Joulukalenteri 19: Paahdettu punajuurisalaatti vuohenjuustolla

Nyt taitaa olla käsillä vihoviimeinen tyttöjen joulua koskeva postaus. Säästin ehkä parhaan herkun ihanasta marraskuisesta illasta viimeiseksi. Moni ystäväni kehui tekemääni paahdettua punajuurisalaattia, ja eilen kuulin, että eräs tyttöjen jouluun osallistunut leidi oli kokannut sitä kotona omille joulunalusvierailleen.

Resepti on Henri Alénin käsialaa, ja bongasin sen vuoden 2013 Kotivinkin Jouluherkut-lehdestä. Muokkasin reseptiä hieman jättämällä osan rehuista pois ja lisäämällä salaattiin vuohenjuustoa, joka passaa kuin nakutettu punajuuren kaveriksi. Ovathan punajuuri ja vuohenjuusto sen verran klassinen yhdistelmä.

Salaatti sopii hyvin kasvissyöjille jopa pääruokana. Jos joulupöytään istuu vegaani, voi vuohenjuuston jättää poiskin, salaatin maku ei mene siitä ihan pilalle. Olemme herra Longfieldin kanssa popsineet tätä salaattia vuohenjuuston kera jo kahden setin verran, ja jopa hieman salaattivastainen herrakin söi salaattia hyvällä ruokahalulla.

Salaatin tekoon ei vaadita kovin kummoisia aineksia. Kotimaiset punajuuret ovat lähes ilmaisia, ja granaattiomenat ovat juuri nyt mehukkaimmillaan. Ja mitenkäs ne granaattiomenan siemenet saikaan parhaiten irti? Vastaus löyty videosta. Ja videon perään herkullisen paahdetun punajuurisalaatin resepti.

Paahdettu punajuurisalaatti vuohenjuustolla

4-6 annosta lisukkeena

• 6 kpl isoa kotimaista punajuurta
• 1 kpl punasipuli
• 4 rkl balsamietikkaa
• ½ dl oliiviöljyä
• 2 tl suolaa
• rouhittua mustapippuria
• 1 kpl granaattiomenan siemenet
• 150 – 200 g vuohenjuustoa

1. Laita pestyt punajuuret uunivuokaan ja vuoan pohjalle tilkka vettä. Paahda punajuuria 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes ne ovat kypsiä. Tämä vie noin tunnin. Anna punajuurien jäähtyä. Kuori ja leikkaa jäähtyneet punajuuret pienehköiksi lohkoiksi/palasiksi.

2. Kuori ja viipaloi punasipuli. Pane isohkoon kulhoon punajuuripalat, viipaloitu sipuli, balsamietikka ja oliiviöljy. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita hyvin sekaisin ja kaada sen jälkeen tarjoiluastiaan.

3. Irrota granaattiomenan siemenet (ks. video yllä). Ripottele siemenet salaatin päälle. Murenna vielä lopuksi vuohenjuusto salaatille ja nosta tarjoiluastia sen jälkeen pöytään.

Advertisement

Joulukalenteri 17: Horatio ja tonttupuku

Julistin jo heti aamusta blogin Facebook-sivuilla, että tämän päivän joulukalenteri jää kiireiden vuoksi tänään välistä. Mutta sitten tulin lounaalta takaisin, ja mun työhuoneen penkillä odotti pieni punainen nuttu. Tarkemmin sanottuna tonttupuku, joka oli tarkoitettu koirille. Ja siitä se ajatus sitten lähti..

Kiitin heti lounaalta tulon jälkeen viestillä Päiviä, joka toimitti puvun mulle samassa työpaikassa kanssani työskentelevän ystävänsä kautta. Päivi oli ostanut tonttupuvun alunperin Fenixille, Horation komealle koiraserkulle, mutta puku osoittautui kookkaalle Fenixille liian pieneksi. Hymy oli töissä herkässä kun ajattelin miten taiteilisin punaisen nutun villin Horation päälle illalla.

Illalla tutkittiin sitten Horation kanssa hassulta tuoksuvaa punaista nuttua. Siinä samassa herra Longfield viritti videokameran valmiiksi ja sitten alkoi haastava yritys saada tonttupuku Horation päälle. Videoita Horatioista on toivottu, joten saamanne pitää!

Hauskaa iltaa!

 

Joulukalenteri 14: Näin ne granaattiomenat perataan

Eilen oli ihan pakko kuvata teille video joulukalenteria varten. Viime viikolla selitin nimittäin työpaikan lounaalla kahdesti suu vaahdossa, miten granaattiomenat tulee perata. Osa kertoi ihan hassuja kikkoja, ja yritin siinä sivussa kovasti demonstroida, miten homma pitää oikeasti tehdä. Tai saahan sen tehdä just niin kuin haluaa, itse olen kuitenkin sitä mieltä, että mun kikka on helpoin, nopein ja siten myös luonnollisesti paras.

Työpaikalla selittelyn lisäksi äitini laittoi viime viikolla kuvan Facebookiin, jossa hän oli ensimmäistä kertaa elämässään syönyt granaattiomenaa. Granaattiomena oli varmasti äidilleni uusi tuttavuus, sillä hän oli järsinyt siemenet suoraan granaattiomenasta, ja se oli kuulemma ollut aika hankalaa. No varmasti oli. Heh!

Granaattiomenoitahan kannattaa ostaa juuri nyt, sillä ne ovat edullisimmillaan sekä parhaimmillaan näin joulun alla. Itse vetelen siemeniä mieluiten ihan sellaisenaan, tai ripottelen ison kasan aamulla jogurtin päälle. Varmasti jokainen teistä jo tietää erikseen kertomattakin, että granaattiomena on törkeän terveellistä. Kaikenmoisia terveysvaikutuksia on löydetty useissa eri tutkimuksissa. Granaattiomenan sanotaan hidastavan ikääntymistä, alentavan kolesterolia, vähentävän verisuonten seinämissä olevaa plakkia ja heikentävän bakteerien ja virusten kasvua kehossamme. Erään uskomuksen mukaan granaattiomena olisi ollut myös Paratiisin kielletty hedelmä, joten ei tässä todellakaan ole kyse mistään pilipalihedelmästä.

