Parhaat pastat

Pasta. Tuo tuhottomasti muunneltavissa oleva ruoka, joka maistuu kaikille vauvasta vaariin. Pastan vääntää töiden jälkeen vartissa, mutta keittiössä saa halutessaan häärätä viikonloppuisin myös pidempään – pasta kun sopii ainakin meidän mielestä niin arkeen kuin juhlaan.

Aloin kaivaa blogin pastareseptejä, ja niitä tuli vastaan todella paljon. Ensin ajattelin nostavani ne kaikki tähän koostepostaukseen, mutta ei siitä olisi tullut mitään. Olisin kirjoittanut postausta vielä jouluna. Ja nyt olisi aikaa tunnista pariin ennen kuin nukkumatti tulee käymään.

Otetaan siis listaus mun mielestä parhaista pastoista, joita olemme kokkaileet herra Longfieldin kanssa tässä vuosien saatossa.

Punakastike

Punakastike on nakkimössön, jauhelihapasteijoiden, paksupohjaisen jauhelihapitsan sekä lettujen lisäksi the lapsuusruoka.

Punakastike oli yksi muutamista resepteistä, jotka kirjoitin muistiin, äitini ohjeiden mukaisesti, kotoa muuttoa edeltävinä viikkoina ostamaani Resepti-kirjaseen. Kirjoittamani resepti on edelleen minulla tallessa, paperin yläkulmassa lukee liilalla glitter-kynällä Punakastike ja perässä on hymiö. Otsikko on vielä havainnollisesti ympyröitä viivoittimen avulla punaisella tussilla.

Punakastike on yksinkertaisesti sanottuna mausteinen tomaattijauhelihakastike. On se myös aivan törkeän hyvää.

jauhelihakastike (2)

Nakkimössö

No sitten nakkimössön pariin, joka kuuluu myös lapsuuden herkkusapuskoihin.

Nakkimössö on legendaarinen ruoka. Se oli lapsuudessani sekä mun että isäni lempiruokaa. Sitä syötiin usein ja hartaasti samalla kun nakkimössön seassa olevista nakkipaloista taisteltiin viimeiseen palaseen asti. Nakkimössö tehtiin lapsuuden kodissani aina isoon vaaleanvihreään emalikattilaan, ja seuraavina päivinä sitä paistettiin voissa paistinpannulla. Maku vain parani parin päivän jääkaapissa makoilun aikana. Tartutin nakkimössöhimon aikojen alussa myös herra Longfieldiin.

nakkimössö

Soijapyörykkäpasta pestolla ja rucolalla

Tämä soijapyörykkäpasta oli ensimmäinen ruoka, jossa käytin soijaa. Lopputulos oli tosi herkullinen, onnistuin saamaan mauttomiin soijapyöryköihin kunnolla makua marinoinnin avulla. Tätä pastaa on kokkailtu viimeksi yli kolme vuotta sitten, ja olin ihan unohtanut sen! Heti kun sen blogin kätköistä löysin, kirjoitin muistivihkoon, että tätä pitää tehdä pian uudestaan. Tehkää tekin!

soijapasta

Sinihomejuusto-punasipulipasta

Perusmauista haettua maustamista: happoja balsamietikasta,  makeutta sokerista, suolaa purkista ja umamia sinihomejuustosta. Lisäksi väriä punasipulista, potkua tulisista valkosipulilastuista ja pureskeltavaa auringonkukansiemenistä. Näistä simppeleistä aineksista syntyy älyttömän hyvä pasta todella nopeasti.

Sinhomejuusto-punasipulipastan teko kestää suunnilleen spagetin keittämisen ajan, eli noin kymmenisen minuuttia. Tätä reseptiä voi siis oivallisesti käyttää myös arki-iltaisin, jolloin valmista ruokaa halutaan yleensä saada pöytään mahdollisimman helposti ja nopeasti.

punasipuli-aurajuustopasta

Kampasimpukkapasta

Nam nam ja vielä kerran nam! Limen, chilin ja kookosmaidon liitto toimi paremmin kuin hyvin ja tämä kampasimpukkapasta vei kieleni mennessään. Resepti on taattua Sara La Fountain -laatua, joten tätä uskaltaa suositella isoon ääneen.

