Ravintola Shelter, Helsinki

Eräänä perjantaina kolme leidiä törmäsi toisiinsa sovitusti Kanavarannassa, jonne on avattu syksyn alussa päheä Shelter-ravintola. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta, mutta tuulessa tuntui jo syksy. Kipitimme nopeasti koleaa tuulta pakoon lämpimään Shelteriin, jonka sisustus vakuutti ainakin minut heti ensi silmäyksellä.

Tyylikäs ravintola kätkee sisäänsä 70 asiakaspaikkaa. Mestan ehdoton katseenvangitsija on suuri valokyltti ravintolan takaseinällä. Siinä lukee isolla SHELTER ja se valaisee valehtelematta koko ravintolan. Tämä valokyltti on myös varmasti Shelterin kuvatuin kohde, Instagramista siitä löytyi ainakin hurjasti kuvia (ja tokihan munkin oli laitettava kyltistä sinne yksi kuva).

Shelterin häärääjinä ovat Mia Stjerna, Antti Asujamaa, Teemu Laurell sekä Lennu Sukapää. Ilmeisen nimekkäitä tyyppejä kaikki, mulle entuudestaan tuttu nimi oli tosin vain Teemu Laurell.

Shelter tarjoaa asiakkailleen kolmen tai viiden menun kokonaisuutta, jossa käytetään parhaita sesongin raaka-aineita. Ystäväni tilasivat meidän vierailun aikana kolmen ruokalajin menut samalla kun minä tilasin annokset suoraan a la carte -listalta, sillä vatsassa kasvava pieni ihme ei tykkää ihan kaikista ruokaylläreistä, ja menujen sisältöä ei saanut kuulla etukäteen.

Ennen sapuskoja kilistelimme kuitenkin Shelterin omalla limonadilla mm. pienelle ihmeelle. Olin nimittäin saanut kerrottua ystävilleni alkupaloja ihmetellessämme meidän suuresta uutisesta. Tällä kertaa vauvasta kerrottin siten, että aloin luetella ystävilleni mitä kaikkia alkupaloja en voi syödä. Jossain vaiheessa toisen kaverin naama näytti siltä, että homma oltiin tajuttu. Sitten taas onniteltiin ja kaikki oli yhtä suurta hymyä. Ja sen jälkeen alettiin syödä!

Ystävien alkupalalautanen piti sisällään kalaa, omani taasen etanoita, munakokkelia sekä kanttarelleja. Voi tsiisus miten hyvää se oli! Kuka olisi ikinä voinut uskoa, että munakokkeli sekä etanat sopivat yhteen? Olin heti alkupalan jälkeen aivan myyty Shelterille, ja odotin jo malttamattomana pääruokaa. Kotonakin kerroin herra Longfieldille, että saatoin syödä Shelterissä ehkä parhaan alkupalan ikinä. Herra kysyi, että mitä se oli. Vastasin, että munakokkelia ja etanoita. Herran naama vääntyi hassulle ilmeelle ja hän tiedusteli, että maistuiko se muka oikeasti hyvältä. No maistui, aivan tautisen hyvältä.

Ja niin maistuivat muuten pääruoatkin. Jessus!

Siika, kukkakaali, paahdettu voi sekä hassu pasta sulivat suussa järisyttävän nopeasti. Olisin halunnut nuolla lautasen putipuhtaaksi ja harmittelimme kaikki, ettei alkupaloja ennen pöytään tuotuja leipiä ollut enää yhtään jäljellä. Niillä olisi voinut kaapia lautasen pohjalta viimeisetkin rippeet herkullisesta annoksesta.

Ystävieni yllärimenut pitivät sisällään vasikanposkea, jotain pyrettä, yllätyspikkuporkkanoita, paria eri kastiketta, joista toisena oli lihan keitinliemi. Myös he kehuivat annoksiaan kilpaa.

Vaikka olen päässyt raskaudesta tähän asti todella helpolla, eikä oikeastaan mitään outoja hormonioikkuja ole ilmaantunut, on yksi asia josta saanen syyttää ihan puhtaasti pientä ihmettä. Mun ei nimittäin tee mieli enää makeaa. Jokusen keksin, karkin tai jätsiannoksen kyllä syön, mutta mitään kakkuja, leivoksia tai muuta ylimakeaa ei tee yksinkertaisesti ollenkaan mieli. Niinpä tilasin Shelterissäkin jälkiruoan sijaan kupin vihreää teetä.

Ystävieni menuihin jälkiruoka kuului. Jos en ihan väärin muista, niin jälkiruoka piti sisällään puolukkajäätelöä, paahdettua valkosuklaata sekä vispipuuroa. Vispipuurosta he molemmat totesivat, etteivät saa siitä kotioloissa läheskään yhtä samettista ja pehmeää. Muutenkin jälkiruoka sai tuttuun tapaan vain kehuja osakseen.

Shelter oli mahtava. Palvelu pelasi ja olihan se aika hauskaa kun komeat kokkimiehet tulivat köökin puolelta meille hihittäville leideille kertomaan mitä annokset pitivät sisällään. Arvostan!

Menkää ihmeessä testaamaan! Me ollaan menossa uudestaan marraskuussa, pöytävaraus kannattaa ainakin viikonlopuille tehdä, itse sain varattua pöydän lauantai-illalle kuukauden päähän.

Shelter, Kanavaranta 7, 00160 Helsinki

Brunssi: Uusittu Primula (HKI)

Primulan brunssi oli meille vuonna 2010 pettymys. Erityisesti muistan, että leipä oli brunssilla ihan kökköä. Koska Primulassa oltiin, olin odottanut taivaallisen tuoretta ja maukasta leipää, mutta brunssilla meitä odotti kuivahkot ja parhaat päivänsä nähneet leivänkannikat. Primulan brunssille ei pettymyksen jälkeen tullut mentyä uudestaan vuosiin – tarkasti ottaen tasan kuuteen vuoteen.

Kuuden vuoden tauon jälkeen olikin sitten ihan ok käydä vetämässä masuunsa Primulan uusittu brunssi kahtena sunnuntaina peräkkäin!

Itse asiassa brunssi on tainnut uudistua omistajamuutoksen seurauksena jo noin vuosi sitten. Viisikulman paraatipaikalla oleva ravintola ei onneksi ole menettänyt charmiaan. Sisustus on edelleen ihanan rosoinen, seiniä koristaa punaiset tiilet ja ikkunalaudoilla suurien lyhtyjen sisällä palaa kynttilät. Tunnelma on mukavan lämmin ja kodikas.

Mutta mennään sitten itse asiaan, eli siihen ruokaan.

