Ravintola Shelter, Helsinki

Eräänä perjantaina kolme leidiä törmäsi toisiinsa sovitusti Kanavarannassa, jonne on avattu syksyn alussa päheä Shelter-ravintola. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta, mutta tuulessa tuntui jo syksy. Kipitimme nopeasti koleaa tuulta pakoon lämpimään Shelteriin, jonka sisustus vakuutti ainakin minut heti ensi silmäyksellä.

Tyylikäs ravintola kätkee sisäänsä 70 asiakaspaikkaa. Mestan ehdoton katseenvangitsija on suuri valokyltti ravintolan takaseinällä. Siinä lukee isolla SHELTER ja se valaisee valehtelematta koko ravintolan. Tämä valokyltti on myös varmasti Shelterin kuvatuin kohde, Instagramista siitä löytyi ainakin hurjasti kuvia (ja tokihan munkin oli laitettava kyltistä sinne yksi kuva).

Shelterin häärääjinä ovat Mia Stjerna, Antti Asujamaa, Teemu Laurell sekä Lennu Sukapää. Ilmeisen nimekkäitä tyyppejä kaikki, mulle entuudestaan tuttu nimi oli tosin vain Teemu Laurell.

Shelter tarjoaa asiakkailleen kolmen tai viiden menun kokonaisuutta, jossa käytetään parhaita sesongin raaka-aineita. Ystäväni tilasivat meidän vierailun aikana kolmen ruokalajin menut samalla kun minä tilasin annokset suoraan a la carte -listalta, sillä vatsassa kasvava pieni ihme ei tykkää ihan kaikista ruokaylläreistä, ja menujen sisältöä ei saanut kuulla etukäteen.

Ennen sapuskoja kilistelimme kuitenkin Shelterin omalla limonadilla mm. pienelle ihmeelle. Olin nimittäin saanut kerrottua ystävilleni alkupaloja ihmetellessämme meidän suuresta uutisesta. Tällä kertaa vauvasta kerrottin siten, että aloin luetella ystävilleni mitä kaikkia alkupaloja en voi syödä. Jossain vaiheessa toisen kaverin naama näytti siltä, että homma oltiin tajuttu. Sitten taas onniteltiin ja kaikki oli yhtä suurta hymyä. Ja sen jälkeen alettiin syödä!

Ystävien alkupalalautanen piti sisällään kalaa, omani taasen etanoita, munakokkelia sekä kanttarelleja. Voi tsiisus miten hyvää se oli! Kuka olisi ikinä voinut uskoa, että munakokkeli sekä etanat sopivat yhteen? Olin heti alkupalan jälkeen aivan myyty Shelterille, ja odotin jo malttamattomana pääruokaa. Kotonakin kerroin herra Longfieldille, että saatoin syödä Shelterissä ehkä parhaan alkupalan ikinä. Herra kysyi, että mitä se oli. Vastasin, että munakokkelia ja etanoita. Herran naama vääntyi hassulle ilmeelle ja hän tiedusteli, että maistuiko se muka oikeasti hyvältä. No maistui, aivan tautisen hyvältä.

Ja niin maistuivat muuten pääruoatkin. Jessus!

Siika, kukkakaali, paahdettu voi sekä hassu pasta sulivat suussa järisyttävän nopeasti. Olisin halunnut nuolla lautasen putipuhtaaksi ja harmittelimme kaikki, ettei alkupaloja ennen pöytään tuotuja leipiä ollut enää yhtään jäljellä. Niillä olisi voinut kaapia lautasen pohjalta viimeisetkin rippeet herkullisesta annoksesta.

Ystävieni yllärimenut pitivät sisällään vasikanposkea, jotain pyrettä, yllätyspikkuporkkanoita, paria eri kastiketta, joista toisena oli lihan keitinliemi. Myös he kehuivat annoksiaan kilpaa.

Vaikka olen päässyt raskaudesta tähän asti todella helpolla, eikä oikeastaan mitään outoja hormonioikkuja ole ilmaantunut, on yksi asia josta saanen syyttää ihan puhtaasti pientä ihmettä. Mun ei nimittäin tee mieli enää makeaa. Jokusen keksin, karkin tai jätsiannoksen kyllä syön, mutta mitään kakkuja, leivoksia tai muuta ylimakeaa ei tee yksinkertaisesti ollenkaan mieli. Niinpä tilasin Shelterissäkin jälkiruoan sijaan kupin vihreää teetä.

Ystävieni menuihin jälkiruoka kuului. Jos en ihan väärin muista, niin jälkiruoka piti sisällään puolukkajäätelöä, paahdettua valkosuklaata sekä vispipuuroa. Vispipuurosta he molemmat totesivat, etteivät saa siitä kotioloissa läheskään yhtä samettista ja pehmeää. Muutenkin jälkiruoka sai tuttuun tapaan vain kehuja osakseen.

Shelter oli mahtava. Palvelu pelasi ja olihan se aika hauskaa kun komeat kokkimiehet tulivat köökin puolelta meille hihittäville leideille kertomaan mitä annokset pitivät sisällään. Arvostan!

Menkää ihmeessä testaamaan! Me ollaan menossa uudestaan marraskuussa, pöytävaraus kannattaa ainakin viikonlopuille tehdä, itse sain varattua pöydän lauantai-illalle kuukauden päähän.

Shelter, Kanavaranta 7, 00160 Helsinki

Advertisement

Brunssi: Uusittu Primula (HKI)

Primulan brunssi oli meille vuonna 2010 pettymys. Erityisesti muistan, että leipä oli brunssilla ihan kökköä. Koska Primulassa oltiin, olin odottanut taivaallisen tuoretta ja maukasta leipää, mutta brunssilla meitä odotti kuivahkot ja parhaat päivänsä nähneet leivänkannikat. Primulan brunssille ei pettymyksen jälkeen tullut mentyä uudestaan vuosiin – tarkasti ottaen tasan kuuteen vuoteen.

Kuuden vuoden tauon jälkeen olikin sitten ihan ok käydä vetämässä masuunsa Primulan uusittu brunssi kahtena sunnuntaina peräkkäin!

Itse asiassa brunssi on tainnut uudistua omistajamuutoksen seurauksena jo noin vuosi sitten. Viisikulman paraatipaikalla oleva ravintola ei onneksi ole menettänyt charmiaan. Sisustus on edelleen ihanan rosoinen, seiniä koristaa punaiset tiilet ja ikkunalaudoilla suurien lyhtyjen sisällä palaa kynttilät. Tunnelma on mukavan lämmin ja kodikas.

Mutta mennään sitten itse asiaan, eli siihen ruokaan.

Brunssi koostuu suolaisesta sekä makeasta noutopöydästä, sekä erikseen tilattavasta lämpimästä pääruoasta. Noutopöytien (erityisesti suolaisen) valikoima on laadultaan perussettiä. Tarjolla on muutamia salaatteja, katkarapuja, savulohta, perunasalaattia yms. Ei mitään kovin kummoista tai makuhermoja hivelevää. Tähän voisi omasta mielestäni panostaa hieman enemmän.

Kahtena peräkkäisenä sunnuntaina näin melkein jokaisen erikseen tilattavan pääruoka-annoksen. Itse söin niistä kahta, brunssiseuralaiset söivät molemmat eri vaihtoehdon ja sen lisäksi tiirailin vieraisiin pöytiin ahkerasti.

