Prahan vanha juutalainen hautausmaa

Prahan vanha juutalainen hautausmaa7

Jos minun pitäisi mainita yksi Prahan nähtävyys, jota ei kannata jättää väliin edes lyhyellä Prahan visiitillä, olisi se Prahan vanha juutalainen hautausmaa. En oikeastaan osaa kovin tarkasti edes selittää, mikä kyseisessä paikassa minua niin suuresti viehättää. Ehkä se on paikan mykistävä ilmapiiri kolhoine hautakivineen, jotka ovat jokainen enemmän tai vähemmän vinossa ja sammaleen peitossa. Tai sitten syy piilee siinä, että hautausmaa vetää hiljaiseksi. Sen ympärillä olevat korkeat muurit tekevät kävelyhetkestä vielä astetta suljetumman ja muurien sisällä unohtaa hetkeksi olevan Tsekin pääkaupungissa, jossa tepastelee noin 1,3 miljoonaa asukasta.

Prahan vanha juutalainen hautausmaa13Prahan vanha juutalainen hautausmaa12

Prahan vanha juutalainen hautausmaa4

Prahan vanha juutalainen hautausmaa sijaitsee Josefovin juutalaiskorttelissa, joka on Euroopan vanhimpia. Alueen historia alkaa jo yli 800 vuoden takaa. 1200-luvulla alue eristettiin portein sekä matalin muurein ja se jopa suljettiin yöaikaan. Alueen tiedetään myös kukoistaneen aikojen saatossa, mutta 1800-luvun lopulla Josefov oli päässyt slummiutumaan pahasti. Alueen mittavissa uudistustöissä purettiin suurin osa korttelin rakennuksista, vain hautausmaa, raatihuone sekä synagogat säästyivät purkutöiltä.

Prahan vanha juutalainen hautausmaa1_c_matka_Prahan vanha juutalainen hautausmaa2

Vanha juutalainen hautausmaa oli käytössä vuosina 1439-1787. Alueella ikuista untaan nukkuvien vainajien tarkkaa lukumäärää ei tiedä kukaan, villien veikkausten mukaan niitä voi olla pienellä alueella jopa 100 000. Tilanpuutteen vuoksi vainajia on jouduttu hautaamaan useampaan kerrokseen, jopa 12 kerrokseen. Hautausmaalla kävellessä vastaan tulee satoja ja taas satoja sojottavia hautakiviä, joiden päällä näkee paljon pikkukiviä sekä pikkuriikkisiä paperikääröjä. Pikkukivet eivät ole hautojen päällä sattumalta. Juutalaisen tradition mukaan kukat kuihtuvat, mutta kivi säilyy ikuisesti. Kiviin ei tule siis koskea, vaikka saisi kuinka mahtavan idean viedä niistä yhden matkamuistona kotiin.

Prahan vanha juutalainen hautausmaa10Prahan vanha juutalainen hautausmaa8Prahan vanha juutalainen hautausmaa9

Suurimmassa osassa hautakivistä on näkyvissä vainajan nimi sekä kuolinhetki. Juutalaiset hautakivet tunnistaa yleensä Daavidin tähdestä sekä hepreankielisestä kirjoituksesta. Naisten haudoilla on menora, eli seitsenhaarainen kynttilänjalka. Hautakivissä saattaa olla myös vainajan isän nimi sekä runollisia viestejä, jotka liityvät usein vainajan elämään.

Hautausmaalle hautaaminen lopetettiin kieltolailla vuonna 1787, sillä alueen pelättiin levittävän ruttoa. Toisen maailmansodan aikana natsit tuhosivat Prahan juutalaisväestön lähes kokonaan. Hitler säästi kuitenkin juutalaiskorttelin synagogat ja hautausmaan, sillä tämä herra suunnitteli ihan omaa museota ns. sammuneelle rodulle. Hitler lähetti Prahaan museotaan varten paljon juutalaisten esineistöä, ja auttoi näin tietämättään nykysen juutalaisen museon perustamista.

