Ravintola Buttenhoff, Imatra

Imatran olohuoneeksikin kutsuttu ravintola Buttenhoff on nököttänyt Imatran ydinkeskustassa jo vuodesta 1936. Tämän perinteikkään, hyvästä ruoasta sekä ystävällisestä palvelusta tunnetun ravintolan nimi on kiirinyt myös vieraspaikkakuntalaisten tietoisuuteen. Me bongasimme ravintolan Suomen parhaat ravintolat -kirjasta, jossa paikka sai paljon kehuja mm. kattavasta viinivalikoimasta sekä henkilökunnan osaavasta viinituntemuksesta.

Ravintolan entiset omistajat Birgitta ja Lars Buttenhoff saivat vuonna 2011 Vuoden Imatra -mitalin. Mitali luovutetaan vuosittain yleisesti arvostetulle imatralaiselle, joka on tehnyt hyvää Imatran ja imatralaisuuden hyväksi. Buttenhoff on Birgitan ja Larsin elämäntyö, josta he pitkän harkinnan jälkeen luopuivat vuonna 2008. Entiset omistajat vetäytyivät yrityksestä eläkepäiville ja myivät sen eteenpäin ravintolan entisille työntekijöille Kiril Georgieville sekä Julia Serbinokselle, jotka lupasivat jatkaa Larsin ja Birgitan työtä perinteisen ravintolan parissa entiseen tapaan muuttamatta mitään toimivaa suuntaan taikka toiseen.

Buttenhoff on idyllinen ravintola, josta huokuu heti sisään astuessa lämminhenkisyys. Hymyilevät tarjoilijat ottavat vieraat vastaan ja ohjaavat heidät kauniisti sisustettiin ravintolasaliin. Me saimme istua söpöön loossiin, jossa uppouduimme mukavan pehmeälle sohvalle. Tarjoilijat sytyttivät pöytäämme kynttilän ja jäimme odottamaan tilaamiamme kuohuviinejä. Illallinen saattoi alkaa.

Buttenhoffissa jätimme a la carte -listan alkupalat väliin, sillä hintaan kuului salaatti- ja leipäpöytä, josta saattoi horia niin paljon alkupaloja kuin jaksoi. Me olimme Imatralla pääsiäisen aikaan, joten salaattipöydällä oli myös erillinen kulho värjättyjä ja keitettyjä kananmunia, jotka saivat hymyn huulille.

Pääruokasi minä otin paistettua lohta, joka tarjoiltiin selleripyreen ja kauden kasvisten kera. Koko annoksen kruunasi komea Serrano-kinkun viipale sekä maukas piparjuurituorejuustokastike. Tykkäsin tosi paljon.

Herra Longfield pitää kovasti poronlihasta sekä maksasta (itse en ymmärrä kumpaakaan näistä himoista), joten hän päätyi tilamaan rohkeasti poronmaksaa. Tarjoilija varoitteli herraa, että poronmaksa maistuu todella vahvalta maksalta, mutta ei se saanut herraa perääntymään. Ja hyvä niin, herra piti maksan makuisesta poronmaksastaan mummonmuusilla ja puolukoilla oikein paljon. Minäkin sain annosta maistaa, mutta joku siinä maksassa vaan tökkii.

Jälkiruoan tilaamiseen emme tarvinneet edes menua. Terhin keittiössä -blogin Terhi huuteli meille Instagramin puolella, että Buttenhoffissa on PAKKO syödä jälkkäriksi klassikoksi muodostunutta suklaakakkua konjakkikermalla.

Suklaakakku a’ la Buttenhoff oli konjakkikermoineen täydellistä. Mutakakkumainen suklaakakku oli sisältä ihanan sula ja lämmin suklaa yksinkertaisesti suli suussa. Konjakkikermassa oli käytetty juuri oikea määrä alkoholia – yhtään enempi olisi hallinnut makua liikaa, ja taasen yhtään pienempi määrä ei olisi maistunut kermavaahdossa juurikaan.

Ennen Buttenhoffin illallista olimme viettäneet pitkähkön päivän koiranäyttelyssä Imatralla. Hyvä ruoka sekä täydellinen jälkiruoka päättivätkin hieman rankan päivän upeasti. Horatio koisasi illallisen aikaan hotellissa. Pikku prinssi oli näyttelypäivästä tietenkin väsynyt, joten kiertelimme vielä illallisen jälkeen herran kanssa Imatran keskustassa kaikessa rauhassa ennen kuin putkahdimme itsekin koisimaan hotellin valkoisiin lakanoihin. Lomaa voi hyvin viettää myös koiranäyttelyiden lomassa!