Töiden jälkeen sitten vain ruokakaupan hevi-osaston kautta kotiin. Videon jälkeen tiedätte lisäksi miten granaattiomenat kannattaa oikeasti perata.

Patikointia Cinque Terressä: Riomaggioresta Vernazzaan ja takaisin

Koimme herra Longfieldin kanssa kesän kaksi viikkoa kestäneellä Italian reissulla paljon ikimuistoisia hetkiä. Näimme kauniita pieniä kyliä sekä suuria kaupunkeja, söimme herkullisia pastoja, nautimme auringon lämmöstä, ystävien sekä toistemme seurasta, hengähdimme välissä uimarannoilla, jonka jälkeen oli taas aika lähteä seikkailemaan – välillä jalan ja välillä liitovarjon kyytiin. Nyt olisi aika kurkistaa tarkemmin yhteen lomamme kohokohtaan, patikointiin Cinque Terressä. Liitovarjoiluun palataan hieman myöhemmin.

Useat retkeilyoppaat kehottavat patikoimaan kaikkien viiden Cinque Terren kylien läpi yhtenä päivänä. Oppaissa tosin neuvotaan kulkemaan suhteellisten helppojen reittien kautta, jotka tuppaavat valitettavasti olemaan hyvin usein suljettuna luonnon aihettamien maavyöryjen vuoksi. Tästä syystä helpot ja lyhyet reitit pitää usein kiertää vaikeasti ja pitkästi, jonka seurauksena yhdelle päivällä saattaa tulla liian pitkä trekki. Luin trekkioppaita ennen reissua, ja ostin itselleni lopulta kirjan, jossa esitellään 50 Toscanan alueella olevaa vaellusreittiä (kirjan nimi on 50 Hikes In and Around Tuscany). Kirjassa kehotettiin jättämään viimeinen kylä (Monterosso al Mare) väliin, sillä maisemat eivät enää Vernazzan (toiseksi viimeisen kylän) jälkeen kuulemma hätkähdytä niin paljon, ja sen lisäksi Monterosso al Maren sanottiin kirjassa olevan jo liian turistimainen. Uskoimme kirjaan, ja päätimme tehdä herra Longfieldin kanssa Cinque Terressä neljän kylän välisen vaelluksen.

Patikkaretkeen on syytä varata aikaa koko päivä. Liikkeelle kannattaa lähteä ajoissa heti aamupalan jälkeen, sillä aamupäivällä on vielä mukavan viileää kavuta ensimmäiselle vuorelle. Lisäksi aikaa kuluu idyllisiin kyliin tutustumisiin, vesitankkauksiin sekä ruoka- ja muihin lepotaukoihin. Kilometrejä myös kertyy auttamattomasti enemmän kuin mitä vaellusretken varsinainen pituus on, sillä niissä Cinque Terren kylissä on ihan pakko talsia ristiin rastiin paikkoja katsellen, sen sijaan että kävelisi vain kylän läpi aina seuraavaan.

Let’s start the hike!

Riomaggiore – Manarola

Aika: 55 minuuttia
Pituus: noin 2,7 kilometriä

Via dell’Amore -reitti Riomaggioren ja Manaralon kylien välillä on kaiketi koko Cinque Terren kuuluisin patikointireitti. Reitissä on vain sellainen huono ominaisuus, että se on suljettuna melkein aina. Hotellimme pitäjä jopa sanoi, että hän haluaisi, että kyseinen reitti suljettaisiin lopullisesti, sillä sen jatkuva kunnostaminen vie valtavasti rahaa. Via dell’Amore kulkee aivan vuorenrinteen alaosassa, ja on siitä syystä hyvin haavoittuvainen esim. maavyöryille, jotka katkovat reitille rakennettuja puisia kävelyteitä. Maavyöryistä kärsii myös jatkuvasti reitti Manarolasta Cornigliaan, joka kulkee Via dell’Amoren tapaan aivan vuorenrinteen alaosassa lähellä merenpintaa. Meidän reissumme aikaan nämä molemmat reitit olivat taas (odotetusti) suljettuina. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kylien välillä pääsisi patikoimaan. Ehei, se tarkoittaa vaan sitä, että patikointi pitää tehdä hieman ylempänä vuorenrinteellä, joissa maavyöryjä ei tule (ainakaan niin usein kuin aivan alhaalla).

Vaelluksen ensimmäinen osuus oli tiukka. Lähdimme matkaan kello 10 aikaan aamulla majapaikastamme Riomaggioresta, ja vaikka ilma oli vielä aamulla suhteellisen viileä, oli nousu ensimmäiselle vuorenhuipulle raskas. Reitti sisälsi todella jyrkkiä nousuja kivisessä maastossa auringon porottaessa niskaan. Nousut olivat pitkiä, ja niiden välissä oli usein vain pieni pätkä tasamaata, ennen kuin taas lähdettiin kapuamaan ylöspäin. Maisemat saivat kuitenkin mielen pois raskaasta aloituksesta, ja kuvia napsittiin reitin varrella paljon. Vettäkin tuli juotua suhteellisen reilusti, mukana meillä oli 3 litraa vettä, ja ostimme jokaisesta kylästä aina yhden litran lisää. Olimme pakanneet mukaan myös jokusen proteiinipatukan, joita mussutimme vaelluksen myöhemmissä vaiheissa.

Kaunis Riomaggiore jäi koko ajan kauemmaksi, ja kun pääsimme vihdoin vuorenhuipulle, alkoi ihana matka ALASpäin kohti Manarolan värikästä ja söpöä kylää, joka lähestyi jatkuvasti matkan edetessä.

Manarola – Volastra – Corniglia

Aika: 3 h 10 min (sis. jätskitauko)
Pituus: noin 7 kilometriä

Manarola on toiseksi pienin kylä Cinque Terressä. Riomaggioren tapaan kylä päättyy mereen, jonka kivisille rannoille ihmiset pakkaantuvat ottamaan aurinkoa ja vilvoittelemaan kauniin sinisessä meressä. Manarolasta lähtee vuorenrinteen alaosassa kulkeva kävelyreitti kohti Cornigliaa, mutta kuten jo aiemmin totesin, sekin on hyvin usein suljettuna. Meidän reissun aikana tätä aivan rannan tuntumasta lähtevää reittiä pitkin pääsi kävelemään jonkin matkaa, ennen kuin eteen tuli suljettu portti. Jos Manarolaan joskus eksyy, kannattaa tämä lyhytkin pätkä käydä kävelemässä muiden turistien tapaan, sillä reitin varrelta saa kauniita kuvia Manarolan kaupungista mereltä päin.