Viime sunnuntaina pääruokatilauksen kanssa kävi aika hauskasti. Olin viimeisen kahden viikon aikana sopinut useammat treffit ystävien kanssa, jotta sain kerrottua suuren uutisen heille kasvotusten ennen kuin asia pärähti blogiin ja sitä kautta kaikkien tietoisuuteen. Sunnuntaina brunssilla oli mukana pitkäaikainen ystävä yläasteelta asti, ja hänelle halusin kertoa uutisen ehdottomasti kasvotusten.

Kaikkihan sen tietää, että tässä tilassa ei voi suuhunsa aivan kaikkea tunkea. Yksi ruoka, jonka kanssa pitää olla tarkkana, ovat juustot. Halusin ottaa sunnuntaina brunssilla Punavuori-nimisen annoksen, joka piti sisällään Comte-juustoa (joka ei tasan tarkkaan ole pastöroitua). Tilasin annoksen tarjoilijalta ihan normaaliin tapaan ”yksi Punavuori, ilman Comte-juustoa”. Ystäväni ei huomannut mitään. Mutta sitten tarjoilija tulikin parin minuutin päästä takaisin ja kysyi, että ”hei, haluisitko sä sen annoksen oikeasti kokonaan ilman juustoa, vai korvataanko Comte-juusto jollain toisella juustolla”? Siinä sitten mongersin, että kun sen juuston pitäisi olla pastöroitua. Tarjoilija kysyä kovahkoon ääneen ”mitä?!” ja kun toistin asian, alkoi ystäväni päässä raksuttaa. Se oli oikeastaan hauska tilanne, tarjoilija oli aivan ihmeissään, minä pidätin hymyä ja ystäväni näytti siltä, että on juuri laskenut yhteen yksi plus yksi, ja hänen suustaan alkoi tulvia ”mitäh”, ”ei oo totta”, ”siis oikeesti”, ”voi onnea” yms.

Ei mennyt tämä paljastus ihan niin kuin olin suunnitellut, mutta ei sillä niin väliä. Tämä kerta jäi ainakin tosi hauskana sattumana mieleen!

Pääruoat ovat ehdottomasti Primulan brunssin parhaimmistoa. Annokset ovat reiluja, ne ovat näyttäviä ja maistuvat hyviltä. Ensimmäisellä kerralla syömäni perinteinen Eggs Benedict oli uppomunineen ja rapeine pekoneineen oikein herkullista mussutettavaa (miinusta tulee vain omaan makuuni liian höttöisestä vaaleasta leivästä). Toisella kerralla söin tosiaan Punavuori-annoksen, joka piti sisällään ihanan rapeaa maalaisleipää, kinkkua, uppomunia sekä jotain pastöroitua juustoa.

Brunssiseuralaiseni söivät Kungliga Segelklubbenin sekä Kylmä ja savuava olo -annokset. Kungliga Segelklubben oli kuulemma liian suolainen, siinä oli liikaa mätiä ja liian vähän vuolukermaa, joka olisi peittänyt suolaisten mätien makua. Kylmä ja savuava olo näytti ainakin omiin silmiin todella herkulliselta. Ja oli se ystäväni mielestä myös hurjan hyvän makuista. Kylmäsavulohta tulee varmasti seuraavan vajaan kuuden kuukauden aikana vielä tosi kova ikävä, ihan viimeistään jouluna saatan tirauttaa kyyneleitä kun en voikaan hotkia kylmäsavulohta sinappikastikkeen kera masuuni. Nyyh..

Primulan brunssilla voi tilata erikseen lisähintaan (6 euroa) pirtelön. Brunssin hintaan (23 euroa) kuuluu kaikki muut juomat: vedet, mehut, teet sekä kahvit. En tiedä kuinka usein pirtelön maku vaihtuu (jos edes vaihtuu), mutta molempina kertoina kun minä brunssilla istuin, oli tarjolla mansikka-vaniljapirtelö. Molempina sunnuntaina pirtelön myös tilasin. Tämä ihan siitä syystä, että mystiset hormonit ovat saaneet aikaan sen, ettei mulle maistu (lainkaan) makea. Kakut, irtokarkit, keksit, suklaa sekä leivonnaiset eivät saa aikaan pahaa oloa, mutta niitä ei vain yksinkertaisesti tee yhtään mieli. Kotona on monta pussia karkkia ja useampi suklaalevy, joihin en halua koskea pitkällä tikullakaan. Jäätelö on ainoa herkku, jota tekee ajoittain hieman mieli. Pirtelö toimi brunssilla jälkiruokanani, sillä yhtäkään kakkua ei makeasta noutopöydästä tehnyt mieli. Hormonit on niin outoja..

Ystäväni kehui jälkkäripöydän brownieta hurjasti. Itse mussutin samaan aikaan tuoreita hedelmiä sekä imin sitä pirtelöäni, hyvää oli!

Kaiken kaikkiaan Primulan uusittu brunssi toimii paljon paremmin kuin edellinen versio. Ehkä en Viisikulmaan ryntää enää kolmantena sunnuntaina putkeen, mutta voisin hyvin istahtaa kodikkaaseen ravintolaan vielä uudemmankin kerran kivalla porukalla.

Rohkeasti siis vain testaamaan Primulan uusittua brunssia!

Brunssi: Ravintola Meritorppa, Kalastajatorppa (HKI)

Ravintola Meritorppa on Kalastajatorpan Hilton-hotellin ravintola. Hotelli sijaitsee Munkkiniemessä aivan Suomenlahden rannalla. Meritorpasta avautuu täysin esteetön näkymä merelle. Kesäisin merinäköalasta pääsee nauttimaan vielä astetta enemmän, sillä ravintolan asiakkailla on käytössä terassi, jonne voi istahtaa syömään lempeän merituulen tuivertaessa hiuksissa.

Kalastajatorpan paikalla sijaitsi alun perin ihan oikeasti torppa, jossa toimi kahvila vuodesta 1915 alkaen. Torpan paikalle rakennettiin Fazerin toimesta ravintola vuonna 1936. Tiedä sitten tarjoiltiinko ravintolassa tuohon aikaan vielä brunssia – ei varmaan – mutta nykyäänpä tarjoillaan. Eikä ihan mitä tahansa brunssia.

Meritorpan brunssi on ollut kokeilulistalla jo hurjan monta vuotta. En ymmärrä, miten meillä menikin näin kauan, ennen kuin astuimme sisään valoisaan ja avaraan ruokailusaliin, jossa meitä odotti hymyilevät tarjoilijat, kauniisti katetut pöydät sekä herkulliset brunssiruoat. Niin ja ne merinäköalat!

Ravintola Meritorpan yllättävän runsas ja laadukas brunssi koostuu alkuruokapöydästä, pöytiin tarjoillusta pääruoasta ja jälkiruokapöydästä. Alkuruokapöydässä teimme kyllä herra Longfieldin kanssa jälleen sen virheen, että tankkasimme alkupalaherkkuja aivan liian paljon, ja se kostautui tietenkin pääruokien ja jälkkärien kanssa.

