Dry rub -kanasalaatti grillissä

dry rub grillattu kanasalaatti8

Kesän ehkä kuumin grillijippo on tänä vuonna rubbaaminen eli hienosti sanottuna dry rub. Kyseessä on lihan kuivamarinointi, jossa kaikki mausteet pääsevät jylläämään suorassa kosketuksessa lihan pintaan marinoinnin sekä kypsennyksen aikana. Kuivamarinoinnissa ei nimensä mukaisesti ole mitään märkää, vaan ainoastaan kuivia mausteita sekä yrttejä. Mausteseos hierotaan lihan pintaan ennen kypsennystä, ja se voidaan poistaa osittain lihan pinnalta ennen kypsennystä tai jättää lihan pintaan kypsennyksen sekä myös syömisen ajaksi.

dry rub grillattu kanasalaatti5dry rub grillattu kanasalaatti9

Yksi rubbaamisen ehdoton valtti on se, että tiedät tasan tarkkaan millä olet lihasi marinoinut. Kaupan valmiit marinadit kun voivat pitää sisällään melkein mitä vain, ja olla jopa yllättäviä (turhia) kaloripommeja. Maustetut lihat sopivat toki mm. helppoutensa puolesta ruoanlaittoon hyvin, mutta meidän vihreän Vihervaaran keittiössä on käytetty jo vuosia pääsääntöisesti vain maustamattomia broilerituotteita. Muiden lihatuotteiden kanssa en ole ihan niin tarkka..

Atria on muuten koonnut sivuilleen muutamia herkullisen kuuloisia dry rub -reseptejä. Kokeile niitä tai tämän postauksen helppoa rubbausreseptiä maustamattomalle broilerille.

dry rub grillattu kanasalaatti3

Eräänä kesäisenä viikonloppuna grillasimme herra Longfieldin kanssa pitkästä aikaa salaattia. Kyllä, kuulitte ihan oikein. Salaattia voi grillata siinä missä makkaraakin. Salaatista tulee grillissä jumalaisen pehmeän makuista. Rapeus kuitenkin säilyy, kunhan ei grillaa salaattia liian pitkään. Salaatin öljyttyyn pintaan on tarkoitus saada vain vähän väriä, joten tarkkana pitää olla, ettei mene vihersalaatti mustaksi.

dry rub grillattu kanasalaatti2dry rub grillattu kanasalaatti4

Salaatin kaveriksi grillasimme isoja katkaravunpyrstöjä, patonkia sekä Atrian Perhetilan ohuita maustamattomia broilerin fileeleikkeitä, joita kuivamarinoimme noin 15 minuuttia ennen grillausta. Nämä Atrian Perhetilan broiskupaketit ovat tilamerkittyjä, meidän paketin sisältö oli kotoisin L. ja M. Saaren tilalta Kurikasta. Atrian tuotteet ovat kotoisin suomalaisilta maatiloilta, ja Perhetilan tuotteiden takaa löytyy aina tilalla häärivien ihmisten nimet ja naamat. Tilalliset seisovat tuotteidensa takana, jotta me kuluttajat voimme paremmin olla varmoja lihan alkuperästä. Lisätietoja Atrian lihatuotteiden alkuperästä voi lukea Atrian sivuilta.

dry rub grillattu kanasalaatti1dry rub grillattu kanasalaatti7
Mutta nyt siihen grillattuun kanasalaattiin. Reseptin myötä haluan myös toivottaa kaikille juhannuksesta kesälomansa aloittaneille hurjan upeaa lomakautta! Me lomaillaan sitten elokuussa, kun te kaikki muut olette jo palanneet töihin, heh.

Dry rub -kanasalaatti grillissä

kahdelle herkkusuulle

Broileri

Katkaravut

  • noin 200 g kuorittuja jättiläiskatkaravunpyrstöjä (pakaste)
  • 2 rkl mustapippuriöljyä
  • 1 rkl kuivattuja valkosipulilastuja rouhittuna
  • 10 tippaa Tabascoa
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • ½ tl tulista savupaprikajauhetta

Muut

  • 2 kerää sydänsalaattia (myös isompi roomansalaatti käy)
  • maalaispatongin viipaleita
  • öljyä
  • suolaa
  • rouhittua mustapippuria
  • Newman’s Own Parmesan & Roasted Garlic -salaatinkastiketta
  • parmesaania paksuina lastuina
  • sitruunan lohkoja
  • puisia grillitikkuja

1. Sulata jättiläiskatkarapujen pyrstöt paketin ohjeen mukaan.

2. Laita puiset grillitikut likoamaan veteen, jotta ne eivät pala kuumassa grillissä.

3. Sekoita broilerin dry rub -mausteseos. Tarkkoja mittoja ei ole: suolaa, paprikajauhetta, valkosipulijauhetta, chili explosionia sekä rouhittua mustapippuria sekoitetaan sen verran kuin mieli tekee (paprikaa eniten ja valkosipulijauhetta vähiten). Nosta broilerin fileeleikkeet lautaselle ja hiero niiden pintaan dry ryb -mausteseos. Pujota fileet maustamisen jälkeen pituussuunnassa puisiin grillitikkuihin. Jos fileet ovat kovin leveitä, voit leikata ne ennen varrastikkuihin pujottamista kahtia. Anna broilerien maustua noin 15 minuuttia.