Kampasimpukkapasta

Iisi lämminsavulohipasta

Nappasin lämminsavulohipastareseptin talteen eräästä Maku-lehdestä. Resepti kuulosti todella simppeliltä, nopealta ja ennen kaikkea herkulliselta. Resepti ei pidä sisällään kovin montaa ainesosaa, joka sekin pisti silmääni kun reseptiin lehdessä törmäsin. Pastaa kokkailimme kevään korvilla ystäväni uudessa kodissa. Ja itse asiassa ystäväni pyysi pastan reseptiä minulta viime viikolla, hänen oli alkanut tehdä mieli sitä uudestaan. En yhtään ihmettele. Arkisapuskaa parhaimmillaan.

lämminsavulohipasta4

Pinaatti-pekonipasta uppomunalla

Tämän pinaatti-pekonipastan kokkailun yhteydessä tein ensimmäistä kertaa uppomunia. Se oli tietenkin vähän jännittävää, mutta loppupeleissä ihan iisi juttu.

Itse pasta maistui munineen päivineen oikein herkulliselta. Tätäkin pitäisi tehdä uudestaan, oikein vesi herahti kielelle kun vanhoja kuvia tästä pastasta katselin.

pinaatti-pekonipasta

Siskonmakkarapasta

Siskonmakkarapasta kuuluu mun pitkäaikaisiin suosikkeihin. Tätä on kokkailtu moneen otteeseen. Siskonmakkarakeitto on myös ihan tosi herkkua, joten osasin jo etukäteen arvata, että tästä pastasta tulen pitämään.

Uskallatko sinä kokeilla?

Siskonmakkarapasta

Lovepasta

Lopetetaan tämä pastakatsaus listan söpöimpään annokseen, eli lovepastaan.

Jättimäiset lihapullat tarjoillaan pastoineen ja juustoineen yhdeltä isolta lautaselta kynttilänvalossa. Se on yhtä söpöä kuin Kaunotar ja Kulkuri -elokuvassa. ♥

lovepasta

Hangon Makaronitehdas saapui Espooseen

Olen lukenut jo vuosia sitten Hangossa sijaitsevasta Makaronitehtaasta. Olen leikannut pari juttua ruokalehdistä jopa talteen, etten varmasti unohda ravintolaa, jonka pastoja on kehuttu vaikka kuinka.

Unohdin silti. Mutta sitten Isoa Omenaa laajennettiin valtavasti sinne (pian) puksuttavan metron takia. Selasin uuden Ison Omenan esitelehteä kesälomalla, ja bongasin sieltä varsin iloisen uutisen: Makaronitehdas avaa siellä ovensa! Aiemmin todella heikon ravintolatarjonnan omaava Omena sai laajennuksen jälkeen monta mielenkiintoista ravintolaa lisää.

hangon-makaronitehdas7hangon-makaronitehdas8

Pääsimme vihdoin tällä viikolla testaamaan Makaronitehtaan tuoreet ja herkulliset luomupastat. Istahdimme tunnelmalliseen ravintolaan sisään ennen leffailtaa. Herra Longfield on kova Apulanta-fani, ja bändistä kertova uusi Teit meistä kauniin -leffa piti päästä katsomaan heti ensi-iltana.

Pähkäilimme herkullisten kuuloisten pastojen äärellä pitkän tovin ennen kuin saimme tilauksen tehtyä. Minä päädyin lopulta kana-kookospastaan, jossa oli mukana korianteria (nammm!) ja herra otti lammaspastan. Sitten jäimme vain nälkäisinä odottamaan pastojamme, jotka valmistettiin aivan selkämme takana avonaisessa keittiössä. Voitte varmaan kuvitella kuinka mahtavat tuoksut keittiöstä kantautui neniimme..

Alkupalaleivät kiskottiin tyhjiin vatsoihin nopeasti, ihan sama vaikka hiilareita oli tiedossa pian aimo annos lisää. Nälkä oli hirmuinen.

hangon-makaronitehdas5hangon-makaronitehdas6

Hyvin maltillisen odottamisen jälkeen tarjoilija kantoi pöytäämme isot pasta-annokset! Olin odottanut pienempiä annoksia, mutta kyllä hymy oli aika mairea kun tajusin, että koko tuo annos oli minua varten.