Meritorpan brunssimenu vaihtuu kuuden viikon välein, me söimme viimeisen menun ennen sen vaihtumista, mutta kun katsoin uutta menua Meritorpan nettisivuilta, niin kovin paljon menu ei (onneksi) ole muuttunut. Omia suosikkejani olivat ehdottomasti tryffelillä maustettu varhaisperuna-kukkakaalisalaatti, katkarapu-skagen, pienet club sandwichit sekä tajuttoman hyvä ylikypsä possunkylki. Näiden kaveriksi kun lautaselle latoi vielä kasan tuoretta vihersalaattia, niin johan kelpasi.

Pääruoat tarjoiltiin pöytiin. Minä tilasin nieriää ja herra paahdettua ankanrintaa. Annokset olivat onneksi pienet! Nieriän sentään jaksoin syödä kokonaan, mutta lisukkeita jäi lautasen pohjalle, sillä mahassa velloi sellainen määrä alkuruokia, että heikompia hirvittää. Pääruoissa ei ollut mitään vikaa, mutta kyllä ne alkupalojen varjoon jäivät – kuten taitaa käydä aina brunsseilla, joissa on panostettu alkupaloihin.

Meritorpan brunssiin kuului juomiksi luomu appelsiini- sekä omenamehua, mustikkasmoothieta sekä kahvia ja teetä. Iso plussa näistä! Erityisesti kahvin ja teen kuuluminen brunssin hintaan (36 euroa) oli mukava yllätys, ne kun ei tosiaan aina hintaan kuulu, ainakaan silloin jos kahvi ja tee tuodaan söpöissä hopeisissa kannuissa pöytiin.

Jälkkärien osalta mulla kävi niin nolosti, etten yksinkertaisesti ähkyni takia saanut edes mustikkamuffiniani syötyä kokoaan. Herralla kävi lähes samoin, hän kehui kyllä kaunista mascarponejälkkäriä, jossa oli mukana basilikaa sekä mansikkaa, mutta paljon muuta hän ei sitten jaksanutkaan syödä. Autoon päästyämme mun oli pakko laskea penkki alas ja pötköttää koko kotimatka, sillä maha oli niin täynnä.

Niin hyvä oli Meritorpan brunssi! Brunssia on tarjolla sunnuntaisin kello 11-15, pöytävarausta suositellaan.

Sen verran pitää vielä sanoa, että vaikka brunssi oli astetta hienompi, siellä viihtyi useampi perhe lastensa kanssa. Meritorppa oli selkeästi myös lapsiystävällinen ravintola.

Kesäkuinen illallinen Lonnassa

Yhteistyössä Viikon viini.

Momentt, Herra Longfield täällä.

Vuosi sitten kävimme juhlistamassa Hulin valmiiksi tulemista tuolloin vastikään avatulla Lonnan saarella. Lonnahan on siinä Suomenlinnan edustalla sijaitseva vanha varuskuntasaari, jonne pääsee näpsäkästi Kauppatorilta lähtevällä JT-Linen lautalla (aikataulut voi kurkistaa JT-Linen nettisivuilta). Me rantauduttiin piskuiselle saarelle pikkasen etuajassa, joten käveltiin vähän saarella ennen ravintolaan menoa. Saarella asustelevilla hanhilla ja lokeilla sun muilla vesilinnuilla oli just hautomisvaihe meneillään, ja varsinkin saaren hanhet oli aika hauskoja, naishanhet istuskeli vähän jemmassa pesissään, ja mieshanhet oli nakitettu seisoskelemaan pesien edustoille vartioimaan ettei kukaan urpo mene pesää häiritsemään. Hanhet sihisi ja sähisi jos niitä päin erehtyi katsomaankin, hyvin tosissaan ottivat ukot vartiointihommansa.

Pöytään istuuduttamme meistä tuli heti maailmanpelastajia, koska meille tuotiin pöytään Itämeren pelastavaa vichyvettä. Kauaa emme ehtineet maailmanpelastukseen keskittyä, kun meille tuotiin vichyn kaveriksi lasilliset Pares Baltan Cavaa. Yritettiin kauheen kauan keksiä, mikä tuttu tuoksu viinissä oli, mutta ei millään löydetty mikä se oli, joku tuttu mauste tai yrtti siellä kai asui. Hyvältä se joka tapauksessa maistui, niinku cavalla yleensäkin on tapana.

Siinä cavaa impatessamme ja maistellessamme tavailtiin myös isolle kannettavalle liitutaululle kirjoitettua päivän ruokalistaa. Meille tosin oltiin jo valittu annokset puolestamme, menumme koostui annoksista jotka olivat muikku+ruis, karitsa+maa-artisokka, juusto+porkkana ja raparperi+maito. Viime kerralta muisteltiin, että annoksissa oli kaikissa jotain jännää, eikä mitään perusmättöä ollut nytkään annoksien nimistä päätellen odotettavissa.

Ennen varsinaisia ruoka-annoksia tarjoiltiin alkusnacksina kuivatettuja lehtikaalin palasia piparjuuri- ja savumantelimajoneesien kera. Kiltit kokki-ihmiset olivat Hulille tehneet oman majoneesinsa kuultuaan tämän pähkinä-manteli-omena-allergialitaniat. Nämä tämmöset lehtikaalisipsit on kuulemma kuuminta hottia just nyt, tai ehkä ne on olleet semmosta jo ajat sitten, en tiiä, mä en ollut tämmösistä aiemmin kuullut. Ihan hyviä ne oli, riittävän suolaisia. Kaikki sipsit ja majoneesit katosi siitä pöydästä jonnekin melko nopeasti.

Sitten olikin ekan varsinainen ruokalajin vuoro. Muikku+ruis piti sisällään yllättäen sitä muikkua, ruispannacottaa ja vielä muikun mätiäkin oli lautaselle laitettu. Annos oli raikkaan ja kivan näkönen, teki heti mieli alkaa sitä hotkimaan, mutta ensin toki kiltisti odotettiin seuraava viinikin. Se oli Pares Baltan Cosmic -valkoviiniä, sitäkin innostuttiin imppaamaan, siinä oli jännä se että se tuoksui hedelmäiseltä, mutta ei kuitenkaan meidän mielestä sellaiselta maistunut. Muikku+ruis-annos oli todella hyvä, muikut maistui todella hyviltä ja niiden kaveriksi valitut lisukkeet sopi meidän molempien mielestä tosi hyvin kalojen kanssa. Raikas Cosmos-viini sopi hyvin myskisen ruoan kanssa yhteen, joten alkuruoka oli kaikkineen tosi onnistunut tekele!

Muikut horittuamme tuotiin meille ensiksi seuraavaa viiniä laseihin, Pares Baltan Mas Petit Cabernet oli viini jota tällä kertaa laseihimme tuotiin eka vähän ilmaantumaan, ja joka tarjoilijan mukaan sopii erinomaisesti karitsan kanssa. Nyt kun oli viinien haisteluun innostuttu, niin toki tämänkin huuruja vedettiin keuhkoihimme, tuoksu oli kivan runsas. Lampaan kaverina tarjoiltiin kolmea eri lisuketta: oli vinegrette-sitruuna-salaattisekoitusta, mesijuurta ja lämmintä kaalia, sekä couscousia rusinan, persiljan ja kurkun kanssa. Tämä kolmikko tuotiin pöytään kukin omissa kipoissaan, ja lisäksi tuotiin sitten se varsinainen pääruoka-annos kummallekin, jossa oli pellavarouhetta, vesikrassia, tuoretta sekä kypsennettyä maa-artisokkaa sekä tietty sitä lammasta, punaviinikastikkeella.