Tänä päivänä suurin osa hautakivistä on kallellaan tai kaatunut kokonaan. Tunnelma hautausmaalla on karu, unohdetut ja hylätyt haudat ovat surullisen näköisiä nojatessaan toisiinsa. Aika on pysähtynyt.

Prahan vanha juutalainen hautausmaa14Prahan vanha juutalainen hautausmaa3Prahan vanha juutalainen hautausmaa11

Lisätietoja löytyy Prahan juutalaismuseon nettisivuilta.

Ruotsalainen runoilija Oscar Levertin (1862-1906) on kuvaillut eräässä runossaan osuvasti Prahan vanhaa juutalaista hautausmaata seuraavin sanoin.

At the Jewish cemetery in Prague

Do not lay flowers, fringes, ribbons
on monuments above their bones,
life did not choose green wreaths to give them
but stones. On monuments lay stones.

As did the forefathers, those hounded
from land to land with taunts and shame
who’ve seen through centuries unrounded
their line by ghetto’s curse so maimed.

Where to the weary rest is given
from homeless roaming’s path of thorns,
and anxious heart no more is riven
by self-shed tears and others’ scorn.

Where summer promises if spoken
won’t fool death’s quietness now full-known.
Do not lay flowers as love’s token
on monuments, or wreaths. Lay stones.

Prahan vanha juutalainen hautausmaa6

Advertisement

Pizzeria Grosseto Vinohrady, Praha

Prahassa sataa lunta. Kaikkialla on valkoista. Olemme shoppailleet koko päivän kahden ystäväni kanssa Arkády Pankrác -ostoskeskuksessa, jossa Visat vinkuivat kuumimpaan alennusmyyntiaikaan kuin viimeistä päivää noin seitsemän tunnin ajan. Olemme käyneet suihkussa ja laittaneet päällemme hieman glitteriä ja silmiin mustat rajaukset. On aika aloittaa lauantai-illan vietto.

Pizzeria_Grosseto_Prague5

Prahassa asuvani ystäväni on varannut meille pöydän Prahan parhaaksi nimetystä italialaisesta ravintolasta. Pizzeria Grosseto Vinohrady sijaitsee lyhyehkön metro- sekä ratikkamatkan päässä Prahan vanhasta kaupaungista. Suuntaamme ravintolaan ystäväni perässä. Hän neuvoo, miten ostamme metroon liput ja johdattaa meidät tottuneesti ensin oikeaan metroon ja sen jälkeen oikeaan suuntaan menevään ratikkaan. Kätevää, kun ei tarvitse itse roikkua jatkuvasti nenä kiinni karttakirjassa.

Hyppäämme ratikkamatkan päätteeksi muutaman loikan loskaisen suojatien yli, ja sen jälkeen olemme Pizzeria Grosseton etuovilla. Paikka on tupaten täynnä. Astumme sisään ja ystäväni juttelee tarjoilijalle, joka johdattaa meidät pöytäämme ravintolan takaseinälle.

Pizzeria_Grosseto_Prague1

Saamme menut käteemme ja alamme tutkia niitä. Ei ihan helppo tehtävä, valinnanvaraa olisi vaikka kuinka ja lopulta menen niin shokkiin, että tilaan alkuun tomaattikeiton ja pääruokasi vuohenjuustosalaatin. VUOHENJUUSTOSALAATIN PRAHAN PARHAASSA ITALIALAISESSA RAVINTOLASSA, jonka pitsat paistetaan 10 vuotta vanhalla aidolla kiviuunilla. Mikä mua vaivaa?! Onneksi toinen ystävistäni on sen verran fiksu, että tilaa sen kehutun pitsan.

Tomaattikeitto on todella hyvää! Niin on kyllä salaattikin, mutta annos on aika pieni ja annoskateushan siinä iskee, kun katsoo samassa pöydässä olevia pasta- sekä pitsalautasia. Onneksi saan maistaa molempia isolla kädellä.

