Cafe~Cafen salaattilounas, Praha

Oikein hyvää palautetta saanut kahvila aivan Prahan vanhan kaupungin sydämessä voi kuulostaa joidenkin korvaan liian hyvältä ollakseen totta. Eihän turistien valloittamissa keskustoissa voi koskaan olla mitään oikeasti hyvää kahvilaa/ravintolaa, jossa myös paikalliset viettäisivät aikaa. Näitä kaikkien metsästämiä kahvila- ja ravintolahelmiä tulee etsiä pieniltä sivukaduilta, joinne ei keskustan melut juuri edes kuulu.

No ei se kyllä ihan noinkaan mene. Ainakaan Prahassa sijaitsevan Cafe∼Cafen osalta. Jos ette mua usko, niin lukekaa muutama TripAdvisorin kommentti ja/tai käykää itse testaamassa paikka seuraavalla Prahan reissulla.

Trendikäs ja freesi Cafe∼Cafe sijaitsee vain muutaman hassun askeleen päässä Vanhankaupungin aukiolta. Me satuimme menemään sisään ystäväni kanssa sattumalta. Lounasnälkä yllätti kaksi leidituristia, ja sen seurauksena aloin selata vatsa muristen opaskirjaa, josta bongasin yhden lupaavalta kuulostavan lounasravintolan. Menimme kolkuttelemaan paikan ovia, mutta meitä oli vastassa sen verran epämääräinen sisäänheittäjä, että päätimme kääntyä kannoillamme ja etsiä toisen lounasmestan.

Cafe∼Cafe sattui sijaitsemaan hyvin lähellä tätä toista ravintolaa, joten sen suurempia miettimättä astuimme sisään valoisaan kahvilaan joka melkein seireenien (mies-seireenien) tavoin kutsui meitä vellovan nälän kourissa riutuvia luokseen.

Tilasimme lounaaksi raikkaat smoothiet sekä salaatit. Ystäväni kokeili pekonilla höystettyä ceasar-salaattia, jota hän muistaakseni tituleerasi parhaaksi koskaan syömäkseen salaatikseen. Minä nautin raikkaan rapusalaatin, jonka kruunasi hieman tulinen salsa, joka vei kieleni mennessään.

Salaattien ja smoothieiden lisäksi meidän pieneen pyöreään pöytään kannettiin myös vadillinen leipää sekä iso vesipullo. Vesilaseina toimi Suomenkin ravintoloissa tutuiksi tulleet Dietan Hobstar-lasit, joita löytyy itseasiassa meiltä kotoakin kahta eri kokoa yhteensä 24 kappaletta.

Lounashetki oli herkullinen, todella herkullinen. Cafe∼Cafea voimme suositella lämpimästä ystäväni kanssa kaikille Prahaan reissaaville! Kurkkaa lisätietoja kahvilan facebook-sivuilta.

Advertisement

Ravintola Grosseto Marina, Praha

Olimme kävelleet ystäväni kanssa jalat hajalle Prahan kauniilla kujilla. Viimeiseksi olimme olleet ihailemassa upeaa Vituksen katedraalia iltavalaistuksessa ja napanneet siinä sivussa ison kasan hassun hauskoja hyppyselfieitä käsikädessä. Vitukselta päätimme talsia yhteen Prahan vanhimmista olutpanimoista juomaan olutta, syömään olutjuustoa sekä lepuuttamaan väsyneitä jalkoja. Pivni syriä (olutjuustoa) olimme herra Longfieldin kanssa Prahassa jokunen kesä sitten syöneet, ja halusin viedä myös ystäväni sitä maistelemaan.

No sitten kävi niin, että vaikka kuinka seurasin karttaa ja ihan varmasti olimme oikeassa osoitteessa, ei siellä ollut Prahan vanhinta panimoa vaan järkyttävän pitkä, ikkunaton muurattu seinä. Siinä sitä sitten hekotettiin niin, että vedet valuivat silmistä. Olut jäi juomatta ja olutjuusto syömättä. Jatkoimme urhoollisesti matkaamme keskustaa kohti vaikka jalat huusivat hoosiannaa ja pientä lepohetkeä.

Mutta onni kääntyi! Olimme ylittämässä janoissamme Manesuv Most -siltaa, kun huomasimme sen päässä olevan Grosseto Marina -ravintolan. Olimme edellisenä iltana illastaneet saman ketjun Pizzeria Grosseto Vinohrady -ravintolassa ja kuulleet Prahassa asuvalta ystävältämme, että tämä Marina on ehkä ketjun tunnetuin ravintola. Suuntasimme oitis kohti ravintolan kauniisti välkkyviä valoja sillan toisessa päässä.

Tiedustelin ravintolassa voimmeko tulla ystäväni kanssa vain lasillisille. Tämä sopi, ja niin kaksi rähjäistä ja väsynyttä matkaajaa ohjattiin tunnelmallisen ravintolan baaritiskille. Olo oli tosiaan aika tööt. Tukka sojotti minne sattui ja takin alta saattoi ilmoille leimahtaa myös pienoinen hien haju. Koko päivän mittainen ravaaminen sisällä sekä ulkona villa- ja toppavaatteissa olivat saaneet hikianturat toimimaan kumman tehokkaasti.

Ja tästä huolimatta meitä palveltiin ravintolassa kuin kahta kuningatarta! Voi jestas sentään!

Ystäväni tilasi taivaallista punaviiniä ja minä ihan oikeaa samppanjaa. Pienen samppanjapullon korkille tuotiin jopa oma lautanen, josta sen totta kai nappasin matkamuistoksi kotiin. Fiilis oli sen verran ihana, että päädyimme tarjoilijan suosituksesta tilaamaan meille vielä juustolautasen. Olimme menossa Prahassa asuvan ystävämme luokse illalla syömään, mutta kyllä pari juustoviipaletta aina mahaan mahtuu.

