Kotimainen broilerituotanto

Olen mukana Atria Perhetila –kampanjassa, ja tämä postaus on tehty yhteistyössä Atria Perhetilojen kanssa.

En voi sanoa, että tätä postausta olisi ollut helppo kirjoittaa. En voi myöskään sanoa, ettenkö olisi miettinyt tähän kampanjaan mukaan lähtemistä enemmän kuin kymmenen kertaa. Vielä lähtöaamunakin mietin miksi ihmeessä lähdin mukaan, koska eihän mulla voi olla mitään hyvää sanottavaa broileritilasta. Mun teki kyllä kovasti mieli päästä käymään Atria Perhetilalla, jossa broiskut kasvavat, sekä Nurmon tehtaalla, jossa tapahtuu se kaikkein hurjin – teurastus, lihan käsittely sekä pakkaus. Mutta tuntui hankalalta kertoa näistä asioista postauksessa, erityisesti kampanjapostauksessa. Onneksi mukaan lähti kuitenkin tosi kiva porukka, joilla ajattelin olevan samoja fiiliksiä kuin mulla, joten päätin rohkeasti ottaa härkää sarvista ja astua oman mukavuusalueeni ulkopuolelle.

Keskiviikkoaamun ensimmäisenä kohteena oli Jalasjärvellä sijaitseva Latva-Kiviniemen tila, jossa on tilat 80 000 broilerille. Kyllä luitte oikein, 80 000 broilerille (yhdellä neliömetrillä on 17 broileria). Jalasjärven tila on yksi reilusta 80:stä Atria Perhetilasta, joissa kasvatetaan broilereita. Broilerit elävät Jalasjärvellä kolmessa kasvatushallissa, jotka ovat hyvin pitkälti tietokoneistettuja – halleissa kyllä käydään tilan omistajien toimesta päivittäin, mutta valvontaa hoidetaan pitkälti erilaisten kameroiden sekä lämpö- ja ilmanlaatuanturoiden avulla.

Broilerit elävät Jalasjärvellä kasvatushalleissa keskimäärin 35 vuorokautta, jonka jälkeen ne lastataan laatikoihin, rekkoihin ja sitä kautta Nurmon tehtaalle noin 50 kilometrin päähän. Keskimääräinen matka kasvatustilalta teurastamolle on Atrialla 38 kilometriä. Tämä on hyvä asia: linnut eivät joudu kulkemaan pitkiä matkoja laatikoissa rekan kyydissä. Matkan aikana niiden stressitaso nousee, ja se aiheuttaa erilaisia ongelmia, esimerkiksi sydänkohtauksista johtuvia kuolemia.

Tähän väliin on varmaan syytä sanoa, että meidän taloudessa broilerin syönti väheni huomattavasti Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut –kirjan lukemisen jälkeen. Samaisen kirjan jälkeen alkoi myös possulakko, joka kuihtui kyllä nopeasti kasaan meidän selkärangattomuutemme takia. Pekoni sekä makkara maistuvat meille liian hyvin.. Broilerin käyttökään ei loppunut kirjan lukemisen jälkeen, mutta sentään vähentyi.

Suurimpana syynä broilerin käytön vähentämiselle oli se, että tajusin kuinka jalostettu ja tuotannollinen eläin broileri on. Siipikarjan olot ovat kyllä kirjankin mukaan Suomessa yleisesti ottaen hyvät verrattuna useisiin muihin maihin. Lisäksi Suomessa kasvatetun broilerin liha on eittämättä maailman puhtainta – salmonellasta ei ole tietoakaan, eikä broilereilla ole tavattu Suomessa moniin vuosiin sellaisia tauteja, joihin olisi tarvittu antibiootteja. Joissakin maissa antibiootteja juotetaan broilereille juomaveden mukana, sillä hygienia ei ole sillä tasolla, että tilalliset voisivat luottaa siihen, että linnut pysyvät muutoin terveinä ja hengissä. (Muistattehan siis varmistaa ravintoloissa, että heidän käyttämänsä broilerin liha on kotimaista.)

Syötäväksi kasvatetut -kirjan kuvat eivät järkyttäneet minua, vaikka yleensä olenkin aikamoinen nössö kaiken ikävän ja epämiellyttävän sisällön suhteen. Enemmän minua järkytti se, että broilerin elinikä on niin tavattoman lyhyt, ja että eläin on jalostettu kasvamaan nopeasti, vain jotta se saataisiin mahdollisimman nopeasti meidän ihmisten ruokapöytiin.

Totuus on kuitenkin se, että broileri kelpaa vuosi vuodelta kuluttajille paremmin. Pehmeä, proteiinipitoinen ja vähärasvainen liha, joka on helppo ja nopea valmistaa, ja on kaiken päälle vielä suhteellisen edullista, kiinnostaa kuluttajia. Ja kuluttajien tarpeeseen on vastattava. Henkilökohtaisesti olen ehdottomasti sitä mieltä, että kuluttajat tulisi saada valitsemaan entistä herkemmin kotimainen tuote. Meillä on Suomessa tiukka lainsäädäntö, joka asettaa tilallisille normit, ja siinä sivussa myös valvoo tilojen toimintaa ja lihan laatua. Haluan uskoa, että valvonta toimii, epäkohtiin tartutaan ja ne saadaan hoidettua kuntoon yhdessä tilallisten kanssa.

Atria Perhetiloilla työskentelee ihmisiä – perheitä, joiden elanto on kiinni broilerien tuotannosta. En halua uskoa, etteikö jokainen tilallinen tahtoisi pitää broilereistaan hyvää huolta, sillä muutenhan se olisi sama kuin ampuisi itseään nilkkaan. Ongelmia voi tulla vastaan kaikilla. Silloin pitää pyytää apua. Apua ja tukea on Atrian kaltaisissa isoissa organisaatioissa saatavilla monelta eri osa-alueelta.

Yksi kysymys, jonka olin ennen retkeämme kirjannut ylös muistivihkooni, kuului seuraavasti: Kuinka monta lintua tilalla kuolee keskimäärin päivässä? Olin laatinut muitakin tiukkoja kysymyksiä, ja luettuani herra Longfieldille koko kysymyspatteristoni, tokaisi hän, että sut varmaan heivataan sieltä vierailulta noiden jälkeen pellolle. Eipä heitetty. Sain vastaukset kaikkiin kysymyksiini.

Monia muitakin varmasti kiinnostaa kuolleisuusmäärät. Alustetaan sen verran, että lajista riippumatta eläinten pentuaika on yleisesti otollisinta aikaa erilaisille sairauksille, ongelmille sekä sitä kautta kuolleisuudelle. Broilerit elävät keskimäärin vain 35 vuorokautta, ne eivät ehdi tulla sukukypsiksi, joten ne ovat melkein koko elinkaarensa ajan pentuiässä. Tilan omistaja kertoi silmiään räpäyttämättä, että heillä kuolleisuus on 3,5-4 %. Tämä prosenttimäärä on noin 3 200 lintua per 80 000 broilerin erä. Ja kun broiskut elävät sen 35 vuorokautta, saadaan päiväkohtaiseksi kuolleiden määräksi noin 91 lintua. Kuolleet ja sairaat yksilöt poistetaan kasvatushalleista päivittäin käsin. Sairailta yksilöiltä taitetaan niskat nurin heti maasta nostamisen jälkeen.

Toinen asia joka minua kiinnosti suuresti, oli kasvatushallien päivien ja öiden pituudet. Kasvatushalleissa ei ole ikkunoita, joten vuorokausirytmiä säädellään valoin. Broilerit syövät pitkälti koko ajan hereillä ollessaan (valoisaan aikaan), ja pidentämällä valoisaa aikaa broiskut luonnollisesti kasvavat nopeammin, sillä ne syövät enemmän. Latva-Kiviniemen tilalla pimeää aikaa on vuorokaudessa yhteensä 6 tuntia. Neljä tuntia yöllä ja kaksi tuntia keskellä päivää.

Jalasjärvellä vierailun päätteeksi putkahdimme broilerien kasvatushallista ulos, riisuimme saappaat sekä siniset ufopukumme, ja kiitimme suuresti tilanpitäjiä siitä, että pääsimme kuulemaan tilan toiminnasta sekä kurkistamaan broilerien elämään näinkin läheltä. Matkamme jatkui Perhetilalta Seinäjoelle lounaalle, ja sieltä päivän ehkä jännittävimpään paikkaan – Nurmon tehtaan broilerilinjalle.

Nurmon tehtaalle broilerit saapuvat viimeiseltä matkaltaan. Ne saapuvat tänne suoraan kasvatushalleista, ja lähtevät täältä Atrian rekoilla muovirasioissa ympäri Suomen ruokakauppoja. Ihan pientä määrää broiskuja Nurmon tehtaalla ei päivittäin käsitellä. Päivittäin tehtaan uumenissa teurastetaan noin 110 000 broileria, jotka ovat kaikki peräisin Atria Perhetiloilta.

Käsitellään se teurastus ensin. Linnut saapuvat tehtaalle päällekkäin olevissa laatikoissa. Ne kuskataan trukeilla hämyiseen halliin, jossa on sinertävä valo. Hallissa oli tavattoman rauhallista, linnut olivat hiljaa, ja pääosin vain pötköttivät toistensa vieressä. Mitään huumausaineita linnuille ei annettu, pelkkä hämyisen sininen valo sai ne rauhoittumaan. Laatikoista linnut kipattiin tainnutusputkeen, jossa ne saivat ensin happiannoksen, joka sai ne rauhoittumaan entistä enemmän. Sen jälkeen putkeen laitetaan hiilidioksidia, joka tainnuttaa linnut. Olihan se hurjaa katsoa, miten valkoiset linnut availivat suutaan ja silmiään viimeisiä kertoja ennen kuin taju lähti. Kysyin, onko koskaan käynyt niin, että joku broileri ei olisi kaasuputkessa tajuaan menettänyt, ja ei kuulemma ole.

Kun linnut ovat tajuttomia, nostetaan ne jaloistaan pitkin hallia liikkuville kiskoille. Kiskot vievät linnut leikkurin läpi, joka leikkaa tajuttomilta linnuilta kurkun auki. Sen jälkeen alkaa veri valua. Haju oli verilammikoiden keskellä seistessä ikimuistoinen. Tästä eteenpäin vuorossa on mm. kyniminen ja suolistus, ja pikkuhiljaa kiskot vievät broilerit kylmähuoneiden kautta aina vain eteenpäin. Osa tippuu kiskoilta kokonaisina painon mukaisiin laatikoihin – ne päätyvät esim. S-marketin grillibroilereiksi tai kokonaisina pakkaseen. Osa jatkaa matkaa erilaisten leikkurien luokse. Kaikki broilerin osat leikataan pääsääntöisesti koneellisesti. On leikkuri joka leikkaa siivet, toinen leikkaa reisipalat ja kolmas irrottaa tuosta noin vaan rintafileet. Kiskojen ja leikkurien seuraaminen oli ajoittain jopa hypnoottista. Broilereita viiletti sivuilla sekä yläpuolella sellaista vauhtia, että silmissä vilisi.

Valmiit palat viedään maustamishalliin, jossa niitä suolataan ja marinoidaan tarkkojen reseptien mukaisesti. Tämän jälkeen maustetut fileet, koivet, siivet sekä suikaleet pakataan ja päälle läiskästään Perhetilan nimi, josta selviää lihan alkuperä aina tilalle asti. Tämän jälkeen tuote on valmis kaupan hyllylle. Järisyttävän tehokasta ja organisoitua toimintaa.