Pizzeria_Grosseto_Prague7Pizzeria_Grosseto_Prague6Pizzeria_Grosseto_Prague8

Ruoka siis toimii ravintolassa hyvin, mutta palvelu tökkii. Tai ei oikeastaan töki, se on hieman tökeröä. Tiedä sitten johtuuko se vieraasta kielestä, jota tarjoilijat joutuvat meille puhumaan. Ravintola kehuu palvelutasoaan omilla verkkosivuillaan, mutta meistä siinä olisi parantamisen varaa. Kävimme tyttöjen viikonlopun aikana itse asiassa saman ketjun toisessakin ravintolassa, jossa palvelu pelasi englannillakin aivan tautisen hyvin. Grosseto Marinasta tulette kuulemaan bloginkin puolella vielä uudestaan.

Pizzeria_Grosseto_Prague3

Istumme, juomme sekä syömme kaikessa rauhassa. Grossetossa on hälinää, mutta se ei tällä kertaa haittaa yhtään – meistä kolmesta lähtee nimittäin varmasti eniten ääntä. Nauramme vedet silmissä tyhmille jutuillemme. Päivä on ollut pitkä, olemme olleet liikkeessä koko päivän ja jo se vaikuttaa juttujen tasoon. Ruoan päätteeksi alkaa hieman väsyttää, ja päätämme lähteä yksille lähemmäksi vanhaa kaupunkia, josta pääsee nopeasti hotellin vällyihin jos väsymys ottaa kokonaan vallan.

Hyppäämme ratikkaan, joka tuo meidät ystäväni kodin lähelle. Kipitämme aiemmin bongaamaamme cocktail-baariin, mutta se on niin täynnä, ettei sisään ole mitään asiaa. Päätämme lähteä poikkeamaan yhdessä Prahan sadoista sisha-baareista. Ilta jatkuu räkätyksen parissa. Jossain vaiheessa baarin työntekijä tulee jopa tiedustelemaan meiltä, onko meillä kaikki hyvin. Samalla hän tiedustelee ystäväni puhelinnumeroa. Sitä ei heru ja me jatkamme räkätystä.

Grossetto Vinohrady
Francouzská 2, náměstí Míru, Prague 2
online-pöytävaraus onnistuu

Pizzeria_Grosseto_Prague2_c_matka_

Talvinen Praha ystävien kesken

prague with friends8_c_matka_

Hyvin ihastuttava sekä rohkea ystäväni otti ja lähti ulkomaille parisen vuotta sitten. Tällä hetkellä majapaikkana toimii Prahan vanha kaupunki, jossa ystäväni asuu kahden miespuolisen kämppiksen kanssa. Kaikki on mennyt hyvin – uusia ystäviä on tullut hurja määrä, töitä on piisannut, miessekoiluilta ei olla vältytty, maailmaa on kierrelty Prahasta käsin vaikka kuinka, ja ehkä se kaikkein tärkein asia on se, ettei koti-ikävää ole tullut. Ystäväni paikka on ulkomailla.

prague with friends10

Ystäväni on onneksi käynyt tasaiseen tahtiin Suomessakin, ja olemme aina häntä käyneet moikkaamassa brunssien taikka illanistujaisten merkeissä kun pikavisiitti kotiin on tehty. Meidän on ollut tarkoitus lähteä käymään Prahassa jo vuoden verran, ja lopulta pääsimme matkaan aivan tammikuun lopussa. Herra Longfield jätettiin tältä reissulta pois, sillä tarkoituksena oli viettää pidennetty viikonloppu ihan vain tyttöporukassa. Parasta!

prague with friends9

Mistä oli sitten tyttöjen pidennetty viikonloppu Prahassa tehty?

.. ensimmäisistä lennon jälkeisistä viini- sekä olutlaseista ystäväni asunnon lähellä olevassa Bar U Matěje -nimisessä paikallisessa, jossa ei toden totta ollut ketään muita kuin paikallisia.

.. ensimmäisestä aamusta Best Western Hotel Páv Prague -hotellin kattohuoneistossa, jonka terassilta sekä kattoikkunoista saimme ihailla lumen peittämiä kattoja. Prahassa ei ole kovin normaalia, että lunta tulee näin paljon, joten olimme aika onnekkaita kun saimme kokea talvisen Prahan lumen kera. Ystäväni ei kyllä ollut kanssani yhtä innoissaan lumesta. Hän tokaisi, että lunta hänellä olikin eniten ikävä, sitä kun oli tähän aikaan kotonakin mielin määrin.

