman kaunista auringonlaskua kaikessa rauhassa ihanasti mahassa poreilevan lomafiiliksen saattelemana. Sillalla turistien iloksi soitteli eräs katusoittaja kauniita akustisia klassikoita, jotka sopivat illan fiilikseen kuin nenä päähän.

Pimenevässä illassa tallustelimme vielä pitkän tovin kapeilla kujilla, ja kuuntelimme Piazza della Signorialle feikki-Daavidin patsaan viereen jostain syystä kokoontunutta sinfoniaorkesterin soittoa, ennen kuin päätimme kääntyä takaisin hotellin suuntaan. Loma saatiin käyntiin historiallisessa Firenzessä todella onnistuneesti!

p.s. Aamulla talsimme vielä Duomonkin huipulle. Matka kupoliin oli paljon haastavampi ja hauskempi kuin kipuaminen kellotorniin, mutta ihan samat näkymät sieltä avautuivat. Jos pitäisi valita, kumpaan kipuaisin uudestaan, niin pakko on kyllä sanoa, että kellotornista näkee paremmat näkymät (kupoli on upea), mutta kupoliin kapuaminen todella kapeita ja omituisia portaita pitkin oli sekin kokemus jo itsessään. Ehkä siis parempi mennä molempiin.

 

Advertisement

Italia @Instagram

Me ollaan kotona, ja kuinka ihanaa olikaan tulla takaisin kesäiseen Suomeen!

Ennen varsinaisia matkapostauksia, voitaisiin kurkistaa, miltä meidän kaksiviikkoinen reissu näytti Instagramin puolella. Meidäthän löytää Instagramista @meanwhileinlongfield, joten jos et vielä seuraile meitä siellä, niin tervetuloa mukaan. Jos taas seurailet meitä jo, voivat tämän postauksen kuvat olla sinulle jo tuttua kauraa. Mutta ehkä jutuissa on jotain uutta..?

Mutta nyt matkaan.

Juuri ennen reissulle lähtöä kävin hemmottelemassa itseäni ystäviltäni synttärilahjaksi saamallani lahjakortilla Helsinki Day Spassa. Pedikyyrin ja kulmien muotoilun jälkeen olin valmis reissuun. Maa oli märkä, jalassa sandaalit ja varpaankynsissä ihana punainen lakka. Loma saattoi alkaa.

Ensimmäisenä kohteena oli Firenze, jossa vietimme perjantain sekä osan lauantaista. Perjantaina lähetimme teille videoterveiset Santa Maria del Fiore -kirkon kellotornista. Kellotornissa käynnin lisäksi kävelimme kauniissa Firenzessä päättömästi ympäriinsä. Illalla todistimme reissun kauneinta auringonlaskua Ponte Vecchiolla. Se oli nätti! Auringonlaskun jälkeen päätön kävely jatkui vielä hyvän tovin. Firenzestä taisin napata koko reissun upeimmat yökuvat.

Lauantaina kipusimme heti aamusta Santa Maria del Fiore -kirkon kupoliin, jonka rakentamista pidetään ihmeenä. Jos aikaa ja kiinnostusta riittää, kannattaa ehdottomasti kurkata Yle Areenalta Firenzen katedraali -dokkari (on nähtävissä vielä 9 päivää). Kahdentoista aikaan päivällä otimme vuokra-auton allemme, ja lähdimme kohti pientä Bucinen kylää Toscanassa, jossa meitä odotti kaunis Villa Catola kuudentoista kaverin voimin. Huvilalla söimme lounaan nurmikolla, ja kyllä muuten tuntui lomalta! Illalla osa huvilan porukasta suunnisti yhdessä syömään Bucinen kylässä olevaan Ristorante Il Paguro -ravintolaan. Söimme herra Longfieldin kanssa maittavan kalalautasen puoliksi naurun merkeissä. Aamulla kipitimme herran kanssa sitten ihan kahdestaan huvilan näköalapaikalle mussuttamaan aamupalaa kaikessa rauhassa. Tässä vaiheessa reissua olimme jo aivan myytyjä italialaisille leikkeleille, voi nam!

