Pitsaa pitsauunissa omalla terassilla

Muistaakohan kukaan enää elokuussa kertomistani valmistujaisjuhlistamme? Horatio oli tuolloin vielä aivan pieni poika, ja painoi vain noin kuusi kiloa. Nyt vihreässä Vihervaarassa häseltää hieman isompi poika, jolle on kertynyt elopainoa jo kunnioitettavat 20 kiloa. Mutta tämän postauksen päätähtenä ei ole Horatio, nyt puhutaan pitsoista – ihanan rasvaisista pitsoista!

Kesän loppusuoralla juhlimme siis herra Longfieldin kanssa yhteisiä valmistujaisjuhliamme. Juhliin olimme saaneet viikonloppulainaan aidon puulämmitteisen pitsauunin, jossa eräs vanha ystäväni kokkasi juhlakansalle pitsoja. Olimme herran kanssa suunnitelleet juhliin kumpikin omat nimikkopitsamme, jotka pitivät sisällään meidän lempitäytteitämme. Vieraat saivat sitten valita halusivatko tilata yhden herra Longfieldin vai yhden Hulin. Kasvisvaihtoehto oli toki myös tarjolla.

Mun pitsaan tuli tomaattikastikkeen lisäksi salamia, aurinkokuivattua tomaattia, fetaa sekä tuoretta rucolaa. Voi nam! Epäilin ensin herran pitsatäytteitä, mutta on kyllä pakko sanoa, että kebab, jalopeno, smetana sekä punasipuli toimivat yhdessä todella hyvin. Varsinkin lämmin ja ihanasti sulanut smetana oli taivaallista pitsan päällä. Kyselin vierailta juhlien aikana kumpaa pitsaa he olivat tilanneet, ja jos en ihan väärin muista, niin aika tasaisesti molempia pitsoja meni. Itse tykkäsin ehkä kuitenkin enemmän herran pitsasta..

Meillä oli käytössä kaupan pakastealtaasta napatut valmiit pitsapohjat, sillä oman taikinan teko olisi ollut 50 hengelle liian iso homma. Kokkina toiminut Mika olisi kyllä mieluusti heitellyt taikinapalloja vieraiden edessä, mutta terassilla, kuuman pitsauunin edessä, se olisi käynyt äkkiä liian tuskaiseksi hommaksi – ihan jo tilanpuutteenkin vuoksi.

Teimme testipitsoja herran kanssa ennen juhlia pari kertaa. Ensimmäiset paistoimme keittiön uunissa, mutta se oli vikatikki.. Pohja jäi löysäksi ja se maistui yksinkertaisesti aika pahalta.. Onneksi päätimme vielä toisena iltana kokeilla miltä pitsat maistuivat pitsauunissa tehtyinä, ja kyllä kannatti kokeilla. Pohjasta tuli rapea ja maku oli ainakin kymmenen kertaa parempi kuin keittiön uunissa tehtynä! Pitsauunissa lämpö kohoaa noin 300 asteeseen, ja pitsat valmistuvat hiilloksella palavien puiden vieressä parissa hassussa minuutissa.

Juhlissa pitsat tekivät oikein hyvin kauppansa! Pitsauuni kävi kuumana aina kello neljästä eteenpäin. Viimeiset pitsat paistettiin puolen yön jälkeen, kokki oli jo siinä vaiheessa vapautettu tehtävistään ja vieraat ihan omatoimisesti sytyttelivät pitsauunia aina kun pieni nälkä pääsi taas yllättämään.

Terassillamme viikonlopun ajan nököttänyt pitsauuni saatiin paikoilleen ihan meidän kahden voimin (meillä käytössä ollut uuni oli merkiltään Forno 5 Minuti). Toki pitsauuni painaa jonkin verran, sillä paistotasona on painava kivi (tai oikeastaan taso koostuu useammasta tiiliskiven mallisesta palasta). Kivi on vähän samanlainen kuin uuniin ostettava pyöreä pitsakivi, mutta pitsauunin sisällä olevat kivet ovat vain paljon paksumpia.

Isäni innostui kätevänkokoisesta pitsauunista sen verran paljon, että uhosi hommaavansa sellaisen vanhempieni terassille ensi keväänä. Pitääkin muistuttaa isää tästä lupauksesta. Jos isäni tosiaan pitsauunin pihalleen hommaa, tiedän kyllä kenen terassilla istun ensi kesänä useana iltana. Heh!