Meidät ohjattiin vielä myöhemmin baaritiskiltä parempaan pöytään, jonne tarjoilijat kantoivat kaikki juomamme sekä juusto- ja leipälautaset. Siemailimme juomiamme toden teolla kaikessa rauhassa ja räkätimme aina välissä tyhmille jutuille. Väsymys oli muuttunut jossain välissä päivää jatkuvaksi hekotukseksi, mutta mikäs siinä, se oli ihan parasta.

Kun olimme pitkän tovin jälkeen vihdoin valmiita jatkamaan matkaa, tuli meidän ihana miestarjoilija pukemaan meille vielä takit päällemme, ja hän jopa kietoi kaulaliinan kaulani ympärille. Näin hyvää palvelua ei voinut olla arvostamatta!

Isot kiitokset Grosseto Marinalle, viehättävä ja tunnelmallinen ravintola jäi mieleemme erittäin positiivisesti.

Talvinen Praha ystävien kesken

Hyvin ihastuttava sekä rohkea ystäväni otti ja lähti ulkomaille parisen vuotta sitten. Tällä hetkellä majapaikkana toimii Prahan vanha kaupunki, jossa ystäväni asuu kahden miespuolisen kämppiksen kanssa. Kaikki on mennyt hyvin – uusia ystäviä on tullut hurja määrä, töitä on piisannut, miessekoiluilta ei olla vältytty, maailmaa on kierrelty Prahasta käsin vaikka kuinka, ja ehkä se kaikkein tärkein asia on se, ettei koti-ikävää ole tullut. Ystäväni paikka on ulkomailla.

Ystäväni on onneksi käynyt tasaiseen tahtiin Suomessakin, ja olemme aina häntä käyneet moikkaamassa brunssien taikka illanistujaisten merkeissä kun pikavisiitti kotiin on tehty. Meidän on ollut tarkoitus lähteä käymään Prahassa jo vuoden verran, ja lopulta pääsimme matkaan aivan tammikuun lopussa. Herra Longfield jätettiin tältä reissulta pois, sillä tarkoituksena oli viettää pidennetty viikonloppu ihan vain tyttöporukassa. Parasta!

Mistä oli sitten tyttöjen pidennetty viikonloppu Prahassa tehty?

.. ensimmäisistä lennon jälkeisistä viini- sekä olutlaseista ystäväni asunnon lähellä olevassa Bar U Matěje -nimisessä paikallisessa, jossa ei toden totta ollut ketään muita kuin paikallisia.

.. ensimmäisestä aamusta Best Western Hotel Páv Prague -hotellin kattohuoneistossa, jonka terassilta sekä kattoikkunoista saimme ihailla lumen peittämiä kattoja. Prahassa ei ole kovin normaalia, että lunta tulee näin paljon, joten olimme aika onnekkaita kun saimme kokea talvisen Prahan lumen kera. Ystäväni ei kyllä ollut kanssani yhtä innoissaan lumesta. Hän tokaisi, että lunta hänellä olikin eniten ikävä, sitä kun oli tähän aikaan kotonakin mielin määrin.

.. shoppailusta, shoppailusta, shoppailusta, skumpasta, shoppailusta, shoppailusta. Parasta.

.. illallisesta Prahan yhdessä hienoimmista ravintoloista. Italialaisesta Grosseto-ravintolasta tulette kuulemaan vielä blogissakin lisää.

.. sishan polttelusta värikkäiden mattojen päällä röhnöttäen. Hekotimme sishapiiput suussa niin, että ravintolan tarjoilija tuli tiedustelemaan onko meillä kaikki ihan okei. Oli meillä! Tosin mulle koko sisha oli niin uusi juttu, etten oikein tiennyt mitä mieltä siitä olisi pitänyt olla. En myöskään osannut polttaa sitä sivistyneen kauniisti. Nauroimme niin kovasti, etten ihan totta muista olenko koskaan räkättänyt niin paljon. Parasta.

.. aurinkoisesta sunnuntaiaamusta! Lumi alkoi sunnuntaina sulaa uhkaavasti aamuauringon säteiden aikaan. Meillä oli kaunis päivä edessämme!

.. vanhan kaupungin nähtävyyksien ihmettelystä. Minulle Prahan keikka oli toinen, mutta ystäväni oli siellä ensimmäistä kertaa, ja niinpä kävelimme sunnuntaina jalat puhki ja kolusimme Prahan tunnetuimpia nähtävyyksiä – minä matkaopas visusti kädessä, tietenkin.

.. Mlejnice-ravintolan leipägulassilounaasta. Tuttu ravintola, tuttu annos, tuttu sekä taattu laatu. Mlejnicen leipägulassia on yksinkertaisesti pakko syödä Prahassa.

.. suklaisista Trdelnikeistä. Nam!

.. iltavalaistusta Vituksen katedraalista. Niin upea!

.. puhkikuluneista jalkapohjista.

.. lasillista Moëtiä juustolautasen kera pitkän nähtävyyskierroksen päätteeksi Grosseto Marinassa. Parasta.

.. illallisesta ystäväni kotona. Vielä parempaa.

.. maanantaiaamuisesta seksivälinemuseokierroksesta, jossa olimme aivan äimän käkenä!

.. vanhasta juutalaisesta hautasmaasta, joka onnistui sykähdyttämään toisellakin kerralla.