Sunnuntaina hurautimme herra Longfieldin kanssa San Marinoon, jossa saimme nauttia hurjan kauniista maisemista ja korkeista pudotuksista. Kuva, jossa nostelen käsiäni, on oikeasti vähän pelottava – istun kuvassa kielekkeellä, jonka alla oli järkyttävän iso pudotus suoraan alas. Emme ihan voineet ymmärtää, miten tätä, ja useita muita pelottavia pudotuksien vieressä sijainneita paikkoja ei oltu aidattu kovinkaan hyvin. San Marinosta lähettämämme videoterveiset kuvasimme esimerkiksi turistipolun vierestä (istumalla pienellä tasanteella), josta oli myös todella pitkä pudotus kalliokielekkeeltä alas.

San Marinosta ehdimme vielä huvilalle niin aikaisin, etteivät kaikki olleet ehtineet käydä illallisella. Iso osa porukastamme haki pitsat, osa grillasi ja minä tein itselleni salaatin. Ilta oli ihan pimeä, ja haimme huvilalta kynttilöitä pihalle, jotta näimme syödä ja juoda. Tosi nasta ilta, jälleen kerran!

Maanantaina lähdimme ensimmäiselle varsinaiselle vaellukselle. Mukaan saimme kolme kaveria, ja meidän viisihenkinen porukkamme ahtautui ensin neljän hengen Smartiin, ja lähti sen jälkeen kohti Monteriggionea, joka on kauniisti säilynyt muurien sisällä oleva kylä pienellä kukkulalla. Monteriggionen lähimaastossa piti olla komeita maisemia sisältävä 9,5 kilometrin trekki. En vieläkään tiedä mitä tapahtui, mutta me eksyimme trekillä tosi pahasti. Löysimme itsemme villisikojen muussaamilta poluilta, joilla lojui paljon haulikon hylsyjä. Jossain vaiheessa eksyimme myös kiellettyyn sienimetsään, ja tupsahdimme lopulta joidenkin ihmisten pihallekin, ei auttanut muu kuin pokkana morjenstaa lounashetkeä viettävää talon väkeä ja jatkaa matkaa.. Palataan trekkiin tarkemmin jossain välissä oman postauksen kera.

Tiistaina päätimme ottaa ihan iisisti. Aamupalaa kokkasimme kauniissa toscanalaisessa huvilassa, jonka jälkeen lähdimme kahdella autolla kohti Valdichianan outlet -kylää. Neljän ihmisen ostokset mahtuivat kuin ihmeen kaupalla miniautomme takakonttiin (minä ostin vain yhden Gantin paidan ja Asicsin lenkkarit). Illalla huvilan omistaja Fabio kokkasi meille perheineen ihastuttavan ja tunnelmallisen kolmen ruokalajin illallisen huvilan pihalle pystytetylle pöydälle. Olimme koko kööri kasassa, ja nauru raikui pikkuisessa Bucinen kylän yössä. Ihan mahtava ilta!

Keskiviikkona ei edellisillan juhlimisesta huolimatta jääty uima-altaalle notkumaan. Urhea ja reipas viiden hengen trekkiporukkamme lähti tällä kertaa kohti Monte Faetaa (toivoen, että tällä kertaa emme eksyisi).

Keskiviikon trekki menikin onneksi täydellisesti! Monte Faetan huipulta ihailimme maisemia mm. Pisaan, jossa piipahdimme reilun 12 kilometrin trekin jälkeen vielä syömään, hämmästelemään vinossa olevaa tornia ja ajelemaan ympäri kaupunkia viiden hengen polkupyörähässäkällä. Pisasta tulee kuvia ja juttua blogiin myöhemmin, Instagramiin en ollutkaan laittanut vinosta tornista yhtään kuvaa. Monte Faetan päältä lähetimme teille myös videoterkut.

