Ravintola Shelter, Helsinki

Eräänä perjantaina kolme leidiä törmäsi toisiinsa sovitusti Kanavarannassa, jonne on avattu syksyn alussa päheä Shelter-ravintola. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta, mutta tuulessa tuntui jo syksy. Kipitimme nopeasti koleaa tuulta pakoon lämpimään Shelteriin, jonka sisustus vakuutti ainakin minut heti ensi silmäyksellä.

Tyylikäs ravintola kätkee sisäänsä 70 asiakaspaikkaa. Mestan ehdoton katseenvangitsija on suuri valokyltti ravintolan takaseinällä. Siinä lukee isolla SHELTER ja se valaisee valehtelematta koko ravintolan. Tämä valokyltti on myös varmasti Shelterin kuvatuin kohde, Instagramista siitä löytyi ainakin hurjasti kuvia (ja tokihan munkin oli laitettava kyltistä sinne yksi kuva).

Shelterin häärääjinä ovat Mia Stjerna, Antti Asujamaa, Teemu Laurell sekä Lennu Sukapää. Ilmeisen nimekkäitä tyyppejä kaikki, mulle entuudestaan tuttu nimi oli tosin vain Teemu Laurell.

Shelter tarjoaa asiakkailleen kolmen tai viiden menun kokonaisuutta, jossa käytetään parhaita sesongin raaka-aineita. Ystäväni tilasivat meidän vierailun aikana kolmen ruokalajin menut samalla kun minä tilasin annokset suoraan a la carte -listalta, sillä vatsassa kasvava pieni ihme ei tykkää ihan kaikista ruokaylläreistä, ja menujen sisältöä ei saanut kuulla etukäteen.

Ennen sapuskoja kilistelimme kuitenkin Shelterin omalla limonadilla mm. pienelle ihmeelle. Olin nimittäin saanut kerrottua ystävilleni alkupaloja ihmetellessämme meidän suuresta uutisesta. Tällä kertaa vauvasta kerrottin siten, että aloin luetella ystävilleni mitä kaikkia alkupaloja en voi syödä. Jossain vaiheessa toisen kaverin naama näytti siltä, että homma oltiin tajuttu. Sitten taas onniteltiin ja kaikki oli yhtä suurta hymyä. Ja sen jälkeen alettiin syödä!

Ystävien alkupalalautanen piti sisällään kalaa, omani taasen etanoita, munakokkelia sekä kanttarelleja. Voi tsiisus miten hyvää se oli! Kuka olisi ikinä voinut uskoa, että munakokkeli sekä etanat sopivat yhteen? Olin heti alkupalan jälkeen aivan myyty Shelterille, ja odotin jo malttamattomana pääruokaa. Kotonakin kerroin herra Longfieldille, että saatoin syödä Shelterissä ehkä parhaan alkupalan ikinä. Herra kysyi, että mitä se oli. Vastasin, että munakokkelia ja etanoita. Herran naama vääntyi hassulle ilmeelle ja hän tiedusteli, että maistuiko se muka oikeasti hyvältä. No maistui, aivan tautisen hyvältä.

Ja niin maistuivat muuten pääruoatkin. Jessus!

Siika, kukkakaali, paahdettu voi sekä hassu pasta sulivat suussa järisyttävän nopeasti. Olisin halunnut nuolla lautasen putipuhtaaksi ja harmittelimme kaikki, ettei alkupaloja ennen pöytään tuotuja leipiä ollut enää yhtään jäljellä. Niillä olisi voinut kaapia lautasen pohjalta viimeisetkin rippeet herkullisesta annoksesta.

Ystävieni yllärimenut pitivät sisällään vasikanposkea, jotain pyrettä, yllätyspikkuporkkanoita, paria eri kastiketta, joista toisena oli lihan keitinliemi. Myös he kehuivat annoksiaan kilpaa.

Vaikka olen päässyt raskaudesta tähän asti todella helpolla, eikä oikeastaan mitään outoja hormonioikkuja ole ilmaantunut, on yksi asia josta saanen syyttää ihan puhtaasti pientä ihmettä. Mun ei nimittäin tee mieli enää makeaa. Jokusen keksin, karkin tai jätsiannoksen kyllä syön, mutta mitään kakkuja, leivoksia tai muuta ylimakeaa ei tee yksinkertaisesti ollenkaan mieli. Niinpä tilasin Shelterissäkin jälkiruoan sijaan kupin vihreää teetä.

Ystävieni menuihin jälkiruoka kuului. Jos en ihan väärin muista, niin jälkiruoka piti sisällään puolukkajäätelöä, paahdettua valkosuklaata sekä vispipuuroa. Vispipuurosta he molemmat totesivat, etteivät saa siitä kotioloissa läheskään yhtä samettista ja pehmeää. Muutenkin jälkiruoka sai tuttuun tapaan vain kehuja osakseen.

Shelter oli mahtava. Palvelu pelasi ja olihan se aika hauskaa kun komeat kokkimiehet tulivat köökin puolelta meille hihittäville leideille kertomaan mitä annokset pitivät sisällään. Arvostan!

Menkää ihmeessä testaamaan! Me ollaan menossa uudestaan marraskuussa, pöytävaraus kannattaa ainakin viikonlopuille tehdä, itse sain varattua pöydän lauantai-illalle kuukauden päähän.

Shelter, Kanavaranta 7, 00160 Helsinki

Advertisement

Sampea ja kaviaaria Varkaudessa

Moluga, Herra Longfield tässä.

Tuossa kesälomia ennen minulla oli työjuttuja suuressa ja mahtavassa Varkauden kaupungissa. Se sijaitsee maassa nimeltä Savo, joka joidenkin maantieteilijöiden mukaan on osa Suomea. Varkaudessa olen tässä viime aikoina viettänut melkoisen montakin yötä, kun noita matkaöitäni yhteen ynnäilin niin kesälomia edeltäneiden 12 kuukauden ajalta olin laskujeni mukaan herännyt täältä yhteensä 17 kertaa.