Viinin ilmaantumista kun malttoi vähän odottaa, niin se alkoi maistumaan just siltä mille tuoksuikin, ja yllättävää kyllä, tarjoilija tiesi mistä puhui kun sanoi että viini sopisi lampaan kanssa. Se nimittäin sopi lampaan kanssa. On se jännä miten ne näitä juttuja aina tietää. Lammas itsessään oli tautisen mureata, lisukkeista meistä sen kanssa sopi parhaiten se lämmin kaali. Couscouskin oli hyvää, mutta sitä oli jotenkin kumma syödä kun se ei ollut lämmintä. Annos oli todella runsas kaikkine lisukkeineen, lammasta oli iso klöntti lautasella joten tälläkin annoksella jo varmasti saisi nälän taltutettua jos ei välttis tahdo alkuruokien kanssa hienostella.

Seuraavaksi jäätiin odottamaan porkkana+juusto annosta, mutta jostain syystä sitä ei koskaan saapunutkaan, vaan siirryttiin suoraan jälkiruokaosioon. En tiedä oliko tarjoilija alussa lupaillut liikoja, vai unohtuiko yksi annos vain välistä. Me ei asiasta nostettu meteliä, koska oltiin melkoisen täynnä jo siitä lampaasta, ja ravintolan ikkunasta maisemia katellessa oltiin ajateltu ehtiä vielä Suomenlinnaan pyörimään.

Jälkkärin kanssa juotiin Ros de Pacs roseeviiniä, joka yllättäen oli sekin Pares Baltan jengin tekosia. Tämän viinin piti sopia hyvin raparperin kanssa. Minä en ole mikään raparperin suurin ystävä, mutta mielelläni kyllä lähdin kokeilemaan mitä taikatemppuja Lonnan ravintolan kokit ovat aineen kanssa tehneet. Jälkkäriviinin tuoksu ei minusta ollut mikään kauhean hyvä, Huli tosin siitä tykkäsi. Maku oli meistä vähän pliisu, ehkä se rapaperin maun kanssa olisi ollut hyvä, mutta koska se taikaraparperiannos – jossa oli haudutettua raparperiä, maitosorbettia ja maitokeksiä – ei minusta sittenkään ollut mikään kovin hyvä, en oikein tämän annoksen ylimmäksi ystäväksi osannut ryhtyä. Huli tästäkin tykkäsi, maitosorbetti oli jännällä tavalla mauton ja maitokeksi vain hävisi suuhun, sopivat kuulemma kivasti kirpeän raparperin kanssa yhteen. Annos oli sopivan kevyt ja raikas päätös hyvälle aterialle.

Tyytyväisinä lompsimme vartijahanhia väistellen takaisin lautallemme, Lonnan ravintola ei tälläkään kertaa pettänyt. Ruoka-annokset ja niiden kaverina tarjotut Pares Baltan viinit toimivat hyvin yhteen ja nälkä lähti. Lonnan ravintolassa oli mukavan rento ilmapiiri, paikalla oli melko paljon isoja seurueita iltaa viettämässä. Mutta kyllä siellä ihan hyvin kahdestaankin viihtyi. Menkää hyvät ihmiset kokeilemaan jos ette jo ole käyneet, tai vaikka olisittekin, niin menkää uudestaan!

Brunssi: Weeruska (HKI)

Kodikas ja viihtyisä Weeruska on varmasti monelle Alppilan hoodeilla asuvalle tuttu kantapaikka. Minä pääsin tutustumaan ravintolaan ensimmäistä kertaa viime syksynä, kun menimme sinne koulukaverien kanssa synttäri-illalliselleni. Uusinta otettiin lähes samalla kouluporukalla muutama viikko sitten, kun kävimme testaamassa Weeruskan uuden brunssin Alppilan sydämessä.

Weeruskassa tarjoillaan tosiaan nykyään myös mukavan kotikutoista brunssia. Brunssi katetaan asiakkaiden iloksi aina sunnuntaisin kello 11 alkaen. Paikalle tulee saapua viimeistään 15.00. Pöytävaraus on varmasti tarpeen, sillä ainakin meidän visiitin aikaan tyhjiä pöytiä ei heti 11 jälkeen kovin montaa näkynyt. Toisaalta sen suuremmin en ehtinyt tyhjiä pöytiä tutkailla, sillä bongasimme brunssiherkkujen ääreltä Olavi Uusivirran! Olaville maistui useampi vohveli, joita herra paisteli kärsivällisesti jälkkäripöydällä olevilla vohvelipannuilla. Kun Olavi oli saanut perheelleen vohvelit valmiiksi, saatoimme mekin keskittyä brunssiin sekä kuulumisten vaihtamiseen hieman paremmin.

Weeruskan brunssi koostuu kokonaan buffetpöydän antimista. Runsailla salaattipöydän antimilla pääsee jo hyvään alkuun, varsinkin kun lautaselle nappaa mukaan ISON ja lämpimän croissantin sekä munavoilla kuorrutetun karjalanpiirakan. Nam!

Lämpimiä pääruokia löytyy sekä vegaanien että lihansyöjien makuun. Tarjolla oli pari viikkoa sitten niitä kuuluisia Weeruskan lihapullia, Roslundin tuoremakkaroita, lapsille ja lapsenmielisille tavallisia nauravia nakkeja ja sitten mm. vegaanista soijabolognesea, rakuunaporkkanoita sekä jänniä kukkakaalista tehtyä herkkupaloja, joita tarjoiltiin hot wing -kastikkeen kera. Jokaisen sunnuntain tarkka menu löytyy helpoiten Weeruskan nettisivuilta, joiden kautta voi käydä kuolaamassa jo valmiiksi seuraavan brunssin herkkuja.

Söimme sekä alku- että pääruokia hyvällä ruokahalulla. Mukana reippaili myös eräs reilun vuoden ikäinen pikku herra, joka varasti oikeutetusti shown brunssilla. Weeruska on varsin lapsiystävällinen paikka, sinne on tervetullut koko perhe. Lapsille on varattu jopa oma leikkikulma, jossa villit lapsukaiset voivat käydä purkamassa energiaansa sillä aikaa kun vanhemmat herkuttelevat. Pikkuisille brunssivieraille jaettiin myös brunssin aikana sinisiä ilmapalloja! Aika mahtava pieni lisä, joka ilostuttaa aivan varmasti lapsia.

Weeruskan brunssin jälkiruokapöytä oli kattava. Itse tehdyt vohvelit ovat hauska idea, vaikka niiden paistaminen ei käy aivan käden käänteessä. Itse popsin vohvelin lisäksi onnesta sekaisin pieniä ja aika mitäänsanomattoman näköisiä brownieita, jotka osoittautuivat aivan tautisen hyviksi. Niitä olisi voinut syödä vaikka 10, mutta tyydyin vain neljään palaan. Heh.

Brunssin hintaan kuuluu mehut, vedet, kahvit sekä teet, ja koko setillä on hintaa 19,90 euroa. Ei paha. Lapset syövät halvemmalla, 6-12-vuotiaat puoleen hintaan ja 0-5 vuotiaat maksavat euron per ikävuosi.

Heräsikö mielenkiinto? Sitten vain brunssiporukka kasaan ja Alppilaan sunnuntaina! Ehkä tekin bongaatte siellä Uusivirran Olavin!