Pitsauunissa voi sen nimestä huolimatta tehdä paljon muutakin ruokaa kuin vain pitsoja. Siellä valmistuu kätevästi niin leivät kuin kaikki pata- sekä uunivuokaruoatkin. Lisäksi pitsauuni toimii terassilla loppukesästä ja alkusyksystä tunnelmallisena ja lämmittävänä takkana. Me polttelimme herran kanssa pitsauunissa juhlien jälkeisenä iltana pelkkiä puita. Uunin avonaisesta suusta puhkui terassille lämpöä ja takkapuiden ritinää ja ratinaa oli mukava katsella yhdessä pimenevässä illassa.

 

Advertisement

Valmistujaisjuhlat

Tasan viikko sitten niitä vihdoin juhlittiin oikein kunnolla. Herra Longfield sai paperit koulustansa ulos kyllä jo viime syksynä, mutta päätimme jo tuolloin juhlia meidän molempien valmistujaisia yhtä aikaa, ettei vaan tarvitse järkätä kaksia juhlia. No ei, olisin mieluusti pistänyt pystyyn vaikka kolmet juhlat, mutta ajattelimme sitten kuitenkin pitää kerralla koko porukalle kesäjuhlat vihreässä Vihervaarassa, joten niinpä juhlien ajankohdaksi valikoitui kesä 2015. Tämä päätös pakotti mutkin pitämään kiirettä lopputyöni kanssa, jotta sain paperit koulusta ulos kesäkuun 16. päivänä.

Juhlia suunnittelimme yhdessä ja erikseen pitkin kevättä ja kesää. Suomen epävakainen kesä aiheutti kyllä hieman päänvaivaa ihan loppumetreille asti, sillä suunnitellut kesäiset pihajuhlat näyttivät vielä juhlaviikolla aika epävarmoilta mystisesti etenevien saderintamien vuoksi. Mutta sääjumalat olivat puolellamme, ja juhlapäivänä taivaalta ei tullut kuin ihan muutama hassu sadepisara koko päivän aikana.

Säiden salliessa pääsimme nauttimaan ulkoilmasta terassilla sekä pihalla. Olimme virittäneet herran kanssa pihalle aika hankalan krokettiradan, jonka lisäksi pihalla saattoi pelata mölkkyä sekä heittää tikkaa. Alapihalla koko juhlakansa pääsi myös leikkimään illan aikana, sillä eräs työkaverini veti muutaman loistavan leikin vieraille tutustumismielessä. Vieraita saapui juhliin hieman eri suunnilta, ja mukana oli varmasti kaikille uusia kasvoja. Hauskat leikit ovat (ainakin musta) helppo ja mukava tapa tutustua uusiin ihmisiin ilman sen suurempia panikoimisia siitä, mitä fiksua uusille tuttavuuksille pitäisi sanoa. Leikkien ohessa saa sekoilla vapaasti, se on vaan hauskaa. Ja hauskat ihmiset ovat hauskoja.

Myös terassilla oli tunnelmaa! Kesän alussa asennetut markiisit pääsivät vihdon tositoimiin, tarjoten vieraille suojaa auringolta sekä alkuillan tuulelta. Markiisien alla saatiin myös kuunnella kauniita musiikkiesityksiä, jotka olivat mun mielestä yksi juhlien kohokohdista. Hirmuisen ihana ystäväni laulaa lurautti meille herra Longfieldin säestyksellä kauniin Over the rainbow –biisin. Hymyilin koko esityksen ajan. Ja en sitten tietenkään juhlahumussa tajunnut ottaa esitystä videolle, vaikka niin sitä etukäteen suunnittelin.. Toisaalta esitys ei olisi varmasti ollut niin vaikuttava, jos olisin katsonut sitä videokamera kädessä, joten ehkä parempi näin.

Herra Longfield pääsi säestämään myös toista ihanaa lauluesitystä, jonka lauloi koulukaverini. Elina lauloi meille Arja Korisevan Enkelin silmin –biisin, jonka kertosäe on varsin tarttuva ja niin kivan pirteä! Tykkään hymyilevästä Arja Korisevasta paljon, joten kun sain valita parin biisin joukosta mulle mieluisemman laulun, oli päätös aika nopeasti tehty.

Musiikkiesitysten lisäksi terassilla tarjoiltiin vieraille ruokaa ja juomaa. Juhlien ruokapuoli pyrittiin pitämään visusti salassa, sillä halusimme vähän yllättää juhlakansaa heidän saapuessaan paikalle. Olimme hommanneet terassille blogin kautta lainaan aidon puulämmitteisen pitsauunin, jossa eräs vanha ystäväni, joka toimii nykyisin kokkina Kaarnassa, kokkasi vieraille nimikkopitsojamme. Aika hauska, ja ennen kaikkea herkullinen idea, vaikka itse sanonkin!