.. herkullisesta viimeisestä yhteistä illallisesta Estrella-kasvisravintolassa. Ravintolasta suuntasimme suoraan taksilla lentokentälle jättäen isot halit ja kiitokset ystävällemme, joka järjesti meille ikimuistoisen pitkän viikonlopun. Sanoinko jo, että se oli p a r a s t a?

Tarkempia Prahan kuulumisia tulossa blogiin vino pino!

Joulukalenteri 3: Maitosuklaa-pistaasitaatelit

Tyttöjen jouluun on päästy kurkistamaan jo muutamankin postauksen verran. Eikä loppua näy! Suurin osa tämän vuoden joulukalenteripostauksista liittyy jotenkin tyttöjen jouluun. Tänään vuorossa olisi maitosuklaiset pistaasitaatelit, joita syötiin tyttöjen kanssa alkupalana olohuoneen sohvan uumenissa. Taateleita huuhdeltiin alas tämän joulun hitillä – Glöetillä. Onko glögiskumppa teille jo tuttu? Alkosta se oli eilen päässyt taas loppumaan, joten menekki on selkeästi ollut hyvä.

Taatelit maistuvat minusta joululle. Taatelit ovat tahmeita, pehmeitä ja ehkä aavistuksen hunajalta maistuvia makeita suupaloja, joihin jää koukkuun yhtä helposti kuin irttareihin. Herra Longfield työmatkaili syksyn aikana neljä viikkoa Qatarissa, ja hän toi sieltä tuliaisina mm. jäätävän ison kasan taateleita, joihin jäi itse reissuillaan koukkuun. Qatarin taatelit ovat tuoreita, ja niissä on vielä kuivattujen taateleiden pehmeys tallella. S-marketista ostetut taatelit tuppaavat usein olemaan kuivahkoja, eikä niiden mausta voi puhua edes samassa lauseessa qatarilaisten taateleiden kanssa.

Meillä on siis viimeiset viikot herkuteltu qatarilaisilla taateleilla. Tiesittekö muuten, että taateleissa on hedelmistä eniten sokeria? Tuoreiden taateleiden sokeripitoisuus kun on yli 50 prosenttia, ja kuivattujen jopa 70 prosenttia. Ei siis ihme, että tämä sokerihiiri pitää niistä! Mutta on niissä kuituakin – suunnilleen 7 prosenttia, onhan sekin jo jotain.

Osa herran Qatarista mukanaan tuomista taateleista ei ollut ihan halpoja. Mustat, suhteellisen pienet taatelit, maksoivat 40 dollaria per boksi. Taatelit oli pakattu boksiin kuin suklaakonvehdit omiin pieneen papereihinsa. Nämä maltaita maksavat taatelit ovat taatelimyyjän mukaan muslimien pyhiä taateleita, joita he syövät ramadanin aikana. Muslimit uskovat saavansa kyseisistä taateleista proteiinia tai hiilareita, riippuen siitä, syödäänkö niitä parillinen vai pariton määrä. Uskoo ken tahtoo. Herrasta tarina oli sen verran hauska, että överihintaisia taateleita oli pakko ostaa kotiin.

Maitosuklaisiin pistaasitaateleihin en tuhlannut hienoja mustia taateleita. Niihin käytin herran ihan tavallisesta qatarilaisesta ruokakaupasta ostamia taateleita, joita meillä on iso laatikko vieläkin jäljellä.

Maitosuklaa-pistaasitaatelit

noin 30 kpl

• noin 15 kpl pehmeitä, kuivattuja taateleita (kivettömät käyvät myös)
• 100 g maitosuklaata
• 25 g voita
• kuorittuja pistaasipähkinöitä (pieni määrä kannattaa ostaa irtokarkkilaareista)

1. Puolita taatelit pituussuunnassa ja poista mahdolliset kivet taatelien sisältä. Aseta puolitetut taatelit sisäpuoli ylöspäin leivinpaperin päälle.

2. Sulata maitosuklaa ja voi vesihauteessa, sekoita ainekset hyvin keskenään. Täytä esim. pienen lusikan avulla taatelinpuolikkaat suklaa-voiseoksella. Painele suklaalla täytettyjen taateleiden päälle muutamia pistaasipähkinöitä.

3. Nosta taatelit jääkaappiin kovettumaan muutaman tunnin ajaksi.

Joulukalenteri 1: Tyttöjen joulu

Christmas is forever, not for just one day, for loving, sharing, giving, are not to put away like bells and lights and tinsel, in some box upon a shelf. The good you do for others is good you do yourself.

Kirjoittaja Norman W. Brooks

Korkataan Meanwhile in Longfield.. -blogin vuoden 2015 joulukalenteri komeasti käyntiin!

Kurkataan tarkemmin miltä marraskuun 15. päivänä vietetty Tyttöjen joulu näytti. Tyttöjen joulun ideanahan oli koota kymmenen ihanaa leidiä saman katon alle, ja viettää yhdessä joulua noin kuukautta ennen oikeaa joulua. Herra Longfield reissasi Tyttöjen joulun aikaan työmatkoilla, joten Horatio oli talon ainoa mies juhlahumun keskellä.

Tyttöjen joulun valmistelut veivät minulta aikaa kokonaisen viikon. Valmistelupuuhat taittuivat kuitenkin mukavasti töiden ja jumppien jälkeen joululaulujen soidessa. Yhtenä iltana paistoin pipareita yli puolen yön, toisena iltana kuurasin taloa ja kävin ruokakaupassa, kolmantena iltana koristelin kotia joulukoristeilla ja kävin ruokakaupassa, neljäntenä iltana harvensin tiluksiamme kaatamalla sieltä kaksi pientä kuusta, viidentenä sekä kuudentena iltana kokkasin (ja kävin vielä kerran ruokakaupassa) ja seitsemäntenä päivänä ahersin keittiössä aamusta siihen asti, kunnes ihanat leidit saapuivat kolmen aikaan iltapäivällä vihreään Vihervaaraan. No okei, ahersin keittiössä vielä vieraiden saapumisenkin jälkeen jokusen tunnin, mutta sitä ei enää lasketa.