Mitä ja missä?

Weeruskan perheystävällinen brunssi Alppilassa, osoitteessa Porvoonkatu 19, 00510 Helsinki.
Puh. 020 7424 270
Sposti: weeruska@ravintolakolmio.fi

Ravintola Hook, Helsinki & Tampere

Kuinka monelle Hookin wingsit ovat entuudestaan tuttuja? Minä en ollut edes kuullut niistä ennen kuin ystäväni mainitsi siivistä minulle jokunen vuosi sitten. Hän kertoi, että Tampereella pitää aina käydä vetämässä wings-överit Hookissa.

Vaikka Hook oli minulle täysin tuntematon, eivät wingsit aurajuustodipillä sitä todellakaan olleet. Niitä vedettiin teininä herra Longfield kanssa Chicosissa, ja kun opintotukirahat olivat tiukassa käytetty, kävimme vanhempieni kanssa ruokakaupassa, ja sieltä ostettiin hyvin usein mm. marinoituja siipiä ja sipseille tarkoitettua sinihomejuustodippiä. Niitä me sitten vedimme yhdessä onnesta sekaisin appiukolta saadulla sohvalla ensimmäisessä yhteisessä HOASin opiskelijakämpässä Jokiniemessä. Oi niitä aikoja!

Jokiniemiajoista on aikaa jo tosi monta vuotta, yli kymmenen jos tarkkoja ollaan. Vanhemmilta ei kinuta enää ruokarahaa, nykyinen sohva on ostettu omilla rahoilla ja opintolainat on maksettu pois jo vuosia sitten. Oi näitä aikoja!

Wingsejä ei ole tullut syötyä sitten HOASin opiskelijakämppäaikojen. Paitsi, että on. Kahdesti viime viikolla, jos taas ihan tarkkoja ollaan. Eikä muuten mitä tahansa Chicosin wingsejä, vaan niitä legendaarisia Hookin wingsejä.

Viime viikon keskiviikkona suuntasin ystäväni kanssa Helsingin Hook-ravintolaan, joka avattiin huhtikuun lopulla entisen Gringos Locosin tilalle Töölön Kisahallin päätyyn. Tämä ystävä on juuri se, joka oli hehkuttanut Hookin wingsejä minulle vuosia sitten.

Tilasimme kaksi litran limua, parit setit erilaisia ranuja dippien kera ja yhden setin tosi terveellisiä poppersseja noin niin kuin alkupaloiksi. Pääruoaksi otimme molemmat 12 kappaleen erän wingsejä. Ystäväni luotti medium-tason kastikkeeseen, minä uskalsin ottaa omat siipeni hot-kastikkeella, ja se kyllä osui jo upposi. Kastikkeessa oli potkua, mutta ei yhtään liikaa. Aurajuustodippi maistui taivaalliselta. Ja ne wingsit? Todella hyviä. Emmä niistä mitään muuta osaa sanoa.

Keskiviikon mättösettien jälkeen oli vakuuttunut Hookista ja päätin, että herra Longfield pitää tuoda tänne asap. Herra saapui kotiin työmatkoilta vain viikonlopuksi, ja viikonlopun vietimme kokonaisuudessaan Tampereella. Olin varannut meille pöydän kehuja saaneesta tamperelaisesta ravintolasta kunnes tajusin viiden aikaan iltapäivällä, että Tampereella sijaitsee alkuperäinen Hook!

(Hienon) ravintolan pöytävaraus peruutettiin ja syöksyimme oitis kuuden jälkeen vuodesta 1997 samalla paikalla nököttäneen Hookin ovista sisään toivoen, että saamme pöydän vappuaattona ilman pöytävarausta. Meitä onnisti.

Selitin herralle miten homma Hookissa toimii ja pian olimme jättäneet tilauksen: kaksi litran cokista, yhdet ristikkoperunat, yhdet poppersit, yhden 12 kappaleen setin wingsejä XHOT-kastikkeella herralle ja yhden ribs-annoksen ristikkoperunoilla minulle.

Herran piti sitten panna mua paremmaksi ja ottaa siipiateria astetta tulisemmalla kastikkeella. Maistelin muutaman herran wingseistä, ja olihan ne aika tujuja. Mutta ei mitään överitulisia kuitenkaan. Herralla tosin oli ylähuuli hieman rohtunut, joten loppumetreillä huulia piti viilentää litran kokistuopilla. No okei, oli se xhot-kastike aika tulinen ilman rohtuneita huuliakin. Huhuhuh!

Ribsit olivat wingsien tapaan todella maukkaita. Liha repesi luiden ympäriltä lähes itsestään ja totisesti Amerikalta maistuva paksu, tumma kastike kruunasi koko setin. Oikeesti, tosi hyvää ja ah niin tuhtia.

Muuten tiesittekös sitä, että nyt kun Helsinki on valloitettu, on Hookin aika laajentua lisää. Seuraavaksi Hook on avautumassa omistajien mukaan Turkuun. Oletteko turkulaiset valmiita ottamaan pirullisen tuliset siivet vastaan?

Brunssi: Meripaviljonki (HKI)

Yhteistyössä Ravintola Meripaviljonki

Kesti 15 vuotta, ennen kuin Säästöpankinrantaan suunnitellun kelluvan ravintolan lupa-asiat saatiin kuntoon. Ravintola Meripaviljonki avasi ovensa vihdoin keväällä 2015. Ja nyt keväällä 2016 ravintola on alkanut tarjoilla kaupunkilaisille merellistä sunnuntaibrunssia. Me kävimme ystäväni kanssa testaamassa Meripaviljongin kolmannen brunssin viime viikon sunnuntaina.

Sunnuntaina nappasin ystäväni auton kyytiin hänen kotipihaltaan. Satoi kaatamalla. Naureskelimme autossa, että mihin se lauantain upean aurinkoinen sää katosikin juuri tänä päivänä. Heti perään mietimme kyllä, että huonolla säällä on aika mahtia astua sisään lämpimään ravintolaan ja kökkiä siellä hyvän ruoan parissa kaikessa rauhassa piilossa kylmältä ja märältä ilmalta.

Karautin auton ajomatkan päätteeksi parkkiin Säästöpankinrantaan, ja siitä astelimme vain muutaman askeleen sateenvarjojen alla ravintola Meripaviljongin pääoville.

Ravintolan sisäpuolella meitä odotti suuri, valoisa ja kotoisa ravintolasali. Ravintolan seinäpinta-alasta noin 70 % on lasia, joten valo pääsee tulvimaan sisään ihan koko päivän – vuodenajasta riippumatta. Suuresta lasipinta-alasta johtuen ravintola tarjoaa asiakkailleen makuelämysten lisäksi myös silmänruokaa. Vaikuttavat panoraamanäkymät aukeavat joka puolelta ravintolaa. Yhdellä silmäyksellä voi nähdä ainakin junaradan, Ympyrätalon sekä pienen palan Siltasaarta.

Meripaviljongin pyöreähkö muoto on saanut vahvasti vaikutteita vieressä nököttävältä Ympyrätalolta. Ravintolan kantavana teemana on merellisyys, joka näkyy maisemien lisäksi myös lautasella, brunssista aina a la carte -listan annoksiin asti.