Mutta tämä kesälomia edeltänyt työreissu oli siitä erikoinen, että sain jollain ilveellä houkuteltua Hulinkin matkaan, ja otimmepa vielä Horationkin reissulle mukaan. Huli on joskus muinaishistoriassa ollut kerran Belgiaan suuntautuneella työmatkallani mukana, ja nyt sitten siis jo toisen kerran sain Hulista seuraa, ja ihan Varkauteen asti jopa tällä kertaa mentiin.

Huli ei tosin ihan vain lomailumielessä mukaan tullut, vaan sen aikaa kun minä porhalsin pitkin pientareita talonmiesvaatteissani, Huli majaili Horation kanssa hotellihuoneessa ja teki jotain mystisiä työjuttujaan sieltä käsin. Iltapäivisin toki sitten oli aikaa tehdä jotain järkevääkin, lähinnä käytiin Horation kanssa lähiseuduilla hortoilemassa. Kerran löydettiin jännä rotko läheisestä metsästä ja toisen kerran taas törmättiin paikalliseen chow chow –laumaan.

Rotkojen, satunnaisten kiinalaiskoirajengien ja Esa Pakarisen puiston lisäksi Varkaudessa on myös semmosia jänniä otuksia kuin sampia. Sampi on kala, joka voi kasvaa hillittömän suureksi, jopa 400-kiloiseksi jötkäleeksi. Niitä oli ennen siellä sun täällä pitkin Euroopan vesiä, mutta nykyään se on valitettavasti hyvin uhanalainen otus. Uhanalaisuus ja sammen tunnettavuus johtuu sampien mädistä, eli kaviaarista, tuosta mustasta töhnästä jota kaikissa leffoissa ja sarjakuvissa kaikki karikatyyrisen rikkaat hahmot horii hanhenmaksapallojen ja shampanjan kanssa. Kaviaarinkalastuksen myötä ihminen onnistui lähestulkoon hävittämään sammet koko maapallolta, ja nykyään kaviaarin keräilyyn ja myyntiin on tiukat maailmanlaajuiset kiintiöt, joiden avulla pyritään estämään liikakalastus ja koko lajin kuoleminen sukupuuttoon.

Sampia eleli joskus Suomenkin vesillä, muistan mökillä pienenä lukeneeni jostain luontokirjasta sammista ja sen jälkeen haaveilin aina saavani mökkirannasta mato-ongella monisatakiloisen sammen, mutta ei niitä koskaan tullut mun matoja syömään, pelkkiä ahvenia ja särkiä sieltä vain nousi. Luonnonvaraisena sampea ei Suomesta ole saatu pitkään aikaan, mutta Varkauteen joku vekkuli on keksinyt perustaa kalankasvattamon, missä näitä otuksia polskii, ja mistä saadaan hallitusti kerättyä sopiva määrä kaviaaria. Kalankasvattamo käyttää hyödyksi läheisen tehtaan lämpöenergiaa, ja Varkaus taitaakin olla ainoa paikka Suomessa, missä kaviaari voidaan luokitella lähiruoaksi.

Suurin osa Varkauden kaviaarista menee vientiin, mutta kyllä sitä saa Varkaudesta ostettua mukaansakin erinäisistä paikoista. Kaupungissa sijaitsevasta Scandic Oscarista saa lähikaviaaria ostettua ihan ravintolastakin. Me majoituimme Scandiciin, ja tokihan sitä kaviaaria piti sitten yksi ilta mennä ravintolasta tilaamaan. Hintaa annoksella on sen verran, että ihan joka ilta ei tätä herkkua tohdi naamaansa tunkea, mutta kyllä sitä kertaalleen piti kokeilla. Annoksessa tuli mukana kaviaarin kaverina kasa paahtoleipää, sekä smetanaa ja sipulisilppua, ja voi hyvänen aika että kaviaarileivät oli hyviä! En yhtään ihmettele että joku Englannin kuningaskin oli joskus julistanut sammen kuninkaalliseksi kalaksi, ja määräsi kaikki Englannin vesiltä löytyvät sammet kuninkaan omaisuudeksi. Maistoimme kaviaaria myös ihan sellaisenaan, sillä tavalla se ei mielestämme oikein hyvää ollut, lähinnä semmoista karmean suolaista mähnää, mutta paahtoleivän kanssa, smetanalla ja sipulisilpulla höystettynä toimi erittäin hyvin.

Kaviaarin lisäksi Oscarista saa myös sitä sampea lautaselleen jos niin tahtoo. Huli tykästyi tähän annokseen sen verran, että taisi vetää niitä useammankin kappaleen matkamme aikana. Oscarin väki selvästi tiesi mitä sammelle piti tehdä, kala oli hyvin maustettu ja lisukkeet mietitty viimeisen päälle. Sampiannos ei myöskään ollut ihan niin tyyris kuin kaviaari, tosin ei sekään sieltä listan halvimmasta päästä ollut.

Suomalainen lähikaviaari ja –sampi on ihan kokeilemisen arvoinen makuelämys, jos joskus satutte Varkauteen eksymään niin käykääpä testaamassa. Eräs ilta ravintolaan tuppautui iso kasa saksalaisia turisteja, jotka olivat tulleet paikalle isolla bussilla. Sen verran joukkiota vakoiltiin, että kaviaaria ja sampea siinäkin porukassa hyvin ahkerasti syötiin, liekö sitten ihan vain sen takia koko kööri ollut Varkauteen matkustanut. Ei ne varmaan ainakaan Esa Pakarisen puiston takia olleet paikalle tulleet.

Hangon Makaronitehdas saapui Espooseen

Olen lukenut jo vuosia sitten Hangossa sijaitsevasta Makaronitehtaasta. Olen leikannut pari juttua ruokalehdistä jopa talteen, etten varmasti unohda ravintolaa, jonka pastoja on kehuttu vaikka kuinka.