Pitsat tekivät kauppansa, ja pitsauuni kävi kuumana neljästä eteenpäin. Viimeiset pitsat paistettiin puolen yön jälkeen, ja voi tavaton ne maistuivat hyviltä! Pitsojen kylkeen vieraat saivat vielä kylmää Coronaa, jota olimme lastanneet aikamoisen määrän terassille nostettuihin kottikärryihin. Juustoinen kuuma pitsa ja kylmä Corona limelohkolla antoivat kyllä potkua meidän kesäjuhliin! Kurkataan muuten tarkemmin nimikkopitsoihimme resepteineen omassa postauksessaan hieman myöhemmin. Meidän mielestä pitsaidea oli sen verran hauska, että siitä voisi kertoa hieman enemmänkin.

Illan aikana vihreässä Vihervaarassa piipahti yhteensä viitisenkymmentä vierasta. Paikalla oli perhettä, sukulaisia, ystäviä, koulu- sekä työkavereita, joita toki voi mainiosti kutsua myös ystäviksi. Ehkä voisikin paremmin sanoa, että paikalla oli sekä uusia että vanhoja ystäviä. Juhlien jälkeisenä aamuna olo oli aika outo. Tuntui kuin en olisi jutellut kenenkään kanssa, saati kysynyt keneltäkään kuulumisia tai muutenkaan mitään fiksua. Häsäsin siellä täällä kamera kaulassa, unohtaen välillä syödä ja juoda. Kameraankin oli tarttunut illan aikana ehkä jopa 15 kuvaa. Mutta muistan kyllä halanneeni herra Longfieldin kanssa hurjan montaa ihmistä, kiittäneeni ja toivottanut heitä tervetulleeksi, ja ennen kaikkea olleeni onnellinen niin monesta ihanasta ihmisestä, jotka ovat ihan tässä meidän lähellämme. ♥

Kiitokset kaikille, kaikesta!

Superisot kiitokset vielä Miialle tavattoman kivoista leikeistä. Annalle ja Elinalle kauniista ja herkistä lauluesityksistä. Isoveljelle Remaxin pakettiautosta, jolla saimme pitsauunin pihaan. Pizzauunille mahdollisuudesta tehdä herkullisia pitsoja omalla terassilla. Mikalle pitsojen kokkaamisesta. Sinebrychoffille kylmistä kesäisistä Coronoista. Hannan Sopalle isosta jeesistä ruokaostosten kanssa.

Valmistujaisillallinen siskon tykönä

Kuten jo aiemmin Stansvikin brunssipostauksessa totesin, siskoni perheineen tarjosi meille valmistujaisillallisen kotonaan, sillä he olivat estyneitä tulemaan varsinaisiin juhliimme, joita juhlittiin vihreässä Vihervaarassa viime lauantaina.

Valmistujaisillallista varten laitoimme kotona hieman hienommat vaatteet yllemme, jonka jälkeen otimme auton alle ja lähdimme ajelemaan kohti siskoni kotia. Saavuimme siskolleni ensimmäistä kertaa ilman harmaata karvaista kaveria. Vastassa meitä oli Jimi-niminen labradorinnoutaja sekä Annabelle-kissa. Näimme kissan ensimmäistä kertaa kunnolla ja pääsimme jopa rapsuttamaan sitä myöhemmin illan aikana. Kaikilla edellisillä kerroilla Annabelle juoksi saman tien karkuun kun tulimme ovesta sisään muhkean harmaan karvaisen kaverin kanssa. Mutta nyt olimme tosiaan paikalla ilman omaa koiraa, joten kissa uskalsi liikkua omassa kodissaan ilman ylimääräisiä sydämentykytyksiä.

Illallinen laitettiin käyntiin itse tehdyillä marengeilla sekä kotimaisella Lehtikuohulla. Nam! Herra Longfield yritti kerran tehdä ylijääneistä valkuaisista marenkia, mutta ei siitä mitään tullut. Siskoni mies oli onnistunut hommassa huomattavasti paremmin. Rapsakat, mutta sisältä pehmeät marengit sulivat suussa samalla kun makeahko Lehtikuohu huuhteli koko komeuden kurkusta alas. Alkumaljan yhteydessä jaeltiin myös lahjoja. Mehän saimme lahjaksi lahjakortin Stansvikin brunssille, josta kirjoittelin jo viime viikolla oman postauksen. Mekin toimme mukanamme pieniä tuliaisia apu- sekä pääkokille, sillä kylään ei ole kiva mennä tyhjin käsin.