Tovin yritimme ystäväni kanssa etsiä tästä merellisestä ravintolasta myös kelluvaa terassia, mutta ei sitä löytynyt. Eikä meidän silmät olleet väärässä. Meripaviljonki on totta tosiaan ravintola ilman terassia. Ravintola haluaa kuuleman mukaan tulla tunnetuksi ensin ruokaravintolana, ja laajentaa toimintaansa vasta sen jälkeen terassitiloihin. Meidän brunssimme aikaan terassille ei olisi kyllä ollutkaan mitään asiaa, joten istuimme oikein mielellämme sisätiloihin ikkunan viereen, kilistelimme kuohuvalla ja kävimme buffetpöydän antimiin käsiksi.

Brunssi kantaa nimeä Meribrunssi. Kala- ja äyriäisvalikoima oli brunssin nimen veroinen. Alkupalapöydästä löytyi iso kasa erilaisia merenantimia. Oli savustettuja kokonaisia katkarapuja, valikoima sillejä ja silakoita, muikkuleipiä, sinisimpukoita sekä lohipastramia. Kalojen kavereina tarjolla oli liuta erilaisia salaatteja ja iso kasa kaikenmoisia majoneeseja sekä kastikkeita.

Kovinkaan montaa punaisen lihan edustaa ei alkupalapöydässä ollut. Mutta ei niitä kyllä osannut edes kaivata, tuoreet ja sesongissa olevat kasvikset sekä laaja kirjo merenotuksia veivät kielen totaalisesti mennessään. Niin ja se focaccia, taivas kuinka hyvää!

Santsasimme ystäväni kanssa alkupaloja kahdesti, vai sittenkin kolmesti? Emmä enää muista, eikä sillä ole väliä. Kolme menee siinä missä kaksikin.

Pääruoat oli sijoitettu keittiön lähelle lämpimien kupujen alle. Pääruoat jatkoivat teeman mukaisesti merellistä meininkiä. Harvoinhan pääruoat ainakaan minun mielestäni yltävät aivan alkupalojen tasolle, ja niin kävi myös Meripaviljongissa. Lohi maistui lohelle, mutta täytyy sanoa, että savusiikapiirakka sekä espanjalainen munakas kylmäsavustettuine haukineen olivat totisesti herkullisia – meistä molemmista. Mutta silti komea, värikäs ja maukas alkupalapöytä vei tälläkin kertaa voiton pääruoista.

Jälkkäripöytä oli iloinen yllätys! Se piti sisällään juustoja ja hillokkeita, värikkäitä hedelmävartaita karvasmantelikermalla sekä raparperipiirakkaa vaniljamascarponella. Viime viikko piti sisällään neljä herkkupäivää (minusta riippumattomista syistä), joten oli huojentavaa, ettei vielä sunnuntainakin pitänyt ahmia sokeria kaksin käsin.

Värikäs jälkkärilautanen huuhdeltiin alas teen voimin. Olemme ystäväni kanssa molemmat kovia teenjuojia, ja pientä nipotusta pitää antaa siitä, että teetä tarjoiltiin pienehköistä kahvimukeista. Meidän mielestä teetä pitää saada juoda mahdollisimman isosta teemukista, jotta siitä voi nauttia mahdollisimman pitkään. Mutta joo, aika pieni juttu kuitenkin.

Kaiken kaikkiaan Meripaviljongin meribrunssi oli tosi toimiva setti ruokineen sekä näköaloineen. Ravintola hakee vielä brunssikonseptiaan ja muutoksia voi olla tiedossa. Toiveitakin saa varmasti esittää, mutta ehkä ennen toiveiden esittämistä voisi käydä testaamassa brunssin? Sunnuntaina sitä olisi taas tarjolla, ja ihan kohtuulliseen hintaan verrattuna vastaaviin brunsseihin aivan Helsingin keskustassa (brunssi maksaa 29,50 euroa per naama).

Ravintola Meripaviljongi
Säästöpankinranta 6
00530 Helsinki
puh. 020 7425 320
sähköposti: meripaviljonki@graniittiravintolat.fi

Brunssi: La Torrefazione (HKI)

Sain kahdelta ystävältä synttärilahjaksi lahjakortin La Torrefazionen brunssille. Synttärini olivat jo lokakuussa, ja vihdoin viime sunnuntaiksi saimme sovittua brunssitteluajan. Mahtavaa kun synttärilahjoista saa nauttia vielä pitkin kevättäkin!

Kävelin sunnuntaina Annankadulta kohti Aleksanterinkatua ihmetellen, miten hiljainen Helsingin keskusta on hieman kymmenen jälkeen aamulla. Siellä ei ollut ketään. Piti ihan rannekellosta tarkistaa, etten ollut paikalla tunteja liian aikaisin, sillä vastaan tuli ehkä kolme ihmistä.

La Torrefazione sijaitsee kerrostalon toisessa kerroksessa osoitteessa Aleksanterinkatu 50. Olen kuullut paikasta vuosien saatossa paljon hyvää. Erityisesti kahvilan kahvit ovat olleet hehkutuksen kohteena. Itsehän en kahvia enää (juurikaan) juo, mutta brunssilla jätin teen tilaamatta ja maistelin pitkästä aikaa ison kupin cappuccinoa.

La Torressa on tarjolla arkisin aamupalaa sekä viikonloppuisin brunssia. Viikonloppuisin valikoimassa on kolmen eri teeman mukaista brunssilautasta, ja lisäksi brunssin hintaan (21 euroa) kuuluu tuoremehu (ei vastapuristettu), erikoiskahvi sekä jälkkäriksi pannukakku tai smoothie.

Brunssilautasten teemat ovat Amerikka, Suomi sekä Eurooppa. Päädyimme ystävieni kanssa pitkän harkinnan jälkeen tilaamaan kaikille Eurooppa-lautaset. En tiedä muiden valintakriteereistä sen tarkemmin, mutta minun kriteereihini kuuluivat Eurooppa-lautaseen kuuluva croisantti sekä munakokkeli. Nam!

Tilausta tehdessä meitä palveltiin rauhallisesti ja aidon hymyilevästi, vaikka kahvila oli tupaten täynnä ja jonoa muodostui koko ajan lisää.

Saimme kassalta mukaamme tuoremehut sekä kuohuviinit, kahveja sekä brunssilautasia tuli odotella jonkin aikaa pöydässä. Skumpalle oli kyllä aihetta, sillä jokaiselle meistä oli sattunut ihan lähiaikoina jotain uutta ja ihmeellistä. Minä olin saanut juuri ylennyksen töissä, toinen ystävistäni oli saanut lopputyönsä valmiiksi ja saapunut juuri upealta ”palkinto”matkalta Argentiinasta, ja kolmas leidi oli palannut pari viikkoa sitten töihin äitiyslomaltaan.

Eurooppa-lautaset kannettiin lopulta pöytäämme, ja perään mukava miestarjoilija toi vielä erikoiskahvimme. Oli aika aloittaa herkuttelu!