Useille, ehkä jopa lähes kaikille kuluttajille broilerien elämä on kovin etäistä. Broilereita ei näe koskaan missään. Moni varmasti myös sekoittaa kanan ja broilerin keskenään. Kasvatushallit sekä teurastamot ovat suljettuja jo ihan hygienian vuoksi, eikä niiden sisään pääse kurkistamaan lähes koskaan. Tästä näkövinkkelistä Atria teki minusta todella rohkeasti kutsuessaan meidän viiden hengen bloggaajaporukan tutustumaan tähän mielipiteitä kovasti jakavaan siipikarjalajiin. Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat näissä asioissa pelkkää plussaa, ja sitä pitäisi ehdottomasti lisätä. Faktojen (ei vain mielikuvien) perusteella jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä ja toimia niiden mukaan.

Yhteistyössä Atria Perhetila

10 faktaa ilmalämpöpumpusta

Ilmalämpöpumppujen suosio erityisesti sähkölämmitteisissä taloissa ei varmasti näe laantumisen merkkejä ihan heti. Meidän vihreän Vihervaaramme lämmitysmuotona on maalämpö, ja sen lisäksi olohuoneessa nököttää varaava takka, joten me emme hakeneet ilmalämpöpumpulla halvempia sähkölaskuja, vaan yksinkertaisesti viileämpää kämppää kesällä. Tiesittekö muuten, että ilmalämpöpumput on alunperin kehitetty juurikin viilentämään sisäilmaa, ja moni muu on meidän tavoin valmis maksamaan jo yksin siitä.

Takana on nyt kolme kesää vihreässä Vihervaarassa – kaksi hikistä ja yksi hietön. Nyt vain toivotaan, että hiettömiä kesiä on edessä vielä ainakin noin 10-15 kappaletta. Sen verran meidän uuden ilmalämpöpumpun pitäisi käytössä kestää.

Toshiba Suzumi 16 on tosiaan nyt puhissut olohuoneessa kuukauden päivät, asennukset kävi heinäkuun puolella tekemässä LämpöYkkösen kaksi varsin komeaa nuorta miestä. Kokosin teille tähän postaukseen 10 faktaa ilmalämpöpumpuista, mistään tekniikoiden paasauksesta ei kuitenkaan ole kyse – vaan ihan semmoisia perusjuttuja, jotka ei välttämättä ole kaikille tuttuja.

Faktat löytyvät oheiselta videolta (videolla tuhisee myös Horatio) sekä hieman pidempänä sepustuksena postauksesta (ilman Horation tuhinoita). Olkaapas hyvä!

1. Viilennä vain omaa kotiasi

Aloitetaan tällä kaikista yksinkertaisimmalla faktalla. Kun ilmalämpöpumppu on päällä, tulee ovet ja ikkunat sulkea. Muuten laite yrittää viilentää/lämmittää koko ympäröivää asuinaluetta, ja siinä ei ole mitään järkeä.

2. Valitse oikea pumppu omiin tarpeisiisi

Meidän tarpeena oli saada talo viileäksi kesäisin. Lämmitysominaisuutta emme tarvitse ollenkaan, sillä emme tule pitämään laitetta päällä kuin kesäaikaan. Ennen kuin ilmalämpöpumppu kotiutui olohuoneeseemme terassin ovien päälle, nukuimme kuumimmat yöt terassin ovet auki. Tämä tarkoitti eittämättä sitä, että Horatio puhisi ja pihisi pitkin yötä, sillä pihamaalla juoksenteli kissoja, pupuja, lintuja ja välillä varmaan naapureitakin häiritsemässä Horation yöunia. Ja aina kun Horatio puhisi, me heräsimme – useita kertoja yössä.

Mutta eipä herätä enää! Nyt olohuoneessa surisee Toshiba Suzumi 16 -ilmalämpöpumppu, jonka ansiosta saamme kaikki nukkua yöt rauhassa, ilman hikipisaroita ja hyttysiä.

3. Ilmalämpöpumppu voi näyttää myös hyvältä – sisältä ja ulkoa

Sisäyksikkö on lähes näkymätön, ainakin jos seinät ovat vaaleat. Me päädyimme laittamaan sisäyksikön olohuoneeseen, aivan terassin ovien yläpuolelle, jolloin pumpusta saadaan meidän talossamme paras hyöty irti. Tila johon pumppu ilmaa puhaltaa on avara, ja viileä ilma pääsee liikkumaan avoimesta tilasta vaivattomasti tärkeimpiin viilennystä vaativiin huoneisiin.

Yllätyin, kuinka vähän valkoiseen sisäyksikköön kiinnittää huomiota. Se istuu meidän olohuoneeseemme hienosti, nousematta oikeastaan yhtään esille vaaleasta tapetista.

Ulkoyksikön paikka oli etukäteen jo aika selvä. Saimme sen hyvin jemmaan terassin kaiteen taakse, jossa se on katseilta hyvin piilossa. Hommasimme LämpöYkköseltä samaan syssyyn myös mittojen mukaan tehdyn puisen kotelon ulkoyksikölle, sillä halusin saada siitä mahdollisimman siistin ja huomaamattoman. Kotelossa on peltinen valkoinen kansi. Mietin tovin, maalaanko kotelon valkoiseksi vai samalla vihreällä maalilla kuin talokin on maalattu. Päädyin lopulta pohdintojeni päätteeksi sutimaan kotelon vihreällä värillä, jotta se ei nousisi liiaksi esiin talon seinästä. Olen lopputulokseen oikein tyytyväinen – vihreää hökötystä ei erota kunnolla edes pihallemme johtavalta tieltä.

4. Lähes äänetön

Ensimmäisellä asennuksen jälkeisellä viikolla kysyimme muutaman kerran olohuoneessa ollessamme, että alkoiko ulkona sataa vettä. No ei alkanut, vaan tasainen pieni hurina oli peräisin Toshibastamme. Viikon jälkeen emme ole ääntä huomanneet enää mitenkään. Mainoslehdessä Toshiba kertoo sisäyksikkönsä olevan luokkansa hiljaisin. Laitteen äänitaso on varmasti monelle asiakkaalle yksi tärkeimmistä ominaisuuksista pumpun hankintaa mietittäessä, joten sen tuleekin olla hyvin hiljainen.

5. Oikean viilennyslämpötilan valitseminen

Viilennys toimii pääpiirteissään niin, että sisäyksikkö sitoo huoneilmasta lämpöä, joka luovutetaan ulkoyksikön kautta pihalle.

Meidän tapauksessa tulee ottaa huomioon maalämpöjärjestelmän sisälämpötilan asetusarvo. Ilmalämpöpumpulle ei kannata antaa maalämpöjärjestelmälle annettua asetusarvoa alempaa viilennyslämpötilaa, jotta nämä kaksi lämmitystahoa eivät ala tapella keskenään – muuten ilmalämpöpumppu yrittää koko ajan viilentää ja maalämpöpumppu samanaikaisesti lämmittää talon sisälämpötilaa, jolloin molemmat tekevät turhaa työtä ja siitä nyt ei säästöä varmasti synny senttiäkään.

Ennen kuin laitamme pumpun talviunille syksymmällä, tulee meidän ennen OFF-painikkeen painamista (Standby-tila ei ole sama asia) pitää laitetta hetken aikaa lämmitysmoodissa, jotta se kuivuu kunnolla ja ylimääräinen kosteus saadaan laitteesta pois ennen pitkää talvea. Talven ajan meidän talomme lämpötilasta pitää sitten huolta maalämpö sekä varaava takka.

6. Sisä- ja ulkoyksikön oikea sijoituspaikka

Ilmalämpöpumpun voi asentaa käytännössä vaikka minkälaisiin taloihin. Taloyhtiöllä taikka kunnalla saattaa kuitenkin olla ehtoja siitä mihin ulkoyksikön saa asentaa, joten asia kannattaa tarkistaa ennen projektiin ryhtymistä ainakin kerros- sekä rivitaloissa.

Viilennystoiminnolla meidän Toshibamme poistaa itsestään kondenssivettä noin 5 litraa päivässä. Tämä vesi tippuu kondenssivesiputkea pitkin suoraan maahan, joten putken pään sijoituspaikka on hyvä miettiä etukäteen – se ei saisi olla esim. aivan kiinni talon seinässä, siitä voi pitkässä juoksussa kehkeytyä kosteusvaurioita. Meillä putken pää menee terassin alle sepelien sekaan.

Itse ulkoyksikölle kannattaa yrittää löytää mahdollisimman suojainen ja avara paikka. Ulkoyksikön paikan ei tarvitse olla sisäyksikön välittömässä läheisyydessä, vaan se voidaan putkien avulla vetää vaikka kuinka kauas sisäyksiköstä. Ulkoyksikön päälle voi lisäksi tilata lisävarusteena (tai askarrella itse) puisen kotelon, jonka voi maalata millä värillä tahansa. Meille kotelo tilattiin ja asennettiin LämpöYkkösen toimesta, maalauksen hoidin itse, ja käytin samaa värisävyä jolla talon ulkoseinä on maalattu.

7. Anna ammattilaisten hoitaa asennus – saat siitä kotitalousvähennystä

Ilmalämpöpumppua ei suositella asennettavaksi itse, vaan siihen kannattaa pestata asiantunteva ja pätevä asentaja. Jo ihan vakuutusten takia. Ja myös sen takia, että pumpusta saadaan varmasti kaikki tehot irti. Väärin asennettu pumppu voi myös esimerkiksi pitää tavallista kovempaa meteliä, ja parhaassa tapauksessa koko laite hajoaa ennen aikojaan jos se on törkätty seinään miten sattuu. Tee-se-itse-miehet kannattaa siis taivuttaa ammattilaisten puoleen, vaikka se kuinka tuntuisi pahalta. Joskus on varsin mukavaa vaan katsoa vierestä kun asiantuntijat tekevät hommat.

Asennustöistä (työn osuudesta) saa lisäksi kotitalousvähennystä. LämpöYkköseltä saimme jopa vähennyksen hakuun tarvittavat veropaperit valmiiksi täytettyinä, aika kätevää!

8. Älä käytä automaattiasetusta

Sama sääntö kuuluu myös kameroiden kanssa, niissä ei pitäisi käyttää automaattiasetusta, ainakaan jos haluat napata helposti ja vaivattomasti parempi kuvia. Ilmalämpöpumpussa automaattiasetus ei ole tarkoitettu/suunniteltu Suomen sääolosuhteille. Täällä on kosteaa, märkää, kuumaa, kuivaa ja kaikkea siltä väliltä, hyvässä tapauksesa yhden ja saman päivän aikana. Tasaiset sääolosuhteet ei vaan kuulu Suomeen, joten automaattiasetus ei toimi täällä Pohjolassa – sillä saa myös helposti ilmalämpöpumpun ja mahdollisen toisen lämmitysmuodon tappelemaan keskenään. Kannattaa siis pitää pumppu tarpeen mukaan joko viilennys- tai lämmennysasetuksella.

9. Putsaa ja huolla riittävän usein

Jotta pumppu pysyy toimintakunnossa, täytyy se muistaa putsata ja huoltaa riittävän usein. Koiratalouksissa ilmalämpöpumpun putsaamisesta täytyy pitää vielä astetta enemmän huolta, Horatiosta kun irtoilee ilmaan jatkuvasti karvaa ja hilsettä, joka tietyllä aikavälillä kerääntyy myös ilmalämpöpumpun filttereihin.

