Ette usko kuinka pitkään olen pantannut tämän postauksen otsikkoa! Vispipuuron värinen suukko – siinä vasta ihana lausahdus, laittaa ihan hymyilemään. Tosin en kyllä tahtoisi suukotella kenenkään kanssa, jolla olisi vispipuuroiset huulet..
Otsikon panttaaminen on johtunut siitä, että tahdoin ehdottomasti säästää sen vispipuuroreseptin postaukseen. Jotenkin oudosti yhdistän pinkin vispipuuron jouluun, vaikka eihän siinä oikeastaan mitään kovin jouluista edes ole. Vielä oudompaa tässä on se, etten ole koskaan tykännyt vispipuurosta. Äiti sitä kotona aina välillä teki, ja isäni kanssa he söivät sitä ihan kamalalla vimmalla, samalla kun minä maistoin lusikallisen ja irvistin (saatoin myös sanoa yök). Kun sitten teinivuosina raahasin herra Longfieldin kotiin, tuli pian selväksi, että myös hän on hulluna äitini tekemään vispipuuroon. Joten tässä kohtaa on varmaan ihan reilua unohtaa omat inhotukset vispipuuroa kohtaan ja julkaista äitini vuosikausia käyttämä samettisen pehmeän vispipuuron resepti.
Mun on kyllä pakko myöntää, että vispipuuro näyttää todelta kauniilta, sen paksu koostumus ja pastellinen väri huokuttelee mua kuin kukka ampiaista, mutta sama yök multa pääsi myös viime viikonloppuna kun vispipuuroa pitkästä aikaa maistoin. Herra Longfield taasen popsi sitä tuttuun tapaan isoja määriä.
Samettisen pehmeä vispipuuro
- 5 dl (äidin poimimia) puolukoita
- 1 l vettä
- 1-2 dl sokeria
- 1½ dl mannasuurimoita
- ripaus suolaa
1. Keitä puolukoita vedessä niin kauan, että marjoissa on valkoiset kuoret ja vesi on punaista (tässä menee noin 15 minuuttia). Ideana on saada marjoista kaikki irti, eli ne näyttävät keittämisen jälkeen ruttuisilta kuorilta.
2. Kaada neste siivilän läpi esim. kulhoon. Painele marjoista kaikki mehu hieromalla niitä lusikalla siivilässä.
3. Kaada mehu takaisin kattilaan ja sekoita mukaan sokeri, suola ja mannasuurimot.
4. Keitä sekoittaen noin 10 minuuttia.
5. Laita puuro jäähtymään kylmää vettä olevaan altaaseen/astiaan (eli nosta kattila kylmään veteen). Anna puuron jäähtyä kunnolla.
6. Vatkaa jäähtynyt puuro sähkövatkaimella paksuhkoksi seokseksi. Väri muuttuu hempeän vaaleanpunaiseksi vatkaamisen aikana.
Kuten kuvista voi nähdä tuunasimme vispipuuroa tarjoamalla sitä kolmella eri lisukkeella, oli perinteinen sokeri+maito-yhdistelmä, hieman villimpi vaahdotettu vaniljakastike sekä ylimakea kermavaahto. Oma suosikkini oli vaniljakastike ihan siitä syystä, että itse puuro maistui sen kanssa kaikista vähiten. Kerma oli puuron kanssa liian makeaa, ja herra Longfield piti pitkän testirupean jälkeen eniten perinteisestä maito+sokru-yhdistelmästä.
Olisiko tästä södestä jälkkäristä joulupöytään? Ainakin sen voi hyvin valmistaa jo ennen aattoa jääkaappiin valmiiksi.
Suukotelkaahan! : )( :
«Vuosi sitten: Joulukalenteri 19: American Christmas Grill»
Meanwhile in Longfield.. 
Enpä olekaan vispipuuroa syönyt aikoihin, lapsena sen sijaan useastikin. Ihan hyvää mielestäni, vaikken sitä jouluruokana osaa ajatellakaan. (Tosin anoppilassa on yhtenä joulujälkiruokana marjakiisseliä, ei perinteisen joluista sekään, mutta maistuu silti…)
Meilläkin (tai siis herralla) oli tooosi pitkä tauko vispipuuron syömisessä, mutta sain äidiltä mukaani vähän aikaan sitten rasiallisen puolikoita ja heti tuli mieleen, että vispipuuroa täytyy päästä tekemään. Harmi vaan, ettei puuro ollut vieläkään mieleeni..