Alkumaljojen jälkeen isäntäpariskunta hävisi vielä hetkeksi keittiöön, samalla kun me jäimme leikkimään perheen koiran kanssa olohuoneeseen. Kovin kauaa emme kuitenkaan ehtineen Jimiä viihdyttää, ennen kuin pöytään kannettiin varsinainen alkuruoka.

Alkupalaksi saimme herkutella oman maan pikkuisilla retiiseillä, joita söimme voin sekä suolan kanssa. Oletteko koskaan kuullut tästä ranskalaisesta ruokalajista, jonka nimi on radis beurre? Meille se oli herra Longfieldin kanssa täysin vieras juttu, mutta kylläpä voi vastapoimitut retiisit maistua hyviltä voin sekä suolan kanssa! Siskon mies on kuuleman mukaan popsinut retiisejä ranskalaiseen tapaan ihan lapsesta asti.

Alkupalojen jälkeen pöytään nostettiin luonnollisesti pääruoka. Siskoni mies on kova Jamie Oliver -fani, josta olen tainnut blogissakin teille joskus aiemmin kertoa. Tällä(kin) kertaa saimme maistella pääruoaksi Jamien reseptillä tehtyä safkaa. Pöytään nostettiin hurmaavan tuoksuinen astia, jossa lepäsi pekoniin käärittyä possun sisäfileetä. Erotin tuoksuhuumasta heti salvian, joka on aina hyvä valinta possun maustamiseen. Kyllä Jamie tietää nää jutut.

Possun kaverina syötiin uusia pottuja sekä raparperia. Possu suli lisukkeineen suuhun, ja koska ruoka oli niin hyvää, pyysin possun reseptin mukaani. Vielä emme ole kokkailupuuhiin kotona ehtineet ryhtyä, mutta tässä teille linkki reseptiin, jonka satuin löytämään Puolialastoman kokin blogista. Tämähän on loistava valinta myös isommalle porukalle tarjotessa, sillä possu on suhteellisen halpaa (ja tässä tapauksessa myös todella hyvää).

Olemme syöneet siskoni luona jo muutamaan eri otteeseen täydellistä creme bruleeta, jota emme ole vielä tähän päivään asti tehneet kotona, vaikka tohotin ja sopivat astiat on hommattu jo aika päiviä sitten valmiiksi kaappiin.. Mietin itse asiassa illalliskutsun saapuessa, että uskaltaisinko laittaa viestiä perään ja esittää vienon toiveen, että jälkiruoaksi olisi creme bruleeta. En sitten kehdannut.

Ja eipä haitannut, että en kehdannut laittaa viestiä, sillä jälkkäriksi oli kuin olikin creme bruleeta! Tällä kertaa se oli maustettu kauden teeman mukaisesti raparperilla, ja voi kuulkaa se maistui jälleen kerran enemmän kuin paremmalta. Oi jospa olisin saanut sitä kaksi kipollista yhden sijaan. Nam!

Kun mahat oli saatu erittäin tyytyväiseen tilaan ja kuulumiset vaihdettua ruokailun yhteydessä, siirryimme koko konkkaronkan kanssa istumaan sohvalle. Jokainen otti hyvän asennon sohvalta ja sitten valitsimme leffan Elisa Viihteestä. Siinä sitä sitten istuttiin ja katsottiin mielenkiintoista leffaa loppuilta. Leffan jälkeen pakkasimme kimpsut ja kampsut kokoon ja lähdimme kotia kohti. Olipahan mukava sunnuntai! Kannattaa valmistua koulusta!

Brunssi: Stansvik (HKI)

Meillä juhlitaan huomenna herra Longfieldin sekä mun valmistujaisjuhlia ystävien ja sukulaisten kesken. Tosin mä vähän pelkään, että Horatio vie juhlien aikana kaiken mahdollisen huomion, joten ehkä juhlia voisi paremminkin kutsua Horation kotiintulojuhliksi. Heh!

