Viinitasting omalla terassilla

Yhteistyössä Solera Finland.

Mordonnay, Herra Longfield tässä.

Viime viikonloppuna vietettiin minun äidin ja Hulin anopin yllätys 60-vuotisjuhlia. Huli oli järkännyt yhtenä ohjelmanumerona juhlapaikalle Solera Finlandin Tiia Seppälän maistattamaan ja kertomaan juhlakansalle Hardysin viineistä. Rento viinitasting pidettiin loppukesän auringon alla vihreän Vihervaaran terassilla, jonne juhlakansa pakkaantui istumaan vieri viereen.

viinitasting_hardys5_c_perhejuhlat_

Koska juhlakansa ei ollut mitään viinialan terävintä asiantuntijaryhmää, piti Tiia meille aluksi pienen selostuksen viinimaistelun alkeista. Tärkeää on kaataa lasiin aina riittävästi viiniä, jotta viinin tuoksu pääsee esille. Liikaa ei kantsu laittaa, koska jotta viineistä saa aromit revittyä esiin, lasia täytyy vähän pyöritellä ennen nuuhkimista ja maistelua, ja jos lasi on pyöritysvaiheessa liian täysi, lentää viinit kauluspaidoille ja kesämekoille ja sitten tulee itku. Lasinpyörittelyäkin nopeasti kuivaharjoiteltiin ennen kuin alettiin varsinaisten aineksien kanssa läträämään, pöytää vasten saa amatöörikin hallitusti lasia pyöritettyä siten että viini pääsee molskahtelemaan reunoja vasten ja aromit pääsevät estradille.

viinitasting_hardys2viinitasting_hardys4

Hardysistäkin Tiia nopeaan kertoili, kyseessä on australialainen hyvin tunnettu ja palkittu viinitalo, jolla on 160 vuotta historiaa takanaan. Talon perustaja Thomas Hardy oli sen verran vekkuli kaveri, että se keksi jo vuonna 1853 sekoittaa eri alueiden rypäleitä parhaan lopputuloksen takaamisesta, ja tämän tempun takia miekkosta pidetäänkin rypäleiden sekoittamisen uranuurtajana.

Kun oli perusteet viininmaistelusta ja pullojen sisällön tuottaneesta talosta kunnossa, avattiin ensimmäinen pullo ja alettiin sen sisällä ollutta nestettä pyörittelemään, haistelemaan ja maistelemaan. Ensimmäinen viini oli puolikuiva Hardys Nottage Hill -valkoviini, joka oli Rieslingiä rypälelajikkeeltaan. Tiia kehotti meitä etsiskelemään viinin hajuista ja mauista jotain kuvaavia sanoja, ja siitä sitten alettiinkin ihmettelemään että mistä ne kaikki viinejä kuvaavat ”satulanmakuinen” ja ”sikarilaatikkomainen” sun muut kummat adjektiivit oikein keksitäänkään. Ei kuulemma ole mitään sanakirjaa mistä pitää viinigurujen valita millainen mikäkin viini on, vaan jos jonkun mielestä joku viini maistuu vaikkapa vastaleikatulta ruoholta, niin sitten kirjoitetaan niin. Toki on sitten näitä tämmösiä marjaisia ja puolikuivia ja raikkaita ja muita normaalimpia ja yleisimpiä laatusanoja, joita käytetään yleisemmin kuin vaikkapa auringossa haalistuneen kuparilantin kaltaisen tapaisia.

Me löydettiin Nottage Hillin valkoviinistä vähän makeutta ja sitrusmaisuutta, ja Tiia kehuikin että vähän limeen päin olevaa sitrusta ja eksoottista hedelmää pitäisikin hajusta löytää. Tiia myös kehotti meitä ihan reippaasti purskuttelemaan viiniä suussa, jotta maut pääsevät paremmin esiin, ja siinä sitten rivissä purskuteltiin valkkaria pitkin suuta ja oltiin kovin asiantuntijamaisia koko porukka. Tämä viini on kuulemma kuin tehty suomalaiseen makuun, ja kyllä sitä meidänkin seurueessa ylistettiin. Viini sopii kuulemma vaikkapa rapujen ja savukalan kanssa.

viinitasting_hardys6

Toisena viininä oli toinen valkkari, puolikuiva Hardys VR oli tämän nimi, ja siinä oli rypäleenä Chardonnayta. Tämä viini oli ensimmäistä hieman halvempi, ja se kirvoittikin sitten kysymyksiä siitä mistä kaikesta viinien hinnat oikein määräytyy. Valtiomme verotuspolitiikka aiheuttaa ravintoloissa ja Alkoissa myytävien viinien hintaan melkoisen siivun, mutta jos ei eri maiden veroja ja rahteja oteta huomioon, niin hinta määräytyy lähinnä käytetyn rypälelajikkeen ja eritoten rypäleet viljelleen tarhan laadusta, sekä siitä, minkälainen kaveri viinin valmistusta on oikein valvonut, ja onko rypäleet poimittu koneilla vai käsityönä. Eri vuosina saatetaan saada joiltain tiloilta parempia rypäleitä, ja tämän johdosta jotkut tietyt vuosikerrat sitten ovat toisia kalliimpia.

Viinien säilymisestäkin kyseltiin, ja kuulemma Alkosta ostetut normiviinit pitäisi juoda vähintään vuoden sisällä ostopäivästä, ja avattu pullo säilyy jääkaapissa semmoset kolme päivää. Viinilaatikot taas säilyvät avaamisen jälkeen paljon pidempään, joku 3-4 viikkoa, koska niissä pakkauksissa on semmoinen mekanismi, ettei ulkopuolinen ilma pääse viinin sekaan asioita sotkemaan. Hardys VR oli minun mielestäni parempi näistä kahdesta valkoviinistä, mutta olin selkeästi vähemmistöä mielipiteeni kanssa, useammat tykkäsivät enemmän siitä ensimmäisestä, kalliimmasta Nottage Hillistä, tätä VR-valkkaria pidettiin vähän pliisumpana ja helpompana.

viinitasting_hardys7

Valkkareiden jälkeen siirryttiinkin sitten punkkujen pariin, ensimmäisenä avattiin viimeisimmän VR-valkkarin kaveri, VR-punkku nimittäin. VR ei ole lyhennys Valtion Rautateistä tai Virtual Realitystä, vaan sanoista Varietal Range. Hardysin VR-viinit ovat yhden rypäleen viinejä Australian sisämaan lämpimiltä alueilta, suurten jokien lähettyviltä olevista viinitarhoista, ettäs tiedätte. VR-punkussa rypäleet olivat merkkiä Cabernet Sauvignon.

Punaviinien kanssa puhutaan usein sellaisesta asiasta kuin tanniinisuus, joka on luontainen ominaisuus punaviinille, ja seurausta siitä että punaviinien valmistuksessa osa marjojen rangoista lojuu rypäleiden kanssa valmistusprosessissa kauemmin kuin vaikkapa valkoviinien valmistuksessa, ja niistä rangoista ja myös rypäleiden siemenistä ja kypsennyksessä käytettävistä tammitynnyreistä pääsee viiniin tanniinisuutta. Tanniinit mahdollistavat hyvin säilyvien ja ikääntyvien punaviinien valmistamisen, mutta liian tanniininen viini taas maistuu karvaalta ja aiheuttaa helposti päänsärkyä. Olen itse henkilökohtaisesti huomannut, että muissakin alkoholijuomissa on ilmeisesti tätä vaarallista tanniinia, sillä jos alkoholia juo paljon, seuraavana päivänä on useimmiten päänsärkyä ja jopa suoranaista pahoinvointia, ilmiselvästi siksi että elimistöön on kerääntynyt aivan liian paljon tanniineja. En tarkistanut tätä faktaa Tiialta, mutta pakkohan sen on totta olla!

viinitasting_hardys9

VR-punkkua lipiteltäessämme julistimme viinin melko makeaksi, ja jotkut sieltä osasivat poimia myös marjaisuutta ja hilloisuuttakin, ainakin sitten kun Tiia oli meitä vähän siihen suuntaan johdatellut. Tämä punkku sopii kuulemma erinomaisesti grillaukseen, ja Tiia tiesi kertoa, että punkkujakin kannattaisi ennen tarjoilua pitää joku puolisen tuntia jääkaapissa, ja vastaavasti normaalisti jääkaapissa säilöttävät valkoviinit kannattaisi ottaa sieltä joku puoli tuntia ennen tarjoilua ulos. Viinien jäähdyttämiseen voi kuulemma myös käyttää pakastettuja viinirypäleitä, tummia punkkujen kanssa ja vihreitä valkkareiden kanssa. Jäitä ei välttämättä kannata käyttää koska ne laimentavat viiniä, mutta jos joku tykkää jääpaloja viinilasiin laittaa niin ei sekään väärin ole, makuasioitahan nämä tämmöset ovat. Äitini tästä rohkaistui kertomaan, että hänellä on toisinaan tapana laittaa jääkaapissa ollutta punkkua lasiin ja pistää viinilasi hetkeksi mikroaaltouuniin lämpenemään. Oli kuulemma ensimmäinen kerta kun Tiia tai kukaan muukaan tällaisesta tavasta oli kuullut, ja reaktioista päätellen tämä ei välttämättä ole ihan kärkipäässä viinien kanssa suositeltavien kommervenkkien listalla.