Manarolasta meidän trekkimme jatkui ensin kohta Volastraa, joka ei varsinaisesti kuulu Cinque Terren kyliin, vaan on pienempi vuoristokylä Manarolan ja Corniglian välissä. Tämä osuus oli koko vaelluksen rankin. Manarolasta noustiin käytännöllisesti katsoen koko matka suoraan ylöspäin ilman ainuttakaan tasaista kohtaa. Hiki valui ihan hulluna, mutta silti fiilis oli tosi siisti – tätähän tänne tultiin hakemaan! Nousua tuli yhteensä noin 300 metriä, joka on kyllä ihan riittävästi. Volastraan päästessämme puuskutimme hurjasti, mutta johan helpotti kun ostimme pikkuisesta kylästä jätskit, jotka söimme kaikessa rauhassa varjoisalla penkillä. Hengähdystauon jälkeen olimme taas täynnä energiaa!

Volastrasta alkoi oikein mukava trekkiosuus. Maasto oli suhteellisen tasaista, maisemat aivan älyttömän upeita ja osa poluista kulki kokonaan varjossa. Teimme trekin tässä osassa teille myös videotervehdyksen, jonka postasimme blogiin jo reissun päältä kesäkuun lopussa.

Matkalla kuljimme ison osan ajasta viiniviljelmien keskellä. Viinipensaita varten vuorenrinteitä on Cinque Terressä pengerretty niin paljon, että jos pengerrykset laittaisi peräkkäin yhteen nättiin jonoon, tulisi jonolle pituutta enemmän kuin Kiinan muurille. Kesäkuun lopussa viinipuskissa oli vasta aivan pieniä viinirypäleitä. Bucinessa huvilamme omistaja (Fabio) kertoi, että kesän alku oli ollut liian sateinen ja viileä. Viinipuskat kuulemma tykkäisivät tosi kuumasta ilmastosta. Kai se sade sitten vaikuttaa myös viinin makuun.. Ehkä, en minä viineistä mitään tiedä, mutta jotain sellaista Fabio meille kertoi kun ihastelimme hänelle miten vehreää Bucinessa oli. Fabio totesi tähän, että liian vihreää, pitäisi olla kuivempaa.

Corniglia on viidestä Cinque Terren kylästä ainoa, johon ei pääse laivalla. On kylässä toki pieni satama, mutta turisteja sieltä ei kyyditetä. Corniglia sijaitsee korkean kallion laella, jonka näkee parhaiten mereltä päin veneen kyydistä. Me söimme Cornigliassa lounasta. Mun pestopasta oli taivaallista ja herran merenherkkuja sisältänyt pasta myös oiken kelvollinen (mun pestopasta kuitenkin voitti). Lounaan jälkeen matkamme jatkui kohti Vernazzaa.

Corniglia – Vernazza

Aika: 1 h 10 min
Pituus: noin 4,5 kilometriä

Trekin viimeiseltä osuudelta avautui ensin kauniit maisemat Cornigliaan. Matkan alkuosassa piti taas kävellä aika paljon rikkinäisiä portaita ylöspäin, mutta aika pian reitti muuttui mukavan tasaiseksi. Aurinko porotti jo tosi kuumasti, mutta hyvin me herran kanssa jaksettiin pitää vauhtia yllä! Askel tuntui kevyeltä ja hymy oli suupielellä, vaikka hiki lensi ja vettä kului (ja yksi ruotsalainen porukka yritti ottaa meitä koko ajan kiinni).

Lähes koko matkan ajan aina Riomaggioresta asti saimme nauttia hurjan upeista rantaviivamaisemista ylhäältä käsin. Meri näytti käsittämättömän kutsuvalta, ja päätimmekin herran kanssa suunnistaa Vernazzassa heti rannalle uimaan. Ennen uimaskeluhetkeä piti kuitenkin köpötellä reipas tunti.

Lopulta upea Vernazza näkyi edessämme! Ei siinä voinut kuin ihailla kaunista maisemaa ja olla itsestään enemmän kuin tyytyväinen. Kun pääsimme alas Vernazzan kapeille kujille, oli yläfemmojen aika. Huikea reissu!

Suunnistimme heti kiviselle rannalle, vaihdoimme uikkarit päälle ja pulahdimme ihanan raikkaaseen veteen. Jalat olivat patikoinnin takia polviin asti aivan hiekassa, ja kaikki tomu sekä lika saatiin huuhdottua meressä pois. Ranta sijaitsi suoraan äkkijyrkän kallion alaosassa, ja meressä polskuttaessa saatoimme vain ihmetellä kuinka ylhäällä olimme juuri äsken olleet.

Polskuttelimme ja makasimme rannalla kaksi tuntia kaikessa rauhassa. Suljimme silmät ja ainakin minä otin auringon alla tunnin torkut. Hieman ennen kuutta pakkasimme kamamme ja suunnistimme Vernazzan venerantaan, josta palasimme Riomaggioreen veneen kyydillä.

Vernazza – Riomaggiore

Riomaggioren kotisatamaan saavuimme laivan kyydillä. Laivamatka maksoi 9 euroa per nassu. Viimeinen laiva lähti kello 18.00. Mutta ei hätää, jos viimeinen laiva lähtee liian aikaisin, kylien välillä pääsee kulkemaan myös junilla, jotka kulkevat suunnilleen keskiyöhän asti. Laivan kannelta näimme hienosti missä kaikkialla olimme päivän aikana kävelleet – voin kertoa, että pienen pienet polut näyttivät laivan kannelta katsottuna olevan todella korkealla!

Laivalta näki myös Cinque Terren kylät mereltä päin. Näkymät olivat odotetusti kauniit, erityisen ihanilta värikkäät kylät näyttivät ilta-auringossa, joka tuo värit ja fiiliksen aivan eri tavalla esiin kuin polttava keskipäivän aurinko.