Siskoni miehineen eivät valitettavasti pääse juhliimme huomenna mukaan, mutta saimme heiltä ihanan kutsun tulla juhlimaan valmistumistamme heidän luokseen aiemmin heinäkuussa. Tarjolla oli komea kolmen ruokalajin illallinen kuohujuomineen sekä lahjoineen. Ilta päätettiin katsomalla yhdessä leffaa sohvan uumenissa. Oli muuten tosi kiva sunnuntai!

Lahjapaketista paljastui lahjakortti kahdelle Stansvikin brunssille. En ollut koskaan aiemmin edes kuullut tästä laajasalolaisesta ravintolasta, joka sijaitsee aivan Tahvonlahdenniemen kärjessä. Meidän piti pitää hieman kiirettä brunssilahjakortin käyttämisen kanssa, sillä Horation saapuminen vihreään Vihervaaraan rajoittaa ainakin nyt aluksi yhteisiä menoja. Niinpä me sitten viimeisenä sunnuntaina ennen Horation saapumista ajoimme sateisessa säässä kohti Laajasaloa, jossa meitä odotti rauhallinen ilmapiiri sekä upean runsas ja kutsuva brunssipöytä.

Ruuhkaa tai kiirettä Stansvikissa ei todellakaan tarvinnut kokea. Ilmapiiri oli lämmin ja rauhallinen, ja viereisistä pöydistä kantautui vain pientä supinaa meille varattuun pöytään. Stansvikin sisältä avautui kauniit, mutta sateiset, maisemat merelle. Terassikin oli iso, mutta tänä kesänä siellä ei varmasti ole ihan kamalan paljon istuttu.

Stansvikin kesäbuffet (brunssi) kustantaa 28 euroa, ja sitä tarjoillaan sunnuntaisin kello 12-15. Kesäbuffettia tarjoillaan aina syyskuun loppuun asti, joten tässä on vielä hyvää aikaa mennä brunsseilemaan Laajasaloon. Brunssin jälkeen voi käydä vaikkapa katsomassa rahistuneita Kruunuvuoren huviloita, jotka sijaisevat Stansvikin lähettyvillä. Keltaisen keittiön Martina kävi anoppini kanssa Kruunuvuoressa pari vuotta sitten, ja kirjoitti blogiinsa tuhdin tekstin Kruunuvuoren historiasta.

Stansvikin brunssi oli runsas, ja notkuva pöytä kutsui luokseen. Pöydältä saattoi haalia lautaselleen mm. focacciaa sekä saaristolaisleipää, vihersalaattia, jokirapu-riisisalaattia, caesarsalaattia, paahdettuja kasviksia, sieniä, nokkospestoa, marinoituja oliiveja, tomaattia sekä artisokkaa. Sitten oli fetapiirakkaa, ruskajuustoa kirsikkahillolla, Bbq-kanaa, savukassleria, graavilohta, sillejä, lihapullia, minimakkaroita sekä varhaisperunoita. Kaikille jotain!

Eikä tässä vielä kaikki. Pääruokien jälkeen pääsimme vielä popsimaan herkullisia juttuja jälkiruokapöydästä. Melonit, vaahtokarkit, sitruuna-jogurttimoussekakku, kesäinen pavlova, punaherukkapiirakka sekä itsetehdyt keksit sulivat suussa. Erityisesti mieleen painui juustokakku sekä suklaiset cookiet, nam! Brunssin hintaan kuului lisäksi kahvi, tee, vesi ja mehu. Muita juomia voi ostaa erikseen ravintolan kassalta.

Sateisesta päivästä huolimatta brunssilla oli ihana istuskella kaikessa rauhassa. Emme tainneet puhua paljon mistään muusta kuin Horatiosta sekä hieman sivuta suunnitteilla olevia valmistujaisjuhlia, joita saamme vihdoin huomenna juhlia! Stansvikista muuten kerrottiin, että he alkavat lokakuussa rakentaa omalle leipomolle uutta rakennusta. Tämä tarkoittaa sitä, että ensi vuonna Stansvikisssa voi herkutella vielä runsaammalla määrällä oman leipomon tuotteita. Se on vaan hyvä juttu!

Ravintola Stansvik
Stansvikintie 1, 00590 Helsinki
ravintola@stansvik.fi
www.stansvik.fi

Pssst.. Stansvikin brunssiarvostelu on päivitetty myös blogin Brunssiarvostelut-sivulle, jolta voi löytää meidän tekemiä arvosteluja TOSI monesta brunssista.

Lonna ja Parés Baltà

Morianteri, Herra Longfield tässä. Pääsin nyt kirjoittamaan sellaisesta asiasta kuin Lonna.