Pastat maistuivat odotetusti todella herkullisilta. Pastat eivät uineet kastikkeessa, suolaa ei ollut liikaa, pastan kypsyys oli täydellinen, lihapaloja oli riittävästi, eivätkä ne loppuneet kesken. Niin ja jestas, että omassa annoksessani maistui ihanasti korianteri!

hangon-makaronitehdas3hangon-makaronitehdas2

Saimme lautaset kuin ihmeen kaupalla tyhjiksi. Ennen leffaa ehdimme vielä köpötellä pitkin uudistunutta Isoa Omenaa ja sulatella muhkeaa annosta ennen kuin istahdimme leffateatterin pehmeille penkeille katsomaan Teit meistä kauniin -leffaa.

hangon-makaronitehdas1

Vuohenjuusto-pinjansiemenpasta iisisti Luostolla

Jäljellä olisi vielä kaksi reseptiä Luoston keväiseltä matkaltamme. Tällä kertaa vuorossa on iisi vuohenjuusto-pinjansiemenpasta, joka taltutti meiltä nälän varsin aktiivisena ulkoilupäivänä.

luosto7

Rauhallisen aamun jälkeen lähdimme valloittamaan Ukko-Luostoa. Ukko-Luoston näköalapaikalta kuulemma piti avautua lumisen kauniit maisemat Luoston alueelle, ja lisäksi siellä piti olla valkoinen, isohko sääpallo. Maarit, Pää Pilvissä -blogista, on valloittanut miehensä kanssa Ukko-Luoston kesäaikaan, ja voi taivas miten erilaiselta paikka Maaritin blogissa näyttää – käy vaikka kurkkaamassa. Piiitkistä puisista portaista ei meidän alkukeväisellä reissulla ollut tietoakaan, saati että olisimme onnistuneet kammeta itsemme nelinkontin lumituiskussa aina sinne sääpallon luokse asti. Homma tyssähti hieman ennen tunturin lakea yksinkertaisesti siihen, että jalat upposivat jatkuvasti lähes reiteen asti, joka teki konttaamisesta aika raskasta. Raskasta saa toki olla, mutta kun lumen alla oli jemmassa Maaritin kuvissa näkyvät kivilohkareet, päätimme pysähtyä, hörpätä eväskahvit melkein tunturin laella ja lähteä sen jälkeen alaspäin. Nilkka olisi ollut ikävä taittaa keskellä lumipyryistä tunturia.

luosto2

Koska lumi tosiaan upotti ylempänä niin paljon, keksin fiksumman tavan alastuloon kuin kävelyn. Ensin liu’uimme pyllymäkeä ja sen jälkeen pyörimme peräkkäin tunturia alas niin kovasti, että pää meni sekaisin. Olimme alhaalla tuota pikaa.

luosto3luosto4_c_matka_

Hikisen kiipeilyn ja patikoinnin aikana nälkä oli päässyt yllättämään. Kipitimme kelomökkimme lämpöön, jossa valmistui muutamassa silmänräpäyksessä herkullinen vuohenjuusto-pinjansiemenpasta.

Lounaan jälkeen makoilimme hetken sängyllä, ennen kuin päivän toinen reippailuhetki pääsi alkamaan. Kävimme vuokraamassa meille loppupäiväksi lumikengät! Emme olleet kumpikaan kokeilleet lumikenkiä aiemmin, vaikka olen niiden ostosta jopa haavaillut useamman vuoden. Karautimme autolla semmoisen metsän viereen, jossa emme olleet reissun aikana vielä käyneet. Kiskoimme lumikengät jalkaan ja lähdimme umpimetsään.

luosto9luosto8luosto10

Lumikenkäily oli mahtavaa hommaa metsässä, jossa ei ollut meidän lisäksi ketään muita. Olimme melko väsyneitä ja juttujen taso oli normaaliakin huonompaa. Nauroimme ratketaksemme tyhmille jutuillemme tyhjässä metsässä. Lisäksi meidän piti tietenkin kokeilla lumikengillä juoksemista sekä sitä kuinka hyvin kengät kannattelevat koskemattomalla hangella – hyvin ja hyvin huonosti. Itse onnistuin myös kaatumaan lumikengillä aivan suorilta jaloilta kahdesti, ja se sitten olikin hauskaa.