Torstaina päiväretkikohteeksi otettiin hurjan kaunis Siena, jonne matkasimme Sohvi travelsin kanssa. Kipitimme Sienassa päättömän harhailun lisäksi kellotornin huipulle, josta saimme ihailla punatiilisiä taloja. Hurmaava paikka. Sienassa ehdimme hortoilla viiden tunnin ajan, ennen kuin pikkuinen Smarttimme piti ohjeistaa kohti majapaikkaamme Villa Catolaa.

Viimeisen illan kunniaksi olimme varanneet hirmuisten säätöjen saattelemana pöydän Castel Monasteron viinikellarista (La Cantina) seitsemälle hengelle. Illallismenu – jonka takana oli sellainen kaveri kuin Gordon Ramsay – oli aivan huikea, siitä(kin) blogissa myöhemmin lisää. Meidän viimeinen aamumme huvilalla alkoi aamupalalla sekä -uinnilla. Sen jälkeen pakkasimme kamamme kasaan, hyvästelimme upean Bucine-poppoomme, ja suuntasimme vuokra-Smartimme kohti..

Cinque Terreä!

Majoituimme Cinque Terren eteläisimpään kylään, jonka nimi on Riomaggiore. Perjantaina tutustuimme pieneen kylään, todeten sen olevan jotain todella söpöä. Satuimme törmäämään illansuussa myös yhteen tosi mukavaan työkaveriini, jonka kanssa vaihdoimme rannalla tunnelmia ja lomafiiliksiä, tosi hauska sattuma! Ilta-auringon aikaan otimme vielä aurinkoa isoilla rantakivillä, keräten voimia seuraavaan päivään. Lauantaina oli edessä 17 kilometrin tiukka trekki läpi neljän Cinque Terren kylän. Ja ei, trekkiä ei tehty ns. maatasossa, vaan me patikoimme kylien läpi vuorten yli. Tekemästämme videoterkuista voi ihailla maisemia parin minuutin ajan. Aivan upea trekki!

Trekin jälkeen menimme hetkeksi rannalle makoilemaan ja uimaan Välimereen, ennen kuin palasimme Riomaggioreen illalla laivalla, josta näimme kauniit kylät vielä myös mereltä päin. Päivä oli ollut sen verran hikinen ja rankka, että päätimme hakea kotimatkalla lähikaupasta sapuskoja, ja syödä ne kaikessa rauhassa pitkän suihkun jälkeen hotellihuoneemme terassilta, jolta aukeni mukavat maisemat yli Riomaggioren pienen ja värikkään kylän.

Sunnuntaina matkamme jatkui joskus aamupäivällä kohti Gardajärveä. Gardalla majoituimme Malcesinessa, jonne saavuimme kolmen aikaan iltapäivällä. Matkapäivä sujui tuttuun tapaan kaupunkiin tutustuessa. Illalla ihailimme uikkarit päällä auringonlaskua sen jälkeen, kun olimme heränneet päikkäreiltä rannalta.

Seuraava aamu (maanantai) alkoi jännittävissä tunnelmissa.. Kävelimme Malcesinen rantaviivaa pitkin, ja yritimme saada ajatukset pois tulevasta..

Jännityksen syy oli liitovarjoilu, joka oli kyllä kreiseintä mitä olemme koskaan ennen tehneet. Erityisesti herra Longfield oli aika paniikissa, sillä korkeat paikat eivät ole hänen lempimestojaan. Mutta niin vain hänkin uskalsi lopulta tulla mukaan – ja onneksi uskalsi, juoksu alas 1700-metriseltä Monte Baldo-vuorelta, ja liitovarjoilu Gardajärven päällä oli huikaiseva kokemus! Liitovarjon kyydistä lähetettiin myös terkut teille videon merkeissä.

Maanantaina loppupäivä meni liitovarjokokemusta sulatellessa. Söimme hyvin ja otimme kaikessa rauhassa aurinkoa rannalla. Uimassakin kävimme (minä tosin vain melkein) jäätävän kylmässä Gardajärvessä.