viinitasting_hardys10

Marjaisan ja hilloisan VR-punkun jälkeen maisteltiin sitten vähän tanniinisemmaksi varoitettua kaveria, eli Hardysin Nottage Hill –sarjan punaviiniä. Tämä viini on Shiraz-rypäleistä tehty, ja oli ensimmäistä täyteläisempi, kirsikkaa ja luumua keksittiin hajuihin ja makuihin ehdotella. Tämän punkun kanssa sopisi kuulemma erityisen hyvin jokin kevyt liharuoka, tai sitten juustot, kuten vaikkapa brie. Tästä punaviinistä keksittiin myös sellaista sanoa, että tätä ei ehkä ihan omana itsenään tulisi juotua, toisin kuin sitä ekaa VR-punkkua, vaan juoma vaatisi nimenomaan jotain liharuokaa kaveriksi. Sattumoisin meillä oli juhlakansalle tarjolla varsin kattava juustopöytä, ja siellä oli sitä brie-juustoakin sitten tarjolla, joten päästiin käytännössä oitis testaamaan että toimiiko nämä kaverukset keskenään. Ei kukaan mitään soraääniä esittänyt, hyvin menivät brie ja Nottage Hill –punaviini alas toistensa kavereina.

viinitasting_hardys3

Koska oli kyse 60-vuotisjuhlista, oli Tiia tuonut meille vielä ylläriksi yhden erikoisemman viinin maisteltavaksi. Tämä Hardys HRB eli Heritage Reserve Bin –punaviini on varsinainen Hardysin kruununjalokivi ja taidonnäyte, jota tuotetaan pieniä määriä vain hyvinä viinivuosina. Viinin rypäleet valikoidaan tarkkaan kolmelta Hardysin parhaalta alueelta, ja Hardysin pääviiniguru on tarkasti valvonut viinin valmistusprosessia alusta lähtien. Tätä viiniä oli Suomeen saatu tällä kertaa 60 pullon erä, Alkostakin voi tätä olla vajaan kolmenkympin hintaan vielä pullo tai pari saatavilla, mutta nopeasti nämä tämmöiset kuulemma aina osaavien viinimiekkosten ja –naikkosten kyytiin Alkosta lähtevät. Tämä viini olikin yksimielisesti koko seurueen mielestä parasta, se oli täyteläistä ja hiukkasen toffeen makuista, todella hyvää ihan sellaisenaankin eikä oikeastaan edes vaadi mitään syötävää kaveriksi. Kyllä ne gurut jotain siellä sitten palkkansa eteen tekevät, rypälelajikkeena tässä oli käytetty samaa Cabernet Sauvignonia kuin siihen ekaan VR-punkkuunkin, mutta mauissa oli eroa kuin yöllä ja päivällä.

viinitasting_hardys11

Hardysin kruununjalokiven maisteluun olikin sitten sopiva päättää viininmaistelu-urakkamme. Juhlakansa tuntui kovasti ohjelmanumerosta tykkäävän, ja pitkin iltaa muistettiin kertoa kuinka kiva maistelutilaisuus oli ollut, ja miten mukava ja helppo viininmaisteluemäntä Tiia oli ollut, kukaan ei aristellut kysyä niitä kaikkein tyhmimpiäkään kysymyksiä, ja tulipa luotua sellainenkin uutuuskäsite kuin mikroaaltouuniviini. Jos tästä tulee joskus vielä joku iso juttu, niin muistakaa että minun äiti oli se joka tämän keksi! Hän voi tulla sitten opastamaan millä teholla ja kuinka monella sekunnilla mitäkin viinilajiketta tulee mikrottaa optimaalisen makuelämyksen saavuttamiseksi.

viinitasting_hardys8

Yhteistyössä Solera Finland.

Advertisement

Kesäkuinen illallinen Lonnassa

Yhteistyössä Viikon viini.

Lonna Helsinki1

Momentt, Herra Longfield täällä.

Vuosi sitten kävimme juhlistamassa Hulin valmiiksi tulemista tuolloin vastikään avatulla Lonnan saarella. Lonnahan on siinä Suomenlinnan edustalla sijaitseva vanha varuskuntasaari, jonne pääsee näpsäkästi Kauppatorilta lähtevällä JT-Linen lautalla (aikataulut voi kurkistaa JT-Linen nettisivuilta). Me rantauduttiin piskuiselle saarelle pikkasen etuajassa, joten käveltiin vähän saarella ennen ravintolaan menoa. Saarella asustelevilla hanhilla ja lokeilla sun muilla vesilinnuilla oli just hautomisvaihe meneillään, ja varsinkin saaren hanhet oli aika hauskoja, naishanhet istuskeli vähän jemmassa pesissään, ja mieshanhet oli nakitettu seisoskelemaan pesien edustoille vartioimaan ettei kukaan urpo mene pesää häiritsemään. Hanhet sihisi ja sähisi jos niitä päin erehtyi katsomaankin, hyvin tosissaan ottivat ukot vartiointihommansa.

Lonna Helsinki13Lonna Helsinki2

Pöytään istuuduttamme meistä tuli heti maailmanpelastajia, koska meille tuotiin pöytään Itämeren pelastavaa vichyvettä. Kauaa emme ehtineet maailmanpelastukseen keskittyä, kun meille tuotiin vichyn kaveriksi lasilliset Pares Baltan Cavaa. Yritettiin kauheen kauan keksiä, mikä tuttu tuoksu viinissä oli, mutta ei millään löydetty mikä se oli, joku tuttu mauste tai yrtti siellä kai asui. Hyvältä se joka tapauksessa maistui, niinku cavalla yleensäkin on tapana.

Lonna Helsinki5

Siinä cavaa impatessamme ja maistellessamme tavailtiin myös isolle kannettavalle liitutaululle kirjoitettua päivän ruokalistaa. Meille tosin oltiin jo valittu annokset puolestamme, menumme koostui annoksista jotka olivat muikku+ruis, karitsa+maa-artisokka, juusto+porkkana ja raparperi+maito. Viime kerralta muisteltiin, että annoksissa oli kaikissa jotain jännää, eikä mitään perusmättöä ollut nytkään annoksien nimistä päätellen odotettavissa.

Lonna Helsinki4Lonna Helsinki3_c_ravintola_

Ennen varsinaisia ruoka-annoksia tarjoiltiin alkusnacksina kuivatettuja lehtikaalin palasia piparjuuri- ja savumantelimajoneesien kera. Kiltit kokki-ihmiset olivat Hulille tehneet oman majoneesinsa kuultuaan tämän pähkinä-manteli-omena-allergialitaniat. Nämä tämmöset lehtikaalisipsit on kuulemma kuuminta hottia just nyt, tai ehkä ne on olleet semmosta jo ajat sitten, en tiiä, mä en ollut tämmösistä aiemmin kuullut. Ihan hyviä ne oli, riittävän suolaisia. Kaikki sipsit ja majoneesit katosi siitä pöydästä jonnekin melko nopeasti.

Lonna Helsinki6

Sitten olikin ekan varsinainen ruokalajin vuoro. Muikku+ruis piti sisällään yllättäen sitä muikkua, ruispannacottaa ja vielä muikun mätiäkin oli lautaselle laitettu. Annos oli raikkaan ja kivan näkönen, teki heti mieli alkaa sitä hotkimaan, mutta ensin toki kiltisti odotettiin seuraava viinikin. Se oli Pares Baltan Cosmic -valkoviiniä, sitäkin innostuttiin imppaamaan, siinä oli jännä se että se tuoksui hedelmäiseltä, mutta ei kuitenkaan meidän mielestä sellaiselta maistunut. Muikku+ruis-annos oli todella hyvä, muikut maistui todella hyviltä ja niiden kaveriksi valitut lisukkeet sopi meidän molempien mielestä tosi hyvin kalojen kanssa. Raikas Cosmos-viini sopi hyvin myskisen ruoan kanssa yhteen, joten alkuruoka oli kaikkineen tosi onnistunut tekele!

Lonna Helsinki7

Muikut horittuamme tuotiin meille ensiksi seuraavaa viiniä laseihin, Pares Baltan Mas Petit Cabernet oli viini jota tällä kertaa laseihimme tuotiin eka vähän ilmaantumaan, ja joka tarjoilijan mukaan sopii erinomaisesti karitsan kanssa. Nyt kun oli viinien haisteluun innostuttu, niin toki tämänkin huuruja vedettiin keuhkoihimme, tuoksu oli kivan runsas. Lampaan kaverina tarjoiltiin kolmea eri lisuketta: oli vinegrette-sitruuna-salaattisekoitusta, mesijuurta ja lämmintä kaalia, sekä couscousia rusinan, persiljan ja kurkun kanssa. Tämä kolmikko tuotiin pöytään kukin omissa kipoissaan, ja lisäksi tuotiin sitten se varsinainen pääruoka-annos kummallekin, jossa oli pellavarouhetta, vesikrassia, tuoretta sekä kypsennettyä maa-artisokkaa sekä tietty sitä lammasta, punaviinikastikkeella.