Tyttöjen illan teemana oli Wanhan ajan joulu. Halusin koota ruokapöytään perinteisiä jouluherkkuja, jotka ovat minulle kaikista tutuimpia, ja joiden parissa olen viettänyt monet joulut pikkuisesta tytöstä asti.

Wanhan ajan joulu näkyi myös vihreän Vihervaaran koristelussa sekä ruokapöydän kattauksessa. Perinteisiä joulukoristeita- ja valoja, tuoreita havuja, punaisia yksityiskohtia siellä täällä, kynttilöitä ja kodikasta tunnelmaa – siitä on mun lempijoulut tehty.

Vieraiden saapuessa nostin olohuoneen sohvapöydälle suklaisia taateleita sekä itsetehtyä fudgea (reseptit ovat toki tulossa blogiin joulukalenterin aikana). Alkupalojen kanssa kilistelimme yhdessä tämän joulun ehdottomalla suosikilla Glöetillä, eli siis glögiskumpalla, joka nautitaan skumppalaseista kylmänä. Nam nam nam! Puolimakea Glöet ihastutti leidiporukkaamme, ja sitä tullaan varmasti lipittämään vielä lisää tämän joulun aikana.

Alkupalojen jälkeen minä hipsin yhden avustajaleidin kanssa keittiöön hommiin. Muu porukka ei toki jäänyt vain istuskelemaan, vaan he saivat koristella piparkakkutalon. Herra Longfield suunnitteli meille leideille kauniin piparkakkutalon (saatoin ehkä vähän antaa ohjeita), jonka osia paistoin eräänä iltana myöhään yöhön asti. Piparkakkutalo oli alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus koristella ja koota illan aikana, mutta päätimme jättää kokoamisen tekemättä, ettemme vain parin viinilasin jälkeen riko koko upeaa luomusta. Piparkakkutalo koottiin herra Longfieldin kotiinpalun jälkeen, ja voi että siitä tuli kaunis! Valmis piparkakkutalo paljastuu sekin myöhemmin erään joulukalenterin luukusta.

Kun vihdoin sain keittiössä kaiken valmiiksi, pääsimme viimein syömään. Tässä vaiheessa iltaa kamera unohtui jonnekin sivupöydälle, ja me vain nautimme ruoasta, joululauluista, tyhmistä jutuista ja toistemme seurasta. Siinä sivussa maistelimme jouluruoille valittuja viinejä, joita arvostelimme ammattimaiseen tapaan, heh! Joulukalenterin eräästä luukusta paljastuu muuten myös vinkit perinteiseen joulupöytään sopivista viineistä.

Illan aikana myös joulupukki ja hänen karvainen apuritonttunsa kävivät kylässä! Joulupukille laulettiin kauniisti, ja heltyihän se pukki antamaan myös joululahjoja kaikille kilteille leideille.

Ilta jatkui mukavissa tunnelmissa. Valtasimme sohvan, joimme skumppaa, vaaleaa glögiä ja söimme jälkkäriksi kinuskisia ulkotulia. Puhetta piisasi ja johan siinä taas juteltiin ja räkätettiin ihan kaikelle mahdolliselle ja mahdottomalle. Kymmenen jälkeen viimeisetkin joululeidit lähtivät kotiin. Yksi tosin jäi yöksikin vierashuoneen sängylle, jossa on tavattoman kova vaahtomuovipatja. Aamulla söimme ruislepää joulukinkkusiivuilla ennen töihin lähtöä. Töissä olinkin sitten aivan töttöröö väsymyksestä. Mutta kyllä oli silti joulumieli saavutettu ja hymy oli herkässä! Ystävät ovat niin pop. ♥

Joulumieltä jokaiseen kotiin! Enää 23 yötä ja se on täällä..

Horatio kävi treffeillä

Uu la laa, Horatiolla oli tänään kaksi kiinalaista naisseuralaista! Horatio kävi nimittäin illansuussa ihanilla tuplatreffeillä isolla pellolla Hilman ja Selman kanssa. Hilma ja Selma ovat varsin kauniita chowityttöjä, vai voitteko väittää vastaan? Kauniit chowitytöt asustelevat ihan meidän lähellä, joten varmasti uusiakin treffejä on tiedossa. Kyllä on pakko sanoa, että Horatiolla kävi hyvä tuuri ensimmäisten varsinaisten treffiseuralaisten kanssa. ♥

Vilskettä ja vipinää riitti pellolla, ainakin Horation suunnasta, yllättävn pitkään. Toista chowileidiä ei olisi nuoren ja villin herran leikit voineet vähempää kiinnostaa, mutta Selma jaksoi onneksi sinnikkäästi juosta Horatiota, ja Horation naskaleita pakoon. Ja voi että meidän pieni poika nautti! Arvaatka kuka on nukkunut kuin tukki siitä asti kun tulimme kotiin?

Italia @Instagram

Me ollaan kotona, ja kuinka ihanaa olikaan tulla takaisin kesäiseen Suomeen!