Upea reissu! En voi kuin suositella samaa trekkiä kaikille luontoa rakastaville. Kuntoa se kyllä vaatii, mutta ei me herran kanssa mitään maratonisteja olla, ihan tavallisia tallaajia.

Historiallinen Firenze päivässä

Matkamme starttasi Firenzestä, jossa vietimme yhden yön. Käytimme käytettävissä olevan ajan tehokkaasti hyväksemme, jotta ehdimme nähdä Firenzeä mahdollisimman paljon lyhyessä ajassa. Tämä tarkoitti auttamatta sitä, että kahden museohullun piti jättää tällä kertaa museot väliin, ja tutustua kaupunkiin menemättä sisään jokaiseen mahdolliseen nähtävyyteen.

Hotellimme (Hotel Pitti Palace al Ponte Vecchio) olimme varanneet kuuluisan Ponte Vecchio -sillan toisesta päädystä, joten meillä oli ihan joka paikkaan lyhyt matka. En tiedä, miksi minulla on ollut italialaisista hieman itsekäs ja nirppanokkamainen kuva, me nimittäin saimme matkallamme heti Firenzen ensimmäisestä hotellista alkaen todella hyvää ja ystävällistä palvelua. Hyvä italialaiset (kolmea vastaan tullutta nirppanokkaa lukuun ottamatta)!

Ensimmäisenä lomapäivänä teippasin jalat Schollin rakkolaastareilla, vedin uudet sandaalit jalkaan (en sitten kuitenkaan ollut ehtinyt kävellä niitä sisään ennen reissua), ja sitten lähdimme valloittamaan Firenzeä, josta renesanssin voidaan sanoa startanneen joskus kauan sitten pimeän keskiajan jälkeen.

Ensimmäisenä tupsahdimme hotellimme sijainnin vuoksi Ponte Vecchiolle. Ponte Vecchio oli ainoa Firenzen silloista, joka säilyi natsien räjäytyksiltä toisen maailmansodan jälkeen (legendan mukaan itse Hitler käski säilyttää sillan ehjänä). Sillalla sijaitsi ennen lihateurastamoita, mutta niiden tilalle rakennettiin kulta- ja koruliikkeitä, sillä Medici-nimistä sukua häiritsi teurastamolta kantautuva haju. Suvulla oli käytössään yksityinen käytävä, joka ulottui Uffizistä aina Palazzo Pittiin. Ja kun nämä rikkaan suvun tyypit sitten jolkottelivat yksityisellä käytävällään Ponte Vecchion kohdalla piilossa kaikilta rahvailta, alkoi mädän lihan voimakas haju häiritä niin paljon, että teurastamot saivat lähteä Ponte Vecchiolta. Vielä tänäkin päivänä hassulla sillalla on vieri vieressä koruliikkeitä, jotka kilpailevat turistimassojen huomiosta.

Ponte Vecchiolta meidän matkamme jatkui kohti Firenzen tunnetuinta nähtävyyttä – Firenzen Duomoa (tarkalta nimeltään Santa Maria del Fioren katedraali). Matkalla suurelle aukiolle, jolla katedraali sijaitsee, kävelimme pitkin kauniita kujia, joiden varrella oli kymmeniä ja taas kymmeniä jätskikiskoja. Välillä tuntui, että jätskikiskoja oli enemmän kuin meitä turisteja. Jätskejä emme vielä tässä vaiheessa langenneet ostamaan, vaan jatkoimme päättäväisesti matkaa kohti suurta ja mahtavaa Firenzen Duomoa.

Ennen kuin päädyimme katedraalille, kävimme kuitenkin syömässä myöhäistä lounasta pienessä ja ahtaassa Il Buongustai -osteriassa. Bongasimme paikan opaskirjasta, jota ilman emme olisi kyllä paikalle koskaan eksyneet. Ravintolassa piti etsiä rohkeasti paikka paikallisten välistä, jonka jälkeen saimme kuin ihmeen kaupalla tilattua minulle salaatin ja herralle reissun ensimmäisen pastan. Siellä me sitten söimme paikallisten välissä kovan italialaisen metakan keskellä oikein maittavaa kotiruokaa, jota kaksi vanhempaa rouvaa teki aivan meidän takana pienessä keittiössä. Nam!

Lounastauon jälkeen matka jatkui. Kun sitten putkahdimme Duomon aukiolle, oli näky todella komea. Katedraalin kellotorni kohosi taivaisiin, ja sen takana oleva valtavan kaunis kupolikattoinen Duomo sai meidät molemmat haukkomaan lähes henkeämme. Tornien ja kupolien lisäksi katedraalin värit saivat meidät ihmettelemään, mistä ihmeestä kirkon seinään on saatu pinkkiä ja vihreää marmoria valkoisen marmorin lisäksi?! Todella kaunista.

Etsimme herran kanssa lippuluukun, jolta ostimme liput. Lipuilla pääsisimme kipuamaan noin 400 porrasta kellotorniin, sekä myös toiset noin 450 porrasta Duomon huipulle. Ensimmäisenä kipuamiskohteena oli kellotorni, sillä halusimme nähdä miltä kupolikattoinen Duomo näyttää yläilmoista.

Kipuaminen kävi meiltä molemmilta yllättävän helposti. Jotain hyötyä juoksukoulusta ja kaikesta muusta treenaamisesta on selkeästi ollut! Ylhäällä meitä odotti odotetusti huikeat maisemat yli Firenzen. Maisemien lisäksi punakattoinen Duomo oli ylhäältä katsottuna todella kaunis. Teimme herran kanssa kellotornin huipulta teille matkan ensimmäisen videotervehdyksen, kurkatkaa ihmeessä, jos video on vielä näkemättä.

Videolla mainitsin sellaisen asian, että olisimme lähteneet kapuamaan heti kellotornin jälkeen myös Duomon huipulle. Sitä emme kuitenkaan tehneet, sillä jonot olivat niin hurjat. Meillä oli liput kuitenkin jo hommattuna, joten päätimme tulla paikalle seuraavana aamuna ennen kuin matkamme jatkui eteenpäin. Emme myöskään menneet syömään hervotonta määrää jäätelöä, yhdet pallot riittivät. Heh.