Oikeat puhdistusohjeet löytyvät laitteen ohjekirjasta. Meidän Toshiban sisäyksikön filtterit tulee imuroida kevyesti kuukauden välein, ja varsinainen huolto on syytä tilata kolmen vuoden välein. Ulkoyksikön päältä tulee kerätä lehdet ja muut roskat pois, mikäli ulkoyksikön päällä ei ole erillistä koteloa. Meillä kotelo on, mutta siitäkin huolimatta kotelon sisään tulee kurkata aika ajoin, jotta mahdolliset sinne ajautuneet roskat saadaan sieltä pois.

10. Ulkoyksikkö kiinni maa- tai seinätelineellä

Tämän saat päättää ihan itse. Me valitsimme seinäkiinnityksen, sillä ajattelin sen näyttävän siistimmältä. LämpöYkkösen asentaja sanoi, että mikäli asustelee puutalossa ja aikoo käyttää ilmalämpöpumppua myös talon lämmitykseen, ulkoyksikköä ei kannata kiinnittää ainakaan makuuhuoneen seinään, sillä puu saattaa alkaa ikään kuin vatkata laitteen mukana, ja siitä johtuva tärinä saattaa häiritä herkkäunisempia. Vaikka emme pumpun lämmitysominaisuutta tarvitse, on ulkoyksikkö kiinni tietokonehuoneen seinässä – tosin ihan vain siitä syystä, että se sattui olemaan lähin seinä jonne pumpun sai parhaiten piiloon pihalla.

Onko ilmalämpöpumppu jo monelle teistä tuttu kapistus? Me ollaan pieneen hurisijaan tykästytty kovasti, ja nyt vain odotellaan vielä oikein kunnon intiaanikesää! Sitä odotellessa, voitte käydä kurkkaamassa muutkin LämpöYkkösen kampanjapostaukset Blogiringin sivuilta.

Yhteistyössä LämpöYkkönen

Viinitasting omalla terassilla

Yhteistyössä Solera Finland.

Mordonnay, Herra Longfield tässä.

Viime viikonloppuna vietettiin minun äidin ja Hulin anopin yllätys 60-vuotisjuhlia. Huli oli järkännyt yhtenä ohjelmanumerona juhlapaikalle Solera Finlandin Tiia Seppälän maistattamaan ja kertomaan juhlakansalle Hardysin viineistä. Rento viinitasting pidettiin loppukesän auringon alla vihreän Vihervaaran terassilla, jonne juhlakansa pakkaantui istumaan vieri viereen.

Koska juhlakansa ei ollut mitään viinialan terävintä asiantuntijaryhmää, piti Tiia meille aluksi pienen selostuksen viinimaistelun alkeista. Tärkeää on kaataa lasiin aina riittävästi viiniä, jotta viinin tuoksu pääsee esille. Liikaa ei kantsu laittaa, koska jotta viineistä saa aromit revittyä esiin, lasia täytyy vähän pyöritellä ennen nuuhkimista ja maistelua, ja jos lasi on pyöritysvaiheessa liian täysi, lentää viinit kauluspaidoille ja kesämekoille ja sitten tulee itku. Lasinpyörittelyäkin nopeasti kuivaharjoiteltiin ennen kuin alettiin varsinaisten aineksien kanssa läträämään, pöytää vasten saa amatöörikin hallitusti lasia pyöritettyä siten että viini pääsee molskahtelemaan reunoja vasten ja aromit pääsevät estradille.

Hardysistäkin Tiia nopeaan kertoili, kyseessä on australialainen hyvin tunnettu ja palkittu viinitalo, jolla on 160 vuotta historiaa takanaan. Talon perustaja Thomas Hardy oli sen verran vekkuli kaveri, että se keksi jo vuonna 1853 sekoittaa eri alueiden rypäleitä parhaan lopputuloksen takaamisesta, ja tämän tempun takia miekkosta pidetäänkin rypäleiden sekoittamisen uranuurtajana.

Kun oli perusteet viininmaistelusta ja pullojen sisällön tuottaneesta talosta kunnossa, avattiin ensimmäinen pullo ja alettiin sen sisällä ollutta nestettä pyörittelemään, haistelemaan ja maistelemaan. Ensimmäinen viini oli puolikuiva Hardys Nottage Hill -valkoviini, joka oli Rieslingiä rypälelajikkeeltaan. Tiia kehotti meitä etsiskelemään viinin hajuista ja mauista jotain kuvaavia sanoja, ja siitä sitten alettiinkin ihmettelemään että mistä ne kaikki viinejä kuvaavat ”satulanmakuinen” ja ”sikarilaatikkomainen” sun muut kummat adjektiivit oikein keksitäänkään. Ei kuulemma ole mitään sanakirjaa mistä pitää viinigurujen valita millainen mikäkin viini on, vaan jos jonkun mielestä joku viini maistuu vaikkapa vastaleikatulta ruoholta, niin sitten kirjoitetaan niin. Toki on sitten näitä tämmösiä marjaisia ja puolikuivia ja raikkaita ja muita normaalimpia ja yleisimpiä laatusanoja, joita käytetään yleisemmin kuin vaikkapa auringossa haalistuneen kuparilantin kaltaisen tapaisia.

Me löydettiin Nottage Hillin valkoviinistä vähän makeutta ja sitrusmaisuutta, ja Tiia kehuikin että vähän limeen päin olevaa sitrusta ja eksoottista hedelmää pitäisikin hajusta löytää. Tiia myös kehotti meitä ihan reippaasti purskuttelemaan viiniä suussa, jotta maut pääsevät paremmin esiin, ja siinä sitten rivissä purskuteltiin valkkaria pitkin suuta ja oltiin kovin asiantuntijamaisia koko porukka. Tämä viini on kuulemma kuin tehty suomalaiseen makuun, ja kyllä sitä meidänkin seurueessa ylistettiin. Viini sopii kuulemma vaikkapa rapujen ja savukalan kanssa.

Toisena viininä oli toinen valkkari, puolikuiva Hardys VR oli tämän nimi, ja siinä oli rypäleenä Chardonnayta. Tämä viini oli ensimmäistä hieman halvempi, ja se kirvoittikin sitten kysymyksiä siitä mistä kaikesta viinien hinnat oikein määräytyy. Valtiomme verotuspolitiikka aiheuttaa ravintoloissa ja Alkoissa myytävien viinien hintaan melkoisen siivun, mutta jos ei eri maiden veroja ja rahteja oteta huomioon, niin hinta määräytyy lähinnä käytetyn rypälelajikkeen ja eritoten rypäleet viljelleen tarhan laadusta, sekä siitä, minkälainen kaveri viinin valmistusta on oikein valvonut, ja onko rypäleet poimittu koneilla vai käsityönä. Eri vuosina saatetaan saada joiltain tiloilta parempia rypäleitä, ja tämän johdosta jotkut tietyt vuosikerrat sitten ovat toisia kalliimpia.

Viinien säilymisestäkin kyseltiin, ja kuulemma Alkosta ostetut normiviinit pitäisi juoda vähintään vuoden sisällä ostopäivästä, ja avattu pullo säilyy jääkaapissa semmoset kolme päivää. Viinilaatikot taas säilyvät avaamisen jälkeen paljon pidempään, joku 3-4 viikkoa, koska niissä pakkauksissa on semmoinen mekanismi, ettei ulkopuolinen ilma pääse viinin sekaan asioita sotkemaan. Hardys VR oli minun mielestäni parempi näistä kahdesta valkoviinistä, mutta olin selkeästi vähemmistöä mielipiteeni kanssa, useammat tykkäsivät enemmän siitä ensimmäisestä, kalliimmasta Nottage Hillistä, tätä VR-valkkaria pidettiin vähän pliisumpana ja helpompana.

Valkkareiden jälkeen siirryttiinkin sitten punkkujen pariin, ensimmäisenä avattiin viimeisimmän VR-valkkarin kaveri, VR-punkku nimittäin. VR ei ole lyhennys Valtion Rautateistä tai Virtual Realitystä, vaan sanoista Varietal Range. Hardysin VR-viinit ovat yhden rypäleen viinejä Australian sisämaan lämpimiltä alueilta, suurten jokien lähettyviltä olevista viinitarhoista, ettäs tiedätte. VR-punkussa rypäleet olivat merkkiä Cabernet Sauvignon.

Punaviinien kanssa puhutaan usein sellaisesta asiasta kuin tanniinisuus, joka on luontainen ominaisuus punaviinille, ja seurausta siitä että punaviinien valmistuksessa osa marjojen rangoista lojuu rypäleiden kanssa valmistusprosessissa kauemmin kuin vaikkapa valkoviinien valmistuksessa, ja niistä rangoista ja myös rypäleiden siemenistä ja kypsennyksessä käytettävistä tammitynnyreistä pääsee viiniin tanniinisuutta. Tanniinit mahdollistavat hyvin säilyvien ja ikääntyvien punaviinien valmistamisen, mutta liian tanniininen viini taas maistuu karvaalta ja aiheuttaa helposti päänsärkyä. Olen itse henkilökohtaisesti huomannut, että muissakin alkoholijuomissa on ilmeisesti tätä vaarallista tanniinia, sillä jos alkoholia juo paljon, seuraavana päivänä on useimmiten päänsärkyä ja jopa suoranaista pahoinvointia, ilmiselvästi siksi että elimistöön on kerääntynyt aivan liian paljon tanniineja. En tarkistanut tätä faktaa Tiialta, mutta pakkohan sen on totta olla!

VR-punkkua lipiteltäessämme julistimme viinin melko makeaksi, ja jotkut sieltä osasivat poimia myös marjaisuutta ja hilloisuuttakin, ainakin sitten kun Tiia oli meitä vähän siihen suuntaan johdatellut. Tämä punkku sopii kuulemma erinomaisesti grillaukseen, ja Tiia tiesi kertoa, että punkkujakin kannattaisi ennen tarjoilua pitää joku puolisen tuntia jääkaapissa, ja vastaavasti normaalisti jääkaapissa säilöttävät valkoviinit kannattaisi ottaa sieltä joku puoli tuntia ennen tarjoilua ulos. Viinien jäähdyttämiseen voi kuulemma myös käyttää pakastettuja viinirypäleitä, tummia punkkujen kanssa ja vihreitä valkkareiden kanssa. Jäitä ei välttämättä kannata käyttää koska ne laimentavat viiniä, mutta jos joku tykkää jääpaloja viinilasiin laittaa niin ei sekään väärin ole, makuasioitahan nämä tämmöset ovat. Äitini tästä rohkaistui kertomaan, että hänellä on toisinaan tapana laittaa jääkaapissa ollutta punkkua lasiin ja pistää viinilasi hetkeksi mikroaaltouuniin lämpenemään. Oli kuulemma ensimmäinen kerta kun Tiia tai kukaan muukaan tällaisesta tavasta oli kuullut, ja reaktioista päätellen tämä ei välttämättä ole ihan kärkipäässä viinien kanssa suositeltavien kommervenkkien listalla.