Lonna Helsinki8

Viinin ilmaantumista kun malttoi vähän odottaa, niin se alkoi maistumaan just siltä mille tuoksuikin, ja yllättävää kyllä, tarjoilija tiesi mistä puhui kun sanoi että viini sopisi lampaan kanssa. Se nimittäin sopi lampaan kanssa. On se jännä miten ne näitä juttuja aina tietää. Lammas itsessään oli tautisen mureata, lisukkeista meistä sen kanssa sopi parhaiten se lämmin kaali. Couscouskin oli hyvää, mutta sitä oli jotenkin kumma syödä kun se ei ollut lämmintä. Annos oli todella runsas kaikkine lisukkeineen, lammasta oli iso klöntti lautasella joten tälläkin annoksella jo varmasti saisi nälän taltutettua jos ei välttis tahdo alkuruokien kanssa hienostella.

Lonna Helsinki9

Seuraavaksi jäätiin odottamaan porkkana+juusto annosta, mutta jostain syystä sitä ei koskaan saapunutkaan, vaan siirryttiin suoraan jälkiruokaosioon. En tiedä oliko tarjoilija alussa lupaillut liikoja, vai unohtuiko yksi annos vain välistä. Me ei asiasta nostettu meteliä, koska oltiin melkoisen täynnä jo siitä lampaasta, ja ravintolan ikkunasta maisemia katellessa oltiin ajateltu ehtiä vielä Suomenlinnaan pyörimään.

Jälkkärin kanssa juotiin Ros de Pacs roseeviiniä, joka yllättäen oli sekin Pares Baltan jengin tekosia. Tämän viinin piti sopia hyvin raparperin kanssa. Minä en ole mikään raparperin suurin ystävä, mutta mielelläni kyllä lähdin kokeilemaan mitä taikatemppuja Lonnan ravintolan kokit ovat aineen kanssa tehneet. Jälkkäriviinin tuoksu ei minusta ollut mikään kauhean hyvä, Huli tosin siitä tykkäsi. Maku oli meistä vähän pliisu, ehkä se rapaperin maun kanssa olisi ollut hyvä, mutta koska se taikaraparperiannos – jossa oli haudutettua raparperiä, maitosorbettia ja maitokeksiä – ei minusta sittenkään ollut mikään kovin hyvä, en oikein tämän annoksen ylimmäksi ystäväksi osannut ryhtyä. Huli tästäkin tykkäsi, maitosorbetti oli jännällä tavalla mauton ja maitokeksi vain hävisi suuhun, sopivat kuulemma kivasti kirpeän raparperin kanssa yhteen. Annos oli sopivan kevyt ja raikas päätös hyvälle aterialle.

Lonna Helsinki11Lonna Helsinki12Lonna Helsinki10

Tyytyväisinä lompsimme vartijahanhia väistellen takaisin lautallemme, Lonnan ravintola ei tälläkään kertaa pettänyt. Ruoka-annokset ja niiden kaverina tarjotut Pares Baltan viinit toimivat hyvin yhteen ja nälkä lähti. Lonnan ravintolassa oli mukavan rento ilmapiiri, paikalla oli melko paljon isoja seurueita iltaa viettämässä. Mutta kyllä siellä ihan hyvin kahdestaankin viihtyi. Menkää hyvät ihmiset kokeilemaan jos ette jo ole käyneet, tai vaikka olisittekin, niin menkää uudestaan!

Lonna Helsinki14

Mausteiset nakkipiilot piknik-grillissä

Me ollaan herra Longfieldin kanssa kovia piknikillä kävijöitä. Blogin puolelle on vuosien saatossa ilmaantunut monen monituista piknik-postausta. Välillä ollaan nautittu kesäistä piknikiä kahden puistossa, kallioilla tai ystävien kanssa, on juhlittu anopin synttäreitä herkkujen äärellä, sateen sattuessa on istuttu olohuoneen lattialle viettämään mukavaa aikaa yhdessä, ja jokunen kerta on piknik-viltti levitetty myös ulkomailla – ainkin New Yorkissa ja Münchenissä saimme nauttia kauniista ilmasta ja hyvistä herkuista.

Yhtä kaikki, meistä piknik on aina hyvä idea.

nakkipiilot7

Tänä kesänä, kesä tuli ajoissa. Heti ensimmäisten lämmittävien auringonsäteiden aikaan toukokuun alussa kävimme ostamassa meille täksi kesäksi uuden piknik-kaverin. Kyseessä on suloinen, pieni ja pirtsakan värinen piknik-grilli, jota aiomme kanniskella kesän piknikeillä mukanamme. Grilli toimii noin puolen litran limupullon kokoisella ”kertakäyttö”kaasupullolla, josta riittää virtaa noin 1,5-2 tunnin yhtäjakoiseen grillaukseen.

nakkipiilot11

Kuten moni varmasti jo tietää, on herra Longfield ollut viime syksystä asti tavattoman paljon työmatkoilla. Kotona häntä on näkynyt lähinnä vain viikonloppuisin sekä jokusena viikkona siellä täällä. Vähäisen yhteisen aikamme olemme pyrkineet käyttämään tehokkaasti – ja ennen kaikkea olemalla yhdessä.

Herra on puheluiden sekä viestien muodossa useasti sanonut, että kun kesä koittaa ja hän on jossakin välissä kotona, pitää meidän taas käydä mahdollisimman paljon piknikeillä. Tähän mulla ei todella ole mitään vastaanväittämistä, piknikit ovat niin mukava ja rentouttava tapa viettää kauniita kesäpäiviä, että lähden niille heti kun kutsu käy!

nakkipiilot2

Kerran herra sitten tuli hetkeksi kotiin toukokuun alussa, ja mehän lähdimme heti testaamaan muutamaa viikkoa aiemmin löytämääni uutta piknik-paikkaa lähimetsässä. Tämä kallion päällä oleva paikka on mahtava. Kuivalta kalliolta aukeaa näkymä alas pienelle lammelle, jossa käy näin alkukesästä kova kuhina erilaisten isompien ja pienempien lintujen toimesta. Paikka on lisäksi helppo tavoittaa vieressä kulkevalta pururadalta, mutta on kuitenkin sen verran piilossa, ettei sitä näe suoraan metsäpolulta. Ihan viis kautta viis.

nakkipiilot4nakkipiilot12

Mukaan toukokuiselle piknikille lähti toki myös uusi oranssi piknik-grillimme, jolla grillasimme enemmän ja vähemmän onnistuneita juttuja. Ensinnäkin broileripekoniin (jeps, kuulitte oikein! Jyväbroilerin tuotteista löytyy myös broileripekonia) käärityt, tuorejuustotahnalla ja feta-pinaatti broilerigrillimakkaroilla täytetyt suippopaprikat menivät vähän mönkään. Emme oikein osanneet ekalla kerralla säätää pienen grillin lämpöä oikeaksi, ja paksujen suippopaprikoiden kääntäminen oli ilman asianmukaisia ottimia aika haastavaa.. Pekoni kypsentyi nopeasti, ja kun herra sitten yritti kääntää paprikoita, tursui niistä tuorejuustotahnat pitkin grillilevyä. Ei hyvä. Lopulta heitimme paprikat roskapussiin ja laitoimme pelkät tuorejuustotahnaiset broilerimakkarat grillille tirisemään. Ne sentään onnistuivat, heh!

nakkipiilot9_c_grillaus_

Toisena grillattavana oli vartaita, joihin olimme pujottaneet herkullisia Jyväbroilerin kolmen juuston broilerinakin paloja, herkkusieniä sekä paprikaa. Vartaat olimme koonneet jo kotona, ja sivelleet niiden pintaan jääkaapista löytämäämme BBQ-kastiketta. Käärin vartaat kotona folioon, jossa ne kulkivat repun pohjalla kätevästi ehjinä piknik-paikalle asti. Vartaat onnistuivat suippopaprikoita paremmin, vaikkakin vartaissa olleet herkkusienet irtoilivat yksi toisensa jälkeen kääntelyn yhteydessä varrastikuista. Se ei onneksi vaikuttanut vartaiden makuun.

nakkipiilot13nakkipiilot6

Kolmantena herkkuna kannoimme upealle piknikpaikallemme leivinpaperiin käärittyjä nakkipiiloja. Nakkipiilot onnistuivat ja maistuivat hurjan hyviltä! Tosin jos on pakko jotain parannettavaa hakea, niin hieman ruskeaksihan nuo menivät, mutta se johtui siitä ettemme tosiaan ekalla kerralla osanneet säätää grillin lämpötilaa tarpeeksi hyvin. Teimme nakkipiiloja uudestaan kotipihalla pari päivää piknikin jälkeen, ja ne olivat jo hieman vähemmän tummanruskeita. Harjoitus tekee mestarin.

nakkipiilot16nakkipiilot14nakkipiilot8

Nakkipiiloja on tehty meillä ennenkin, tosin uunissa. Tuolloin apurina oli pieni leipurineiti. Nakkipiilot ovatkin varmasti monelle lapsiperheelle tuttuja, niitä on helppo sekä nopea valmistaa ja ne näyttävät maistuvat erityisen hyvin pikkuväelle. Mutta kyllä ne maistuvat hieman isommallekin väelle! Aikuisten makuun oleviin nakkipiiloihin piilotettiin sisään hieman parempia ja täyteläisempiä nakkeja, sekä rutkasti enemmän mausteita. Nappaa tästä kesän piknikeille takuuvarman herkun resepti talteen!