Brunssi koostuu suolaisesta sekä makeasta noutopöydästä, sekä erikseen tilattavasta lämpimästä pääruoasta. Noutopöytien (erityisesti suolaisen) valikoima on laadultaan perussettiä. Tarjolla on muutamia salaatteja, katkarapuja, savulohta, perunasalaattia yms. Ei mitään kovin kummoista tai makuhermoja hivelevää. Tähän voisi omasta mielestäni panostaa hieman enemmän.

Kahtena peräkkäisenä sunnuntaina näin melkein jokaisen erikseen tilattavan pääruoka-annoksen. Itse söin niistä kahta, brunssiseuralaiset söivät molemmat eri vaihtoehdon ja sen lisäksi tiirailin vieraisiin pöytiin ahkerasti.

Viime sunnuntaina pääruokatilauksen kanssa kävi aika hauskasti. Olin viimeisen kahden viikon aikana sopinut useammat treffit ystävien kanssa, jotta sain kerrottua suuren uutisen heille kasvotusten ennen kuin asia pärähti blogiin ja sitä kautta kaikkien tietoisuuteen. Sunnuntaina brunssilla oli mukana pitkäaikainen ystävä yläasteelta asti, ja hänelle halusin kertoa uutisen ehdottomasti kasvotusten.

Kaikkihan sen tietää, että tässä tilassa ei voi suuhunsa aivan kaikkea tunkea. Yksi ruoka, jonka kanssa pitää olla tarkkana, ovat juustot. Halusin ottaa sunnuntaina brunssilla Punavuori-nimisen annoksen, joka piti sisällään Comte-juustoa (joka ei tasan tarkkaan ole pastöroitua). Tilasin annoksen tarjoilijalta ihan normaaliin tapaan ”yksi Punavuori, ilman Comte-juustoa”. Ystäväni ei huomannut mitään. Mutta sitten tarjoilija tulikin parin minuutin päästä takaisin ja kysyi, että ”hei, haluisitko sä sen annoksen oikeasti kokonaan ilman juustoa, vai korvataanko Comte-juusto jollain toisella juustolla”? Siinä sitten mongersin, että kun sen juuston pitäisi olla pastöroitua. Tarjoilija kysyä kovahkoon ääneen ”mitä?!” ja kun toistin asian, alkoi ystäväni päässä raksuttaa. Se oli oikeastaan hauska tilanne, tarjoilija oli aivan ihmeissään, minä pidätin hymyä ja ystäväni näytti siltä, että on juuri laskenut yhteen yksi plus yksi, ja hänen suustaan alkoi tulvia ”mitäh”, ”ei oo totta”, ”siis oikeesti”, ”voi onnea” yms.

Ei mennyt tämä paljastus ihan niin kuin olin suunnitellut, mutta ei sillä niin väliä. Tämä kerta jäi ainakin tosi hauskana sattumana mieleen!

Pääruoat ovat ehdottomasti Primulan brunssin parhaimmistoa. Annokset ovat reiluja, ne ovat näyttäviä ja maistuvat hyviltä. Ensimmäisellä kerralla syömäni perinteinen Eggs Benedict oli uppomunineen ja rapeine pekoneineen oikein herkullista mussutettavaa (miinusta tulee vain omaan makuuni liian höttöisestä vaaleasta leivästä). Toisella kerralla söin tosiaan Punavuori-annoksen, joka piti sisällään ihanan rapeaa maalaisleipää, kinkkua, uppomunia sekä jotain pastöroitua juustoa.

Brunssiseuralaiseni söivät Kungliga Segelklubbenin sekä Kylmä ja savuava olo -annokset. Kungliga Segelklubben oli kuulemma liian suolainen, siinä oli liikaa mätiä ja liian vähän vuolukermaa, joka olisi peittänyt suolaisten mätien makua. Kylmä ja savuava olo näytti ainakin omiin silmiin todella herkulliselta. Ja oli se ystäväni mielestä myös hurjan hyvän makuista. Kylmäsavulohta tulee varmasti seuraavan vajaan kuuden kuukauden aikana vielä tosi kova ikävä, ihan viimeistään jouluna saatan tirauttaa kyyneleitä kun en voikaan hotkia kylmäsavulohta sinappikastikkeen kera masuuni. Nyyh..

Primulan brunssilla voi tilata erikseen lisähintaan (6 euroa) pirtelön. Brunssin hintaan (23 euroa) kuuluu kaikki muut juomat: vedet, mehut, teet sekä kahvit. En tiedä kuinka usein pirtelön maku vaihtuu (jos edes vaihtuu), mutta molempina kertoina kun minä brunssilla istuin, oli tarjolla mansikka-vaniljapirtelö. Molempina sunnuntaina pirtelön myös tilasin. Tämä ihan siitä syystä, että mystiset hormonit ovat saaneet aikaan sen, ettei mulle maistu (lainkaan) makea. Kakut, irtokarkit, keksit, suklaa sekä leivonnaiset eivät saa aikaan pahaa oloa, mutta niitä ei vain yksinkertaisesti tee yhtään mieli. Kotona on monta pussia karkkia ja useampi suklaalevy, joihin en halua koskea pitkällä tikullakaan. Jäätelö on ainoa herkku, jota tekee ajoittain hieman mieli. Pirtelö toimi brunssilla jälkiruokanani, sillä yhtäkään kakkua ei makeasta noutopöydästä tehnyt mieli. Hormonit on niin outoja..

Ystäväni kehui jälkkäripöydän brownieta hurjasti. Itse mussutin samaan aikaan tuoreita hedelmiä sekä imin sitä pirtelöäni, hyvää oli!

Kaiken kaikkiaan Primulan uusittu brunssi toimii paljon paremmin kuin edellinen versio. Ehkä en Viisikulmaan ryntää enää kolmantena sunnuntaina putkeen, mutta voisin hyvin istahtaa kodikkaaseen ravintolaan vielä uudemmankin kerran kivalla porukalla.

Rohkeasti siis vain testaamaan Primulan uusittua brunssia!

Sampea ja kaviaaria Varkaudessa

Moluga, Herra Longfield tässä.

Tuossa kesälomia ennen minulla oli työjuttuja suuressa ja mahtavassa Varkauden kaupungissa. Se sijaitsee maassa nimeltä Savo, joka joidenkin maantieteilijöiden mukaan on osa Suomea. Varkaudessa olen tässä viime aikoina viettänut melkoisen montakin yötä, kun noita matkaöitäni yhteen ynnäilin niin kesälomia edeltäneiden 12 kuukauden ajalta olin laskujeni mukaan herännyt täältä yhteensä 17 kertaa.

