Illallinen auringonlaskun aikaan, Tallinnan Teletorn

Yhteistyössä ravintola Teletorn.

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna hyppäsimme perjantaina töiden jälkeen noin 15 työkaverin kanssa tilataksiin, ja otimme suunnaksi Länsisataman. Hurautimme Itämeren yli laivalla, ja kirjauduimme vielä samana iltana hotelliin Tallinnan Vanhaan kaupunkiin. Kello kahdeksalta (edelleen samana iltana), meille oli varattuna pöytä Tallinnan televisiotornista, jonka sisällä, 175 metrin korkeudella, sijaitsee Brasserie & Restoran Teletorn Tallinn -niminen ravintola. Usein kyllä puhutaan ihan vain Teletorn-ravintolasta, tai suomalaiseen suuhun vieläkin paremmin istuvasta ”ravintolasta Tallinnan televisiotornissa”.

Ravintola sijaitsee siis televisiotornin sisällä, tarkemmin sanottuna 22. kerroksessa, 175 metrin korkeudella maanpinnasta. Ravintola on Pohjois-Euroopan korkein, tai se siis sijaitsee korkeammalla kuin yksikään muu ravintola Pohjois-Euroopassa. Tallinnan televisiotorni on avattu noin viiden vuoden rakennusurakan jälkeen vuonna 1980, joten kovin vanhasta rakennuksesta ei ole kyse. Koko hökötyksellä on korkeutta yhteensä 314 metriä, ja se on – yllätys yllätys – Viron korkein rakennus. Matkaa televisiotornille kertyy Tallinnan Vanhasta kaupungista noin 10 kilometriä. Meidän 10-henkinen porukka pulitti isosta tilataksista 30 euroa matkatessamme televisiotornille perjantai-iltana.

Ravintolasta pääsee ihailemaan maisemia verkkoaidan takaa avoimelle näköalatasanteelle, jonne meidän porukasta eivät kaikki uskaltaneet tulla. Minä toki heiluin siellä yrittäen yllyttää kaikki jänishousutkin mukaan, mutta jotkut eivät mun houkutteluista huolimatta tulleet lähellekään näköalatasanteen ovia.

Ihailimme maisemia ystäväni kanssa kahdesti. Ensin kipitimme näköalatasanteelle alkupalojen jälkeen kun ilta-aurinko oli vasta laskemassa horisontin taakse ja taivas oli vielä suhtellisen kirkas. Toinen visiitti näköalatasanteelle tehtiin lumoavan kauniin auringonlaskun aikaan illallisen päätteeksi. Kyllä veti sanattomaksi! Taivaalla möllöttävä tumman oranssi aurinko laski meren taa melkein silmissä. Hurjan kaunista.

Mutta ennen kaunista auringonlaskua söimme kolmen ruokalajin illallisen, jonka ravintola tarjosi minulle sekä ystävälleni ruokajuomineen päivineen.

Tarjoilijan ohjatessa meitä pöytäämme, yllättivät ravintolasta avautuvat maisemat sekä valoisuus ainakin minut. Korvat olivat vielä hieman tukossa piiiitkän hissimatkan päätteeksi, samalla kun kevätaurinko oikein puski puhtaista ikkunoista valoa sisään. Aurinkolaseilla olisi melkein ollut käyttöä.

Ravintola on sisustettu modernisti ja se näkyy myös pöytään kannetuissa annoksissa. Ravintola ei ole pienten piperrysten fine dining -mesta. Annokset ovat kookkaita sekä kauniita, erikoisilla makuyhdistelmillä leikitellään hauskasti ja ruokalistaa selatessa saattaa mennä sormi suuhun, sen verran hyviltä annokset kuulostavat.