Grillatut nakkipiilot

1. Avaa croissant-taikinatölkki ohjeiden mukaan. Levitä työalustalle eteesi kolmionmalliset croissant-taikinapalat.

2. Laita taikinan päälle yksi cheddarjuustoviipale ja mausta pizzamausteseoksella sekä muutamalla Chipotle Tabasco -pisaralla.

3. Puolita broilerinakit ja aseta jokaiselle nakkipiilolle yksi nakinpätkä cheddarjuustoviipaleen päälle. Rullaa taikina tiukalle rullalle (aloita rullaus leveästä päästä). Voitele lopuksi kananmunalla ja paketoi sen jälkeen nakkipiilot leivinpaperiin. Jemmaa kääröt piknik-repun/-korin uumeniin.

4. Grillaa nakkipiiloja keskilämpöisellä grillillä vimmatusti käännellen, kunnes sisällä oleva juusto alkaa sulaa ja nakkipiilot saavat ylleen kauniin ruskea värin (meidän paikoin turhankin tummanruskeista versioista ei tarvitse ottaa suoraan mallia).

5. Herkuttele hyvässä seurassa terassilla taikka piknikillä.

Kurkkaa myös muut herkulliset Jyväbroiler-kampanjan reseptit Blogiringin sivuilta. Ja sitten vain grilli kuumaksi!

nakkipiilot5nakkipiilot35

Yhteistyössä Jyväbroiler

Yhteistyössä Jyväbroiler

Terassikauden avaus

Sieltä se kesä vain tulla tupsahti!

Eräänä aamuna perennapenkeissä alkoi kukkia tulppaanit, ja sen jälkeen melkein joka aamu kukkapenkeistä on voinut bongata uusia kauniita alkukesän kukkia. Tulppaanien paras aikaa alkaa olla jo nyt ohi, vuoro on annettu eteenpäin mm. upeina kukkiville omenapuille sekä sammalleimuille.

tulppaanittulppaanit

Herra Longfield piipahti viikonloppuna kotona, ja vaikka meillä oli menoja vaikka kuinka, ehdimme laittaa pihaa ja terassia kuntoon oikein urakalla. Nurmikko saatiin ajettua, kukkapenkit kasteltiin ja rikkaruohot kitkettiin vimmalla pois. Satun kuulumaan siihen outoon porukkaan, joka nauttii rikkaruohojen kitkemisestä ihan tosissaan. En toden totta tiedä montaakaan yhtä rentouttavaa ajankäyttötapaa. Melkein parhaita kesäpäiviä ovatkin ne, jolloin saa mennä heti aamusta kaikessa rauhassa aamupalan jälkeen puutarhaan kuopsuttamaan, ja tulla vasta myöhään illalla takaisin sisälle jalat ja kädet yltäpäältä mullassa.

Kitkeminen ja muutkin puutarhahommat sujuvat muuten kuin tanssi äänikirjojen parissa. Tällä hetkellä kuuntelen Laila Hirvisaaren Vienan punainen kuu -kirjaa, joka vie minut jokaisella kuuntelukerralla mennessään. Samoin teki Lailan Minä, Katariina -kirja.

chow chowgrill foodvuorenkilpi

Terassille istutettiin viikonlopun aikana ensimmäiset kesäkukat, ja herra kokosi Horation suurella avustuksella alta aikayksikön muutaman matalan pöydän terassin löhöilyalueelle. Samaan aikaan minä viritin keittiön puolella illan grilliherkkuja. Olemme tänä kesänä jo pari kertaa grillailleet pikkuisella kannettavalla grillillä piknikeillä, mutta sunnuntaina oli aika avata terassikausi ihan normaalin grillin säestyksellä.

Atrian grilliribsit (*saatu blogin kautta), uudet perunat voilla, grillatut herkkusienet sekä Atrian valmiit salaatit (me maistelimme vinaigrette kaalisalaattia sekä valkosipulista perunasalaattia *saatu blogin kautta) maistuivat tajuttoman hyviltä lämpimässä kesäillassa juuri ennen lätkän finaalia (ei puhuta siitä finaalista sitten yhtään enempää).

grill foodtulppaanitgrill food

Siinä syömisen ohessa huomasimme myös, että ostamamme matalat pöydät saattoivat olla vikatikki. Horatio kun pääsee isolla naamallaan nuuhkimaan (ja nappaamaan) pöydällä olevia herkkuja kohtuullisen helposti. Saa nähdä, milloin silmä välttää ensimmäisen kerran pariksi hassuksi sekunniksi, ja grillisapuskat on ahmaistu parempiin suihin.

Iso terassimme muuntautuu nyt taas koko kesäkaudeksi yhdeksi lisähuoneeksi. Viime vuonnahan hommasimme terassille markiisit, joten paahteisella terassilla pystyy nyt myös viettämään ihan oikeasti aikaa. Saa tosin nähdä kuinka kauan terassilla malttaa aikaa viettää, noita pihahommia kun olisi suunniteltu tällekin kesälle jo jokunen.. Horatiolle pitää ainakin rakentaa aitaus, terassin alaosat pitäisi rimoittaa, kivetystäkin pitäisi pihalle väsätä ja yläosaton asfalttimieskin pitäisi saada pihalle hetkeksi hommiin.

Saa nähdä mitä kaikkea ehdimme tämän kesän aikana pihalla tehdä. Suunnittelutöitä, tiukkoja budjettilaskelmia sekä ansaittuja lepohetkiä pääsee onneksi viettämään mukavalle terassille. Grilli käy varmasti tänäkin kesänä taas kuumana, tervetuloa siis kurkistamaan miltä meidän kesä näyttää terassilta katsottuna!

Edessä on pitkä kuuma kesä, eiks jee?

grill foodpatio

Gardajärvi: Malcesine

Gardajärvelle suuntasimme kesälomareissun toisella viikolla kahdeksi yöksi. Reissua suunnitellessa olisin halunnut olla Gardalla pidemmänkin aikaa, mutta erilaisten säätöjen jälkeen Gardajärvelle ei saatu mahdutettua enempää kuin kaksi yötä. Parissa päivässä ei Italian suurinta järveä (52 km pitkä) ja sen useita pieniä kyliä ehdi mitenkään ottaa haltuun, joten niinpä päätimme jo ennen reissua, että emme lähde Malcesine-kylästä vierailun aikana mihinkään. Gardalle voi aina palata, ja loman toisella viikolla arvelimme tarvitsevamme hetken hengähdystauon kaiken suhaamisen keskellä. Eli rantaa, aurinkoa, ruokaa ja mahdollisesti oman jaksamisen rajoissa joku pieni kiva vaellus Baldo-vuorella.

gardajärvi malcesine_c_matka_.jpggardajärvi malcesine (8)gardajärvi malcesine (6)

Malcesinessa asuu paikallisia noin 3 500. Se oli aikoinaan pieni kalastajakylä, aivan kuten monet muutkin Gardajärven kylistä. Nykyään toimeentulo saadaan pääosin turismista, jota on edesauttanut kaunis sijainti Monte Baldon juurella sekä omaleimainen keskiaikainen tunnelma. Kaupunki viettää hyvin jyrkästi järvelle, ja kylässä saakin tarpoa jatkuvasti ylös ja alas pieniä kapeita mukulakivikatuja. Kovien sateiden jälkeen sadevedet valuvat vuolaina pitkin kapeita kujia.

gardajärvi malcesine (3)gardajärvi malcesine (4)

Kaupunkikuvaa hallitsee ainakin rannalta käsin komea linna, jonka tornit kohoavat 33 metrin korkeuteen. Linnan rakennustyöt ovat joidenkin tietojen mukaan alkaneet jo vuonna 568 langobardien toimesta. Tunnetumpia linnan asukeita ovat kuitenkin varmasti Scala-suvun jäsenet, jotka pitivät linnaa hallussaan vuodesta 1227 lähtien aina venetsialaisten tuloon asti.