Ennen varsinaisia matkapostauksia, voitaisiin kurkistaa, miltä meidän kaksiviikkoinen reissu näytti Instagramin puolella. Meidäthän löytää Instagramista @meanwhileinlongfield, joten jos et vielä seuraile meitä siellä, niin tervetuloa mukaan. Jos taas seurailet meitä jo, voivat tämän postauksen kuvat olla sinulle jo tuttua kauraa. Mutta ehkä jutuissa on jotain uutta..?

Mutta nyt matkaan.

Juuri ennen reissulle lähtöä kävin hemmottelemassa itseäni ystäviltäni synttärilahjaksi saamallani lahjakortilla Helsinki Day Spassa. Pedikyyrin ja kulmien muotoilun jälkeen olin valmis reissuun. Maa oli märkä, jalassa sandaalit ja varpaankynsissä ihana punainen lakka. Loma saattoi alkaa.

Ensimmäisenä kohteena oli Firenze, jossa vietimme perjantain sekä osan lauantaista. Perjantaina lähetimme teille videoterveiset Santa Maria del Fiore -kirkon kellotornista. Kellotornissa käynnin lisäksi kävelimme kauniissa Firenzessä päättömästi ympäriinsä. Illalla todistimme reissun kauneinta auringonlaskua Ponte Vecchiolla. Se oli nätti! Auringonlaskun jälkeen päätön kävely jatkui vielä hyvän tovin. Firenzestä taisin napata koko reissun upeimmat yökuvat.

Lauantaina kipusimme heti aamusta Santa Maria del Fiore -kirkon kupoliin, jonka rakentamista pidetään ihmeenä. Jos aikaa ja kiinnostusta riittää, kannattaa ehdottomasti kurkata Yle Areenalta Firenzen katedraali -dokkari (on nähtävissä vielä 9 päivää). Kahdentoista aikaan päivällä otimme vuokra-auton allemme, ja lähdimme kohti pientä Bucinen kylää Toscanassa, jossa meitä odotti kaunis Villa Catola kuudentoista kaverin voimin. Huvilalla söimme lounaan nurmikolla, ja kyllä muuten tuntui lomalta! Illalla osa huvilan porukasta suunnisti yhdessä syömään Bucinen kylässä olevaan Ristorante Il Paguro -ravintolaan. Söimme herra Longfieldin kanssa maittavan kalalautasen puoliksi naurun merkeissä. Aamulla kipitimme herran kanssa sitten ihan kahdestaan huvilan näköalapaikalle mussuttamaan aamupalaa kaikessa rauhassa. Tässä vaiheessa reissua olimme jo aivan myytyjä italialaisille leikkeleille, voi nam!

Sunnuntaina hurautimme herra Longfieldin kanssa San Marinoon, jossa saimme nauttia hurjan kauniista maisemista ja korkeista pudotuksista. Kuva, jossa nostelen käsiäni, on oikeasti vähän pelottava – istun kuvassa kielekkeellä, jonka alla oli järkyttävän iso pudotus suoraan alas. Emme ihan voineet ymmärtää, miten tätä, ja useita muita pelottavia pudotuksien vieressä sijainneita paikkoja ei oltu aidattu kovinkaan hyvin. San Marinosta lähettämämme videoterveiset kuvasimme esimerkiksi turistipolun vierestä (istumalla pienellä tasanteella), josta oli myös todella pitkä pudotus kalliokielekkeeltä alas.

San Marinosta ehdimme vielä huvilalle niin aikaisin, etteivät kaikki olleet ehtineet käydä illallisella. Iso osa porukastamme haki pitsat, osa grillasi ja minä tein itselleni salaatin. Ilta oli ihan pimeä, ja haimme huvilalta kynttilöitä pihalle, jotta näimme syödä ja juoda. Tosi nasta ilta, jälleen kerran!

Maanantaina lähdimme ensimmäiselle varsinaiselle vaellukselle. Mukaan saimme kolme kaveria, ja meidän viisihenkinen porukkamme ahtautui ensin neljän hengen Smartiin, ja lähti sen jälkeen kohti Monteriggionea, joka on kauniisti säilynyt muurien sisällä oleva kylä pienellä kukkulalla. Monteriggionen lähimaastossa piti olla komeita maisemia sisältävä 9,5 kilometrin trekki. En vieläkään tiedä mitä tapahtui, mutta me eksyimme trekillä tosi pahasti. Löysimme itsemme villisikojen muussaamilta poluilta, joilla lojui paljon haulikon hylsyjä. Jossain vaiheessa eksyimme myös kiellettyyn sienimetsään, ja tupsahdimme lopulta joidenkin ihmisten pihallekin, ei auttanut muu kuin pokkana morjenstaa lounashetkeä viettävää talon väkeä ja jatkaa matkaa.. Palataan trekkiin tarkemmin jossain välissä oman postauksen kera.

Tiistaina päätimme ottaa ihan iisisti. Aamupalaa kokkasimme kauniissa toscanalaisessa huvilassa, jonka jälkeen lähdimme kahdella autolla kohti Valdichianan outlet -kylää. Neljän ihmisen ostokset mahtuivat kuin ihmeen kaupalla miniautomme takakonttiin (minä ostin vain yhden Gantin paidan ja Asicsin lenkkarit). Illalla huvilan omistaja Fabio kokkasi meille perheineen ihastuttavan ja tunnelmallisen kolmen ruokalajin illallisen huvilan pihalle pystytetylle pöydälle. Olimme koko kööri kasassa, ja nauru raikui pikkuisessa Bucinen kylän yössä. Ihan mahtava ilta!

Keskiviikkona ei edellisillan juhlimisesta huolimatta jääty uima-altaalle notkumaan. Urhea ja reipas viiden hengen trekkiporukkamme lähti tällä kertaa kohti Monte Faetaa (toivoen, että tällä kertaa emme eksyisi).

