San Michelen hautausmaasaari, Venetsia

On tulikuuma päivä Venetsiassa heinäkuun alussa viime kesänä. Päätimme lähteä herra Longfieldin kanssa hellettä pakoon kaupungin hautausmaasaarelle, josta ajattelimme löytävämme varjoa sekä puutarhan, jossa voisimme hautausmaahan tutustumisen jälkeen istua rauhassa piknikeväiden kanssa. Käymme paikallisessa ruokakaupassa, valitsemme hyvät eväät ja ison kasan vettä mukaamme, ja lähdemme venebussisatamaan odottelemaan oikeaa vaporettoa.

Korkein muurein ympäröity neliön mallinen San Michelen hautausmaa erottuu selkeästi jo Venetsian pohjoisrannalta. Matkaa ei ole kuin jokunen sata metriä, ja malttamattomana odotamme venebussin tuloa – tule jo, haluamme mennä tutkimaan muurien takaa piilossa olevaa hautausmaata! Lopulta pääsimme matkaan.

Hautausmaasaarella vierailu on ilmaista, toki vaporeton käytöstä tulee maksaa, mutta muita kuluja vierailusta ei kerry. Paikka on kokonaisuudessaan hyvin ainutlaatuinen koko maailman mittakaavassa, mutta niinhän Venetsiassa melkein kaikki on.

Ennen muinoin ruumiit haudattiin Venetsian pääsaarille mm. kirkkoihin, mutta Napoleonin aikoihin 1800-luvun alussa päädyttiin hygieniasyistä avaamaan kokonainen saari hautasmaata varten. Hautausmaalle on haudattu merkkihenkilöiden (esim. säveltäjä Igor Stravinsky) lisäksi tuikitavallisia venetsialaisia.

Ensi askeleet Venetsian hautausmaalla saivat meidät vakuuttuneeksi siitä, ettemme totisesti olleet suomalaisella hautausmaalla. Ensinnäkin hautausmaasaarella oli todella kuuma, varjoa antavia suuria puita oli kyllä tarjolla, mutta saarella ei saanut nauttia eväitä, joten se siitä piknikistä. Toiseksi haudat olivat risteineen hurjan valkoisia, ja värikkäitä kukkia näkyi paljon. Kolmas, ja ehkä myös suurin kontrasti meille tutumpiin hautasmaihin oli se, että järjestään lähes kaikissa hautakivissä pällisteli haudassa nukkuvan henkilön kuva. Eikä kuvat olleet vain mustavalkoisia pönötyskuvia, iso osa kuvista oli värillisiä ja niissä hymyiltiin, juhlittiin ja näytettiin hurjan onnellisilta. Luin myös jostain, että osissa haudoissa on kuva jo valmiina odottamasssa sinne tulevaa ruumista (en osaa kyllä sanoa onko kyseinen henkilö jo pilvien päällä ja hautaus on tapahtumassa pian, vai onko kyseisen kuvan jamppa vielä elävien kirjoissa).

Yhdessä osaa neliskanttista hautausmaasaarta oli toinen toistaan komeampia pömpeleitä, joiden sisään saattoi mennä rukoilemaan ja/tai muistelemaan rakasta vainajaa. Olen näitä pömpeleitä nähnyt leffoissa, mutta ensi kertaa pääsin näkemään niitä ihan livenä. Isoja sekä kauniita olivat, ja ihan varmasti todella kalliita.

Venetsian hautausmaa on jaettu osiin uskontojen mukaan. Ísoin osa on varattu katolilaisille, jonka lisäksi löytyy ainakin juutalaisten, evankelilaisten ja ortodoksien alueet. Kuuluisuuksien haudoille on jopa opasteet, ja paikalla käy paikallisten lisäksi paljon turisteja. Meidän vierailumme aikana ei hautausmaalla oikein ketään muita ollut, mutta tulee silti muistaa, että alueella tulee käyttäytyä kohteliaasti. Saarella vietetään edelleen hautajaisia, sukulaiset vievät kukkia rakkaidensa haudoille ja muistelevat heitä. Tästäkin syystä on tärkeää käyttäytyä alueen arvon mukaisesti.