Marjaisan ja hilloisan VR-punkun jälkeen maisteltiin sitten vähän tanniinisemmaksi varoitettua kaveria, eli Hardysin Nottage Hill –sarjan punaviiniä. Tämä viini on Shiraz-rypäleistä tehty, ja oli ensimmäistä täyteläisempi, kirsikkaa ja luumua keksittiin hajuihin ja makuihin ehdotella. Tämän punkun kanssa sopisi kuulemma erityisen hyvin jokin kevyt liharuoka, tai sitten juustot, kuten vaikkapa brie. Tästä punaviinistä keksittiin myös sellaista sanoa, että tätä ei ehkä ihan omana itsenään tulisi juotua, toisin kuin sitä ekaa VR-punkkua, vaan juoma vaatisi nimenomaan jotain liharuokaa kaveriksi. Sattumoisin meillä oli juhlakansalle tarjolla varsin kattava juustopöytä, ja siellä oli sitä brie-juustoakin sitten tarjolla, joten päästiin käytännössä oitis testaamaan että toimiiko nämä kaverukset keskenään. Ei kukaan mitään soraääniä esittänyt, hyvin menivät brie ja Nottage Hill –punaviini alas toistensa kavereina.

Koska oli kyse 60-vuotisjuhlista, oli Tiia tuonut meille vielä ylläriksi yhden erikoisemman viinin maisteltavaksi. Tämä Hardys HRB eli Heritage Reserve Bin –punaviini on varsinainen Hardysin kruununjalokivi ja taidonnäyte, jota tuotetaan pieniä määriä vain hyvinä viinivuosina. Viinin rypäleet valikoidaan tarkkaan kolmelta Hardysin parhaalta alueelta, ja Hardysin pääviiniguru on tarkasti valvonut viinin valmistusprosessia alusta lähtien. Tätä viiniä oli Suomeen saatu tällä kertaa 60 pullon erä, Alkostakin voi tätä olla vajaan kolmenkympin hintaan vielä pullo tai pari saatavilla, mutta nopeasti nämä tämmöiset kuulemma aina osaavien viinimiekkosten ja –naikkosten kyytiin Alkosta lähtevät. Tämä viini olikin yksimielisesti koko seurueen mielestä parasta, se oli täyteläistä ja hiukkasen toffeen makuista, todella hyvää ihan sellaisenaankin eikä oikeastaan edes vaadi mitään syötävää kaveriksi. Kyllä ne gurut jotain siellä sitten palkkansa eteen tekevät, rypälelajikkeena tässä oli käytetty samaa Cabernet Sauvignonia kuin siihen ekaan VR-punkkuunkin, mutta mauissa oli eroa kuin yöllä ja päivällä.

Hardysin kruununjalokiven maisteluun olikin sitten sopiva päättää viininmaistelu-urakkamme. Juhlakansa tuntui kovasti ohjelmanumerosta tykkäävän, ja pitkin iltaa muistettiin kertoa kuinka kiva maistelutilaisuus oli ollut, ja miten mukava ja helppo viininmaisteluemäntä Tiia oli ollut, kukaan ei aristellut kysyä niitä kaikkein tyhmimpiäkään kysymyksiä, ja tulipa luotua sellainenkin uutuuskäsite kuin mikroaaltouuniviini. Jos tästä tulee joskus vielä joku iso juttu, niin muistakaa että minun äiti oli se joka tämän keksi! Hän voi tulla sitten opastamaan millä teholla ja kuinka monella sekunnilla mitäkin viinilajiketta tulee mikrottaa optimaalisen makuelämyksen saavuttamiseksi.

Yhteistyössä Solera Finland.

Scandic Kuopio

Yhteistyössä Scandic Kuopio.

Kevään lappiloman viimeinen yö vietettiin Kuopiossa. Menomatkallahan yövyimme loman ensimmäisen yön Oulun Scandicissa. Oulussa kävimme moikkaamassa Horation kasvattajia ja söimme herkullisen illallisen ravintola Hugossa. Tulomatkalle olimme myös keksineet kivaa ohjelmaa. Emme halunneet ajaa Luostolta yhtä soittoa kotiin, vaan nautimme lomasta vielä yhden yön verran ennen kotiinpaluuta. Viimeiseksi lomakohteeksi valikoitui Kuopio, jossa halusimme maistaa aitoa kalakukkoa, syödä burgerit Ehta-ravintolassa ja käydä ihailemassa maisemia Puijon tornista.

Kuopion majapaikaksi valikoitui Scandic Kuopio, jonka vuonna 2014 täysin uudistetut modernit huoneet ottivat meidät oikein lämpimästi vastaan. Kontrasti hotellin ulkokuoren kanssa oli suuri, hieman tylsähkö keltainen möhkäle kätkikin sisälleen ihanan freesejä harmaalla sisustuksella varustettuja hotellihuoneita, jotka kelpaavat varmasti kaikenlaisille vieraille.

Kauniin ja raikkaan sisustuksen lisäksi huoneet kätkevät sisälleen muutakin upeaa. Nimittäin näköalan Kallavedelle. Meidän huoneessa oli terassi, jolta saimme katsella juuri puhjennutta kevättä ja sen mukanaan tuomia ensimmäisiä vihreitä lehtiä kuohujuoman kera. Jestas!

Maisema näytti sen verran ihastuttavalta, että pistin kellon soimaan viideltä seuraavana aamuna, jotta näkisimme auringonnousun terassilta. Kannatti herätä!

Pitkän päivän päätteeksi suuntasimme illalla hotellin saunaosastolle. Tälläkin saralla Scandic Kuopio pääsi yllättämään oikein positiivisesti. Saunat ja allasosasto ovat hotellivieraiden käytössä ilman erillistä maksua. Me satuimme paikalle niin myöhään, ettei saunaosastolla ollut meidän lisäksi ketään muita. Saunoja oli tarjolla kolme erilaista (joskin ne eivät olleet sekasaunoja) ja allasosastolla meitä odotti suuri valaistu uima-allas sekä lämmin poreallas. Kyllä kelpasi täällä huuhdella Lapin trekkien pölyjä kropasta ja rentoutua kunnolla ennen seuraavana päivänä starttaavaa kotimatkaa.

Uima-allasosastoa hallitsi suuret koko seinänkokoiset tummennetut ikkunat, jotka avautuivat Kallaveden suuntaan. Me olimme uimaskelemassa niin myöhään, että ulkona oli jo aivan pimeää, mutta näköalat ovat varmasti päheät valoisaan aikaan.

Aamulla menimme vielä nukkumaan sen jälkeen kun auringonnousu oli saatu ihasteltua ja ikuistettua muistikortille. Heräsimme virkeinä, mutta nälkäisinä, useita tunteja aamun ensimmäisen herätyksen jälkeen. Oli aika siirtyä aamupalalle.

Scandic Kuopion aamupalatila oli suuri, valoisa sekä viihtyisä. Tarjolla oli kaikkea mitä kunnon hotelliaamupalalta voi toivoa. Plussaa pitää ehdottomasti antaa teekannuista sekä tuoreista hedelmistä, joita riitti vaikka kuinka. Teekannuja toivoisi näkevän muillakin hotelliaamupaloilla. On inhottavaa juoda teetä pienistä kahvimukeista, sillä teemukin pitää olla ISO. Itse juon joka aamu kannullisen (vajaan litran) vihreää teetä, joten alle kahden desin muki tuntuu naurettavan pieneltä teeannokselta. Teen pitää antaa hautua rauhassa ja sitä on ihana hörppiä isot kasat kaikessa rauhassa.

Aamupalan jälkeen aloimme laittaa kamoja kasaan. Ihailimme vielä hetken terassilta keväistä Kallavettä ja sitten suhasimme autolla kotiin. Scandic Kuopio tarjoaa asiakkailleen ilmaisen parkkipaikan hotellin pääovien vierestä, joten kamoja ei autosta/autoon tarvitse kovin pitkää matkaa kanniskella.

Nyt mä kyllä vähän huijasin, ei me suoraan hotellilta kotiin ajettu. Käytiin matkan varrella vielä siellä Puijon tornissa lounaalla, siitä kuitenkin enemmän toisella kerralla.

Kesäkuinen illallinen Lonnassa

Yhteistyössä Viikon viini.

Momentt, Herra Longfield täällä.

Vuosi sitten kävimme juhlistamassa Hulin valmiiksi tulemista tuolloin vastikään avatulla Lonnan saarella. Lonnahan on siinä Suomenlinnan edustalla sijaitseva vanha varuskuntasaari, jonne pääsee näpsäkästi Kauppatorilta lähtevällä JT-Linen lautalla (aikataulut voi kurkistaa JT-Linen nettisivuilta). Me rantauduttiin piskuiselle saarelle pikkasen etuajassa, joten käveltiin vähän saarella ennen ravintolaan menoa. Saarella asustelevilla hanhilla ja lokeilla sun muilla vesilinnuilla oli just hautomisvaihe meneillään, ja varsinkin saaren hanhet oli aika hauskoja, naishanhet istuskeli vähän jemmassa pesissään, ja mieshanhet oli nakitettu seisoskelemaan pesien edustoille vartioimaan ettei kukaan urpo mene pesää häiritsemään. Hanhet sihisi ja sähisi jos niitä päin erehtyi katsomaankin, hyvin tosissaan ottivat ukot vartiointihommansa.

Pöytään istuuduttamme meistä tuli heti maailmanpelastajia, koska meille tuotiin pöytään Itämeren pelastavaa vichyvettä. Kauaa emme ehtineet maailmanpelastukseen keskittyä, kun meille tuotiin vichyn kaveriksi lasilliset Pares Baltan Cavaa. Yritettiin kauheen kauan keksiä, mikä tuttu tuoksu viinissä oli, mutta ei millään löydetty mikä se oli, joku tuttu mauste tai yrtti siellä kai asui. Hyvältä se joka tapauksessa maistui, niinku cavalla yleensäkin on tapana.

Siinä cavaa impatessamme ja maistellessamme tavailtiin myös isolle kannettavalle liitutaululle kirjoitettua päivän ruokalistaa. Meille tosin oltiin jo valittu annokset puolestamme, menumme koostui annoksista jotka olivat muikku+ruis, karitsa+maa-artisokka, juusto+porkkana ja raparperi+maito. Viime kerralta muisteltiin, että annoksissa oli kaikissa jotain jännää, eikä mitään perusmättöä ollut nytkään annoksien nimistä päätellen odotettavissa.

Ennen varsinaisia ruoka-annoksia tarjoiltiin alkusnacksina kuivatettuja lehtikaalin palasia piparjuuri- ja savumantelimajoneesien kera. Kiltit kokki-ihmiset olivat Hulille tehneet oman majoneesinsa kuultuaan tämän pähkinä-manteli-omena-allergialitaniat. Nämä tämmöset lehtikaalisipsit on kuulemma kuuminta hottia just nyt, tai ehkä ne on olleet semmosta jo ajat sitten, en tiiä, mä en ollut tämmösistä aiemmin kuullut. Ihan hyviä ne oli, riittävän suolaisia. Kaikki sipsit ja majoneesit katosi siitä pöydästä jonnekin melko nopeasti.

Sitten olikin ekan varsinainen ruokalajin vuoro. Muikku+ruis piti sisällään yllättäen sitä muikkua, ruispannacottaa ja vielä muikun mätiäkin oli lautaselle laitettu. Annos oli raikkaan ja kivan näkönen, teki heti mieli alkaa sitä hotkimaan, mutta ensin toki kiltisti odotettiin seuraava viinikin. Se oli Pares Baltan Cosmic -valkoviiniä, sitäkin innostuttiin imppaamaan, siinä oli jännä se että se tuoksui hedelmäiseltä, mutta ei kuitenkaan meidän mielestä sellaiselta maistunut. Muikku+ruis-annos oli todella hyvä, muikut maistui todella hyviltä ja niiden kaveriksi valitut lisukkeet sopi meidän molempien mielestä tosi hyvin kalojen kanssa. Raikas Cosmos-viini sopi hyvin myskisen ruoan kanssa yhteen, joten alkuruoka oli kaikkineen tosi onnistunut tekele!