Keskiviikon trekki menikin onneksi täydellisesti! Monte Faetan huipulta ihailimme maisemia mm. Pisaan, jossa piipahdimme reilun 12 kilometrin trekin jälkeen vielä syömään, hämmästelemään vinossa olevaa tornia ja ajelemaan ympäri kaupunkia viiden hengen polkupyörähässäkällä. Pisasta tulee kuvia ja juttua blogiin myöhemmin, Instagramiin en ollutkaan laittanut vinosta tornista yhtään kuvaa. Monte Faetan päältä lähetimme teille myös videoterkut.

Torstaina päiväretkikohteeksi otettiin hurjan kaunis Siena, jonne matkasimme Sohvi travelsin kanssa. Kipitimme Sienassa päättömän harhailun lisäksi kellotornin huipulle, josta saimme ihailla punatiilisiä taloja. Hurmaava paikka. Sienassa ehdimme hortoilla viiden tunnin ajan, ennen kuin pikkuinen Smarttimme piti ohjeistaa kohti majapaikkaamme Villa Catolaa.

Viimeisen illan kunniaksi olimme varanneet hirmuisten säätöjen saattelemana pöydän Castel Monasteron viinikellarista (La Cantina) seitsemälle hengelle. Illallismenu – jonka takana oli sellainen kaveri kuin Gordon Ramsay – oli aivan huikea, siitä(kin) blogissa myöhemmin lisää. Meidän viimeinen aamumme huvilalla alkoi aamupalalla sekä -uinnilla. Sen jälkeen pakkasimme kamamme kasaan, hyvästelimme upean Bucine-poppoomme, ja suuntasimme vuokra-Smartimme kohti..

Cinque Terreä!

Majoituimme Cinque Terren eteläisimpään kylään, jonka nimi on Riomaggiore. Perjantaina tutustuimme pieneen kylään, todeten sen olevan jotain todella söpöä. Satuimme törmäämään illansuussa myös yhteen tosi mukavaan työkaveriini, jonka kanssa vaihdoimme rannalla tunnelmia ja lomafiiliksiä, tosi hauska sattuma! Ilta-auringon aikaan otimme vielä aurinkoa isoilla rantakivillä, keräten voimia seuraavaan päivään. Lauantaina oli edessä 17 kilometrin tiukka trekki läpi neljän Cinque Terren kylän. Ja ei, trekkiä ei tehty ns. maatasossa, vaan me patikoimme kylien läpi vuorten yli. Tekemästämme videoterkuista voi ihailla maisemia parin minuutin ajan. Aivan upea trekki!

Trekin jälkeen menimme hetkeksi rannalle makoilemaan ja uimaan Välimereen, ennen kuin palasimme Riomaggioreen illalla laivalla, josta näimme kauniit kylät vielä myös mereltä päin. Päivä oli ollut sen verran hikinen ja rankka, että päätimme hakea kotimatkalla lähikaupasta sapuskoja, ja syödä ne kaikessa rauhassa pitkän suihkun jälkeen hotellihuoneemme terassilta, jolta aukeni mukavat maisemat yli Riomaggioren pienen ja värikkään kylän.

Sunnuntaina matkamme jatkui joskus aamupäivällä kohti Gardajärveä. Gardalla majoituimme Malcesinessa, jonne saavuimme kolmen aikaan iltapäivällä. Matkapäivä sujui tuttuun tapaan kaupunkiin tutustuessa. Illalla ihailimme uikkarit päällä auringonlaskua sen jälkeen, kun olimme heränneet päikkäreiltä rannalta.

Seuraava aamu (maanantai) alkoi jännittävissä tunnelmissa.. Kävelimme Malcesinen rantaviivaa pitkin, ja yritimme saada ajatukset pois tulevasta..

Jännityksen syy oli liitovarjoilu, joka oli kyllä kreiseintä mitä olemme koskaan ennen tehneet. Erityisesti herra Longfield oli aika paniikissa, sillä korkeat paikat eivät ole hänen lempimestojaan. Mutta niin vain hänkin uskalsi lopulta tulla mukaan – ja onneksi uskalsi, juoksu alas 1700-metriseltä Monte Baldo-vuorelta, ja liitovarjoilu Gardajärven päällä oli huikaiseva kokemus! Liitovarjon kyydistä lähetettiin myös terkut teille videon merkeissä.

Maanantaina loppupäivä meni liitovarjokokemusta sulatellessa. Söimme hyvin ja otimme kaikessa rauhassa aurinkoa rannalla. Uimassakin kävimme (minä tosin vain melkein) jäätävän kylmässä Gardajärvessä.

Tiistaina matka jatkui jälleen. Tällä kertaa kohti Veronaa, joka ei ollut alun perin matkasuunnitelmissa ollenkaan. Herra Longfield oli kuitenkin järjestänyt meille vierailun tiistaiksi Veronan lähettyvillä sijaitsevalle Pasqua-viinitilalle, jonka takia olimme varanneet hotellin vain yhdeksi yöksi Veronasta. Viinitilalla vierailu peruttiin kuitenkin viinitilan toimesta vierailua edeltävänä päivänä (melkoisen Pasqua temppu..), mutta koska Veronan hotellimme oli jo varattu, menimme sitten vain Veronaan. Meillä ei siis ollut Veronan osalta oikein mitään suunnitelmia, joten niinpä pörräsimme kaupungissa opaskirjan kanssa, kaikki kohteet kun olivat meille ihan tuntemattomia. Hotellihuoneemme ikkunasta näki Julian parvekkeen, joka oli selkeästi kova turistirysäkohde. Onneksi Veronassa kuitenkin piipahdimme, sillä sekin oli kaunis, tunnelmallinen ja värikäs pieni kaupunki, jossa nähtävää riitti.