4. Mausta sen jälkeen jättiläiskatkarapujen pyrstöt. Sekoita keskenään mustapippuriöljy, rouhitut kuivatun valkosipulin lastut, Tabasco, sitruunamehu sekä savupaprikajauhe. Dippaa sulaneet katkaravut yksitellen mausteliemeen ja pujota ne sen jälkeen kahden puisen grillitikun läpi (pysyvät näin paremmin kasassa grillissä). Käytä maustelientä myös grillauksen aikana! Valele katkarapuja liemellä muutaman kerran kypsentämisen aikana.

5. Käsittele seuraavaksi salaatti. Leikkaa soma sydänsalaatti kahtia, sivele pintaan hieman öljyä ja ripottele päälle suolaa sekä mustapippuria.

6. Sitten on patongin vuoro. Leikkaa maalaispatongista ohuehkoja viipaleita ja sivele niiden päälle hieman öljyä.

7. Vihdoin päästään grillaushommiin. Grillaus on syytä aloittaa broilereista. Seuraavaksi grillin lämpöön laitetaan katkaravut ja viimeisenä salaatti sekä patonki, niiden grillaukseen kun kuluu aikaa vain muutama minuutti per puoli.

8. Kun kaikki ainekset ovat valmiita, on aika aloittaa herkuttelu. Lisää vielä lopuksi salaatin päälle lempisalaatinkastikettasi, tuoretta sitruunan mehua sekä parmesaanin lastuja. Ja niin kesä on lautasellasi.


Lisää mainioita grillipostauksia löytyy Blogiringin kampanjasivulta. Grilliherkkuja voi fiilistellä myös Atrian Instagram-tililtä, jonka minäkin kaappaan vielä kertaalleen tämän kesän aikana! Atrian Instassa arvotaan myös joka viikko pieni punainen pallogrilli ja 20 euron edestä grillattavaa.

dry rub grillattu kanasalaatti6

Yhteistyössä Atria

Yhteistyössä Atria

Advertisement

Suora vai epäsuora grillaus

epäsuora ja suora grillaus

Viime torstaina saimme maistaa kovin tuttua Suomen kesää. Ihan kuin sääjumalat olisivat tajunneet, että juhannus on tuloillaan ja päättäneet sen seurauksena heittää suomalaisten niskaan aimo annoksen vettä laskien siinä sivussa myös ihanan korkeisiin lukemiin nousseet lämpöasteet aivan uusiin lukemiin.

Mutta eihän me anneta parin pisaran haitata! Suhasin ensin pyörällä töistä kotiin ja olin kotiovella alusvaatteita myöten litimärkä. Nauratti. Kävin suihkussa, vaihdoin päälleni kuivat vaatteet sekä keltaisen sadetakin ja hyppäsin autoon. Suunnaksi otin Kauniaisen, jossa meidän oli tarkoitus osallistua muutaman bloggarin kanssa Familian, Blogiringin sekä Indiedaysin järjestämään rentoon grillausiltaan.

epäsuora ja suora grillausepäsuora ja suora grillaus

Sade unohtui pian sen jälkeen kun olin astunut suurelle katetulle terassille Kauniaisten sydämeen. Pöydillä notkui herkullisen näköiset rotukarjan lihat, grillit olivat kuumina, viinejä kannettiin sivupöydälle ja mukava puheensorina pääsi irti.

Rennon illan aikana pääsimme tutustumaan laajaan Familian lihavalikoimaan, kuulemaan tiukkaa faktaa lihoista ja niiden grillaamisesta, maistelemaan mahtavia uusia makuja sekä tutustumaan uusiin ihmisiin. Ilta vietettiin hulppeassa kaunialaisessa kodissa, jossa hääri myös koira! Perheen koira nuuhki erityisesti minun kasseja tarkasti, taisi saada vainun meidän Horatiosta.

epäsuora ja suora grillaus

Sain itse illasta eniten irti grillausvinkeistä. Meillä grillataan pienehköllä punaisella kaasugrillillä sekä vielä pienemmällä oranssilla kaasugrillillä. Lämmöt on aina täysillä ja kyllä te tiedätte minkälaisia herkkuja sillä menetelmällä saa aikaan. Kokosin itseäni sekä teitä varten pienen infopaketin kahdesta grillausmenetelmästä, joista puhutaan nykyään paljon. Weberin pallogrilli on ollut ostoslistalla jo useamman vuoden, ehkä me tänä kesänä saadaan se vihdoin hommattua, tosin kaasugrillilläkin pääsee käyttämään sekä suoraa että epäsuoraa grillausmenetelmää. Kurkataan tarkemmin mitä ne tarkoittavat.