Unohdin silti. Mutta sitten Isoa Omenaa laajennettiin valtavasti sinne (pian) puksuttavan metron takia. Selasin uuden Ison Omenan esitelehteä kesälomalla, ja bongasin sieltä varsin iloisen uutisen: Makaronitehdas avaa siellä ovensa! Aiemmin todella heikon ravintolatarjonnan omaava Omena sai laajennuksen jälkeen monta mielenkiintoista ravintolaa lisää.

Pääsimme vihdoin tällä viikolla testaamaan Makaronitehtaan tuoreet ja herkulliset luomupastat. Istahdimme tunnelmalliseen ravintolaan sisään ennen leffailtaa. Herra Longfield on kova Apulanta-fani, ja bändistä kertova uusi Teit meistä kauniin -leffa piti päästä katsomaan heti ensi-iltana.

Pähkäilimme herkullisten kuuloisten pastojen äärellä pitkän tovin ennen kuin saimme tilauksen tehtyä. Minä päädyin lopulta kana-kookospastaan, jossa oli mukana korianteria (nammm!) ja herra otti lammaspastan. Sitten jäimme vain nälkäisinä odottamaan pastojamme, jotka valmistettiin aivan selkämme takana avonaisessa keittiössä. Voitte varmaan kuvitella kuinka mahtavat tuoksut keittiöstä kantautui neniimme..

Alkupalaleivät kiskottiin tyhjiin vatsoihin nopeasti, ihan sama vaikka hiilareita oli tiedossa pian aimo annos lisää. Nälkä oli hirmuinen.

Hyvin maltillisen odottamisen jälkeen tarjoilija kantoi pöytäämme isot pasta-annokset! Olin odottanut pienempiä annoksia, mutta kyllä hymy oli aika mairea kun tajusin, että koko tuo annos oli minua varten.

Pastat maistuivat odotetusti todella herkullisilta. Pastat eivät uineet kastikkeessa, suolaa ei ollut liikaa, pastan kypsyys oli täydellinen, lihapaloja oli riittävästi, eivätkä ne loppuneet kesken. Niin ja jestas, että omassa annoksessani maistui ihanasti korianteri!

Saimme lautaset kuin ihmeen kaupalla tyhjiksi. Ennen leffaa ehdimme vielä köpötellä pitkin uudistunutta Isoa Omenaa ja sulatella muhkeaa annosta ennen kuin istahdimme leffateatterin pehmeille penkeille katsomaan Teit meistä kauniin -leffaa.

Juustofondue, Whymper Stube, Zermatt Sveitsi

Muistatteko vielä kun herra Longfield kertoi teille Matterhornin ensimmäisestä valloituksesta? Mukana tällä kohtalokkaalla retkellä oli myös herra nimeltään Edward Whymper, joka raskaan kiipeilyn päätteeksi irrotti itsensä muusta joukosta ja juoksi viimeiset metrit, jotta hän sai olla ensimmäinen ihminen Toblerone-vuoren huipulla.

Whymper kävi useana kesänä Zermatissa harjoittelemassa vaarallista vuorikiipeily-yritystään. Näillä matkoillaan hän yöpyi aina Monte Rosa -hotellissa, joka sijaitsi nykyisellä Zermatin pääkadulla, aivan pienen alppikylän keskustassa.

Monte Rosa -hotelli nököttää ylväästi edelleen paikallaan. Hotellirakennuksen kulmassa on ravintola, joka kantaa osuvasti nimeä Whymper Stube. Ravintolasta saa kuuluisia sveitsiläisiä herkkuja – juustofondueta sekä raclettea. Me kävimme ravintolassa maistamassa kesäkuussa juustofondueta, jota en ollut koskaan ennen syönyt.

Paikalliset saattoivat meille (ja muille turisteille) kuitenkin nauraa, Sveitsissä juustofondueta pidetään nimittäin sydäntalven ruokana, eikä sitä keskikesällä syödä.

Sveitsiläisten mukaan sulatettu juusto oli alun perin köyhien talonpoikien ruokaa. Kaapin perukoille säästetyt juustonkannikat sulatettiin padassa valkoviinin kanssa, ja lopuksi koko komeus suurustettiin kananmunalla. Fonduen kupliessa kutsuvasti, ruokakomerosta kaivettiin esiin vielä kuivuneet leivät, ja sitten alettiin herkutella.

Whymper Stubessa fondueta saattoi tilata vaikka minkälaisilla lisukkeilla. Perusversioon kuului fonduen lisäksi vaaleita leipäkuutioita sekä keitettyjä perunoita. Me otimme lisäksi vielä setin erilaisia lisukkeita, jotta saimme varmasti sulasta juustosta kaiken irti.

Lisukekipoissa meillä oli ilmakuivattua lihaa, kirsikkatomaatteja, päärynöitä, sieniä, maissia, pikkelöityä sipulia sekä suolakurkkua.

Kokonaisuus toimi hurjan hyvin. Aika kauan fondueta jaksoi syödä, ennen kuin vahva kuuma juusto alkoi tökkiä. Sen kanssa kävi vähän niin kuin sushin – jossain välissä siitä vain saa tarpeekseen ja sen jälkeen suuhun ei voi laittaa yhtään palaa lisää.

Vaikka sydäntalvesta ei ollut kesäkuussa Zermatissa tietoakaan, oli juustofondueta mukava syödä terassilla shortseissa ja t-paidassa. Takana oli pitkä trekki vuorilla, joten juuston kalorit tulivat tarpeeseen, heh!

Kesän parhaat ruokamatkamuistot

Kesäloma loppui eilen. Töihin on palattu. Blogi herää jälleen eloon – heti kun ihana arkirytmi saadaan taas rullaamaan.

Kesän aikana herkuttelin yhden jos toisenkin kerran mainioissa ravintoloissa. Maksullisia lounaita sekä päivällisiä tuli syötyä paljon, varmasti enemmän kuin normaalisti, ihan siitä syystä, että loma vietettiin kokonaisuudessaan kotosalla, eikä suurempia lomamatkoja ollut tälle kesälle varattuna.