Linnaan pääsee tutustumaan muutaman euron sisäänpääsymaksulla. Sisällä linnassa on kauniita sisäpihoja, upeat maisemat Gardajärvelle sekä muutamia museoita. Me kävimme tutustumassa pieneen ja näppärään Museo del Garda e del Baldoon, joka esitteli Gardajärven kasvistoa sekä eläimistöä. Hieman ylempää löytyi myös Goethe-museo, jossa emme jaksaneet käydä. Jotenkin Goethe oli Malcesinelle ”tärkeä” jamppa, mutta en nyt jaksa muistaa miksi. Linnan aivan ylimmällä tasolla olisi ollut vielä yksi museo, jossa olisi esitelty mm. sitä, miten venetsialaiset kuljettivat sotalaivansa maata pitkin Gardajärvelle. Tämäkin museo jäi meiltä väliin. En oikeastaan edes muista miksi, herra Longfield olisi museossa kuulemma halunnut käydä, mutta homma meni multa kyllä jotenkin ihan ohi..

gardajärvi malcesine (5)gardajärvi malcesine (12)

Malcesinessa on pieni uimaranta, mutta auringonottopaikkoja löytyy kyllä kaikille, vaikka ranta olisikin täynnä. Saapuessamme Gardajärvelle sunnuntaina oli järveä kiertävän tien varteen parkkeerattu ihan tajuttomat määrät italialaisten autoja. Auringonottajia lojui joka paikassa, ja uimaan hypättiin ihan mistä vain. Mekin lojuimme sunnuntaina muutaman tunnin ajan pienellä betonisella venesatamalla, jossa saimme katsella kirkkaan järviveden lisäksi joutsenperhettä sekä hauskoja sorsia.

gardajärvi malcesine (7)gardajärvi malcesine (14)gardajärvi malcesine (10)gardajärvi malcesine (11)

Vesi on erityisesti Gardajärven pohjoisosassa puhdasta ja kirkasta. Herra Longfield totesikin reissulla uintihetken jälkeen, että ihan kuin olisi uinut vesijohtovedessä. Järvi on syvä, sen pohjoisosassa oleva syvin kohta on 346 metriä. Tästä, ja vuorilta valuvan veden ansiota, Gardajärven vesi on ainakin alkukesästä kylmää. Minä en esimerkiksi kyennyt uimaan järvessä, kastelin itseni kyllä mahaan asti, mutta iltauinnille vesi oli minulle liian viluista. Ei se kyllä muita rannalla olijoita näyttänyt haittaavan yhtään, mulla nyt vaan on aina kylmempi kuin muilla.

gardajärvi malcesine (1)

Malcesinen takana nousee 2218 metrinen jylhä Monte Baldo. Baldo-vuoren rinteet tarjoavat patikoijille sekä pyöräilijöille erinomaiset retkimaastot. Me jätimme Baldolle vaellukset väliin, sillä kroppa tahtoi loman toisella viikolla möllöttää mieluummin auringossa. Trekkikarttoja löysimme hotellimmekin aulasta, jonka lisäksi reittejä voi tutkailla hyvin etukäteen netin ihmeellisestä maailmasta. Baldo-vuorelle pääsee kätevästi (mutta ei kovin edukkaasti) köysiradan kyydillä (edestakainen matka oli 20 euroa), joka mahdollistaa hieman kevyemmätkin trekit todella komeissa maisemissa.

gardajärvi malcesine (9)gardajärvi malcesine (15)gardajärvi malcesine (16)

Jääkauden aikana etelään päin työntyvät jäämassat ja vesivirrat kulkivat mm. Baldon läpi ja hioivat Monte Baldon seinämät äkkijyrkiksi. Äkkijyrkkiin seinämiin pääsimme tutustumaan herra Longfieldin kanssa tarkemmin liitovarjon kyydistä. Me tosiaan keräsimme kaiken rohkeutemme ja teimme tandemtekniikalla liitovarjolennon Monte Baldolta. Tästä upeasta kokemuksesta tulee jossakin välissä ihan oma postaus, mutta pakko kertoa jo tässä vaiheessa, että jos suuntaatte Gardajärvelle, niin menkää ihmeessä liitovarjoilemaan! Se on aluksi aika jännittävää, mutta lähdön jälkeen voi kaikessa rauhassa vain ihailla huikeita maisemia ja nauttia osaavien pilottien kyydistä.

gardajärvi malcesine (17)gardajärvi malcesine (18)gardajärvi malcesine (20)

Ravintoloihin emme ihan hirveästi reissulla etukäteen tutustuneet. Söimme kuitenkin oikein hyviä pastoja sekä kala-annoksia kahden yön visiittimme aikana. Yksi ravintola täytyy erikseen mainita. Aivan Malcesinen pääaukion vieressä sijaitsee tasokas ja kohtuuhintainen ravintola nimeltään Al Gondoliere. Ravintola on saanut aika mahtavia arvosteluja myös TripAdvisorissa, joten pelkästään meidän sanaan ei tarvitse tässä tapauksessa luottaa.

gardajärvi malcesine (21)gardajärvi malcesine (22)

Al Gondolieren ilmapiiri oli hurmaava. Ruoka oli todella hyvää ja palvelu pelasi. Pääsimme istumaan kuin onnen kaupalla ravintolan kattoterassille ilman pöytävarausta, ja saimme nauttia kolmen ruokalajin illallisen ihanan lämpimässä ja pimeässä illassa. Terassille kaikui mukavasti kaupungin äänet, ja pehmeä puheensorina sekä aterimien kiva kilinä täytti terassin. Kyllä kelpasi. Seuraavana aamuna meidän matka jatkui kohti Veronaa. Oli mukavaa saada huikealle Malcesinen pikavisiitille onnistunut ja ennen kaikkea herkullinen loppu. Malcesine jäi ikuisesti mieleemme!

gardajärvi malcesine (2)gardajärvi malcesine (13)

Skiffer elokuisena iltana

Viime viikon alussa jännitimme kovasti viiden työkaverin kanssa torstai-illan säätä. Kesä on ollut viimeisiä viikkoja lukuunottamatta hieman epävakainen, ja koska olimme jo ennen kesälomia sopineet erään projektin päättäjäiset Liuskaluodon Skifferiin, oli säiden jännittäminen ihan aiheellista. Kukaan muu porukastamme ei ollut ennen Skifferissä käynyt, joten toivoin kovasti, että pääsisimme istumaan tummenevaa elokuun iltaa juuri Liuskaluodon Skifferiin. Varasuunnitelmana meillä oli huonon sään sattuessa mennä Erottajan Skifferiin sisätiloihin, mutta eihän se nyt ole yhtään sama istua sisällä kuin ulkona keskellä pientä saarta.

skiffer liuskaluoto (2)

Torstai valkeni kuitenkin aurinkoisena, jee! Matkaan lähdimme töistä viiden aikoihin, ja ehdimme juuri sopivasti kello kuuden lauttakyydin mukaan. Skifferin terassilla ei kuuden jälkeen ollut vielä suurempaa ruuhkaa, ja saimme porukallemme kivan pöydän terassilta. Nappasin vilukissana aurinkoisesta säästä huolimatta muutamat fleecet pöytään mukaan, ja ne tulivat kyllä tarpeeseen siinä vaiheessa kun lämpölamput laitettiin päälle ja aurinko laski, tuoden mukanaan tunnelmallisen pimeän illan.

skiffer liuskaluoto (3)

Projektimme vetäjä tilasi pöytään ensi alkuun skumppapullon. Skumppa maistuu aina hyvältä, niin myös tällä kertaa. Ja sitten olikin sen tärkeimmän, eli ruoan vuoro. Porukkamme miesosasto otti itselleen liuskat, samalla kun minä ja porukan toinen nainen tilasimme vuohenjuustosalaatit. Olimme päättäneet jo töissä pysyä tiukkana ja tilata itsellemme illalla salaatit. Vaati aikamoista mielenlujuutta sanoa kassalle ”yksi vuohenjuustosalaatti”, kun oikeasti teki mieli tajuttoman paljon rasvaista pitsaa..

Ruokien saapuessa olimme kuitenkin salaattivalinnasta oikein tyytyväisiä, salaatin mukana tuli nimittäin ISO pala juustoista pitsapohjaa, joka toimi ikään kuin leivän roolissa. Voi nam! Ja jos nyt kehtaan tunnustaa, niin saatoimme syödä porukkamme miesosaston pitsoja ihan vaan vähän. Toinenkin tunnustus on syytä tehdä heti ensimmäisen perään. Tilasin illan päätteeksi herra Longfieldille oman liuskan kiitokseksi siitä, että herra tuli hakemaan mut Skifferin edustalta kotiin. Saatoin vielä kotona maistaa muutaman palan myös herran pitsasta..

skiffer liuskaluoto (4)skiffer liuskaluoto (5)skiffer liuskaluoto (6)

Ilta kului Skifferillä odotetun mukavasti. Projektiporukkamme on hyvä ja huumoria löytyy kaikilta. Lisäksi sain oppia kaikenlaista uutta näistä viidestä tyypistä. Yksi oli esimerkiksi ollut töissä Dublinissa kaksi vuotta putkeen, toinen oli ollut Irlannissa kesätöissä pari kesää, yhden tytär tanssi pitkään balettia ihan tosissaan, eräs oli käynyt pari viikkoa sitten ekaa kertaa Tapiolan LN-Sushi Artissa, yksi puhuu täysin sujuvaa puolaa ja eräs omisti kausikortin Oopperaan. Entäs minä ja mun jännittävä elämä? No näytin mä Horatiosta pari kuvaa. Heh!