Kun vihdoin pääsimme illansuussa mökin ja saunan lämpöön, oli olo just niin ihanan vetämätön kun vaan voi olla. Uni tuli sekunnissa, ja reisilihakset kertoivat olemassa olostaan seuraavana aamuna.

luosto5

Mutta nyt sen reseptin pariin. Tässä olisi tosi iisin, nopean ja lihattoman pinjansiemen-vuohenjuustopastan resepti. Nam!

Vuohenjuusto-pinjansiemenpasta

2 reilua annosta

  • spaghettia kahdelle
  • ¾ dl pinjansiemeniä
  • 1 ruukku tuoretta basilikaa
  • 1 kpl sitruuna
  • 2-3 kpl valkosipulinkynttä
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 2 dl ruoka- tai kuohukermaa
  • rouhittua mustapippuria
  • 200 g vuohenjuustoa (paksusta tangosta)

1. Keitä spaghetti paketin ohjeiden mukaisesti. Tee kastike spaghettin kiehuessa.

2. Paahda pinjansiemenet kuumalla pannulla kullanruskeiksi. Siirrä ne lautaselle jäähtymään.

3. Hienonna basilika, raasta sitruunan kuori ja purista mehu lasiin. Kuori ja hienonna valkosipuli.

4. Kuullota valkosipulia pannulla öljyssä keskilämmöllä kypsäksi. Lisää kerma ja anna sen lämmetä. Lisää sen jälkeen mukaan basilika, sitruunan mehu ja kuoriraaste. Mausta mustapippurilla maun mukaan.

5. Valuta pasta ja sekoita se kastikkeeseen. Murustele juusto pastan joukkoon ja ripottele päälle pinjansiemeniä. Tarjoa ja nauti heti.

luosto6

Savulohi-kaprispasta iisisti

Lappi, Luosto

Kesä puskee sisään ikkunoista ja ovista, mutta nyt palataan hetkeksi lumisiin Luoston maisemiin. Mehän lomailimme Luostolla pääsiäisen aikaan viikon verran ja reissulta olisi vielä muutama herkullinen resepti postaamatta. Kokkasimme mökin keittiössä loman aikana ahkerasti. Blogiin olen tosin ennättänyt kirjoitella vasta savulohichowderista, joka pääsi täyttämään mahamme 27 kilometrin hiihtolenkin päätteeksi.

Lappi, Luosto

Toisen pidemmän sivakoinnin teimme herra Longfieldin kanssa loman keskivaiheilla Luostolta Pyhälle. Matkaa tuli reippaat 30 kilsaa ja olo oli Pyhän päässä aika tööt. Kävimme Pyhällä ruokakaupassa tekemässä muutaman täydennysostoksen, ja sen jälkeen hurautimme taksilla takaisin Luostolle. Bussin lähtöön oli nimittäin aivan liian pitkä aika ja nälkä kurni mahassa jo sen verran kovasti, ettei kiukku ollut kaukana. Onneksi kiukku ei päässyt valloilleen, sen tilalla oli vain tosi tyhmät jutut ja räkätysnauru (tai näin haluan ainakin muistaa, heh).

Lappi, Luosto

Mökkiin päästyämme kävimme suihkussa ja pikasaunassa, jonka jälkeen aloimme häärätä köökin puolella. Olin miettinyt meille kasan helppoja sekä nopeita ruokia jo kotona valmiiksi, joten sen kun vain avasi keittokirjan korvamerkin kohdalta ja alkoi hommiin.

Tällä kertaa kokkasimme Glorian Ruoka & Viini -ruokakirjasta iisiä savulohi-kaprispastaa, joka oli valmista valehtelematta vartissa. Kylkeen vielä Hardys Stamp Chardonnay Semillon -valkoviiniä ja olotila oli täydellisen tööt.

savulohipasta

Savulohi-kaprispasta

reilut annokset kahdelle

  • noin 400 g spaghettia
  • 250 g lämminsavustettua lohta
  • ½ ruukku lehtipersiljaa
  • 1 kpl sitruuna
  • ¾ dl oliiviöljyä
  • 2 rkl kapriksia
  • chili explosion -mausteseosta
  • raastettua parmesaania

1. Laita pasta kiehumaan ja tee sillä aikaa kastike valmiiksi.

2. Murra lohi käsin pieniksi paloiksi. Hienonna persilja. Pese sitruuna, raasta sen kuori ja purista mehu. Yhdistä kaikki kastikkeen ainekset kulhossa.