Kesällä, ja erityisesti lomalla, en kameraa liiemmin jaksanut mukanani kantaa. Kootaan siis yhteen postaukseen kesän parhaimmat ruokamatkamuistot Instagramiin kertyneiden kuvien avulla.

Moms, Kauniainen

Kauniaisten keskuksessa oleva Moms on meille tuttu mesta. Kesällä menimme sinne vaihtamaan kuulumisia ystäväpariskunnan kanssa. Momsin rouhea ja tuhti maalaiskanasalaatti on ollut jo jonkin aikaa mun suosikki, eikä se pettänyt tälläkään kertaa.

Kiasman terassi, Helsinki

Eräs ystäväni on viimeisten vuosien aikana asunut ympäri Eurooppaa. Elokuussa hän muutti Frankfurtiin, mutta ennen sitä ehti onneksi käymään pikaisesti Suomessa. Sumplimme aikatauluja ja istahdimme neljän leidin ja kahden lapsen kanssa eräänä heinäkuisena iltapäivänä Kiasman terassille juttelemaan. Osa tilasi ruokaa, osa ei. Minä tilasin salaatin, mutta söin sen lisäksi aimo annoksen lapsille tilattuja bataattiranskalaisia. Ne olivat nimittäin aivan sairaan hyviä – kymmenen kertaa parempia kuin oma outo salaattini. Kuinka vastaavia voisi tehdä edes jotenkin kotona.. Nam!

Skiffer, Helsinki

Liuskaluodon Skiffer nyt vain kuuluu kesään. Tänä kesänä olin siellä kahden ystäväni kanssa. Fillaroimme paikalle ja jestas liuska maistui hikisen pyörälenkin päälle hyvältä.

Kalastajantorpan brunssi, Helsinki

Voi tavaton! Tämä brunssi oli mitä maittavin.

Kävimme testaamassa Kalastajantorpan brunssin vuosipäivänämme heinäkuun lopussa. Ihastuimme niin, että vedimme molemmat itsemme totaaliin ähkyyn. Olo ei ollut brunssin jälkeen mikään kovin mahtava, mutta siitä saamme syyttää vain itseämme. Brunssista olen kirjoittanut blogiin myös oman postauksen, lisää voi lueskella täältä.

Aino, Helsinki

Elokuun alussa kipitimme herra Longfieldin kanssa kesäkinoon Engelin sisäpihalle. Kesäkinosta on tullut meidän kesäperinne, leffaa on hurjan tunnelmallista katsella ulkosalla, pienellä sisäpihalla. Eväinä voi olla skumppaa, teetä, leivoksia tai sitten oma sipsipussi – kaikki käy.

Ennen leffailtaa kävimme syömässä lämpimät lohikeitot ravintola Ainossa. Lohikeitto upposi meihin molempiin rapean ruisleivän kanssa tuosta noin vaan. Enpä ole muuten koskaan lohikeittoa tehnyt itse! Tämä pitää ehdottomasti korjata tänä syksynä.

Haukilahden paviljonki, Espoo

Haukilahden paviljongille on päästävä ainakin kerran kesässä – aivan kuten Skifferillekin. Tänä kesänä herra maistoi ensimmäistä kertaa lohiburgeria (niiiiin hyvää!) samalla kun minä mussutin onnellisena nieriää kanttarellikastikkeella. Ilta oli ihanan lämmin, terassi oli täynnä kesästä nauttivia ihmisiä ja ohi lipui toinen toistaan komeimpia purjelaivoja. Kyllä siinä kelpasi iltaa vietellä.

Notskimakkara

Mitä olisi kesä ilman notsimakkaroita? No ei paljon mitään! Tänäkin kesänä makkaroita on grillattu erilaisilla nuotiopaikoilla useamman kerran. Komein makkararivistö oli nähtävissä (ja syötävissä) Riihimäen Riutalla, jonne kokoontui komea chow chow -porukka koirineen päivineen eräänä sunnuntaina. Omistajat ja koirat olivat tyytyväisiä treffien jälkeen.

Ravintola Kylä, Espoo

Loman ehkä positiivisin uusi ravintolakokemus oli Tapiolassa sijaitseva Ravintola Kylä. Söin Kylässä hurjan maittavan ahvenannoksen, jonka jujuna oli vaniljavoi. Se antoi paistetuille ahvenfileille hassun pehmeän maun. Herra söi härän sisäfilettä kanttarellikastikkeella, ja mumisi onnellisena annosta syödessään.

Gallen-Kallelan museo, Espoo

Lomalla saimme vihdoin käytyä myös Gallen-Kallelan museossa. Museokierroksen jälkeen istahdimme Tarvaspään kahvilan terassilla nauttimaan teetä, kahvia sekä pientä makeaa. Tarjolla olisi ollut myös mm. lohikeittoa, mutta nälkä ei ollut päässyt yllättämään vielä isosti, joten päädyimme jättämään lohikeitot nälkäisemmille museovieraille.

Tarvaspää oli hieno paikka. Museo oli tarpeeksi pieni, joten sen jaksoi koluta hyvin läpi.

Gumbostrand Konst & Form, Sipoo

Gumbostrand kätkee sisäänsä ihastuttavan pienen (ilmaisen) taidemuseon, muhkean museokaupan sekä suuren kahvilan/ravintolan. Olen ollut Gumbostrandissa brunssilla, mutta kesälomalla suunnistimme sinne herra Longfieldin kanssa keskellä viikkoa syömään lounasta. Minä tilasin vuohenjuustonsalaatin ja herra tuttuun tapaan purilaisen. Molemmat annokset sulivat suussa, ja niiden jälkeen jaksoimme tutustua rauhassa taidemuseoon ja sen jälkeen penkoa vielä kaikki museokaupan hyllyt tarkasti läpi.