Muikut horittuamme tuotiin meille ensiksi seuraavaa viiniä laseihin, Pares Baltan Mas Petit Cabernet oli viini jota tällä kertaa laseihimme tuotiin eka vähän ilmaantumaan, ja joka tarjoilijan mukaan sopii erinomaisesti karitsan kanssa. Nyt kun oli viinien haisteluun innostuttu, niin toki tämänkin huuruja vedettiin keuhkoihimme, tuoksu oli kivan runsas. Lampaan kaverina tarjoiltiin kolmea eri lisuketta: oli vinegrette-sitruuna-salaattisekoitusta, mesijuurta ja lämmintä kaalia, sekä couscousia rusinan, persiljan ja kurkun kanssa. Tämä kolmikko tuotiin pöytään kukin omissa kipoissaan, ja lisäksi tuotiin sitten se varsinainen pääruoka-annos kummallekin, jossa oli pellavarouhetta, vesikrassia, tuoretta sekä kypsennettyä maa-artisokkaa sekä tietty sitä lammasta, punaviinikastikkeella.

Viinin ilmaantumista kun malttoi vähän odottaa, niin se alkoi maistumaan just siltä mille tuoksuikin, ja yllättävää kyllä, tarjoilija tiesi mistä puhui kun sanoi että viini sopisi lampaan kanssa. Se nimittäin sopi lampaan kanssa. On se jännä miten ne näitä juttuja aina tietää. Lammas itsessään oli tautisen mureata, lisukkeista meistä sen kanssa sopi parhaiten se lämmin kaali. Couscouskin oli hyvää, mutta sitä oli jotenkin kumma syödä kun se ei ollut lämmintä. Annos oli todella runsas kaikkine lisukkeineen, lammasta oli iso klöntti lautasella joten tälläkin annoksella jo varmasti saisi nälän taltutettua jos ei välttis tahdo alkuruokien kanssa hienostella.

Seuraavaksi jäätiin odottamaan porkkana+juusto annosta, mutta jostain syystä sitä ei koskaan saapunutkaan, vaan siirryttiin suoraan jälkiruokaosioon. En tiedä oliko tarjoilija alussa lupaillut liikoja, vai unohtuiko yksi annos vain välistä. Me ei asiasta nostettu meteliä, koska oltiin melkoisen täynnä jo siitä lampaasta, ja ravintolan ikkunasta maisemia katellessa oltiin ajateltu ehtiä vielä Suomenlinnaan pyörimään.

Jälkkärin kanssa juotiin Ros de Pacs roseeviiniä, joka yllättäen oli sekin Pares Baltan jengin tekosia. Tämän viinin piti sopia hyvin raparperin kanssa. Minä en ole mikään raparperin suurin ystävä, mutta mielelläni kyllä lähdin kokeilemaan mitä taikatemppuja Lonnan ravintolan kokit ovat aineen kanssa tehneet. Jälkkäriviinin tuoksu ei minusta ollut mikään kauhean hyvä, Huli tosin siitä tykkäsi. Maku oli meistä vähän pliisu, ehkä se rapaperin maun kanssa olisi ollut hyvä, mutta koska se taikaraparperiannos – jossa oli haudutettua raparperiä, maitosorbettia ja maitokeksiä – ei minusta sittenkään ollut mikään kovin hyvä, en oikein tämän annoksen ylimmäksi ystäväksi osannut ryhtyä. Huli tästäkin tykkäsi, maitosorbetti oli jännällä tavalla mauton ja maitokeksi vain hävisi suuhun, sopivat kuulemma kivasti kirpeän raparperin kanssa yhteen. Annos oli sopivan kevyt ja raikas päätös hyvälle aterialle.

Tyytyväisinä lompsimme vartijahanhia väistellen takaisin lautallemme, Lonnan ravintola ei tälläkään kertaa pettänyt. Ruoka-annokset ja niiden kaverina tarjotut Pares Baltan viinit toimivat hyvin yhteen ja nälkä lähti. Lonnan ravintolassa oli mukavan rento ilmapiiri, paikalla oli melko paljon isoja seurueita iltaa viettämässä. Mutta kyllä siellä ihan hyvin kahdestaankin viihtyi. Menkää hyvät ihmiset kokeilemaan jos ette jo ole käyneet, tai vaikka olisittekin, niin menkää uudestaan!

Dry rub -kanasalaatti grillissä

Kesän ehkä kuumin grillijippo on tänä vuonna rubbaaminen eli hienosti sanottuna dry rub. Kyseessä on lihan kuivamarinointi, jossa kaikki mausteet pääsevät jylläämään suorassa kosketuksessa lihan pintaan marinoinnin sekä kypsennyksen aikana. Kuivamarinoinnissa ei nimensä mukaisesti ole mitään märkää, vaan ainoastaan kuivia mausteita sekä yrttejä. Mausteseos hierotaan lihan pintaan ennen kypsennystä, ja se voidaan poistaa osittain lihan pinnalta ennen kypsennystä tai jättää lihan pintaan kypsennyksen sekä myös syömisen ajaksi.

Yksi rubbaamisen ehdoton valtti on se, että tiedät tasan tarkkaan millä olet lihasi marinoinut. Kaupan valmiit marinadit kun voivat pitää sisällään melkein mitä vain, ja olla jopa yllättäviä (turhia) kaloripommeja. Maustetut lihat sopivat toki mm. helppoutensa puolesta ruoanlaittoon hyvin, mutta meidän vihreän Vihervaaran keittiössä on käytetty jo vuosia pääsääntöisesti vain maustamattomia broilerituotteita. Muiden lihatuotteiden kanssa en ole ihan niin tarkka..

Atria on muuten koonnut sivuilleen muutamia herkullisen kuuloisia dry rub -reseptejä. Kokeile niitä tai tämän postauksen helppoa rubbausreseptiä maustamattomalle broilerille.

Eräänä kesäisenä viikonloppuna grillasimme herra Longfieldin kanssa pitkästä aikaa salaattia. Kyllä, kuulitte ihan oikein. Salaattia voi grillata siinä missä makkaraakin. Salaatista tulee grillissä jumalaisen pehmeän makuista. Rapeus kuitenkin säilyy, kunhan ei grillaa salaattia liian pitkään. Salaatin öljyttyyn pintaan on tarkoitus saada vain vähän väriä, joten tarkkana pitää olla, ettei mene vihersalaatti mustaksi.

Salaatin kaveriksi grillasimme isoja katkaravunpyrstöjä, patonkia sekä Atrian Perhetilan ohuita maustamattomia broilerin fileeleikkeitä, joita kuivamarinoimme noin 15 minuuttia ennen grillausta. Nämä Atrian Perhetilan broiskupaketit ovat tilamerkittyjä, meidän paketin sisältö oli kotoisin L. ja M. Saaren tilalta Kurikasta. Atrian tuotteet ovat kotoisin suomalaisilta maatiloilta, ja Perhetilan tuotteiden takaa löytyy aina tilalla häärivien ihmisten nimet ja naamat. Tilalliset seisovat tuotteidensa takana, jotta me kuluttajat voimme paremmin olla varmoja lihan alkuperästä. Lisätietoja Atrian lihatuotteiden alkuperästä voi lukea Atrian sivuilta.

Mutta nyt siihen grillattuun kanasalaattiin. Reseptin myötä haluan myös toivottaa kaikille juhannuksesta kesälomansa aloittaneille hurjan upeaa lomakautta! Me lomaillaan sitten elokuussa, kun te kaikki muut olette jo palanneet töihin, heh.

kahdelle herkkusuulle

Broileri

• 1 pkt (250 g) Atrian Perhetilan broilerin Ohut Fileeleike Naturel
• suolaa
• paprikajauhetta
• valkosipulijauhetta
• Chili explosion -mausteseosta
• rouhittua mustapippuria

Katkaravut

• noin 200 g kuorittuja jättiläiskatkaravunpyrstöjä (pakaste)
• 2 rkl mustapippuriöljyä
• 1 rkl kuivattuja valkosipulilastuja rouhittuna
• 10 tippaa Tabascoa
• puolikkaan sitruunan mehu
• ½ tl tulista savupaprikajauhetta

Muut

• 2 kerää sydänsalaattia (myös isompi roomansalaatti käy)
• maalaispatongin viipaleita
• öljyä
• suolaa
• rouhittua mustapippuria
• Newman’s Own Parmesan & Roasted Garlic -salaatinkastiketta
• parmesaania paksuina lastuina
• sitruunan lohkoja
• puisia grillitikkuja

1. Sulata jättiläiskatkarapujen pyrstöt paketin ohjeen mukaan.

2. Laita puiset grillitikut likoamaan veteen, jotta ne eivät pala kuumassa grillissä.

3. Sekoita broilerin dry rub -mausteseos. Tarkkoja mittoja ei ole: suolaa, paprikajauhetta, valkosipulijauhetta, chili explosionia sekä rouhittua mustapippuria sekoitetaan sen verran kuin mieli tekee (paprikaa eniten ja valkosipulijauhetta vähiten). Nosta broilerin fileeleikkeet lautaselle ja hiero niiden pintaan dry ryb -mausteseos. Pujota fileet maustamisen jälkeen pituussuunnassa puisiin grillitikkuihin. Jos fileet ovat kovin leveitä, voit leikata ne ennen varrastikkuihin pujottamista kahtia. Anna broilerien maustua noin 15 minuuttia.

4. Mausta sen jälkeen jättiläiskatkarapujen pyrstöt. Sekoita keskenään mustapippuriöljy, rouhitut kuivatun valkosipulin lastut, Tabasco, sitruunamehu sekä savupaprikajauhe. Dippaa sulaneet katkaravut yksitellen mausteliemeen ja pujota ne sen jälkeen kahden puisen grillitikun läpi (pysyvät näin paremmin kasassa grillissä). Käytä maustelientä myös grillauksen aikana! Valele katkarapuja liemellä muutaman kerran kypsentämisen aikana.

5. Käsittele seuraavaksi salaatti. Leikkaa soma sydänsalaatti kahtia, sivele pintaan hieman öljyä ja ripottele päälle suolaa sekä mustapippuria.

6. Sitten on patongin vuoro. Leikkaa maalaispatongista ohuehkoja viipaleita ja sivele niiden päälle hieman öljyä.

7. Vihdoin päästään grillaushommiin. Grillaus on syytä aloittaa broilereista. Seuraavaksi grillin lämpöön laitetaan katkaravut ja viimeisenä salaatti sekä patonki, niiden grillaukseen kun kuluu aikaa vain muutama minuutti per puoli.

8. Kun kaikki ainekset ovat valmiita, on aika aloittaa herkuttelu. Lisää vielä lopuksi salaatin päälle lempisalaatinkastikettasi, tuoretta sitruunan mehua sekä parmesaanin lastuja. Ja niin kesä on lautasellasi.

---

Lisää mainioita grillipostauksia löytyy Blogiringin kampanjasivulta. Grilliherkkuja voi fiilistellä myös Atrian Instagram-tililtä, jonka minäkin kaappaan vielä kertaalleen tämän kesän aikana! Atrian Instassa arvotaan myös joka viikko pieni punainen pallogrilli ja 20 euron edestä grillattavaa.