Kellotornissa käynnin jälkeen harhailimme päättömästi tunteja Firenzen kujilla, ihastellen mm. talojen kauniita okran eri sävyjä. Jossain välissä meidän piti mennä tarkistamaan hotellilta jotain, ja eksyimme siinä samassa rytäkässä hotellin ylimmässä kerroksessa olevaan ravintolaan, joka sijaitsi puoliksi terassilla. Terassilta avautui kauniit näkymät firenzeläisten kattojen ylle. Aurinkokin alkoi olla jo aika alhaalla, joten päätimme lopulta jäädä illastamaan hotellin kattoterassille. Alkuun tilasimme antipastolautasen, jolta riitti syötävää enemmän kuin hyvin meille kahdelle. Pääruoaksi otimme pastaa sekä villisikaa. Ruoka oli hyvää, ilta ihanan lämmin, palvelu pelasi ja maisemat hivelivät silmää. Mikäs siinä oli ollessa.

          

Illallisen jälkeen kiiruhdimme vielä Ponte Vecchiolle, jolta saimme ihastella tajuttoman kaunista auringonlaskua kaikessa rauhassa ihanasti mahassa poreilevan lomafiiliksen saattelemana. Sillalla turistien iloksi soitteli eräs katusoittaja kauniita akustisia klassikoita, jotka sopivat illan fiilikseen kuin nenä päähän.

Pimenevässä illassa tallustelimme vielä pitkän tovin kapeilla kujilla, ja kuuntelimme Piazza della Signorialle feikki-Daavidin patsaan viereen jostain syystä kokoontunutta sinfoniaorkesterin soittoa, ennen kuin päätimme kääntyä takaisin hotellin suuntaan. Loma saatiin käyntiin historiallisessa Firenzessä todella onnistuneesti!

p.s. Aamulla talsimme vielä Duomonkin huipulle. Matka kupoliin oli paljon haastavampi ja hauskempi kuin kipuaminen kellotorniin, mutta ihan samat näkymät sieltä avautuivat. Jos pitäisi valita, kumpaan kipuaisin uudestaan, niin pakko on kyllä sanoa, että kellotornista näkee paremmat näkymät (kupoli on upea), mutta kupoliin kapuaminen todella kapeita ja omituisia portaita pitkin oli sekin kokemus jo itsessään. Ehkä siis parempi mennä molempiin.

 

Italia @Instagram

Me ollaan kotona, ja kuinka ihanaa olikaan tulla takaisin kesäiseen Suomeen!

Ennen varsinaisia matkapostauksia, voitaisiin kurkistaa, miltä meidän kaksiviikkoinen reissu näytti Instagramin puolella. Meidäthän löytää Instagramista @meanwhileinlongfield, joten jos et vielä seuraile meitä siellä, niin tervetuloa mukaan. Jos taas seurailet meitä jo, voivat tämän postauksen kuvat olla sinulle jo tuttua kauraa. Mutta ehkä jutuissa on jotain uutta..?

Mutta nyt matkaan.

Juuri ennen reissulle lähtöä kävin hemmottelemassa itseäni ystäviltäni synttärilahjaksi saamallani lahjakortilla Helsinki Day Spassa. Pedikyyrin ja kulmien muotoilun jälkeen olin valmis reissuun. Maa oli märkä, jalassa sandaalit ja varpaankynsissä ihana punainen lakka. Loma saattoi alkaa.

Ensimmäisenä kohteena oli Firenze, jossa vietimme perjantain sekä osan lauantaista. Perjantaina lähetimme teille videoterveiset Santa Maria del Fiore -kirkon kellotornista. Kellotornissa käynnin lisäksi kävelimme kauniissa Firenzessä päättömästi ympäriinsä. Illalla todistimme reissun kauneinta auringonlaskua Ponte Vecchiolla. Se oli nätti! Auringonlaskun jälkeen päätön kävely jatkui vielä hyvän tovin. Firenzestä taisin napata koko reissun upeimmat yökuvat.

Lauantaina kipusimme heti aamusta Santa Maria del Fiore -kirkon kupoliin, jonka rakentamista pidetään ihmeenä. Jos aikaa ja kiinnostusta riittää, kannattaa ehdottomasti kurkata Yle Areenalta Firenzen katedraali -dokkari (on nähtävissä vielä 9 päivää). Kahdentoista aikaan päivällä otimme vuokra-auton allemme, ja lähdimme kohti pientä Bucinen kylää Toscanassa, jossa meitä odotti kaunis Villa Catola kuudentoista kaverin voimin. Huvilalla söimme lounaan nurmikolla, ja kyllä muuten tuntui lomalta! Illalla osa huvilan porukasta suunnisti yhdessä syömään Bucinen kylässä olevaan Ristorante Il Paguro -ravintolaan. Söimme herra Longfieldin kanssa maittavan kalalautasen puoliksi naurun merkeissä. Aamulla kipitimme herran kanssa sitten ihan kahdestaan huvilan näköalapaikalle mussuttamaan aamupalaa kaikessa rauhassa. Tässä vaiheessa reissua olimme jo aivan myytyjä italialaisille leikkeleille, voi nam!

Sunnuntaina hurautimme herra Longfieldin kanssa San Marinoon, jossa saimme nauttia hurjan kauniista maisemista ja korkeista pudotuksista. Kuva, jossa nostelen käsiäni, on oikeasti vähän pelottava – istun kuvassa kielekkeellä, jonka alla oli järkyttävän iso pudotus suoraan alas. Emme ihan voineet ymmärtää, miten tätä, ja useita muita pelottavia pudotuksien vieressä sijainneita paikkoja ei oltu aidattu kovinkaan hyvin. San Marinosta lähettämämme videoterveiset kuvasimme esimerkiksi turistipolun vierestä (istumalla pienellä tasanteella), josta oli myös todella pitkä pudotus kalliokielekkeeltä alas.

San Marinosta ehdimme vielä huvilalle niin aikaisin, etteivät kaikki olleet ehtineet käydä illallisella. Iso osa porukastamme haki pitsat, osa grillasi ja minä tein itselleni salaatin. Ilta oli ihan pimeä, ja haimme huvilalta kynttilöitä pihalle, jotta näimme syödä ja juoda. Tosi nasta ilta, jälleen kerran!