Il Gabbiano, Espoo

Kesäloman aikana oli myös aivan pakko päästä syömään Il Gabbianoon pasta carbonaraa. Olen tästä pastasta jauhanut teille aiemminkin, ja maistuihan se edelleen törkeän tuhdilta, ja juuri sen takia niin hyvältä. Pastan joukkoon pitää lisätä itse pöytäsuolaa sekä mustapippuria, sekoittaa hyvin ja aloittaa herkuttelu vasta sen jälkeen. Parasta pasta carbonaraa jota me olemme syöneet.

Toscanini, Helsinki

Toscaninin hummerivoikastikkeella viimeistelty tiikerirapupasta ei ole syyttä ravintolan suosituin pasta-annos. Söin lautaseni tyhjäksi viimeistä fettucinipastaa myöten, ja lautanen teki vielä lopuksi mieli nuolla. Uusi pinkki paitani sai kyllä muutamia osumia punertavasta pastakastikkeesta, ja sen jälkeen ystävän kanssa olikin hurjan mukava kävellä pitkin Helsingin katuja paita likaisena. Onneksi ilta päätettiin leffaan, pimeässä salissa sain olla likaisen paitani kanssa aivan rauhassa.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA -matkablogi, Travellover ja Muru Mou -matkablogi.

Broileria, avokadorisottoa sekä rucola-parmesaanisalaattia

Moikka taas pienen tauon jälkeen! Kesäloma on kyllä outo. Ajattelin, että ehdin tehdä lomalla postauksia pitkälle syksyyn asti valmiiksi ennen kuin kiireinen työrupeama taas syyskuussa alkaa. No, en mä nyt sitten olekaan ehtinyt tehdä postauksen postausta! Tai siis varmasti olisin ehtinyt, mutta lomamoodi on iskenyt sen verran ihanasti päälle, ettei koneelle ole yksinkertaisesti tehnyt mieli mennä. Sen sijaan ollaan valvottu myöhään, nukuttu vielä myöhempään, syöty aamupalaa 12.00 aikoihin, ulkoiltu, käyty tekemässä lomajuttuja, pelattu lautapelejä, testattu syksyn uusia jumppia, tehty uusia ruokia (joita ei ole kyllä jaksettu kuvata blogiin..), syöty ulkona luvattoman paljon (ilman kameraa!), nähty ystäviä ja sukulaisia, nukuttu päiväunia ja yksinkertaisesti vain oltu. Hyvin poikkeuksellinen kesäloma siis, mutta hyvää se on tehnyt. Reissussahan oltiin Sveitsissä jo kesäkuussa ja lisää on tulossa syksyllä, joten kyllä tässä matkustuksenkin makuun on päästy, ja päästään vielä syksymmällä lisää.

Matkoista puheenollen, nyt hypätään viimeisen kerran huhtikuun Lapin reissulle. Päivään, jolloin tämä leidi ajoi luvattoman kovaa moottorikelkalla! Siis oikesti kovaa – jossain tunturien välissä kaahasimme herra Longfieldin sekä meidän oppaan kanssa, maksimivauhti yhdellä suoralla oli melkein 100 kilsaa tunnissa! Huusin onnesta, niin mahtavalta vauhti tuntui! Metsän siimeksessä vauhti oli hillitympää, vaikka tulomatkalla innostuinkin hommasta sen verran paljon, että oppaan piti pysäyttää meidät ja sanoa mulle, että jospa mentäisiin mutkikkailla metsäpoluilla vähän hiljempaa ja pidettäisiin pidempää turvaväliä. Heh.

Moottorikelkkasafari kesti kolme tuntia, ja sen jälkeen kädet olivat kyllä kipeät. Ilmeisesti emme osanneet olla ensikertalaisina vielä rennosti kelkan kyydissä, vaan puristimme ohjaustankoa kuin hullut. Vaikka kävimme safarin välissä syömässä porokeittoa eräällä porotilalla, piti illalla kelomökin siimeksessä kokkailla vielä päivällistä.

Aloimme tehdä broileria, rucola-parmesaanisalaattia sekä tosi herkullista avokadorisottoa. Mulla tuli joskus 10 vuotta sitten avokadosta tosi pahat vatsaoireet, mutta ajattelin niiden olevan jo mennyttä. Niinpä söin maittavaa risottoa hymyssä suin mehevän broilerin sekä raikkaan salaatin kera. Nam! Vartin päästä syömisestä mahassa alkoikin sitten kiertää.. Toisen vartin päästä halasin vessanpönttöä ensimmäisen kerran ja saman illan aikana vielä usean kerran uudestaan. Ei kiva.

En ymmärrä, miten joku voi olla allerginen niinkin terveelliselle jutulle kuin avokado.. Mulle se ei kuitenkaan tosiaankaan sovi, ja enää en kokeile onneani tämän superfoodin kanssa. Onneksi en omien outojen ärsytysteni takia ole koskaan avokadopastaa tehnyt.

Mutta jos sulla ei ole avokadon kanssa ongelmia, kannattaa tätä Glorian Ruoka & Viini -lehden 100 parasta-keittokirjasta nappaamaani reseptiä kokeilla. Hyvää on!

4 annosta

Broileri

• 4 kpl broilerin rintafileetä
• öljyä
• suolaa
• rouhittua mustapippuria

1. Nuiji rintafileet ohuiksi pihveiksi. Sipaise pintaan öljyä ja mausta suolalla ja pippurilla.

2. Paista broilerin ”lehtipihvejä” kuumassa paistinpannussa öljytilkassa 3-4 minuuttia per puoli.

3. Tarjoile pihvien kanssa rucola-parmesaanisalaattia sekä avokadorisottoa (ks. ohjeet alla).

Rucola-parmesaanisalaatti

• 100 g rucolaa
• 400 g kirsikkatomaatteja
• 4 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl (punaviini)etikkaa
• suolaa
• rouhittua mustapippuria
• 2 dl parmesaania lastuina

1. Riivi, huuhtaise ja kuivaa rucola. Puolita kirsikkatomaatit ja yhdistä ne rucolan kanssa.

2. Tee salaatinkastike valmiiksi sekoittamalla öljy, punaviinietikka, suola ja pippuri.

3. Yhdistä rucola-tomaattisalaatti ja kastike. Lisää parmesaanilastut.

Avokadorisotto

• 5 dl kasvislientä tai vettä
• 1 kpl salottisipuli
• 1 kpl valkosipulinkynsi
• ½ dl oliiviöljyä
• 1½ dl risottoriisiä
• 1 dl valkoviiniä
• 1-2 tl suolaa
• 1 limetin raastettu kuori
• 1 avokado
• 1 limetin mehu
• 3-4 tippaa Tabascoa
• 2 rkl ranskankermaa

1. Kuumenna kasvisliemi tai vesi valmiiksi pienessä kattilassa.

2. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipuleita öljyssä laakeassa kattilassa 2-3 minuuttia. Lisää riisi ja kuullota 2 minuuttia, kunnes riisin pinta muuttuu lasimaiseksi.