Me päädyimme tilaamaan alkuun merellisiä herkkuja. Ystäväni annos piti sisällään savusilakkajäätelöä, punajuuritahnaa, siikacarpacciota, wakamea ja ruisleipälastuja. Minun teki taasen kovasti mieli keittoa, ja niinpä päädyin tilaamaan bouillabaissen, joka piti sisällään sokerihernettä, inkivääriä, kermavaahtoa sekä Soft Shell -rapua. Bouillabaisse oli hurjan hyvää, ja selvisin lisäksi hienosti hieman pelottavan näköisen ravun syömisestä! Ystäväni annoksen jännin osa oli ehkä savusilakkajäätelö. Saattaa kuulostaa joidenkin korvaan hieman liian erikoiselta, mutta se oli meistä kummastakin todella herkullista.

Alkupalat huuhdeltiin alas Cavalla, sillä skumppa toimii aina.

Me istuimme ystäväni kanssa kolmen hengen seurueessa, kun meidän muu porukka oli toisessa hieman isommassa pöydässä. Olimme tehneet varaukset erikseen, mutta mitä se nyt tähän taas kuuluu? Ei mitenkään, mennään eteenpäin, on pääruoan vuoro.

Tosi iso osa meidän porukasta tilasi pääruoaksi ankkaa, niin teki myös ystäväni. Hän kehui annosta, mutta sanoi, ettei ankassa ollut sille ominaista rapeaa rasvaista kuorta (meniköhän se nyt näin..?). Ankan kanssa lautasella möllötti appelsiini-riisipallo, paksoita, sokerihernettä, mini-parsakaalia, porkkanaa ja punaviinikastiketta.

Minä taasen halusin olla erilainen nuori ja tilasin rohkeasti listalta lammasta, tarkemmin sanottuna Sous Vide -kypsytettyä lampaansatulaa, friteerattua kateenkorvaa, vihannesgratiinia, minivihanneksia ja rosmariinikastiketta. Lammas näytti hailakan ruskealta klöntiltä muuten kovin värikkäällä lautasella, mutta eipä se makuun vaikuttanut. Lammas oli mureaa, ja jestas se passasi hyvin lisukkeiden kanssa yhteen. Ainoastaan pienet porkkanat olivat minusta hieman liian rapsakoita, niitä olisi voinut keittää vielä pari minuuttia lisää.

Pääruokien kanssa joimme lasit tarjoilijan suosittelemia punaviinejä. Olin sen verran lahopää etten sitten kirjannut viinien nimiä ylös.. Mutta kääntykää tekin vain rohkeasti tarjoilijan puoleen, ja kysykää mikä viini sopisi teidän ruokien kanssa parhaiten yhteen.

Jälkiruoaksi olisimme haluneet ystäväni kanssa ravintolan erikoisannoksen – neliömetrijälkiruoan. Valitettavasti pöydässämme ei ollut jälkkärille tarpeeksi tilaa(!), eikä muita sopivia pöytiä ollut vapaana. Niinpä meille suositeltiin muita jälkkäriherkkuja. Tämä sopi hyvin.

Minä mussutin tyytyväisenä tumman suklaan brownien samalla kun ystäväni söi ehkä maailman kauneinta jälkiruokaa. Siinä iski kyllä annoskateus siinä määrin, että unohdin kuvata oman jälkiruokani. Hah! Ystäväni tiramisu oli koristeltu upeilla kukilla ja lautasella oli sen lisäksi mm. ruisleipäjäätelöä. Sain toki maistaa tätä kaunokaista, ja yhdessä tulimme siihen tulokseen, että ruisleipäjäätelö maistuu mämmiltä. Nam!

Ilta oli oikein onnistunut. Ruoka oli hyvää, maisemat erityisesti loppuillasta henkeäsalpaavat ja meidän oma Oscar-tarjoilija varasti kyllä sydämeni söpöydellään! Voimme vain suositella tätä hieman Tallinnan ydinkeskustan ulkopuolella olevaa ravintolaa, se on kokemus niin maku- kuin näköaistille.