3. Valuta valmis pasta ja sekoita se kuumana kastikkeen joukkoon. Tarjoa ja syö heti. Aika iisiä, eikö?

savulohipasta Lappi, Luosto

Iisi lämminsavulohipasta ystävälle

lämminsavulohipasta3

Palmusunnuntaina pakkasin Horation, suklaamunia sekä pasta-ainekset autoon ja karautin Kulosaareen. Ystäväni on muuttanut muutama viikko sitten uuteen omaan kotiin, ja kävimme Horation kanssa kurkkaamassa ystäväni uuden asunnon.

Tuparilahjankin olin ostanut, mutta se saapui harmittavasti postiin vasta viime perjantaina, ja en sitä enää perjantaina töiden jälkeen ennättänyt hakea. Virallinen tuparilahja toimitetaan perille siis hieman myöhässä. Mutta ei se haittaa, ystäväni mukaan ihan hänen naapurissaan on kuulemma Helsingin paras kiinalainen ravintolaChengdu. Päätimme käydä testaamassa tämän mainetta niittäneen kiinalaisen ravintolan yhdessä jossain välissä, toivottavasti mahdollisimman pian. Vien sen tuparilahjan perille sitten sillä kertaa.

lämminsavulohipasta5

Ihan tyhjin käsin en kuitenkaan kylään saapunut. Repusta paljastui nimittäin lohipastan ainekset sekä jokunen suklaamuna pääsiäisen kunniaksi. Ryhdyimme kokkaushommiin heti kun olimme saaneet asunnon ihastelukierroksen päätökseen.

Nappasin lämminsavulohipastareseptin talteen viimeisestä Maku-lehdestä. Resepti kuulosti todella simppeliltä, nopealta ja ennen kaikkea herkulliselta. Resepti ei pidä sisällään kovin montaa ainesosaa, joka sekin pisti silmääni kun reseptiin lehdessä törmäsin. Alkuperäisen reseptin mukaan olisi tullut käyttää ihan tavallista ruokakermaa, minä kuitenkin tulin sen verran villiksi ruokakaupassa, että nappasin mukaani Valion ruokakerman, jossa oli makuna grillattu paprika. Hurja minä!

lämminsavulohipasta2

lämminsavulohipasta4

Pastan teko kävi kädenkäänteessä, ja pian istuimme todella valoisen asunnon ruokapöydän ääreen herkuttelemaan. Kevään saattoi tuntea siinä auringonpaisteessa melkein luissa asti.

Lämminsavulohipasta

3-4 annosta

  • 250 g pastaa
  • suolaa pastan keitinveteen
  • 1 kpl purjo
  • öljyä tai muuta paistorasvaa
  • 1 prk Valio ruokakerma grillattu paprika
  • 2-3 rkl sinappia
  • 300 g lämminsavulohta
  • mustapippuria (ja suolaa)
  • parmesaania

1. Laita pasta kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustettuun veteen.

2. Valmista sillä aikaa kastike. Kuullota suikaloitu paprika rasvassa/öljyssä paistinpannulla. Lisää joukkoon ruokakerma. Mausta mustapippurilla sekä sinapilla. Sekoita hyvin.

3. Lisää paloiteltu lämminsavulohi kastikkeen sekaan. Kuumenna kastike kiehuvaksi ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa pippuria sekä suolaa.