Maanantaina lähdimme ensimmäiselle varsinaiselle vaellukselle. Mukaan saimme kolme kaveria, ja meidän viisihenkinen porukkamme ahtautui ensin neljän hengen Smartiin, ja lähti sen jälkeen kohti Monteriggionea, joka on kauniisti säilynyt muurien sisällä oleva kylä pienellä kukkulalla. Monteriggionen lähimaastossa piti olla komeita maisemia sisältävä 9,5 kilometrin trekki. En vieläkään tiedä mitä tapahtui, mutta me eksyimme trekillä tosi pahasti. Löysimme itsemme villisikojen muussaamilta poluilta, joilla lojui paljon haulikon hylsyjä. Jossain vaiheessa eksyimme myös kiellettyyn sienimetsään, ja tupsahdimme lopulta joidenkin ihmisten pihallekin, ei auttanut muu kuin pokkana morjenstaa lounashetkeä viettävää talon väkeä ja jatkaa matkaa.. Palataan trekkiin tarkemmin jossain välissä oman postauksen kera.

Tiistaina päätimme ottaa ihan iisisti. Aamupalaa kokkasimme kauniissa toscanalaisessa huvilassa, jonka jälkeen lähdimme kahdella autolla kohti Valdichianan outlet -kylää. Neljän ihmisen ostokset mahtuivat kuin ihmeen kaupalla miniautomme takakonttiin (minä ostin vain yhden Gantin paidan ja Asicsin lenkkarit). Illalla huvilan omistaja Fabio kokkasi meille perheineen ihastuttavan ja tunnelmallisen kolmen ruokalajin illallisen huvilan pihalle pystytetylle pöydälle. Olimme koko kööri kasassa, ja nauru raikui pikkuisessa Bucinen kylän yössä. Ihan mahtava ilta!

Keskiviikkona ei edellisillan juhlimisesta huolimatta jääty uima-altaalle notkumaan. Urhea ja reipas viiden hengen trekkiporukkamme lähti tällä kertaa kohti Monte Faetaa (toivoen, että tällä kertaa emme eksyisi).

Keskiviikon trekki menikin onneksi täydellisesti! Monte Faetan huipulta ihailimme maisemia mm. Pisaan, jossa piipahdimme reilun 12 kilometrin trekin jälkeen vielä syömään, hämmästelemään vinossa olevaa tornia ja ajelemaan ympäri kaupunkia viiden hengen polkupyörähässäkällä. Pisasta tulee kuvia ja juttua blogiin myöhemmin, Instagramiin en ollutkaan laittanut vinosta tornista yhtään kuvaa. Monte Faetan päältä lähetimme teille myös videoterkut.

Torstaina päiväretkikohteeksi otettiin hurjan kaunis Siena, jonne matkasimme Sohvi travelsin kanssa. Kipitimme Sienassa päättömän harhailun lisäksi kellotornin huipulle, josta saimme ihailla punatiilisiä taloja. Hurmaava paikka. Sienassa ehdimme hortoilla viiden tunnin ajan, ennen kuin pikkuinen Smarttimme piti ohjeistaa kohti majapaikkaamme Villa Catolaa.

Viimeisen illan kunniaksi olimme varanneet hirmuisten säätöjen saattelemana pöydän Castel Monasteron viinikellarista (La Cantina) seitsemälle hengelle. Illallismenu – jonka takana oli sellainen kaveri kuin Gordon Ramsay – oli aivan huikea, siitä(kin) blogissa myöhemmin lisää. Meidän viimeinen aamumme huvilalla alkoi aamupalalla sekä -uinnilla. Sen jälkeen pakkasimme kamamme kasaan, hyvästelimme upean Bucine-poppoomme, ja suuntasimme vuokra-Smartimme kohti..

Cinque Terreä!

Majoituimme Cinque Terren eteläisimpään kylään, jonka nimi on Riomaggiore. Perjantaina tutustuimme pieneen kylään, todeten sen olevan jotain todella söpöä. Satuimme törmäämään illansuussa myös yhteen tosi mukavaan työkaveriini, jonka kanssa vaihdoimme rannalla tunnelmia ja lomafiiliksiä, tosi hauska sattuma! Ilta-auringon aikaan otimme vielä aurinkoa isoilla rantakivillä, keräten voimia seuraavaan päivään. Lauantaina oli edessä 17 kilometrin tiukka trekki läpi neljän Cinque Terren kylän. Ja ei, trekkiä ei tehty ns. maatasossa, vaan me patikoimme kylien läpi vuorten yli. Tekemästämme videoterkuista voi ihailla maisemia parin minuutin ajan. Aivan upea trekki!

Trekin jälkeen menimme hetkeksi rannalle makoilemaan ja uimaan Välimereen, ennen kuin palasimme Riomaggioreen illalla laivalla, josta näimme kauniit kylät vielä myös mereltä päin. Päivä oli ollut sen verran hikinen ja rankka, että päätimme hakea kotimatkalla lähikaupasta sapuskoja, ja syödä ne kaikessa rauhassa pitkän suihkun jälkeen hotellihuoneemme terassilta, jolta aukeni mukavat maisemat yli Riomaggioren pienen ja värikkään kylän.

Sunnuntaina matkamme jatkui joskus aamupäivällä kohti Gardajärveä. Gardalla majoituimme Malcesinessa, jonne saavuimme kolmen aikaan iltapäivällä. Matkapäivä sujui tuttuun tapaan kaupunkiin tutustuessa. Illalla ihailimme uikkarit päällä auringonlaskua sen jälkeen, kun olimme heränneet päikkäreiltä rannalta.

Seuraava aamu (maanantai) alkoi jännittävissä tunnelmissa.. Kävelimme Malcesinen rantaviivaa pitkin, ja yritimme saada ajatukset pois tulevasta..

Jännityksen syy oli liitovarjoilu, joka oli kyllä kreiseintä mitä olemme koskaan ennen tehneet. Erityisesti herra Longfield oli aika paniikissa, sillä korkeat paikat eivät ole hänen lempimestojaan. Mutta niin vain hänkin uskalsi lopulta tulla mukaan – ja onneksi uskalsi, juoksu alas 1700-metriseltä Monte Baldo-vuorelta, ja liitovarjoilu Gardajärven päällä oli huikaiseva kokemus! Liitovarjon kyydistä lähetettiin myös terkut teille videon merkeissä.