Suora grillausmenetelmä

Suora grillaus on sitä perinteistä grillausta, jolla grillataan makkarat, maissit, kasvikset ja ohuet pihvit. Lämpö tulee suorassa grillausmenetelmässä suoraan grillattavan tuotteen alta. Tämä perinteinen menetelmä sopii mainiosti kaikkeen kypsentämiseen, joka vie aikaa alle puolisen tuntia.

epäsuora ja suora grillaus

Familian rotukarjan komeat entrecote-pihvit grillattiin tuossa tuokiossa suoralla grillausmenetelmällä. Grillimestari nosti ne kuumaan kaasugrilliin ja käänsi pihvejä ennen puolenkääntämistä 90-astetta, jotta sai pihvien pintaan hyvännäköiset ristikot. Kun nestettä alkoi nousta pihvin keskelle, olivat ne kypsyneet mediumiksi. Tässä vaiheessa piffit nostettiin lautaselle ja niiden annettiin vetäytyä ilman foliota hetken ennen syömistä.

Pihvit olivat grillissä ilman mitään mausteita. Juuri ennen tarjoilua grillimestari ripotteli niiden pintaan savustettua suolaa. Ja siinä se! Ei mitään muuta. Voin kertoa, että pihvit maistuivat aivan täydellisiltä. Näitä on pakko testata myös kotosalla, vaikka pahasti pelkään, että saan itse aikaan vain kuivia kengänpohjia, hah!

epäsuora ja suora grillaus

Epäsuora grillausmenetelmä

Epäsuorassa grillausmenetelmässä lämpö ei tule suoraan grillattavan tuotteen alta, vaan sivuilta/sivulta. Tämä tekniikka mahdollistaa esim. suurempien lihaklönttien grillaamisen, sillä paistit, kokonaiset kanat yms. kypsyvät tasaisesti sekä sisältä että pinnalta. Suuret lihapalat pysyvät epäsuorassa grillauksessa mehevinä, sillä mehut pysyvät ns. sisällä kun lihaa ei tarvitse leikata pihveiksi ennen grillausta, vaan vasta sen jälkeen. Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että mikäli tuotteen kypsentämiseen menee yli 20-30 minuuttia, on syytä käyttää epäsuoraa grillausmenetelmää.

Kaasugrilli muuntautuu brikettigrillin tavoin myös epäsuoraan menetelmään. Kaasugrillissä tulee vain sytyttää osa polttimoista ja asettaa grillattava liha niin, ettei se ole päällä olevan polttimon kohdalla, vaan siellä missä poltin on kiinni.

Epäsuoraa grillausta käytetiin Familian flank steakin valmistukseen. Kyseessä oli tri-tip, joka on naudan lihas jossain siellä naudan takaosassa. Lihan pintaan hierottiin noin 15 minuuttia ennen grilliin tunkemista mausteseos, joka piti sisällään suolaa, paprikaa sekä kuivattua korianteria. Suolaista mausteseosta ei kannata hieroa lihan pintaan kovin kauaa ennen lihan kypsentämistä, sillä se kuivattaa lihaa.

Liha lätkäistiin epäsuoran lämmön alle Weberin Master-Touchin brikettipallogrilliin lämpömittarin kanssa. Lihan tavoitesisälämpötila oli 58 astetta, tähän meni yllättävän vähän aikaa, noin 40 minuuttia. Liha sai ylleen kauniin ruskean pinnan, vaikka sitä ei oltu ruskistettu ennen epäsuoraa lämpöä ollenkaan. Kun tavoitelämpötila oli saavutettu, laitettiin lihat vetäytymään folioon reiluksi vartiksi.

epäsuora ja suora grillaus

Meidän grillimestari leikkasi lihan tottuneesti niin, että lihassyyt olivat pystysuuntaan. Jos lihassyyt menevät leikkauksessa väärin, menettää liha välittömästi mureutta ja siitä tulee sitkoisempaa. Enpä ole tätäkään ennen tiennyt, ei tartte enää ihmetellä miksi meidän paistit ovat yleensä olleet aika sitkeitä.

Nappasin maistiaisen leikkuulaudalta ja siinä kertakaikkisen maukasta lihaa mussuttaessani ajattelin, että kyllä oli herra Longfield hölmö kun jäi kotiin katsomaan futista.

epäsuora ja suora grillaus

Sen yksinkertaisemmin en osaa selittää suoran ja epäsuoran grillauksen eroja. Toivottavasti teille on tästä pienestä infopaketista jotain hyötyä nyt vaikka jo juhannuksena. Ja hei, jos juhannussafkat on vielä hankkimatta, niin kipittäkää ihmeessä huomenissa Familian lihaystävänmyyntiin Helsinkiin! Tarjolla on varmasti upea kattaus rotukarjan lihoja niin pakasteena kuin tuoreina.

Herkullista Juhannusta!

Yhteistyössä Blogirinki, Indiedays ja Familia.

Kurkkaa samalla kampanjan muut grillikoulun postaukset Blogiringin sivuilta.

epäsuora ja suora grillaus

Lordin kebab Rovaniemellä

Mord, mock, mollelujah, täällä Herra Longfield.