Lonna on saari. Eikä vaan mikä tahansa saari, vaan Helsingin edustalla sijaitseva, puolustusvoimien käytössä aiemmin ollut pikkusaari, jolla jotenkin kummallisesti poistettiin aikoinaan laivoista magneettisuutta, ja jolla huollettiin ja varastoitiin merimiinoja ja kaikkea semmosta jännää armeija-laivasto-touhua tehtiin. Vieläkin siellä on jonkun upseerikerhon saunatilat, mutta kaikenlainen hyödyllinen sotilastouhuilu on saarella nykyisin loppu, ja viime kesänä saari avattiin siviileille.

Lonnan katsotaan kuuluvan osaksi Suomenlinnan linnoituspiiriä, ja koska Suomenlinna on Unescon maailmanperintökohde, ei Lonnalle sovi tehdä ihan mitä tahansa. Sen verran siellä kuitenkin on jo saatu aikaiseksi, että saarella toimii ravintola ja kahvila, jottei saarelle eksyvät siviilit joudu pyörimään hätääntyinenä ympäri pientä saarta, ruokaa ja juomaa etsien. Tulevaisuudessa saarelle ollaan myös avaamassa seminaaritilat, ja yleinen saunakin sinne ollaan johonkin nurkkaan pystyttämässä – kaikki nämä kommervenkit tosin tehdään Unescon valvovan silmän alla siten, että alueen yleisilme pysyy ennallaan.

Me kävimme testaamassa Lonnan saaren kehuja saaneen ravintolan eräs alkukesän ilta. Viikon Viini oli ystävällisesti tarjonnut meille illallisen ravintolassa viineineen kahdelle hengelle, mutta me otimme mukaan myös Hulin vanhemmat, ja suuntasimme saarelle juhlistamaan Hulin valmistumista. Hyvä Huli! Olet nyt valmis!

Ennen varsinaista ruokailua meille kerrottiin vähän saarella olevasta ravintolasta, ja eritoten ravintolan viineistä, jotka on kaikki kotoisin Pares Baltan viinitilalta. Tila on pienehkö mutta pitkään toiminut luomutila Espanjasta, ja tilan pitäjistä toinen, herra nimeltä Josep, on kuulemma saanut alkunsa Suomessa, kun tilan edellinen pitäjä kävi vaimoineen Suomessa matkalla. Josep vetää viinitilaa nykyään veljensä Joanin kanssa. Veljekset tekevät viinit, ja näiden vaimot hienosäätävät niiden maut kohdilleen. Lonna on nyt ottanut koko Pares Baltan katalogin käyttöönsä, ja ruoka ravintolassa tehdään näiden viinien makujen mukaan. Kovasti meille vakuuteltiin, että viinien pitäisi hyvin antaa tilaa ruokien mauille, ja tokihan me se uskottiin.

Koska oli Hulin valmistumisjuhlat, alkuun juotiin lasilliset cavaa tai mustaherukkalehtimehua. Cava oli meidän makuumme kuivahkoa ja helppoa juoda, mustaherukkalehtimehu oli tosi hyvää niiden mielestä jotka moista cavan sijaan joivat.

Piakkoin eteen tuotiinkin sitten jo ensimmäiset ruoka-annokset. Ensimmäinen piti sisällään ainakin spelttiä, parsaa ja 65-asteisen munan (onneksi se ei ollut 66-asteinen, mä en ois voinut muuten syödä sitä). Tämän ruoan kanssa meille tarjottiin sitä samaa cavaa mitä alkumaljatkin olivat olleet, tosin ilman kuplia, elikkä se oli ihan valkoviiniä sitten vain. Blanc de Pacs -valkkari oli tosi hyvää, ilmavaa ja kepeää, ja sopi oikein hyvin ruoan kanssa yhteen. Eivät ne valehdelleet.

Toinen vaihtoehto alkuruoalle oli annos, joka sisälsi lammasta, ruoholaukkaa, creme fraichea, retiisiä ja jotain mantelimöhnää. Koko setti oli maustettu mintulla, kuminalla ja jollain tosi tutulla mausteella jota ei saatu päähämme, semmonen marokkolainen maku siitä tuli miltä esim. sen yhden kätensä musteella sotkeneen hymypojan Boulevard Social -ravintolassa melkein kaikki maistuu. Tämän ruoan kanssa juotiin Mas petit 2012 -punaviiniä. Kyseinen viini maistui vähän tunkkaiselta, enkä sellaisenaan ois kauheasti viinistä välittänyt, mutta jotenkin se toimi todella hyvin sen ruoan kanssa.