.. shoppailusta, shoppailusta, shoppailusta, skumpasta, shoppailusta, shoppailusta. Parasta.

.. illallisesta Prahan yhdessä hienoimmista ravintoloista. Italialaisesta Grosseto-ravintolasta tulette kuulemaan vielä blogissakin lisää.

.. sishan polttelusta värikkäiden mattojen päällä röhnöttäen. Hekotimme sishapiiput suussa niin, että ravintolan tarjoilija tuli tiedustelemaan onko meillä kaikki ihan okei. Oli meillä! Tosin mulle koko sisha oli niin uusi juttu, etten oikein tiennyt mitä mieltä siitä olisi pitänyt olla. En myöskään osannut polttaa sitä sivistyneen kauniisti. Nauroimme niin kovasti, etten ihan totta muista olenko koskaan räkättänyt niin paljon. Parasta.

prague with friends1prague with friends2prague with friends3prague with friends14prague with friends5

.. aurinkoisesta sunnuntaiaamusta! Lumi alkoi sunnuntaina sulaa uhkaavasti aamuauringon säteiden aikaan. Meillä oli kaunis päivä edessämme!

.. vanhan kaupungin nähtävyyksien ihmettelystä. Minulle Prahan keikka oli toinen, mutta ystäväni oli siellä ensimmäistä kertaa, ja niinpä kävelimme sunnuntaina jalat puhki ja kolusimme Prahan tunnetuimpia nähtävyyksiä – minä matkaopas visusti kädessä, tietenkin.

.. Mlejnice-ravintolan leipägulassilounaasta. Tuttu ravintola, tuttu annos, tuttu sekä taattu laatu. Mlejnicen leipägulassia on yksinkertaisesti pakko syödä Prahassa.

.. suklaisista Trdelnikeistä. Nam!

.. iltavalaistusta Vituksen katedraalista. Niin upea!

.. puhkikuluneista jalkapohjista.

.. lasillista Moëtiä juustolautasen kera pitkän nähtävyyskierroksen päätteeksi Grosseto Marinassa. Parasta.

.. illallisesta ystäväni kotona. Vielä parempaa.

prague with friends7prague with friends17prague with friends18prague with friends13
prague with friends11prague with friends16prague with friends12prague with friends15

.. maanantaiaamuisesta seksivälinemuseokierroksesta, jossa olimme aivan äimän käkenä!

.. vanhasta juutalaisesta hautasmaasta, joka onnistui sykähdyttämään toisellakin kerralla.

.. herkullisesta viimeisestä yhteistä illallisesta Estrella-kasvisravintolassa. Ravintolasta suuntasimme suoraan taksilla lentokentälle jättäen isot halit ja kiitokset ystävällemme, joka järjesti meille ikimuistoisen pitkän viikonlopun. Sanoinko jo, että se oli p a r a s t a?

Tarkempia Prahan kuulumisia tulossa blogiin vino pino!

prague with friends4

Prahan TOP 4 nähtävyydet

Vaikka Praha on suhteellisen pieni kaupunki, on siellä nähtävää vaikka kuinka! Ehkä sana ”pieni” on hieman harhaanjohtava, parempi sana olisi varmaankin kompakti. Lähes kaikki nähtävyydet ovat kävelymatkan päässä toisistaan, joten jo muutamassa päivässä kaupunkia ennättää nähdä oikein hyvin.

Oleskelimme Prahassa yhteensä neljä päivää, ja ennätimme kierrellä kaupunkia todella hyvin. Emme käyttäneet julkisia liikennevälineitä ollenkaan, vaan köpöttelimme joka paikkaan kartan avulla. TOP-listalta puuttuu varmaan koko kaupungin tunnetuin nähtävyys – Kaarlensilta. Meitä tämä silta ei kuitenkaan miellyttänyt yhtään, mun mielestä se oli jopa ruma. Edes iltavalaistuksessa silta ei vakuuttanut – ruma mikä ruma. Mutta onneksi Prahassa on muutakin nähtävää kuin yksi vanha ruma silta.