Me ollaan just nyt hiihto- tai kevät- tai jollain lomalla Hulin kanssa, jolloin lähdimme rohkeasti kohti Lappia seikkailemaan. Matkan ensimmäisen yön vietimme Oulussa, ja sieltä piti seuraavana päivänä jatkaa kohti Luostoa. Kartasta katsottiin, että siinähän osuu semmonen paikka kuin Rovaniemi sopivasti väliin, siellä voisi pitää pienen varikkopysäyksen.

torikeidas_lordi kebab_rovaniemi (1)

Kun Rovaniemi alkoi lähestyä, tajuttiin yhtäkkiä laittaa viestiä Oxygenol-pariskunnan naispuoliselle edustajalle. Hän on nimittäin joskus muinaishistoriassa asunut Rovaniemessä lapsuutensa ja muutenkin vieraillut seudulla harvakseltaan, joten kysyttiin häneltä että missä siellä oikein kannattaisi käydä syömässä. Sieltä tulikin huonoja ja hyviä vinkkejä, ensimmäinen vinkki nimittäin oli joku nais-Oxygenolin sukulainen jonka luona he usein käyvät syömässä ja jonne meitä ei varmana huolittaisi sisään. Se oli melko huono vinkki. Mutta toinen vinkki olikin sitten niin hyvä, että sitä lähdettiin noudattamaan: Oxygenol-nainen nimittäin muistutti että Rovaniemeltä saa Lordi-kebabia!

torikeidas_lordi kebab_rovaniemi (2)

Muistan itsekin jonkun tämmösen Lordi-kebab-jutun lukeneeni jostain silloin kun Lordi voitti Euroviisut ja bändin naamionaamaiset jäsenet saivat ties mitä huomionosoituksia asuinpaikkakunniltaan. Palkinnoissa kukoisti railakas käänteissovinismi, sillä bändin laulaja, keulahahmo ja koko systeemin luonut Mr. Lordi siis tosiaan sai oman kebab-annoksensa eikä edes päässyt Linnan juhliin naamarissaan pelleilemään. Bändin eturivissä esiintynyt, tärkeä kitaristi-muumio taas sai omalta synnyinpaikkakunnaltaan jonkun kivenmurikan. Ei näissä mitään vikaa muuten olisi, mutta jumalauta, se yksi takarivissä jotain sähköurkua vähän pimputtanut ihan turha haamunainen sai toisten kebab-annosten ja kivenmurikan vastineeksi itselleen oman tontin, ihan ilmaiseksi! Vain koska se oli nainen! Tämä on väärin, kuuletko Alexander Stubb, tämä on sinun vikasi!

torikeidas_lordi kebab_rovaniemi (3)

No, se miesten alistamisesta, nyt oltiin etsimässä Lordin kebab-ravintolaa. Ajattelimme että se löytynee täältä Rovaniemeltä helposti, koska se on varmaan jotenkin lordimainen ja massiivinen ja kaikella tavalla överi kauhujen linna. Siinä pitkin Rovaniemeä ajellessamme etsimme katseellamme jostain kohoavaa, jylhää ja pelottavaa linnaa, jonka ikkunoista roiskuaa veri ja zombiet nousee hautausmaalta ja Hjallis Harkimo kurkkii savupiipusta. Mutta ei semmosta löytynyt mistään, ainoa mitä löydettiin, oli kuoppainen hiekkatie keskellä Rovaniemen keskustaa. Ilmeisesti asfaltti oli vastikään saapunut kaupunkiin, ja ihan kaikkia kärrypolkuja ei vielä ilmeisesti oltu ehditty päällystämään. Ei auttanut muu kuin parkkeerata auto hiekkatielle yhteen vesilammikkoon, ja googlettaa että mikäs se paikka nyt olikaan mistä sitä Lordi-kebabia sai, ja miten sinne pääsee.

Pikaisen googletuksen jälkeen laitettiin sitten navigaattoriin osoitteeksi Lapinkävijäntie 3, ja ajettiin sinne. Siinä oli semmonen ostoskeskus ja pieni tori, jonka reunalle parkkeerasimme automme ja sitten lähdimme etsimään sellaista paikkaa kuin Torikeidas. Äkkiähän se siitä torin laidalta löytyikin, mutta ei se ollut mikään kauhujen kartano, vaan ihan normaali lähiöostoskeskusliiketilan näköinen mesta. Missään ei ollut kummituksia eikä mörköjä, eikä edes yhtä pientä Hjalliksen kuvaa ollut missään. Vähän jo epäiltiin että oliko tämä nyt sittenkään oikea paikka, mutta kun mentiin paikan ruokalistaa tavaamaan, niin tottapa tosiaan, Lordi Special kebabia sieltä sai!

torikeidas_lordi kebab_rovaniemi (6)

Sehän oli sitten heti tilattava, olkoonkin että lihaa oli annoksessa tuplamäärä paikan isoon kebab-annokseen verrattuna. Huli tilasi jonkun juustohampurilaisen, ja sitten mentiin paikan ruokailutilaan sisään odottelemaan ruokien valmistumista. Torikeitaan tilaukset tosiaan vähän jännästi piti tehdä ulkotilassa sijaitsevan grillitiskin kautta, ruokailutilassa ei tilauksia kukaan ollut ottamassa vastaan, sinne vain sai mennä syömään jos siltä tuntui. Grillitiskiltä tehdyn tilauksen jälkeen grillin myyjätäti tosin kertoi, että toisi ne ruoat suoraan sinne ruokailutilaan, ja kehotti meitä menemään sinne häntä odottamaan. Vähän erikoinen systeemi, mutta ei kai se mitään.

torikeidas_lordi kebab_rovaniemi (7)