Alkuruokien jälkeen saatiin sitten aluksi seuraava viini laseihimme. Tämä viini oli Indigena 2014 -roseviini, ja se oli kuulemma oiva pari seuraavalla herkäksi luonnehditulle pääruoka-annokselle. Viinistä reipas tarjoilijatäti kertoi, että siinä on valmistusvaiheessa lojuteltu hetki punaviinirypäleitä valkoisten kanssa, niinku kuulemma aina roseviinien kanssa tehdään, ja että viini on kuiva, mineraalinen, ja siinä pitäisi maistua maaperä. Näin sanoi ammattilainen, me sanoimme, että viini ei yhtään maistunut mullalta, mutta ehkä se maaperän maku olikin sitten jotain muuta. Tultiin sellaiseen tulokseen, että viini oli vähän vetisen makuinen, ja maistui lähinnä mehulta eikä viiniltä, ja se oli siis ihan positiivinen asia, viini oli nimittäin meistä oikein hyvää.

Viiniä aikamme kummasteltuamme pöytään tuotiin sitten pääruokakin. Valittavana oli kolmea eri lisuketta: yhteen kuului cous cousia, kurkkua, rusinaa ja minttua, toinen piti sisällään mesijuurta ja kaalia, ja kolmas oli vehnänoraita ja salaattia. Varsinainen ruoka oli kuhaa, jonka kanssa oli kukkakaalia, herneenversoja, kalakermaa ja omenaa, ja sitten siihen lautaselle sai viskellä lisukekipoista sitä mitä huvitti. Lisukkeet oli runsaat, ja oli ihan kiva kun ne ei olleet sellaisia tavanomaisia perunajuttuja. Lisukkeista salaattia sisältävän kipon sisälmykset oli tosi maukkaita, vinaigretellä tai jollain oli tehty salaatista hyvän suolaista. Pääruoasta kala oli tosi hyvää, ja sopi eritoten kukkakaalin kanssa hyvin yhteen, maut oli selkeät ja taas tuntui että joku on kyllä kovasti miettinyt että mitä siihen lautaselle oikein laitetaan. Vetiseksi mehuksi julistamamme viini toimi taas erinomaisen hyvin ruokien kanssa, ja Hulin äiti keksikin oikein hienosti kuvailla, että jos ajatellaan taulua, niin roseviini oli kuin taustaväri: yksin tylsä, mutta ruoan kanssa toimiva ja sitoi kaiken yhteen. Tosi hienosti sanottu, ihan kun tajuttaisiinkin jotain näistä asioista kun tämmösiä tänne kirjoitellaan.

Pääruokien jälkeen pöytään hilattiin juustoja, jotka oli kaikki kotimaisia. Siinä oli Klippania, Keisaria ja Peltolan Blue-juustoa. Jouduin kysymään näiden juustojen nimet uudestaan tarjoilijalta, jotta sain ne varmasti oikein, eli niiden on nyt oltava 100 % jämptisti. Juustojen kanssa tuotiin punaviiniä, joka oli tehty niistä samoista rypäleistä, joita oli roseviinin valmistuksen aikana lilluteltu hetki niiden valkoisten rypäleiden seassa. Juustot oli tosi voimakkaita, kova juusto (Keisari) oli hyvää, se oli lämmintä (temperoitu on kuulemma oikea termi) ja vähän jauhomaista. Sinihomejuusto eli Peltolan Blue oli todella tujua, omaan makuuni ehkä vähän turhankin tyräkkää, mutta kun sekaan laittoi juustojen kaverina ollutta marinoitua porkkanaa, maku vähän tasoittui. Löysä Brie-juusto (Klippan) oli juustoista mauttomin ja jäi vähän kahden tujumman kaverin jalkoihin. Viini oli tosi marjaisen makuista, ei liian räväkkä, vaan semmonen sopivan lillu mutta silti täyteläinen. Tää oli meistä parempaa yksinään kun se lampaan kanssa tarjoiltu punaviini, mutta ei taas varmaan ois sopinut oikein hyvin sen lihan kanssa. Hulin isä oli muuten sitä mieltä, että parasta punaviiniä oli nyt jo edesmennyt Sorbus. En oo ihan varma jakaako kovinkaan moni viini-Niilo tämän mielipiteen.