Advertisement

Imatran Valtionhotellin aamupala

Pääsiäslomareissumme majapaikkana toimi vaikuttava Imatran Valtionhotelli, joka teki yhteistyötä Imatralla pääsiäisviikonloppuna järjestetyn koiranäyttelyn kanssa. Hotellihuoneiden hintaa oli laskettu kaikille näyttelyyn osallistuville, joka tiesi sitä, että hotellin käytävillä tuli tuon tuosta vastaan karvaisia otuksia. Me piipahdimme Horation kanssa koiranäyttelyssä lauantaina, mutta päätimme lomailla näyttelyn lisäksi Imatralla ihan muutenkin muutaman yön verran. Herra Longfieldin sai nimittäin houkuteltua hieman paremmin mukaan koiranäyttelyyn, kun selitin mitä kaikkea muuta kivaa tekisimme näyttelyn lisäksi reissun aikana. Olin varannut meille spa-hoitoja, hotellin yhteydessä toimi kylpylä, olin varannut pöydän sekä perjantai- että lauantai-illalla mukavan kuuloisista ravintoloista ja sitten meidän oli tarkoitus katsoa hotellin lakanoissa OZ-sarjaa, johon olemme tällä hetkellä koukussa. Näillä verukkeilla herrakin suostui lähtemään mukaan koiranäyttelyyn.

Imatran Valtionhotelli osoittautui heti parkkipaikalle ajaessa aika päheäksi paikaksi. Herra teille jo muutama päivä sitten kertoikin hotellin historiasta. Kyseinen postaus kannattaa kurkata myös jos Imatrankosken historia kiinnostaa. Imatrankoski sijaitsee aivan hotellin vieressä, ja alunperin koko hotelli on rakennettu rakennuksen vieressä virtaavan kosken takia. Mutta niistä jutuista enemmän herran raapustamassa postauksessa, nyt puhutaan ruoasta!

Sekä lauantai- että sunnuntaiaamuna laahustimme herran kanssa aamupalalle Valtionhotellin Linnaravintolan tiloihin. Lauantaina paikalla oli porukkaa huomattavasti enemmän kuin sunnuntaina. Isoin osa koiranäyttelyporukoista lähti kotia kohti heti näyttelyn jälkeen, joten sunnuntaina saimme nauttia hurjan rauhallista aamupalaa pitkän kaavan mukaan. Meille sattui kyllä molempina aamuina hyvä tuuri sen suhteen, että saimme pöydän valoisan ikkunan vierestä, josta avautui näkymät koskelle. Koskessa ei tosin vesi virtaa valtoimenaan enää kuin harvoin, mutta kyllä jylhiä kalliomaisemia katseli silti mielellään ilman lorisevaa vettäkin.

Aamupala on hiljaittain uudistettu ja nykyisin se kulkee nimellä Hyvän olon aamupala. Tarjolla on kaikki kunnolliseen hotelliaamupalaan kuuluvat asiat. Puuroa useilla eri lisukkeilla, rapeaa pekonia, tuoreita kasviksia ja hedelmiä, laaja leikkele- ja leipävalikoima, hyvä kahvi, omat teekannut(!), paljon erilaisia keksejä makean nälkään, taivaallista uunimunakasta, mehuja sekä jogurttia valtavan laajalla lisukearsenaailla varustettuna. Ja oli siellä paljon muutakin. Pakko todeta, että hotellin aamupalasetti oli loistava.

Kun hyvään sapuskaan lisää vielä kauniit maisemat sekä tunnelmallisen tilan, nauttii päivän tärkeimmästä ateriasta paljon enemmän. Lauantaina ennen nukkumaanmenoa sanoin herralle, että olisipa jo aamu, että päästäisiin taas syömään aamupalaa!

Loppuun teen vielä tunnustuksen.. Kyllähän mä tiedän, ettei hotellin aamupalalta saisi viedä mitään mukanaan, mutta mun oli ihan pakko piilottaa kaksi kinkkuviipaletta servietin väliin Horatiota varten. Kävellessämme aamupalalta pois olin yskivinäni serviettiin, ettei kukaan tarjoilijoista olisi huomannut, että kannan mukanani aivan turhaan valkoista paperia. Herra Longfield oli sitä mieltä, että herätin feikkiyskälläni paljon enemmän huomiota kun jos olisin vain kantanut paperiliinan kädessäni huoneeseemme. No niin tai näin, Horatio piti kinkkuviipaleista valtavasti! Eli koko meidän poppoo voi vain suositella Imatran Valtionhotellin aamupalaa. Heh!

Imatrankoski ja Imatran Valtionhotelli

Moö, Herra Longfield täällä.

Mepäs mentiinkin pääsiäisenä Imatralle, käykö kateeksi? Jos ei, niin kohta kyllä käy. Imatra ei nimittäin ole mikään ihan turha kaupunki, vaan täällä sijaitsee yksi Euroopan mahtavimmista  nähtävyyksistä, jolle veti 1800-luvun lopulla vertoja ainoastaan Eiffelin torni jossain Parstuaisissa tai missä lie semmonen nököttääkään.