Psssst.. Olemme käyneet herra Longfieldin kanssa myös Tallinnan Vanhassakaupungissa Ribe-nimisessä ravintolassa. Sekin oli oikein hyvä paikka, mutta ei siellä näin upeaa auringonlaskua pääse todistamaan.

Advertisement

Ravintola Ribe, Tallinna

Yhteistyössä WFT Helsinki, joka kustansi meille kahden hengen kolmen ruokalajin lounaan Ribe-ravintolassa Tallinnassa. Matkat maksoimme itse.

Saimme kutsun WFT Helsingiltä mennä tutustumaan Tallinnan vanhassa kaupungissa sijaitsevan Ribe-ravintolan uudistettuun ruokalistaan. Viron parhaiden ravintoloiden joukkoon lukeutuva Ribe halusi muuttaa listaansa hieman rennommaksi pitäen kuitenkin tiukasti kiinni laadukkaista ja simppeleistä ruoka-aineksista.

Matkaan lähdimme aikaisin jouluviikon maanantaina. Laiva saapui Tallinnan satamaan yhdentoista aikaan aamupäivällä ja suuntasimme melkein suoraan satamasta kolkuttelemaan Riben ovelle. Pöydän olin varannut meille kahdeltatoista, jolloin saimme istahtaa täysin tyhjään ravintolaan ihan kahdestaan. Muitakin lounastelijoita saapui Ribeen tasaiseen tahtiin meidän tulon jälkeen. Lounasaikaan Ribeen voi tulla ilman pöytävaraustakin, mutta illallisille on syytä varata pöytä etukäteen, sen verran tunnetusta ravintolasta on kyse.

Alkuun pöytään kannettiin keittiön tervehdys ihan kokin toimesta. Eteemme nostettiin norjalaista kampasimpukkaa, jonka kaverina lautasella oli parsakaalipyrettä. Koko komeuden päälle kaadettiin vielä pöydässä omenaista voikastiketta, joka kruunasi raikkaan ja yllätävältä maistuvan keittiön tervehdyksen. Herra Longfield kehui vielä erikseen itse simpukkaa, joka oli hänen mielestä tuoreinta mitä hän on koskaan syönyt.

Riben omaa leipää olisin mieluusti ostanut myös kotiin. Saaristolaisleivän tapainen tumma makea leipä oli valmistettu samana aamuna, ja se oli vielä lämmintä kun leipä kannettiin pöytäämme. Isoin osa leivän makeudesta tuli siirapin sijasta kuivatuista marjoista sekä rouheista pähkinöistä. Taivaallisen hyvää.

Varsinaiseksi alkupalaksi minä tilasin kylmäsavustettua lohta, joka tarjoiltiin todella kauniilta lautaselta. Annoksessa oli lohen lisäksi tillimajoneesia sekä lohen mätiä. Kylmäsavustettua lohta oli lautasella aikamoinen viipale, ja loppuvaiheessa ”raa’an” kalan maku alkoi jo hieman tökkiä. Vähän sama fiilis tulee jos vetää kerralla liikaa sushia.

Herra Longfieldin alkupalan päätähtenä loisti parmankinkkuun käärittyä jänistä, jonka alta löytyi vihersalaattia porkkanakastikkeella. Herra piti annoksen lihaosuudesta, mutta hän on aika huono puputtamaan mitään vihreää, joten jouduin vähän auttamaan salaattiosuuden kanssa.

Viimeistään pääruoat vakuuttivat meidät Riben erinomaisuudesta. Minun luomu ankkani ihanan rapeine kuorineen suli suussa. Luumut sekä keltainen punajuuri passasivat ankan kanssa tajuttoman hyvin yhteen. Pidin Ribessä ehkä eniten siitä, että sen makuyhdistelmät olivat jännittäviä, mutta eivät mitenkään liian kauaa haettuja. Kauden tuotteita oli yhdistelty oivallisesti, ja se riitti vallan mainiosti.