Juustot kun oli syöty ja Sorbuksia kaihoisasti muisteltu, tuli pöytään vielä jälkiruokapläjäys. Siinä oli minttua, valkosuklaa-parfaitia (kai se noin kirjoitetaan) ja siihen päälle oli vielä viskelty valkosuklaarouhetta. Ai hemmetti miten hyvää se oli, varsinkin kun napsi lusikkaan kaikkia ainesosia ja sitten kauhoi koko setin suuhunsa! Vähän jäi lopussa harmittamaan, kun valkosuklaa-parfait pääsi loppumaan ja vikat lusikalliset joutu kokoamaan jäljelle jääneistä sössöistä. Ois pitäny alussa säästellä sitä valkosta mönjää ja laittaa reippaammin muita.

Kaiken kaikkiaan illallinen oli tosi onnistunut. Ruoat oli hyviä, ja tarjolle tuoduista viineistä tämmöset amatööritkin pääsi jyvälle minkälaisista viineistä Jose ja kumppanit tykkäävät. Kaikki oli oikeastaan semmosia ruokaviineiksi sopivia hyviä taustaviinejä, itsessään ei ehkä ois mikään ollut sitä juustojen mukana tuotua punaviiniä lukuunottamatta niin superhyviä, mutta sopivat mahtavan hyvin tarjoiltujen ruoka-annosten kanssa yhteen. Tarjoilijanainen, joka esitelmöi ruoista ja viineistä, oli tosi asiantunteva, välillä joutui kysymään tarkennuksiakin kun ei noviisit ymmärtäneet mitä äsken sanottiin, mutta ei yhtään nainen häiriintynyt kummallisistakaan kysymyksistä.

Menkää siis kaikki Lonnaan, ja kun tulee nälkä eikä lauttaa takaisin mantereelle kuulu, menkää Lonnan ravintolaan syömään!

Ohi on!

Voi jees mikä päivä tänään on ollut!

Aamu alkoi aikaisella Urban Jungle -treenillä Leppävaarassa, jonka jälkeen jäimme vielä peuhaamaan pienellä porukalla Angry Birds -puistoon (kuvamateriaalia nähtävissä blogin Instagramissa). Treeneistä suuntasimme Angry Birds -puistoporukkamme kanssa maukkaalle aamupalalle (lukuunottamatta Urban Jungle -vetäjäämme Elina Koposta, joka jäi vielä puiston lähettyville vetämään uutta treeniä uudelle porukalle), ja sen jälkeen aloin laittautua koulun valmistujaisjuhlia varten.

Kello 13.00 alkoi tämän leidin päivän jännittävin osuus. Kipitin tuolloin lavalle Laurean sininen viitta ylläni, kättelemään koulun rehtoria ja ottamaan vastaan onnittelut valmistumisen johdosta. Kyllä, se on nyt virallista ja totta. Plakkarissa on ylemmän ammattikorkeakoulun tutkinto (Master of Business Administration) tietojärjestelmäosaamisen koulutusohjelmasta, ja fiilis sen tiimoilta aika upea. Hyvä minä!

Koululla järjestetyissä juhlissa vierähti neljään asti. Kotipihaan ajaessamme löysimme terassiltamme kaksi kappaletta markiisiasentajia. Tulikuumalla terassilla on toivottavasti tänä kesänä hieman mukavampi olla markiisien ansiosta. Enää pitäisi saada niitä tulikuumia kesäpäiviä! Asentajien kanssa hölöttäessä vierähti jälleen tunti, ja sitten olikin jo kiire vaihtaa vaatteita ja jatkaa päivää eteenpäin.

Hieman viiden jälkeen auton nokka suunnattiin kohti Kauppatoria, josta lähdimme vanhempieni kanssa valmistujaispäivälliselle Lonnan saarelle. Tutkimme kaunista saarta, söimme hyvää ja aitoa ruokaa, nautimme hyvästä kattauksesta Pares Baltan viinejä, nauroimme, juttelimme, avasimme valmistujaislahjoja ja yksinkertaisesti vietimme hurjan mukavan illan. Kotimatkalla köröttelimme veneen kyydillä Suomenlinnan kautta takaisin Kauppatorille, josta matka jatkui kotiin.

Kello on nyt 23.25, ja tulimme juuri kotiin. Pää on vielä aika pyörällä suhteellisen vauhdikkaasta ja erikoisesta päivästä. Olen onnellinen, kiitollinen ja ylpeä yhtä aikaa. Nyt on hyvä aika painaa pää tyynyyn, ja antaa ihanien fiilisten saatella tämä onnellinen leidi unten maille. Kauniita unia!