Mutta tämä kesälomia edeltänyt työreissu oli siitä erikoinen, että sain jollain ilveellä houkuteltua Hulinkin matkaan, ja otimmepa vielä Horationkin reissulle mukaan. Huli on joskus muinaishistoriassa ollut kerran Belgiaan suuntautuneella työmatkallani mukana, ja nyt sitten siis jo toisen kerran sain Hulista seuraa, ja ihan Varkauteen asti jopa tällä kertaa mentiin.

Huli ei tosin ihan vain lomailumielessä mukaan tullut, vaan sen aikaa kun minä porhalsin pitkin pientareita talonmiesvaatteissani, Huli majaili Horation kanssa hotellihuoneessa ja teki jotain mystisiä työjuttujaan sieltä käsin. Iltapäivisin toki sitten oli aikaa tehdä jotain järkevääkin, lähinnä käytiin Horation kanssa lähiseuduilla hortoilemassa. Kerran löydettiin jännä rotko läheisestä metsästä ja toisen kerran taas törmättiin paikalliseen chow chow –laumaan.

Rotkojen, satunnaisten kiinalaiskoirajengien ja Esa Pakarisen puiston lisäksi Varkaudessa on myös semmosia jänniä otuksia kuin sampia. Sampi on kala, joka voi kasvaa hillittömän suureksi, jopa 400-kiloiseksi jötkäleeksi. Niitä oli ennen siellä sun täällä pitkin Euroopan vesiä, mutta nykyään se on valitettavasti hyvin uhanalainen otus. Uhanalaisuus ja sammen tunnettavuus johtuu sampien mädistä, eli kaviaarista, tuosta mustasta töhnästä jota kaikissa leffoissa ja sarjakuvissa kaikki karikatyyrisen rikkaat hahmot horii hanhenmaksapallojen ja shampanjan kanssa. Kaviaarinkalastuksen myötä ihminen onnistui lähestulkoon hävittämään sammet koko maapallolta, ja nykyään kaviaarin keräilyyn ja myyntiin on tiukat maailmanlaajuiset kiintiöt, joiden avulla pyritään estämään liikakalastus ja koko lajin kuoleminen sukupuuttoon.

Sampia eleli joskus Suomenkin vesillä, muistan mökillä pienenä lukeneeni jostain luontokirjasta sammista ja sen jälkeen haaveilin aina saavani mökkirannasta mato-ongella monisatakiloisen sammen, mutta ei niitä koskaan tullut mun matoja syömään, pelkkiä ahvenia ja särkiä sieltä vain nousi. Luonnonvaraisena sampea ei Suomesta ole saatu pitkään aikaan, mutta Varkauteen joku vekkuli on keksinyt perustaa kalankasvattamon, missä näitä otuksia polskii, ja mistä saadaan hallitusti kerättyä sopiva määrä kaviaaria. Kalankasvattamo käyttää hyödyksi läheisen tehtaan lämpöenergiaa, ja Varkaus taitaakin olla ainoa paikka Suomessa, missä kaviaari voidaan luokitella lähiruoaksi.

Suurin osa Varkauden kaviaarista menee vientiin, mutta kyllä sitä saa Varkaudesta ostettua mukaansakin erinäisistä paikoista. Kaupungissa sijaitsevasta Scandic Oscarista saa lähikaviaaria ostettua ihan ravintolastakin. Me majoituimme Scandiciin, ja tokihan sitä kaviaaria piti sitten yksi ilta mennä ravintolasta tilaamaan. Hintaa annoksella on sen verran, että ihan joka ilta ei tätä herkkua tohdi naamaansa tunkea, mutta kyllä sitä kertaalleen piti kokeilla. Annoksessa tuli mukana kaviaarin kaverina kasa paahtoleipää, sekä smetanaa ja sipulisilppua, ja voi hyvänen aika että kaviaarileivät oli hyviä! En yhtään ihmettele että joku Englannin kuningaskin oli joskus julistanut sammen kuninkaalliseksi kalaksi, ja määräsi kaikki Englannin vesiltä löytyvät sammet kuninkaan omaisuudeksi. Maistoimme kaviaaria myös ihan sellaisenaan, sillä tavalla se ei mielestämme oikein hyvää ollut, lähinnä semmoista karmean suolaista mähnää, mutta paahtoleivän kanssa, smetanalla ja sipulisilpulla höystettynä toimi erittäin hyvin.

Kaviaarin lisäksi Oscarista saa myös sitä sampea lautaselleen jos niin tahtoo. Huli tykästyi tähän annokseen sen verran, että taisi vetää niitä useammankin kappaleen matkamme aikana. Oscarin väki selvästi tiesi mitä sammelle piti tehdä, kala oli hyvin maustettu ja lisukkeet mietitty viimeisen päälle. Sampiannos ei myöskään ollut ihan niin tyyris kuin kaviaari, tosin ei sekään sieltä listan halvimmasta päästä ollut.

Suomalainen lähikaviaari ja –sampi on ihan kokeilemisen arvoinen makuelämys, jos joskus satutte Varkauteen eksymään niin käykääpä testaamassa. Eräs ilta ravintolaan tuppautui iso kasa saksalaisia turisteja, jotka olivat tulleet paikalle isolla bussilla. Sen verran joukkiota vakoiltiin, että kaviaaria ja sampea siinäkin porukassa hyvin ahkerasti syötiin, liekö sitten ihan vain sen takia koko kööri ollut Varkauteen matkustanut. Ei ne varmaan ainakaan Esa Pakarisen puiston takia olleet paikalle tulleet.

Hangon Makaronitehdas saapui Espooseen

Olen lukenut jo vuosia sitten Hangossa sijaitsevasta Makaronitehtaasta. Olen leikannut pari juttua ruokalehdistä jopa talteen, etten varmasti unohda ravintolaa, jonka pastoja on kehuttu vaikka kuinka.

Unohdin silti. Mutta sitten Isoa Omenaa laajennettiin valtavasti sinne (pian) puksuttavan metron takia. Selasin uuden Ison Omenan esitelehteä kesälomalla, ja bongasin sieltä varsin iloisen uutisen: Makaronitehdas avaa siellä ovensa! Aiemmin todella heikon ravintolatarjonnan omaava Omena sai laajennuksen jälkeen monta mielenkiintoista ravintolaa lisää.

Pääsimme vihdoin tällä viikolla testaamaan Makaronitehtaan tuoreet ja herkulliset luomupastat. Istahdimme tunnelmalliseen ravintolaan sisään ennen leffailtaa. Herra Longfield on kova Apulanta-fani, ja bändistä kertova uusi Teit meistä kauniin -leffa piti päästä katsomaan heti ensi-iltana.