Pimenevä ilta sai meidät jossain vaiheessa toteamaan, että fiilis Skifferin terassilla oli kuin Välimerellä. Ilta oli tosiaan tumma, ei toki niin lämmin kuin Välimerellä, mutta siedettävä kuitenkin. Paikalla oli kolme DJ:tä, jotka vääntelivät musiikkilaitteiden nuppeja ja jengi jorisi ja nautti silminnähden elokuisesta illasta. Aika jees ilta!

skiffer liuskaluoto (1)

Illallinen taivaan alla – kahdelle

Moni on varmasti kuullut Illallinen taivaan alla -tapahtumasta, joka starttasi Helsingissä vuonna 2013. Meidän asuinalueella tiedusteltiin kesän aikana, josko järjestäisimme yhdessä vastaavan tapahtuman elokuun alussa. Homma ei kuitenkaan edennyt oikein mihinkään, ja koska en jaksanut alkaa itse häsätä koko kylälle illallistapahtumaa, päätin järjestää sellaisen vain meille kahdelle – herra Longfieldille ja mulle. Niin ja toki Horatio pyöri mukana koko ajan purren varpaita ja hyppien jalkojamme vasten ruoantähteiden toivossa. Mutta noin periaatteessa vietimme oikein romanttisen illan ihan vain kahdestaan elokuisen tähtitaivaan alla.

illallinen taivaan alla (2)illallinen taivaan alla (4)illallinen taivaan alla (11)

Halusin tehdä kaiken itse illallista varten. Siirsin iltaa varten jo aiemmin päivällä nurmikolle, varastokopin taakse, toisen terassipöytämme kahden tuolin kera. Pöydän päälle levitin valkoisen pöytäliinan ja nostin pöydälle kynttilöitä sekä kukkapuskan. Viritin varaston seinälle sekä pöydän takana olevaan kuuseen värikkäitä pallovaloja, joiden toivoin tuovan kivaa fiilistä tummenevaan elokuun iltaan.

Kun pöytä oli valmis, oli aika siirtyä köökin puolelle. Alkupala korvattiin alkudrinkillä. Tosin olin sen verran hölmö, etten lukenut drinkin teko-ohjeita etukäteen, ja sitten illallisen alussa kävi se perinteinen kotikokin moka – reseptin lopussa luki ”anna tekeytyä jääkaapissa noin tunti”. Mutta kun mä tarvitsin ne drinkit nyt heti.. No ei hätä ollut sen näköinen. Alkudrinkin alkudrinkiksi juotiin sitten SodaStreamilla tehtyä makukivennäisvettä, jonka sekaan viskelin tuoreita vadelmia.

illallinen taivaan alla (3)

Reilun puolen tunnin höpöttelyn jälkeen lähdin sitten keittiöön tekemään niitä oikeita alkudrinkkejä. Reseptin nappasin kesän Maku-lehdestä, jossa oli useampi kesäinen drinkkiohje. Me kittasimme vadelmaista Gin Tonicia, josta pidin oikein paljon.

Vadelmainen Gin Tonic

2 annosta

  • muutama kourallinen tuoreita vadelmia
  • 1 dl giniä
  • ½ dl sokeria
  • ½ dl vastapuristettua limettimehua
  • 1 rkl kivennäisvettä
  • jäitä
  • tonic-vettä

1. Mittaa pieneen kulhoon vadelmat, gini, sokeri, limettimehu ja kivennäsivesi.

2. Sekoita ja anna maustua noin tunti jääkaapissa.

3. Laita kahden lasin pohjalle jääpaloja ja kaada vadelma-ginisekoitus laseihin. Viimeistele tonic-vedellä.

illallinen taivaan alla (7)illallinen taivaan alla (8)

Alkudrinkkien tekohetkellä laitoin myös veden kiehumaan illallisen pääruokaa varten. Söimme alkukesän Italian matkallamme monen monituista kertaa Toscanan alueella ällistyttävän hyvää ja yksinkertaista pestopastaa. Ostimme reissulta kotiin pastaa sekä hyvää italialaista pestoa, sillä halusimme yrittää tehdä tätä herkkuruokaa myös kotona.

Pestopastaan tulee perinteisesti pastan ja peston lisäksi myös perunaa sekä papua, mutta minä jouduin palkokasviallergiani takia jättämään pavut annoksesta pois. Keitin kuitenkin rosamunda-perunoita, jotka sopivat pastan sekaan yllättäen todella hyvin. Pastan tein suunnilleen Lidia’s Italy -sivuilta löytämäni reseptin mukaan. Pesto meillä oli tosiaan valmiina, mutta helppoahan sitä on myös itse valmistaa.

No miltäs se pasta sitten maistui elokuisen kuumahkon Suomen ilta-auringon alla? Todella hyvältä. Annos sai aikaan meissä molemmissa onnellisia hymähtelyitä, ja olipas ruoan äärellä aika ihana muistella yhdessä onnistunutta alkukesän reissua (samalla kun eräs nimeltä mainitsematon karvapallo pureskeli iltariehumisen merkeissä varpaitani).

illallinen taivaan alla (5)illallinen taivaan alla (6)

Pastan jälkeen pöydän ääressä soi edelleen mukava illan teemaan sopiva musiikki. Kannoin likaiset astiat pois ja aloin tehdä viimeistelyjä illallisen jälkiruokaa varten. Olin kyhännyt jälkkäriksi varsinaisen makeapommin. Vai miltä teistä kuulostaa S’mores pudding pie?

Juuri ennen tarjoilua mahtavan tuhdin piirakan päälle levitettiin kasa pieniä vaahtokarkkeja, joiden pinta ruskistettiin nopeasti tohottimella. Pihan valtasi tohottamisen aikana makea tuoksu, joka sai tämän sokerihiiren täysin valtaansa. Piirakan reseptin nappasin M Loves M -blogista, josta voitte halutessani käydä kurkkaamassa lähes ällömakean piirakan reseptin.

illallinen taivaan alla (9)illallinen taivaan alla (10)

Piirakkaa syötiin kaikessa rauhassa teekupposten kera. Ilta ei auringonlaskun jälkeen ollut enää kovin lämmin, joten päälle haettiin lisää vaatteita ja jalkaan sujautettiin villasukat. Kiire ei ollut minnekään. Horatiokin oli rauhoittunut ja kuorsasi pöydän alla. Meillä oli hurjan hyvä olla yhdessä siinä tumman elokuisen tähtitaivaan alla.

illallinen taivaan alla_c_piha_.jpg

Koiraystävällinen terassi: Haukilahden paviljonki

Viime perjantaina herra Longfieldin saavuttua kotiin työmatkaltaan, karautti pihaamme harmaa Toyota, jonka kyydistä putkahti ulos herran pikkuveli, hänen tyttöystävänsä sekä musta mittelspitz nimeltään Kuro. Kuro on muuten japania, ja tarkoittaa mustaa. Mustalle koiralle Kuro on siis oikein oivallinen nimi.

haukilahden paviljonki (5)haukilahden paviljonki (4)

Illan ideana oli tutustuttaa Horatio Kuroon, jotta heistä saataisiin hyvät kaverukset vuosiksi eteenpäin. Ensimmäinen tapaaminen menikin oikein hyvin. Kaverukset juoksivat hurjina ympäri alapihaamme ja pian Horation pää oli aivan kuolassa ja pieni sininen kieli roikkui puoliksi ulkona suusta. Todellisuudessa Horatio teki kaikkensa jotta olisi pysynyt edes jotenkin vikkeläjalkaisen Kuron perässä, mutta eihän siitä mitään tullut. Yritys oli kuitenkin hyvä, ja molemmat koirat näyttivät leikin ohessa enemmän kuin onnellisilta!

Kun kovin leikki-into alkoi muuttua väsymykseksi, pakkasimme koko konkkaronkkamme koirineen autoon, ja lähdimme kohti Haukilahtea. Alkuperäisenä ideana oli hakea safkat Peshawarista, mutta upea aurinkoinen sää pakotti meidät lähtemään nauttimaan kauniista kesäillasta terassille. Lisäksi terassilla istuminen muiden ihmisten seassa olisi Horatiolle oikein hyvää treeniä – kaikkeen kun pitää tottua.

haukilahden paviljonki (10)haukilahden paviljonki (3)

Haukilahti otti meidät upeasti vastaan. Venesatama kylpi auringossa ja Haukilahden paviljongin terassi pursusi porukkaa. Satuimme kuitenkin löytämään loistavan neljän hengen pöydän aivan terassin reunasta, jonne saimme parkkeerattua kahden koiran kanssa enemmän kuin hyvin. Pakko on kyllä myöntää, että kahden nuoren koiran kanssa terassilla istumisessa oli välillä vähän säätämistä. Vesikippo kaadettiin pari kertaa, remmit olivat solmussa kymmeniä kertoja, hyviltä tuoksuvia ruokia kerjättiin aika ajoin, ja välillä karvainen kaksikko olisi halunnut kovasti alkaa leikkimään keskenään. Oman mausteensa soppaan toi myös terassilla olevat muut koirat, joita vilisi tuttun tapaan Haukilahden paviljongin koiraystävällisellä terassilla. Niin ja sitten oli vielä ne kymmenet ihmiset jotka ihastelivat Horatiota ja tulivat rapsuttamaan häntä. Mutta kaikki se oli vain ja ainoastaan positiivista, Horatio sai mukavan ja arvokkaan kokemuksen, ja vielä jonain päivänä meidän Iso-H osaa käyttäytyä terasseilla yhtä upeasti kuin edesmennyt Koda.

