Moluga, Herra Longfield tässä.
Tuossa kesälomia ennen minulla oli työjuttuja suuressa ja mahtavassa Varkauden kaupungissa. Se sijaitsee maassa nimeltä Savo, joka joidenkin maantieteilijöiden mukaan on osa Suomea. Varkaudessa olen tässä viime aikoina viettänut melkoisen montakin yötä, kun noita matkaöitäni yhteen ynnäilin niin kesälomia edeltäneiden 12 kuukauden ajalta olin laskujeni mukaan herännyt täältä yhteensä 17 kertaa.
Mutta tämä kesälomia edeltänyt työreissu oli siitä erikoinen, että sain jollain ilveellä houkuteltua Hulinkin matkaan, ja otimmepa vielä Horationkin reissulle mukaan. Huli on joskus muinaishistoriassa ollut kerran Belgiaan suuntautuneella työmatkallani mukana, ja nyt sitten siis jo toisen kerran sain Hulista seuraa, ja ihan Varkauteen asti jopa tällä kertaa mentiin.
Huli ei tosin ihan vain lomailumielessä mukaan tullut, vaan sen aikaa kun minä porhalsin pitkin pientareita talonmiesvaatteissani, Huli majaili Horation kanssa hotellihuoneessa ja teki jotain mystisiä työjuttujaan sieltä käsin. Iltapäivisin toki sitten oli aikaa tehdä jotain järkevääkin, lähinnä käytiin Horation kanssa lähiseuduilla hortoilemassa. Kerran löydettiin jännä rotko läheisestä metsästä ja toisen kerran taas törmättiin paikalliseen chow chow –laumaan.
Rotkojen, satunnaisten kiinalaiskoirajengien ja Esa Pakarisen puiston lisäksi Varkaudessa on myös semmosia jänniä otuksia kuin sampia. Sampi on kala, joka voi kasvaa hillittömän suureksi, jopa 400-kiloiseksi jötkäleeksi. Niitä oli ennen siellä sun täällä pitkin Euroopan vesiä, mutta nykyään se on valitettavasti hyvin uhanalainen otus. Uhanalaisuus ja sammen tunnettavuus johtuu sampien mädistä, eli kaviaarista, tuosta mustasta töhnästä jota kaikissa leffoissa ja sarjakuvissa kaikki karikatyyrisen rikkaat hahmot horii hanhenmaksapallojen ja shampanjan kanssa. Kaviaarinkalastuksen myötä ihminen onnistui lähestulkoon hävittämään sammet koko maapallolta, ja nykyään kaviaarin keräilyyn ja myyntiin on tiukat maailmanlaajuiset kiintiöt, joiden avulla pyritään estämään liikakalastus ja koko lajin kuoleminen sukupuuttoon.
Sampia eleli joskus Suomenkin vesillä, muistan mökillä pienenä lukeneeni jostain luontokirjasta sammista ja sen jälkeen haaveilin aina saavani mökkirannasta mato-ongella monisatakiloisen sammen, mutta ei niitä koskaan tullut mun matoja syömään, pelkkiä ahvenia ja särkiä sieltä vain nousi. Luonnonvaraisena sampea ei Suomesta ole saatu pitkään aikaan, mutta Varkauteen joku vekkuli on keksinyt perustaa kalankasvattamon, missä näitä otuksia polskii, ja mistä saadaan hallitusti kerättyä sopiva määrä kaviaaria. Kalankasvattamo käyttää hyödyksi läheisen tehtaan lämpöenergiaa, ja Varkaus taitaakin olla ainoa paikka Suomessa, missä kaviaari voidaan luokitella lähiruoaksi.
Suurin osa Varkauden kaviaarista menee vientiin, mutta kyllä sitä saa Varkaudesta ostettua mukaansakin erinäisistä paikoista. Kaupungissa sijaitsevasta Scandic Oscarista saa lähikaviaaria ostettua ihan ravintolastakin. Me majoituimme Scandiciin, ja tokihan sitä kaviaaria piti sitten yksi ilta mennä ravintolasta tilaamaan. Hintaa annoksella on sen verran, että ihan joka ilta ei tätä herkkua tohdi naamaansa tunkea, mutta kyllä sitä kertaalleen piti kokeilla. Annoksessa tuli mukana kaviaarin kaverina kasa paahtoleipää, sekä smetanaa ja sipulisilppua, ja voi hyvänen aika että kaviaarileivät oli hyviä! En yhtään ihmettele että joku Englannin kuningaskin oli joskus julistanut sammen kuninkaalliseksi kalaksi, ja määräsi kaikki Englannin vesiltä löytyvät sammet kuninkaan omaisuudeksi. Maistoimme kaviaaria myös ihan sellaisenaan, sillä tavalla se ei mielestämme oikein hyvää ollut, lähinnä semmoista karmean suolaista mähnää, mutta paahtoleivän kanssa, smetanalla ja sipulisilpulla höystettynä toimi erittäin hyvin.
Kaviaarin lisäksi Oscarista saa myös sitä sampea lautaselleen jos niin tahtoo. Huli tykästyi tähän annokseen sen verran, että taisi vetää niitä useammankin kappaleen matkamme aikana. Oscarin väki selvästi tiesi mitä sammelle piti tehdä, kala oli hyvin maustettu ja lisukkeet mietitty viimeisen päälle. Sampiannos ei myöskään ollut ihan niin tyyris kuin kaviaari, tosin ei sekään sieltä listan halvimmasta päästä ollut.
Suomalainen lähikaviaari ja –sampi on ihan kokeilemisen arvoinen makuelämys, jos joskus satutte Varkauteen eksymään niin käykääpä testaamassa. Eräs ilta ravintolaan tuppautui iso kasa saksalaisia turisteja, jotka olivat tulleet paikalle isolla bussilla. Sen verran joukkiota vakoiltiin, että kaviaaria ja sampea siinäkin porukassa hyvin ahkerasti syötiin, liekö sitten ihan vain sen takia koko kööri ollut Varkauteen matkustanut. Ei ne varmaan ainakaan Esa Pakarisen puiston takia olleet paikalle tulleet.
Meanwhile in Longfield.. 