Pähkäilimme herkullisten kuuloisten pastojen äärellä pitkän tovin ennen kuin saimme tilauksen tehtyä. Minä päädyin lopulta kana-kookospastaan, jossa oli mukana korianteria (nammm!) ja herra otti lammaspastan. Sitten jäimme vain nälkäisinä odottamaan pastojamme, jotka valmistettiin aivan selkämme takana avonaisessa keittiössä. Voitte varmaan kuvitella kuinka mahtavat tuoksut keittiöstä kantautui neniimme..

Alkupalaleivät kiskottiin tyhjiin vatsoihin nopeasti, ihan sama vaikka hiilareita oli tiedossa pian aimo annos lisää. Nälkä oli hirmuinen.

Hyvin maltillisen odottamisen jälkeen tarjoilija kantoi pöytäämme isot pasta-annokset! Olin odottanut pienempiä annoksia, mutta kyllä hymy oli aika mairea kun tajusin, että koko tuo annos oli minua varten.

Pastat maistuivat odotetusti todella herkullisilta. Pastat eivät uineet kastikkeessa, suolaa ei ollut liikaa, pastan kypsyys oli täydellinen, lihapaloja oli riittävästi, eivätkä ne loppuneet kesken. Niin ja jestas, että omassa annoksessani maistui ihanasti korianteri!

Saimme lautaset kuin ihmeen kaupalla tyhjiksi. Ennen leffaa ehdimme vielä köpötellä pitkin uudistunutta Isoa Omenaa ja sulatella muhkeaa annosta ennen kuin istahdimme leffateatterin pehmeille penkeille katsomaan Teit meistä kauniin -leffaa.

Kesän parhaat ruokamatkamuistot

Kesäloma loppui eilen. Töihin on palattu. Blogi herää jälleen eloon – heti kun ihana arkirytmi saadaan taas rullaamaan.

Kesän aikana herkuttelin yhden jos toisenkin kerran mainioissa ravintoloissa. Maksullisia lounaita sekä päivällisiä tuli syötyä paljon, varmasti enemmän kuin normaalisti, ihan siitä syystä, että loma vietettiin kokonaisuudessaan kotosalla, eikä suurempia lomamatkoja ollut tälle kesälle varattuna.

Kesällä, ja erityisesti lomalla, en kameraa liiemmin jaksanut mukanani kantaa. Kootaan siis yhteen postaukseen kesän parhaimmat ruokamatkamuistot Instagramiin kertyneiden kuvien avulla.

Moms, Kauniainen

Kauniaisten keskuksessa oleva Moms on meille tuttu mesta. Kesällä menimme sinne vaihtamaan kuulumisia ystäväpariskunnan kanssa. Momsin rouhea ja tuhti maalaiskanasalaatti on ollut jo jonkin aikaa mun suosikki, eikä se pettänyt tälläkään kertaa.

Kiasman terassi, Helsinki

Eräs ystäväni on viimeisten vuosien aikana asunut ympäri Eurooppaa. Elokuussa hän muutti Frankfurtiin, mutta ennen sitä ehti onneksi käymään pikaisesti Suomessa. Sumplimme aikatauluja ja istahdimme neljän leidin ja kahden lapsen kanssa eräänä heinäkuisena iltapäivänä Kiasman terassille juttelemaan. Osa tilasi ruokaa, osa ei. Minä tilasin salaatin, mutta söin sen lisäksi aimo annoksen lapsille tilattuja bataattiranskalaisia. Ne olivat nimittäin aivan sairaan hyviä – kymmenen kertaa parempia kuin oma outo salaattini. Kuinka vastaavia voisi tehdä edes jotenkin kotona.. Nam!

Skiffer, Helsinki

Liuskaluodon Skiffer nyt vain kuuluu kesään. Tänä kesänä olin siellä kahden ystäväni kanssa. Fillaroimme paikalle ja jestas liuska maistui hikisen pyörälenkin päälle hyvältä.

Kalastajantorpan brunssi, Helsinki

Voi tavaton! Tämä brunssi oli mitä maittavin.

Kävimme testaamassa Kalastajantorpan brunssin vuosipäivänämme heinäkuun lopussa. Ihastuimme niin, että vedimme molemmat itsemme totaaliin ähkyyn. Olo ei ollut brunssin jälkeen mikään kovin mahtava, mutta siitä saamme syyttää vain itseämme. Brunssista olen kirjoittanut blogiin myös oman postauksen, lisää voi lueskella täältä.

Aino, Helsinki

Elokuun alussa kipitimme herra Longfieldin kanssa kesäkinoon Engelin sisäpihalle. Kesäkinosta on tullut meidän kesäperinne, leffaa on hurjan tunnelmallista katsella ulkosalla, pienellä sisäpihalla. Eväinä voi olla skumppaa, teetä, leivoksia tai sitten oma sipsipussi – kaikki käy.

Ennen leffailtaa kävimme syömässä lämpimät lohikeitot ravintola Ainossa. Lohikeitto upposi meihin molempiin rapean ruisleivän kanssa tuosta noin vaan. Enpä ole muuten koskaan lohikeittoa tehnyt itse! Tämä pitää ehdottomasti korjata tänä syksynä.

Haukilahden paviljonki, Espoo

Haukilahden paviljongille on päästävä ainakin kerran kesässä – aivan kuten Skifferillekin. Tänä kesänä herra maistoi ensimmäistä kertaa lohiburgeria (niiiiin hyvää!) samalla kun minä mussutin onnellisena nieriää kanttarellikastikkeella. Ilta oli ihanan lämmin, terassi oli täynnä kesästä nauttivia ihmisiä ja ohi lipui toinen toistaan komeimpia purjelaivoja. Kyllä siinä kelpasi iltaa vietellä.

Notskimakkara

Mitä olisi kesä ilman notsimakkaroita? No ei paljon mitään! Tänäkin kesänä makkaroita on grillattu erilaisilla nuotiopaikoilla useamman kerran. Komein makkararivistö oli nähtävissä (ja syötävissä) Riihimäen Riutalla, jonne kokoontui komea chow chow -porukka koirineen päivineen eräänä sunnuntaina. Omistajat ja koirat olivat tyytyväisiä treffien jälkeen.

Ravintola Kylä, Espoo

Loman ehkä positiivisin uusi ravintolakokemus oli Tapiolassa sijaitseva Ravintola Kylä. Söin Kylässä hurjan maittavan ahvenannoksen, jonka jujuna oli vaniljavoi. Se antoi paistetuille ahvenfileille hassun pehmeän maun. Herra söi härän sisäfilettä kanttarellikastikkeella, ja mumisi onnellisena annosta syödessään.

Gallen-Kallelan museo, Espoo

Lomalla saimme vihdoin käytyä myös Gallen-Kallelan museossa. Museokierroksen jälkeen istahdimme Tarvaspään kahvilan terassilla nauttimaan teetä, kahvia sekä pientä makeaa. Tarjolla olisi ollut myös mm. lohikeittoa, mutta nälkä ei ollut päässyt yllättämään vielä isosti, joten päädyimme jättämään lohikeitot nälkäisemmille museovieraille.