3. Lisää risottoon valkoviini ja suola. Raasta myös limetin kuori joukkoon. Anna kiehua, kunnes valkoviini on lähes kokonaan haihtunut.

4. Lisää kauhallinen kasvislientä ja anna kiehua, kunnes neste on lähes kokonaan haihtunut. Lisää sitten lientä kauhallinen kerrallaan, kunnes riisi on kypsää. Riisin lajikkeesta ja laadusta rippuen tähän menee 13-17 minuuttia. Riisi saa olla pehmeää, mutta kuitenkin al dente eli hampaissa tuntuvaa.

5. Levitä risotto vadille hetkeksi jäähtymään. Kuori ja halkaise avokado. Poista kivi. Soseuta avokado ja limetin mehu sauvasekoittimella (tai haarukalla). Kun risotto on hieman jäähtynyt, sekoita siihen avokadosose, Tabasco sekä ranskankerma.

Kana-chipotle quesadillat a la Sara La Fountain

Olen hehkuttanut blogissa jo useaan kertaan Sara La Fountainin reseptejä. Löysin blogista äkkiseltään 22 Saran reseptiä, joita olemme kokeilleet ja joihin olimme ihastuneet. Meiltä löytyy kolme (tai neljä) Saran keittokirjaa, ja ne kaikki ovat kovassa käytössä. Eniten kokkaamme Passion for food -kirjasta, jonne olen saanut myös Saran nimmarin. Raahasin kirjan mukaan erääseen tilaisuuteen, jossa Sara oli mukana, ja reippaana tyttönä menin kysymään jos voisin saada hänen nimmarinsa lempikeittokirjaani. Sain omistuskirjoituksen ja yhteiskuvan, jeee!

Niin ja kirjoitti Sara myös nimensä synttärikorttiini, kun täytin 30 vuotta. Se oli muuten aika spesiaali synttärikortti. Jos et vielä tiedä mistä oli kyse, kurkkaa ihmeessä seuraava postaus maailman parhaasta synttärikortista. Herra Longfield on aika mieletön otus.

No mutta asiaan. Tässä kesälomalla pyysin herraa kokkaamaan jo toistamiseen Saran Passion for food -kirjasta kana-chipotle quesadilloja, joita olimme kerran aiemmin ahmineet suut vaahdossa. Herra tarttui tuumasta toimeen, ja niinpä me eräänä päivänä söimme lounaaksi (kahtena päivänä peräkkäin) järisyttävän hyviä quesadilloja. Tätä reseptiä ei oikeasti kannata ohittaa. Testatkaa näitä!

Kana-chipotle quesadillat

4 annosta

• 1 kpl paistettu grillibroileri nypittynä pieniksi paloiksi (nahka kannattaa viskata pois)
• 5 rkl chipotle Tabasco -maustekastiketta
• 3 rkl tomaattipyreetä
• 2 rkl öljyä
• 1 limetin mehu
• 1 tl sokeria
• suolaa
• 8 kpl isoa vehnätortillaa (Santa Marian Original Soft -tortillat toimivat tosi hyvin)
• 10 siivua yksittäispakattua cheddarjuustoa pieniksi paloiksi revittynä
• 1 ps juustoraastetta (meillä oli emmental-punaleimaa)
• 1 prk creme fraichea (voi jättää halutessaan pois)

Salsa

• 1 rasia kirsikkatomaatteja pieneksi paloiksi leikattuina
• ½ punasipuli pieneksi silputtuna
• 1 limetin mehu
• ½ nippua korianteria silputtuna
• 1 tl Tabasco-maustekastiketta
• 4 rkl öljyä
• 2-3 rkl sokeria
• suolaa

1. Tee ensin salsa. Sekoita kulhossa paloitellut kirsikkatomaatit, punasipuli, limetin mehu, korianteri, Tabasco, öljy, sokeri ja suola. Anna salsan marinoitua jääkaapissa noin 30 minuuttia ennen tarjoilua.

2. Seuraavaksi tehdään kanatäyte. Sekoita kulhossa nypitty grillikana, chipotle Tabasco, tomaattipyree, öljy, limetin mehu, sokeri ja suola. Sekoita massa hyvin ja laita maustumaan jääkaappiin hetkeksi.

3. Sitten kootaan quesadillat. Levitä kanatäytettä, ja ripottele juustoraastetta sekä cheddarjuustoa neljän vehnätortillan päälle. Aseta jokaisen tortillan päälle toinen vehnätortilla ikään kuin kanneksi.

4. Lämmitä quesadilloja uunissa 200 asteessa muutama minuutti niin, että juustot sulavat ja täyte lämpenee.

5. Tarjoile quesadillat salsan ja creme fraichen kanssa.

Lihapullat ylämaankarjan jauhelihasta

Kotikutoiset lihapullat pyöräyttää valmiiksi nopeasti. Kun lihapullat kypsentää paistinpannun sijasta uunissa, saa maittavan kotiruoan aikaan vähällä vaivalla.

Meillä möllöttää pakastimessa monta kiloa Ratia Ranchin ylämaankarjan luomujauhelihaa. Kävimme Ratia Ranchilla aiemmin kesällä, ja nappasimme siinä samassa mukaamme pari kassia heidän luomulihaansa.