Vierailu Isola di San Michele -hautausmaasaarella oli ehdottomasti paahtavasta kuumuudesta huolimatta ainutlaatuinen kokemus. Vaikka eväät syötiinkin lopulta aika karulla vaporetto-aseman penkillä, jäi käynnistä kaunis muisto. Kaunis on totisesti oikea sana tälle hautasmaalle. Prahan vanhasta juutalaisesta hautausmaasta pidän myös suuresti, mutta se ei ole samalla tavalla kaunis ja viehättävä paikka kuin Venetsian hautausmaa.

Missä ja miten sinne pääsee?

San Michelen hautausmaasaari sijaitsee Venetsian pohjoisosan ja Muranon välissä. Sinne pääsee Fondamente Noven pysäkiltä linjoilla 4.1 ja 4.2. Hautausmaa on auki kesäaikaan kello 7.30-18.00, talviaikaan hautausmaan portit menevät kiinni kello 16.00.

Tässä oli muuten vihoviimeinen postaus viime kesän Italian matkalta! Johan näiden kirjoittamisessa menikin melkein vuosi. Muut Venetsian jorinat löytyvät seuraavien linkkien takaa.

• Videopäiväkirja Venetsiasta
• Venetsia – mikä mesta!
• Pyhän Markuksen aukio, Venetsia
• Huokausten silta, Venetsia

Advertisement

Pyhän Markuksen aukio, Venetsia

Pyhän Markuksen aukiota on ylistetty yhdeksi maailman kauneimmista julkisista aukioista. Ja sitä se totisesti on. Enhän toki ole nähnyt kovin montaa maailman kaikista julkisista aukioista, mutta Pyhän Markuksen aukio veti kyllä hiljaiseksi kaikessa komeudessaan.

Suuri osa turisteita lähtee tutustumaan tarunhohtoiseen Venetsiaan Pyhän Markuksen aukiolta. Aukiota ympäröi toinen toistaan hulppeammat historialliset rakennukset. Aukion kulmalta löytyy mm. valtava Dogen palatsi, massiivinen Pyhän Markuksen viiden kupolin kirkko, korkea kellotorni, Huokausten silta, kasa upeita museoita sekä päheitä kahviloita, joissa hinnat ovat kovat, mutta kyllä niistä maisemista sekä viiden tähden palvelusta voi jokusen lantin ylimääräistä maksaakin. Niin ja tietysti aukiolla parveilee sadoittain pulskia puluja, jotka nauttivat turistien ruokajämistä ihan kympillä.

Pyhän Markuksen kirkko nököttää aukion itäisessä päässä. Kirkko on jo kolmas tällä paikalla oleva kirkko, ja se on venetsialaiseen tapaan koristeltu taitavasti ja hyvällä, runsaalla maulla. Kirkon edessä kököttää pystyssä kolme pronssista lipputankoa, jotka ovat peräisin 1500-luvulta.

Kirkon kellotorni ei ole yhteydessä itse kirkkoon. Campanile-kellotorni kohoaa 96 metriin (jostain luin myös 99 metriä) ja sen huipulta aukeaa odotetusti satumaiset maisemet Venetsian ylle. Kellotornin huipulta ei tosin erota lainkaan Venetsian 118 erillisen saaren välissä kulkevia kanavia. Ylhäältä katsottuna Venetsia näyttää yhtenäiseltä merenrantakaupungilta, tämä tosiseikka yllätti meidät molemmat kun maisemia kellotornin huipulta ihailimme viime kesänä.

Kuvasimme herra Longfieldin kanssa teille Campanilen huipulta pienen videonkin matkamuistoksi. Kellotorni on Venetsian korkein rakennus ja sen huipulle pääsee iisisti ilman hikipisaroita hissillä.

Ehkä ihastuttavin aika aukiolla hengailulle oli hieman viileämmän auringonlaskun aikaan. Eräänä iltana istahdimme Caffe Quadrin terassille ja tilasimme koko reissun kalleimmat drinksut. Orkesteri soitteli sivulla omalla lavallaan mukavia klassisia biisejä, ja minä aloin hytkyä rennosti mukana. Loma oli lopuillaan, mutta silti hyvä olo kulki koko kropan läpi ja päätin nauttia viimeisistä lomahetkistä täysillä.