Tarvaspää oli hieno paikka. Museo oli tarpeeksi pieni, joten sen jaksoi koluta hyvin läpi.

Gumbostrand Konst & Form, Sipoo

Gumbostrand kätkee sisäänsä ihastuttavan pienen (ilmaisen) taidemuseon, muhkean museokaupan sekä suuren kahvilan/ravintolan. Olen ollut Gumbostrandissa brunssilla, mutta kesälomalla suunnistimme sinne herra Longfieldin kanssa keskellä viikkoa syömään lounasta. Minä tilasin vuohenjuustonsalaatin ja herra tuttuun tapaan purilaisen. Molemmat annokset sulivat suussa, ja niiden jälkeen jaksoimme tutustua rauhassa taidemuseoon ja sen jälkeen penkoa vielä kaikki museokaupan hyllyt tarkasti läpi.

Il Gabbiano, Espoo

Kesäloman aikana oli myös aivan pakko päästä syömään Il Gabbianoon pasta carbonaraa. Olen tästä pastasta jauhanut teille aiemminkin, ja maistuihan se edelleen törkeän tuhdilta, ja juuri sen takia niin hyvältä. Pastan joukkoon pitää lisätä itse pöytäsuolaa sekä mustapippuria, sekoittaa hyvin ja aloittaa herkuttelu vasta sen jälkeen. Parasta pasta carbonaraa jota me olemme syöneet.

Toscanini, Helsinki

Toscaninin hummerivoikastikkeella viimeistelty tiikerirapupasta ei ole syyttä ravintolan suosituin pasta-annos. Söin lautaseni tyhjäksi viimeistä fettucinipastaa myöten, ja lautanen teki vielä lopuksi mieli nuolla. Uusi pinkki paitani sai kyllä muutamia osumia punertavasta pastakastikkeesta, ja sen jälkeen ystävän kanssa olikin hurjan mukava kävellä pitkin Helsingin katuja paita likaisena. Onneksi ilta päätettiin leffaan, pimeässä salissa sain olla likaisen paitani kanssa aivan rauhassa.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA -matkablogi, Travellover ja Muru Mou -matkablogi.

Kesäkuinen illallinen Lonnassa

Yhteistyössä Viikon viini.

Momentt, Herra Longfield täällä.

Vuosi sitten kävimme juhlistamassa Hulin valmiiksi tulemista tuolloin vastikään avatulla Lonnan saarella. Lonnahan on siinä Suomenlinnan edustalla sijaitseva vanha varuskuntasaari, jonne pääsee näpsäkästi Kauppatorilta lähtevällä JT-Linen lautalla (aikataulut voi kurkistaa JT-Linen nettisivuilta). Me rantauduttiin piskuiselle saarelle pikkasen etuajassa, joten käveltiin vähän saarella ennen ravintolaan menoa. Saarella asustelevilla hanhilla ja lokeilla sun muilla vesilinnuilla oli just hautomisvaihe meneillään, ja varsinkin saaren hanhet oli aika hauskoja, naishanhet istuskeli vähän jemmassa pesissään, ja mieshanhet oli nakitettu seisoskelemaan pesien edustoille vartioimaan ettei kukaan urpo mene pesää häiritsemään. Hanhet sihisi ja sähisi jos niitä päin erehtyi katsomaankin, hyvin tosissaan ottivat ukot vartiointihommansa.

Pöytään istuuduttamme meistä tuli heti maailmanpelastajia, koska meille tuotiin pöytään Itämeren pelastavaa vichyvettä. Kauaa emme ehtineet maailmanpelastukseen keskittyä, kun meille tuotiin vichyn kaveriksi lasilliset Pares Baltan Cavaa. Yritettiin kauheen kauan keksiä, mikä tuttu tuoksu viinissä oli, mutta ei millään löydetty mikä se oli, joku tuttu mauste tai yrtti siellä kai asui. Hyvältä se joka tapauksessa maistui, niinku cavalla yleensäkin on tapana.

Siinä cavaa impatessamme ja maistellessamme tavailtiin myös isolle kannettavalle liitutaululle kirjoitettua päivän ruokalistaa. Meille tosin oltiin jo valittu annokset puolestamme, menumme koostui annoksista jotka olivat muikku+ruis, karitsa+maa-artisokka, juusto+porkkana ja raparperi+maito. Viime kerralta muisteltiin, että annoksissa oli kaikissa jotain jännää, eikä mitään perusmättöä ollut nytkään annoksien nimistä päätellen odotettavissa.

Ennen varsinaisia ruoka-annoksia tarjoiltiin alkusnacksina kuivatettuja lehtikaalin palasia piparjuuri- ja savumantelimajoneesien kera. Kiltit kokki-ihmiset olivat Hulille tehneet oman majoneesinsa kuultuaan tämän pähkinä-manteli-omena-allergialitaniat. Nämä tämmöset lehtikaalisipsit on kuulemma kuuminta hottia just nyt, tai ehkä ne on olleet semmosta jo ajat sitten, en tiiä, mä en ollut tämmösistä aiemmin kuullut. Ihan hyviä ne oli, riittävän suolaisia. Kaikki sipsit ja majoneesit katosi siitä pöydästä jonnekin melko nopeasti.

Sitten olikin ekan varsinainen ruokalajin vuoro. Muikku+ruis piti sisällään yllättäen sitä muikkua, ruispannacottaa ja vielä muikun mätiäkin oli lautaselle laitettu. Annos oli raikkaan ja kivan näkönen, teki heti mieli alkaa sitä hotkimaan, mutta ensin toki kiltisti odotettiin seuraava viinikin. Se oli Pares Baltan Cosmic -valkoviiniä, sitäkin innostuttiin imppaamaan, siinä oli jännä se että se tuoksui hedelmäiseltä, mutta ei kuitenkaan meidän mielestä sellaiselta maistunut. Muikku+ruis-annos oli todella hyvä, muikut maistui todella hyviltä ja niiden kaveriksi valitut lisukkeet sopi meidän molempien mielestä tosi hyvin kalojen kanssa. Raikas Cosmos-viini sopi hyvin myskisen ruoan kanssa yhteen, joten alkuruoka oli kaikkineen tosi onnistunut tekele!