Herra Longfieldin pääruoka oli kotoisin Saarenmaalta.  Paistettu peura oli todella mureaa, mutta herra olisi kaivannut lihaan hieman enemmän suolaa. Peuran seuraksi kokki oli taitellut lisukkeet selleristä, marjoista sekä keltaisesta punajuuresta.

Jälkkäriksi mun oli aivan pakko saada suklaafondant, joka maistuu minusta parhaimmalta vaniljajäätelön kanssa. Ribessä suklaafondantin vieressä olikin rosmariinijätskiä, joka toki raikasti muhkean paksun suklaajälkkärin makua, mutta olisin silti pitänyt enemmän perinteisestä vaniljajätskistä. Herra valitsi jälkkäriksi hieman yllättäen tyrnitortun! Torttu kuitenkin yllätti herran positiivisesti, se oli makeaa, mutta siinä saattoi erottaa kivasti myös kirpeähkön tyrnin.

Jälkkärien kanssa tilasimme kahvit ja teet. Oma vihreä teeni tuotiin pöytään harmillisesti viileänä.. Olisin toki voinut asiasta huomauttaa, mutta en sitten tohjennut.

Ribe vakuutti meidät. Sijainti aivan vanhan kaupungin pääaukion lähettyvillä on vain plussaa niinä kertoina kun Tallinnassa on aikaa vain jokunen tunti, tai ei ole voimia lähteä koluamaan tällä hetkellä niin kuumia hipsterialueita keskustan ulkopuolelta. Ravintola on tyylikäs, mutta ei liian hieno. Se muistuttaa minusta aika paljon Helsingissä sijaitsevaa Sassoa, josta pidämme herran kanssa myös paljon. Ribeen on tervetullut koko perhe – sellaisen käsityksen me ainakin ravintolasta saimme.

Ribe
Vene 7
10123 Tallinn

Joulukalenteri 21: Terveiset Tallinnasta

Katsotaanpa miten postauksen kirjoittaminen onnistuu kännykällä Tallinnan laivalta. Eilen menimme nukkumaan hieman normaalia aikaisemmin, sillä aamulla kello soi jo 4.30.. Huh. Olin järjestänyt herra Longfieldille ylläripäivän jouluviikolle kaikkien työmatkojen päätteeksi.

Matkakohteena oli Tallinna, jossa oli tarkoituksena nauttia lumisesta joulutorista, syödä hyvin ja tehdä hieman viime hetken jouluostoksia. Lumesta emme päässeet nauttimaan, mutta muuten päivä oli oikein onnistunut.

  

Horatio vietiin aamutuimaan vanhemmilleni hoitoon, hieman jännittää miten pikku prinssi on käyttäytynyt kylässä.. Länsisatamaan tulimme hyvissä ajoin ja hieman yhdentoista jälkeen tallistelimme jo Tallinnan katuja. Suuntasimme suoraan lounaalle Ribe-ravintolaan, josta olin varannut meille pöydän etukäteen. Söimme lounaan pitkän kaavan mukaan istuen rauhallisessa ravintolassa yli kaksi tuntia, se oli ehdottoman mukavaa ja herkullista.

Lounaan jälkeen kiertelimme päättömästi kaupoissa, teimme muutamia kivoja ostoksia, ihastelimme joulutorin valoja ja joimme glögit ennen kuin talsimme takaisin laivaan.

Laivalla herraa odotti vielä yksi yllätys. Olin varannut meille paikat laivan loungesta, jossa saamme nyt istua kaikessa rauhassa pitkän päivän päätteeksi. Eipä ole ennen laivan loungessa tullut istuttua, mutta kyllä tämä ahtaat laivan käytävät ja meluisat baarit voittaa.

Parin tunnin päästä haemme vielä Horation vanhemmiltani ja sitten kotiin! Kotona odottaa eilen koristeltu joulukuusi, joka saattaa jäädä koristeissa ja korkeudessa toiseksi Tallinnan joulutorin jättimäiselle kuuselle.