Yhteistyössä Atria

Suora vai epäsuora grillaus

Viime torstaina saimme maistaa kovin tuttua Suomen kesää. Ihan kuin sääjumalat olisivat tajunneet, että juhannus on tuloillaan ja päättäneet sen seurauksena heittää suomalaisten niskaan aimo annoksen vettä laskien siinä sivussa myös ihanan korkeisiin lukemiin nousseet lämpöasteet aivan uusiin lukemiin.

Mutta eihän me anneta parin pisaran haitata! Suhasin ensin pyörällä töistä kotiin ja olin kotiovella alusvaatteita myöten litimärkä. Nauratti. Kävin suihkussa, vaihdoin päälleni kuivat vaatteet sekä keltaisen sadetakin ja hyppäsin autoon. Suunnaksi otin Kauniaisen, jossa meidän oli tarkoitus osallistua muutaman bloggarin kanssa Familian, Blogiringin sekä Indiedaysin järjestämään rentoon grillausiltaan.

Sade unohtui pian sen jälkeen kun olin astunut suurelle katetulle terassille Kauniaisten sydämeen. Pöydillä notkui herkullisen näköiset rotukarjan lihat, grillit olivat kuumina, viinejä kannettiin sivupöydälle ja mukava puheensorina pääsi irti.

Rennon illan aikana pääsimme tutustumaan laajaan Familian lihavalikoimaan, kuulemaan tiukkaa faktaa lihoista ja niiden grillaamisesta, maistelemaan mahtavia uusia makuja sekä tutustumaan uusiin ihmisiin. Ilta vietettiin hulppeassa kaunialaisessa kodissa, jossa hääri myös koira! Perheen koira nuuhki erityisesti minun kasseja tarkasti, taisi saada vainun meidän Horatiosta.

Sain itse illasta eniten irti grillausvinkeistä. Meillä grillataan pienehköllä punaisella kaasugrillillä sekä vielä pienemmällä oranssilla kaasugrillillä. Lämmöt on aina täysillä ja kyllä te tiedätte minkälaisia herkkuja sillä menetelmällä saa aikaan. Kokosin itseäni sekä teitä varten pienen infopaketin kahdesta grillausmenetelmästä, joista puhutaan nykyään paljon. Weberin pallogrilli on ollut ostoslistalla jo useamman vuoden, ehkä me tänä kesänä saadaan se vihdoin hommattua, tosin kaasugrillilläkin pääsee käyttämään sekä suoraa että epäsuoraa grillausmenetelmää. Kurkataan tarkemmin mitä ne tarkoittavat.

Suora grillausmenetelmä

Suora grillaus on sitä perinteistä grillausta, jolla grillataan makkarat, maissit, kasvikset ja ohuet pihvit. Lämpö tulee suorassa grillausmenetelmässä suoraan grillattavan tuotteen alta. Tämä perinteinen menetelmä sopii mainiosti kaikkeen kypsentämiseen, joka vie aikaa alle puolisen tuntia.

kuva: http://www.webergrill.fi

Familian rotukarjan komeat entrecote-pihvit grillattiin tuossa tuokiossa suoralla grillausmenetelmällä. Grillimestari nosti ne kuumaan kaasugrilliin ja käänsi pihvejä ennen puolenkääntämistä 90-astetta, jotta sai pihvien pintaan hyvännäköiset ristikot. Kun nestettä alkoi nousta pihvin keskelle, olivat ne kypsyneet mediumiksi. Tässä vaiheessa piffit nostettiin lautaselle ja niiden annettiin vetäytyä ilman foliota hetken ennen syömistä.

Pihvit olivat grillissä ilman mitään mausteita. Juuri ennen tarjoilua grillimestari ripotteli niiden pintaan savustettua suolaa. Ja siinä se! Ei mitään muuta. Voin kertoa, että pihvit maistuivat aivan täydellisiltä. Näitä on pakko testata myös kotosalla, vaikka pahasti pelkään, että saan itse aikaan vain kuivia kengänpohjia, hah!

Epäsuora grillausmenetelmä

Epäsuorassa grillausmenetelmässä lämpö ei tule suoraan grillattavan tuotteen alta, vaan sivuilta/sivulta. Tämä tekniikka mahdollistaa esim. suurempien lihaklönttien grillaamisen, sillä paistit, kokonaiset kanat yms. kypsyvät tasaisesti sekä sisältä että pinnalta. Suuret lihapalat pysyvät epäsuorassa grillauksessa mehevinä, sillä mehut pysyvät ns. sisällä kun lihaa ei tarvitse leikata pihveiksi ennen grillausta, vaan vasta sen jälkeen. Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että mikäli tuotteen kypsentämiseen menee yli 20-30 minuuttia, on syytä käyttää epäsuoraa grillausmenetelmää.

Kaasugrilli muuntautuu brikettigrillin tavoin myös epäsuoraan menetelmään. Kaasugrillissä tulee vain sytyttää osa polttimoista ja asettaa grillattava liha niin, ettei se ole päällä olevan polttimon kohdalla, vaan siellä missä poltin on kiinni.

kuva: http://www.webergrill.fi

Epäsuoraa grillausta käytetiin Familian flank steakin valmistukseen. Kyseessä oli tri-tip, joka on naudan lihas jossain siellä naudan takaosassa. Lihan pintaan hierottiin noin 15 minuuttia ennen grilliin tunkemista mausteseos, joka piti sisällään suolaa, paprikaa sekä kuivattua korianteria. Suolaista mausteseosta ei kannata hieroa lihan pintaan kovin kauaa ennen lihan kypsentämistä, sillä se kuivattaa lihaa.

Liha lätkäistiin epäsuoran lämmön alle Weberin Master-Touchin brikettipallogrilliin lämpömittarin kanssa. Lihan tavoitesisälämpötila oli 58 astetta, tähän meni yllättävän vähän aikaa, noin 40 minuuttia. Liha sai ylleen kauniin ruskean pinnan, vaikka sitä ei oltu ruskistettu ennen epäsuoraa lämpöä ollenkaan. Kun tavoitelämpötila oli saavutettu, laitettiin lihat vetäytymään folioon reiluksi vartiksi.

Meidän grillimestari leikkasi lihan tottuneesti niin, että lihassyyt olivat pystysuuntaan. Jos lihassyyt menevät leikkauksessa väärin, menettää liha välittömästi mureutta ja siitä tulee sitkoisempaa. Enpä ole tätäkään ennen tiennyt, ei tartte enää ihmetellä miksi meidän paistit ovat yleensä olleet aika sitkeitä.

Nappasin maistiaisen leikkuulaudalta ja siinä kertakaikkisen maukasta lihaa mussuttaessani ajattelin, että kyllä oli herra Longfield hölmö kun jäi kotiin katsomaan futista.

Sen yksinkertaisemmin en osaa selittää suoran ja epäsuoran grillauksen eroja. Toivottavasti teille on tästä pienestä infopaketista jotain hyötyä nyt vaikka jo juhannuksena. Ja hei, jos juhannussafkat on vielä hankkimatta, niin kipittäkää ihmeessä huomenissa Familian lihaystävänmyyntiin Helsinkiin! Tarjolla on varmasti upea kattaus rotukarjan lihoja niin pakasteena kuin tuoreina.

Herkullista Juhannusta!

Yhteistyössä Blogirinki, Indiedays ja Familia.

Kurkkaa samalla kampanjan muut grillikoulun postaukset Blogiringin sivuilta.

Illallinen auringonlaskun aikaan, Tallinnan Teletorn

Yhteistyössä ravintola Teletorn.

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna hyppäsimme perjantaina töiden jälkeen noin 15 työkaverin kanssa tilataksiin, ja otimme suunnaksi Länsisataman. Hurautimme Itämeren yli laivalla, ja kirjauduimme vielä samana iltana hotelliin Tallinnan Vanhaan kaupunkiin. Kello kahdeksalta (edelleen samana iltana), meille oli varattuna pöytä Tallinnan televisiotornista, jonka sisällä, 175 metrin korkeudella, sijaitsee Brasserie & Restoran Teletorn Tallinn -niminen ravintola. Usein kyllä puhutaan ihan vain Teletorn-ravintolasta, tai suomalaiseen suuhun vieläkin paremmin istuvasta ”ravintolasta Tallinnan televisiotornissa”.

Ravintola sijaitsee siis televisiotornin sisällä, tarkemmin sanottuna 22. kerroksessa, 175 metrin korkeudella maanpinnasta. Ravintola on Pohjois-Euroopan korkein, tai se siis sijaitsee korkeammalla kuin yksikään muu ravintola Pohjois-Euroopassa. Tallinnan televisiotorni on avattu noin viiden vuoden rakennusurakan jälkeen vuonna 1980, joten kovin vanhasta rakennuksesta ei ole kyse. Koko hökötyksellä on korkeutta yhteensä 314 metriä, ja se on – yllätys yllätys – Viron korkein rakennus. Matkaa televisiotornille kertyy Tallinnan Vanhasta kaupungista noin 10 kilometriä. Meidän 10-henkinen porukka pulitti isosta tilataksista 30 euroa matkatessamme televisiotornille perjantai-iltana.

Ravintolasta pääsee ihailemaan maisemia verkkoaidan takaa avoimelle näköalatasanteelle, jonne meidän porukasta eivät kaikki uskaltaneet tulla. Minä toki heiluin siellä yrittäen yllyttää kaikki jänishousutkin mukaan, mutta jotkut eivät mun houkutteluista huolimatta tulleet lähellekään näköalatasanteen ovia.

Ihailimme maisemia ystäväni kanssa kahdesti. Ensin kipitimme näköalatasanteelle alkupalojen jälkeen kun ilta-aurinko oli vasta laskemassa horisontin taakse ja taivas oli vielä suhtellisen kirkas. Toinen visiitti näköalatasanteelle tehtiin lumoavan kauniin auringonlaskun aikaan illallisen päätteeksi. Kyllä veti sanattomaksi! Taivaalla möllöttävä tumman oranssi aurinko laski meren taa melkein silmissä. Hurjan kaunista.

Mutta ennen kaunista auringonlaskua söimme kolmen ruokalajin illallisen, jonka ravintola tarjosi minulle sekä ystävälleni ruokajuomineen päivineen.

Tarjoilijan ohjatessa meitä pöytäämme, yllättivät ravintolasta avautuvat maisemat sekä valoisuus ainakin minut. Korvat olivat vielä hieman tukossa piiiitkän hissimatkan päätteeksi, samalla kun kevätaurinko oikein puski puhtaista ikkunoista valoa sisään. Aurinkolaseilla olisi melkein ollut käyttöä.

Ravintola on sisustettu modernisti ja se näkyy myös pöytään kannetuissa annoksissa. Ravintola ei ole pienten piperrysten fine dining -mesta. Annokset ovat kookkaita sekä kauniita, erikoisilla makuyhdistelmillä leikitellään hauskasti ja ruokalistaa selatessa saattaa mennä sormi suuhun, sen verran hyviltä annokset kuulostavat.

Me päädyimme tilaamaan alkuun merellisiä herkkuja. Ystäväni annos piti sisällään savusilakkajäätelöä, punajuuritahnaa, siikacarpacciota, wakamea ja ruisleipälastuja. Minun teki taasen kovasti mieli keittoa, ja niinpä päädyin tilaamaan bouillabaissen, joka piti sisällään sokerihernettä, inkivääriä, kermavaahtoa sekä Soft Shell -rapua. Bouillabaisse oli hurjan hyvää, ja selvisin lisäksi hienosti hieman pelottavan näköisen ravun syömisestä! Ystäväni annoksen jännin osa oli ehkä savusilakkajäätelö. Saattaa kuulostaa joidenkin korvaan hieman liian erikoiselta, mutta se oli meistä kummastakin todella herkullista.