haukilahden paviljonki (2)haukilahden paviljonki (9)haukilahden paviljonki (6)

Me ihmiset saimme myös syödäksemme kaiken säätämisen keskellä. Herra Longfield tilasi sushia, herran pikkuveli ja tyttöystävä ottivat hampurilaiset ja minä vuohenjuustosalaatin. Olen popsinut samaa salaattia ravintolan terassilla ensimmäisen kerran vuonna 2012, kun järjestin herralle pienen kesäyllätyksen Haukilahden paviljongissa. Salaatti maistui edelleen kolmen vuoden jälkeen hyvältä! Toistamiseen kävimme Haukilahden paviljongissa viime vuoden heinäkuussa. Sillä kertaa mukana oli vielä ihastuttava harmaa karvainen kaveri, joka osasi totisesti olla hienosti ihan missä paikassa vaan.

haukilahden paviljonki (7)haukilahden paviljonki (8)haukilahden paviljonki (12)haukilahden paviljonki_c_ravintola_.jpg

Ruoan jälkeen lähdimme vielä jätskeille. Kävelimme venesataman läpi Haukilahden uimarannan puolelle, jossa sijaitsee meille tuttu jätskikiska. Koirien kanssa ei rannalle saa mennä, joten lähdimme tyttöjen ja koirien kanssa odottamaan herrasväkeä laiturille. Jätskien syöminen oli kahden innokkaan karvapallon kanssa välillä hieman haastavaa, mutta hyvin siitäkin selviydyttiin. Naurua ainakin piisasi!

Jätksien jälkeen lähdimme vielä kiertelemään kaunista Haukilahden rantaviivaa ennen kuin pakkasimme itsemme takaisin autoon ja ajoimme vihreän Vihervaaran pihaan. Vieraat tulivat vielä sisälle, jotta koirat pystyivät sekoilemaan vielä hetken aikaa kahdestaan ilman remmejä. Ja voi sitä vauhtia ja onnen määrää, kun kaksi koiraa pisti juoksuksi sisällä sekä terassilla! Katselimme villiä touhua sohvan uumenista ja olimme yhtä mieltä siitä, että ensi yönä molemmat karvapallot nukkuisivat kuin tukit. Ja niinhän siinä kävi. Horatio sammui heti kun vieraat lähtivät ovesta ulos ja nukkui pitkälle aamuun.

Kuvia leikkihetkistä on turha toivoa, niitä oli täysin toivotonta yrittää ottaa kahdesta jatkuvasti vimmaisessa liikkeessä olevasta otuksesta. Hah!

haukilahden paviljonki (13)haukilahden paviljonki (1)

Valmistujaisjuhlat

Tasan viikko sitten niitä vihdoin juhlittiin oikein kunnolla. Herra Longfield sai paperit koulustansa ulos kyllä jo viime syksynä, mutta päätimme jo tuolloin juhlia meidän molempien valmistujaisia yhtä aikaa, ettei vaan tarvitse järkätä kaksia juhlia. No ei, olisin mieluusti pistänyt pystyyn vaikka kolmet juhlat, mutta ajattelimme sitten kuitenkin pitää kerralla koko porukalle kesäjuhlat vihreässä Vihervaarassa, joten niinpä juhlien ajankohdaksi valikoitui kesä 2015. Tämä päätös pakotti mutkin pitämään kiirettä lopputyöni kanssa, jotta sain paperit koulusta ulos kesäkuun 16. päivänä.

valmistujaiset_c_perhejuhlat_.jpgvalmistujaiset (14)

Juhlia suunnittelimme yhdessä ja erikseen pitkin kevättä ja kesää. Suomen epävakainen kesä aiheutti kyllä hieman päänvaivaa ihan loppumetreille asti, sillä suunnitellut kesäiset pihajuhlat näyttivät vielä juhlaviikolla aika epävarmoilta mystisesti etenevien saderintamien vuoksi. Mutta sääjumalat olivat puolellamme, ja juhlapäivänä taivaalta ei tullut kuin ihan muutama hassu sadepisara koko päivän aikana.

Säiden salliessa pääsimme nauttimaan ulkoilmasta terassilla sekä pihalla. Olimme virittäneet herran kanssa pihalle aika hankalan krokettiradan, jonka lisäksi pihalla saattoi pelata mölkkyä sekä heittää tikkaa. Alapihalla koko juhlakansa pääsi myös leikkimään illan aikana, sillä eräs työkaverini veti muutaman loistavan leikin vieraille tutustumismielessä. Vieraita saapui juhliin hieman eri suunnilta, ja mukana oli varmasti kaikille uusia kasvoja. Hauskat leikit ovat (ainakin musta) helppo ja mukava tapa tutustua uusiin ihmisiin ilman sen suurempia panikoimisia siitä, mitä fiksua uusille tuttavuuksille pitäisi sanoa. Leikkien ohessa saa sekoilla vapaasti, se on vaan hauskaa. Ja hauskat ihmiset ovat hauskoja.

valmistujaiset (11)valmistujaiset (12)

Myös terassilla oli tunnelmaa! Kesän alussa asennetut markiisit pääsivät vihdon tositoimiin, tarjoten vieraille suojaa auringolta sekä alkuillan tuulelta. Markiisien alla saatiin myös kuunnella kauniita musiikkiesityksiä, jotka olivat mun mielestä yksi juhlien kohokohdista. Hirmuisen ihana ystäväni laulaa lurautti meille herra Longfieldin säestyksellä kauniin Over the rainbow –biisin. Hymyilin koko esityksen ajan. Ja en sitten tietenkään juhlahumussa tajunnut ottaa esitystä videolle, vaikka niin sitä etukäteen suunnittelin.. Toisaalta esitys ei olisi varmasti ollut niin vaikuttava, jos olisin katsonut sitä videokamera kädessä, joten ehkä parempi näin.

Herra Longfield pääsi säestämään myös toista ihanaa lauluesitystä, jonka lauloi koulukaverini. Elina lauloi meille Arja Korisevan Enkelin silmin –biisin, jonka kertosäe on varsin tarttuva ja niin kivan pirteä! Tykkään hymyilevästä Arja Korisevasta paljon, joten kun sain valita parin biisin joukosta mulle mieluisemman laulun, oli päätös aika nopeasti tehty.

valmistujaiset (7)valmistujaiset (16)valmistujaiset (8)

Musiikkiesitysten lisäksi terassilla tarjoiltiin vieraille ruokaa ja juomaa. Juhlien ruokapuoli pyrittiin pitämään visusti salassa, sillä halusimme vähän yllättää juhlakansaa heidän saapuessaan paikalle. Olimme hommanneet terassille blogin kautta lainaan aidon puulämmitteisen pitsauunin, jossa eräs vanha ystäväni, joka toimii nykyisin kokkina Kaarnassa, kokkasi vieraille nimikkopitsojamme. Aika hauska, ja ennen kaikkea herkullinen idea, vaikka itse sanonkin!

Pitsat tekivät kauppansa, ja pitsauuni kävi kuumana neljästä eteenpäin. Viimeiset pitsat paistettiin puolen yön jälkeen, ja voi tavaton ne maistuivat hyviltä! Pitsojen kylkeen vieraat saivat vielä kylmää Coronaa, jota olimme lastanneet aikamoisen määrän terassille nostettuihin kottikärryihin. Juustoinen kuuma pitsa ja kylmä Corona limelohkolla antoivat kyllä potkua meidän kesäjuhliin! Kurkataan muuten tarkemmin nimikkopitsoihimme resepteineen omassa postauksessaan hieman myöhemmin. Meidän mielestä pitsaidea oli sen verran hauska, että siitä voisi kertoa hieman enemmänkin.

valmistujaiset (17)valmistujaiset (18)valmistujaiset (9)valmistujaiset (10)valmistujaiset (20)

Illan aikana vihreässä Vihervaarassa piipahti yhteensä viitisenkymmentä vierasta. Paikalla oli perhettä, sukulaisia, ystäviä, koulu- sekä työkavereita, joita toki voi mainiosti kutsua myös ystäviksi. Ehkä voisikin paremmin sanoa, että paikalla oli sekä uusia että vanhoja ystäviä. Juhlien jälkeisenä aamuna olo oli aika outo. Tuntui kuin en olisi jutellut kenenkään kanssa, saati kysynyt keneltäkään kuulumisia tai muutenkaan mitään fiksua. Häsäsin siellä täällä kamera kaulassa, unohtaen välillä syödä ja juoda. Kameraankin oli tarttunut illan aikana ehkä jopa 15 kuvaa. Mutta muistan kyllä halanneeni herra Longfieldin kanssa hurjan montaa ihmistä, kiittäneeni ja toivottanut heitä tervetulleeksi, ja ennen kaikkea olleeni onnellinen niin monesta ihanasta ihmisestä, jotka ovat ihan tässä meidän lähellämme. ♥

Kiitokset kaikille, kaikesta!