Minä kävin heti käsiksi lautasen lämpimiin ruokiin – munakokkeliin, pekoniin sekä chipotle-makkaroihin. Munakokkeli oli aavistuksen kylmää, pekoni sekä makkarat taasen vielä tirisevän kuumia. Jogurtti tarjoiltiin kauniista läpinäkyvästä lasista, jonka pohjalla oli mangososetta. Jogurtin seassa lillui tuoreita ananaksen sekä melonin paloja. Jogurtin jälkeen leikkasin ihanan tuoreen ja rapean croissantin kahtia, ja tungin sen sisään lautasella olevia salaatinlehtiä, juustoa, tomaatteja sekä mozzarellaa. Nam! Ystäväni taasen nauttivat croissantinsa melkein kokonaan hillon kanssa, ja söivät tomaatit ja salaatit lautasella olleen paahdetun paahtoleivän kanssa. Mulla jäi koko paahtoleipä syömättä.

Kun brunssilautaset oli koluttu tyhjäksi, oli aika siirtyä jälkkäreihin. Tilasimme kaikki pannukakkuannokset, ja ne tuotiin pikaisesti tilauksen jälkeen pöytään. Pannukakku on minusta parasta lämpimänä (ja äidin tekemänä), La Torressa se oli kylmää. Pannarin kaverina oli tomusokeria sekä kermavaahtoa. Pannukakku oli kuitenkin ihan kelvollista ja taltutti kyllä makeannälän hyvin. Jälkkärin kanssa olisi tosin voinut maistua vielä toinen kahvikupponen, tässä vaiheessa kun brunssin hintaan kuuluva kahvi oli jo lipitetty ihan loppuun. Huomasin, että moni muu brunssilla ollut henkilö tilasi jälkkäriksi smoothien ja otti sen mukaansa. Kätevää, kun smoothie tarjoiltiin take away –mukeihin.

Istuimme brunssin päätteeksi La Torressa pitkän tovin jutellen niitä näitä. Matkamme jatkui brunssilta vielä ostoksille. Kolusimme mm. kaikki Stockan viimeiset alerekit löytäen aika kivoja juttuja. Kotiin tarttui mustat nahkasaappaat sekä kasa erilasia meikkisiveltimiä sekä –suteja. Mieltä jäi hieman kaihertamaan yksi mekko sekä untuvatakki..

Pimeät illat Sinnessä

On tiistai. Olen saapunut edellisenä yönä unohtumattomalta tyttöjen Prahan reissulta ja vietän rentouttavaa lomapäivää vielä ennen keskiviikkoista töihin paluuta.

On märkää ja pimeää. Pakkaset ovat väistyneet ja Helsingin kadut ovat yltä päältä loskassa.

On viimeinen ilta ennen kuin herra Longfield suuntaa taas työmatkoille.

Saavumme herran kanssa Helsingin Sinnen oville ja huomaamme, että ravintola on aivan pimeänä. Ulko-oven edessä roihuaa kuitenkin isot kynttilät. Kokeilemme avata ovea, se aukeaa. Astumme sisään hämyiseen ravintolaan, ja se ottaa meidät vastaan tunnelmallisena sekä lämpimänä. Tuikku siellä ja toinen täällä, onpas kaunista. Tarjoilijan ohjatessa meitä pöytäämme pimeän ravintolan läpi, kantautuu nenääni uskomattoman herkulliset tuoksut. Mietin voiko hajuaisti vahvistua kun yksi aisteista on suljettu lähes kokonaan pois.

Istahdan lopulta alas tarjoilijan osoittaman pöydän ääreen ja mietin, että tulin laittaneeksi tummanpunaista huulipunaa aivan turhaan. Ei täällä näe mitään.

Miksi Sinnessä sitten oli niin pimeää? No koska siellä vietetään tammi- ja helmikuussa Pimeitä iltoja. Pimeät illat lähtivät liikkelle Porvoon Sinnestä ja ovat tänä vuonna rantautuneet myös Helsinkiin. Pimeiden iltojen idea ei suinkaan jää siihen, että illallista nautitaan tuikkujen loisteessa. Pimeintä koko hommassa on se, että asiakas saa itse päättää mitä syömästänsä ruoasta illan päätteeksi maksaa. Kyllä, kuulitte aivan oikein.

Tarjolla on Pimeinä iltoina yksi 3 ruokalajin yllätysmenu, joka nautitaan pimennetyssä ravintolassa. Silmilleen saa halutessaan myös silmälapun, jonka avulla ei totisesti näe mitään. Me olemme herran kanssa yhdellä täysin sokolla illallisella olleet, ja se ei ehkä ollut ihan mun juttu, joten jätimme laput pois silmiltä. Taidan olla sen verran esteetikko, että minulle yksi osa onnistunutta illallista on myös tunnelmallinen ja kaunis ympäristö.

Pimeissä illoissa tilataan juomat erikseen. Niiden hintoja ei asiakas saa itse päättää, mutta ruoan suhteen asiakkaalla on täysin vapaat kädet. Illallisen jälkeen tarjoilija tuo pöytään tiedot illan aikana syödyistä ruoista, tätä ennen voi vain arvailla mitä lautaseltaan suuhunsa laittaa. Tarjoilijan tuomaan lappuun tulee itse kirjoittaa kuinka paljon haluaa illallisesta maksaa. Homma hoidettiin Sinnessä hienosti, missään vaiheessa ei tullut ns. painostavaa ilmapiiriä ja paniikkia siitä, että nyt pitää maksaa enemmän. Päätöksen sai tehdä rauhassa ihan keskenään ja sitten lasku maksettiin normaaliin tapaan.

Mitäs me sitten herran kanssa luulimme illan aikana suuhumme laittavamme ja mitä me oikeasti söimme?

Ennen alkupalaa pöytään tuotiin paperinen pussi, joka piti sisällään lämpimiä pieniä leipiä. Ne maistuivat voin kanssa tavattoman hyviltä. Varsinaisessa alkupalassa maistoimme heti lohta sekä avokadoa. Olin myös aivan varma, että annoksessa oli mukana majoneesia, jossa oli mausteena hieman sitruunaa. Annos oli hyvä. Nuolin salaa veistä, sillä eihän pimeässä tilassa sitä kukaan huomannut.

Oikea annos kuulosti tältä:

Lohiconfit, avokadoa, savustettuja katkarapuja, sitruuna gelé, korianteria ja viinisuolaheinää

Pääruoka tuotiin pian alkupalojen jälkeen. Ensimmäisen haukun jälkeen oli selvää, että lautasella on jotain punaista lihaa. Lisäksi löysimme lautaselta jonkin sortin pyreetä, sieniä, rapeaa sipulia, hurjan hyvää kastiketta (omasta mielestäni punaviinikastiketta) sekä maksaa. Yök. Se pala meni herran lautaselle. Herra Longfield oli sitä mieltä, että joku maistui hieman lihamurekkeelle. Kesken pääruoan syömisen viereiseen pöytään tuotiin lasku ja pöytäseurue alkoi tavata menua läpi. Laitoimme herran kanssa hetkeksi sormet korville ja jatkoimme syömistä kun viereinen pöytäseurue oli saanut menun luettua läpi.

Pääruoka piti oikeasti sisällään seuraavia juttuja:

Ahvenanmaan luomu karitsan ulkofileetä ja kateenkorvaa, sipulipyreetä, pikkelöityjä sinapinsiemeniä ja hopeasipulia, paistettuja herkkusieniä ja punaviinikastiketta

Jälkiruokaa jouduimme odottamaan jonkin tovin. Lopulta pöytämme viereen saapui eleetön mies kahden astian kanssa. Mies kaivoi taskustaan sytkärin ja sytytti toisen astian sisällä olevan mönjän palamaan. Ymmärsimme heti, että astiassa palaa alkoholi. Pöytäämme oli samalla tuotu kaksi jalallista lasiastiaa. Eleetön mies kaatoi palavaa alkoholia (tarkemmin sanottuna ranskalaista sitruslikööriä) astiasta toiseen ja se näytti kieltämättä todella upealta pimeässä ravintolasalissa! Wau!