Kauaa ei kestänyt, kun meille kiikutettiinkin iso laatikko täynnä ranskalaisia, kaalisalaattia, jalapenoja, tomaattia ja kurkkua, ja tietty kebabia jonka päälle oli vielä truutattu reippaalla kädellä jotain kastiketta. Niin ja Hulikin sai juustohampurilaisensa. Hyväähän se Lordin kebab oli, tosi hyvää oikeastaan, sekä kebabliha että se kastikekin oli ehkä parhaita mitä minä olen mistään saanut. Jopa Huli, joka ei normaalisti kebabista välitä, tykkäsi siitä sen verran että pölli koko ajan mun laatikosta uusia kebabsuikaleita ja ranskalaisia itselleen. Ranskalaisten pölliminen olisi ollut ihan normaalia, mutta että sitä kebabiakin, sitä ei normaalisti tapahtuisi.

Annos oli melkoisen iso, mutta kyllä sen ilman pakotusta pystyi loppuun asti syömään, varsinkin kun oli apuri pöydän toisessa päässä. Hintaahan annoksella oli aika paljon, 12 euroa, mutta kerrankos sitä nyt Lordin kebabia syö, ja toisaalta annos oli hemmetin hyvä, ja se kyllä piti ihan kunnon jöötin kaikkea sisällään joten vastinetta rahalle kyllä sai. Menisin uudestaankin syömään jos joskus vielä Rovaniemelle joudun.

torikeidas_lordi kebab_rovaniemi (5)

Vety ja Atomi Lappeenrannan kauppatorilla

Me vietimme pääsiäislomaa tänä vuonna Imatralla. Matkaan lähdimme heti aamutuimaan pitkäperjantaina, ja toisena pysähdyspaikkana meillä oli Lappeenranta. Lappeenrannassa meidän oli tarkoitus maistaa eteläkarjalaisia perinneherkkuja – vetyä sekä atomia. Herra Longfieldille nämä molemmat täytetyt lihapiirakat ovat ihan tuttuja, sillä herra sattuu kannattamaan SaiPaa, ja jokusen kerran herra on Lappeenrannassa käynyt SaiPan pelejä katsomassa. Pelireissuilla on tullut sitten popsittua myös vetyjä ja atomeja. Miehiseen tapaan herra Longfieldin suosikki on vety.

lappeenranta_vety ja atomi1

Lappeenrannassa on syntynyt kaksi Suomen tunnetuinta variaatiota lihapiirakasta. Toisen nimi on vety ja toisen atomi. Vety pitää sisällään perinteisen jauhelihatäytteen lisäksi keitettyä kananmunaa sekä kinkkua (keitto- tai savukinkkua), kun taas atomi joko munaa tai kinkkua. Lisukkeiksi saa halutessaan sinappia, ketsuppia, kurkkusalaattia, sipulia sekä majoneesia.

lappeenranta_vety ja atomi5_c_matka_

Täytetyt lihapiirakat syntyivät tarinan mukaan asiakkaiden toivomuksesta 1960-luvun alussa. Asiakkaat halusivat tuhdimpaa suuhunpantavaa ja pyysivät kahvion pitäjiä lisäämään piirakan väliin keitettyä kananmunaa. Ja siitä se sitten lähti. Vety ja atomi saivat myös nimensä niitä syöviltä asiakkailta – taustalla voi olla sodan tapahtumat, sillä perinneherkkujen nimet viittaavat vety- sekä atomipommeihin.

”Ota vety, et pety”, kuuluu lappeenrantalainen sanonta. Me halusimme kuitenkin testata pitkäperjantaina molemmat täytetyt lihikset, joten löydettyämme Lappeenrannan kauppatorin ainoan pyhänä aukiolevan kiskan, istuimme kiskan edessä olevalle terasille ja tilasimme vedyn, atomin sekä teen ja kahvin. Luin, että piirakoita syödään usein myös maidon kanssa. Kylmä maito ei kuitenkaan houkutellut pitkäperjantaina suhteellisen kylmällä Lappeenrannan torilla.

lappeenranta_vety ja atomi3

lappeenranta_vety ja atomi2

Minä tilasin atomin kanamunalla sekä kaikilla lisukkeilla. Herra Longfield otti vedyn kaikilla muilla lisukkeilla paitsi kurkkusalaatilla. Parin ensimmäisen haukun jälkeen herra tiedusteli miltä se atomi nyt maistuu. Hyvää se oli, mutta aika höttöistä. Oma suosikkini kun sattuu olemaan kahden nakin (nakkien tulee olla keitettyjä) lihapiirakka, jossa nakit sitten hauskasti poksahtavat katki kun niitä puraisee. Atomi tuntui suussa sellaiselta mössöltä ilman sen suurempaa suutuntumaa.

Herra Longfield popsi oman vetynsä tyytyväisenä loppuun. Ja niin tein toki minäkin. Lihapiirakat olivat yllättävän siisti ja helppo syödä, siitä iso plussa kiskan pitäjälle!