Muikut horittuamme tuotiin meille ensiksi seuraavaa viiniä laseihin, Pares Baltan Mas Petit Cabernet oli viini jota tällä kertaa laseihimme tuotiin eka vähän ilmaantumaan, ja joka tarjoilijan mukaan sopii erinomaisesti karitsan kanssa. Nyt kun oli viinien haisteluun innostuttu, niin toki tämänkin huuruja vedettiin keuhkoihimme, tuoksu oli kivan runsas. Lampaan kaverina tarjoiltiin kolmea eri lisuketta: oli vinegrette-sitruuna-salaattisekoitusta, mesijuurta ja lämmintä kaalia, sekä couscousia rusinan, persiljan ja kurkun kanssa. Tämä kolmikko tuotiin pöytään kukin omissa kipoissaan, ja lisäksi tuotiin sitten se varsinainen pääruoka-annos kummallekin, jossa oli pellavarouhetta, vesikrassia, tuoretta sekä kypsennettyä maa-artisokkaa sekä tietty sitä lammasta, punaviinikastikkeella.

Viinin ilmaantumista kun malttoi vähän odottaa, niin se alkoi maistumaan just siltä mille tuoksuikin, ja yllättävää kyllä, tarjoilija tiesi mistä puhui kun sanoi että viini sopisi lampaan kanssa. Se nimittäin sopi lampaan kanssa. On se jännä miten ne näitä juttuja aina tietää. Lammas itsessään oli tautisen mureata, lisukkeista meistä sen kanssa sopi parhaiten se lämmin kaali. Couscouskin oli hyvää, mutta sitä oli jotenkin kumma syödä kun se ei ollut lämmintä. Annos oli todella runsas kaikkine lisukkeineen, lammasta oli iso klöntti lautasella joten tälläkin annoksella jo varmasti saisi nälän taltutettua jos ei välttis tahdo alkuruokien kanssa hienostella.

Seuraavaksi jäätiin odottamaan porkkana+juusto annosta, mutta jostain syystä sitä ei koskaan saapunutkaan, vaan siirryttiin suoraan jälkiruokaosioon. En tiedä oliko tarjoilija alussa lupaillut liikoja, vai unohtuiko yksi annos vain välistä. Me ei asiasta nostettu meteliä, koska oltiin melkoisen täynnä jo siitä lampaasta, ja ravintolan ikkunasta maisemia katellessa oltiin ajateltu ehtiä vielä Suomenlinnaan pyörimään.

Jälkkärin kanssa juotiin Ros de Pacs roseeviiniä, joka yllättäen oli sekin Pares Baltan jengin tekosia. Tämän viinin piti sopia hyvin raparperin kanssa. Minä en ole mikään raparperin suurin ystävä, mutta mielelläni kyllä lähdin kokeilemaan mitä taikatemppuja Lonnan ravintolan kokit ovat aineen kanssa tehneet. Jälkkäriviinin tuoksu ei minusta ollut mikään kauhean hyvä, Huli tosin siitä tykkäsi. Maku oli meistä vähän pliisu, ehkä se rapaperin maun kanssa olisi ollut hyvä, mutta koska se taikaraparperiannos – jossa oli haudutettua raparperiä, maitosorbettia ja maitokeksiä – ei minusta sittenkään ollut mikään kovin hyvä, en oikein tämän annoksen ylimmäksi ystäväksi osannut ryhtyä. Huli tästäkin tykkäsi, maitosorbetti oli jännällä tavalla mauton ja maitokeksi vain hävisi suuhun, sopivat kuulemma kivasti kirpeän raparperin kanssa yhteen. Annos oli sopivan kevyt ja raikas päätös hyvälle aterialle.

Tyytyväisinä lompsimme vartijahanhia väistellen takaisin lautallemme, Lonnan ravintola ei tälläkään kertaa pettänyt. Ruoka-annokset ja niiden kaverina tarjotut Pares Baltan viinit toimivat hyvin yhteen ja nälkä lähti. Lonnan ravintolassa oli mukavan rento ilmapiiri, paikalla oli melko paljon isoja seurueita iltaa viettämässä. Mutta kyllä siellä ihan hyvin kahdestaankin viihtyi. Menkää hyvät ihmiset kokeilemaan jos ette jo ole käyneet, tai vaikka olisittekin, niin menkää uudestaan!

Brunssi: Weeruska (HKI)

Kodikas ja viihtyisä Weeruska on varmasti monelle Alppilan hoodeilla asuvalle tuttu kantapaikka. Minä pääsin tutustumaan ravintolaan ensimmäistä kertaa viime syksynä, kun menimme sinne koulukaverien kanssa synttäri-illalliselleni. Uusinta otettiin lähes samalla kouluporukalla muutama viikko sitten, kun kävimme testaamassa Weeruskan uuden brunssin Alppilan sydämessä.

Weeruskassa tarjoillaan tosiaan nykyään myös mukavan kotikutoista brunssia. Brunssi katetaan asiakkaiden iloksi aina sunnuntaisin kello 11 alkaen. Paikalle tulee saapua viimeistään 15.00. Pöytävaraus on varmasti tarpeen, sillä ainakin meidän visiitin aikaan tyhjiä pöytiä ei heti 11 jälkeen kovin montaa näkynyt. Toisaalta sen suuremmin en ehtinyt tyhjiä pöytiä tutkailla, sillä bongasimme brunssiherkkujen ääreltä Olavi Uusivirran! Olaville maistui useampi vohveli, joita herra paisteli kärsivällisesti jälkkäripöydällä olevilla vohvelipannuilla. Kun Olavi oli saanut perheelleen vohvelit valmiiksi, saatoimme mekin keskittyä brunssiin sekä kuulumisten vaihtamiseen hieman paremmin.

Weeruskan brunssi koostuu kokonaan buffetpöydän antimista. Runsailla salaattipöydän antimilla pääsee jo hyvään alkuun, varsinkin kun lautaselle nappaa mukaan ISON ja lämpimän croissantin sekä munavoilla kuorrutetun karjalanpiirakan. Nam!

Lämpimiä pääruokia löytyy sekä vegaanien että lihansyöjien makuun. Tarjolla oli pari viikkoa sitten niitä kuuluisia Weeruskan lihapullia, Roslundin tuoremakkaroita, lapsille ja lapsenmielisille tavallisia nauravia nakkeja ja sitten mm. vegaanista soijabolognesea, rakuunaporkkanoita sekä jänniä kukkakaalista tehtyä herkkupaloja, joita tarjoiltiin hot wing -kastikkeen kera. Jokaisen sunnuntain tarkka menu löytyy helpoiten Weeruskan nettisivuilta, joiden kautta voi käydä kuolaamassa jo valmiiksi seuraavan brunssin herkkuja.

