Elokuun alussa järjestimme anopille synttäriyllätyksen. Ystävät sekä perhe oli kutsuttu vihreään Vihervaaraan salaa. Itse juhlakalu saapui paikalle luullen tulleensa meille vain kahville ennen siirtymistä lauantai-illan lavatansseihin. No, tanssit jäivät siltä illalta tanssimatta (muutamaa pyörähdystä olohuoneemme lattialla lukuunottamatta), sillä juhlia juhlittiin pitkälle iltaan asti yhdessä läheisten kanssa.
Illan teemaksi valikoitui lavatanssit, tanssi kun sattuu olemaan anopille hurjan tärkeä juttu. Teemaa oli hieman hankala toteuttaa kotioloissa, sillä jos ihan totta puhutaan, niin meidän juhlien järjestysorganisaatiosta kellään ei tainnut olla sen suurempia tietoja lavatanssien salatusta maailmasta.
Tanssiopettajaa emme paikalle päätyneet tilaamaan, mutta ajattelimme pyrkiä luomaan lavatanssimaisen ilmapiirin hyvän musiikin (iskelmien), värikkäiden pöytäliinojen, itse poimittujen niittykukkien sekä hyvän ruoan ja juoman avulla. Emme tosin yhtään tienneet mitä ruokaa taikka juomaa lavatansseissa tarjotaan – ehkä grillimakkaraa ja siideriä?
Grillimakkaroiden ja siiderien sijaan haluttiin keksiä jotain hieman juhlavampaa. Järjestysorganisaatiomme löi viisaat päät yhteen, ja pian olimme päättäneet järjestää vieraille viinitastingin sekä tarjoilla tastingin jälkeen koko porukalle näyttävän juustolautasen.
Viinitastingin piti ihastuttava ja pirteä Solera Finlandin Tiia Seppälä, joka kertoili sekä maistatti meille vihreän Vihervaaran terassilla liudan Hardysin viinejä. Herra Longfield kertoili teille tarkemmin viinitastingistä jo elokuussa, mutta juustolautasesta ei ole blogin puolella sanottu vielä halaistua sanaa.
Hieman piti etukäteen miettiä, että mistä ihmeestä koostamme näyttävän juustolautasen 20 hengelle. Päädyimme lopulta neljään juustoon (Aura, Parmigiano Reggiano, Brie, Manchego) ja isoon määrään lisukkeita, joista jokainen löytäisi varmasti mieleisensä vaikka ei niin juustojen ystävä olisikaan.
Tässä olisi kootusti vinkkejä juustopöydän kokoamiseen hieman isommalle porukalle. Herahtiko vesi jo kielelle?
Vinkit juustopöytään
- Useimmat juustot tulee ottaa jääkaapista tuntia ennen tarjoilua, näin niiden kaikki aromit pääsevät esille. Jotta juustojen pinta ei ala kuivua, älä revi pakkauksia juustojen päältä pois kuin vasta juuri ennen tarjoilua.
- Pehmeät tuorejuustot nostetaan pöytään suoraan jääkaapista.
- Kovat juustot voi olla hyvä leikata valmiiksi viipaleiksi, kuutioiksi tai tangoiksi. Näin niiden nauttiminen käy helpommin, eikä juustolautasella tarvita niin montaa juustoveistä/-höylää. Lisäksi juustotarjottimesta saa monipuolisemman, kun osa juustoista tarjoillaan valmiiksi paloiteltuna.
- Varaa jokaiselle veistä/höylää tarvitsevalle juustolle oma otin, jotta maut eivät pääsisi sekoittumaan.
- Mikäli juustoja tarjotaan pääruokana, juustoa tulisi varata noin 250 g ruokailijaa kohden. Jälkiruokana yms. tarjoiltuna riittää noin 100 grammaa juustoa henkilöä kohden.
- Sopiva määrä erilaisia juustoja on kolmesta viiteen juustoa, jotta kaikkia ehtii maistelemaan lisukkeiden kanssa rauhassa. Älä liioittele.
- Lisukkeet asetellaan juustojen viereen, ei niiden päälle. Muuten juustot imevät itseensä makua lisukkeista (tästä poikkeuksena kuvissa näkyvä brie, joka on käytetty uunissa lisukkeiden kera).
- Patonki on oivallinen lisuke juustolautaselle, sillä se neutralisoi ja tasoittaa vahvojen juustojen makua sekä rasvaisuutta.
- Juustojen suolaisuus sekä hillon makeus ovat herkullinen vastapari. Hillo tuo makeudellaan juustojen parhaat puolet esiin. Kokeile ihmeessä kirsikkahilloketta ja/tai hunajaa parmesaanin kanssa, nam!
- Tumma suklaa tuo omien happojensa ja makeuden avulla juustoista uusia aromeja esiin. Kokeile rohkeasti.
- Suolaamattomat ja maustamattomat pähkinät ovat perinteinen lisuke juustoille. Ne korostavat hienosti juuston omaa makua.
- Erityisesti tummien viinirypäleiden makeus tasapainoittaa juustojen suolaisuutta.
Kurkkaa samaan hengenvetoon vielä vinkkejä juustojen kanssa sopivista viineistä Viinitasting-postauksesta.