1. Pyhän Vituksen katedraalin kellotorni

Jos yritän olla hetken aikuinen, ja unohtaa katedraalin hassun nimen (joka jaksaa naurattaa tällaista aikuiseen ikään ehtinyttäkin leidiä joka kerta), voisin vaikka yrittää sanoa ilman lapsellista hihitystä, että Pyhän Vituksen katedraali on kamalan komea rakennus.

Pyhän Vituksen katedraali

Itse katedraaliin kannattaa ehdottomasti tutustua (sisällä on mm. upeita lasimaalauksia). Tässä postauksessa en kuitenkaan aio kertoa katedraalin historiasta, sillä musta upeinta koko katedraalissa oli matka kellotorniin. Kellotornin huipulle on matkaa noin 284 porrasta (ainakin herra Longfieldin laskujen mukaan), mutta ne kannattaa ehdottomasti tallustaa, vaikka vaarana voikin olla jumiutuneet pohkeet seuraavien muutaman päivän ajan. Matka korkeuksiin maksaa muutamia euroja, tarkkaa summaa en enää millään valitettavasti muista.. Kellotornista avautuu upeat näkymät yli punakattoisten talojen valloittaman Prahan, ja näiden näkymien takia köpöttelisin ne vajaat 300 askelmaa ylöspäin ihan milloin vaan uudestaan.

pyhän vituksen kappeliPyhän Vituksen katedraaliPyhän Vituksen katedraali

2. Vanha juutalainen hautausmaa

Olemme tehneet herra Longfieldin kanssa sellaisen sopimuksen, että emme enää tutustu reissuilla juutalaisia koskeviin museoihin tai muihin juutalaisia koskeviin nähtävyyksiin. Olemme jo käyneet hyvin monessa juutalaisia koskevassa kohteessa ja tulleet sen takia siihen tulokseen, että jatkossa on parempi käyttää aika muihin (historiallisiin) kohteisiin tutustumiseen. Prahassa emme voineet kuitenkaan jättää väliin juutalaiskorttelissa sijaitsevaa vanhaa juutalaista hautausmaata.

anha juutalainen hautausmaaanha juutalainen hautausmaa

Päästäkseen vierailemaan hautausmaalla, täytyy ostaa lippu, jolla pääsee vierailemaan myös muutamissa synagogissa sekä museoissa. En muista ihan tarkalleen mihin kaikkeen kyseinen lippu oikeutti, sillä me kävimme hautausmaan lisäksi vain Pinkas-synagogassa (muut kohteet eivät kiinnostaneet riittävästi). Pelkkää lippua hautausmaalle ei voi siis ostaa, joka on kyllä aika ärsyttävää..

Prahan hautausmaa on Euroopan vanhin juutalainen hautausmaa, ja se sijaitsee entisessä ghetossa, jossa kaupungin juutalaisten oli asuttava koko ikänsä. Yksi hautausmaan vanhimpia hautoja on vuonna 1493 kuolleen rabbin hauta. Koska juutalaisten alue oli niin rajattu, on ihmisiä jouduttu hautaamaan moneen eri kerrokseen – parhaimmillaan (tai siis pahimmillaan) juutalaisia löytyy hautasmaalta 12 kerroksessa.

anha juutalainen hautausmaa

Suurin osa hautakivistä on kallellaan tai kaatunut kokonaan. Tunnelma hautasmaalla oli karu, unohdetut ja hylätyt haudat olivat hyvin surullisen näköisiä nojatessaan toisiinsa ihan vinksin vonksin. Turistit kävelivät hautojen väleissä olevilla poluilla vakavan näköisinä ottaen hautakivien rykelmistä paljon kuvia. Me yritimme kyllä hymyillä ottamissamme kuvissa, vaikka se kyllä hieman hölmöltä tuntuikin. Hautausmaalle hautaaminen lopetettiin (lue: kiellettiin) vuonna 1787, sillä alueen pelättiin levittävän ruttoa.