Söimme sekä alku- että pääruokia hyvällä ruokahalulla. Mukana reippaili myös eräs reilun vuoden ikäinen pikku herra, joka varasti oikeutetusti shown brunssilla. Weeruska on varsin lapsiystävällinen paikka, sinne on tervetullut koko perhe. Lapsille on varattu jopa oma leikkikulma, jossa villit lapsukaiset voivat käydä purkamassa energiaansa sillä aikaa kun vanhemmat herkuttelevat. Pikkuisille brunssivieraille jaettiin myös brunssin aikana sinisiä ilmapalloja! Aika mahtava pieni lisä, joka ilostuttaa aivan varmasti lapsia.

Weeruskan brunssin jälkiruokapöytä oli kattava. Itse tehdyt vohvelit ovat hauska idea, vaikka niiden paistaminen ei käy aivan käden käänteessä. Itse popsin vohvelin lisäksi onnesta sekaisin pieniä ja aika mitäänsanomattoman näköisiä brownieita, jotka osoittautuivat aivan tautisen hyviksi. Niitä olisi voinut syödä vaikka 10, mutta tyydyin vain neljään palaan. Heh.

Brunssin hintaan kuuluu mehut, vedet, kahvit sekä teet, ja koko setillä on hintaa 19,90 euroa. Ei paha. Lapset syövät halvemmalla, 6-12-vuotiaat puoleen hintaan ja 0-5 vuotiaat maksavat euron per ikävuosi.

Heräsikö mielenkiinto? Sitten vain brunssiporukka kasaan ja Alppilaan sunnuntaina! Ehkä tekin bongaatte siellä Uusivirran Olavin!

Mitä ja missä?

Weeruskan perheystävällinen brunssi Alppilassa, osoitteessa Porvoonkatu 19, 00510 Helsinki.
Puh. 020 7424 270
Sposti: weeruska@ravintolakolmio.fi

Cafe~Cafen salaattilounas, Praha

Oikein hyvää palautetta saanut kahvila aivan Prahan vanhan kaupungin sydämessä voi kuulostaa joidenkin korvaan liian hyvältä ollakseen totta. Eihän turistien valloittamissa keskustoissa voi koskaan olla mitään oikeasti hyvää kahvilaa/ravintolaa, jossa myös paikalliset viettäisivät aikaa. Näitä kaikkien metsästämiä kahvila- ja ravintolahelmiä tulee etsiä pieniltä sivukaduilta, joinne ei keskustan melut juuri edes kuulu.

No ei se kyllä ihan noinkaan mene. Ainakaan Prahassa sijaitsevan Cafe∼Cafen osalta. Jos ette mua usko, niin lukekaa muutama TripAdvisorin kommentti ja/tai käykää itse testaamassa paikka seuraavalla Prahan reissulla.

Trendikäs ja freesi Cafe∼Cafe sijaitsee vain muutaman hassun askeleen päässä Vanhankaupungin aukiolta. Me satuimme menemään sisään ystäväni kanssa sattumalta. Lounasnälkä yllätti kaksi leidituristia, ja sen seurauksena aloin selata vatsa muristen opaskirjaa, josta bongasin yhden lupaavalta kuulostavan lounasravintolan. Menimme kolkuttelemaan paikan ovia, mutta meitä oli vastassa sen verran epämääräinen sisäänheittäjä, että päätimme kääntyä kannoillamme ja etsiä toisen lounasmestan.

Cafe∼Cafe sattui sijaitsemaan hyvin lähellä tätä toista ravintolaa, joten sen suurempia miettimättä astuimme sisään valoisaan kahvilaan joka melkein seireenien (mies-seireenien) tavoin kutsui meitä vellovan nälän kourissa riutuvia luokseen.

Tilasimme lounaaksi raikkaat smoothiet sekä salaatit. Ystäväni kokeili pekonilla höystettyä ceasar-salaattia, jota hän muistaakseni tituleerasi parhaaksi koskaan syömäkseen salaatikseen. Minä nautin raikkaan rapusalaatin, jonka kruunasi hieman tulinen salsa, joka vei kieleni mennessään.

Salaattien ja smoothieiden lisäksi meidän pieneen pyöreään pöytään kannettiin myös vadillinen leipää sekä iso vesipullo. Vesilaseina toimi Suomenkin ravintoloissa tutuiksi tulleet Dietan Hobstar-lasit, joita löytyy itseasiassa meiltä kotoakin kahta eri kokoa yhteensä 24 kappaletta.

Lounashetki oli herkullinen, todella herkullinen. Cafe∼Cafea voimme suositella lämpimästä ystäväni kanssa kaikille Prahaan reissaaville! Kurkkaa lisätietoja kahvilan facebook-sivuilta.

Ravintola Ehta, Kuopio

Palasimme kevätlomalla Lapista Kuopion kautta kotiin. Vietimme viimeisen reissuyön Scandic Kuopiossa, jossa keräsimme voimia vikaan ajopyrähdykseen kohti omaa sänkyä. Saapuessamme Kuopioon ajoimme Ehta-ravintolan ohi, ja ihastuimme paikkaan heti auton ikkunoiden läpi. Paikka näytti ennen kaikkea freesiltä ja rennolta. Ikkunapaikoilla istui mukavasti porukkaa myöhäisellä viikonlopun lounaalla.

Aurinko paistoi ja Kuopiossa oli kevät. Olimme jo Lapissa saaneet muutaman edellisen päivän ihastella somesta Etelä-Suomen keväisiä kuvia, ja Kuopiossa pääsimme vihdoin myös itse toteamaan sen tosiasian, että kesä tekee tosissaan tuloaan talven jälkeen!

Asetuimme kamojemme kanssa rauhalliseen hotelliin, ja sitten jatkoimme Kuopioon tutustumista jalan. Herra Longfield halusi näyttää mulle Kuopion torilla nököttävän poika ja kala -patsaan (patsaan oikea nimi on Veljmies), jota hän on itse joskus Kuopiossa ollessaan ihmetellyt. Patsas löytyi, ja niin löytyi myös muikkukukko ja aidot riisipiirakat, joita ostimme molempia kotiin sekä viemisiksi vanhemmilleni, jotka urhoollisesti hoitivat villiä Horatiota lomamme ajan. Kävimme myös shoppailemassa Stockalla, josta löysimme molemmille jotain uutta kivaa vaatekaappiin.

Sitten tuli nälkä. Otimme suunnaksi ravintola Ehdan, jonne olimme päättäneet mennä illastamaan. Pöytävarauksenkin olin tehnyt jo viikkoja etukäteen, se tosin oli turha, Ehdassa oli paljon vapaata tilaa kuuden jälkeen sunnuntai-iltana.

Ehdan halutaan olevan koko kansan paikka, sinne ovat tervetulleita kaikki vauvasta vaariin. Valoisasta ravintolasta löytyy useampi mukava loossi sekä liuta normaaleja ravintolapöytiä tuolien kera. Me asetuimme istumaan mukavaan loossiin aivan ikkunan viereen. Valoa riitti, vaikka ilta oli jo tuloillaan. Siitä tiesi täysin varmasti kevään ja kesän olevan ihan nurkan takana.