Veronassa oli reissumme aikana käynnissä vuotuisat Veronan oopperajuhlat, jonne yritin hommata meille lippuja jo Suomesta. Meidän harmiksemme yhtään esityspäivää ei osunut niille päiville, kun me olisimme olleet edes säädyllisen matkan päässä Veronasta. Niinpä mahtava kulttuurikokemus jäi tällä erää kokematta.. On todella hienoa, että Veronan keskustassa sijaitsevaa vanhaa ja hienoa amfiteatteria käytetään yhä mm. oopperaesitysten ja ihan kaiken maailman poppareiden ja rokkareidenkin esiintymisten näyttämönä.

Veronasta matkamme jatkui vielä viimeiseen kohteeseemme. Vuokra-autolle sanoimme Veronassa heipat, joten sieltä siirryimme junalla Venetsiaan.

En osannut etukäteen oikein kuvitella, minkälaista Venetsiassa voisi olla. Pelkäsin isoja turistimassoja, haisevaa vettä, taskuvarkaita sekä ylihintaista turistisafkaa. Mutta turhaan pelkäsin – Venetsia oli huikaisevan upea ja se lumosi meidät molemmat parissa tunnissa. Eksyimme pienille kaduille lukemattomia kertoja, söimme todella hyvää ja edullista ruokaa, teimme hieman ostoksia, pohdimme oudon kaupungin historiaa sekä tulevaisuutta, ja tutustuimme upeisiin palatseihin sekä kirkkoihin. Niin ja teimme teille kellotornista reissun viimeiset videoterveiset.

Torstaina nautimme täysin rinnoin upeasta Venetsiasta. Kävelimme päivän aikana 15 kilometria reippaasti yli 30 asteessa, huh. Illalla palkitsimme itsemme viimeisen illan kunniaksi ylihintaisilla Spritz Veneziano -drinkeillä, jotka nautimme ilta-auringon aikaan San Marco -aukiolla. Terassilla soi live-musiikki viiden hengen orkesterin johdolla, jotka sähkökitaroiden sun muiden sijaan soittelivat viululla, huiluilla, haitarilla ja pianolla kaikenlaisia hienoja covereita tutuista biiseistä, joten mikäs siinä oli aperitiiveja hotkia. Illalliseksi söimme vielä pastaa pienen pienessä ravintolassa, joiden ainoat asiakkaat olimme loppuillasta. Perjantaina ehdimme vielä kiertää kaksi museota sekä Dogen palatsin ennen myöhäisen iltapäivän lentoa kotiin.

Olipahan reissu! Ihania muistoja sekä kokemuksia saatiin kasaan taas paljon! Kiitos todella paljon kaikille kavereille, jotka olivat mukana reissun ensimmäisellä viikolla Villa Catolassa! After partyt sitten syksyllä kuten puhuttiin. Lupaan tehdä ison kasan tiramisua, nam.

Terveelliset leffaeväät

Viime viikolla saimme yövieraita keskellä viikkoa. Herra Longfieldin pikkuveli tuli avovaimoineen sekä koirineen viettämään meille leffailtaa. Olemme pitäneet muutamia leffailtoja tässä vuoden sisällä heidän luonaan, ja nyt oli aika vallata meidän sohva.

Mulla oli viime viikolla vielä päällä totaalinen alkoholi- ja sokerikielto, joten leffaeväiden eteen jouduttiin näkemään normaalia enemmän vaivaa. Normaalisti haen puolen kilon mässypussin Makuunista, mutta nyt piti keksiä jotain muuta. Päädyin lopulta tekemään värikkään lautasen, johon kokosin kaikkia omia ei-sokerisia herkkujani.

Lautaselle päätyi iso kasa porkkanoita, kurkkuviipaleita, tummia sekä vihreitä viinirypäleitä, pikkuisia tomaatteja, naan-leipää sekä uusia, kotimaisia perunoita. Perunat keitettiin, ja niiden päälle lorautettiin oliiviöljyä sekä suolaa, mustapippuria ja hieman chiliä. Lautasen herkkuja dippailtiin neljään eri dippiin. Dippien mausteseokset ostin tylsästi valmiina.

Herkkulautasesta tuli hurjan kaunis ja kutsuva. Paljon upeampi kuin 500 gramman irttaripussi! Toki me kaikki neljä söimme lautasen herkkuja yhdessä leffan aikana. Itselleni nostan hattua siitä, etten napsinut toisten karkkipusseista ainuttakaan irtokarkkia (sipsejä saatoin maistaa..).

Leffaksi valikoitui pitkän ja hartaan valintaoperaation jälkeen Tucker and Dale vs. Evil, jossa kauhuleffakonsepti oli käännetty hauskalla tavalla ihan väärinpäin. Herra Longfield ei ole kauhuleffojen ystävä, mutta tämän leffan aikana herrankaan ei tarvinnut kovin paljon pelätä – sen aikana sai lähinnä nauraa!

Onko teillä jakaa mitään omia lemppari leffaherkkujanne, jotka olisivat hieman terveellisempiä kuin sipsit, popcornit tai irtokarkit? Kaikki ideat ovat tervetulleita! Instagramin puolella mulle vinkattiin jo valkosuklaadipistä mansikoille. Dippiä varten tulee sulattaa yksi levy Pandan valkosuklaata, ja sekoittaa se purkilliseen kermaviiliä. Dipin annetaan jäähtyä, ja sitten siihen dippaillaan tuoreita mansikoita. Kuulostaa ainakin omaan korvaani aika hyvältä! Kiitokset vinkistä @elsheyy!