Kyseinen ihmenähtävyys on Imatrankoski. Tätä luonnon aikaansaannosta ihan totta tultiin aikoinaan ihastelemaan pitkin Eurooppaa. Ensimmäiset turistit on kuuleman mukaan tulleet Imatralle jo joskus 1700-luvun aikana, ja vuonna 1772 jopa itse Venäjän silloinen keisarinna Katariina II teki seurueineen matkan Imatralle, vain jotta he pääsisivät ihastelemaan kosken suunnatonta pauhua. Koski on muodostunut ihan itsestään, kun Salpausselän taakse kerääntyneet vesimassat ovat etsineet reittiä alavampia maita kohti, ja ne sitten päättivät kaivertaa Imatran kohdalla kallioon reiän ja ryöpytä siitä näyttävänä vesimassana kohti Laatokkaa.

1800-luvun lopulla kosken yli järjestettiin köysirata-ajeluja ja kaikenlaisia näytöksiä, ja paikalle sankoin joukoin vaeltaneet turistit jopa kaivertelivat kosken viereisiin kallioihin omia puumerkkejään mainostaakseen omaa visiittiään Imatran mahtavalla koskella. Nykyisinhän näitä ”Petteri oli täällä” ja ”Arja ja Joppe 4eva” töherryksiä on kiusaksi asti siellä sun täällä, mutta nämä 1800-luvun graffitit on ihan taltoilla tai jollain vastaavilla hakattu kiveen, ja osa niistä on tänä päivänä oikein valaistuksella ja opasviitoilla varustettu, jotta nykypäivän emiliat ja jonnet pääsee katsastamaan kuinka puumerkkejä tehtiin old school –tyyliin.

Imatrankosken ympäristöön avattiin myös Suomen vanhin luonnonpuisto nimeltään Kruununpuisto vuonna 1842, ja turistimassoja majoittaakseen kosken viereen rakennettin hulppea hotelli. Ensimmäinen hotelli rakennettiin puusta, ja se paloi. Toinen hotelli rakennettiin samalle paikalle, taas puusta, ja kappas, sekin paloi. Kolmannen hotellin kohdalla viisaat imatralaiset vetivät lankoja yhteen, ja päättelivät että puuhotellin sijaan voitaisiin rakentaa seuraava versio kivestä, koska kivi ei välttis pala niin helposti kuin puu. Tämä 1903 kivestä rakennettu, melkoisen massiivinen ja krumeluuri Imatran Valtionhotelli seisoo kosken vieressä vielä tänäkin päivänä, ja se on yhä oikein näyttävä ilmestys. Me saimme tässä pytingissä ja sen viereen 2009 rakennetussa kylpyläosiossa viettää kaksi yötä pääsiäisen aikaan, ja paikka oli sisältäkin ihan yhtä tyylikäs kuin ulkoa.

Harmillinen juttu tosin, että se Euroopan mahtavin nähtävyys, Imatrankoski, on tätä nykyä valtaosan ajasta kuivana. Vuonna 1920 kosken viereen alettiin rakennella vesivoimalaa. Voimalan avaamisen jälkeen vuonna 1929 koskesta virtasi vielä jokin määrä vettä jatkuvasti, mutta vuonna 1937 voimalaan lisättiin osio, ja sen jälkeen on koskesta juoksutettu vettä vain silloin kun ihminen on niin määrännyt tai laitokselta on kuulunut ”oho”.

Kaikeksi onneksi näitä juoksutuksia yhä järjestetään näytösluonteisesti pitkin vuotta, ja myös jos siellä vesivoimalassa menee joku mönkään, kosken valtavat patoluukut avataan ja vesi ohjataan voimalan ohi vanhaan luonnon muovaamaan railoon. Näytöstyylisiä juoksutuksia kertyy aina kosken yli meneville silloille ja sen viereisille näköalapaikoille tänäkin päivänä katsomaan suuri joukko ihmisiä, tiedä vaikka silloin tällöin olisi vieläkin turisteja ympäri maailmaa kosken pauhua ihmettelemässä. Venäjällä ei enää ole keisaria sen koommin kuin keisarinnaakaan, mutta josko Vladimir Putin vaikka joskus tulisi koskea katselemaan, ties vaikka vielä innostuisi ratsastamaan ilman paitaa kosken läpi jollain taimenella.

Meidän visiittimme aikana koski pysyi harmillista kyllä kuivana, oikein toivottiin kuivunutta kosken uomaa katsellessamme että voi kun hälytyskellot alkaisi soida, ja patoportit lähtisi avautumaan sen merkiksi että vesivoimalassa on käynyt joku härö. Mutta ei siellä mitään stiplua käynyt, valitettavasti. Toki koskenuoma on kuivuneenakin oikein vaikuttava näky, mutta olisi se hienoa katsella kun pato avataan ja vesimassat iskeytyy pitkin poikin uomaa ja sen pohjalle kertyneitä kiviä. Jäisi varmana se Parikkalassa tai jossain sijaitseva Eihvelin tornikin varjoon.