Caffe Quadri ei ole muuten ihan tavallinen kahvila-ravintola. Se oli itävaltalaisten kantapaikka 1800-luvulla, jolloin maa hallitsi Venetsiaa. Tuona aikana paikalliset joivat ja söivät yksinomaan aukion toisella puolella olevassa Caffe Florianissa. Varmaan on pahaa silmää lähetetty puolin ja toisin kahviloiden omilta terasseilta muinaisina aikoina. Ensi kerralla meidän täytyy käydä sitten testaamassa Caffe Florianin kalliit drinkit.

Aivan veden tuntumassa aukion reunalla kohoaa kaksi graniittista pylvästä, joita koristaa Venetsian alkuperäinen suojeluspyhimys Pyhä Theodorus ja kaupungin suojeluspyhimystä Markusta symboloiva siivekäs leijona. Näiden pylväiden välissä on ammoisina aikoina hirtetty rikollisia. Vankityrmät sattuivat sijaitsemaan kätevästi aivan pylväiden läheisyydessä olevissa vankityrmissä, joten sieltä tuhmat lainrikkojat oli helppo ja nopea kuskata viimeiselle matkalleen.

Nykyisin tällä paikalla parveilee enää tuhatmäärin turisteja ihastelemassa aukion krumeluurisia rakennuksia sekä aistimassa historian havinaa tässä valloittavan kauniissa kaupungissa, jonka luulisi vievän jalat alta kyynisiltäkin vierailijoita. Vastaavaan paikkaan ei varmasti törmää missään muualla maailmassa.

Italia @Instagram

Me ollaan kotona, ja kuinka ihanaa olikaan tulla takaisin kesäiseen Suomeen!

Ennen varsinaisia matkapostauksia, voitaisiin kurkistaa, miltä meidän kaksiviikkoinen reissu näytti Instagramin puolella. Meidäthän löytää Instagramista @meanwhileinlongfield, joten jos et vielä seuraile meitä siellä, niin tervetuloa mukaan. Jos taas seurailet meitä jo, voivat tämän postauksen kuvat olla sinulle jo tuttua kauraa. Mutta ehkä jutuissa on jotain uutta..?

Mutta nyt matkaan.

Juuri ennen reissulle lähtöä kävin hemmottelemassa itseäni ystäviltäni synttärilahjaksi saamallani lahjakortilla Helsinki Day Spassa. Pedikyyrin ja kulmien muotoilun jälkeen olin valmis reissuun. Maa oli märkä, jalassa sandaalit ja varpaankynsissä ihana punainen lakka. Loma saattoi alkaa.

Ensimmäisenä kohteena oli Firenze, jossa vietimme perjantain sekä osan lauantaista. Perjantaina lähetimme teille videoterveiset Santa Maria del Fiore -kirkon kellotornista. Kellotornissa käynnin lisäksi kävelimme kauniissa Firenzessä päättömästi ympäriinsä. Illalla todistimme reissun kauneinta auringonlaskua Ponte Vecchiolla. Se oli nätti! Auringonlaskun jälkeen päätön kävely jatkui vielä hyvän tovin. Firenzestä taisin napata koko reissun upeimmat yökuvat.

Lauantaina kipusimme heti aamusta Santa Maria del Fiore -kirkon kupoliin, jonka rakentamista pidetään ihmeenä. Jos aikaa ja kiinnostusta riittää, kannattaa ehdottomasti kurkata Yle Areenalta Firenzen katedraali -dokkari (on nähtävissä vielä 9 päivää). Kahdentoista aikaan päivällä otimme vuokra-auton allemme, ja lähdimme kohti pientä Bucinen kylää Toscanassa, jossa meitä odotti kaunis Villa Catola kuudentoista kaverin voimin. Huvilalla söimme lounaan nurmikolla, ja kyllä muuten tuntui lomalta! Illalla osa huvilan porukasta suunnisti yhdessä syömään Bucinen kylässä olevaan Ristorante Il Paguro -ravintolaan. Söimme herra Longfieldin kanssa maittavan kalalautasen puoliksi naurun merkeissä. Aamulla kipitimme herran kanssa sitten ihan kahdestaan huvilan näköalapaikalle mussuttamaan aamupalaa kaikessa rauhassa. Tässä vaiheessa reissua olimme jo aivan myytyjä italialaisille leikkeleille, voi nam!