Jos suunnitteilla on reissu hautausmaalle, on hyvä huomioida, että paikka on suljettu lauantaisin. Lisätietoja löytyy Prahan juutalaismuseon nettisivuilta.

3. Petrinin kukkulalta avautuvat näkymät

Praha tarjoilee upeita näkymiä vaikka kuinka paljon, ja vaikka kuinka monesta eri paikasta. Mun mielestä parhaimmat näkymät kaupunkiin on Petrinin kukkulalta. Opaskirja on kanssani samaa mieltä, se kuvaa kukkulalta avautuvia näkymiä satumaisiksi.

Petrinin kukkula PrahaPetrinin kukkula PrahaPetrinin kukkula Praha

Petrinin kukkulalle pääsee kivasti kivaa köysirataa pitkin, mutta toki ylös asti voi halutessaan myös kävellä. Me otimme köysiradan ylös, ja kävelimme alas vehreitä polkuja pitkin.

Petrinin kukkula Praha

4. Strahovin luostarin kirjasto + olutjuusto

Strahovin luostarin olisin voinut jättää ensi kuulemaltani väliin, mutta herra Longfield halusi ehdottomasti nähdä luostarin kirjaston, jonka piti olla jotenkin tosi hieno. Eräänä päivänä lähdimme sitten tallustamaan kohti kukkulan päällä olevaa luostaria. Saavuimme paikalle juuri ennen lounastauon päättymistä (luostarin museot ovat kiinni lounasaikaan kello 12-13), ja pääsimme sisään ihan ensimmäisinä. Sisäänpääsymaksun lisäksi ostimme kuvausluvan, joka maksoi muutaman euron.

Strahovin luostari Praha

Toisen kerroksen ensimmäisen huoneen/salin nimi on Erikoisuuksien kabinetti, joka pitää sisällään erikoisia eläimiä ja esineitä. Kirjoja sisältävien salien nimet ovat Teologian sali (1679) sekä Filosofian sali (1794). Teologian salissa säilytetään mm. laajaa raamattukokoelmaa, kun taas Filosofian salissa on laaja skaala historiaa sun muuta (ei uskonnollista) käsittelevää aineistoa upeissa pähkinäpuisissa kirjahyllyissä, jotka kohoavat 15 metrin korkeuteen.

Strahovin luostari PrahaStrahovin luostari PrahaStrahovin luostari Praha

Kirjastoon ja sen salien tutustumisen jälkeen suuntasimme syömään erästä perinteikästä tsekkiläistä (alku)ruokaa – olutjuustoa. Valitsimme U Zavesenyho kafe –oluttuvan, joka sijaitsee lyhyen matkan päässä Strahovin luostarista (osoitteessa Uvoz 6).

Olutjuusto (pivni syr) on hyvin voimakkaanmakuista kermajuustoa, joka tarjoillaan voin, sipulin, sardiinien, sinapin, paprikan ja pippurin kera. Kaikkia aineksia tulee törkätä samaan aikaan haarukkaan, ja päälle tulee lopuksi vielä lorauttaa olutta.

pivni syrpivni syr

Maistelin ensin vain juustoa, ja totesin heti sen olevan todella voimakasta. Seuraavaksi ahdoin haarukkaan kaikkia lautasella olevia aineksia ja lorautin sitä olutta pienestä snapsilasista päälle. En pidä oluesta lainkaan, eikä se minusta sopinut tähänkään suupalaan yhtään. Seuraavasta haarukallisesta jätin oluen pois – ja kas kummaa, olutjuusto (ilman olutta) oli oikein maukasta! Haarukallisia upposi nassuuni tiheään tahtiin, mutta koska juusto oli niin tuhtia, en kyennyt koko annosta syömään. Tiedossa oli olutjuuston jälkeen vielä pääruoka, jolle oli myös hyvä jättää vähän tilaa.

Olutjuustoa kannattaa ehdottomasti jossakin Prahan oluttuvassa testata, me pidimme U Zavesenyho kafesta paljon, joten sitä voin ainakin suositella.


«Vuosi sitten: Omaa tyyliä metsästämässä: Päällysvaatteet»