Kesäloman alussa kaivoin pakastimesta 700 g jauhelihaa, ja päätin tehdä siitä lihapullia. Tavoistani poiketen en kaivanut yhtään keittokirjaa avukseni, vaan viskasin jauhelihan kaveriksi summan mutikassa kaapeista löytyviä aineksia. Komboni toimi hyvin. Lihapullat eivät pitäneet sisällään kananmunaa taikka korppujauhoja, joten niiden rakenne oli normaaleja lihapullia murenevampi.

Pullien lisukkeeksi keitin fettucini-pastaa, ja tein myös pikaisesti ruskeaa kastiketta äidin vanhalla reseptillä. Lounas oli pöydässä pian, ja lihapullia napsittiin illan ja seuraavan päivän aikana vielä useasti jääkaapista ihan kylmiltään, hurjan hyviä niinkin.

Hulin lihapullat

pellillinen lihapullia riittää 4-6 hengelle

• 700 g ylämaankarjan luomujauhelihaa
• 2 kevätsipulia varsineen
• 1-1½ dl Santa Marian Medium Salsa-kastiketta
• 1 pkt Atrian pekonia silputtuna
• 1 rkl paprikamaustetta
• suolaa
• rouhittua mustapippuria
• 1-2 tl valkopippuria

1. Silppua sipuli sekä pekoni pieniksi paloiksi.

2. Sekoita käsin kaikki lihapullien ainekset isossa kulhossa sekaisin.

3. Pyörittele taikinasta isohkoja pullia leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

4. Paista lihapullia uunin keskitasolla 225 asteessa noin 20 minuuttia.

5. Tarjoa pastan tai perunoiden ja vaikkapa perinteisen ruskean kastikkeen kera.

Suora vai epäsuora grillaus

Viime torstaina saimme maistaa kovin tuttua Suomen kesää. Ihan kuin sääjumalat olisivat tajunneet, että juhannus on tuloillaan ja päättäneet sen seurauksena heittää suomalaisten niskaan aimo annoksen vettä laskien siinä sivussa myös ihanan korkeisiin lukemiin nousseet lämpöasteet aivan uusiin lukemiin.

Mutta eihän me anneta parin pisaran haitata! Suhasin ensin pyörällä töistä kotiin ja olin kotiovella alusvaatteita myöten litimärkä. Nauratti. Kävin suihkussa, vaihdoin päälleni kuivat vaatteet sekä keltaisen sadetakin ja hyppäsin autoon. Suunnaksi otin Kauniaisen, jossa meidän oli tarkoitus osallistua muutaman bloggarin kanssa Familian, Blogiringin sekä Indiedaysin järjestämään rentoon grillausiltaan.

Sade unohtui pian sen jälkeen kun olin astunut suurelle katetulle terassille Kauniaisten sydämeen. Pöydillä notkui herkullisen näköiset rotukarjan lihat, grillit olivat kuumina, viinejä kannettiin sivupöydälle ja mukava puheensorina pääsi irti.

Rennon illan aikana pääsimme tutustumaan laajaan Familian lihavalikoimaan, kuulemaan tiukkaa faktaa lihoista ja niiden grillaamisesta, maistelemaan mahtavia uusia makuja sekä tutustumaan uusiin ihmisiin. Ilta vietettiin hulppeassa kaunialaisessa kodissa, jossa hääri myös koira! Perheen koira nuuhki erityisesti minun kasseja tarkasti, taisi saada vainun meidän Horatiosta.

Sain itse illasta eniten irti grillausvinkeistä. Meillä grillataan pienehköllä punaisella kaasugrillillä sekä vielä pienemmällä oranssilla kaasugrillillä. Lämmöt on aina täysillä ja kyllä te tiedätte minkälaisia herkkuja sillä menetelmällä saa aikaan. Kokosin itseäni sekä teitä varten pienen infopaketin kahdesta grillausmenetelmästä, joista puhutaan nykyään paljon. Weberin pallogrilli on ollut ostoslistalla jo useamman vuoden, ehkä me tänä kesänä saadaan se vihdoin hommattua, tosin kaasugrillilläkin pääsee käyttämään sekä suoraa että epäsuoraa grillausmenetelmää. Kurkataan tarkemmin mitä ne tarkoittavat.

Suora grillausmenetelmä

Suora grillaus on sitä perinteistä grillausta, jolla grillataan makkarat, maissit, kasvikset ja ohuet pihvit. Lämpö tulee suorassa grillausmenetelmässä suoraan grillattavan tuotteen alta. Tämä perinteinen menetelmä sopii mainiosti kaikkeen kypsentämiseen, joka vie aikaa alle puolisen tuntia.

kuva: http://www.webergrill.fi

Familian rotukarjan komeat entrecote-pihvit grillattiin tuossa tuokiossa suoralla grillausmenetelmällä. Grillimestari nosti ne kuumaan kaasugrilliin ja käänsi pihvejä ennen puolenkääntämistä 90-astetta, jotta sai pihvien pintaan hyvännäköiset ristikot. Kun nestettä alkoi nousta pihvin keskelle, olivat ne kypsyneet mediumiksi. Tässä vaiheessa piffit nostettiin lautaselle ja niiden annettiin vetäytyä ilman foliota hetken ennen syömistä.

Pihvit olivat grillissä ilman mitään mausteita. Juuri ennen tarjoilua grillimestari ripotteli niiden pintaan savustettua suolaa. Ja siinä se! Ei mitään muuta. Voin kertoa, että pihvit maistuivat aivan täydellisiltä. Näitä on pakko testata myös kotosalla, vaikka pahasti pelkään, että saan itse aikaan vain kuivia kengänpohjia, hah!