Sunnuntaina hurautimme herra Longfieldin kanssa San Marinoon, jossa saimme nauttia hurjan kauniista maisemista ja korkeista pudotuksista. Kuva, jossa nostelen käsiäni, on oikeasti vähän pelottava – istun kuvassa kielekkeellä, jonka alla oli järkyttävän iso pudotus suoraan alas. Emme ihan voineet ymmärtää, miten tätä, ja useita muita pelottavia pudotuksien vieressä sijainneita paikkoja ei oltu aidattu kovinkaan hyvin. San Marinosta lähettämämme videoterveiset kuvasimme esimerkiksi turistipolun vierestä (istumalla pienellä tasanteella), josta oli myös todella pitkä pudotus kalliokielekkeeltä alas.

San Marinosta ehdimme vielä huvilalle niin aikaisin, etteivät kaikki olleet ehtineet käydä illallisella. Iso osa porukastamme haki pitsat, osa grillasi ja minä tein itselleni salaatin. Ilta oli ihan pimeä, ja haimme huvilalta kynttilöitä pihalle, jotta näimme syödä ja juoda. Tosi nasta ilta, jälleen kerran!

Maanantaina lähdimme ensimmäiselle varsinaiselle vaellukselle. Mukaan saimme kolme kaveria, ja meidän viisihenkinen porukkamme ahtautui ensin neljän hengen Smartiin, ja lähti sen jälkeen kohti Monteriggionea, joka on kauniisti säilynyt muurien sisällä oleva kylä pienellä kukkulalla. Monteriggionen lähimaastossa piti olla komeita maisemia sisältävä 9,5 kilometrin trekki. En vieläkään tiedä mitä tapahtui, mutta me eksyimme trekillä tosi pahasti. Löysimme itsemme villisikojen muussaamilta poluilta, joilla lojui paljon haulikon hylsyjä. Jossain vaiheessa eksyimme myös kiellettyyn sienimetsään, ja tupsahdimme lopulta joidenkin ihmisten pihallekin, ei auttanut muu kuin pokkana morjenstaa lounashetkeä viettävää talon väkeä ja jatkaa matkaa.. Palataan trekkiin tarkemmin jossain välissä oman postauksen kera.

Tiistaina päätimme ottaa ihan iisisti. Aamupalaa kokkasimme kauniissa toscanalaisessa huvilassa, jonka jälkeen lähdimme kahdella autolla kohti Valdichianan outlet -kylää. Neljän ihmisen ostokset mahtuivat kuin ihmeen kaupalla miniautomme takakonttiin (minä ostin vain yhden Gantin paidan ja Asicsin lenkkarit). Illalla huvilan omistaja Fabio kokkasi meille perheineen ihastuttavan ja tunnelmallisen kolmen ruokalajin illallisen huvilan pihalle pystytetylle pöydälle. Olimme koko kööri kasassa, ja nauru raikui pikkuisessa Bucinen kylän yössä. Ihan mahtava ilta!

Keskiviikkona ei edellisillan juhlimisesta huolimatta jääty uima-altaalle notkumaan. Urhea ja reipas viiden hengen trekkiporukkamme lähti tällä kertaa kohti Monte Faetaa (toivoen, että tällä kertaa emme eksyisi).

Keskiviikon trekki menikin onneksi täydellisesti! Monte Faetan huipulta ihailimme maisemia mm. Pisaan, jossa piipahdimme reilun 12 kilometrin trekin jälkeen vielä syömään, hämmästelemään vinossa olevaa tornia ja ajelemaan ympäri kaupunkia viiden hengen polkupyörähässäkällä. Pisasta tulee kuvia ja juttua blogiin myöhemmin, Instagramiin en ollutkaan laittanut vinosta tornista yhtään kuvaa. Monte Faetan päältä lähetimme teille myös videoterkut.

Torstaina päiväretkikohteeksi otettiin hurjan kaunis Siena, jonne matkasimme Sohvi travelsin kanssa. Kipitimme Sienassa päättömän harhailun lisäksi kellotornin huipulle, josta saimme ihailla punatiilisiä taloja. Hurmaava paikka. Sienassa ehdimme hortoilla viiden tunnin ajan, ennen kuin pikkuinen Smarttimme piti ohjeistaa kohti majapaikkaamme Villa Catolaa.