Maanantaina loppupäivä meni liitovarjokokemusta sulatellessa. Söimme hyvin ja otimme kaikessa rauhassa aurinkoa rannalla. Uimassakin kävimme (minä tosin vain melkein) jäätävän kylmässä Gardajärvessä.

Tiistaina matka jatkui jälleen. Tällä kertaa kohti Veronaa, joka ei ollut alun perin matkasuunnitelmissa ollenkaan. Herra Longfield oli kuitenkin järjestänyt meille vierailun tiistaiksi Veronan lähettyvillä sijaitsevalle Pasqua-viinitilalle, jonka takia olimme varanneet hotellin vain yhdeksi yöksi Veronasta. Viinitilalla vierailu peruttiin kuitenkin viinitilan toimesta vierailua edeltävänä päivänä (melkoisen Pasqua temppu..), mutta koska Veronan hotellimme oli jo varattu, menimme sitten vain Veronaan. Meillä ei siis ollut Veronan osalta oikein mitään suunnitelmia, joten niinpä pörräsimme kaupungissa opaskirjan kanssa, kaikki kohteet kun olivat meille ihan tuntemattomia. Hotellihuoneemme ikkunasta näki Julian parvekkeen, joka oli selkeästi kova turistirysäkohde. Onneksi Veronassa kuitenkin piipahdimme, sillä sekin oli kaunis, tunnelmallinen ja värikäs pieni kaupunki, jossa nähtävää riitti.

Veronassa oli reissumme aikana käynnissä vuotuisat Veronan oopperajuhlat, jonne yritin hommata meille lippuja jo Suomesta. Meidän harmiksemme yhtään esityspäivää ei osunut niille päiville, kun me olisimme olleet edes säädyllisen matkan päässä Veronasta. Niinpä mahtava kulttuurikokemus jäi tällä erää kokematta.. On todella hienoa, että Veronan keskustassa sijaitsevaa vanhaa ja hienoa amfiteatteria käytetään yhä mm. oopperaesitysten ja ihan kaiken maailman poppareiden ja rokkareidenkin esiintymisten näyttämönä.

Veronasta matkamme jatkui vielä viimeiseen kohteeseemme. Vuokra-autolle sanoimme Veronassa heipat, joten sieltä siirryimme junalla Venetsiaan.

En osannut etukäteen oikein kuvitella, minkälaista Venetsiassa voisi olla. Pelkäsin isoja turistimassoja, haisevaa vettä, taskuvarkaita sekä ylihintaista turistisafkaa. Mutta turhaan pelkäsin – Venetsia oli huikaisevan upea ja se lumosi meidät molemmat parissa tunnissa. Eksyimme pienille kaduille lukemattomia kertoja, söimme todella hyvää ja edullista ruokaa, teimme hieman ostoksia, pohdimme oudon kaupungin historiaa sekä tulevaisuutta, ja tutustuimme upeisiin palatseihin sekä kirkkoihin. Niin ja teimme teille kellotornista reissun viimeiset videoterveiset.

Torstaina nautimme täysin rinnoin upeasta Venetsiasta. Kävelimme päivän aikana 15 kilometria reippaasti yli 30 asteessa, huh. Illalla palkitsimme itsemme viimeisen illan kunniaksi ylihintaisilla Spritz Veneziano -drinkeillä, jotka nautimme ilta-auringon aikaan San Marco -aukiolla. Terassilla soi live-musiikki viiden hengen orkesterin johdolla, jotka sähkökitaroiden sun muiden sijaan soittelivat viululla, huiluilla, haitarilla ja pianolla kaikenlaisia hienoja covereita tutuista biiseistä, joten mikäs siinä oli aperitiiveja hotkia. Illalliseksi söimme vielä pastaa pienen pienessä ravintolassa, joiden ainoat asiakkaat olimme loppuillasta. Perjantaina ehdimme vielä kiertää kaksi museota sekä Dogen palatsin ennen myöhäisen iltapäivän lentoa kotiin.

Olipahan reissu! Ihania muistoja sekä kokemuksia saatiin kasaan taas paljon! Kiitos todella paljon kaikille kavereille, jotka olivat mukana reissun ensimmäisellä viikolla Villa Catolassa! After partyt sitten syksyllä kuten puhuttiin. Lupaan tehdä ison kasan tiramisua, nam.

Videopäiväkirja Venetsiasta

Viimeisiä viedään! Huomenna kotiin, mutta sitä ennen on ihan pakko lähettää teille vielä viimeiset videoterveiset – tällä kertaa helteisestä Venetsiasta!

Huomenna ehdimme vielä kiertää Venetsiaa hyvän tovin, ennen myöhäisen iltapäivän lentoa Suomeen. Ohjelmassa olisi Correr- sekä arkeologisen museon koluamista, joten ei reissu ihan vielä ole ohi. Mahtia on ollut tähän asti, mutta kotiin on kyllä ihana tulla. Siellä odottaa ainakin yksi todella odotettu juttu, mutta siitä lisää myöhemmin. Nyt vaan hyvää ja aurinkoista viikonloppua kaikille!

Videopäiväkirja liitovarjon kyydistä Gardajärveltä

Tupsahdimme herra Longfieldin kanssa Cinque Terrestä Gardajärvelle, jossa meidän oli tarkoitus alkaa rauhoittaa reissun tahtia ennen perjantaista kotiinlähtöä. Olimme kuitenkin varanneet hotellin ihan vain varmuudeksi Malcesinesta, joka sijaitsee aivan Baldo-vuoren juurella, jos sattuisimme vielä haikailemaan seikkailuja ja uusia vaellusreissuja.

Kotoa käsin olin jo selvittänyt, että Baldo-vuorelta on mahdollisuus tehdä tandemliitoja liitovarjoilla. Herra Longfield sanoutui hommasta heti irti, mutta lupasi tulla kannustamaan ja videoimaan mun lentoa, jos vain uskallan sinne yksikseni lähteä.