Pssst.. Oletteko muuten huomanneet, että viime aikoina on ollut tosi trendikästä tehdä lihiksiä alusta asti itse? Kurkkaa vaikka Liemessä-blogin resepti itsetehtyhin lihapiirakoihin tai Terhin keittiössä -blogin vanhanajan lihisresepti. Herkkua varmasti molemmat!

lappeenranta_vety ja atomi4
lappeenranta_vety ja atomi6

Rehellistä grillisafkaa Kilon Pohjanmaan grillistä

Espoon Kilon poliisiaseman lähettyville avattiin keväällä uusi grilli. Pohjanmaan grilli sijaitsee tavattoman rumalla paikalla bensa-aseman välittömässä läheisyydessä aivan Nihtisillan ja Kilon poliisiaseman välissä. Ilmeisen monelle paikka tuli tutuksi tänä kesänä, kun herra nimeltään Arman Alizad kehui paikan purilaista maasta taivaisiin omalla facebook-seinällään kuvan kera.

En tiiä onks tää jo tuttu teille mut vein autoni huoltoon Nihtisiltaan ja törmäsin tähän. Pohjanmaan Grilli. Omistaja on pohjanmaalta. Nyt on kyl sen tason grillisafkaa et Anthony Bourdain pitää saada takas Suomeen ja tonne. Ostin juusto-pekoni-muna-hampurilaisen ja tää on matkalaukun kokonen ja maistuu niin hyvälle et taju lähtee. #pojanmaangrilli#pohjalaistaruokaa#nihtisilta

Arman Alizad 6.7.2015

pohjanmaan grilli

Minä en tuhansien muiden tapaan törmännyt grilliin ensimmäisen kerran Armanin kehotuksesta, vaan luin siitä vanhanaikaisesti Länsiväylästä heinäkuun 22. päivä (lehtiartikkeli on vielä tallella, joten sen takia tarkka päivä on tiedossa). Leikkasin lehtiartikkelin talteen, jemmasin sen kalenterin väliin päättäen, että vien herra Longfieldin sinne jossakin välissä vähän niin kuin yllätykseksi syömään.

Tuo päivä koitti Suomen luonnon päivänä aivan elokuun lopussa, jolloin lähdimme seikkailemaan Porkkalanniemen upeisiin maisemiin. Ennen patikointiretkeä käskin herran kuitenkin karauttamaan autolla osoitteeseen, jossa nökötti isolla helavyöllä koristeltu punainen Pohjanmaan grilli.

pohjanmaan grilli (3)pohjanmaan grilli (2)

Grilliä pyörittää Topi Tamppari sekä hänen vaimonsa Jenna Ala-Panula, jotka ovat molemmat kotoisin Lapualta. Grillin säilöntäaineettomat hampurilaisleivät ovat kotoisin niin ikään lapualaiselta Hietalan leipomolta. Hampurilaissämpylät eivät ole muodoltaan tai koostumukseltaan tavanomaisia hampurilaissämpylöitä, ne ovat lättänät ja enemmän leipämäiset. Täytteitä löytyy laidasta laitaan – pekonia, kananmunaa, nyhtöpossua, aurajuustoa, kokolihapihvejä, lauantaimakkaraa, tonnikalaa, kebabia jne.. Myös kasvishampurilainen sekä muutama erilainen salaatti löytyy listalta.

Länsiväylän jutussa Ile Vainio kehui Armanin tapaan Pohjanmaan grillin purilaisia taivaallisen hyviksi. Aika paljon kehuja punaiselle grillikontille! Oli aika selvittää, mitä kaksi tavallista kaduntallaajaa olisi paikan purilaisista mieltä.

pohjanmaan grilli (4)pohjanmaan grilli (6)

Meidän vierailumme aikana paikalla ei ollut yhtään jonoa. Instagramin kuvien sekä netin kommenttien perusteella, grillillä on aika usein porukkaa ihan ruuhkaksi asti. Sunnuntaina yhden aikaan paikalla oli kuitenkin meidän safkatauon aikana vain kaksi muuta pariskuntaa, joten saimme valita rauhassa mieluisan paikan grillikontin vieressä olevilta pöydiltä.

Tilasimme molemmille purilaiset ja yhdet yhteiset ranskalaiset ketsupilla (ranut eivät meistä kaipaa seurakseen muuta). Minun purilaiseni väliin tuli kokolihapihvin sekä aurajuuston lisäksi muutamia muita perusjuttuja. Herra taasen tilasi nyhtöpossupurilaisen, jonne tungettiin herran pyynnöstä myös jalopenoja.

pohjanmaan grilli (5)pohjanmaan grilli (1)

No miltä maistui? Rehelliseltä grillisafkalta. Täytteet toimivat hyvin, ja niitä oli purilaisen välissä rutkasti. Itse sämpylöitä emme voi herran kanssa kehua yhtä hurjasti kuin Arman ja Ile, mutta se nyt on tietenkin vain maku- ja tottumuskysymys. Me tykätään enemmän sellaisista tavallisista muhkeista hampurilaissämpylöistä.

Lättänät sämpylät helpottivat kuitenkin täytteitä pursuavan purilaisen syömistä yllättävän paljon. Koko paketin sai tungettua suhteellisen helposti suuhun ilman, että leukaperät loksahtivat paikoiltaan. Maku oli kohdallaan, joten mikäs siinä oli syödessä. Grillin ympäristö ei kyllä silmiä hivellyt, mutta hittoako silläkään oli mitään väliä, grillillähän kun oltiin.

Tervemenoa syömähän!