Viimeisen illan kunniaksi olimme varanneet hirmuisten säätöjen saattelemana pöydän Castel Monasteron viinikellarista (La Cantina) seitsemälle hengelle. Illallismenu – jonka takana oli sellainen kaveri kuin Gordon Ramsay – oli aivan huikea, siitä(kin) blogissa myöhemmin lisää. Meidän viimeinen aamumme huvilalla alkoi aamupalalla sekä -uinnilla. Sen jälkeen pakkasimme kamamme kasaan, hyvästelimme upean Bucine-poppoomme, ja suuntasimme vuokra-Smartimme kohti..

Cinque Terreä!

Majoituimme Cinque Terren eteläisimpään kylään, jonka nimi on Riomaggiore. Perjantaina tutustuimme pieneen kylään, todeten sen olevan jotain todella söpöä. Satuimme törmäämään illansuussa myös yhteen tosi mukavaan työkaveriini, jonka kanssa vaihdoimme rannalla tunnelmia ja lomafiiliksiä, tosi hauska sattuma! Ilta-auringon aikaan otimme vielä aurinkoa isoilla rantakivillä, keräten voimia seuraavaan päivään. Lauantaina oli edessä 17 kilometrin tiukka trekki läpi neljän Cinque Terren kylän. Ja ei, trekkiä ei tehty ns. maatasossa, vaan me patikoimme kylien läpi vuorten yli. Tekemästämme videoterkuista voi ihailla maisemia parin minuutin ajan. Aivan upea trekki!

Trekin jälkeen menimme hetkeksi rannalle makoilemaan ja uimaan Välimereen, ennen kuin palasimme Riomaggioreen illalla laivalla, josta näimme kauniit kylät vielä myös mereltä päin. Päivä oli ollut sen verran hikinen ja rankka, että päätimme hakea kotimatkalla lähikaupasta sapuskoja, ja syödä ne kaikessa rauhassa pitkän suihkun jälkeen hotellihuoneemme terassilta, jolta aukeni mukavat maisemat yli Riomaggioren pienen ja värikkään kylän.

Sunnuntaina matkamme jatkui joskus aamupäivällä kohti Gardajärveä. Gardalla majoituimme Malcesinessa, jonne saavuimme kolmen aikaan iltapäivällä. Matkapäivä sujui tuttuun tapaan kaupunkiin tutustuessa. Illalla ihailimme uikkarit päällä auringonlaskua sen jälkeen, kun olimme heränneet päikkäreiltä rannalta.

Seuraava aamu (maanantai) alkoi jännittävissä tunnelmissa.. Kävelimme Malcesinen rantaviivaa pitkin, ja yritimme saada ajatukset pois tulevasta..

Jännityksen syy oli liitovarjoilu, joka oli kyllä kreiseintä mitä olemme koskaan ennen tehneet. Erityisesti herra Longfield oli aika paniikissa, sillä korkeat paikat eivät ole hänen lempimestojaan. Mutta niin vain hänkin uskalsi lopulta tulla mukaan – ja onneksi uskalsi, juoksu alas 1700-metriseltä Monte Baldo-vuorelta, ja liitovarjoilu Gardajärven päällä oli huikaiseva kokemus! Liitovarjon kyydistä lähetettiin myös terkut teille videon merkeissä.

Maanantaina loppupäivä meni liitovarjokokemusta sulatellessa. Söimme hyvin ja otimme kaikessa rauhassa aurinkoa rannalla. Uimassakin kävimme (minä tosin vain melkein) jäätävän kylmässä Gardajärvessä.