Superisot kiitokset vielä Miialle tavattoman kivoista leikeistä. Annalle ja Elinalle kauniista ja herkistä lauluesityksistä. Isoveljelle Remaxin pakettiautosta, jolla saimme pitsauunin pihaan. Pizzauunille mahdollisuudesta tehdä herkullisia pitsoja omalla terassilla. Mikalle pitsojen kokkaamisesta. Sinebrychoffille kylmistä kesäisistä Coronoista. Hannan Sopalle isosta jeesistä ruokaostosten kanssa.

valmistujaiset (13)

Monteriggioni ja totaalinen eksyminen

Italian reissun ensimmäinen viikko vietettiin pienessä Bucinen kylässä isossa Villa Catola -huvilassa kaverien kanssa. Teimme loman ensimmäisen viikon aikana päiväretkiä Bucinesta sinne tänne, ja nyt olisi vuorossa hyvin pienen Monteriggioni-kylän valloitus.

monteriggione (5)

Bucinen kylästä meillä oli vajaan 60 kilometrin ajomatka Monteriggioniin. Nelipaikkaiseen Smartiin istahti tarmoa täynnä oleva viisihenkinen vaellusporukka. Herra Longfield oli laatinut vaellusreitin etukäteen, ja kaiken piti olla selvää kuin pässinliha. Sen kuin vain seuraamme maastoon merkittyjä puna-valko-puna-reittimerkkejä, niin saisimme ihailla kauniita viiniviljelmämaisemia sekä panoraamaisia näkymiä ympyränmuotoiseen Monteriggioniin 9,5 kilometrin vaelluksen aikana. No ei se ihan niin mennyt.. Heh!

monteriggione (10)monteriggione (1)monteriggione (4)

Reitin starttipiste oli pienen pienessä Monteriggionin kylässä. Auton jätimme kylän maksulliselle parkkipaikalle, joka sijaitsi kukkulalla olevan kylän alapuolella. Astuttuamme autosta ulos, huumasi meidät heti valtavan ihana laventelin tuoksu! Laventelia kukki kylään johtavan ylämäen rinteillä todella paljon, ja siinä samassa eräs vaellusporukkamme jäsenistä muisti olleensa Monteriggionissa ennenkin! Aika hauskaa, ettei hän muistanut aikaisempaa vierailua kuin vasta siinä vaiheessa kun kävelimme kohti suloista kylää.

Tulimme Monteriggioniin sisään Porta Romea -nimisestä portista, joka on kylän toinen suuri sisääntuloportti. Toinen portti on nimeltään Firenzen portti. Porttien nimet viittaavat yksinkertaisesti siihen, että toinen osoittaa Roomaan ja toinen Firenzeen. Porttien lisäksi koko Monteriggionin kylää kiertää ympyränmuotoinen muuri, jossa nököttää komeat 14 tornia, jotka voi nähdä jo kaukaa. Monteriggionia ei suunniteltu muodoltaan ympyräksi, vaikka niin voisi kuvitella. Muurit, ja samalla koko kylä, rakennettiin vuosien 1213 ja 1219 välissä ihan vain maaston mukaan. Minkäs sille voi jos kukkula oli ympyränmuotoinen.

Vaikka Monteriggioni on kooltaan pieni, ei kyseessä ole mikään ihan turha kyläpahanen. Itse herra Dante nimittäin mainitsi Monteriggionin Jumalaisessa näytelmässään, jossa hän vertasi kylän 14 tornia jättiläisten muodostamaksi piiriksi.

monteriggione (3)

Astellessamme vaellusporukkamme kanssa Monteriggionin Piazza di Roma -nimisellä pääaukiolla, jossa toimi ennen muinoin suuri vihannespuutarha, olimme vähän hukassa siitä, mistä kohden vaellusreittimme oikein pitäisi lähteä. Pienen päättömän köpöttelyn jälkeen herra Longfield sekä ryhmämme ainoa italiaa osaava neitokainen (se en ollut minä) lähtivät kysymään apua info-pisteen tädiltä. Saimme ohjeet – menkää portista heti oikealla, etsikää Stop-merkki, kääntykää vasemmalle ja seuraavasta oikealla ja sitten vain seuraatte puna-valko-puna-reittimerkkejä. Helppoa!

Muistin nähneeni Stop-merkin portin ulkopuolella, ja sitä kohden me sitten lähdimme talsimaan. Ainoa ongelma oli se, että kyseinen Stop-merkki oli portista vasemmalla. En tiedä miksi kaikki uskoivat minua, mutta me lähdimme sitten portista vasemmalle, vaikka olimme juuri saaneet ohjeet lähteä oikealle. Urpot. Sitten kävi vielä niin uskomattomasti, että Stop-merkin jälkeen näimme puna-valko-puna-reittimerkkejä, joita lähdimme totta kai iloisesti seuraamaan! Kävelimme kauniiden viiniviljelmien läpi ihastellen maisemia. Siinä samalla herra Longfield mutisi, ettei tämmöisestä viiniviljelmäalueesta kyllä puhuta mitään reittioppaassa reitin tässä kohtaa. Mutta koska olimme löytäneet Stop-merkin ja sen jälkeen alkoivat puna-valko-puna-reittimerkit, jatkoimme talsimista eteenpäin. Herra Longfield silti tutki vähän kännykkänsä karttoja, ja lopulta pysäytti meidät – olimme lähteneet täysin väärään suuntaan. Nokat takaisin Romea-porttia kohti, josta lähdimme reilun tunnin alkusekoilun jälkeen vihdoin oikeaan suuntaan eli oikealle.

monteriggione (8)

Oikea stop-merkki löytyi, ja lopulta myös ne oikeat puna-valko-puna-reittimerkit. Reittimme kulki nyt samaa tahtia kuin herra Longfieldin reittioppaassakin. Näimme lopulta myös ne odotetut panoramanäkymät Monteriggionin yli. Siinä sitä sitten käveltiin nauraen ja jutellen niitä näitä. Kävimme juttelemassa myös erään maatilalla asuvan perheen kanssa, joiden pihakaivosta saimme täyttää jo alkusekoilun aikana huvenneet vesivarastomme, ennen kuin jatkoimme matkaa.

Seurasimme tarkasti reittimerkkejä, kunnes yhdessä kohtaa päätimme jostain käsittämättömästä syystä POIKETA reitiltä. Reitimerkit jatkuivat eteenpäin, mutta me käännyimme risteyksestä oikealle. En tähän päivään asti tiedä, miksi ihmeessä me hylkäsimme ne hienot puna-valko-puna-reittimerkit..

monteriggione (11)monteriggione (9)

No, turha niiden perään on enää itkeä. Siellä me sitten käveltiin. Jossain kohden tie muuttui poluksi, ja lopulta polkukin päättyi ja me olimme keskellä metsää. Metsää, jossa oli isoja villisikojen kaivamia mutaisia alueita. Metsää, jonka pikkuisten polkujen kaikki kivet villisiat olivat kääntäneet ympäri etsiessään sieniä ja jotain muuta safkaa niiden alta. Metsää, jossa oli siellä täällä haulikon hylsyjä. Metsää, jossa on selkeästi harrastettu villisikojen ampumista. Kiva.

Onneksi olin varustautunut hyvin. Kun porukalta meinasi pitkän hortoilun aikana usko loppua, kaivoin reippaana repusta kasan proteiinipatukoita ja pari banaania, jotta kaikki saisivat vähän energiaa. Pienen tauon jälkeen matka jatkui. Herra Longfield otti suunnan ja sitten lähdettiin metsän läpi edes suunnilleen Monteriggionia kohden. Lopulta tupsahdimme joidenkin italialaisten maatilaihmisten pihalle. Mies ja nainen olivat pihallaan lounaalla koiriensa kanssa, ja sitten sinne tupsahti umpimetsästä viisi suomalaista turistia. Olimme varmasti näky! Huikkasimme ciaot, ja jatkoimme pokkana matkaa. Pian vastaan alkoi tulla muutaman kymmenen metrin välein varoituskylttejä, joissa kerrottiin, että olimme juuri olleet yksityisellä sienimetsäalueella, jolla oleilu oli kiellettyä. Hah!

monteriggione (6)monteriggione (7)

Jossain välissä polku kasvoi onneksi taas hiekkatieksi ja lopulta pikitieksi. Kävelimme yli 17 kilometrin sekoilun päätteeksi viimeiset kilometrit autotien viertä pitkin, jossa kauniista maisemista ja viiniviljelmistä ei ollut tietoakaan. Mutta ei siinä voinut olla nauramattakaan. 9,5 kilometrin trekki muuttui 17 kilometriksi. Olimme saaneet mukaamme kolme kaveria, joille kehuimme, että nyt olisi tosi kiva ja upeita maisemia sisältävä trekki tiedossa, ja sitten me eksytään umpimetsään ja kävellään autotiellä. Heh!

Uskomatonta kyllä, saimme kolme kaverusta mukaan vielä yhdelle trekille, joka oli kyllä sitten todella onnistunut. Siitä lisää myöhemmin!

p.s. Trekin jälkeen raahasimme itsemme takaisin Piazza di Romalle, jossa söimme ansaitusti jätskit ja osa porukasta joi isot bisset. Sitten istahdimme taas autoon yhtä seikkailua rikkaampana.

monteriggione_c_matka_.jpg