Kun seos oli valmis, kaadettiin se jälkiruokakippoihin, jotka olivat siinä edessämme. Maistoin jälkiruokaa enkä tiennyt yhtään mitä odottaa. Ensin suussa maistui todella vahva ja kuuma alkoholi. Sen jälkeen suun täytti makeus, joka tuli selkeästi pehmeästä toffeepalasta. Jälkiruoassa oli niin paljon alkoholia, että se jäi minulta syömättä. Herra söi hyvällä ruokahalulla omansa ja jatkoi sitten minun annoksesta. Mutta ei herrakaan sitä mun annosta voinut loppuun syödä, siihen lorahti tosissaan aivan liikaa poltettua likööriä.

Jälkiruoka oli ehkä erikoisin koskaan maistamani. Jälkiruoka piti sisällään paljon muutakin kuin likööriä ja toffeeta:

Appelsiinilla maustettua porkkanakakkua, veriappelsiinikreemiä, terva karamelleja, tyrnimarjoja, appelsiinia, fudgea ja Trois Citrus likööriä

Että sellainen setti! Oli kyllä hurjan tunnelmallinen, rento ja lämmin ilta. Voimme vain suositella! Pimeät illat jatkuvat tammikuussa kello 17.00 eteenpäin aina tiistai-iltaisin ja helmikuussa herkutellaan pimeässä aina keskiviikkoisin. Varauksen voi tehdä kätevästi netin kautta.

Pssst.. Ja koska kaikkia kuitenkin kiinnostaa tietää, mitä me illallisesta maksoimme, niin kerrotaan nyt sekin. Ruoan osuudesta maksoimme 30 euroa per henkilö.

Joulukalenteri 23: Treffi Pub & Bistron ranskalainen joulubrunssi

Treffi Pub & Bistro taitaa olla tällä hetkellä aika monen huulilla. Treffiä on hehkutettu ja samaan syssyyn myös haukuttu viime aikoina eri tuuteista. Osa kehuu Treffin ruokia maasta taivaisiin – Treffin burgeri on osan mielestä tällä hetkellä Hesan paras. Toiset taas pitää Treffin brunssivalikoimaa hieman sekavana, ja olenpa kuullut myös, etteivät kaikki uskalla/halua mennä Herttoniemen metroaseman vieressä olevaan pubiin ollenkaan lasten kanssa, koska ravintolan ympäristössä pyörii kaikenmoisia laitapuolen kulkijoita spurguista narkkareihin.

Itse en ole ennen edes tiennyt, että jotkut pitävät Herttoniemen aseman aluetta jotenkin huonossa maineessa. Mulla on Herttoniemestä vain mukavia kokemuksia. Isosiskoni asui siellä aikoinaan, ja kävin siskollani pienenä tyttönä useinkin kylässä. Hieman isompana tyttönä veimme isäni kanssa herra Longfieldiä aika usein Herttoniemen asemalle, josta herra sitten jatkoi matkaansa Santahaminaan. Itkua noina 9 kuukaudelle osuneina iltoina väännettiin aika usein, olihan se nyt aika rankkaa olla toisesta erossa VIISI PÄIVÄÄ. Olisipa silloin joku kertonut, että reilun 10 vuoden päästä istuskelen työmatkaleskenä noin 100 päivää vuodessa. Olisin varmaan ajatellut, ettei semmosta kestä kukaan! Heh.

Me päädyimme herran kanssa Treffi Pub & Bistron brunssille arpajaisvoiton avulla. Osallistuin Tiskivuoren emäntä -blogin arvontaan, josta voitin ihan sattumalta kahden hengen brunssilahjakortin Treffin brunssille. Jei! Herran työmatkojen vuoksi pääsimme brunssille yhdessä vasta joulukuun 13. päivänä, jolloin tarjolla oli vuoden viimeinen brunssi. Teemana tuona sunnuntaina oli Ranska.

Treffin brunssia on tarjolla sunnuntaisin kello 11-15. Brunssi on nyt joulutauolla, mutta jatkaa taas normaalisti 17.1. alkaen. Brunssin hinta on 25 euroa nupilta. Hintaan kuuluu alkupalat, pääruoka ja jälkiruoat. Juomina on tee/kahvi sekä vesi, muita juomia saa tilata lisämaksusta. Kannattaa tilata mahdolliset muut juomat jo heti alkuun brunssin maksun yhteydessä, sillä kassajonoa kertyy aika pian brunssin alettua, ja juomia voi joutua odottamaan aika pitkään.

No mutta mitenkäs se ruokapuoli toimi? Meistä erinomaisesti.

Alkupalapöydässä oli tarjolla mm. ruokaisia salaatteja sekä herkullisia makkaroita. Alkupalapöydän parasta antia oli kuitenkin hieman yllättäen keitto. En olisi keittoa varmasti muuten edes maistanut, ellei brunssin pääkokkina toiminut herrasmies olisi tullut meille sitä erikseen kehumaan. Hän oli omien sanojensa mukaan erittäin tyytyväinen bouillabaisseen, jossa uiskenteli iso määrä sinisimpukoita sekä katkarapuja. Kokki kertoi alkaneensa kehitellä täydellistä bouillabaissea työskennellessään Careliassa vuosia sitten, ja nyt tätä tautisen hyvää bouillabaissea saa syödä keskellä Herttoniemeä. Maukasta keittoa saa brunssin lisäksi tilattua myös Treffipubin a la carte -listalta.

Pääruokana oli kokonaisena grillattua härän entrecôtea, jonka kaveriksi lautaselle sai punaviinikastiketta sekä kermaperunoita. Muhkeat entrecôtet grillattiin Treffissä aidolla Inka-puuhiiligrillillä, joka loimusi kauniisti köökin puolella. Puuhiiligrilli antaa lihalle ainutlaatuisen savuaromin maun, joka vie kielen mennessään. Liha olikin aivan sairaan hyvää kermaperunoiden ja punaviinikastikkeen kera, sitä oli ihan pakko hakea vielä toinen annos lisää!

Koska kyseessä oli ranskalainen joulubrunssi, oli jälkkäripöydässä tietenkin tarjolla jouluhalkoa sekä creme bruleeta. Jouluhalko oli omaan makuuni liian makeaa (Herra Longfield tosin tykkäsi siitä paljon), mutta creme bruleeta minä olisin voinut jäädä syömään Treffiin vaikka hieman pidemmäksikin aikaa. Se suli suuhun.

Me emme yksinkertaisesti voi kuin suositella Treffi Pub & Bistron brunssia. Tämä itähelsinkiläinen ravintola on varmasti paikallisten suosiossa, ja olisin hirmu tyytyväinen jos meidänkin lähettyvillä olisi Treffin kaltainen mesta. Ruoka oli hyvää, ja sehän se pääasia on. Sama se jos baarin puolella sitten istuukin pari Pekkaa ja Perttiä parantamassa maailmaa oluttuoppiensa äärellä.