Tiistaina matka jatkui jälleen. Tällä kertaa kohti Veronaa, joka ei ollut alun perin matkasuunnitelmissa ollenkaan. Herra Longfield oli kuitenkin järjestänyt meille vierailun tiistaiksi Veronan lähettyvillä sijaitsevalle Pasqua-viinitilalle, jonka takia olimme varanneet hotellin vain yhdeksi yöksi Veronasta. Viinitilalla vierailu peruttiin kuitenkin viinitilan toimesta vierailua edeltävänä päivänä (melkoisen Pasqua temppu..), mutta koska Veronan hotellimme oli jo varattu, menimme sitten vain Veronaan. Meillä ei siis ollut Veronan osalta oikein mitään suunnitelmia, joten niinpä pörräsimme kaupungissa opaskirjan kanssa, kaikki kohteet kun olivat meille ihan tuntemattomia. Hotellihuoneemme ikkunasta näki Julian parvekkeen, joka oli selkeästi kova turistirysäkohde. Onneksi Veronassa kuitenkin piipahdimme, sillä sekin oli kaunis, tunnelmallinen ja värikäs pieni kaupunki, jossa nähtävää riitti.

Veronassa oli reissumme aikana käynnissä vuotuisat Veronan oopperajuhlat, jonne yritin hommata meille lippuja jo Suomesta. Meidän harmiksemme yhtään esityspäivää ei osunut niille päiville, kun me olisimme olleet edes säädyllisen matkan päässä Veronasta. Niinpä mahtava kulttuurikokemus jäi tällä erää kokematta.. On todella hienoa, että Veronan keskustassa sijaitsevaa vanhaa ja hienoa amfiteatteria käytetään yhä mm. oopperaesitysten ja ihan kaiken maailman poppareiden ja rokkareidenkin esiintymisten näyttämönä.

Veronasta matkamme jatkui vielä viimeiseen kohteeseemme. Vuokra-autolle sanoimme Veronassa heipat, joten sieltä siirryimme junalla Venetsiaan.

En osannut etukäteen oikein kuvitella, minkälaista Venetsiassa voisi olla. Pelkäsin isoja turistimassoja, haisevaa vettä, taskuvarkaita sekä ylihintaista turistisafkaa. Mutta turhaan pelkäsin – Venetsia oli huikaisevan upea ja se lumosi meidät molemmat parissa tunnissa. Eksyimme pienille kaduille lukemattomia kertoja, söimme todella hyvää ja edullista ruokaa, teimme hieman ostoksia, pohdimme oudon kaupungin historiaa sekä tulevaisuutta, ja tutustuimme upeisiin palatseihin sekä kirkkoihin. Niin ja teimme teille kellotornista reissun viimeiset videoterveiset.

Torstaina nautimme täysin rinnoin upeasta Venetsiasta. Kävelimme päivän aikana 15 kilometria reippaasti yli 30 asteessa, huh. Illalla palkitsimme itsemme viimeisen illan kunniaksi ylihintaisilla Spritz Veneziano -drinkeillä, jotka nautimme ilta-auringon aikaan San Marco -aukiolla. Terassilla soi live-musiikki viiden hengen orkesterin johdolla, jotka sähkökitaroiden sun muiden sijaan soittelivat viululla, huiluilla, haitarilla ja pianolla kaikenlaisia hienoja covereita tutuista biiseistä, joten mikäs siinä oli aperitiiveja hotkia. Illalliseksi söimme vielä pastaa pienen pienessä ravintolassa, joiden ainoat asiakkaat olimme loppuillasta. Perjantaina ehdimme vielä kiertää kaksi museota sekä Dogen palatsin ennen myöhäisen iltapäivän lentoa kotiin.

Olipahan reissu! Ihania muistoja sekä kokemuksia saatiin kasaan taas paljon! Kiitos todella paljon kaikille kavereille, jotka olivat mukana reissun ensimmäisellä viikolla Villa Catolassa! After partyt sitten syksyllä kuten puhuttiin. Lupaan tehdä ison kasan tiramisua, nam.

Videopäiväkirja Venetsiasta

Viimeisiä viedään! Huomenna kotiin, mutta sitä ennen on ihan pakko lähettää teille vielä viimeiset videoterveiset – tällä kertaa helteisestä Venetsiasta!

Huomenna ehdimme vielä kiertää Venetsiaa hyvän tovin, ennen myöhäisen iltapäivän lentoa Suomeen. Ohjelmassa olisi Correr- sekä arkeologisen museon koluamista, joten ei reissu ihan vielä ole ohi. Mahtia on ollut tähän asti, mutta kotiin on kyllä ihana tulla. Siellä odottaa ainakin yksi todella odotettu juttu, mutta siitä lisää myöhemmin. Nyt vaan hyvää ja aurinkoista viikonloppua kaikille!