Malcesineen tulimme sunnuntaina, ja vaellusjalkaa alkoi kyllä heti vipattaa kun näimme komean Baldo-vuoren hotellimme takapihalla. Päivän käytimme kuitenkin Malcesinen kujiin tutustuen, ja kävimme toki myös lounaalla. Alkuillasta päätimme käydä tekemässä retken Baldo-vuorelle köysiradan avulla. Siinä samassa ajattelimme kysyä vinkkejä hyvistä trekkipoluista. Mutta köysirata ei ollutkaan iltaan asti auki, viimeinen vuoro ylös lähti jo kuudelta, joten homma jäi sunnuntaina väliin. Suuntasimme köysiradalta sitten rannalle, jossa aloimme kuunnella Hemingwayn Vanhus ja meri -äänikirjaa nukahtaen jossain välissä laineiden liplatukseen ihan totaalisesti. Teki aika hyvää. Heräsimme siinä vaiheessa, kun aurinko alkoi laskea vastarannalla olevien vuorten taakse. Mikäs siinä oli kaunista auringonlaskua ihaillessa lämpimässä illassa.

Seuraavana aamuna sain herra Longfieldin puhuttua ympäri aiemmin mainitsemastani liitovarjoilusta. En ihan totta tiedä miten sen tein, mutta aamupalan jälkeen herra varasi meille molemmille liitovarjoilut kello 12.00. Aamupäivän kävelimme Malcesinen rantaviivaa edestakaisin aika hermostuneena. Katsoimme yläilmoihin, jossa hemmetin korkealla olevia liitovarjoilijoita näkyi vähän väliä. Lopulta suuntasimme köysiradalle, ja tapasimme siellä kahdentoista aikaan Fabion sekä Stefanon, jotka olivat meidät liitovarjopilottimme. Ja köysiratamatkan jälkeen sitten oltiinkin yhtäkkiä molemmat yläilmoissa, juostuamme pilottiemme kanssa 1700 metrin korkuiselta vuorelta alas!

Itse lennosta on aivan pakko kirjoittaa ihan oma postaus, mutta tässä nyt alkuun videopäiväkirjaterveiset yläilmoista! Ääni kuulostaa videolla tosi hassulta ja teennäiseltä, mutta se johtuu siitä, että puhe on nauhoitettu videon päälle illalla hotellihuoneessa. Jorisen kyllä sanasta sanaan samat jutut kuin oikeasti yläilmoissa kameralle puhuin! Videolla vaan kuului niin kamala tuulenvire, ettei kukaan olisi halunnut sitä katsella. Siksi nyt tehtiin näin – eläytyminen jälkikäteen johonkin tosi siistiin juttuun on muuten aika hankalaa. Se saattaa myös kuulua videolta läpi. Heh! Mutta ihan sama, kokemus oli aivan mieletön!

Videopäiväkirja Cinque Terrestä

Eilen oli kyllä ehdottomasti tämän loman rankin, mutta myös upein päivä!

Patikoimme herra Longfieldin kanssa 17 kilometriä, läpi neljän Cinque Terren kylän läpi. Kylästä kylään emme suinkaan menneet junalla tai laivalla, vaan patikoimme kylien väliset matkat vuorilla. Kyliä saimme ihailla yläilmoista ennen kuin laskeuduimme niihin pieniä ja ajoittain hyvin huonokuntoisia polkuja pitkin. Toki vuorenrinteiltä avautui lähes koko matkan ajan myös tajuttoman kauniit maisemat Cinque Terren kallioiselle rantaviivalle.

Vaellus oli rankka, sitä emme voi kiistää. Kummallisia kivisiä portaita tuli noustua ja laskeuduttua eilen varmasti suunnilleen 10 000 kappaletta, ehkä enemmänkin, sillä maasto oli sellaista mukavaa ylämäki-alamäki-settiä melkein koko matkan. Siitä ei ole kuitenkaan epäilystäkään, ettenkö lähtisi vaellukselle heti uudestaan. Se oli nimittäin jokaisen askelluksen arvoinen! Ja helppohan se on tässä uhkailla lähtevänsä reissulle uudestaan, kun auto on ihan kohta starttaamassa kohti seuraavaa kohdetta. Heh! Jääkäähän siis kuulolle – seuraavat videoterveiset voivat tulla mistä vaan!

Mahtia sunnuntaita kaikille! Tässä tosiaan vielä videoterveiset Cinque Terrestä. Video on kuvattu vuorenrinteeltä, jossa kävelimme upeiden viiniviljelmien seassa.

Videopäiväkirja Faeta-vuoren huipulta

Eilisen päivän retkikohteena oli Monte Pisano Loop -niminen patikointireitti sekä Pisan kaupunki. Lähdimme matkaan yhdentoista aikaan viiden hengen voimin. Ajomatka kesti trekin alkupisteeseen pari tuntia, joista viimeiset reippaat puoli tuntia saimme ihailla huikeita maisemia vuoren rinteen serpentiiniteitä ylöspäin ajaessamme. Wau!

Itse trekin piti olla pituudeltaan 8,2 kilometriä, mutta vaikka emme ihan totta eksyneet tällä kertaa ollenkaan (edellisen trekin piti olla 9 kilsaa, mutta eksyttiin totaalisesti metsään, ja lopulta patikoimme 14 kilsaa), venyi trekki 12 kilometrin mittaiseksi. No eihän se mikään paha ollut nytkään. Vuorella ilma on hurjan paljon viileämpää keskipäivällä, joten vaeltaminen käy oikein hyvin myös päivän kuumimpana ajankohtana.

Trekin upein ja haastavin vaihe koettiin reissun puolivälissä, kun nousimme melkein pystysuoraa kivistä polkua yli 60-70 metriä ylös Faeta-vuoren huipulle. Siinä koeteltiin persus- ja reisilihaksia. Mutta upeasti me kaikki viisi hurjapäätä hommasta selvittiin. Jokainen askel tuntui kuitenkin vaivan arvoisilta siinä vaiheessa, kun pääsimme näkemään kuinka upeat maisemat meitä odotti Faeta-vuoren huipulla! Pidimme pitkän, ja ansaitun breikin vuoren huipulla, josta kuvasimme teille pienet videoterveiset.

Breikin jälkeen jatkoimme trekkiä kunnes saavuimme lopulta takaisin autolle. Trekistä, sekä päivän toisesta retkikohteesta, Pisasta, tulee tarkempaa raporttia reissun jälkeen. Nyt pitää kiiruhtaa uusiin seikkailuihin – saa nähdä mistä saatte seuraavat videoterkut. Heh!