Tiistaina matka jatkui jälleen. Tällä kertaa kohti Veronaa, joka ei ollut alun perin matkasuunnitelmissa ollenkaan. Herra Longfield oli kuitenkin järjestänyt meille vierailun tiistaiksi Veronan lähettyvillä sijaitsevalle Pasqua-viinitilalle, jonka takia olimme varanneet hotellin vain yhdeksi yöksi Veronasta. Viinitilalla vierailu peruttiin kuitenkin viinitilan toimesta vierailua edeltävänä päivänä (melkoisen Pasqua temppu..), mutta koska Veronan hotellimme oli jo varattu, menimme sitten vain Veronaan. Meillä ei siis ollut Veronan osalta oikein mitään suunnitelmia, joten niinpä pörräsimme kaupungissa opaskirjan kanssa, kaikki kohteet kun olivat meille ihan tuntemattomia. Hotellihuoneemme ikkunasta näki Julian parvekkeen, joka oli selkeästi kova turistirysäkohde. Onneksi Veronassa kuitenkin piipahdimme, sillä sekin oli kaunis, tunnelmallinen ja värikäs pieni kaupunki, jossa nähtävää riitti.

Veronassa oli reissumme aikana käynnissä vuotuisat Veronan oopperajuhlat, jonne yritin hommata meille lippuja jo Suomesta. Meidän harmiksemme yhtään esityspäivää ei osunut niille päiville, kun me olisimme olleet edes säädyllisen matkan päässä Veronasta. Niinpä mahtava kulttuurikokemus jäi tällä erää kokematta.. On todella hienoa, että Veronan keskustassa sijaitsevaa vanhaa ja hienoa amfiteatteria käytetään yhä mm. oopperaesitysten ja ihan kaiken maailman poppareiden ja rokkareidenkin esiintymisten näyttämönä.

Veronasta matkamme jatkui vielä viimeiseen kohteeseemme. Vuokra-autolle sanoimme Veronassa heipat, joten sieltä siirryimme junalla Venetsiaan.

En osannut etukäteen oikein kuvitella, minkälaista Venetsiassa voisi olla. Pelkäsin isoja turistimassoja, haisevaa vettä, taskuvarkaita sekä ylihintaista turistisafkaa. Mutta turhaan pelkäsin – Venetsia oli huikaisevan upea ja se lumosi meidät molemmat parissa tunnissa. Eksyimme pienille kaduille lukemattomia kertoja, söimme todella hyvää ja edullista ruokaa, teimme hieman ostoksia, pohdimme oudon kaupungin historiaa sekä tulevaisuutta, ja tutustuimme upeisiin palatseihin sekä kirkkoihin. Niin ja teimme teille kellotornista reissun viimeiset videoterveiset.

Torstaina nautimme täysin rinnoin upeasta Venetsiasta. Kävelimme päivän aikana 15 kilometria reippaasti yli 30 asteessa, huh. Illalla palkitsimme itsemme viimeisen illan kunniaksi ylihintaisilla Spritz Veneziano -drinkeillä, jotka nautimme ilta-auringon aikaan San Marco -aukiolla. Terassilla soi live-musiikki viiden hengen orkesterin johdolla, jotka sähkökitaroiden sun muiden sijaan soittelivat viululla, huiluilla, haitarilla ja pianolla kaikenlaisia hienoja covereita tutuista biiseistä, joten mikäs siinä oli aperitiiveja hotkia. Illalliseksi söimme vielä pastaa pienen pienessä ravintolassa, joiden ainoat asiakkaat olimme loppuillasta. Perjantaina ehdimme vielä kiertää kaksi museota sekä Dogen palatsin ennen myöhäisen iltapäivän lentoa kotiin.

Olipahan reissu! Ihania muistoja sekä kokemuksia saatiin kasaan taas paljon! Kiitos todella paljon kaikille kavereille, jotka olivat mukana reissun ensimmäisellä viikolla Villa Catolassa! After partyt sitten syksyllä kuten puhuttiin. Lupaan tehdä ison kasan tiramisua, nam.