Tilasimme molemmat burgerit loman lopun kunniaksi. Herra Longfield tilasi Ehta burgerin, ja minä päädyin lopulta Lipan juusto -hamppariin, jonne lisäsin väliin lisämaksusta mukaan myös jauhelihapihvin. Lipan juuston resepti on peräisin Georgiasta, ja sitä tuotetaan pienimuotoisesti Suomessa. Juusto on maultaan ja koostumukseltaan minusta halloumimainen, joskin ei niin suolainen. Hampparin välissä ollut paksu tuorejuustoviipale oli grillattu kevyesti, ja se maistui odotetusti aikas hyvältä maukkaan jauhelihapihvin kanssa.

Ehta haluaa korostaa itse tehtyä ruokaa ja paikallisia sekä kotimaisia raaka-aineita. Tästä on hyvänä esimerkkinä ravintolan hamppareiden sämpylät sekä pihvit. Molemmat on tehty itse, jonka lisäksi pihvien liha tulee itäsuomalaisilta tuottajilta.

Mahassa oli herkullisten hamppareiden sekä ranujen (ranut olivat kyllä aika suolattomia) jälkeen vielä sen verran tilaa, että tilasimme jälkkäriksi Ehdan jäätelöannokset. Kevät ja jäätelö kuuluvat yhteen, joten pakkohan se oli kevään kunniaksi vetää jätskiöverit loman päätteeksi. Namskis!

Ehta toimi meistä mainiosti. Palvelu pelasi ja ruoka maistui hyvältä. Ehta on jonkinsortin ketjuravintola, mutta mitäs sillä on väliä jos homma toimii. Meillä ei ainakaan jäänyt hieman suolattomia ranuja lukuun ottamatta mitään valitettavaa.

Ravintola Hook, Helsinki & Tampere

Kuinka monelle Hookin wingsit ovat entuudestaan tuttuja? Minä en ollut edes kuullut niistä ennen kuin ystäväni mainitsi siivistä minulle jokunen vuosi sitten. Hän kertoi, että Tampereella pitää aina käydä vetämässä wings-överit Hookissa.

Vaikka Hook oli minulle täysin tuntematon, eivät wingsit aurajuustodipillä sitä todellakaan olleet. Niitä vedettiin teininä herra Longfield kanssa Chicosissa, ja kun opintotukirahat olivat tiukassa käytetty, kävimme vanhempieni kanssa ruokakaupassa, ja sieltä ostettiin hyvin usein mm. marinoituja siipiä ja sipseille tarkoitettua sinihomejuustodippiä. Niitä me sitten vedimme yhdessä onnesta sekaisin appiukolta saadulla sohvalla ensimmäisessä yhteisessä HOASin opiskelijakämpässä Jokiniemessä. Oi niitä aikoja!

Jokiniemiajoista on aikaa jo tosi monta vuotta, yli kymmenen jos tarkkoja ollaan. Vanhemmilta ei kinuta enää ruokarahaa, nykyinen sohva on ostettu omilla rahoilla ja opintolainat on maksettu pois jo vuosia sitten. Oi näitä aikoja!

Wingsejä ei ole tullut syötyä sitten HOASin opiskelijakämppäaikojen. Paitsi, että on. Kahdesti viime viikolla, jos taas ihan tarkkoja ollaan. Eikä muuten mitä tahansa Chicosin wingsejä, vaan niitä legendaarisia Hookin wingsejä.

Viime viikon keskiviikkona suuntasin ystäväni kanssa Helsingin Hook-ravintolaan, joka avattiin huhtikuun lopulla entisen Gringos Locosin tilalle Töölön Kisahallin päätyyn. Tämä ystävä on juuri se, joka oli hehkuttanut Hookin wingsejä minulle vuosia sitten.

Tilasimme kaksi litran limua, parit setit erilaisia ranuja dippien kera ja yhden setin tosi terveellisiä poppersseja noin niin kuin alkupaloiksi. Pääruoaksi otimme molemmat 12 kappaleen erän wingsejä. Ystäväni luotti medium-tason kastikkeeseen, minä uskalsin ottaa omat siipeni hot-kastikkeella, ja se kyllä osui jo upposi. Kastikkeessa oli potkua, mutta ei yhtään liikaa. Aurajuustodippi maistui taivaalliselta. Ja ne wingsit? Todella hyviä. Emmä niistä mitään muuta osaa sanoa.

Keskiviikon mättösettien jälkeen oli vakuuttunut Hookista ja päätin, että herra Longfield pitää tuoda tänne asap. Herra saapui kotiin työmatkoilta vain viikonlopuksi, ja viikonlopun vietimme kokonaisuudessaan Tampereella. Olin varannut meille pöydän kehuja saaneesta tamperelaisesta ravintolasta kunnes tajusin viiden aikaan iltapäivällä, että Tampereella sijaitsee alkuperäinen Hook!

(Hienon) ravintolan pöytävaraus peruutettiin ja syöksyimme oitis kuuden jälkeen vuodesta 1997 samalla paikalla nököttäneen Hookin ovista sisään toivoen, että saamme pöydän vappuaattona ilman pöytävarausta. Meitä onnisti.

Selitin herralle miten homma Hookissa toimii ja pian olimme jättäneet tilauksen: kaksi litran cokista, yhdet ristikkoperunat, yhdet poppersit, yhden 12 kappaleen setin wingsejä XHOT-kastikkeella herralle ja yhden ribs-annoksen ristikkoperunoilla minulle.

Herran piti sitten panna mua paremmaksi ja ottaa siipiateria astetta tulisemmalla kastikkeella. Maistelin muutaman herran wingseistä, ja olihan ne aika tujuja. Mutta ei mitään överitulisia kuitenkaan. Herralla tosin oli ylähuuli hieman rohtunut, joten loppumetreillä huulia piti viilentää litran kokistuopilla. No okei, oli se xhot-kastike aika tulinen ilman rohtuneita huuliakin. Huhuhuh!

Ribsit olivat wingsien tapaan todella maukkaita. Liha repesi luiden ympäriltä lähes itsestään ja totisesti Amerikalta maistuva paksu, tumma kastike kruunasi koko setin. Oikeesti, tosi hyvää ja ah niin tuhtia.

Muuten tiesittekös sitä, että nyt kun Helsinki on valloitettu, on Hookin aika laajentua lisää. Seuraavaksi Hook on avautumassa omistajien mukaan Turkuun. Oletteko turkulaiset valmiita ottamaan pirullisen tuliset siivet vastaan?