Pohjanmaan grilli
Nihtisillankuja 2
02630 Espoo

Pssst.. Jos bisse maistuu, niin nyt kannattaa käydä osallistumassa blogin facebook-sivuilla arvontaan, jossa on jaossa 10 lippua Suomen Olutmestari -tapahtumaan 9.10. ravintola Maxinessa. Mäkin oon siellä! Arvontaan on osallistunut vasta 1 tyyppi, joten nyt olisi liput tiedossa suht helpolla. Vink vink!

olutmestari

Vinkit grillikesään

Alkukesä on ollut hieman viileä ja tuulinen, mutta eiköhän se kuuma kesä saada ihan pian myös tänne Suomeen. Ja jos ei saada, niin laitetaan ainakin grilli kuumaksi! Tässä teille kootusti vinkkejä kuumaan grillikesään.

Lisukkeet ja kastikkeet

Grilliruokien lisukkeita voi olla välillä hieman hankalaa keksiä. Perus grillimakkara on toki hyvää, mutta ateriasta saa monipuolisemman, kun makkaran kylkeen tekee salaatin tai jonkin lämpimän lisukkeen. Nappaa tästä muutamat lisuke- ja kastikereseptit kesän grillailuja varten talteen.

Hunajaiset uunivihannekset voit törkätä uuniin ja tehdä lihat samalla valmiiksi grillissä. Kätevää ja herkullista. Tuoreet kotimaiset vihannekset ja juurekset kruunaavat koko jutun.

uunijuurekset

Lämmin tomaatti-vuohenjuustopaistos on yksi omista suosikeistani. Tämänkin voi valmistaa uunissa, samalla kun lihat kärtsääntyvät grillissä. Juuston ansiosta lisuke on myös täyttävä, ja voihan sitä toki syödä myös sellaisenaan.

vuohenjuusto-tomaattisalaatti

Munakoiso-vuohenjuustosalaatti toimii myös sellaisenaan kasvisruokana, mutta toki se sopii myös grillilihojen lisukkeeksi.

munakoiso-vuohenjuustosalaatti

Ratatouillea meillä on syöty hurjan hyvän, itse savustetun lohen kanssa. Ratatouille on värikästä, terveellistä ja herkullista. Lohen savustusresepti löytyy myöhemmin tästä postauksesta. Toki värikästä ratatouillea voi popsia minkä tahansa muunkin grillilihan kanssa.

ratatouille

Me vietämme juhannuksen tänä vuonna Toscanan kuuman auringon alla. Toivottavasti säät sallivat myös Suomessa keskikesän juhlan aikaan. Panzanella on kotoisin Toscanasta, ja tämä leipäsalaatti sopii mainiosti myös suomalaisen grilliruoan lisukkeeksi. Hyvää on!

panzanella

Lisukkeisiin voi myös lukea erilaiset kastikkeet. Olen blogissa tässä vuosien saatossa julkaissut (vain) kaksi oikein pätevää kastikkeen reseptiä, jotka toimivat hyvin grilliruokien kanssa. Sitruunamajoneesi maistuu erityisesti lihan kanssa, se on tuhtia, mutta hyvää. Parmesaanikastiketta tein savulohelle, ja se oli myös oikein herkullista. Kaipa parmesaanikastike sopii myös lihan kanssa, kokeilemaan vain rohkeasti.

parmesaanikastike

Kasvis

Me olemme herra Longfieldin kanssa lihansyöjiä, mutta on blogissa siitä huolimatta julkaistu jokunen oikein kelvollinen kasvisreseptikin. Kurkataan niitä seuraavaksi.

Herkkusienet täytetään usein erimakuisilla tuorejuustoilla, jonka jälkeen ne kääritään pekoniin. Oikein mainio resepti sekin, mutta marinoidut herkkusienet tuovat grilliruokapöytään sienien osalta mukavaa vaihtelua.

grilliherkkusienet

Parsaa on nopea ja helppo grillata. Blogista löytyy reseptit grillatuille soija-seesamiparsoille sekä sitruuna-parmesaaniparsoille. Parsat toimivat sellaisenaan, mutta myös lihan tai kalan lisukkeena. Parsat ovat ohuita, joten niitä varten kannattaa hommata vaikkapa Eskimon foliogrillausalustoja. Me grillaamme nykyisin lähes kaiken kätevien grillausalusten päällä, sillä grillin peseminen on kovin ärsyttävää puuhaa.

grillattu parsa

grillatut parsat

Liha ja kala

Seuraavaksi käydään lihaisten juttujen kimppuun. Rasva tirisee ja nälkä lähtee!

Grilli ja possunpihvit kuuluvat yhteen. Kokeile tänä kesänä paistettua sinanpinsiemenpossua, jos kaupan valmiit marinadit alkavat tökkiä.

sinapinsiemen possua

Chimichurri oli pari kesää sitten kova sana. Me söimme chimichurri-marinoitua naudan sisäfilettä panzanellan kanssa kolme kesää sitten edellisen asuntomme pienellä terassilla. Tänä kesänä voisin ottaa tämän reseptin uudelleen kokeiluun, viime kerrasta kun on kulunut jo aika pitkä aika.