Alkupalat huuhdeltiin alas Cavalla, sillä skumppa toimii aina.

Me istuimme ystäväni kanssa kolmen hengen seurueessa, kun meidän muu porukka oli toisessa hieman isommassa pöydässä. Olimme tehneet varaukset erikseen, mutta mitä se nyt tähän taas kuuluu? Ei mitenkään, mennään eteenpäin, on pääruoan vuoro.

Tosi iso osa meidän porukasta tilasi pääruoaksi ankkaa, niin teki myös ystäväni. Hän kehui annosta, mutta sanoi, ettei ankassa ollut sille ominaista rapeaa rasvaista kuorta (meniköhän se nyt näin..?). Ankan kanssa lautasella möllötti appelsiini-riisipallo, paksoita, sokerihernettä, mini-parsakaalia, porkkanaa ja punaviinikastiketta.

Minä taasen halusin olla erilainen nuori ja tilasin rohkeasti listalta lammasta, tarkemmin sanottuna Sous Vide -kypsytettyä lampaansatulaa, friteerattua kateenkorvaa, vihannesgratiinia, minivihanneksia ja rosmariinikastiketta. Lammas näytti hailakan ruskealta klöntiltä muuten kovin värikkäällä lautasella, mutta eipä se makuun vaikuttanut. Lammas oli mureaa, ja jestas se passasi hyvin lisukkeiden kanssa yhteen. Ainoastaan pienet porkkanat olivat minusta hieman liian rapsakoita, niitä olisi voinut keittää vielä pari minuuttia lisää.

Pääruokien kanssa joimme lasit tarjoilijan suosittelemia punaviinejä. Olin sen verran lahopää etten sitten kirjannut viinien nimiä ylös.. Mutta kääntykää tekin vain rohkeasti tarjoilijan puoleen, ja kysykää mikä viini sopisi teidän ruokien kanssa parhaiten yhteen.

Jälkiruoaksi olisimme haluneet ystäväni kanssa ravintolan erikoisannoksen – neliömetrijälkiruoan. Valitettavasti pöydässämme ei ollut jälkkärille tarpeeksi tilaa(!), eikä muita sopivia pöytiä ollut vapaana. Niinpä meille suositeltiin muita jälkkäriherkkuja. Tämä sopi hyvin.

Minä mussutin tyytyväisenä tumman suklaan brownien samalla kun ystäväni söi ehkä maailman kauneinta jälkiruokaa. Siinä iski kyllä annoskateus siinä määrin, että unohdin kuvata oman jälkiruokani. Hah! Ystäväni tiramisu oli koristeltu upeilla kukilla ja lautasella oli sen lisäksi mm. ruisleipäjäätelöä. Sain toki maistaa tätä kaunokaista, ja yhdessä tulimme siihen tulokseen, että ruisleipäjäätelö maistuu mämmiltä. Nam!

Ilta oli oikein onnistunut. Ruoka oli hyvää, maisemat erityisesti loppuillasta henkeäsalpaavat ja meidän oma Oscar-tarjoilija varasti kyllä sydämeni söpöydellään! Voimme vain suositella tätä hieman Tallinnan ydinkeskustan ulkopuolella olevaa ravintolaa, se on kokemus niin maku- kuin näköaistille.

Psssst.. Olemme käyneet herra Longfieldin kanssa myös Tallinnan Vanhassakaupungissa Ribe-nimisessä ravintolassa. Sekin oli oikein hyvä paikka, mutta ei siellä näin upeaa auringonlaskua pääse todistamaan.

Mausteiset nakkipiilot piknik-grillissä

Me ollaan herra Longfieldin kanssa kovia piknikillä kävijöitä. Blogin puolelle on vuosien saatossa ilmaantunut monen monituista piknik-postausta. Välillä ollaan nautittu kesäistä piknikiä kahden puistossa, kallioilla tai ystävien kanssa, on juhlittu anopin synttäreitä herkkujen äärellä, sateen sattuessa on istuttu olohuoneen lattialle viettämään mukavaa aikaa yhdessä, ja jokunen kerta on piknik-viltti levitetty myös ulkomailla – ainkin New Yorkissa ja Münchenissä saimme nauttia kauniista ilmasta ja hyvistä herkuista.

Yhtä kaikki, meistä piknik on aina hyvä idea.

Tänä kesänä, kesä tuli ajoissa. Heti ensimmäisten lämmittävien auringonsäteiden aikaan toukokuun alussa kävimme ostamassa meille täksi kesäksi uuden piknik-kaverin. Kyseessä on suloinen, pieni ja pirtsakan värinen piknik-grilli, jota aiomme kanniskella kesän piknikeillä mukanamme. Grilli toimii noin puolen litran limupullon kokoisella ”kertakäyttö”kaasupullolla, josta riittää virtaa noin 1,5-2 tunnin yhtäjakoiseen grillaukseen.

Kuten moni varmasti jo tietää, on herra Longfield ollut viime syksystä asti tavattoman paljon työmatkoilla. Kotona häntä on näkynyt lähinnä vain viikonloppuisin sekä jokusena viikkona siellä täällä. Vähäisen yhteisen aikamme olemme pyrkineet käyttämään tehokkaasti – ja ennen kaikkea olemalla yhdessä.

Herra on puheluiden sekä viestien muodossa useasti sanonut, että kun kesä koittaa ja hän on jossakin välissä kotona, pitää meidän taas käydä mahdollisimman paljon piknikeillä. Tähän mulla ei todella ole mitään vastaanväittämistä, piknikit ovat niin mukava ja rentouttava tapa viettää kauniita kesäpäiviä, että lähden niille heti kun kutsu käy!

Kerran herra sitten tuli hetkeksi kotiin toukokuun alussa, ja mehän lähdimme heti testaamaan muutamaa viikkoa aiemmin löytämääni uutta piknik-paikkaa lähimetsässä. Tämä kallion päällä oleva paikka on mahtava. Kuivalta kalliolta aukeaa näkymä alas pienelle lammelle, jossa käy näin alkukesästä kova kuhina erilaisten isompien ja pienempien lintujen toimesta. Paikka on lisäksi helppo tavoittaa vieressä kulkevalta pururadalta, mutta on kuitenkin sen verran piilossa, ettei sitä näe suoraan metsäpolulta. Ihan viis kautta viis.

Mukaan toukokuiselle piknikille lähti toki myös uusi oranssi piknik-grillimme, jolla grillasimme enemmän ja vähemmän onnistuneita juttuja. Ensinnäkin broileripekoniin (jeps, kuulitte oikein! Jyväbroilerin tuotteista löytyy myös broileripekonia) käärityt, tuorejuustotahnalla ja feta-pinaatti broilerigrillimakkaroilla täytetyt suippopaprikat menivät vähän mönkään. Emme oikein osanneet ekalla kerralla säätää pienen grillin lämpöä oikeaksi, ja paksujen suippopaprikoiden kääntäminen oli ilman asianmukaisia ottimia aika haastavaa.. Pekoni kypsentyi nopeasti, ja kun herra sitten yritti kääntää paprikoita, tursui niistä tuorejuustotahnat pitkin grillilevyä. Ei hyvä. Lopulta heitimme paprikat roskapussiin ja laitoimme pelkät tuorejuustotahnaiset broilerimakkarat grillille tirisemään. Ne sentään onnistuivat, heh!

Toisena grillattavana oli vartaita, joihin olimme pujottaneet herkullisia Jyväbroilerin kolmen juuston broilerinakin paloja, herkkusieniä sekä paprikaa. Vartaat olimme koonneet jo kotona, ja sivelleet niiden pintaan jääkaapista löytämäämme BBQ-kastiketta. Käärin vartaat kotona folioon, jossa ne kulkivat repun pohjalla kätevästi ehjinä piknik-paikalle asti. Vartaat onnistuivat suippopaprikoita paremmin, vaikkakin vartaissa olleet herkkusienet irtoilivat yksi toisensa jälkeen kääntelyn yhteydessä varrastikuista. Se ei onneksi vaikuttanut vartaiden makuun.

Kolmantena herkkuna kannoimme upealle piknikpaikallemme leivinpaperiin käärittyjä nakkipiiloja. Nakkipiilot onnistuivat ja maistuivat hurjan hyviltä! Tosin jos on pakko jotain parannettavaa hakea, niin hieman ruskeaksihan nuo menivät, mutta se johtui siitä ettemme tosiaan ekalla kerralla osanneet säätää grillin lämpötilaa tarpeeksi hyvin. Teimme nakkipiiloja uudestaan kotipihalla pari päivää piknikin jälkeen, ja ne olivat jo hieman vähemmän tummanruskeita. Harjoitus tekee mestarin.

Nakkipiiloja on tehty meillä ennenkin, tosin uunissa. Tuolloin apurina oli pieni leipurineiti. Nakkipiilot ovatkin varmasti monelle lapsiperheelle tuttuja, niitä on helppo sekä nopea valmistaa ja ne näyttävät maistuvat erityisen hyvin pikkuväelle. Mutta kyllä ne maistuvat hieman isommallekin väelle! Aikuisten makuun oleviin nakkipiiloihin piilotettiin sisään hieman parempia ja täyteläisempiä nakkeja, sekä rutkasti enemmän mausteita. Nappaa tästä kesän piknikeille takuuvarman herkun resepti talteen!

Grillatut nakkipiilot

• 1 tölkki valmista croissant-taikinaa
• 1 pkt Jyväbroiler Mustapippuri-merisuola broilerinakkeja
• cheddarjuustoviipaleita
• Chipotle Tabascoa
• pizzamausteseosta
• 1 kpl luomu kananmuna voiteluun

1. Avaa croissant-taikinatölkki ohjeiden mukaan. Levitä työalustalle eteesi kolmionmalliset croissant-taikinapalat.

2. Laita taikinan päälle yksi cheddarjuustoviipale ja mausta pizzamausteseoksella sekä muutamalla Chipotle Tabasco -pisaralla.

3. Puolita broilerinakit ja aseta jokaiselle nakkipiilolle yksi nakinpätkä cheddarjuustoviipaleen päälle. Rullaa taikina tiukalle rullalle (aloita rullaus leveästä päästä). Voitele lopuksi kananmunalla ja paketoi sen jälkeen nakkipiilot leivinpaperiin. Jemmaa kääröt piknik-repun/-korin uumeniin.

4. Grillaa nakkipiiloja keskilämpöisellä grillillä vimmatusti käännellen, kunnes sisällä oleva juusto alkaa sulaa ja nakkipiilot saavat ylleen kauniin ruskea värin (meidän paikoin turhankin tummanruskeista versioista ei tarvitse ottaa suoraan mallia).

5. Herkuttele hyvässä seurassa terassilla taikka piknikillä.

Kurkkaa myös muut herkulliset Jyväbroiler-kampanjan reseptit Blogiringin sivuilta. Ja sitten vain grilli kuumaksi!

Yhteistyössä Jyväbroiler

Koiran kanssa hotellissa, vinkit onnistuneeseen lomaan

Yhteistyössä Scandic Tampere Station.