Grillaa&Chillaa: Pestomarinoidut makkara-halloumivartaat

Palataan vielä toisen postauksen verran mukavaan ja aurinkoiseen perjantai-iltaan, joka kului tällä kertaa koulukaverien kanssa grillaten. Kuten edellisessä alkoholittoman sangrian postauksessa totesin, olimme jakaneet illan ruokien vastuut viiden hengen grilliporukan kesken. Mun vastuulle jäi jälkkäri, sangria sekä grillivartaat. Vieraat toivat mukanaan valkkaria, salaatin, lihat, maissit sekä herkkusienet täytteineen ja pekoneineen. Nam nam nam!

Vartaisiin päädyin lopulta hyödyntämään uusimman Yhteishyvän mukana tullutta pestomarinoitujen makkara-halloumivartaiden reseptiä. Pesto on hyvää, makkara ylihyvää ja grillattu halloumi taivaallisen hyvää, joten ajattelin, että käsissäni oli kohtuullisen varma resepti. Ja niinhän se myös oli! Vartaat oli helppo ja nopea tehdä. Sen kun vain pilkkoi oman lempigrillimakkaran ja halloumijuuston sopiviksi paloiksi, ja tunki palat puisiin grillitikkuihin. Halloumijuusto kannattaa pilkkoa aika isoiksi paloiksi, ettei se hajoa käsiin samalla kun juustopalan työntää grillitikkuun (nimimerkillä kokemusta on). Peston voi tehdä itse, mutta toki voi käyttää myös valmista vihreää pestoa. Toisaalta se on kyllä vähän hölmöä, sillä peston tekee todella nopeasti muutamasta hassusta raaka-aineesta. Grillikesä on tässä huushollissa nyt komeasti avattu, mitenkäs teillä muilla? Joko grilli on ollut monta kertaa kuumana? Lempparireseptit jakoon!

Pestomarinoidut makkara-halloumivartaat

5-6 annosta

• 1 pkt (400 g) grillimakkaraa (meillä oli Wilhelm Perinteistä)
• 1 pkt (200 g) halloumijuustoa

Pestomarinadi

• 1 ruukku tuoretta basilikaa
• 1 kpl valkosipulinkynsi
• ½ dl oliiviöljyä

Lisäksi grillitikkuja (puisia tai metallisia)

1. Paloittele makkarat ja kuutio juusto.

2. Valmista marinadi lisäämällä kaikki ainekset kulhoon, ja soseuta sen jälkeen sauvasekoittimella.

3. Pujota makkaroita ja halloumijuustopaloja vuorotellen vedessä liotettuihin puisiin, tai öljyttyihin metallisiin grillitikkuihin.

4. Grillaa vartaat kuumassa grillissä välillä käännellen.

5. Valuta päälle juuri ennen tarjoilua vihreää pestokastiketta. Ja sitten vain nauttimaan kesästä!

Alkoholiton sangria kesään

Eilen töiden jälkeen mun luokse saapui neljä ihastuttavaa koulukaveria, sekä yksi valtavan söpö karvapallo, viettämään iltaa grillauksen merkeissä. Jännitin viimeiseen asti pysyisikö sateet ja isot pilvet poissa taivaalta, ja onneksi niin kävi! Siirryimme sisälle vasta yhdeksän jälkeen illalla, ja terassilla saattoi osan iltaa istua ainoastaan toppi (ja housut) päällä. Kesä!

Illan juoma- ja sapuskapuoli oli suunniteltu yhdessä etukäteen, ja jokainen toi mukanaan jotain. Mun vastuulle jäi jälkkärin lisäksi grillivartaat sekä alkoholittoman sangrian tekeminen. Alkoholittoman siitä syystä, että yksi kavereista tuli paikalle autolla, ja oli toki ihan ystävällistä tarjota hänellekin jotain kesäistä juotavaa.

Teimme herra Longfieldin kanssa viimesyksyisille kolmekymppisilleni tosi hyvää alkoholillista sangriaa, jonka reseptiä vilkaisin suunnitellessani alkoholitonta versiosta tästä kesäistä juomasta.

Heleän värinen sangria maistui onneksi myös hyvältä, ja sen reseptiä pyydettiin jo heti eilen illalla. Kavereita on syytä totella, joten tässä olisi kesäisen alkoholittoman sangrian resepti. Muistakaa te muut lisätä juomaan jääpaloja juuri ennen tarjoilua. Itse nimittäin unohdin jääpalat kaiken häsän ja juttelun keskellä pakastimen perukoille.

Alkoholiton sangria

• 1 litra granaattiomenamehua
• 4 dl appelsiinimehua
• 4 dl kivennäisvettä
• 1-2 kpl appelsiinia
• 2 kpl limeä
• vajaa rasiallinen tummia viinirypäleitä
• jääpaloja

1. Sekoita nesteet hyvin sekaisin (granaattiomena- ja appelsiinimehu sekä kivennäisvesi). Maista, ja tee korjausliikkeitä, jos maku ei miellytä.

2. Pese appelsiinit, limet sekä tummat viinirypäleet todella hyvin. Leikkaa appelsiineista ja limeistä ohuehkoja siivuja, ja puolita siivut niin halutessasi.

3. Lisää hedelmiä kerroksittain juoma-astian pohjalle (appelsiini- ja limeviipaleet sekä tummat viinirypäleet). Kaada päälle sangria ja anna muhia jääkaapissa tunnin tai pari. Lisää juomaan juuri ennen tarjoilua jääpaloja.