Epäsuora grillausmenetelmä

Epäsuorassa grillausmenetelmässä lämpö ei tule suoraan grillattavan tuotteen alta, vaan sivuilta/sivulta. Tämä tekniikka mahdollistaa esim. suurempien lihaklönttien grillaamisen, sillä paistit, kokonaiset kanat yms. kypsyvät tasaisesti sekä sisältä että pinnalta. Suuret lihapalat pysyvät epäsuorassa grillauksessa mehevinä, sillä mehut pysyvät ns. sisällä kun lihaa ei tarvitse leikata pihveiksi ennen grillausta, vaan vasta sen jälkeen. Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että mikäli tuotteen kypsentämiseen menee yli 20-30 minuuttia, on syytä käyttää epäsuoraa grillausmenetelmää.

Kaasugrilli muuntautuu brikettigrillin tavoin myös epäsuoraan menetelmään. Kaasugrillissä tulee vain sytyttää osa polttimoista ja asettaa grillattava liha niin, ettei se ole päällä olevan polttimon kohdalla, vaan siellä missä poltin on kiinni.

kuva: http://www.webergrill.fi

Epäsuoraa grillausta käytetiin Familian flank steakin valmistukseen. Kyseessä oli tri-tip, joka on naudan lihas jossain siellä naudan takaosassa. Lihan pintaan hierottiin noin 15 minuuttia ennen grilliin tunkemista mausteseos, joka piti sisällään suolaa, paprikaa sekä kuivattua korianteria. Suolaista mausteseosta ei kannata hieroa lihan pintaan kovin kauaa ennen lihan kypsentämistä, sillä se kuivattaa lihaa.

Liha lätkäistiin epäsuoran lämmön alle Weberin Master-Touchin brikettipallogrilliin lämpömittarin kanssa. Lihan tavoitesisälämpötila oli 58 astetta, tähän meni yllättävän vähän aikaa, noin 40 minuuttia. Liha sai ylleen kauniin ruskean pinnan, vaikka sitä ei oltu ruskistettu ennen epäsuoraa lämpöä ollenkaan. Kun tavoitelämpötila oli saavutettu, laitettiin lihat vetäytymään folioon reiluksi vartiksi.

Meidän grillimestari leikkasi lihan tottuneesti niin, että lihassyyt olivat pystysuuntaan. Jos lihassyyt menevät leikkauksessa väärin, menettää liha välittömästi mureutta ja siitä tulee sitkoisempaa. Enpä ole tätäkään ennen tiennyt, ei tartte enää ihmetellä miksi meidän paistit ovat yleensä olleet aika sitkeitä.

Nappasin maistiaisen leikkuulaudalta ja siinä kertakaikkisen maukasta lihaa mussuttaessani ajattelin, että kyllä oli herra Longfield hölmö kun jäi kotiin katsomaan futista.

Sen yksinkertaisemmin en osaa selittää suoran ja epäsuoran grillauksen eroja. Toivottavasti teille on tästä pienestä infopaketista jotain hyötyä nyt vaikka jo juhannuksena. Ja hei, jos juhannussafkat on vielä hankkimatta, niin kipittäkää ihmeessä huomenissa Familian lihaystävänmyyntiin Helsinkiin! Tarjolla on varmasti upea kattaus rotukarjan lihoja niin pakasteena kuin tuoreina.

Herkullista Juhannusta!

Yhteistyössä Blogirinki, Indiedays ja Familia.

Kurkkaa samalla kampanjan muut grillikoulun postaukset Blogiringin sivuilta.

Savulohi-kaprispasta iisisti

Kesä puskee sisään ikkunoista ja ovista, mutta nyt palataan hetkeksi lumisiin Luoston maisemiin. Mehän lomailimme Luostolla pääsiäisen aikaan viikon verran ja reissulta olisi vielä muutama herkullinen resepti postaamatta. Kokkasimme mökin keittiössä loman aikana ahkerasti. Blogiin olen tosin ennättänyt kirjoitella vasta savulohichowderista, joka pääsi täyttämään mahamme 27 kilometrin hiihtolenkin päätteeksi.

Toisen pidemmän sivakoinnin teimme herra Longfieldin kanssa loman keskivaiheilla Luostolta Pyhälle. Matkaa tuli reippaat 30 kilsaa ja olo oli Pyhän päässä aika tööt. Kävimme Pyhällä ruokakaupassa tekemässä muutaman täydennysostoksen, ja sen jälkeen hurautimme taksilla takaisin Luostolle. Bussin lähtöön oli nimittäin aivan liian pitkä aika ja nälkä kurni mahassa jo sen verran kovasti, ettei kiukku ollut kaukana. Onneksi kiukku ei päässyt valloilleen, sen tilalla oli vain tosi tyhmät jutut ja räkätysnauru (tai näin haluan ainakin muistaa, heh).

Mökkiin päästyämme kävimme suihkussa ja pikasaunassa, jonka jälkeen aloimme häärätä köökin puolella. Olin miettinyt meille kasan helppoja sekä nopeita ruokia jo kotona valmiiksi, joten sen kun vain avasi keittokirjan korvamerkin kohdalta ja alkoi hommiin.

Tällä kertaa kokkasimme Glorian Ruoka & Viini -ruokakirjasta iisiä savulohi-kaprispastaa, joka oli valmista valehtelematta vartissa. Kylkeen vielä Hardys Stamp Chardonnay Semillon -valkoviiniä ja olotila oli täydellisen tööt.

Savulohi-kaprispasta

reilut annokset kahdelle

• noin 400 g spaghettia
• 250 g lämminsavustettua lohta
• ½ ruukku lehtipersiljaa
• 1 kpl sitruuna
• ¾ dl oliiviöljyä
• 2 rkl kapriksia
• chili explosion -mausteseosta
• raastettua parmesaania

1. Laita pasta kiehumaan ja tee sillä aikaa kastike valmiiksi.

2. Murra lohi käsin pieniksi paloiksi. Hienonna persilja. Pese sitruuna, raasta sen kuori ja purista mehu. Yhdistä kaikki kastikkeen ainekset kulhossa.

3. Valuta valmis pasta ja sekoita se kuumana kastikkeen joukkoon. Tarjoa ja syö heti. Aika iisiä, eikö?