4. Valuta pasta ja lisää se kastikkeen joukkoon. Sekoita hyvin sekaisin. Nosta pastaa lautaselle ja viimeistele annos parmesaaniraasteella.

lämminsavulohipasta1

Punakastike

Postaus olisi varmaan pitänyt nimetä jotenkin google-seksikkäämmin, kuten mausteinen jauhelihakastike tai tomaattinen jauhelihakastike pastalle yms. Mutta enpä nimennyt, sillä kyseessä on punakastike. Piste.

jauhelihakastike (2)

Punakastike on nakkimössön, paksupohjaisen jauhelihapitsan, jauhelihapasteijoiden sekä lettujen lisäksi the lapsuusruoka. Punakastike oli lapsuudenkodissani sen verran suosittua, että eräs ystäväni kommentoi sitä äitini Facebook-sivuilla jokunen aika sitten. Ystäväni kertoi, kuinka muistaa edelleen äitini tekemän punakastikkeen, jota kokattiin valtavan painavassa punaisessa rautapannussa.

Punakastike oli myös yksi muutamista resepteistä, jotka kirjoitin muistiin, äitini ohjeiden mukaisesti, kotoa muuttoa edeltävinä viikkoina ostamaani Resepti-kirjaseen. Kirjoittamani resepti on edelleen minulla tallessa, paperin yläkulmassa lukee liilalla glitter-kynällä Punakastike ja perässä on hymiö. Otsikko on vielä havainnollisesti ympyröitä viivoittimen avulla punaisella tussilla.

jauhelihakastike (1)

Punakastike on edelleen hurjan hyvää, ja sitä kokataan meillä aika ajoin. Myös herra Longfield pitää siitä kovasti. Muutamaan kertaan äitini on kysynyt minulta puhelimessa mitä haluaisimme herran kanssa syödä vierailumme aikana, ja ei jää ihan pariin kertaan kun herra Longfield on huutanut kysymyksen kuulemisen jälkeen toisesta huoneesta ”voisko Onerva tehdä punakastiketta?!”. Kyllä on punakastike ollut niinä kertoina meitä odottamassa koti-kotona.

Joko alkoi kiinnostaa mitä punakastike pitää sisällään? Vastaus löytyy alta reseptin muodossa. Kokeilkaa ihmeessä jäättekö tekin koukkuun äitini punakastikkeeseen, jota tulee muuten syödä kuvista poiketen Barilla spaghettin kanssa! Kokkasin punakastiketta itselleni maanantaina saikkupäivänä, ja spagetti oli päässyt loppumaan.. Niinpä söin kastiketta spelttipastan kanssa, ai ai ai.. Mutta hain heti illalla kaupasta paketillisin Barilla spaghettia, joten seuraavat päivät mussutan punakastiketta alkuperäisen lisukkeen kanssa. Nam!

jauhelihakastike (4)

Punakastike

noin 6 annosta

  • 1 pkt Barilla spaghettia
  • suolaa pastan keitinveteen
  • 500 g (ylämaankarjan) jauhelihaa
  • 2 kpl sipulia
  • 1 kpl yksikyntinen valkosipuli
  • 2 kpl raastettua porkkanaa
  • kunnon pala selleriä (ei nyt sentään nyrkin kokoista)
  • öljyä
  • 2 prk tomaattimurskaa (mulla oli yksi yrttinen ja yksi valkosipulinen)
  • 4 rkl tomaattipyreetä
  • vettä max. 5 dl
  • suolaa
  • 4 tl kuivattua oreganoa
  • 4 tl kuivattua basilikaa
  • mustapippuria
  • 2 kpl lihaliemikuutiota
  • raastettua emmentalia

1. Laita pastavesi kiehumaan. Lisää pasta suolattuun veteen kun vesi alkaa kiehua.

2. Silppua sipuli, hienonna valkosipuli, raasta porkkanat ja paloittele selleri pieniksi kuutioiksi.

3. Laita öljyä kasariin ja laita vihannekset pannun pohjalle. Sekoittele keskilämmöllä noin 8 minuutin ajan.

4. Lisää kasariin jauheliha ja ruskista se. Kun jauheliha on ruskistettu, lisää joukkoon tomaattimurska ja -pyree. Sekoita kunnes kastike on lämmintä.

5. Lisää joukkoon vettä (ensin noin 2 dl, ja sitten oman halun mukaan lisää, jos kastike on liian paksua) ja sekoita hyvin.

6. Lisää kastikkeeseen vielä mausteet ja lihaliemikuutiot ja anna porista rauhassa niin kauan kunnes pasta on valmista.

7. Raasta lopuksi annoksen päälle iso kasa emmentalia.

jauhelihakastike (3)