Chimichurri

Vaihtelua ainaisten pihvien ja makkaroiden keskelle saa herkullisilla surf and turf -vartailla, joihin tulee possua, nautaa ja katkarapuja. Nam!

surf&turf

Salaattiakin voi grillata! Grillatulla kanasalaatilla hurmaat ja ällistytät varmasti myös vieraat, kannattaa kokeilla.

Salaattia grillissä

Ja sitten grillipitsojen pariin (kurkkaa myös postaus kesältä 2011). Grillipitsat ovat yksinkertaisesti sanottuna sairaan hyviä, ja niitä onkin viime kesinä kokkailtu meillä suhteellisen ahkerasti. Täytteitä kannattaakin valita laidasta laitaan, jotta jokainen voi helposti rakentaa juuri sellaisen pitsan kuin itse haluaa. Testaa ihmeessä pitsojen grillausta tänä kesänä, jos et ole ennen tätä kokeillut!

grillipitsa

Makkara kuuluu meidän kesään. Sitä ruskistetaan niin grillissä kuin nuotiossakin, ja sen kanssa pitää saada sinappia. Pestomarinoituja makkara-halloumivartaita kokeilin ensi kertaa tänä kesänä. Oikein simppeli ja onnistunut kokeilu. Makkaramix oli taasen viime kesän loistoideani. Jos porukkaa (lihansyöjiä) on tulossa paljon syömään, kannattaa ostaa läjä erilaisia makkaroita, grillata ne, ja antaa jokaisen syödä niitä makkaroita joista he pitävät. Lisukkeeksi käy vihersalaatti, ja jos on oikein reipas, voi sinapitkin tehdä itse.

makkara-halloumivartaat (2)makkaramix

Postauksen loppuun on vielä pakko lisätä kaksi savustetun kalan reseptiä. Meillä on käytössä Muurikan sähkösavustin, ja olemme tykästyneet laitteeseen paljon. Kalan savustaa yllättävän nopeasti, ja vaikka kyseessä on (vain) sähkösavustin, maistuu kalassa savu meidän mielestä enemmän kuin riittävästi. Kesäkauden ensimmäinen itse savustettu kala maistuu tietenkin aina parhaimmalta. Meillä on savustettu viime vuosina kuhaa sekä pestolohta. Voimme vain suositella molempia reseptejä.

Kuumaa grillikesää kaikille!

savukuhasavustettu pestolohi

Grillaa&Chillaa: Pestomarinoidut makkara-halloumivartaat

Palataan vielä toisen postauksen verran mukavaan ja aurinkoiseen perjantai-iltaan, joka kului tällä kertaa koulukaverien kanssa grillaten. Kuten edellisessä alkoholittoman sangrian postauksessa totesin, olimme jakaneet illan ruokien vastuut viiden hengen grilliporukan kesken. Mun vastuulle jäi jälkkäri, sangria sekä grillivartaat. Vieraat toivat mukanaan valkkaria, salaatin, lihat, maissit sekä herkkusienet täytteineen ja pekoneineen. Nam nam nam!

makkara-halloumivartaat_c_grillaus_.jpgmakkara-halloumivartaat (1)

Vartaisiin päädyin lopulta hyödyntämään uusimman Yhteishyvän mukana tullutta pestomarinoitujen makkara-halloumivartaiden reseptiä. Pesto on hyvää, makkara ylihyvää ja grillattu halloumi taivaallisen hyvää, joten ajattelin, että käsissäni oli kohtuullisen varma resepti. Ja niinhän se myös oli! Vartaat oli helppo ja nopea tehdä. Sen kun vain pilkkoi oman lempigrillimakkaran ja halloumijuuston sopiviksi paloiksi, ja tunki palat puisiin grillitikkuihin. Halloumijuusto kannattaa pilkkoa aika isoiksi paloiksi, ettei se hajoa käsiin samalla kun juustopalan työntää grillitikkuun (nimimerkillä kokemusta on). Peston voi tehdä itse, mutta toki voi käyttää myös valmista vihreää pestoa. Toisaalta se on kyllä vähän hölmöä, sillä peston tekee todella nopeasti muutamasta hassusta raaka-aineesta. Grillikesä on tässä huushollissa nyt komeasti avattu, mitenkäs teillä muilla? Joko grilli on ollut monta kertaa kuumana? Lempparireseptit jakoon!

makkara-halloumivartaat (2)

Pestomarinoidut makkara-halloumivartaat

5-6 annosta

Pestomarinadi

  • 1 ruukku tuoretta basilikaa
  • 1 kpl valkosipulinkynsi
  • ½ dl oliiviöljyä

Lisäksi grillitikkuja (puisia tai metallisia)

1. Paloittele makkarat ja kuutio juusto.

2. Valmista marinadi lisäämällä kaikki ainekset kulhoon, ja soseuta sen jälkeen sauvasekoittimella.

3. Pujota makkaroita ja halloumijuustopaloja vuorotellen vedessä liotettuihin puisiin, tai öljyttyihin metallisiin grillitikkuihin.

4. Grillaa vartaat kuumassa grillissä välillä käännellen.

5. Valuta päälle juuri ennen tarjoilua vihreää pestokastiketta. Ja sitten vain nauttimaan kesästä!

makkara-halloumivartaat (5)