Koirien kanssa matkustaminen on yleistynyt ja yleistyy jatkuvasti lisää. Ihmisen paras ystävä halutaan ottaa matkoille mukaan, ja koiraa kuljetetaan nykyään myös yhä useammin mukana työmatkoilla. Haluaisikohan Horatio lähteä herra Longfieldin kanssa vaikkapa seuraavalle työmatkalle Kiinaan – sieltähän nämä sinikielet ovat alun perin kotoisin. Ties vaikka Horatio törmäisi siellä jossain munkkiluostarissa kaukaisiin vartioiviin sukulaisiinsa.

Liikkuva elämäntyyli ei ole este koiran hankinnalle, vaikka toki on mietittävä tarkasti onko koiralle omista ja perheen menoista huolimatta tarpeeksi aikaa, sillä sitä koira tarvitsee. Aikaa, yhdessäoloa ja tekemistä. Meillä ei ole koskaan ollut vaikea yhdistää suhteellisen vilkasta arkea, herra Longfieldin jatkuvia työmatkoja sekä omia harrastuksiamme koiran kanssa hengaamiseen. Haastavaa se toki ajoittain on, lähinnä minun näkökulmastani, kun omia iltapäivämenoja joutuu rukkaamaan ja säätämään herran työmatkojen vuoksi aika useinkin. Mutta onneksi meillä molemmilla on joustavat työajat, mahdollisuus tehdä etätöitä ja valtavan mukavia ystäviä, jotka pitävät koirista.

Sekä pilven päällä lepäävä Koda että nykyisin vihreässä Vihervaarassa sekoileva Horatio liikkuu meidän mukana mahdollisimman paljon. Koira pyritään ottamaan mukaan lähes joka paikkaan. Olemme tulossa ja menossa paljon, haluamme kokea ja nähdä, ja jos tämän yhtälön haluaa pitää kasassa, on koiran pakko liikkua mukana. Pakko on kyllä väärä sana, sillä kuten varmasti lastenkin kanssa (anteeksi koira-lapsi-vertaus!), reissuissa mennään koiran ehdoilla, sitä ei pakoteta mihinkään eikä sille haluta aiheuttaa huonoja muistoja.

Koiran kanssa matkustetaan toki paljon myös näyttelyiden perässä. Nämä näyttelyt ovatkin sitten ihan oma lukunsa. Niistä on varmaan turha alkaa tässä puhumaan sen enempää, niistä joko tykkää tai ei tykkää. Omasta mielestäni ne ovat mukava paikka tavata tuttuja, sekä karvattomia että karvaisia. Pääasia näyttelyissäkin on minusta se, että pidettäisiin mielessä onko koiralla siellä kivaa vai ei.

Me päätimme Horation saapumisen jälkeen käydä näyttelyissä pentu- ja junnuiässä ihan siitä syystä, että pikkupoika tutustuisi kaikenlaisiin koiriin, näkisi hälinää, kuulisi kovaa meteliä, oppisi olemaan pelkäämättä isoja tiloja ja saisi uusia kokemuksia turvallisesti meidän seurassa. Nämä kaikki ovat toteutuneet, mutta päälle on tullut vielä useisiin mukaviin ihmisiin tutustumista! Näin aikuisiällä uusia kavereita ja ystäviä ei tule vastaan joka päivä, joten otan jokaisen mahtavan ihmisen ilolla vastaan.

Vappuna matkasimme Tampereen kansainväliseen näyttelyyn. Koska näyttelyihinkin mennään koiran ehdoilla, ja pyrimme ottamaan ne minilomana, päädyimme varamaan huoneen Scandic Tampere Stationilta, joka tarjoaa asiakkailleen lemmikkihuoneita. Tämä oli Horation toinen hotellikeikka, joten osasimme herran kanssa varautua reissuun paremmin kuin ensimmäisellä kerralla. Kokosimme teille kaikille koiran kanssa matkustaville, tai sitä harkitseville, muutamia käytännön vinkkejä koiran kanssa hotellissa majoittumiseen. Olkaapa hyvä!

p.s. Listan jälkeen sitten selviää miten meidän kävi Tampereen KV:ssa!

Varauksen tekeminen

Huoneeseen majoittuvasta lemmikistä (oli se sitten koira, lisko taikka vaikka pupu) on toki ilmoitettava heti varauksen teon yhteydessä. Lemmikkiasiakkaita ei voi sijoittaa allergiahuoneisiin ja muutenkin huoneen sijainnilla voi olla iso merkitys onnistuneeseen hotellilomaan. Asiakaspalvelussa osataan ohjata koiranomistajat esim. isompiin huoneisiin (koiran rotu ja koko kannattaa ehdottomasti tuoda esille), huoneisiin josta pääsee nopeammin ulos, joissa on tilavammat pesuhuoneet, joissa on parempi äänieristys, jotka on helpompi siivota yms. Osiin hotelleista voi jo tehdä erikseen lemmikkivarauksen netinkin kautta, joten varauksen teko on vaivatonta ja nopeaa.

Scandic Tampere Stationissa hoidin varauksen sähköpostin kautta ja sain iloisia viestejä ilmoitettuani, että meillä olisi yksi reippaat 30 kiloa painava karvakasa mukana. Ystävällinen asiakaspalvelu takasi sen, että hotelliin oli mukava saapua, eikä ollut sellaista oloa, että emme oikein olisi tervetulleita sotkemaan siistiä hotellia ison koiran kanssa.

Perillä meitä odotti iso huone, jossa odotti suuri vesikippo. Tilaa oli vaikka mulle jakaa. Laskutilaa oli paljon ja Horatio löysi monta mukavaa lekottelupaikaa huoneen lattialta – yhdet tirsat otettiin myös pesuhuoneen lattialla.

Ulkoilumahdollisuudet selville

Monessa Suomen kaupungissa on useampi kuin yksi hotelli. Hotellin sijaintia kannattaa miettiä toki esim. näyttelypaikan mukaan, mutta meistä tärkeämpää on se, että hotellin läheisyydestä löytyy hyvät ulkoilumahdollisuudet. Horatio on tottunut kävelemään paljon metsässä, ja se tykkää seikkailla puskien seassa, nuuhkia jokaista mahdollista oksaa, katsella lintuja jne. Tästä syystä emme mieluusti varaa hotellia aivan ydinkeskustasta.

Scandic Tampere Station sijaitsee juna-aseman välittömässä läheisyydessä, joten jos Tampereelle saapuu koiran kanssa junalla, pääsee kamojen sekä koiran kanssa kätevästi suoraan hotelliin. Hotellin läheisyydessä oli myös muutama puisto ja rauhallisempi asuinalue, joissa saimme kävellä teillä ja poluilla poukkoilevan koiran kanssa kaikessa rauhassa siitäkin huolimatta, että oli vappuaatto.

Hotellihuone kotoisaksi

Jos koira on ujompaa sorttia, on sille hyvä varata hotelliin tuttuja tuoksuja mukaan: oma peti, mahdollisesti myös häkki jos koira tuntee olonsa siellä turvalliseksi, lempileluja, järsittävää jne.

Horatio ei ole ujo. Se ottaa paikan heti haltuun ja alkaa sen jälkeen vartioida omia mestojaan. Ensimmäisellä hotellikeikalla Horatio oli oikein erityisen vartioiva. Luulen, että pikkuista poikaa hieman jännitti uusi paikka, ja sen takia hän vartioi ensimmäiset tunnit hotellihuoneen ovella ilmoittaen meille jokaisesta oven takana kulkevasta otuksesta. Vasta sitten maltettiin tulla järsimään siankorvia ja ottamaan torkkuja meidän sängyn viereen.

Tampereen keikalla Horatio ei jännittänyt yhtään. Se puski omaan tapaansa vimmalla eteenpäin, meni ensimmäisenä hissiin ja sieltä ulos, tutki hotellihuoneen tarkasti ja kävi sitten lepäämään. Hotellin aulassakin Horatio köllötti leppoisasti keräten tietenkin huomiota massiivisella olemuksellaan muilta hotellin asiakkailta. Nyrpeitä katseita emme osaksemme saaneet kertaakaan.

Yksinolo hotellihuoneessa

Koiraa ei ole hyvä jättää hotellihuoneeseen yksin heti saapumisen jälkeen. Paikkoihin ja uuteen ympäristöön kannattaa tutustua yhdessä ja odottaa, että koira rauhoittuu ja alkaa vaikuttaa normaalilta itseltään. Jos koira on kovin herkkä haukkumaan yksinollessaan, kannattaa miettiä, voiko/haluaako koiraa jättää huoneeseen yksin vai voisiko asian hoitaa niin, että koiran kanssa olisi koko ajan joku.

Kun huoneesta sitten lähtee pois, kannattaa oveen ripustaa Koira sisällä –lappu, jos sellainen hotellihuoneesta löytyy. Ja ennen kuin lähtee yhtään mihinkään, pitää varmistaa, ettei koira saa hotellin ovea itse auki. Hotellihuoneiden ovet ovat usein semmoista sorttia, että nokkela koira saa kyllä avattua ne kohtuullisen helposti. Voisi olla kohtuullisen noloa löytää oma koira hotellin respasta tai juoksentelemasta vapaana käytävillä kun palaa takaisin illalliselta tai aamupalalta. Sen jälkeen voisi muutama nyrpeä katse langeta.

Ennen huoneesta lähtöä tulee tarkistaa, että koiralle on riittävästi raikasta vettä saatavilla. Ruokaa ja/tai järsittävää on myös hyvä jättää näkyville, on toisella sitten jotain tekemistä yksin ollessaan.

Scandic Tampere Stationissa Horatio vietti yksin noin neljä tuntia. Kävimme vappuaattona kaupungilla kävelemässä sekä syömässä Hookissa, ja takaisin tullessamme hipsimme aivan hiljaa huoneemme taakse, jotta olisimme kuulleet haukkuuko Horatio huoneessa vai ei. Hiljaista siellä oli. Oven avattuamme meitä oli vastassa unenpöpperöinen jässikkä.

Lista varusteista

Loppuun vielä hieman listaa siitä, mitä nyt ainakin tulisi ottaa mukaan jos hotellilomalle lähtee mukaan myös koira.

• omat ruoka- ja juomakipot koiralle (vaikka usein hotellin toimesta huoneessa odottaa suurehko vesikippo)
• oma pyyhe koiralle (koiralle tarkoitettuja pyyhkeitä voi olla myös tarjolla, tämä kannattaa varmistaa varauksen tai sisäänkirjoittautumisen yhteydessä)
• lempilelu(ja)
• järsittäviä luita
• oma peti (häkki tarvittaessa)
• ruokaa
• kaulapannat/valjaat/kuljetushihnat (flexi voi olla hankala ahtailla hotellin käytävillä tai kaupunkien keskustoissa)
• omistajalle sään mukaiset ulkoiluvaatteet
• iloinen ja reipas asenne auttaa aina

Mitenkäs meillä sitten meni Tampereella? Yllättävän hyvin. Lopullinen koodisarja oli seuraava: JUN ERI JUK 1 SA PUK 3 VARASERT. Eli siis junnusarjassa Horatio sai arvosanaksi erinomainen (JUN ERI). Horatio oli junnusarjan voittaja (JUK 1) ja oli Sertin arvoinen (SA). Kilpailusarjassa (mukana kaikkien luokkien parhaat urokset) Horatio oli kolmas ja sai Varasertin (sitä en osaa selittää suomeksi). Hyvä Horatio! Ja kiitos Scandic Tampere Station!